Tukholman kisan jälkeen sairastuin perinteiseen ja perusteelliseen talviflunssaan, josta optimistisesti kuvittelin toipuvani piankin. Kun sitten alkoi uhkaavasti näyttää siltä, ettei flunssa niin vain häivykään, päätin kerrankin tehdä peliliikkeen ja painella kunnolliselle lääkärille ennen kuin sairastelu on venynyt viikkojen mittaiseksi, josko sitä saisi jotenkin kuriin ja lyhennettyä. Otettiin vino pino testejä, joissa ei käynyt ilmi mitään. Sainkin vinon pinon nappeja helpottamaan tukkoisuutta ja oloa, ja taas oli optimismi huipussaan. Valitettavasti se vanha kunnon väsymys ja kuumeilu ei ottanut asettuakseen. Pari viikkoa sitten sain vihdoin diagnoosin, jota olin vähän odottanutkin: vanha kunnon mykoplasma.
Toisaalta kiva saada selville mikä oikein on vikana, toisaalta tietysti ottaa päähän että onko pakko saada se tauti jolla on hankalan maine. Lääkäri varoitteli että toipuminen saattaa kestää kauankin ja treenin kanssa pitää ottaa rauhassa. Ja siltä on kyllä tuntunutkin: muutaman päivän levon jälkeen tuntuu hyvältä ja kaikki voi olla ihan hyvin muutaman päivän ajan kevyellä liikunnalla, ja yhtäkkiä väsymys ja huono olo palaavat. Edessä on siis superkevyttä pk-treeniä (jos sitä nyt juurikaan treeniksi voi sanoa) aika pitkään. Pidetään peukkuja että hevoskuuri antibiootteja on purrut. Se tässä on hauskaa että jostain luin että kyseessä on erityisesti nuoria urheilijoita kiusaava tauti. Taidan olla siis sekä nuori että urheilija!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti