Tervetuloa 5-ottelukouluun!

Nyt sitten hävytöntä mainostamista. Jos kiinnostuit lajista katsottuasi sitä olympialaisista niin voit aloittaa sen heti ensi viikolla! Ei tarvitse asettaa heti tavoitteita kohti Tokiota, myös harrastelijat tervetulleita :)

Meikäläisen ekat 5-ottelutreenit <3

Tässä siis 5-ottelukoulun mainosteksti:

Helsingin Nykyaikaiset 5-ottelijat ry:n järjestämä viisiottelukoulu avaa oven lajin mielenkiintoiseen ja haastavaan maailmaan. Kurssilla pääsee tutustumaan miekkailuun, ampumajuoksuun ja uintiin. Tämän jälkeen harrastusta on mahdollista jatkaa seuran harjoitusvuoroilla. Viides laji, ratsastus, on mahdollista ottaa mukaan ohjelmaan kun muiden lajien perusteet ovat hallussa.
Kurssi on tarkoitettu kaikille yli 10-vuotiaille kilpa- tai kuntourheilusta kiinnostuneille.

Aloitus:    to 25.8. klo 17 / infotilaisuus ja ensimmäinen miekkailuharjoitus, Töölön Kisahalli
Tämän jälkeen harjoitukset jatkuvat erillisen ohjelman mukaisesti, kurssin viimeinen harjoituskerta su 18.9.

Kurssin hinta on 200€. Hinta sisältää ohjatut harjoitukset ja sisäänpääsyt harjoituspaikoille, seuran jäsenmaksun loppuvuoden ajaksi sekä mahdollisuuden jatkaa seuran harjoituksissa syyskauden loppuun saakka. Huom., seura ei vakuuta osallistujia! Suomen miekkailu- ja viisiotteluliiton kautta on saatavilla edullinen harrastelisenssi joka sisältää vakuutuksen.

Tiedustelut ja ilmoittautuminen: Seuran viisiottelukouluvastaava ja valmentaja Dagny Bengs, dagny.bengs@kolumbus.fi, puh. 0400-616 589.

TERVETULOA MUKAAN HARRASTAMAAN HYVÄSSÄ SEURASSA!

Ensimmäiset harjoituskisat :D

Entäs sitten lautailu?

Olen siis laskenut pienestä pitäen, mutta lautailu on jäänyt pitkän tähtäimen tavoitteeksi: tavoitteena on oppia lautailemaan ennen kuin täytän 40. Harjoittelen säännöllisesti kerran neljässä vuodessa. Se on vaan niin hemmetin hankalaa! Viimeksi kun yritin (taisi olla vuosi 2009), päätin että se on nyt vain uusi liikerata, joka pitää iskostaa lihasmuistiin, ei sen kummempaa. Olin aika hyvässä kunnossa silloin (-kin;)), ja päätin että se ei ole sen vaikeampaa kuin mikään muukaan uusi liike.

Ongelmana on, että kun oppinut juuri sen verran, että saa käännyttyä kaatumatta, pitäisi sitten uskaltautua hissiin. Ja se sivuttain liukuminen on ihan mahdotonta, ja siihen vielä päälle se nolousaste, kun kaikki tuijottaa kun olet rähmälläsi starttipaikalla kerta toisensa jälkeen... Viimeksi onnistuin lopulta pääsemään pari kertaa vuoren huipulle sillä taktiikalla, että kanttasin täysillä vastaan ja roikuin käsivoimin hissikapulassa. Seurauksena oli muuten hyvästä lihaskunnosta huolimatta niin kipeät vatsalihakset, että heräsin yöllä joka kerta kun liikahdin!

Ihan tähän en edes tähtää, jos pääsisin rinnettä ylös ja alas kunnia tallessa olisin tyytyväinen! Kuva täältä. Hyvä Enni!

Seuraava haaste on sitten vauhti. Jotta kehittyisi yhtään eteenpäin niistä ensimmäisistä käännöksistä, pitäisi uskaltaa ottaa vähän enemmän vauhtia mukaan laskemiseen. Ja se meneekin ihan ok, kunnes olet kaatunut tismalleen samaan kohtaan ahteria noin 27 kertaa, ja se kohta alkaa olla aika samperin kipeä. Yleensä tässä vaiheessa meikäläisen kärsivällisyys loppuu ja v*tutusindeksi kipuaa sen verran korkealle, että painun kotiin hoitamaan mustelmiani ja egoani, ja uskaltaudun laudan päälle seuraavan kerran neljän vuoden kuluttua.

