SM-kisat 2016

Nyt on tämänkin kauden SM:ät kisattu! Avataan aluksi hieman ennakkoasetelmia: naisten sarjassa meitä oli vain neljä kisaajaa, minkä perusteella oli tietysti hyvä tavoitella vähintään mitalia, mieluummin hopeaista siinä ennakkosuosikin takana. Tämän perusteella vietin edeltävällä viikolla yhden illan listaamalla erinäisiä vitamiinipurkkeja siltä varalta että joutuu dopingtestiin :D

Aamu alkoi tavalliseen tapaan uinnilla Mäkelänrinteen uintikeskuksessa. Tein aikalailla samanlaisen verryttelyn kuin PM-kisoissa, joissa se oli havaittu toimivaksi. Olin lähdössä reunaradalla hallitsevan suomen mestarin vieressä, joten tiesin että toisia on taas vaikea seurata ja kannattaa keskittyä omaan juttuun. Ensimmäiset 50m uin ehkä vähän keskittymättömästi kruisaillen, toiselle sitten ryhdistäydyin. Muistan ajatelleeni 100m kohdalla että kumman kevyesti menee, ei vielä hapota, ja ne hapot iskivät sitten aika tarkkaan 105m kohdalla. Jaksoin kuitenkin maaliin ja olin ihan tyytyväinen aikaan, 2:54,3 eli vain vähän jäätiin siitä Bornholmin ennätysuinnista. Etukäteen oli vähän hirvittänyt että entä jos uin taas sinne vanhaan tasoon yli kolmeen minuuttiin, joten oli kiva huomata että onnistuin vakiinnuttamaan tasoni noille tienoille. Maalissa oli kyllä taas järkyttävät hapot, jotka onneksi vähän huuhtoutuivat pois kevyen loppuverran aikana. Kuitenkin siinä vaiheessa kun pääsin suihkuhuoneeseen ne tulivat yllättäen takaisin :D Jälkihiki on tuttua, mutta jälkihapot oli uusi kokemus!

Uinnin jälkeen olin siis aika loppu, ja naureskelinkin itselleni että mikä ihmeen 5-ottelija kuvittelen olevani jos olen jo yhden lajin jälkeen ihan hajalla. Hyvä kun jaksoin kiivetä portaat toiseen kerrokseen kisiksellä. Miekkailun aikana onneksi siitä kuitenkin elvyin. Miekkailun verra jäi ehkä vähän tavanomaista lyhyemmäksi, ja aloitin kisan häviämällä sisäiset matsit sekä siitä seuraavat. Jotenkin se kuitenkin lähti siitä rullaamaan, ja ilokseni laskin jossain vaiheessa että nyt on koossa saman verran voittoja kuin PM-kisoissa ja matseja on vielä rutkasti jäljellä. Hyvä fiilis ja keskittyminen kantoi loppuun asti ja tein elämäni parhaan miekkailutuloksen, jossa oli selkeästi yli puolet voittoja ja 215p. Jes! Kisan taso ei ehkä ollut maailmanluokkaa, mutta usein ne ennalta helpot vastustajat ovat olleet minulle niitä vaikeimpia. Nyt onnistuin kivasti keskittymään tekemiseen hyvällä maltilla mikä kantoi hedelmää. Tässä vaiheessa olin jaetulla toisella sijalla tismalleen samoilla pisteillä kovaa uineen mutta heikommin miekkailleen tytön takana eli hyvissä asetelmissa.

Miekkailun jälkeen koitti sitten ehkä päivän jännittävin osuus, nimittäin hevosten arvonta... Ja niinhän siinä kävi että sain hevosen jonka tiesin olevan sieltä vaikeammasta päästä tarjolla olevaa valikoimaa. Toki kyvykäs hevonen eli ei mitenkään mahdoton tehtävä. Keravalle päästyä ja radan kävelyn ja yhteisen verryttelyn jälkeen olin ensimmäinen radalla hevosten hyppyjärjestyksestä johtuen. Ykkösestä mentiin kunnialla yli, ja ihan hyvässä laukassa kohti kakkosta. Tulin sinne itse vähän huonolla askeleella, ja ehdin huokaista helpotuksesta että kiltti heppa hyppäsi silti, kunnes hevoselle taisi tulla pieni uskonpuute ja sukellettiin keskelle okseria eikä meikäläisellä ollut mitään mahiksia pysyä kyydissä. Heppa otti siinä tilanteessa hatkat, itse kampesin salamana pystyyn, totesin että esteen hajoittamista en olisi voinut tämän perusteellisemmin suorittaa, ja lähdin pinkomaan pollen perään. Polle oli kuitenkin sen verraan kiihdyksissään että ei heti antanut kiinni. Kun se lopulta pysähtyi lähelleni nenä kohti aitaa se vielä käänsi siitä verkkaisesti ahteriaan minua kohti, jolloin katsoin viisaammaksi vielä kerran kiertää sen etupuolelle turvallisen välimatkan päästä ja sille jutellen. Mikään 5-ottelukisa ei ole sen arvoinen että saa kaviosta naamaan. Ratahenkilökuntana oleva kaveri punttasi minut kyytiin, ja saatoin vihdoinkin huokaista kun ajanotto keskeytettiin. Tässä vaiheessa älysin että peukaloa vähän jomottaa ja sanoinkin kaverille että taidan tarvita sitten jäitä. Kun päreiksi pistämäni este sitten oli saatu rakennettua uudestaan lähdin uudelleen matkaan ja päästiin kakkosesta yli asti. Jatkoin rataa päättäväisesti kunnes ennen viitosestettä tuomaristo vihelsi taas: maksimiaika oli ylittynyt. Nolla pistettä ratsastuksesta. Tässä vaiheessa sapetti aika rankasti, ja pyydän anteeksi jos joku paikalla ollut havaitsi kuinka epäurheilijamaisesti sadattelin puoliääneen itsekseni.

Kohtalokas kakkosokseri

Ei auta itku markkinoilla, nöyrästi katsoin miten muut tytöt ratsastivat täydet pisteet ja totesin että sinne meni se mitali. Luovutin hevosen seuraavalle ratsastajalle, kehotin ratsastamaan paremmin kuin minä ja lähdin kylmäämään peukaloa. Toivottavasti ansaitsin myös niitä menetettyjä urheiluhenki-pisteitä karjumalla radan reunalla saman hevosen seuraavalle ratsastajalle epävarmuuden hetkellä "JATKA! LAUKKA!!!" ja kaveri selvitti radan kunnialla maaliin, mikä lämmitti mieltä.

Taisin mainita jollekin että nyt voin sitten hölkätä sen CE:n läpi... CE-paikalle siirtymisen jälkeen kokeilin miten sujuu aseen ottaminen kipeällä peukalolla ja kyllähän se vähän arkoi. Tunnustan että mielessä kävi että taidan jättää sen viimeisen lajin väliin, mitä järkeä lähteä kipeällä kädellä ja rääkkäämään itseään juoksuradalle jossa on karmea mäki. Onneksi valmentaja osasi taas sanoa juuri oikeat sanat puhelimessa että nyt vaan Saskia meet ja teet sen. Tiesin myös että jos joku muu olisi samassa tilanteessa jättänyt leikin kesken olisin vähintään hiljaa mielessäni tuominnut aika rankasti. Ei siis muuta kuin radalle. Lähtöasetelma oli toki masentava, ero seuraavaan tyttöön oli joku 5min :D Lähdin aika rauhassa matkaan ja tein nousujohteisen juoksun, jolla en kyllä ottanut ihan kaikkea irti itsestäni. Rata oli yllättävän kiva, vain kerran hirvitti että pysynkö pystyssä jyrkässä alamäessä happoisilla jaloilla. Jäi hyvä mieli että jaksoin tsempata viimeisenkin lajin läpi, ja itse asiassa ammuinkin ihan hyvin, vain viimeinen ammunta oli vähän heikompi. Ilmeisesti rento ote aseesta toimi kun ei pystynyt kovasti tukemaan peukalolla :D

Kaikki ratsastaa joskus nollat, on tunnettu totuus 5-ottelupiireissä. Harmi vain että se osui samalle päivälle kun ui hyvin ja teki elämänsä parhaan miekkailun, eli ainekset oli kasassa tosi hyvään kisaan. Neliotteluennätys sentään jäi käteen, mutta se tuntui kyllä aika laihalta lohdulta siinä vaiheessa. Seuraavana aamuna marssin pitkällisen mietinnän jälkeen lääkäriin näyttämään sitä peukaloa, mutta se on jo ihan oman postauksensa ansaitseva tarina...

Pentathlon Spring Trophy

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Oma 5-otteluseurani järjesti siis ansiokkaasti pienet 5-ottelukisat toukokuussa, ja kisoille piti tietysti antaa mahtipontinen nimi siinä toivossa, että kisasta muodostuisi perinne. Siispä Pentathlon Spring Trophy. Kisa vietiin läpi vähän erilaisilla järjestelyillä, kun vedettiin ensin neliottelu lauantaina ja sitten ratsastusosio keskiviikkoiltana.

