perjantai 9. joulukuuta 2016

Panostus yöelämään

... tai pikemminkin sen puuttumiseen. Eli hyvään uneen.

Olen jo pitkään harkinnut pimennysverhoja, ja kun tässä syksyllä kohdalle osui hyvännäköiset verhot kerrankin tarjouksessa, tartuin tähän. Sopivatkin vielä kuin nakutettu, ei siis tarvinnut ryhtyä mihinkään ompelupuuhiin (tai potea huonoa omatuntoa siitä ettei aio ryhtyä niihin, jos ihan rehellisiä ollaan). Olen ollut jopa vähän yllättynyt siitä kuinka hyvät ne ovatkaan olleet. Kuten useimmat ihmiset, niin nukun kyllä valoisassakin riittävän väsyneenä varsinkin päikkäreitä, mutta ainakin oma subjektiivinen tuntemus on että olen nukkunut paremmin öisin pimeämmässä. Jossain metsän keskellähän moisia ei edes tarvitsisi, mutta ainakin omassa pihassani on valoja jotka väistämättä valaisevat sisällekin. Ehdoton suositus siis pimennysverhoille!

Autenttinen kuva pian heräämisen jälkeen

Toinen, vielä suurempi panostus on ollut uusi sänky. Siitäkin olen haaveillut ja puhunut pitkään, ja nyt sain sen osittain synttärilahjaksi, jolloin oli mahdollisuus panostaa vähän kunnollisempaan sänkyyn. Vanha oli jostain teinivuosilta ja auttamatta aikansa elänyt, vaikka ihan mukava olikin. Mutta uusi on kyllä sellainen prinsessasänky että! On ihana kiivetä (kyllä, se on niin korkea että hobitin täytyy kiivetä sänkyyn mikä hassulla tavalla tuntuu superylelliseltä) sänkyyn ja tuntea että sänky oikeasti joustaa oikeista paikoista ja tukee sieltä mistä pitää. Itselläni esimerkiksi on jo luonnostaan melko leveät hartiat, jotka varsinaisesti eivät ole kaventuneet uinnin lisääntymisen myötä. Uusi sänky on hartioiden kohdalta pehmeämpi, joten olkapää uppoaa sinne mukavasti jolloin rintakehä ei painu ihan kasaan kuten vanhassa sängyssä. Sellainen champagne problem on leveämmän sängyn myötä kuitenkin ilmennyt, että jos nukun sängyn toisella puolella niin on turkasen pitkä matka kömpiä sammuttamaan herätyskelloa yöpöydällä...

maanantai 28. marraskuuta 2016

Ihana kesä!

Näin pimeyden keskellä alkaa viimeistään miettiä mennyttä kesää suurella haikeudella. Tänä vuonna kuitenkin ei ole pelkästään kyse siitä että aika kultaisi muistot, vaan kesä oli oikeasti ihana! Ensinnäkin shortsikelejä oli jo toukokuussa ja niitä jatkui vielä elokuullekin, eli kesä tuntui tosi pitkältä. Toisekseen pidin oikeasti kunnollisen loman ja pääsin harvinaisen hyvin irti arjesta ihan kotimaassakin, niin että loma oli oikeasti palauttava.

Juhannuksen jälkeen totesin että olen ihan loppu, joten suuntasin ensimmäisellä lomaviikolla viikko juhannuksen jälkeen - kuurattuani auton, kämpän ja jääkaapin kesäkuntoon ja pakattuani auton täyteen kesävermeitä ja treenikamoja - yksin mökille. Nukuin, penkkiurheilin (yleisurheilun EM-kisat osuivat aika sopivasti tähän), luin dekkaria ja söin karkkia. Eli en tehnyt mitään. Ensimmäisen viikon jälkeen otin kurssin Tahkon mökkiä kohti ja aloin siellä pikkuhiljaa liikuskelemaan. Pitkiä lenkkejä siskon Seppo-koiran kanssa, elämäni ensimmäiset tenniksenpeluut ja muuta hidastempoista peruskuntoliikuntaa ihan oman fiiliksen mukaan ja omaehtoisesti. Seuraavalla viikolla otin jo vähän juoksua ja uintia mukaan kuvioihin, ja vasta viimeisellä viikolla aloin tehdä kovempia treenejä. Kaikki tämä höystetyllä hyvällä ruualla, perheen seuralla ja makoisilla yöunilla. Ja ilman siirtyilyä paikasta toiseen, jumahdin siis Tahkolle monipuolisten harrastusmahdollisuuksien äärelle, mikä oli aika nerokas veto vaikka itse sanonkin.

Nautin siis täysin rinnoin stressittömästä elämästä ja otin kyllä ilon irti kesäidyllistä. Vai kuulostaako kovin rankalta elämältä kesän tekemiset, lainattuna kesän facebook-postauksesta: "Kesä ja loma
Kun viikot ja päivät ei kulu töissä ja treeneissä niin kummasti ehtii vähän muutakin. Uida Saimaassa. Saunoa mökillä. Käydä Maidenin keikalla. Lukea dekkarin. Nukkua. Tehdä päiväretken Ypäjälle parhaan kaverin kanssa. Käydä pitkällä kävelyllä Sepon kanssa. Kiivetä Tahkovuorelle siskonpoika kantoliinassa lisäpainona. Pelata tennistä ekaa kertaa ikinä ja olla siinä paljon vähemmän huono kuin luulin. Testata uusia biisejä karaokessa. Syödä vatsan kipeäksi mansikoista. Siivota Hobittimobiilin. Katsoa huonoja leffoja. Hypätä esteitä Laava Liitokaviolla. Olla pukematta pitkiä housuja muuten kuin pakon edessä. Opetella uusia lettejä omaan ja siskon tukkaan. Joogata ja jumpata terassilla. Syödä illallista huvimajassa. Soudella Saimaalla ja Syvärillä."

Tässä kesäinen kuvapläjäys keskelle pimeyttä!

Yllättävän vähän lavastettu fiiliskuva



Finnderbyn viimeinen linja


Mökkirannan maaginen auringonlasku


Mokoma koira huijasi olevansa ihan loppu lenkin loppupuolella vain saadakseen hirveät hepulit kun päästiin omaan pihaan


Terassijumppaa


Vapise Serena Williams!


Tahkovuori ja rakas nyytti lisäpainona.


Seuraavaa ihanaa kesää odotellessa! Yritetään löytää näitä hetkiä keskellä talvellakin, jooko?

maanantai 24. lokakuuta 2016

SM-kisat 2016

Nyt on tämänkin kauden SM:ät kisattu! Avataan aluksi hieman ennakkoasetelmia: naisten sarjassa meitä oli vain neljä kisaajaa, minkä perusteella oli tietysti hyvä tavoitella vähintään mitalia, mieluummin hopeaista siinä ennakkosuosikin takana. Tämän perusteella vietin edeltävällä viikolla yhden illan listaamalla erinäisiä vitamiinipurkkeja siltä varalta että joutuu dopingtestiin :D

Aamu alkoi tavalliseen tapaan uinnilla Mäkelänrinteen uintikeskuksessa. Tein aikalailla samanlaisen verryttelyn kuin PM-kisoissa, joissa se oli havaittu toimivaksi. Olin lähdössä reunaradalla hallitsevan suomen mestarin vieressä, joten tiesin että toisia on taas vaikea seurata ja kannattaa keskittyä omaan juttuun. Ensimmäiset 50m uin ehkä vähän keskittymättömästi kruisaillen, toiselle sitten ryhdistäydyin. Muistan ajatelleeni 100m kohdalla että kumman kevyesti menee, ei vielä hapota, ja ne hapot iskivät sitten aika tarkkaan 105m kohdalla. Jaksoin kuitenkin maaliin ja olin ihan tyytyväinen aikaan, 2:54,3 eli vain vähän jäätiin siitä Bornholmin ennätysuinnista. Etukäteen oli vähän hirvittänyt että entä jos uin taas sinne vanhaan tasoon yli kolmeen minuuttiin, joten oli kiva huomata että onnistuin vakiinnuttamaan tasoni noille tienoille. Maalissa oli kyllä taas järkyttävät hapot, jotka onneksi vähän huuhtoutuivat pois kevyen loppuverran aikana. Kuitenkin siinä vaiheessa kun pääsin suihkuhuoneeseen ne tulivat yllättäen takaisin :D Jälkihiki on tuttua, mutta jälkihapot oli uusi kokemus!


Uinnin jälkeen olin siis aika loppu, ja naureskelinkin itselleni että mikä ihmeen 5-ottelija kuvittelen olevani jos olen jo yhden lajin jälkeen ihan hajalla. Hyvä kun jaksoin kiivetä portaat toiseen kerrokseen kisiksellä. Miekkailun aikana onneksi siitä kuitenkin elvyin. Miekkailun verra jäi ehkä vähän tavanomaista lyhyemmäksi, ja aloitin kisan häviämällä sisäiset matsit sekä siitä seuraavat. Jotenkin se kuitenkin lähti siitä rullaamaan, ja ilokseni laskin jossain vaiheessa että nyt on koossa saman verran voittoja kuin PM-kisoissa ja matseja on vielä rutkasti jäljellä. Hyvä fiilis ja keskittyminen kantoi loppuun asti ja tein elämäni parhaan miekkailutuloksen, jossa oli selkeästi yli puolet voittoja ja 215p. Jes! Kisan taso ei ehkä ollut maailmanluokkaa, mutta usein ne ennalta helpot vastustajat ovat olleet minulle niitä vaikeimpia. Nyt onnistuin kivasti keskittymään tekemiseen hyvällä maltilla mikä kantoi hedelmää. Tässä vaiheessa olin jaetulla toisella sijalla tismalleen samoilla pisteillä kovaa uineen mutta heikommin miekkailleen tytön takana eli hyvissä asetelmissa.

Miekkailun jälkeen koitti sitten ehkä päivän jännittävin osuus, nimittäin hevosten arvonta... Ja niinhän siinä kävi että sain hevosen jonka tiesin olevan sieltä vaikeammasta päästä tarjolla olevaa valikoimaa. Toki kyvykäs hevonen eli ei mitenkään mahdoton tehtävä. Keravalle päästyä ja radan kävelyn ja yhteisen verryttelyn jälkeen olin ensimmäinen radalla hevosten hyppyjärjestyksestä johtuen. Ykkösestä mentiin kunnialla yli, ja ihan hyvässä laukassa kohti kakkosta. Tulin sinne itse vähän huonolla askeleella, ja ehdin huokaista helpotuksesta että kiltti heppa hyppäsi silti, kunnes hevoselle taisi tulla pieni uskonpuute ja sukellettiin keskelle okseria eikä meikäläisellä ollut mitään mahiksia pysyä kyydissä. Heppa otti siinä tilanteessa hatkat, itse kampesin salamana pystyyn, totesin että esteen hajoittamista en olisi voinut tämän perusteellisemmin suorittaa, ja lähdin pinkomaan pollen perään. Polle oli kuitenkin sen verraan kiihdyksissään että ei heti antanut kiinni. Kun se lopulta pysähtyi lähelleni nenä kohti aitaa se vielä käänsi siitä verkkaisesti ahteriaan minua kohti, jolloin katsoin viisaammaksi vielä kerran kiertää sen etupuolelle turvallisen välimatkan päästä ja sille jutellen. Mikään 5-ottelukisa ei ole sen arvoinen että saa kaviosta naamaan. Ratahenkilökuntana oleva kaveri punttasi minut kyytiin, ja saatoin vihdoinkin huokaista kun ajanotto keskeytettiin. Tässä vaiheessa älysin että peukaloa vähän jomottaa ja sanoinkin kaverille että taidan tarvita sitten jäitä. Kun päreiksi pistämäni este sitten oli saatu rakennettua uudestaan lähdin uudelleen matkaan ja päästiin kakkosesta yli asti. Jatkoin rataa päättäväisesti kunnes ennen viitosestettä tuomaristo vihelsi taas: maksimiaika oli ylittynyt. Nolla pistettä ratsastuksesta. Tässä vaiheessa sapetti aika rankasti, ja pyydän anteeksi jos joku paikalla ollut havaitsi kuinka epäurheilijamaisesti sadattelin puoliääneen itsekseni.

Kohtalokas kakkosokseri
Ei auta itku markkinoilla, nöyrästi katsoin miten muut tytöt ratsastivat täydet pisteet ja totesin että sinne meni se mitali. Luovutin hevosen seuraavalle ratsastajalle, kehotin ratsastamaan paremmin kuin minä ja lähdin kylmäämään peukaloa. Toivottavasti ansaitsin myös niitä menetettyjä urheiluhenki-pisteitä karjumalla radan reunalla saman hevosen seuraavalle ratsastajalle epävarmuuden hetkellä "JATKA! LAUKKA!!!" ja kaveri selvitti radan kunnialla maaliin, mikä lämmitti mieltä.

Taisin mainita jollekin että nyt voin sitten hölkätä sen CE:n läpi... CE-paikalle siirtymisen jälkeen kokeilin miten sujuu aseen ottaminen kipeällä peukalolla ja kyllähän se vähän arkoi. Tunnustan että mielessä kävi että taidan jättää sen viimeisen lajin väliin, mitä järkeä lähteä kipeällä kädellä ja rääkkäämään itseään juoksuradalle jossa on karmea mäki. Onneksi valmentaja osasi taas sanoa juuri oikeat sanat puhelimessa että nyt vaan Saskia meet ja teet sen. Tiesin myös että jos joku muu olisi samassa tilanteessa jättänyt leikin kesken olisin vähintään hiljaa mielessäni tuominnut aika rankasti. Ei siis muuta kuin radalle. Lähtöasetelma oli toki masentava, ero seuraavaan tyttöön oli joku 5min :D Lähdin aika rauhassa matkaan ja tein nousujohteisen juoksun, jolla en kyllä ottanut ihan kaikkea irti itsestäni. Rata oli yllättävän kiva, vain kerran hirvitti että pysynkö pystyssä jyrkässä alamäessä happoisilla jaloilla. Jäi hyvä mieli että jaksoin tsempata viimeisenkin lajin läpi, ja itse asiassa ammuinkin ihan hyvin, vain viimeinen ammunta oli vähän heikompi. Ilmeisesti rento ote aseesta toimi kun ei pystynyt kovasti tukemaan peukalolla :D


Kaikki ratsastaa joskus nollat, on tunnettu totuus 5-ottelupiireissä. Harmi vain että se osui samalle päivälle kun ui hyvin ja teki elämänsä parhaan miekkailun, eli ainekset oli kasassa tosi hyvään kisaan. Neliotteluennätys sentään jäi käteen, mutta se tuntui kyllä aika laihalta lohdulta siinä vaiheessa. Seuraavana aamuna marssin pitkällisen mietinnän jälkeen lääkäriin näyttämään sitä peukaloa, mutta se on jo ihan oman postauksensa ansaitseva tarina...

torstai 29. syyskuuta 2016

Less is more

Mikä siinä onkin, että englanninkieliset kliseet mukamas toimivat niin hyvin otsikkoina?! Myönnän, että otsikoinnissani on ehdottomasti parantamisen varaa :D

Joka tapauksessa, on aika raportoida uusista tuulista meikäläisen treenissä. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että voisi olla kiva jos olisi oma valmentaja. Olisi kiva saada urheilijana se kokemus siitä että joku muu vastaa tekemisistä. Juttelin tästä yhden valmentavan kaverin kanssa jo viime syksynä, mutta silloin hommaa ei vielä saatu tulille.



Nyt kuitenkin sattui hyvä tilaisuus, ja tosiaan saatettiin alkusyksystä alulle valmennussuhde yhden kaverin kanssa. Etukäteen ihan suoraan sanoen hirvitti kovasti, pystynkö antamaan niin paljon lankoja käsistäni. Ettäkö antaisin jonkun muun päättää menemisistäni? Miten saan jonkun muun määräämät treenit sopimaan omiin aikatauluihini? Entä jos se käskee treenaamaan ihan liian kovaa ja homma menee ihan päin peetä?

Muutaman viikon kokemuksella voin nyt sanoa, että kannatti. Olen saanut hommasta irti juuri sitä mitä lähdin hakemaan: joku muu, joka on vähän oman elämäni ulkopuolella näkee juuri minun kokonaisuuteni paljon selkeämmin kuin minä itse, ja omaa ammattitaitonsa ja näkemyksensä avulla paremmat edellytykset saada se peräänkuulutettu kokonaisuus toimimaan. Valmentajani tuntee historiani 5-otteluajalta aika hyvin mikä myös varmasti auttaa asiaa. Niinpä ollaan lähdetty liikkeelle selkeällä suunnitelmalla: treenataan vähemmän ja pysytään terveenä enemmän.



Tähän asti tuntuu tosi hyvältä. Vähäisempi treeni antaa enemmän aikaa hoitaa elämän muut osa-alueet kunnialla ja silti palautua riittävästi. Olen myös tänä aikana ensimmäistä kertaa miesmuistiin onnistunut torjumaan puhkeamassa olevan flunssan! Kummasti auttaa, kun kroppa ei ole koko ajan siellä selviytymisen äärirajoilla ylirasitustilassa.

Yksi rasitusta vähentävä tekijä on ollut myös se pelätty vastuun luovuttaminen jollekin toiselle. Ennen piti aina suunnitella koko viikon treenit ja menemiset itse, nyt joku muu vastaa suuresta osasta sitä ja itse voin keskittyä toteutukseen. Olen myös pystynyt lopettamaan sellaisen loputtoman ylimääräisen itsensä kuulostelun: "pitäisikö tänään tehdä aamujumppa vai olenko liian väsynyt tulenko tästä kipeäksi vai kehittääkö tämä en nyt tiedä onko tämä järkevää aargh". Jos ohjelmassa lukee jumppa, teen sen aamujumpan luotten siihen että se tukee kokonaisuutta. Yksinkertainen on kaunista.

maanantai 19. syyskuuta 2016

PM-hopeaa Bornholmista

Pitkästä aikaa päästiin kunnolla kisaamaan, kun koitti PM-kisojen aika! Pohjoismaiden mestaruuksista kisattiin tänä vuonna Bornholmin paratiisisaarella Tanskassa. Oikeasti, minne ikinä katsoikaan saarelta niin näki horisontin, itse saarella jokaisella takapihalla kasvoi omena- ja viikunapuita, ja ilmasto oli sellainen madeiralaisen lämmin ja aina paistaa aurinko. Paratiisi siis. Miljöössä ei siis ainakaan valittamista, ja olin heti kättelyssä ihan myyty ja tosi iloinen että lähdin reissuun vaikka vähän tyyriimpi olikin kuin mennä laivalla Ruotsiin.

Reissu tosin alkoi vähän vähemmän paratiisimaisissa tunnelmissa, kun lähdin perjantai-aamuna aamuneljältä kohti lentokenttää. En raaskinut pyytää keneltäkään kyytiä tuohon aikaan, vaan bongasin bussin 415N jolla pääsin suoraan kentälle. Bussi oli kuitenkin varsinainen kulttuurielämys: olin niiden erittäin harvojen joukossa, joka a) oli selvinpäin b) ei pukeutunut opiskelijahaalareihin c) oli jo nukkunut ne vähäiset yöunensa. Matkalla ohiteltiin toinen toistaan surullisempia vantaalaisia ostareita. Aikamoista.

Pienten haasteiden jälkeen (lento Köpiksestä Bornholmiin oli myöhässä, mutta onneksi päästiin loungeen tankkaamaan kunnollista aamupalaa) päästiin siis perille, syömään, nukkumaan päikkärit ja kevyelle lenkille. Lenkillä ihmeteltiin joukolla miten voi olla mahdollista jos juoksee samaa polkua ensin yhteen suuntaan ja sitten takaisin, että molempiin suuntiin on alamäkeä?! Juoksu tuntui siis harvinaisen kevyeltä, mikä kertoi jotain siitä että valmistelut olivat olleet aika onnistuneet. Illalla vielä miekkojen tsekkaus, koeratsastusvideoiden katsominen ja kisapäivän aikataulun kertaaminen ja unten maille.

Hobitit ja horisontti.

Herätys kisapäivänä viiden jälkeen tuntui huomattavasti inhimillisemmältä kuin edellisen päivän kolmen jälkeen-herätys. Aamiaistankkauksen jälkeen sullouduttiin bussiin joka vei meidät kohti ensimmäistä lajia, uintia. Uintiallas oli jännä, kovin matala ja tasareunainen mikä kielii nopeudesta, mutta vesi oli suolaista! Jännää. Totuttelin tähän ja tein hyvän verryttelyn suunnitelmani mukaan. Oma eräni oli ensimmäinen, joten aika nopeasti oli aika mennä vaan starttipallille. Viereisellä radalla lähti tyttö jonka ennätys oli paljon kovempi kuin itselläni, ja alussa vähän ihmettelin että minne muut oikein jäivät. Toisella puoliskolla tyttö tuli odotetusti ohi, mutta jatkoin oman uintini tekemistä juurikaan huomioimatta mitä muut tekevät. Maaliin tulin eräni toisena, ja kaverit huutelivat että hyvin tehty. Itse olin ihan että joojoo mutta miten se aika?! Lopulta joku armollisesti huusi että se oli 2:53. En ollut uskoa korviani ja oli ihan pakko varmistaa että oikeastiko?! Kun vakuuttivat että kyllä, 2:53 taisin innostuksissani pärskyttää kuin Manadou ikään... Olisin ollut ihan tyytyväinen johonkin 2:58 aikaan, mutta 53! Ja seitsemän sekunnin ennätysparannus! Voi jumpe! Taitaa käydä selväksi, että olin ihan sairaan tyytyväinen ja ylpeä itsestäni.

Uinnin jälkeen siirryttiin miekkailuosioon. Tavaomaisen lämmittelyn jälkeen aloitettiin perinteisesti ns. sisäisillä matseilla, eli miekkailuparin kanssa otettavilla matseilla. Näistä onnistuin nipistämään ensimmäisen, mutta sen jälkeen olikin ihan katastrofialku. Jotenkin onnistuin paineistamaan itseni niin että vaan heiluin alueella enkä saanut mitään järkevää aikaiseksi ja muut tytöt napsivat pistot helpohkosti. Onneksi älysin reagoida tähän ennen kuin ihan liikaa aikaa oli mennyt, poistuin salista hetkeksi, nollasin tilanteen ja korjasin asenteeni. Tämän jälkeen alkoi jo sujua vähän paremmin. Otettiin ensin yksi kierros niin että kaksi pistoa yhdellä kiinnityksellä ja sitten toinen yhden piston kierros. Tällä toisella kierroksella onnistuin vähän seivaamaan tilannetta niin ettei tulos ollut ihan hävettävän huono, vaikka se aika surkeaksi jäikin. 10 voittoa 20 tappiota ja 173 pistettä. Ei voi mitään. Miekkailuosiossa hämminkiä aiheutti myös superhidas tulospalvelu ja vähän myös kuhnastelevat tuomarit, mutta lopulta saatiin kuin saatiinkin kaikki matsit miekkailtua ja pisteet oikein.



Ridakamat päälle ja siirtyminen ratsastuspaikalle, jossa hevoset jo odottelivat meitä ja päästiin kävelemään rata. Rata oli sellainen 100-105cm, varsin suoraviivainen. Arvonnan tuloksena minulle tuli se ainut hevonen josta ei ollut videota edellisen päivän koeratsatsastuksesta. Omistaja kuitenkin kertoili auliisti hevosesta, että se on ihan kokenut, ei ehkä tykkää sporrasta, suhteellisen herkkäsuinen ja oli ottanut eilen yhden puomin. Olin toisena vuorossa kiivetä selkään. Onneksi saatiin ratsastaa ilman kisatakkia, hepparaukka hikoili verryttelyssä aikalailla vaikka annoinkin sen kävellä aika paljon. Se tuntui sileällä ihan mukavalta, mitä nyt vähän pohkeen takana kun olin jättänyt ne sporrat yleisestä neuvosta pois, mutta esteillä se tuntui aina jotenkin hämmästyneeltä eikä oikein vetänyt esteelle. Sain sen kuitenkin kaikesta yli, vaikka esim. viimeinen isompi pysty ei todellakaan ollut kovin kaunis suoritus. Onneksi valmentajalla oli hyvä pelisilmä, tokaisi vaan "Hyvä Saskia, nyt radalle" niin etten jäänyt sitä miettimään sen enempää. Ensimmäinen ratsastaja oli mokannut jo alkuradasta, joten pääsin aika nopeasti aloittamaan oman suoritukseni. Koko radan ajan oli sellainen olo estettä kohti että heppa ei aio mennä, mutta päättäväisellä ratsastuksella sain sen kaikesta yli puhtaasti. Tyylipisteitä ei onneksi ole jaossa, voin nimittäin kertoa että sitä jalkaa tuli käytettyä ihan koko rahan edestä. Toivottavasti näytti siistimmältä kuin tuntui. Mukavaa oli, kun näin "oikeissa kisoissa" voi vaan antaa ratansa jälkeen hevosen takaisin omistajalle joka huolehtii siitä, ja voi keskittyä itsestään huolehtimiseen. Sama hevonen meni vielä yhdellä ruotsalaispojalla supersiistin radan.

Viimeinen laji oli tietysti ampumajuoksu, jossa naiset kisasivat ensimmäisessä erässä. Kun lähdin verryttelemään olin hetken vähän kauhuissani, eilinen keveys oli tipotiessään ja juoksu tuntui megaraskaalta. Kokeneemmat kaverit lohduttivat että kyllä fiilis paranee kun lähdet juoksemaan kovempaa, ja onneksi se piti paikkansa. Juoksurata oli ihan kiva, ruoholla juostiin kahta kenttää ympäri pienillä lisäkrumeluureilla. Shoot-in aikana ampumaradan ympäristössä oli uskomaton härdelli, mutta jollain ihmeen ilveellä onnistuin kanavoimaan kaiken häiriön omaan tekemiseen rakentavasti: "minä keskityn nyt tähän omaan juttuuni, muista piittaamatta, katsotaan sitten maalissa mihin se riitti". Ensimmäinen ammunta meni ihan hyvin, ja ohittelin alkumatkalla hitaampia juoksijoita. Toisessa ammunnassa en yhtään tiedä mitä tapahtui, en vaan kerta kaikkiaan osunut siihen tauluun. Toinen juoksukierros oli myös jotenkin tuskainen, kun on vetänyt ensimmäisen kierroksen ehkä vähän liian kovaa ja on vielä monta jäljellä... Onneksi kaveri tuli tässä sopivasti ennen puoltaväliä ohi, ja liimauduin siihen peesiin. Tässä vaiheessa onneksi muistin myös ajatella hyvää juoksutekniikkaa, mikä varmasti auttoi. Onnistuin myös kasaamaan itseni erinomaisesti, ja kolmas ammunta meni hyvin. Samoin neljäs. Viimeisen kierroksen loppupuolella joukkuekaverit huusivat äänensä käheäksi kannustaen minua, kun meitä oli kolme tyttöä aika lähekkäin tulossa maaliin. Tällä kannustuksella sain itsestäni puristettua viimeisetkin voimat, ja maalissa tehtiin taas kuolemaa. Onneksi huomasin videokameran kuvaavan minua, joten onnistuin pitämään homman jotenkin kasassa sen hetken, ennen kuin menin teltan taakse jännittämään tuleeko oksennus... Taas kerran sitä kyseenalaistaa miksi itseään rääkkää noin :D

Tässä vaiheessa jo kaverit väittivät että laskelmiensa mukaan minulle olisi tulossa PM-hopeaa, enkä taas ollut uskoa korviani. Olin taas tehnyt omaa juttuani ihan laput silmillä enkä ollut tilanteista juurikaan tietoinen. Loppuverran ja nopean suihkun jälkeen uupuneet ja nälkäiset urheilijat siirtyivät illalliselle, jonka tiedettiin huipentuvan jäätelöbuffaan. Lopulta koitti palkintojenjaon aika, ja totta todellakin, kaulaani pujotettiin painava hopeamitali! Voi sitä onnen määrää.



Seuraavana päivänä tulostaulukoita tavaillessa huomattiin kuitenkin, että tässä on nyt jotain mätää. Hetken aikaa luulin jo että mitali himmenee, mutta loputtomien tarkistuslaskentojen jälkeen vain pronssi vaihtoi omistajaa, mikä sekin tietysti oli ikävää. Senpä takia en viitsinyt heti hirveästi huudella ennen kuin tulokset olivat varmasti oikein, ja kieltämättä vähän haalisti riemua. Avoimessa sarjassa voiton ja kolmossijan muuten vievät saksalaiset, itse olin yhden pisteen erolla neljäs. Niin ja siis PM-voitto meni harvinaista kyllä Tanskaan.

Fakta kuitenkin on, että tein elämäni kisan! Koko päivänä oli vain kaksi huonompaa hetkeä, se miekkailun alku ja yksi huono ammunta, muuten oli erinomaista suorittamista omalla tasolla ja sen ylikin. Olen itse erityisen iloinen kokonaisuudesta, miten onnistuin olemaan niin keskittynyt koko päivän, ja se selkeästi kantoi hedelmää. Seuraavana aamuna heräsin pohkeet ja takapuoli aivan jumissa, ihan kuin olisi tullut urheiltua tai jotain. Palauttelupäivä meni ihanan sightseeing-retken merkeissä, ja jotenkin onnistuttiin taas löytämään lounaspaikka jossa oli jälkkäriksi jäätelöbuffa. 5-ottelijat olivat onnellisia.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Ei enää Kohti Rioa

Rio oli ja meni, ilman meikäläistä. Lienee aika tehdä jonkilainen tilannekatsaus ja miettiä avoimesti blogin tulevaisuutta. Vaikka tässä on neljä vuotta hehkutettu Kohti Rioa meiningillä, niin ei kyllä harmita. Enemmän harmittaa niiden kavereiden puolesta, joilla ihan aidosti oli edellytykset päästä kisoihin ja sitten homma kaatui erinäisiin vastoinkäymisiin viime keväänä. Tarkoitus on olla näille hyvä treenikaveri ja pitää hurjasti peukkuja kohti Tokion olympialaisia 2020.



Olisiko Kohti Tokiota sitten sopiva uusi nimi blogille? Njaah, tuskin. Tuntuu vähän yliampuvalta. Never say never, mutta ihan realistisesti uskon sen olevan omalla kohdallani liioittelua. Ehkä simppeli Saskian 5-ottelublogi olisi osuva.

Mitä sitten jäi käteen neljän vuoden projektista? Ensinnäkin opin, että vaikka hesari tai kukalie väittääkin että Nykyaikainen 5-ottelu on helpoin laji päästä olympialaisiin Suomesta, sinne ei niin vain marssita. Oma kroppani ei selvästikään kestä sitä treeniä, mitä huipputasolle pääsy edellyttäisi, varsinkin kun ei voi olla täysipäiväinen urheilija. Ikä, elämäntilanne ja muut faktorit tulevat vastaan. Lisäksi olen oppinut urheilusta ja urheilemisesta ihan tajuttoman paljon. Juuri siitä, että huippu-urheilija elää 24/7 sen urheilun ehdoilla ja tekee ihan kaikki elämänvalinnat sen ehdoilla, alkaen siitä valvooko edes viikonloppuna edes puoleenyöhön. Ja on silti inhimmillinen ihminen, joka saattaa treeniviikon päätteeksi tunnustaa olevansa ihan loppu, vaikka olet luullut että se pystyy ihan mihin vaan.

Kuitenkin se tärkein asia, joka käteen jäi on koko joukko ihania ystäviä, joista en aio luopua mistään hinnasta. 5-ottelukavereiden kanssa ollaan läpieletty erinäiset sairastelukierteet, laatta lentää-treenit, ennätystehtailut, metsään menneet kisat ja niin paljon muuta. Vaikka yhteiselo on keskittynyt urheiluun, on tuossa aika paljon pohjaa ystävyyssuhteille myös urheilun ulkopuolella. Toivottavasti nämä ihmiset pysyvät elämässäni aina.



Sen verran moni on kuitenkin sanonut ihan päin naamaa että toivoo minun jatkavan blogia, että sen ehdottomasti teen. Päivitystahti saattaa olla vähän verkkainen, mutta jotain tulen ehdottomasti tänne raapustelemaan. Eiköhän uusi nimikin tästä pikkuhiljaa selkiydy. Kuulemisiin!

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Tervetuloa 5-ottelukouluun!

Nyt sitten hävytöntä mainostamista. Jos kiinnostuit lajista katsottuasi sitä olympialaisista niin voit aloittaa sen heti ensi viikolla! Ei tarvitse asettaa heti tavoitteita kohti Tokiota, myös harrastelijat tervetulleita :)

Meikäläisen ekat 5-ottelutreenit <3

Tässä siis 5-ottelukoulun mainosteksti:

Helsingin Nykyaikaiset 5-ottelijat ry:n järjestämä viisiottelukoulu avaa oven lajin mielenkiintoiseen ja haastavaan maailmaan. Kurssilla pääsee tutustumaan miekkailuun, ampumajuoksuun ja uintiin. Tämän jälkeen harrastusta on mahdollista jatkaa seuran harjoitusvuoroilla. Viides laji, ratsastus, on mahdollista ottaa mukaan ohjelmaan kun muiden lajien perusteet ovat hallussa.
Kurssi on tarkoitettu kaikille yli 10-vuotiaille kilpa- tai kuntourheilusta kiinnostuneille.

Aloitus:    to 25.8. klo 17 / infotilaisuus ja ensimmäinen miekkailuharjoitus, Töölön Kisahalli
Tämän jälkeen harjoitukset jatkuvat erillisen ohjelman mukaisesti, kurssin viimeinen harjoituskerta su 18.9.

Kurssin hinta on 200€. Hinta sisältää ohjatut harjoitukset ja sisäänpääsyt harjoituspaikoille, seuran jäsenmaksun loppuvuoden ajaksi sekä mahdollisuuden jatkaa seuran harjoituksissa syyskauden loppuun saakka. Huom., seura ei vakuuta osallistujia! Suomen miekkailu- ja viisiotteluliiton kautta on saatavilla edullinen harrastelisenssi joka sisältää vakuutuksen.

Tiedustelut ja ilmoittautuminen: Seuran viisiottelukouluvastaava ja valmentaja Dagny Bengs, dagny.bengs@kolumbus.fi, puh. 0400-616 589.

TERVETULOA MUKAAN HARRASTAMAAN HYVÄSSÄ SEURASSA!

Ensimmäiset harjoituskisat :D

torstai 18. elokuuta 2016

Nykyaikainen 5-ottelu olympialaisissa

Vihdoinkin koittaa myös 5-ottelun aika olympialaisissa! Tässä tiiviisti ohjeet katsomiseen.

Torstaina käydään sekä naisten että miesten miekkailuosiot. Ennakkotietojen mukaan lähetys alkaa Rio Areenassa klo 16, miehet ovat vuorossa klo 20.30.

Perjantaina käydään naisten kisa. Myös tämän pitäisi alkaa klo 17.55. Jäljelle jäävät lajithan ovat uinti, miekkailun bonuskierros, esteratsastus ja ampumajuoksu, luvassa siis monipuolista katsottavaa illan kisastudioon.

Lauantaina klo 17.50 on sitten miesten vuoro. Sama kuvio.

Realistisesti en usko että telkkarissa asti kovin paljon 5-ottelua nähdään ainakaan livenä, suosittelen siis turvautumaan Ylen Rio Areenaan. Siellä 5-ottelua selostaa perjantaina ja lauantaina päävalmentaja Jouko Pakarinen, joten asiantuntemusta pitäisi studiosta löytyä!



Jos muistisi kaipaa virkistystä siitä, mistä tässä ultimaattisessa olympialajissa olikaan kyse, samaisesta Rio Areenasta löytyy myös suomenkielinen lajiesittely. Kansainvälinen lajiliitto on myös tehnyt ansiokkaan tekstin kilpailun kulusta, joka löytyy täältä: http://www.uipmworld.org/news/modern-pentathlon-rio-2016-how-competition-will-work.

Jos pitää joku tärppi tarjota, niin Saksan Lena Schöneborn, vuoden 2008 Olympiavoittaja, on ollut tällä kaudella hurjassa vireessä. Brassit varmasti kannustavat omaa Yane Marqueziaan, joka oli muuten isäntämaan lipunkantajana avajaisissa!

torstai 7. heinäkuuta 2016

The other side

Keväällä tuli lähestyttyä omia lajeja vähän eri näkökulmasta, kun päädyin muun muassa altaan reunalle kello kädessä ja vaatteet päällä menemättä itse altaaseen ollenkaan. Kellottelin siis jonkin verran kaverille treenejä, ja opin kuinka haastavaa ninkin yksinkertaiselta kuulostava tehtävä on. Vaatii hurjaa keskittymistä muistaa ottaa kaikki toivotut väliajat ja pysyä laskuissa millon uimari tulee maaliin. Ei jäänyt yhteen kertaan ne kerrat kun jäin hölöttämään naapuriradan uimarin kanssa ja huomasin että oho tuolla se jo menee enkä ottanut sitä väliaikaa. Sitten pitäisi vielä ehtiä kirjoittaa ne ajat muistiin, kannustaa uimaria ja mielellään katsoa myös lähdöt. Onneksi uimari oli itse kokenut koutsi ja katsoi itse lähtönsä, siihen en olisi millään pystynyt ainakaan alkeellisella kännykkä-ajanotolla. Rispektini uintivalmentajia kohtaan nousi näiden kokemusten kautta ihan uudelle tasolle. Itselläni oli sentään vain yksi uimari kellotettavana eikä mitään ryhmää jossa kaikille pitää saada ajat. Oli silti kivaa kun uimari kiitti kauniisti jokaisen kerran jälkeen ja sanoi ettei millään olisi saanut itsestään samalla lailla irti yksin. Kyllä se apu altaan reunalla vaan auttaisi omissakin treeneissä aikalailla.

Homma hallussa.

Toinen valmentajakokemus oli kun vedettiin ratsastusseuralle 5-ottelukokeilu. Omista alkuajoista alkaa olla jo sen verran aikaa, että oli kerrassaan ihastuttavaa huomata kuinka hauskaa kokeilijoilla oli. Miekkailuvarusteiden pukeminen sai jo porukan hihttämään hallitsemattomasti, ja vapaamiekkailua sävyttivät äänekkäät naurunpurskahdukset. Tuli mieleen että miksei meillä enää ole noin hauskaa treeneissä?! Onhan meillä toki kivaa, mutta enää ei osata arvostaa miekkailuvarusteiden hauskuutta tai innostua ihan jokaisesta pistosta. Hyvä herätys siihen että muistaisi pitää sen ilon mukana tekemisessä.

Oi niitä aikoja

torstai 23. kesäkuuta 2016

Kummitus

Jossain vaiheessa säilytin uintikamoja autossa, kunnes havahduin siihen että Hobittimobiilin sisäilma alkoi olla aika kosteaa... Niinpä uintikamat heitetään yleensä heti sisään tullessa järjestäytyneeseen kaaokseen kylppärin lattialle.



Muutama viikko sitten olin illalla menossa pesesemään hampaita, kun yhtäkkiä alkoi kuulua ihmeellinen piipitys. Aina välillä se taukosi alkaakseen taas aivan satunnaisesti uudestaan, niin että joka välissä ehti vain epäillä itseään onko vain kuvitellut vaimean äänen. Se kuitenkin jatkui satunnaisena ja voimistui välillä, joten olin aika varma äänen aitoudesta. Lopulta paikallistin äänen kylppäriin, eikä mennyt kauaa ennen kuin olin jo ehtinyt vakuuttaa itseni siitä että pahin pelkoni on käynyt toteen ja töölöläiskerrostalon viemäristössä asuu rottaperhe joka hetkellä millä hyvänsä putkahtaa jostain kotiini.

Hetken panikoituani älysin kuitenkin että piipitys ei kuulu viemäristä vaan aivan kuin se tulisi uintivarustekassin luota?! Ryhdyin siis penkomaan kassia ja lopulta tajusin suureksi hämmästyksekseni että syyllinen on pullari! Siellä se piipitti ja värisi ja säikytteli viatonta ihmistä. Joku tieteentuntija voisi ehkä avata ilmiötä seikkaperäisemmin, mutta ilmeisesti ei-ihan-tiiviistä korkista oli päässyt vähän vettä säiliöön, ja lämpötilanvaihtelut kasvattivat sinne sitten painetta, joka aiheutti äänen. Avasin korkin ja päästin paineet pois ja sain kuin sainkin nukkua yöni rauhassa... Sittemmin se on säikytellyt myös esim. autossa, mutta onneksi olen oppinut tunnistamaan sen enkä joudu enää yhtä hallitsemattoman pakokauhun valtaan :D
Syyllinen

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Pentathlon Spring Trophy

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Oma 5-otteluseurani järjesti siis ansiokkaasti pienet 5-ottelukisat toukokuussa, ja kisoille piti tietysti antaa mahtipontinen nimi siinä toivossa, että kisasta muodostuisi perinne. Siispä Pentathlon Spring Trophy. Kisa vietiin läpi vähän erilaisilla järjestelyillä, kun vedettiin ensin neliottelu lauantaina ja sitten ratsastusosio keskiviikkoiltana.