Kerran siskoni, joka on taitava lautailija, yritti opettaa vähän, ja päätettiin koettaa temppua jota oltiin nähty hiihtokoululaisten käyttävän. Eli otettiin toisiamme molemmista käsistä kiinni kasvokkain, ja tarkoitus oli ikään kuin pyöriä toistemme ympäri, niin että saisin koko ajan tukea siskon käsistä. Valitettavasti oppitunti ei mennyt ihan kuin strömsössä, nimittäin tukipilarini ei ikinä onnistunutkaan kääntymään paikallaan, vaan lähdimme molemmat liukumaan kohtisuoraan rinnettä alas toisiamme tuijottaen ja ääneen huutaen. Lopulta oli tehtävä päätös kaatua vapaaehtoisesti ennen kuin törmätä kehenkään, ja kaaduttiin päällekkäin minä alimmaisena, lyöden pääni sekä takaraivon jäähän ja otsan siskon päähän... Enpä tainnut tarvita juotavaa iltahumpalle lähtiessä sinä iltana, pää oli ihan tarpeeksi sekaisin jo muutenkin :D

Pitäisiköhän uskaltautua laudan päälle taas tänä talvena?

Urheilijan harrastus: Laskettelu

Joku ehkä luki sen maikkarin blogitekstin, jossa kirjoitettiin näin "Kahdeksan tuntia töitä, pari tuntia opiskeluja ja kahdet harjoitukset siihen päälle. Levätäkin pitäisi, jollain saattaa olla jopa ystäviä, muita harrastuksia tuskin sentään. Yhtälö on käytännössä mahdoton." (teksti täältä).

No, tällä urheilijalla on harrastus, nimittäin laskettelu! Viikonlopun vietin rinteessä Tahkolla avaten vihdoinkin laskukauden, joten ajattelin kirjoittaa vähän tästäkin lajista omasta näkökulmasta.

Ensinnäkin on aika kivaa, että on yksi laji, josta en ota mitään paineita tuloksista, treenimääristä, tekniikasta tai mistään muustakaan. Kunhan olen nopeampi kuin useimmat niin olen tyytyväinen! :D Muutaman vuoden välein käyn yleensä hiihtokoulun tunnilla vähän päivittämässä taitoja, niin että laskemisesta saa mahdollisimman paljon irti, mutta se riittää mainiosti.

Laskukuvia ei tahdo löytyä, kun rinteessä mukana olevat kännykkäkamerat ei oikein ehdi mukaan kun laskee lujaa :D

Fyysisesti tärkeintä laskettelussa on hyvät jalkalihakset. Sen takia varsinkin naislaskijoilla usein polvet reistailevat, kun meillä ne reidet on väkisinkin vähän heikommat kuin miehillä, eli polvet saavat vähemmän tukea. Teknisesti on tärkeintä pitää paino tarpeeksi edessä, ja sitä ainakin itseni pitääkin ajatella ihan koko ajan, vaikka laskeminen muuten tuleekin aika luonnostaan. Siinä auttavat hyvät keskivartalon lihakset, jolla kontrolloida kroppaa.

Laskettelu jos mikä on välineurheilua. Omat silmäni avautuivat, kun kävin pari vuotta sitten jossain testiviikonlopussa kokeilemassa suksia, ja ero omassa laskemisessa oli kuin yöllä ja päivällä, kun sai kunnon lankut alle. Vanhat sukseni olivat liian pitkät, löysät ja vanhanaikaiset, eli ne väpättivät ihan minne sattuu ja viis veisasivat siitä minne kuski on menossa. Laskeminen oli kivaa oikeastaan vain, jos rinne oli ihan täydellisessä kunnossa, mitä harvemmin tapahtui. Nyt on vihdoinkin kunnon Fisherit alla (suksitallina iskä :D), ja laskeminen on kivaa, kun kontrolli pysyy minulla. Lasketellessa päässä on aina kypärä. Harvemmin itse kaatuilen, mutta olen saanut joskus hissikapulasta päähäni, ja pari talvea sitten joku teinipoika laski suoraan päälleni, eli se kypärän tarpeellisuus ei ole vain omista taidoista kiinni. Se on sitäpaitsi rinteessä ylivoimaisesti kätevin päähine, ei päästä tuulta läpi ja on lämmin ja mukava.

Ja tietenkin myös rinnekulttuurissa on puolensa!