Kisa alkoi lauantaiaamuna miekkailulla Espoossa. Rajallinen verryttelyaika jäi melko lyhyeksi, mutta sain kivan miekkailuparin jonka kanssa ollaan aiemminkin onnistuttu luomaan hyvä fiilis, joten lähdin hyvillä mielin miekkailuun. Ja hyvä fiilis jatkui sitten läpi kisan. Ei tullut mitään romahduksia keskittymisessä tai fiiliksessä, vain yksi pisto jäi harmittamaan kun keskittyminen herpaantui (ryhdyin ajattelemaan että tämähän menee hyvin ja sillä sekunnilla vastustaja rokotti. Ei näin!). Tuloksena parhaat miekkailupisteet omalla 5-ottelutaipaleellani tähän asti, yli 200! Ehkä vastustajien taso ei ollut ihan huikaisevaa kansainvälistä tasoa, mutta useimmiten oma heikkouteni on ollut nimenomaan ne tutut "helpommat" vastustajat, joita vastaan olen onnistunut paljon huonommin kuin kovempia, jolloin maltan keskittyä ja tsempata paremmin. Olin siis varsin tyytyväinen tuohon.

Miekkailusta suunnattiin sitten uintioisoon Märksyyn. Tässä välissä ehti käydä pikaisesti kotona keräämässä voimia, tosin piti olla tarkkana ettei epähuomiossa nukahda, se on todettu että omalla kohdalla kisapäivänä päikkärit tekevät vain hallaa. Onneksi telkkarista tuli maastojuoksun SM-kisoja mikä toimi hyvänä latautumisena :) Ei muuta kuin altaaseen ja perusverraa, hyvää fiilistä ja nopeutta. Olin kisaradalla tutun treenikaverin vieressä, jonka tiesin lähtevän kovaa. Pidin siis keskittymisen omassa uinnissa enkä lähtenyt hätiköimään toisen perään. Ja kuten ennakoinkin, kaverin vauhti hyytyi ja tulin kolmannella finstalla rinnalle ja ohi. Yllättävän kovan loppukirin sai kaveri kuitenkin puristettua, olin maalissa vajaa sekuntia ennen ajalla 3:03,56. Plaah. Maalissa oli kyllä ihan järjettömät hapot, tuntui siltä että raajat tippuu ihan kohta pois, eli yhtään kovempaa en kyllä olisi päässyt. Uimavalmentaja oli katsomassa ja sanoi että näytti ihan hyvältä, todettiin yhdessä että saisi vaan olla vähän nopeampi :D Jos rehellisiä ollaan niin olisin hämmästynyt jos olisin onnistunut siinä kunnossa tekemään ennätyksen, ja pitää kai olla ihan tyytyväinen siihen että olen onnistunut vakiinnuttamaan tasoni sinne reilu kolmeen minuuttiin, ettei tule siinä mitään romahduksia. Ja tosiaan jätin kyllä ihan kaiken sinne altaaseen, niin pahalta tuntui maalissa.

Olen tuo toinen oikealta.

Märskystä suunnattiin sitten Eläintarhan kentän taakse ampumajuoksuosioon. Juoksureitti oli aivan mahtava, vaihtelevaa pohjaa, pieni melkein huomaamaton muutaman askeleen ylämäki ja kivaa rullaavaa alamäkeä. Kävin vähän verraamassa kentän ympäristössä ja totesin sen mitä olin jo viikon fiilisten perusteella odottanutkin: kroppa on jostain syystä (allergiaa?) ihan tukossa. Hengästyin jo superkevyestä verrahölkästä ihan järjettömästi. Tein minkä voin ja yritin saada jalkoja liikkeelle, mutta lähdin kisaan melko realistisin odotuksin. Olin onnistunut kampeamaan itseni nopeimpaan erään, ja lähtökohdat olivat kivat kun kerrankin pääsi lähtemään hyvällä handicapilla kavereiden perään. Tiesin kuitenkin että juoksukunto ei tänään ole huipussaan eli en tule pysymään kahden edellä menevän perässä, ja seuraavaan oli sitten yli 100p. Olin vähän huolestuneena katsellut kuinka sen tytön juoksu oli näyttänyt erinomaiselta, mutta tiesin että ellen nyt ihan konttaa koko kolmea kilsaa niin ero kyllä pitää. Niinpä sitten suosiolla tein sellaisen semimukavan CE:n enkä ottanut ihan kaikkea irti, kun ei kerta ollut oikein mitään voitettavaa eikä hävittävää. Harmikseni ammuin kisassa aika heikosti, vaikka verrassa olin ampunut ihan kohtuullisesti. CE:n kokonaistulos ja sitä kautta koko neliottelun pistesaldo ei siis herättänyt mitään riemunväristyksiä.

Onneksi kisajärjestäjä oli ansiokkaasti panostanut palkintoihin, ja sain pronssimitalin ja jättikokoisen t-paidan. Kisan jälkeen tsempattiin vielä itsemme suihkun kautta burgereille, jotka taltuttivat jopa 5-ottelunälän :)

Askel näyttää ihan hyvältä ja tuomaristo on tarkkana.

Muutaman päivän sulattelun jälkeen suunnattiin sitten keskiviikkoiltana Keravalle ratkomaan 5-ottelun lopullinen tilanne ratsastusosion avulla. Sain arvonnassa pienen ja kiihkeän tumman tamman nimeltä Poeesia, mikä jostain syystä jännitti kovasti, se kun saattaa välillä olla vähän eksoottinen vaikka oikein peruskiva onkin. Masters-ihmiset hyppäsivät ensin pienemmän radan, ja Poeesian toinen kuski luotsasi sen erinomaisesti radan läpi. Omassa verryttelyssä ei siis tarvinnut tehdä ihmeempiä, testasin että kaasu ja jarru toimivat ja hevonen taipuu pyydettäessä. Muutama hyppy, joista viimeisenä aika iso okseri, joka sekin meni erinomaisesti pikkutammalta. Rata oli suhteellisen simppeli mutta ihan kunnon kokoinen 100cm. Ennen omaa rataa saatiin vielä hypätä yksi bonushyppy vapaavalintaiselle esteelle. Radalle mentäessä muistin Essin joskus antaneen ohjeen että kannattaa aloittaa mieluummin vähän liian kovaa kuin alitemmossa, vauhtia voi aina ottaa pois mutta jos aloittaa liian hiljaa niin asiat lähtevät heti menemään pieleen. Tiesin myös pikkutamman tarvitsevan hyvän laukan pohjalle jotta hyppääminen on sille helppa, ja sen lisäksi halusin vielä ratsastaa 5-ottelumaisen radan jolla pitää tosissaan sujua jos haluaa selvitä ilman aikavirheitä, vaikka meillä tällä kertaa lempeä aikaraja olikin. Tuloksena olikin päivän nopein rata :D Vain sarjalle olisin voinut tulla vähän paremmin olemalla vähän aiemmin valmis, nyt kävi juuri niin kuin olin radan kävelyssä ajatellut "älä tule liian pienesti sisään", aivot jättivät rekisteröimättä sen älä-sanan ja tulin juuri niin kuin ei pitänyt tulla. Onneksi hyvä laukka pohjilla ja nopea reaktio sarja välissä auttoivat meidät b-osan okserin yli. Viimeinen kaareva linja ei myöskään mennyt ihan suunnitelman mukaan, mutta koska etäisyys oli niin pitkä ei se juurikaan haitannut. Joka tapauksessa olin varsin tyytyväinen sujuvaan rataan, onnistuin kivasti kääntämään sen jännityksen hyvään ratsastukseen juuri niin kuin pitääkin. Täydet 300p.

Poeesia ei ole ihan vakuuttunut tästä kuvaushommasta.

Vielä 5-ottelun palkintojejako jossa sain taas mitalin, tällä kertaa hopeisen. Tosi kivaa että saatiin meille Suomeenkin tällainen kisa, ettei tarvitse lähteä ulkomaille asti kisatreeniä hakemaan. Syksyllä uudestaan :) Niin ja SM-kisat ovat tänä vuonna 15-16.10, kaikki katsomaan sinne!

PM-kisat Falunissa

Jaahas, nyt on tämän kauden kisat kisattu. Viikonloppuna matka kulki Faluniin Ruotsiin, jossa kisattiin Pohjoismaiden mestaruuksista. Suomen joukkueen koko oli kunnioitettavat kahdeksan henkeä! Oma syksyni on ollut melko katkonainen, joten yritin lähteä reissuun enemmän sillä asenteella että lähtee pitämään hauskaa kavereiden kanssa kuin kisaamaan kauhean tosissaan.

Sumuinen Team Finland

Perjantai-iltapäivänä siis kaksi autoa sullottiin kattoa myöten täyteen 5-ottelijoita ja urheiluvälineitä, ja matkattiin Turun ja Tukholman kautta kohti Falunia. Ensimmäinen kisalaji oli ratsastus, jonka suhteen oli etukäteen ollut todella paljon säätöä kisajärjestäjien suunnalta, mutta itse kisapäivänä kaikki sujui erinomaisesti. Aikuiset ratsastivat PM-kisaradan tasolla 80-90cm ulkokentällä, ja junnut sitten pikkuradan maneesissa. Arvoin itseni toiseen verryttelyryhmään pienehköllä tammalla nimeltä Pärlan, jonka luonnehdinta kuului että se on mukavan reipas ja tykkää lähteä hyppyyn vähän kaukaa. Pärlan oli siis mennyt jo yhden radan ennen minua, ja tuntui jo melkein vähän väsyneeltä verryttelyssä. Radan haasteeksi osoittautui tiukasti mitattu enimmäisaika, kuten 5-ottelussa kuuluukin olla. Onneksi ehdin näkemään muutaman radan ennen omaa suoritustani, joten tiesin että nyt pitää oikeasti sujua jos haluaa välttää aikavirheet. Verryttelyssä oli vielä vähän hakusessa se että mistä kohtaa tamma tosiaan haluaa lähteä siihen hyppyyn, mutta jo viimeinen verryttelyhyppy, jonka sai ottaa ykkösesteelle radalla, tuntui tosi hyvältä. Sitten radalla todella kerrankin keskityin siihen että nyt muuten laukataan eteenpäin ja tehdään sujuvia pieniä kaarteita esteille. Niinpä pääsin kerrankin tekemään jo hevosen selässä pienen tuuletuksen, kun ratani jälkeen kuuluttaja ilmoitti että olin päivän ensimmäinen täydet 300 pistettä ratsastanut ottelija!

Oman ratani jälkeen kiiruhdin auttamaan kokemattomampaa kaveria verryttelyssä, enkä juurikaan kuunnellut muiden tuloksia. Kaikkien aikuisten ratsastettua kävi kuitenkin ilmi että olin edelleen ainut jolla oli täydet 300p hallussa, eli voitin ratsastusosion! Kun vielä koutsaamani kaveri ratsasti kerrassaan erinomaisen radan (jännitin tätä huomattavasti enemmän kuin omaa rataani), niin voitiin todeta tämän osion olleen varsin onnistunut Suomen joukkueelta.

Lauantai-iltana oli sitten uinnin aika. Verryttelyssä oli vähän paha olo, luultavasti päivän huonojen syömisten takia, kun tallilla venyi meidän porukanviimeisen ratsastajan rataa odotellessa niin että söi vaan välipaloja eikä mitään kunnollista koko päivänä. Hauskaa uintiosiossa oli se, että päästiin kerrankin tutustumaan kunnollisiin ajanottolaitteisiin, eli kunnon starttipalliin ja seinäpaneeleihin! Hallissa oli uintikisat samana viikonloppuna, eli saatiin käyttää samoja varusteita, ja niinpä saatiin myös väliajat, ja kisan aikanakin yleisö pystyi seuraamaan aikoja. Hulppeaa! Ja parasta oli se, että ensimmäistä kertaa ikinä en ollut kaikista hitaimmassa uintierässä! Meitä oli kolmen erän verran 200m uimareita, ja aikani riitti siihen keskimmäiseen, mistä olin kovin innoissani. Se innostus ei kuitenkaan ihan riittänyt, aika oli 3:01. Plaah. Tosin voitin joukkuekaverin jolla oli sama ennätys ja tavoite kuin minulla, eli jotain edes.

Tästä suunnattiin suoraan pastabuffaan ja siitä nukkumaan. Tosin tyttöjen huoneessa oli kyllä illalla melkoinen kemikaalikatku, kun kaikki sallitut aineet (siis oikeasti kylmägeeli ja voltaren) olivat käytössä :D Aamulla tankattiin taas Falunin Scandicin ihanaa aamupalaa (paras hotelliaamiainen jota olen ikinä syönyt, kannattaa käydä) ja suunnattiin takaisin Lugnetin halliin miekkailemaan. Kunnollisen verryttelyn jälkeen oma rupeamani alkoi odottelulla, kun muut ottivat ensimmäisiä matsejaan. Jotenkin ehdin siinä vähän hyytyä, enkä sitten riittävän ponnekkaasti virittäytynyt uudelleen miekkailutaajuudelle, vaan jäin lievään koomatilaan ja miekkailin aikalailla alakanttiin. Otettiin vain se yksi pisto kaikkia vastaan, mikä tarkoitti sitä että otteluja tuli vain 20, joten yhden piston arvo oli aika suuri.

Keskittyneenä startissa

Miekkailun jälkeen olin siis vaan aikalailla huojentunut että se oli ohi ja odotin ampumajuoksua. Verryttelyssä ammuin surkeasti, onneksi sain sentään sitä vähän nousujohteiseksi, ja juoksu tuntui kohtuu hyvältä. Ensimmäinen ammunta menikin ihan ok, samoin toinen. Kolmannessa moni tyttö kämmäili pahan kerran, ja jotenkin se pääsi vaikuttamaan minuunkin, kun aistii kaikkien hätäännyksen ympärillä, kuulee toimitsijoiden kertovan aikoja ja kun viereisen radan tyttö sanoo ääneen "fuck". Niinpä ammuin itsekin surkeasti, mikä oli tyhmää koska siinä olisi hyvin voinut saavuttaa muita jonkin verran. Neljäs ammunta oli ihan ok. Juoksu oli kohtuullista muttei hyvää. Ikinä ei ole olleet jalat noin hapoilla juoksun jälkeen, liekö mutkainen sisärata ollut syynä. Juoksukin tosiaan vedettiin kokonaan hallissa kahdella 400m kierroksella, mikä on aina henkisesti vaikeampaa kuin kokonainen 800m.

Maalissa ja kisan jälkeen oli aika tyhjä olo. Lopputulos oli 6/9, 867p. Vaikka kuinka olin yrittänyt asennoitua kisaan rennosti, tietäen etten ole parhaassa mahdollisessa kunnossa, sitä jotenkin aina innostuu kisoissa ja elättelee toiveita jonkinlaisesta tuloksesta. Varsinkin kun samalla koko kausi oli ohi, ja siinä riittää aikalailla pohdittavaa. Lisäanalyysiä seuraa.

SM-kisat 2015

Jälleen koitti se aika vuodesta, kun oli aika kisata vuoden 2015 SM-mitaleista! Kisa pidettiin tänä vuonna kaksipäiväisenä, niin että perjantaina hoidettiin aikaavievä ratsastusosio pois alta ja lauantaina sitten muut lajit tiiviinä pakettina. Valmistautuminen ei mennyt ihan putkeen, kun kuumeilin kutakuinkin koko edellisen viikon. Lopulta loppuviikosta lääkitsin itseni treenikuntoon ja menin sitten sillä taktiikalla kisan läpi.

Hevoset oli arvottu jo torstaina, ja onnetar arpoi minulle saman pollen kuin viime vuonna, kimoruuna Merlotin. Perjantaiaamu valkeni sateisena, ja Keravalle päästyämme todettiin kentän, jolle ratakin oli rakennettu jo edellisenä päivänä, olevan melkolailla kuravelliä. Kiittelin itseäni siitä etten ollut muistanut pestä saappaita ennen kisoja, se olisi ollut ajanhukkaa :D Radan kävely olikin enemmän rämpimistä kuin kävelyä, onneksi ei tarvinnut mittailla mitään välejä kun sellaisia ei radalla ollut. Muutenkin rata oli pieni ja simppeli. Verryttely pidettiin maneesissa jotta pysyttäisiin edes vähän kuivempina. Yritin verryttelyssä vaan saada hevosta teräväksi tekemällä paljon siirtymisiä ja temponvaihteluja, viisi verkkahyppyä menivät ihan hyvin. Radalla tiesin olla luottamatta hevoseen tippaakaan, se pitää ratsastaa joka ikiselle esteelle, enkä tänä vuonna myöskään luottanut siihen että se pitäisi puomeja ylhäällä. Niinpä yliratsastin aika vahvasti pyrkien pitämään hevosen terävänä koko radan ajan. Maaliviivan ylittyessäni meinasin hämmästyä kuoliaaksi kun tajusin että oltiin päästy koko rata läpi eikä edes yhtään puomia tainnut tulla mukaan! Unbefreakinlievable! Yliaikaa tuli jonkin verran vaikka en seikkaillut mitään megapitkiä teitä, raskas pohja imi laukasta aika paljon pois ja kyllä taisin edetäkin vähän alitemmossa. Jollain muulla hevosella olisin ollut tosi tyytymätön tuollaiseen ratsastukseen, kaamean epätasaista menoa ja hirveää säätöä, mutta nyt se oli aikalailla tarkoituksenmukaista. Kuuntelen sitten nöyränä Essin haukut ensi viikolla :D Joka tapauksessa mutaiset olosuhteet osoittautuivat vaikeiksi kaikille, eikä kukaan muu päässyt maaliin ilman estevirheitä. Niinpä selviydyin ratsastuksen voittajaksi, eli ensimmäinen lajivoitto on nyt taskussa!

Merlot sulkee silmät kun se raukka laskeutuu lätäkköön :D Oli kiva päästä käyttämään uusia Smartriders-vermeitä!

Pääsin siis lähtemään seuraavaan päivään hyvillä mielin. Aamulla aloitettiin uinnilla Märskyn lyhyellä radalla, ja olin tähän lajiin aika luottavainen. Mutta ei, kello on armoton ja pysähtyi aikaan 3:00,6. P*ska! Eikö ne hiton kymmenykset voisi joskus asettua oikealle puolelle sitä kolmea minuuttia?! Olisi ilman muuta kesän treenien perusteella pitänyt pystyä uimaan alle 3min, mutta minkäs teet. Puoliväliin asti meni hyvin, mutta sen jälkeen taisi ne viikon kuumeilut tuntua sen verran että ei vaan pystynyt painamaan kovempaa. Hitsit että harmitti.

Siitä sitten miekkailuun. Edelleen liian vaihtelevaa oma tekeminen. Kovimpia vastustajia vastaan saan päälle paljon paremman tsempin, kuin sitten ne enemmän samantasoiset vastustajat ovat turhan vaikeita. Blaah. Ehkä se tekeminen kuitenkin oli taas edes vähän nousujohteista: kun saatiin joukkuehenkeä kasvatettua ja high-fivet onnistumaan niin miekkailukin kulki paremmin :D

Hyvä meidän joukkue. Hobitti ja pitkäjalka.

Siitä uusi siirtyminen myllypuroon jonne CE-rata oli rakennettu. Miesten kisa oli ensin, eli oli hyvin aikaa valmistautua ja verrata. Tulostaulukko kertoi, että pronssitilaan olisi kirittävää yli 2min kovia mimmejä vastaan, ja neljäs sija olisi turvattuna ellei kaveri juoksisi yli 4min nopeammin kuin minä. Asetelmat olivat siis aika stabiilit, ja pitäisi juosta vaan pisteitä varten. Tätä vähän jännitin, kun ammunnat ovat jostain syystä menneet niin surkeasti viime aikoina. Ja se heijastui sitten ammuntoihin, jotka olivat luvalla sanoen surkeat tämän kauden tasoon nähden. Vasta viimeisessä ammunnassa sain itseni keskittymään kunnolla enkä hätäilemään ja roiskimaan sinnepäin, ja se olikin sitten ainut edes lähellekään hyvä ammunta. Onneksi muutkin tytöt joiden kanssa lähdettiin samaan aikaan ampuivat aika samaan tahtiin, ja juostiin myös aika tasatahtia. Maaliviivan lähestyessä kaveri pyyhälsi peesistä ohi hyvällä kirillä, johon ei kertakaikkiaan riittänyt rahkeita vastata. Olin aika pettynyt omaan CE-suoritukseeni: hyvillä ammunnoilla olisin voinut pelastaa jonkin verran siitä, minkä kuumeilun viemä kunto jätti toivomisen varaa. Anskun ottamat väliaikatiedot olivat kuitenkin vähän lohduttavia, kierrosajat olivat ihan kohtuullisia eikä mikään kierros romahtanut ihan katastrofaalisesti, ja viimeiselle onnistui kiristämään. Aika 16:40 ei ollut mitenkään katastrofaalisen paljon huonompi kuin puolassa.

HALMINEN FIN on nyt vähän väsynyt.

Vähän tasapaksua siis. Ei mitään huippuhetkiä kisassa, vaan sellaista tasaista tuloksentekoa omaan tasoon. Kokonaispistemäärä nousi kuitenkin (tai nousee kunhan saadaan uintipisteet korjattua, niissä oli pieni moka) yli 900, mikä taitaa olla vasta toinen kerta ikinä, ja silloin toisella kerralla oli ihan yyberkiltti CE-pisteytys. Eikai se nyt siis ihan huono ollut. Tuo oli päivän kunto ja sillä oli mentävä. Tuloksena siis se jo perinteinen katkeransuloinen neljäs sija, josta saa palkinnoksikin vain lämmintä kättä. Onneksi ihanat kannustusjoukot toivat ihan oman palkinnon, "Saskian skumppaa" eli Gainomaxin jossa oli rusetti ja kaikki!

Taito ja tuuri kulkevat käsi kädessä

Kiitos kaikille edellisen blogitekstin sympatioista. Toivottavasti ei tullut välitettyä liian synkkää kuvaa, kyllä siellä tunnelin päässä on valoa ja viikon aikana se valopallo on jo huomattavasti suurentunutkin! Lisäksi tiedän että omat ongelmani ovat varsin heppoisia monen muun haasteisiin verrattuna, aika onnekkaita tässä loppupeleissä ollaan.

Joka tapauksessa pääsin jo aloittamaan kisakauteni. Viime viikonloppuna käytiin Helsingin kalpamaraton, johon osallistuin. Kevään miekkailut ovat tietysti jääneet pahasti vähiin, joten yritin kasailla oppeja takaisin päähän ja kroppaan miekkailemalla paljon viime viikolla. No, ihan niin lahjakas en ole että treenaamatta menestyisin, joten surkeastihan se meni. Toisaalta, jos treenaamatta menisi yhtä hyvin kuin treenaamalla, niin turhahahan se olisi treenata, joten sikäli lohdullista.

Vanha kuva, kuva Kalle Nuuja.

Kalpamaratonin idea on että kaikki ottelevat kaikkia vastaan kerran, tässä tapauksessa oteltiin kolmeen pistoon. Olin aika innoissani siitä että järjestelmä on todella 5-ottelumainen, kisaa kierretään joukkueittain ja matsit ovat lyhyitä. Järjestäjillä oli kuitenkin vähän haasteita saada miesten ja naisten kisaa vedettyä läpi samanaikaisesti, joten molemmat venyivät aika pahasti. Niinpä tuli sellaisia tilanteita että oli epätietoisena istuskellut yli tunnin ja yhtäkkiä piti olla alueella. Ei ollut mitään mieltä lämmitellä tunti toisensa jälkeen, siinä olisi vain väsynyt ihan totaalisesti, mutta ei se ihan kylmänä miekkailukaan kovin järkevää ole. Lopulta koko kisaan käytettiin yli 5h, ja kaikki olivat ainakin henkisesti aika loppu rupeaman jälkeen. Miesrukat miekkailivat 9,5h ja olivat myös fyysisesti ihan finaalissa sen jälkeen :D

Menestystä ei siis tullut, mutta sentään sellainen olo että pienellä tuurilla olisi muutamasta tasaisesta matsista voinut tulla voittokin. Kuitenkin, kuten yksi ystäväni viisasti sanoo, kun on tarpeeksi hyvä niin silloin yleensä käy myös hyvä tuuri. Turha siis marista siitä että onni ei ollut puolellani, ja kehittää niitä taitoja entistä kovemmin, jotta se tuurikin joskus olisi matkassa!

Kehityksen vuosi 2014

Vuosi vaihtui jo, ja vaikka opettelenkin elämään urheilijavuosissa normivuosien sijaan, pidetään silti kiinni perinteistä sen verran että käydään läpi viime vuodelle asetetut tavoitteet.

Uinti:
200m alle 3min (nyk. ennätys 3:21,3). Aika kova tavoite, mutta tuskin mahdoton!
Helmikuun loppuun mennessä 50m alle 40sek (nyk. ennätys 41,0sek)
Uinnissa edistyin ehkä kaikista selkeimmin vuonna 2014. Jaksoin treenata sitä tunnollisesti, ja se heijastui mukavasti tuloksiin kehityksenä. 200m meni sen 3sek ja sadasosia päälle, mutta niistä sadasosista en jaksa sen kummemmin välittää, kuitenkin se yli 20 sek lähti ajasta vuodessa. 50m meni viimeisimmässä yrityksessä aikaan 37,5 sek. Yksi kiva edistyksen merkki on että voin uida maajoukkuetyttöjen kanssa samoja treenejä ilman että niiden treenit menee ihan odotteluksi :)

Team Finland Ruotsissa helatorstaina hyvin menneen CE:n jälkeen.

CE:
jos juostaan samoja matkoja (siis tismalleen samaa reittiä) kuin aiemmin, niin suorittaa se aiempaa nopeammin sekä ampumalla varmemmin että juoksuvauhtia parantamalla
Juoksuvauhti edistyi myöskin mukavasti viime vuonna, ja etenkin se juoksufiilis parani kisatilanteessa. Tekniikka edistyi niin että juoksuun sai lisätehoja ja juoksu oli enemmän juoksua kuin hölkkää. Ammunta sen sjaan oli vielä ailahtelevaa, asemuutoksen myötä koko laji oli vähän hakusessa tosi pitkään, ja vaikka lopulta sain hyvää treenituntumaa sihen, niin en oikein onnistunut vielä siirtämään sitä kisoihin. Ampumajuoksustakin on kuitenkin ilo sanoa että voin treenata etevien kavereiden kanssa ja jopa kohtuullisesti pysyä niiden tahdissa!

Juoksu:
parantaa 10km aika, jos siihen tulee mahdollisuus
maastojuoksun SM:ät?
En käynyt juoksukisoissa, paitsi siinä yhdessä 5km jutussa, eli ei raportoitavaa.

Ratsastus:
olla varmempi lähestymisissä ja itsevarmempi isommilla esteillä
Eipä ollut tässäkään lajissa kovin konkreettista tavoitetta... Kisasin kuitenkin muutaman kerran ratsastuksessa, mikä oli kivaa ja kehittävää. Kauden isoimmat esteet taisivat olla Tahkolla kesällä ja kunnialla niistäkin selvittiin :) Välillä oli parempi tuntuma lähestymisiin ja välillä huonompi, mutta ihan hyvin meni kausi tämän lajin osalta.

Kuva Kalle Nuuja.

Miekkailu:
Osallistua joukkue SM:iin paremmalla tuloksella kuin tänä vuonna :)
Kisata miekkailussa jonkin verran
Parantaa tulostasoa viisiottelumiekkailussa
Joukkue-SM:issä oltiin viime vuonna viimeisiä ja tänä vuonna kuudensia, eli ainakin yksi konkreettinen tavoite check! Olen myös kisannut miekkailussa jonkin verran, onneksi en asettanut itselleni mitään tulostavoitteita siinä koska surkeastihan ne on menneet :D Tottakai tässäkin lajissa olen edistynyt, se on vaan aika ailahtelevaista vielä. 5-ottelumiekkailussa on helpompaa kuin miekkailukisoissa, ja varsinkin jos kisa käydään vain naisten kesken niin ei ole enää kauhean suurta epätoivoa.

Kisat:
Otella yli 4000 pistettä (vanha ennätys 3480p)
Melkein. 3985p. Ei haittaa.

Yritin miettiä jotain yksittäistä huippuhetkeä kaudelle, ja oli vaikeaa. Lopulta päädyin siihen että kauden ekoista kisoista Uppsalasta ne varmaankin löytyvät. Oli vaan niin kivaa päästä kisaamaan pitkästä aikaa, ja kun vielä meni niin hyvin niin se taitaa nousta yli muiden. Uin reippaasti oman ennätykseni ja tein tosi hyvän CE:n. Ja se ratsastusosio on ehkä sellainen yksittäisenä suorituksena yli muiden, olen edelleen sitä mieltä että se oli yksi parhaista radoistani ikinä!

Kausi 2014

Kausi 2014 on siis takanapäin. Yritän opetella elämään "urheilijavuosissa" normi-ihmisvuosien sijaan, ja tehdä kauden analyysin tässä vaiheessa enkä vuodenvaihteessa. Päällimmäinen fiilis on, että kyllä tässä on edistytty ihan mukavasti.

Kisasin tällä kaudella 5-ottelussa 4 kertaa. Sijoitukset olivat 1 (Uppsala GP), 4/7/8 (riippui laskutavasta tuossa kisassa: SM/PM/kisa), 3 (Stockholm GP) ja 2 (Falun GP, 4-ottelu). Eihän se hullummalta kuulosta. Noista kuitenkin arvostan itse ehkä eniten noita huonoimpia sijoituksia, eli Tukholman kolmossijaa ja SM-nelossijaa, koska ne ovat tulleet kovimmassa seurassa. Muissa on ollut aika vähän porukkaa ja vähän onneakin matkassa, yhtään itseäni vähättelemättä.

Olen oppinut rakastamaan numerolappuja. Mikään ei toimi parempana motivaattorina ja kivunlievityksenä kuin numerolappu!

Selkein kehitys on tapahtunut uinnissa. Vuodessa lähti 200m-ajasta puoli minuuttia, ei hullumpaa :) 45 sadasosaa jäi vielä uupumaan tälle vuodelle asetetusta tavoitteesta, mutta se olikin vuodelle asetettu tavoite eikä kaudelle. Onhan tässä vielä aikaa tehdä se vaikka jossain joulukuun harjoituskisassa, mutta eipä se 0,45sek myöskään ole niin paljon että jaksaisin sitä murehtia. Koska se oli käsiaika niin voi ihan hyvin olla että se oli vaan kellottajan reaktioista kiinni.

Kyllä sanoisin että muissakin lajeissa on edistytty. Juoksu tuntuu kisa kisalta tehokkaammalta, ammunnassa on parempi fiilis treeneissä, pitäisi vaan saada se tasaisemmaksi ja siirrettyä hyvä fiilis myös kisoihin, ja miekkailussa ymmärrän lajin niksejä paremmin ja paremmin. Ja ratsastuksessa on saatu hyvä fiilis radoille kauden aikana. Pistetasoni on vakiintunut yli 800 pisteen tuntumaan, mutta pikkuhiljaa saa hilattua sitä vähä vähältä ja laji lajilta ylöspäin. Tavoite oli päästä yli 1000p tänä vuonna, ja siihen melkein päästiinkin, kun ottelin Tukholmassa 985p. En viitsi takertua tuohon 15p kovinkaan paljon, se nyt olisi yksi onnistuneempi ammunta/pari pistoa enemmän miekkailussa/yms.

5-ottelukisojen lisäksi olen kisannut tällä kaudella yhden biathlekisan, yhden juoksukisan, kolme miekkailukisaa ja kolme ratsastuskisaa. Enää ei ollut tarvetta kiertää höntyilykisoja juoksussa tai muissa random-lajeissa kisarutiinin kasvattamiseksi, kisajännitys saatiin hyvin kuriin jo viime kaudella. Miekkailukisoista haetaan oppia siihen lajiin. Ratsastuskisoissa käyminen on eniten vaan hauskaa, ja onhan kauden radoissa ollut ihan mukava kehityskaari, kun viimeinen ratsastuskisa meni tosi hyvin.

Wichitan kanssa kisoissa keväällä, olen tainnut tulla vähän kovaa kun hyppy on noin laaka... :D Kuva täältä.

On tässä toki epäonnistumisia ja ongelmiakin ollut. SM-issä olin tyytyväinen oikeastaan vain sijoituksiin ja miekkailuun, en mihinkään muuhun. Miekkailukisoissa meinaa aina tulla itkupotkuraivarit. Olen saanut elämäni ensimmäisen luunmurtuman, kun mursin varpaani kesällä. Penikat on oireilleet, lonkka kipuillut, olkapää oli rikki keväällä ja mitänäitänyton. Näistäkin on kuitenkin opittu, kehonhuollon merkityksestä ja siitä kuinka tehokkaita vaihtoehtotreenejä voi tehdä vaikka joku paikka olisikin rikki tai kipeä. Ja mielenhallinnasta ja kisavalmisteluista. Harvalla urheilijalla on täydellistä kautta, niistä aallonpohjistakin pitää vaan repiä ilo irti.

Suurimmat opit tällä kaudella on tulleet treeniin. Enemmän, kuin että olen oppinut uimaan/juoksemaan/miekkailemaan, olen oppinut treenaamaan näitä lajeja. Olen oppinut erilaisia uintiharjoituksia, niin että pystyn itsekin tarvittaessa suunnittelemaan itselleni hyviä ja kehittäviä uintitreenejä, ja olen parempi vaatimaan itseltäni vähän enemmän juoksutreeneissä, niin että saan juoksua laadukkaammaksi. Miekkailussa osaan tehdä itsekin harjoituksia jos valmentaja ei olekaan paikalla, ja pystyn myös paremmin analysoimaan miekkailuani. Samalla olen oppinut kuinka tajuttoman paljon kaikkea tätä pitää tehdä kehityksen eteen.

Pilatesrulla on jalkojeni ystävä.

Tähän liittyy myös se, kuinka paljon on ottanut oppiaskelia kohti urheilijamaisempaa elämää. Jokailtainen kehonhuoltosessio ei ole enää utopiaa, hieronta ylläpitää tomintakykyä, ruoan pitää olla laadukasta ja sitä pitää olla riittävästi, ja riittävä lepo on kaiken avain. Kuulostaa itsestäänselvyyksiltä, mutta kovin moni normi-ihminen ei noita asioita kovin orjallisesti toteuta. Kantapään kautta on kuitenkin opittu, että esim. huonosti syöminen tiistaina johtaa 95% todennäköisyydellä epäonnistuneeseen treeniin keskiviikkona, mikä on tosi turhaa. Näissä asioissa siis tsempataan joka päivä kehityksen eteen.

Omaksi filosofiakseni on muodostunut se, että yritän joka päivä olla oma paras versio itsestäni. En ehkä ole yhtä hyvä kuin joku muu, mutta olen parempi kuin vähän huonompi versio itsestäni, tai kuin itse olin eilen. Joskus on huonompia päiviä, ja silloin yritetään olla sen päivän paras versio. Näillä ajatuksilla ja analyyseillä suunnataan seuraavaan treenikauteen!

Kauden finaali: Falun GP

Kiirettä pitää treenilomalaisella... Vihdoinkin ehdin rustata vähän kisakertomusta viime viikonlopun ruotsin reissusta!

Turkasen aikaisin perjantaiaamuna (oikeesti, kello soi 4.30) lähdin reissuun kohti Turkua, josta matka jatkui laivalla kohti Tukholmaa. Olin uskonut että laivareissu menisi aika mukavasti löhöillessä, mutta tylsäksihän se kävi kun en onnistunut nukkumaan koko päivää. Perillä Tukholmassa poimin mukaani ruotsalaiskaverin ja jatkettiin yhdessä matkaa kohti Falunia. Matkalla saatiin huonoja uutisia, kun kävi ilmi että lauantaiaamun ratsastus oli jouduttu perumaan. Talliin oli ilmeisesti tullut joku viirus niin että tosi monelle hevoselle oli noussut kuume perjantain aikana, eikä sijaispaikkaa saatu järjestettyä. Järjestäjät olivat tästä ihan hajalla, mutta eihän tuollaiselle tilanteelle voi mitään. Huono ajoitus vaan :(

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta lauantain säteilevässä auringonpaisteessa. Täällä käydään talvella hiihdon MM-kisat.

Falun osoittautui todella olevan oikea urheilumekka. Hotelli oli täynnä urheilijoita, ikkunasta näkyi mäkihyppytornit ja ruskainen vuori, ja ihan lähellä oli ennennäkemättömät mahdollisuudet harrastaa lähes lajia kuin lajia. Sunnuntaina laskin että samassa talossa oli käynnissä isot uintikisat, käsipallomatsi, 5-ottelukisat, sählymatsi alkamassa... ja siinä oli ehkä puolet kaikesta toiminnasta. Viihdyin kuin kala vedessä!

Lauantaiaamuna saatiin sitten nukkua vähän pidempään kuin oltiin luultu, ja nautittuamme mahtiaamiaisen suunnattiin paikallisen seuran treenisalille. Siellä oli ohjelmassa vähän riehuntaa lasten kanssa sekä ammuntaa tai miekkailua jos halusi. Meinasin kyllä saada ahdistuskohtauksen tätä kaaosta katsellessa kun salillinen lapsia riehuu päättömästi joka suuntaan ja musiikki pauhaa täysillä... onneksi se siitä vähän rauhoittui, ja lopputreenissä saatiin ammuttua ihan järkevästi vähän aikaa.

Iltapäivällä siirryttiin naapurikaupunkiin uimaan, koska Falunin uimahallit olivat uintikisojen käytössä. Tämähän tuntui vähän hölmöltä, ihan hyvin olisivat voineet änkeä meidät johonkin rakoon vaikka näytöslajina ja kasvattaa taas vähän 5-ottelutietoutta... Nyt oltiin siis toisessa hallissa, jossa selkeästi oli hyvä kahvio, koska koko halli haisi kärynneelle rasvalle, mikä oli verrassa tosi kuvottavaa. Verryttelyssä olin aluksi aika koomassa, mutta näköjään onnistuin vertymään hyvin, koska loppua kohti tuntui paremmalta ja paremmalta. Olin taas hitaimmassa 200m-lähdössä, joten ei auttanut seurailla vieruskavereita vaan uida oma uinti. Ensimmäiset 25m oltiin aika yhtenäinen rintama, mutta sen jälkeen taisin vain ihmetellä mihin muut oikein jäi. Onnistuin paremmin vaudinjaossa ja käännöksistä liukumisessa, mutta käännöksiin tuloissa oli vähän heikkoja ajoituksia. Joka tapauksessa, ajaksi tuli 3:00,45!! Tietysti vähän ottaa päähän nuo 45 sadasosaa, mutta toisaalta en kyllä jaksa niihin liiaksi takertua, se oli oikein hyvä tulos :)

Suoritettiin korvaava ratsastusosio. Hevoset oli vähän pieniä ja jäykkiä :D

Illalla suunnattiin yhteiselle pasta-illalliselle koko kisaporukan kanssa, mikä oli hauskaa. Melkein liikutuin kun sain oikein lahjan, Modern Femkamp Sverige -hihamerkin! Myöhemmin raahauduttiin vielä hotellin punttikselle venyttelemään kunnolla. Ja tietysti valmentajille piti raportoida uintituloksista, ja ihan tyytyväisiä viestejä kantautui koto-Suomesta :)

Aamulla heräsin ihan superkankeana, lonkat oli ihan tulessa ja muutenkin ei kovin atleettinen olo. Syytän sitä edellispäivän hippaleikkiä, joka ei selvästi sovi lämmittelyksi näin vanhalle... Tein minkä voin huolellisella lämmittelyllä ja ei kun miekkailemaan. Meitä oli tällä kertaa valitettavan vähän tyttöjä mukana kisassa, vain 3 naista ja yksi B-tyttö, mikä tarkoitti tosi tiukkaa miekkailuvastusta taitavista pojista. Vähän hirvitti saanko aikaiseksi yhtään pistoa, mutta sain niitä sentään muutaman. Huonomminkin olisi siis voinut mennä, mutta olisi sitä myös pari pistoa lisää voinut saada.

Hieno ammunta-alue

Melko ripeästi miekkailun jälkeen päästiin CE:n pariin. Aloin ampumaan kaikessa rauhassa shoot-in aikana, kunnes yhtäkkiä ase kuoli ihan tyystin. En tajua mitä tapahtui, sen piti olla hyvin ladattu, mutta ilmeisesti olin varmaan jättänyt jotain väärin edellisen päivän ammunnan jälkeen mikä oli syönyt akkua. Niinpä paniikissa juoksin viemään sen lataukseen ja kyselin laina-asetta. Ammuin sitten vähän laina-aseella varmuuden vuoksi jos joutuisin ampumaan sillä, mikä oli selvästi huono idea. Se oli ihan erilainen kuin mihin nyt olen tottunut, joten ammuntani meni ihan sekaisin siitä. Lopputulos: en kisassa osunut yhtään mihinkään. Juoksin kuin eläin yrittäen pitää etäisyyttä muihin kasassa, mutta kun ampuu noin surkeasti välimatka oli vain liian pitkä. Itku ja voimasanoja meinasi päästä maaliviivalla, kun harmitti niin vietävästi. Olin edellisen viikon treeneissä ampunut harjoituskisassa tosi hyvin, eli olin oikeasti odottanut itseltäni parempaa, minkä takia pettymys oli niin valtava. Juoksurata oli tällä kertaa ihan hauska, vaikka korkeuseroja ei juurikaan ollut niin oltiin melkein lähempänä suunnistusta kuin maastojuoksua, kun jostiin metsässä juurakkoista polkua. Ihanat junnupojat olivat kannustamassa, mutta en uskaltanut hetkeksikään nostaa katsetta radasta etten tuuskahda nenälleni siellä :D

Kuten sanottu, meitä oli vain 3 naista kisaamassa, joten sijoitukset olivat melko ennakoitavissa. Huono CE:ni ei siis pilannut koko kisaani, vaan hyvä uintini kantoi riittävän pitkälle, ja ansaitsin kakkossijan! Palkinnot olivat tosi hyvät, olen onnistunut hukkaamaan vesipulloni tänä syksynä, joten olin toivonut voittavani uuden, ja nyt se toive totetutui! Lisäksi suihkusaippuaa ja deodoranttia ja karkkia. Kerrassaan hulppeaa!

Iloinen kisaajajoukku ja pääsponsorin eli Falun kunnan logo

Ylipäätään oli kyllä kiva kisareissu, vaikka tulos ei ollutkaan yhtä hyvä kuin viimeksi. Aina sitä jotain oppia ja kokemusta jää käteen, ja olin kyllä tosi iloinen uintisuorituksestani. Lisäksi järjestäjät tuntuivat ihan okeasti arvostavan läsäoloani siellä, nyt voivat kertoa pikkukaupungin medialle että kisoissa on "kansainvälistä" osanottoa :D Ja media todella huomioi kisoja tosi hyvin, ainakin kahden uutisspotin ja yhden lehtiartikkelin verran!

Melkein 1000p!

Noniin, nyt on taas Ruotsi nähty! Tällä kertaa matka Tukholmaan sujui sen suuremmitta kommelluksitta, kuin että maustoin vahingossa salaattini chili-oliiviöljyllä ABC:llä, enkä lopulta pystynyt syömään sitä. Oltiin siis hyvissä ajoin satamassa ja löydettiin hyvin perille aamulla Tukholmassa.

Uinti käytiin lyhyellä radalla, ja olin aika iloinen kun huomasin että allas oli suhteellisen kunnollinen kisa-allas, jossa ei muodostu liikaa aallokkoa ja on kunnolliset starttipallit. Uinnin verryttely tuntui paremmalta kuin koskaan, ja oli siitä aika huolestunut, koska yleensä tuntuu ihan kauhealta ennen uintia. Ehdin verrytellä rauhassa ja kasata ajatukset ennen starttia, ja olin aika keskittynyt kun oli meidän erän aika. Muut sekoilivat lähdössä, ja muistan ajetelleeni alkusukelluksessa että tämähän alkoi hyvin, nyt vaan mennään. Ensimmäiset 100m uitiin toisella puolellani uineen tytön kanssa melkolailla samaan tahtiin, mitä nyt yksi käännökseni oli aika hidas joten tyttö pääsi vähän edelle, mutta uin sen heti kiinni. Yritin toteuttaa taktiikkaa jota ollaan harjoiteltu treeneissä joka varmistaa että jaksaa puristaa loppuun asti eikä vauhti hyydy, ja toteutin sen melkein liiankin hyvin ottamalla alun aika iisisti. Nyt vasta viimeiset 25m tuntui pahalta, tuntui etten etene minnekään mutta onnistuin silti mielestäni pitämään tekniikan kasassa ja vedot vahvoina, enkä sortunut kauhomaan. Aikani oli 3:04,41, ihan hyvä ja vierellä alkumatkasta uinut tyttö taisi jäädä jotain 10sek. Eräni oli hitain erä, eli voitin sen kirkkaasti. Taas vähän lähempänä sitä 3min!

Kuva Ebba Niklasdotter, Modern Femkamp-ryhmä.

Uinnista jatkettiin toiseen osaan samaa rakennusta miekkailun pariin. Tässä vaiheessa tuli vähän kiire koska uinnin alku oli vähän venynyt, enkä ehtinyt verrytellä niin kunnolla kuin olisin halunnut miekkailua varten. Niinpä alku meni vähän koomassa, enkä taaskaan miekkaillut yhtään hyvin. Vähitellen sytyin vähän paremmin, ja loppupuolisko oli jo enemmän omalla tasollani. Edelleen siis miekkailuni on ihan liian epätasaista. On ihan naurettavaa, etten onnistu napsimaan pistoja niiltä helpommilta vastustajilta, mutta sitten toisaalta saan niitä pojalta, joka voitti junnu-EM:ien miekkailuosion. Huooh.

Miekkailun jälkeen oli vähän aikaa hengähtää, syödä banaania ja nostaa jalat seinälle. CE saatiin aloitttua aikatulun mukaisesti, kaikki aikuiset samassa lähdössä. Rata oli kiva, ehkä vähän lyhyt, mutta siinä oli mukavasti mutkaa ja vähän mäkeä, eikä mitään portaita tai pukuhuoneiden läpi-juoksuja, niin kuin joskus. Ensimmäinen ammunta meni ihan ok, ja saavutin ekalla juoksuosuudella joukkuekaveria. Päätin olla hätäilemättä alussa, luottaa ammmuntaan ja kiristää sitten lopussa jos tarvitsee. Tämä taktiikka toimi ihan hyvin viimeiseen ammuntaan asti, jossa sulin ihan täysin. Ajattelin vaan että on pakko ampua hyvin, jolloin en todellakaan osunut enää mihinkään... Onnistuin kuromaan eroa juoksemalla aika paljon, mutta lopulta matka loppui kesken ja jäin edellisestä 13sek. Vain sen yhden ammunnan takia. P*ska!! Onneksi eroa oli vielä tuloslistassa muutaman pisteen verran hyväkseni. Tosi kovaa uineet tytöt olivat kaukana edellä mutta suurin osa muista oli takanapäin.

Perinteinen CE:n jälkeinen selfie. Muut tytöt olivat niin punaisia että katsoin parhaaksi filtteröidä perusteellisesti, oma naamani oli ovelasti piilossa lipan alla :D

Tiesin siis, että nyt pitää ratsastaa hyvin päästäkseni palkintopallille. Tässä vaiheessa olin myös jo kerännyt pisteitä kokonaiset 695p, tiesin siis että hyvällä ratsastuksella pääsisin tosi lähelle sitä 1000p rajaa ja tekisin selvästi oman ennätykseni. Vähän jännitti että otan sitten liikaa paineita ja ryssin kaiken, mutta olin kuitenkin suhteellisen levollisin mielin, osaanhan ratsastaa ja esteet olisivat aika pieniä. Saatiin tietää hevoset jo etukäteen, tällä kertaa ei arvottu niitä vaan järjestäjät olivat halunneet jakaa ne etukäteen ennakkotietojen perusteella. Sain hevosen nimeltä Cortizon, josta luonnehdinta kuului että se on varma tapaus mutta voi mennä aika kovaa. Ratsastaisin itse vasta toisessa ryhmässä, eli hevonen menisi radan toisella ratsastajalla ensin.

Yövyttiin Tukholmassa viisiottelukaverin luona, ja oli mukavaa että kisapäivä loppui suhteellisen ajoissa. Käytiin kaikessa rauhassa suihkussa, ja sitten suunnattiin pitsalle, koska ruoanlaitto tuntui ylivoimaiselta. Oli muuten hyvää! Samassa yhteydessä suoritettiin myös pieni verryttely-kävelylenkki, kun piti käydä kaupassa ja pankkiautomaatilla. Illalla ehdittiin vielä venytellä ja katsoa leffaa, mukava chilli-ilta.

Cortizon (Cagliostro-Hertigen). Kuva Bror Rosenback, Det är i Väsby det händer- facebookryhmä.

Sunnuntaiaamuna sitten suunnattiin kohti ratsastuspaikkaa. Rakennettiin ja käveltiin rata, joka tuntui melko tiiviiltä pienehkössä maneesissa, kun itse ei ole vielä aloittanut hallikautta kunnolla. Aika monta suhteutettua väliä ja tiukkoja kaarteita. Ehdittiin hyvin katsoa kun ponit hyppäsivät omat ratansa, sitten laittaa hevoset kuntoon ja kävelyttää niitä ennen kuin ensimmäinen ryhmä pääsi verryttelemään. Verryttely toteutettiin ryhmässä yhdessä melko ohjatusti, koska tilaa ei olisi muuten ollut. Saatiin hypätä neljä hyppyä kahdelle eri esteelle verryttelyssä, sitten yksi hyppy ennen kuin aloitti radan. Heppa oli vähän ratsastuskoulumainen ratsastaa, mutta hyppäsi kiltisti ja lähti hyppyyn nätisti sekä läheltä että kaukaa. Verryttely sujui siis hyvin. Radalla jarrut vähän katosivat yhdellä kaarevalla viiden askeleen linjalla, joten ei vaan päästy sinne linjan toiselle esteelle. Muuten rata oli ihan hyvä ja tasainen, en sortunut liikaan pidättämiseen ja panikointiin vaan ratkaisin asioita mukavasti eteenpäin. Sen ansiosta en myöskään saanut aikavirheitä kiellosta huolimatta.

Tuomarit laskivat pisteitä samalla kun laitettiin hevoset pois, minkä jälkeen seurasi tietysti palkintojenjako. Olin onnistunut pitämään kolmossijoitukseni, jee! Sain palkinnoksi pienen Marabou-levyn ja ruusukkeen :D Kokonaispistesaldokseni tuli 985p, eli yli 100p enemmän kuin koskaan aiemmin!! Ehdittiin mukavasti vielä käydä suihkussa ja chillailla hetki ennen kuin piti lähteä laivaan. Laivalla nautittiin täysi rinnoin buffetpöydän antimista ja jouduin lunastamaan lupaukseni viihdyttää kaveria karaokessa. Yöllä nukutti sitten kumman hyvin.

Nyt on kautta jäljellä enää pari viikkoa, jolloin on taas kisat ruotsissa. Siellä on siis vielä mahdollisuus parannella numeroita kaikissa lajeissa tämän kauden osalta!

SM & PM 2014

Viikonloppuna kisattiin siis pääkaupunkiseudulla Suomen ja Pohjoismaiden mestaruuksista. Kisa oli huomattavasti suurempi kuin viime vuonna, eikä pelkästään ulkomaisten osanottajien ansiosta, vaan kotimaisiakin ottelijoita oli intoutunut mukaan suurissa määrin. Niinpä jo ennalta tiedettiin tason olevan huomattavasti kovempi tänä vuonna kuin viime vuonna.

Lauantaiaamuna aloitettiin uinnilla stadikalla. Olipa luksusta kun pystyi pakkaamaan vain uikkarin kassiin ja menemään pyörällä kisoihin huiman 5min matkan! Eräjaot oli julkaistu jo edellisiltana, olin kuudennessa lähdössä kansainvälisessä seurassa, yhden tanskalaisen ja yhden ruotsalaisen kanssa. En ennakkoon tiennyt ollenkaan toisten tyttöjen tilastoaikoja, joten lähdin vain tekemään omaa uintia, ensimmäistä kertaa pitkällä radalla. Lähtömme osoittautui kuitenkin supertasaiseksi! Taidettiin kaikki olla maalissa n. 2sek sisällä, ja vein erävoiton täpärästi parin kymmennyksen erolla ruotsalaiseen ajalla 3.11,06. Uinti ei ole koskaan tuntunut yhtä kauhealta, käännökset olivat hitaita ja lepsuja, olin ihan hapoilla ja keuhkoihin sattui. Ilman tiukkaa kisaa toisten tyttöjen kanssa olisin varmasti hyytynyt sinne. Aika ei todellakaan aiheutanut mitään riemunväristyksiä. Lyhyen ja pitkän radan erona pidetään yleensä noin 5sek, eli onhan tuo periaatteessa ennätys, mutta olin kyllä toivonut paljon parempaa. Nyt en saanut uintiini ollenkaan sellaista rytmiä, voimaa ja keveyttä mitä olen saanut aikaan harjoituksissa kesällä, vaan jäin vaan kauhomaan jännittyneenä enkä päässyt ollenkaan eteenpäin. En tiedä jäikö verra ehkä vähän lyhyeksi vai painoiko jännitys ja huonot yöunet, mutta tuo uinti oli kyllä elämäni kauhein. Tosi moni kyllä sanoi samaa, että uinti tuntui aika hitaalta.

Olin siis jo ensimmäisen lajin jälkeen ihan loppu, eli onneksi tällä kertaa oli kaksipäiväinen kisa ja väljä aikataulu. Ehdin käydä kotona vaihtamassa kamat ja tankkaamassa vähän välipalaa ennen kuin suunnattiin Espoon Tuulimäkeen miekkailemaan. Sain miekkailuparikseni hallitsevan Suomen mestarin Eevin, mikä osoittautui erinomaiseksi konseptiksi, ainakin omasta mielestäni saatiin aikaan hyvä fiilis ja miekkailtiin suurimmaksi osaksi molemmat aika hyvin omalla tasollamme! Tällä kertaa miekkailtiin naiset keskenämme omassa sarjassamme, mikä oli ehdottomasti kiva juttu. Oteltiin kaikki kaikkia vastaan yhdellä kiinnityksellä kolme pistoa, eli pistoja tuli aika paljon. Tasan kerran olin vähän nukuksissa ja onnistuin siinäkin herättämään itseni ja viemään siltä vastustajalta viimeisen piston. Muutama matsi oli tosi tasainen ja saatiin paljon tuplia, mutta vastustaja vei lopulta kaikki pistot, mikä harmittaa paljon enemmän kuin tosi selkeä häviö. Mielestäni kuitenkin miekkailin paremmin kuin ikinä aiemmin, pysyin hereillä enkä antanut tyhmiä pistoja kenellekän vaan taistelin hyvin jokaisesta pistosta. Vein muun muassa taitavilta ruotsalaisilta pistoja, vaikka aiemmin olen hävinnyt niille ihan pystyyn aina :) Lopputulos oli 19 voittoa 29 häviötä 190 pistettä, eli onhan siinä rutkasti parannettavaa, mutta nyt ei sentään jäänyt sellainen päällimmäinen epätoivon tunne niin kuin usein miekkailusta, vaan olin ihan hyvillä mielin.