Kisa alkoi lauantaiaamuna miekkailulla Espoossa. Rajallinen verryttelyaika jäi melko lyhyeksi, mutta sain kivan miekkailuparin jonka kanssa ollaan aiemminkin onnistuttu luomaan hyvä fiilis, joten lähdin hyvillä mielin miekkailuun. Ja hyvä fiilis jatkui sitten läpi kisan. Ei tullut mitään romahduksia keskittymisessä tai fiiliksessä, vain yksi pisto jäi harmittamaan kun keskittyminen herpaantui (ryhdyin ajattelemaan että tämähän menee hyvin ja sillä sekunnilla vastustaja rokotti. Ei näin!). Tuloksena parhaat miekkailupisteet omalla 5-ottelutaipaleellani tähän asti, yli 200! Ehkä vastustajien taso ei ollut ihan huikaisevaa kansainvälistä tasoa, mutta useimmiten oma heikkouteni on ollut nimenomaan ne tutut "helpommat" vastustajat, joita vastaan olen onnistunut paljon huonommin kuin kovempia, jolloin maltan keskittyä ja tsempata paremmin. Olin siis varsin tyytyväinen tuohon.


Miekkailusta suunnattiin sitten uintioisoon Märksyyn. Tässä välissä ehti käydä pikaisesti kotona keräämässä voimia, tosin piti olla tarkkana ettei epähuomiossa nukahda, se on todettu että omalla kohdalla kisapäivänä päikkärit tekevät vain hallaa. Onneksi telkkarista tuli maastojuoksun SM-kisoja mikä toimi hyvänä latautumisena :) Ei muuta kuin altaaseen ja perusverraa, hyvää fiilistä ja nopeutta. Olin kisaradalla tutun treenikaverin vieressä, jonka tiesin lähtevän kovaa. Pidin siis keskittymisen omassa uinnissa enkä lähtenyt hätiköimään toisen perään. Ja kuten ennakoinkin, kaverin vauhti hyytyi ja tulin kolmannella finstalla rinnalle ja ohi. Yllättävän kovan loppukirin sai kaveri kuitenkin puristettua, olin maalissa vajaa sekuntia ennen ajalla 3:03,56. Plaah. Maalissa oli kyllä ihan järjettömät hapot, tuntui siltä että raajat tippuu ihan kohta pois, eli yhtään kovempaa en kyllä olisi päässyt. Uimavalmentaja oli katsomassa ja sanoi että näytti ihan hyvältä, todettiin yhdessä että saisi vaan olla vähän nopeampi :D Jos rehellisiä ollaan niin olisin hämmästynyt jos olisin onnistunut siinä kunnossa tekemään ennätyksen, ja pitää kai olla ihan tyytyväinen siihen että olen onnistunut vakiinnuttamaan tasoni sinne reilu kolmeen minuuttiin, ettei tule siinä mitään romahduksia. Ja tosiaan jätin kyllä ihan kaiken sinne altaaseen, niin pahalta tuntui maalissa.

Olen tuo toinen oikealta.

Märskystä suunnattiin sitten Eläintarhan kentän taakse ampumajuoksuosioon. Juoksureitti oli aivan mahtava, vaihtelevaa pohjaa, pieni melkein huomaamaton muutaman askeleen ylämäki ja kivaa rullaavaa alamäkeä. Kävin vähän verraamassa kentän ympäristössä ja totesin sen mitä olin jo viikon fiilisten perusteella odottanutkin: kroppa on jostain syystä (allergiaa?) ihan tukossa. Hengästyin jo superkevyestä verrahölkästä ihan järjettömästi. Tein minkä voin ja yritin saada jalkoja liikkeelle, mutta lähdin kisaan melko realistisin odotuksin. Olin onnistunut kampeamaan itseni nopeimpaan erään, ja lähtökohdat olivat kivat kun kerrankin pääsi lähtemään hyvällä handicapilla kavereiden perään. Tiesin kuitenkin että juoksukunto ei tänään ole huipussaan eli en tule pysymään kahden edellä menevän perässä, ja seuraavaan oli sitten yli 100p. Olin vähän huolestuneena katsellut kuinka sen tytön juoksu oli näyttänyt erinomaiselta, mutta tiesin että ellen nyt ihan konttaa koko kolmea kilsaa niin ero kyllä pitää. Niinpä sitten suosiolla tein sellaisen semimukavan CE:n enkä ottanut ihan kaikkea irti, kun ei kerta ollut oikein mitään voitettavaa eikä hävittävää. Harmikseni ammuin kisassa aika heikosti, vaikka verrassa olin ampunut ihan kohtuullisesti. CE:n kokonaistulos ja sitä kautta koko neliottelun pistesaldo ei siis herättänyt mitään riemunväristyksiä.

Onneksi kisajärjestäjä oli ansiokkaasti panostanut palkintoihin, ja sain pronssimitalin ja jättikokoisen t-paidan. Kisan jälkeen tsempattiin vielä itsemme suihkun kautta burgereille, jotka taltuttivat jopa 5-ottelunälän :)

Askel näyttää ihan hyvältä ja tuomaristo on tarkkana.

Muutaman päivän sulattelun jälkeen suunnattiin sitten keskiviikkoiltana Keravalle ratkomaan 5-ottelun lopullinen tilanne ratsastusosion avulla. Sain arvonnassa pienen ja kiihkeän tumman tamman nimeltä Poeesia, mikä jostain syystä jännitti kovasti, se kun saattaa välillä olla vähän eksoottinen vaikka oikein peruskiva onkin. Masters-ihmiset hyppäsivät ensin pienemmän radan, ja Poeesian toinen kuski luotsasi sen erinomaisesti radan läpi. Omassa verryttelyssä ei siis tarvinnut tehdä ihmeempiä, testasin että kaasu ja jarru toimivat ja hevonen taipuu pyydettäessä. Muutama hyppy, joista viimeisenä aika iso okseri, joka sekin meni erinomaisesti pikkutammalta. Rata oli suhteellisen simppeli mutta ihan kunnon kokoinen 100cm. Ennen omaa rataa saatiin vielä hypätä yksi bonushyppy vapaavalintaiselle esteelle. Radalle mentäessä muistin Essin joskus antaneen ohjeen että kannattaa aloittaa mieluummin vähän liian kovaa kuin alitemmossa, vauhtia voi aina ottaa pois mutta jos aloittaa liian hiljaa niin asiat lähtevät heti menemään pieleen. Tiesin myös pikkutamman tarvitsevan hyvän laukan pohjalle jotta hyppääminen on sille helppa, ja sen lisäksi halusin vielä ratsastaa 5-ottelumaisen radan jolla pitää tosissaan sujua jos haluaa selvitä ilman aikavirheitä, vaikka meillä tällä kertaa lempeä aikaraja olikin. Tuloksena olikin päivän nopein rata :D Vain sarjalle olisin voinut tulla vähän paremmin olemalla vähän aiemmin valmis, nyt kävi juuri niin kuin olin radan kävelyssä ajatellut "älä tule liian pienesti sisään", aivot jättivät rekisteröimättä sen älä-sanan ja tulin juuri niin kuin ei pitänyt tulla. Onneksi hyvä laukka pohjilla ja nopea reaktio sarja välissä auttoivat meidät b-osan okserin yli. Viimeinen kaareva linja ei myöskään mennyt ihan suunnitelman mukaan, mutta koska etäisyys oli niin pitkä ei se juurikaan haitannut. Joka tapauksessa olin varsin tyytyväinen sujuvaan rataan, onnistuin kivasti kääntämään sen jännityksen hyvään ratsastukseen juuri niin kuin pitääkin. Täydet 300p.

Poeesia ei ole ihan vakuuttunut tästä kuvaushommasta.

Vielä 5-ottelun palkintojejako jossa sain taas mitalin, tällä kertaa hopeisen. Tosi kivaa että saatiin meille Suomeenkin tällainen kisa, ettei tarvitse lähteä ulkomaille asti kisatreeniä hakemaan. Syksyllä uudestaan :) Niin ja SM-kisat ovat tänä vuonna 15-16.10, kaikki katsomaan sinne!

tiistai 31. toukokuuta 2016

Tapahtumarikas toukokuu

Pahoittelut blogihiljaisuudesta! Sitten viime näkemän on ollut räkätautia, miekkailu-SM:iä, aurinkoa, vatsatautia, 5-ottelukisaa, juoksua joka ei kulkenut minnekään, juoksua joka kulki, uintitreeniä jonka suurin saavutus oli se ettei hukkunut/oksentanut/kuollut, yllätyspitkiä kävelyitä, ruuhkauintia stadikalla, miekkailumustelmia, isoja oksereita... Normisettiä! Yritän ehtiä raapustella ainakin kisakokemuksista vähän perusteellisemmin, stay tuned!

Miekkailu on kulkenut kisoissa kivasti, tai siis paremmin kuin aiemmin. Tämä kuva tosin on lavastettu, miekkaillessa näyttää yleensä huomattavasti vähemmän freesiltä. Kuva Tero Koski.

tiistai 3. toukokuuta 2016

Säilän salat

Ollaan kavereiden kanssa jo jonkin aikaa pohdittu, että olisi hauska kokeilla säilämiekkailua, se kun eroaa kalpamiekkailusta melkoisesti. Pääsiäisen jälkeen saatiin vihdoin kokeilu toteutettua, tässä hieman fiiliksiä siitä. Kuvamateriaali jäi valitettavasti olemattomaksi, koska heiluttiin niin innoissamme miekat kädessä :D

Säilä- ja kalpamiekkailu eroavat siis toisistaan monessa asiassa. Ensinnäkin osuma-alue on erilainen, eli säilässä vain ylävartalon osumat lasketaan. Muiden varusteiden päälle puettava hopeanvärinen takki merkkaa osuma-aluetta. Toiseksi säilässä käytetään etuoikeus-sääntöä, eli se joka lähtee hyökkäykseen ensin voi saada piston, ja vastustajan pitää ensin torjua toisen hyökkäys ennen kuin voi itse lähteä hakemaan pistoa. Kolmanneksi, osuma on erilainen, eli säilä on sekä pisto- että lyöntiase, siinä missä kalpa ja floretti ovat vain pistoaseita.. Sivalluksenomainen osumakin siis lasketaan. Ainiin, ja ristiaskeleet ovat kiellettyjä eli jalkatyö on hieman erilaista. Käytännössä siis pitää edetä askelin ja syöksyin, flessit eli ryntäykset ovat kiellettyjä. Niin ja itse miekka on tietysti ihan erilainen. Varmasti joku miekkailumaestro osaisi avata eroja vähän seikkaperäisemmin, mutta tässä ne päällimmäiset erot maallikkokielellä.

