Olisiko Kohti Tokiota sitten sopiva uusi nimi blogille? Njaah, tuskin. Tuntuu vähän yliampuvalta. Never say never, mutta ihan realistisesti uskon sen olevan omalla kohdallani liioittelua. Ehkä simppeli Saskian 5-ottelublogi olisi osuva.
Mitä sitten jäi käteen neljän vuoden projektista? Ensinnäkin opin, että vaikka hesari tai kukalie väittääkin että Nykyaikainen 5-ottelu on helpoin laji päästä olympialaisiin Suomesta, sinne ei niin vain marssita. Oma kroppani ei selvästikään kestä sitä treeniä, mitä huipputasolle pääsy edellyttäisi, varsinkin kun ei voi olla täysipäiväinen urheilija. Ikä, elämäntilanne ja muut faktorit tulevat vastaan. Lisäksi olen oppinut urheilusta ja urheilemisesta ihan tajuttoman paljon. Juuri siitä, että huippu-urheilija elää 24/7 sen urheilun ehdoilla ja tekee ihan kaikki elämänvalinnat sen ehdoilla, alkaen siitä valvooko edes viikonloppuna edes puoleenyöhön. Ja on silti inhimmillinen ihminen, joka saattaa treeniviikon päätteeksi tunnustaa olevansa ihan loppu, vaikka olet luullut että se pystyy ihan mihin vaan.
Kuitenkin se tärkein asia, joka käteen jäi on koko joukko ihania ystäviä, joista en aio luopua mistään hinnasta. 5-ottelukavereiden kanssa ollaan läpieletty erinäiset sairastelukierteet, laatta lentää-treenit, ennätystehtailut, metsään menneet kisat ja niin paljon muuta. Vaikka yhteiselo on keskittynyt urheiluun, on tuossa aika paljon pohjaa ystävyyssuhteille myös urheilun ulkopuolella. Toivottavasti nämä ihmiset pysyvät elämässäni aina.
Sen verran moni on kuitenkin sanonut ihan päin naamaa että toivoo minun jatkavan blogia, että sen ehdottomasti teen. Päivitystahti saattaa olla vähän verkkainen, mutta jotain tulen ehdottomasti tänne raapustelemaan. Eiköhän uusi nimikin tästä pikkuhiljaa selkiydy. Kuulemisiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti