perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kesäsuunnitelmia

Vaikka juhannuskin oli ja meni jo, tuntuu siltä ettei kesä ole vieläkään alkanut. Viime viikolla stadika-kauden aloituksessani sää oli NIIN SURKEA, etten saanut yhtäkään rusketusrajaa treenin aikana, vaikka se yleensä on ihan väistämätöntä vedessä... missä lämpö ja aurinko, oi suomen suvi?!

Tulisikohan joskus vielä tällaiset säät?
Niinpä tässä voi hyvillä mielin vielä tehdä suunnitelmia kesälle. Tässä olisi vielä pari viikkoa tehokasta peliaikaa ennen kuin tämä mimmi suuntaa kohti Puolaa. Ensin olisi vuorossa kisa, ja sitten sen jälkeen uudempana käänteensä jään sinne treenileirille. Hulppeaa! Vaikka vähän hirvittääkin kaikin puolin, oli päätöstä tehdessä todettava että urheilun aika on nyt eikä kohta, kymmenen tai viidenkään vuoden kuluttua alkaa olla turha haaveilla mistään kunnollisesta urheilijaelämästä. Jos sitä siis meinaan kokeilla niin se on tehtävä nyt. Yhteensä lähes pari viikkoa ollaan siis reissun päällä.

Sen jälkeen uskon että on levon ja nollauksen aika. Pari päivää aikaa nukkua ja pestä pyykkiä ennen viikonlopun rientoja, ja sen jälkeen voi sitten aloittaa taas uudestaan. Tarkoitus olisi lähteä perheen kanssa taas viikoksi Tahkolle, jossa ajattelin viime vuoden tapaan toteuttaa omaa treenileiriä muiden golfatessa. Myös tässä vielä ennen Puolaa olisi tarkoitus käydä Tahkolla vähän viimeistelemässä tuntumaa esteratsastukseen ennen kisoja, toivottavasti saan sen järjestymään.

Muistoja viime kesältä Tahkolta.
Joka tapauksessa, elokuussa olisi sitten taas paluu arkeen ja normaaliin päiväjärjestykseen ennen SM-kisoja. Eiköhän näillä saada aikaiseksi ihan hyvä 5-ottelukesä :)

lauantai 20. kesäkuuta 2015

#fitnesspäiväkirjat vs. #urheilupäiväkirjat

Yksi loppukevään tv-ilmiöistä on ollut Fitnesspäiväkirjat. Oletteko katsoneet? Itselläni telkkari on jäänyt auki silloin tällöin ainakin vähäksi aikaa jaksoa, ja viime aikoina olen jopa alkanut vähän kiinnostua sarjasta.

Ensinnäkin on kiva että telkkarista tulee jotain hyvinvointiin liittyvää realityä, eikä pelkkää BB/Temptation Island-tyyppistä sekoilua. Ehkä taas joku innostuu pitämään itsestää parempaa huolta näiden mimmien innoittamina! Toiseksi, tytöt ovat osoittautuneet joitain vatsanzoomailuepisodeja lukuun ottamatta yllättävän selväjärkisiksi. Hommaa tehdään hyvinvointi edellä ja inhimillisesti, vaikka tavoitteet korkealla ovatkin.

Kuva mtv.fi
Ne korkeat tavoitteet aiheuttavat kuitenkin itselleni päänvaivaa. Itselleni tuntuu tosi vieraalta ajatus siitä, että kisaillaan ulkonäöllä, siitä kenen kroppa näyttää parhaalta. Varmasti siinä on tiettyjä parallellejä suorituskykyyn enkä lähtisi haastamaan ketään fitnessmimmiä kyykkäämisessä tai kädenväännössäkään, mutta se suorituskyky on täysin toisarvoista, sitä ei mitata millään tavalla, kunhan kroppa on urheilullisen näköinen. Varmasti ne lavaposeeraukset on tosi vaikeita ja tilanne stressaava, mutta silti tulee vähän sellainen olo kuin Usain Bolt kisaisi siinä kuka osaa asettautua lähtötelineisiinsä sulokkaimmin tai Kimi Räikkösen voiton ratkaisisi se kellä on kiiltävin auto.

Itselleni se suorituskyky on tuhat kertaa mielenkiintoisempaa. Kuka väittää siitä kuinka kuuma joku tennistähti on jos se voittaa kaikki vastustajansa? Ihan sama minkälaiset lihakset tai rasvaprosentti pikajuoksijalla on jos se juoksee kovempaa kuin muut?! Vaikka kuinka olisi kiva näyttää erinomaiselta, en ikinä jaksaisi raahata itseäni salille treenaamaan tavoitteenani se, että takalistoni näyttää hyvältä. Miljoonasti mielekkäämpää on raahautua salille tekemään niitä samoja liikkeitä, jotta jaksaisin juosta kovempaa.

Pari vuotta sitten tuli telkkarista joku Ylen minisarja jossa seurattiin kolmen suomalaisen huippu-urheilijan elämää. Miksei tätä tehty enempää? Oli noin tuhat kertaa mielenkiintoisempaa seurata miten huippu-urheilijat ylläpitävät ja parantavat suoritukykyään reissun päällä, kuin kuinka fitnessmimmit saavat otettua täydellisiä kuvia talviauringossa.