Kuva täältä.

Ennakkokäsitys säilämiekkailusta oli sellainen, että siinä vain juostaan toisiaan päin ja se joka huutaa kovempaa saa piston tuomarin sönkättyä jotain epämääräistä ranskankielistä litaniaa. Kokeilu avasi hieman tarkemmin tätä maailmaa, vaikka ranskankieliseen terminologiaan ei ihan vielä päästykään. Etuoikeuden havaitseminen vaatii harjaantunutta silmää, ja niinpä säilässä pitää olla koko ajan puolueeton tuomari tulkitsemassa tilannetta. Kuulemma alettiin päästä asian ytimeen kun opittiin jo kinaamaan pistoista, vaikka ihan huutamiseen asti ei vielä päästykään.

Kyllä tätä voisi joskus uudestaankin harrastaa!

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Lempiharjoituksia: uinti

Ei jäänyt ihan yhteen kertaan tämä lempiharjoituksia-sarja! Tässä uinnin lempparitreenejä.

1. 10x50
Ui 10 kertaa 50m ja ota itsellesi aikaa kellon avulla. Pyri uimaan tismalleen yhtä kovaa kaikki kymmenen kertaa. Harjoituksen tarkoituksena on oppia tuntemaan omaa vauhdinsääntelyään. Tarkoitus ei ole uida kovaa, vaan tasaisesti. Katso kellosta itsellesi sopiva lähtö (esim 1min 15sek) niin että saat n. 10sek tauon.

Kuva Kalle Nuuja

2. Balanssipotkut
Tämän harjoituksen ohjeistus on varsin yksinkertainen: potki vatsallasi kädet vartalon vierellä.Tarkoitus on harjoitella hyvää uintiasentoa, jossa vartalo pysyy mahdollisimman suorana ja pinnassa. Ikään kuin lankutusta vedessä. Sekä pepun että yläselän että päälaen pitäisi pysyä pinnassa. Harjoitusta edesauttaa huomattavasti snorkkeli, koska pään nostaminen hengityksessä yleensä pilaa sen hyvän asennon. Toinen oiva apuväline on räpylät, jotka auttavat pitämään kroppaa vähän enemmän pinnassa, jotta saa sen oikean fiiliksen aikaan. Usein jos uinti tuntuu rankalta ja siltä että on liian syvällä, balanssipotkut auttavat saamaan asennon ja fiiliksen paremmaksi.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

5-ottelun esteratsastusosio

5-ottelun esteratsastusosiosta tuntuu kiertävän toinen toistan villimpiä kuvitelmia jopa lajin harrastajien keskuudessa. Niinpä ajattelin nyt avata tätä yhtä lajiosiota vähän perusteelliseemmin, jospa saataisiin vähän rotia tähän touhuun. Lähestytään sitä vähän eri osa-alueiden ja myyttien kautta.

Ensin lyhyt oppimäärä säännöistä. Kilpailun järjestäjä hommaa paikalle hevoset, jotka arvotaan ratsastajien kesken. Verryttelyaika on 20min, jonka aikana saa hypätä 5 hyppyä. Ratsastuksessa lähdetään 300p maksimista, josta sitten vähennetään pisteitä virheiden perusteella. Pudotuksesta vähennetään 7p ja kiellosta 10p, ihanneajan ylityksestä 1p per sekunti. Samalle esteelle saa kieltää kaksi kertaa ja sen jälkeen pitää jatkaa seuraavalle esteelle, vaikka ei olisikaan päässyt siitä yli. Neljännestä kiellosta ratsukko hylätään. Ratsastajan putoamisesta saa 10 virhepistettä, jos putoaa toisen kerran on seurauksena hylkäys. Kokonaisuudessaan säännöt löytyy UIPM:n sivuilta.

Kuva Kalle Nuuja

Sitten niitä väittämiä...

"5-ottelijat on huonoja ratsastajia"
5-ottelijoilla tuntuu ratsastuspiireissä olevan aika huono maine. Maailmalla tämä pitää osittain paikkansa, 5-ottelukisojen ratsastusosiossa taso on varsin vaihtelevaa. Monet ratsastavat erinomaisesti, mutta joukossa on myös niitä joiden taidoissa ei oikein ole kehumista. Tämä on osittain nykysysteemin syytä, jossa ratsastusosio on vasta finaalivaiheessa esim. maailmancupeissa. Tämä ohjaa urheilijoita harjoittelemaan enemmän muita lajeja kuin ratsastusta. Kuitenkin esim. pohjoismaissa ratsastustaitojen taso 5-ottelijoilla on varsin hyvä, ja kisat pidetään sillä tasolla että se on sekä hevosille että ratsastajille reilua. Ruotsissa joskus kisoissa oli sporrakieltoa ja yhteistä verryttelyä ja vaikka mitä varotoimia, ja hetken verryttelyä katseltuaan paikallinen ratsastuskouluyrittäjä totesi (vähän yllättyneenä) että tämähän sujuu erinomaisesti. Etenkin Suomessa monella 5-ottelijalla on ratsastustausta, eli ratsastustaidot on hyvällä tasolla. Lisäksi liitto on vuodesta 2015 alkaen vaatinut ratsastusluvan kaikilta jotka mielivät kisaamaan, jonka avulla voidaan varmistua riittävistä taidoista. Lisäksi kaikissa kisoissa tuomaristolla on oikeus pysäyttää urheilijan ratsastus tai evätä oikeus startata, jos on epäilyä siitä etteivät taidot riitä suorittamaan rataa turvallisesti loppuun.


"Nopein on aina paras"
EI. Pitää paikkansa, että 5-ottelussa on melko kova tempovaatimus, 350m/min. Se tarkoittaa sitä, että on edettävä sujuvasti, ja kiellot ja ympyrät aiheuttavat lähes aina aikavirheitä. Voittajan arvon tasapisteille ratsastaessa saa kuitenkin hitain nolla, eli se joka on ratsastanut lähimmäksi sallittua aikaa. Tästä tosin ei kostu mitään muuta kuin hyvää mieltä lajivoitosta. Esteratsastus kiitolaukassa on vaarallista sekä hevoselle että ratsastajalle. Niin kenttäratsastuksessa, jossa mennään kovaa, kuin maailmancuppien uusinnoissakin, tehdään myös puolipidätteitä ja pidetään huolta siitä että hevonen on tasapainossa ennen estettä.

"5-otteluradan pääsee läpi volttaamalla"
Ei enää. Aiemmin säännöt ovat sallineet enemmänkin kieltoja ja ympyröitä, mutta nykypäivänä pitää ihan oikeasti hypätä se rata jos mielii saada siitä pisteitä.

"Verryttelyssä saa hypätä vaan ristikoita"
Verryttelyssä saa hypätä oman valmentajan avulla oman suunnitelman mukaisesti verryttelyesteitä. Yleensä verryttelyssä on pysty ja okseri. Joskus hyppyjen määrää voidaan rajat hevosten säästämiseksi esim. kolmeen. Toisinaan taas tilanpuutteen takia pienemmissä kisoissa verryttely suoritetaan ohjatusti ryhmissä, mutta nämä ovat tilannekohtaisia säätöjä.

Kuva Kalle Nuuja

5-otteluratsastus poikkeaa kyllä normaalista esteratsastuksesta. 5-ottelukisoissa olet jo takonut tulosta koko päivän, ja kaikki se haaskataan jos ratsastustulos on huono. Vieraaseen hevoseen ei ikinä voi luottaa samalla tavalla kuin tuttuun, ja kaiken tämän takia tulee helposti vähän yliratsastaneeksi. Hyvä kiteytys on ehkä se, että hyvällä ratsastusosiolla harvemmin voittaa 5-ottelukisaa, mutta kisan voi hyvinkin hävitä huonolla ratsastuksella.

Viime vuoden MM-rata oli erinomainen 5-ottelurata. Se oli hyvin mitoitettu hevosten ja ratsastajien tason mukaan, niin että se oli reilu hypätä mutta tuotti ratsukoiden välille piste-eroja. Hyvät ratsastajat saivat tehtyä siistejä nollaratoja, ja vesihiihtoasennossa kauhistunut katse naamallaan viilettäjät saivat roimasti pudotuksia ja yliaikaa, ilman että se oli hevosille kovin epäreilua. Toivottavasti nähdään jatkossa paljon tällaisia ratoja ja taitavaa 5-otteluratsastusta.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Mykoplasma on kiva kaveri

Se tunne, kun seitsemättätoista kertaa olet luullut olevasi vihdoin terve, ja heräät tuohon alla olevassa kuvassa esiintyvään oloon. Ei pysty.



Tukholman kisan jälkeen sairastuin perinteiseen ja perusteelliseen talviflunssaan, josta optimistisesti kuvittelin toipuvani piankin. Kun sitten alkoi uhkaavasti näyttää siltä, ettei flunssa niin vain häivykään, päätin kerrankin tehdä peliliikkeen ja painella kunnolliselle lääkärille ennen kuin sairastelu on venynyt viikkojen mittaiseksi, josko sitä saisi jotenkin kuriin ja lyhennettyä. Otettiin vino pino testejä, joissa ei käynyt ilmi mitään. Sainkin vinon pinon nappeja helpottamaan tukkoisuutta ja oloa, ja taas oli optimismi huipussaan. Valitettavasti se vanha kunnon väsymys ja kuumeilu ei ottanut asettuakseen. Pari viikkoa sitten sain vihdoin diagnoosin, jota olin vähän odottanutkin: vanha kunnon mykoplasma.


Toisaalta kiva saada selville mikä oikein on vikana, toisaalta tietysti ottaa päähän että onko pakko saada se tauti jolla on hankalan maine. Lääkäri varoitteli että toipuminen saattaa kestää kauankin ja treenin kanssa pitää ottaa rauhassa. Ja siltä on kyllä tuntunutkin: muutaman päivän levon jälkeen tuntuu hyvältä ja kaikki voi olla ihan hyvin muutaman päivän ajan kevyellä liikunnalla, ja yhtäkkiä väsymys ja huono olo palaavat. Edessä on siis superkevyttä pk-treeniä (jos sitä nyt juurikaan treeniksi voi sanoa) aika pitkään. Pidetään peukkuja että hevoskuuri antibiootteja on purrut. Se tässä on hauskaa että jostain luin että kyseessä on erityisesti nuoria urheilijoita kiusaava tauti. Taidan olla siis sekä nuori että urheilija!



tiistai 15. maaliskuuta 2016

Lempiharjoituksia: esteratsastus

Päätin aloittaa uuden "sarjan", jossa jaan niitä omia lemppariharjoituksiani. En lupaa olla mitenkään demokraattinen lajien suhteen eli kaikista lajeista ei ehkä tule mitään, enkä ole ihan varma siitäkään jääkö tämä "sarja" melkolailla kertaluonteiseksi, mutta kattellaan. Tässä pari lemppariharjoitusta itsenäisesti ratsastavalle:



1. Askelmäärän vaihteleminen kahden puomin välillä.
Klassikko. Aseta kaksi puomia maahan oikeastaan mille tahansa etäisyydelle (sanoisin jotain 15-30m väliltä). Laukkaa puomien yli normaalissa laukassa muutaman kerran niin että lasket sopivan askelmäärän joka tulee helposti. Lähde sen jälkeen lyhentämään laukkaa ja lisäämään askelmäärää yksi kerrallaan. Jos teit normaalissa laukassa 6 askelta, tee nyt seitsemän, sitten kahdeksan. Kun tämä sujuu, lähde pidentämään laukkaa ja tee väliin 5 askelta. Pääsetkö neljälläkin? Haaste-tehtävänä testaa vielä kuinka konta askelta saat mahtumaan samaan väliin. Oma ennätykseni taitaa olla samaan väliin vähimmillään 4 ja enimmillään 12 askelta, mikä vaati jo melkoista kokoamista. Lopeta aina tehtävä normaaliin laukkaan ja hyvään mieleen. Muista kävellä välillä ja antaa hevosen hengähtää! Huomioi, että muutokset laukassa pitää tehdä jo ennen ensimmäistä puomia, jotta saat tehtävän suoritettua mahdollisimman hyvin.
Tehtävä opettaa sekä hevosta että ratsastajaa muokkaamaan laukkaa tarpeen vaatiessa ja hahmottamaan etäisyyksiä erilaisissa laukoissa.



2. Älä tee mitään-harjoitus
Aseta puomi n. 16-18m päähän ennen estettä (opettele tuntemaan oman hevosesi laukka jotta voit laittaa puomin sopivalle neljän askeleen etäisyydelle). Pointtina on ratsastaa hyvä askel puomin yli, ja sen jälkeen olla tekemättä mitään. Puomi tuottaa sopivan etäisyyden esteelle, joten ratsatsajan ei tarvitse ratsastaa etäisyyttä sinne, vain hengittää, pitää pohje kiinni ja käsi rentona. Tehtävä opettaa levollisuutta esteelle tultaessa sekä harjoittaa silmää näkemään etäisyyttä, ja on omiaan opettamaan pois ylimääräisestä säädöstä. Tämän harjoituksen avulla voi myös turvallisesti hypätä vähän isompaa kuin mitä ehkä yleensä uskaltaa, kun puomi tuo automaattisesti hyvään ponnistuspaikkaan.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Legendat telkkarissa

Koska olen täällä ruotinut muitakin urheilua käsitteleviä telkkariohjelmia, niin lienee syytä ottaa esille myös jonkin aikaa pyörinyt Mertaranta ja Legendat-ohjelma, jota tietenkin vannoutuneena penkkiurheiljana olen tunnollisesti seurannut. Varsinkin, kun jo pari vuotta sitten ideoitiin jollain porukalla Vain Elämää-ohjelmasta urheilijaversiota, ja nyt joku ryökäle on ehtinyt toteuttaa sen.

Kuva täältä.

Pakko myöntää, että olen ollut vähän pettynyt. Kattaus ja konsepti lupasi parempaa, mitä jotenkin kökkö toteutus on voinut lunastaa. Jotenkin siinä on vain aika väkinäinen tunnelma. Varmasti urheilijoilla on keskenään ihan hyvä meininki, mutta ruudun toiselle puolelle se ei välity. Päivät tuntuvat menevän siihen että porukkaa väen vängällä istutetaan siinä ruokapöydässä, sitten pikku aktiviteetti ja sitten taas siinä iänikuisessa pöydässä. Eivätkö ne tee siellä mitään muuta? Eikö voisi olla toinenkin aktiviteetti ja jotain yleisiä hengailuosiota, jossa ne juttelisivat vähän epäjärjestäytyneemmin?

Myös Mertarannan osio on jäänyt jotenkin epäselväksi, ja uskon että siinä on osasyy siihen väkinäisyyteen. Eivätkö urheilijat muka olisi osanneet jutella keskenään näistä asioista? Nyt tuntuu siltä kuin kyseessä olisi joku joukkohaastattelu, kun vastaillaan kysymyksiin yksi kerrallaan. Ehkä voidaan elää toivossa että tunnelma siitä vapautuu loppua kohti, ja jos tästä tehdään seuraava kausi niin formaattia osataan kehittää vähän keveämpään ja täyteläisempään suuntaan.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

What can i do today?

Viime viikonlopun kisan jälkeen palautuminen ei selkeästi mennyt ihan putkeen, koska maanantaiaamuna heräsin aika flunssaiseen oloon. Työmatka Vaasaan ei varsinaisesti auttanut asiaa vaikka jätinkin suosiolla treenit väliin, ja olo muuttui yhä kurjemmaksi viikon kuluessa, eikä näin sunnuntainakaan yön raivokkaan yskimisen jälkeen (sori naapurit) ole vielä hurraamista.

Jokin aika sitten näin kuitenkin Instagramin inspiroivassa maailmassa mahtavan lauseen: "What can I do today?" Asialla taisi olla selkäleikkaukseen joutunut kiekonheittäjä Sanna Kämäräinen, joka valaisi kuntoutukseensa liittyvää motivointia: mitä voin tehdä tänään joka vie minua lähemmäksi tavoitteitani?

Kotona aseen kanssa heiluessa pitää vaan muistaa sulkea verhot, ettei epähuomiossa pelottele naapureita.

Tämä lause on jäänyt vahvasti mieleeni ja hoen sitä itselleni erityisesti niinä päivinä kun joudun syystä tai toisesta ottamaan kevyemmin. "Mikä on parasta jota voin tehdä kehoni ja kehitykseni eteen tänään?". Jos on tosi kipeä, se kaikista paras mitä voi tehdä on ehkä seitsemät päikkärit, paljon teetä ja huonoja Netflix-leffoja. Jos on vähän vähemmän kipeä, voi vaikka nostella asetta ja yrittää kehittää liikkuvuutta. Jos on tosi terve, voi vetää tosi kovat treenit. Sama pätee olosuhteisiin: jos vaikka treenipaikat on kiinni, voi aina lähteä vaikka juoksemaan. Tai jos on niin liukasta ettei voi juosta, voi mennä uimaan tai vaikka tehdä kovan vatsatreenin olkkarissa. Kaikki on omasta luovuudesta ja motivaatiosta kiinni.

Palaan nenäkannun ja teemukin seuraan, kyllä tämä tästä!

maanantai 15. helmikuuta 2016

Stockholm GP 2016

Tänä vuonna kisakausi alkoi aika aikaisin. Kaverit olivat lähdössä Stockholm GP:hen ja pitkällisen pohdinnan jälkeen päätin että kisa tällä lailla harjoituskaudella toimii sekä hyvänä motivaattorina että ainakin erinomaisena treeninä, joten lyöttäydyin mukaan. En oikein tiennyt mitä kisalta odottaa, omasta mielestäni en ole mitenkään järin kovassa kunnossa vielä tässä vaiheessa kautta, kun ei oikeastaan vielä ole tehnyt juurikaan niitä kovia treenejä. Kisa käytiin jälleen kerran neliotteluna, eli ratsastus jäi pois.


Kisapäivä alkoi uinnilla. Uinnin verryttelyaika jäi aika lyhyeksi, mutta ehdin sentään vähän vertyä, saada kroppaa hereille ja ottaa tuntumaa altaaseen. Olin aika nopeassa erässä, mutta muut olivat kyllä sen verran nopeampia ettei vetoapuja oikein herunut. Uintiekspertti-kaveri muistutti vielä viimeisenä ennen meidän erää että eka satanen pitää keskittyä hyvään tekniikkaan ja liukuun, ja tämä osoittautui hyvin ajoitetuksi ja muutenkin käyttökelpoiseksi neuvoksi, vaikka asian periaatteessa jo ennaltaan tiesinkin. Tämä mielessä onnistuin mielestäni hyvin keskittymään juuri siihen olennaiseen ensimmäisen satasen ajan, ja vasta sitten laittamaan vielä lisää paukkuja peliin. Maaliin päästyäni ruotsalaiskaveria vähän nauratti kun haukoin henkeä kuin kuoleva altaan reunalla, mutta niinhän sen pitääkin mennä että on uinut juuri niin kovaa kuin pystyy. Kello näytti aikaa 3:01,65. Ensin harmitti ettei vieläkään mennyt alle 3, mutta loppupeleissä olin kyllä varsin tyytyväinen tuohon, sitä vauhtikestävyyttä kun ei tosiaan vielä ole tullut juurikaan treenattua. Ihan kelpo kauden eka uinti.

Tässä vaiheessa vaihdettiin lukaalia ja sitten ryhdyttiin verraamaan miekkailua varten. Miekkailu otettiin miehet ja naiset yhdessä, kaksi kierrosta yhden piston otteluita kaikkia vastaan, yhteensä 28 matsia. Aloitin aika huonosti, en ollut uskollinen omalle tyylilleni vaan hosuin ihan turhaan. Toiselle kierrokselle sain vähän paremmin juonen päästä kiinni ja sain poimittuja vähän enemmän pistoja. Miekkailussa vähän häiritsi myös se, että tuomittiin matsit itse, taukoja ei siis voinut käyttää keskittymiseen kun piti hosua kello kädessä huutamassa pre-alleeta.

Mid-air

Pienen välikuoleman jälkeen päästiin tutustumaan CE-rataan, joka oli luvalla sanoen aikamoinen serpenttiini, sisällä hallissa kun oli juostava ja vielä kaksi kierrosta tätä. Vähän hirvitti että kuinka pahasti jalat menevät noissa mutkissa hapoille... Shoot-in aikana ammunta vähän ailahteli, mutta se kuuluu asiaan. Harmi oli se, että en ollut onnistunut keräämään niin paljon pisteitä että olisin päässyt lähtemään ennen kahden minuutin handicap-takarajaa. Niinpä meitä lähti kolme mimmiä samaan aikaan, ja yksi niistä pääsi livahtamaan ohi heti ekassa ammunnassa. Olin ajatellut ennalta että yritän tehdä aikalailla nousujohteisen CE:n ja lisätä vauhtia pikkuhiljaa, mutta viimeistään toisella kierroksella tajusin että nyt on kyllä juostava oikeasti kilpaa jos mielii pitää kolmossija, kun ero seuraavaan oli lähdössä 50p ja mimmi pisti tosissaan töppöstä toisen eteen ja onnistui ammunnoissakin vähän meikäläistä paremmin. Niinpä siis sain piiskata itseäni oikein tosissaan ja maalissa tehtiin jälleen kerran kuolemaa. Mutta sain pidettyä eron riittävän pienenä jotta sain kolmossijan varmistettua!

Valitettavasti vaan jälkipyykille oli tällä kertaa sijaa, kun ihmeteltiin kotimatkalla miten on mahdollista että kaikki olivat miekkailleet niin heikosti. Kävi ilmi että tulospalvelussa oli käynyt pieni moka ja muutamat pistot olivat jääneet rekisteröimättä. Näiden turvin nelossijan tyttö keräsi sitten sen verran enemmän pisteitä että lopputuloksissa oltiin tismalleen samoilla pisteillä, ja kovemmalla CE-ajalla ainakin teoriassa vei sen kolmossijan. Hemmetti, enkö olisi voinut juosta sekunnin nopeammin?! Tosin näin jälkikäteen taas lohdutin itseäni ajattelemalla pikaluistelija Mika Poutalaa, joka eilen hävisi pronssimitalin kuudella tuhennesosasekunnilla. Pitää vain treenata täysiä ja olla entistä kovempi ensi kerralla.

Team Finland.

Kisoista jäi kyllä hyvä maku. Ensinnäkin olin paremmassa kunnossa kuin luulin, itse asiassa paremmassa kuin syksyllä Falunissa ainakin tulosten varjossa. Ja ne tulokset siis, loppusaldo oli 728 eli kirkkaasti neliotteluennätys! Jos siihen lisättäisiin oletetut täydet ratsastuspisteet eli 300 niin tulos olisi sen yli tuhat minne en vielä ole päässyt, eli 1028. Jess! Ylipäätään oli tosi kivaa kisata ja olla reissussa hyvän porukan kanssa ja vielä tavata ruotsalaisia 5-ottelukavereita. Lisää tätä!

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Winter Pentathlon 2016 ja mitalisija

Taas oli se aika vuodesta kun käytiin perinteinen Winter Pentathlon-kilpailu. Viime vuonnahan sairastelu esti osallistumiseni, joten tänä vuonna lähdin innokkaana matkaan (jos viime vuoden selonteko siitä mistä winter pentathlonista on kyse jäi väliin, löydät sen täältä). Ottelu aloitettiin ammunnalla perjantai-iltana Maunulan ampumahallissa Helsingissä, jatkui lauantaina Kirkkonummen Peuramaalla suurpujottelu- ja murtomaahiihto-osuuksilla, sekä päättyi sunnuntaina miekkailuun Helsingin Kisahallissa ja ratsastukseen Keravalla. Viktor Platanin muistokilpailuna toteutettu Winter Pentathlon on hauska kilpailu, johon moni rohkeni lähteä mukaan vaikka kaikki lajit eivät olisikaan täydellisesti hallussa. Kisaajien joukossa vallitsi hyvä yhteishenki toverillisen kilpailun lomassa. Kilpailu käytiin Masters-kilpailuna, eli ottelijoille jaettiin iän mukaiset tasoituspisteet. Joku taisi näitä vihannespisteiksikin kutsua :D Itse lukeudun kuitenkin niihin, joilta niitä pisteitä vähennetään, eli kisa alkoi miinuspisteiltä.

Kisa alkoi siis perjantaina ammunnalla. Ammunnassa käytettiin ensimmäistä kertaa uutta Laser Time Shooting-formaattia, joka on juuri tätä kilpailumuotoa varten kehitetty. Tässä formaatissa pyritään saamaan viiden minuutin aika mahdollisimman suuri määrä täyskaatoja. Toki perinteisempi ilmapistooliammunta oli myös sallittu. Itse ammuin kaksi yritystä laserilla. Ensimmäinen meni ihan hyvin vaikka kovasti ase kädessä tärisinkin, ehdin saada 8 täysosumaa, yhdeksäs jäi aivan hilkulle ajan loppuessa. Toinen yritys meni kuitenkin vielä paremmin ja ehdin saada vielä viime hetkellä viimeisenkin sarjan täyteen, ja sain 10 täyttä sarjaa! Olin tästä ihan megailoinen, koska ammunta tuntui hyvältä ja keskittyneeltä, konemaiselta niin kuin sen pitääkin. Joku taisi kutsua tuota hapotusammunnaksi, koska ampumakäsi väsyy yllättävän paljon. Tulos oli tasatuloksella kaverin kanssa naisten sarjan paras, joten tästä oli hyvä lähteä kohti kisaviikonloppua.

Monot tiukalle, sauvat käteen ja menoksi! Pitäisiköhän ensi vuodeksi hankkia myös virtaviivainen lasketteluasu?!


Lauantain talvilajit olivat sitten aika kaksijakoiset minulle. Laskettelun suhteen olin luottavainen (ainut huolenaihe oli kuinka paljon ottaa päähän jos joku on jostain syystä vielä nopeampi), mutta hiihto hirvitti. Pakkasta ei onneksi ollut ihan niin paljon kuin Foreca oli ennustanut, mutta ihan riittävästi kuitenkin. Kolme verryttelylaskua radalla menivät oikein hyvin kun rata oli vielä ihan tuore. Kokemuksen voimalla ja riittävän penkkiurheilun turvin (osasin ottaa käännökset oikein) onnistuin oikein hyvin myös kisalaskuissa, vaikka rata menikin jäiseksi kuten lajin luonteeseen kuuluu. Tuloksena päivän toiseksi paras aika, vain eräs lappalaismies oli nopeampi, eli taas naisten johtotulos! Tässä vaiheessa oma tunnelma oli varsin korkealla.

Naisten hiihdon startti. Kuva Kalle Nuuja.

Hiihto kyllä sitten vähän latisti sitä. Olin lainannut kahdet eri sukset, äidin vanhat pertsat ja siskon hyvät luistelusukset, mutta pellolle ajettu rata oli sen verran huonopohjainen etten viitsinyt ottaa siskon hienoja suksia pilattavaksi. Pertsat ilman pitoja ei kuitenkaan ollut mikään voittajakonsepti, kun ylämäkeen pääsi vain haarakäynnillä eikä sileällä silti oikein luistanut. Eihän siitä mitään tullut millään tyylillä vaikka kuinka huhkin.

Palauttelun jälkeen oli sitten sunnuntaiaamuna vuorossa miekkailu. Otettiin kolme pistoa kaikkia vastaan, ei siis erikseen naiset ja miehet jotta saatiin riittävästi pistoja. En ole mitenkään katastrofaalisen tyytymätön miekkailuuni, vain siihen että ne huonoimmat matsit olivat tutuimpia treenikavereita vastaan, mikä oli tosi turhaa. Muuten oli ihan kohtuullista, ja joukossa jopa oikein hyviä pistoja. Pistesaldo jäi kyllä sitten aika niukaksi niiden turhien jäätymisten takia.

Hikisiä naisia miekkailun jälkeen. Kuva Kalle Nuuja.

Koko viikonloppu oltiin jännitetty kuinka paljon pakkasta sunnuntaina on eli päästäänkö ratsastamaan, ja riemu oli suuri kun päästiin suuntaamaan kohti Keravaa ja hevosia arpomaan! Olinkin iloissani kun arpa valitsi minulle Wichitan. Hevosilla on ollut hyppylomaa ja pakkasten takia myös ylimääräisiä vapaapäiviä, mikä todella tuntui. Tamma oli kuin ruutitynnyri, ihan fiiliksissä kun pääsi hyppäämään. Onneksi esteet olivat ihan maahan kaivetun kokoisia koska kyseessä oli masters-kisa, niin pieni kaahailu radalla ei haitannut. Rata olikin sitten aikamoista vesihiihtoa, kun yritin pitää vauhtia edes jollain tavalla hallinnassa :D Joka tapauksessa tuloksena puhdas rata ja täydet 300p.

Ryytyneitä kisaajia palkinnonjaossa. Saatiin myös hienot Kyrkslätt IF-huivit :D Kuva Riina Pitkänen/Kalle Nuuja.

Pistesaldoksi muodostui 1163p mikä tarkoitti kolmossijaa ja mitalia! Itseäni huvitti suuresti se että tuo pistesaalis on kirkkaasti parempi kuin ikinä tavallisessa 5-ottelussa... Kolmen päivän kisarupeama kyllä tuntui etenkin päässä, kun viimeiseen lajiin lähdettäessä ihmetteli millä ihmeellä sitä jaksaa vielä tsempata ja skarpata. Siinä mielessä tavallinen yhden päivän kisa on kyllä helpompi. Joka tapauksessa oli tosi kivaa kisata pitkästä aikaa! Ensi vuodeksi sitten hiotaan vähän etenkin sitä hiihtoa niin saadaan mitalia kirkastettua!