Tärkeintä kai kuitenkin loppupeleissä on se, että jokainen löytää itsestään sen jutun jolla saa itsensä raahattua sohvalta ylös, oli se sitten hyvinmuodostuneet pakaralihakset tai tehokkaat miekkailusyöksyt (edellinen on muuten myös seurausta jälkimmäisestä, uskokaa huviksenne). Tärkeintä on että liikkuu ja voi hyvin, ja kaikkien ei todellakaan tarvitse tehdä sitä fitnessmimmien tai minunkaan tasolla.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Oulun kesäkisat

Jaahas, taas on tullut miekkailtua. Olin viikonloppuna käymässä Oulussa, ja osallistuin sitten samalla Oulun Miekkailuseuran järjestämiin hulppeisiin kesäkisoihin. Näissä kisoissa kisasysteemi oli vähän omanlaisensa. Naiset ja miehet yhdistettiin samaan sarjaan, ja henkilökohtaisen kilpailun jälkeen käytiin joukkuekilpailu, jonka joukkueet muodostettiin yksilökilpailun alkusarjan perusteella mahdollisimman tasaisiksi.

Ensimmäistä kertaa Oulussa! Team HN5O edustaa.
On aina vähän tympeää joutua miekkailemaan tosissaan miehiä vastaan, ja taisin huokaista vielä vähän syvempään kun näin alkeräni: se ainut erä jossa oli vain yksi tyttö, eli minä. No, eipä siinä mitään, kaikki on voitettavissa ja matseja ei kannata etukäteen hävitä. Ensimmäisenä sain vastaan taitavan pojan, mutta matsi oli ihan kohtuullinen, hävisin 5-2. Seuraava matsi oli aika hyvä, sain hyvin pidettyä malttini, mutta ajan lähestyessä loppuaan aloin vähän hoppuilla ja vastustaja sai mokani hyödynnettyä, lopputulos 5-3. Sitten tulikin kylmää kyytiä ensin tosi pitkältä ja sitten aika taitavalta vastustajalta, ja kun se ehkä helpoin matsi joka ehdottomasti olisi pitänyt voittaa oli viimeisenä, ei siitäkään enää tullut mitään. En kertakaikkiaan onnistunut kasaamaan itseäni kun otti jo päähän ihan vietävästi, ja "pakkovoittaa"-fiiliksellä hätäilin ja mokailin ihan liikaa, ja tein homman vastustajalle helpoksi. Tästä sitten jatkettiin aikalailla hetimiten cup-otteluun, joka meni myöskin ihan penkin alle. Olisi varmaan pitänyt käyttää matsissa jotain taukokeinoja tai jotain jolloin olisin saanut koottua itseäni, mutta nyt se oli aika nopeasti ohi eikä kyllä jäänyt paljon muisteltavaa. Huooh koko yksilökisa.

Venailua, hengailua ja välipalaa.
Joukkuekisan piti sitten alkaa kohtapuoliin, mutta koska moni innokas miekkailija oli ilmoittautunut myös säilä- ja/tai florettikisaan, jouduttiin joukkuekisaa siirtämään aikalailla. Verrasin uudestaan varmaan seitsemän kertaa kunnes en enää viitsinyt, ja sitten tietysti kävi taas perinteisesti että yhtäkkiä kajahtaa jostain kutsu mennä alueelle ihan kylmiltään. Eihän siitä sitten mitään tullut ja hävisin tutulle treenivastustajalle jota vastaan oli ollut tosi hyviä matseja ja voittoja edellisellä viikolla ihan satanolla. Huooh taas. Onneksi muut joukkueen jäsenet onnistuivat tsemppaamaan. Seuraava vastustajani oli tosi taitava, mutta onnistuin olemaan olematta ihan märkä rätti. Viimeinen vastustaja oli sitten se sama jolle hävisin 5-3 omassa alkuerässä, ja päätin että tuosta haluan kyllä revanssin. Olin epähuomiossa joutunut joukkueen ankkuriksi, ja olimme häviöllä kai 37-40. Päätin että kolme minuuttia on pitkä aika ja yhtäkään pistoa en anna ilmaiseksi, ja jotenkin sain vihdoin psyykattua itseni hyvään vireeseen. Sain hyvällä maltilla hyödynnettyä vastustajan mokia ja napsittua pisto pistolta ja kai pari tuplaakin. Kun aikaa oli 33 sek jäljellä totesin että kohta tulee kiire, ja päätin toteuttaa yllätyshyökkäyksen, ja onnistuin saamaan siitä kunnollisella flessillä piston ja kuromaan etäisyyttä, ja joukkuetoverit hurrasivat. Taistelin loppuun asti ja voi sitä epätoivoa kun aika loppui tilanteessa 42-41. Yksi pisto! Siihen loppui se miekkailupäivä.

Joukkueet kättelyssä ja numerot taulussa sen typerän täpärän tappion jälkeen. Kuva Oulun Miekkailuseura.
Omalta osaltani surkeaa miekkailua siis viimeistä matsia lukuun ottamatta. Jollain ihmeen ilveellä pitäisi oppia tuntemaan omia mielenliikkeitä ja fiiliksiään vielä paremmin, jotta onnistuisi nousemaan sieltä epätoivon suosta, tai mielellään olemaan joutumatta sinne. Onneksi kuitenkin se viimeinen matsi oli se paras, jotta viimeiseksi sentään jäi hyvä fiilis. Yritetään löytää se ensi kerralla alusta saakka...