Valitettavasti se hyvä mieli loppui aika lyhyeen, kun koitti hevosarvonnan aika. Aina ei voi käydä hyvä mäihä, ja nyt sain kyllä sen ainoan hevosen jonka kanssa meillä ei kemiat kertakaikkiaan pelaa yhtään yhteen. Koko loppuilta ruoan ja päikkäreiden lomassa meni sitten siihen että psyykkasin itseäni kantamaan hevosen apinanraivolla radan läpi. Lauantai-iltana keräsin myös taas suurimmat nolouspisteet pitkään aikaan kun laitoin suihkun jälkeen Icepoweria kroppaan ja sitten piti vielä käydä kaupassa. Päällä oli polviin asti ulottuvat villasukat, juoksuhousut, verkkarit, t-paita, huppari ja toppatakki, kaikki muut oli shortseissa... :D

Merlot potkii puomeja. Kuva Tero Koski.

Sunnuntaiaamuna otettiin sitten suunnaksi Kerava. Käveltiin rata joka oli aika yksinkertainen ja pieni ja laitettiin hepat kuntoon. Verryttely meni han hyvin, ja radalle päästyni vielä herätin hepan perusteellisesti ja näytin sille pari estettä. Loppakoipi kuitenkin otti heti ykkösen alas, ja sitten vielä kolmosen ja nelosen. Vitosesta sain kuin sainkin sen yli, kutoselle hevonen yhtäkkiä tujotti kaikkea ja melkein pysähtyi, mutta tehokkailla ponipohkeilla pistin sen siitä yli yhden laukka-askeleen vauhdilla... ja se oli muuten kuvien perusteella koko radan paras hyppy! Näköjään mitä huonommin esteelle tulee sen paremmin tuo eläin hyppää... Loppurata oli sitten ihan ok. Sama hevonen teki sitten toisella ratsastajalla tismalleen saman tuloksen vähän tasaisemmalla radalla. Olen ihan tyytyväinen siihen ettei tullut yhtään stoppia, mutta näköjään hevosen olisi pitänyt olla vielä terävämpi meillä molemmilla. Inhoan ratsastaa tuolla tavalla että hevoselta pitää koko ajan vaatia ja pakottaa, mielestäni ratsastajan tehtävä on luoda hyvät edellytykset radalle ja antaa hevosen tehdä oma hommansa rauhassa, eikä toisinpäin. Tulos oli siis kolmella pudotuksella 279p.

Keravalta jatkettiin sitten heti Myllypuroon, vähän jännittäen että olisinko kvaalannut viimeiseen CE-lähtöön, ja onneksi olin. Olin aika nuutunut joten onneksi aikaa riitti pienelle huilihetkelle, minkä jälkeen sitten latautumaan ja verryttelemään viimeistä koitosta varten. Tulostaulukossa olin ennen CE:tä sijalla 10, 2p eli 2sek ruotsalaistytöstä, ja n. 50sek parhaasta oululaisesta. Tavoite oli siis pestä ainakin nämä kaksi. Lähdön viimeiset 5 lähti samaan aikaan 2min johtajan perään. Ensimmäinen ammunta meni ihan ok. Juoksurata oli vähän pitkä ja uuvuttava, ollaan joskus mitattu tuota Myllypuron hiekkasuoraa joten tiedän että nyt metrejä oli kyllä yli 800, ja tykkään enemmän juosta rataa jossa on edes joku pieni mäki sekä ylös että alas, sileä puuduttaa tosi pahasti. Yleisö oli kuitenkin mahtava, kannustusta riitti hallissa juostavalle lenkille huimasti! Ammunnat menivät tällä kertaa loogisesti huonommin ja huonommin, toinen oli vielä ihan ok, kolmas n. 47sek ja viimeisessä sitten meni täydet ajat. Ei kertakaikkiaan ollut enää voimia keskittyä tarpeeksi. Toinen juoksukierros hapotti ihan mielettömästi, kolmannelle ja viimeiselle taisin sitten löytää jonkinlaisen rytmin niin että jaksoin maaliin asti, mutta ei se tuntunut samalla lailla dynaamiselta kuin kesän alussa Uppsalassa. CE-aika oli 18,13, tulos 207p, enkä ole siihen kovinkaan tyytyväinen. Ei vaan kertakaikkiaan lähtenyt enempää. Tein juuri sen mikä oli pakko, eli löin ruotsalaistytön ja oulun Kirsin.

Tiukkaa kisaa ruotsalaisen ja tanskalaisen kanssa. Kuva Tero Koski.

Lopputulos oli 803p. Blaah. Outo kisa siinä mielessä, että kuntolajit, joissa yleensä saan tulosta aikaan eivät oikein kulkeneet, ja miekkailu, joka yleensä on se aallonpohja, oli nyt ehkä se suurin ilonaihe. Tulokseen en siis oikein ole tyytyväinen, koska tavoitteet eivät täyttyneet. Sijoitus sitävastoin on ihan ok, olin siis neljäs suomalainen, ensimmäinen maajoukkueen ulkopuolelta! Siihen tähdättiinkin. Eikä se nyt kauhean huonoa ole olla Pohjoismaiden seitsemänneksi paras viisiottelija :)

Huikein treeniviikko ever!

Huhhuh! Viikon kestänyt "leiri" on nyt takanapäin, ja hengissä selvittiin! Voin kyllä turvallisin mielin todeta, etten ole ikinä treenannut näin paljon ja kovaa:

Käytännössä joka päivä tehtiin neljää lajia, eli ratsastus jäi pois, ja sunnuntaina myös miekkailu. Heti maanantaina otettiin luulot pois kevyellä lähes 6h treenipäivällä :D Aamulla uitiin ja tehtiin oheistreeniä, iltapäivällä juostiin, ammuttiin ja miekkailtiin. Tiistaiaamuna miekkailun ja uinnin jälkeen ensimmäistä kertaa ikinä epäilin etten ehkä pääsisi kaikkia kuutta porrasta ylös kodin rappukäytävässä, sen verran paljon sattui takalistoon!

Ehkä eniten on tänä kesänä yllättänyt juoksun määrä ja laatu. Kevyttä hissuttelua harrastetaan oikeastaan vain alku-ja loppuverryttelyssä, muuten juostaan kovaa ja oikein, ja tekniikkaa treenataan loputtomasti, joka ikisessä treenissä eikä vain kerran viikossa. Eronkin kyllä huomaa, kun askel rullaa kevyemmin ja tehokkaammin, mutta voin kertoa, että loppuviikosta olivat kyllä jalat aika loppu.

Uinnissa pääsin ihan uusiin kilometrimääriin. Aiemmin olen tainnut tasan kerran päästä yli kolmeen kilsaan suunnilleen venyttämällä loppuverryttelyä väkisin, mutta nyt tuli uitua reilusti päälle sen useampanakin päivänä peräkkäin. Yksi suuri ero oli tietysti kyllä jo verryttelyidenkin pituus, aiemman 300m tekniikkaverraa sijaan tein useimmiten sellaiset 500-600m, ja loppuverryttelykin satasen sijaan väh. 400m. Ensimmäisenä aamuna odotin koko treenin ajan milloin tulee käsky uida joku 10000x50m täysiä-setti, mutta sitä ei ikinä tullutkaan, eli treeni oli kyllä miellyttävän vaihtelevaa koko ajan.

Lenkkareiden väriloistoa. Huomaa taidokas tähtikuvio!

Viikon pahin takaisku koitti torstaina, kun ei-enää-kovin-tuorein jaloin tehtiin porrastreeniä, ja reaktioharjoituksissa sitten pää meni nopeammin kuin jalat, ja potkaisin epähuomiossa porrasta täysiä. Ei edes voimasanoja päässyt siinä vaiheessa ja jatkoin kiltisti seinäpistoihin ja jalkatyöhön, mutta sen jälkeen kävin sitten hakemassa siihen jäitä vähäksi aikaa. Kylmäämisen jälkeen vapaamiekkailu sujui ihan hyvin ja loppuverrakin onnistuin, mutta kotiin lähtiessä oli varvas aikalailla turvonnut. Seuraavan päivänkin treenit meni ihan ok (ainut katari oli kun yritin tehdä uimahyppyä ottaen takajalalla tukea starttipallin tuesta, jolloin ponnistaa oikeastaan vain etujalalla, joka tietysti oli se kipeä jalka... Eihän sitä mitään tullut, ehdin ajatella AU ja sitten läsähdin täydellisen "magaplasan" veteen :D Lienee tarpeetonta mainita, että se kova 25m ei mennyt hirveän kovaa :D ), mutta illalla totesin että ehkä nyt kuitenkin käyn näyttämässä sitä, ja niinhän siinä kävi että diagnoosi oli "hyväasentoinen murtuma". Ehkä noloin tapa ever saada elämänsä ensimmäinen luunmurtuma!

Tai no, tunnustettakoon että perjantain juoksuammunnan olin ihan itku kurkussa. Ensin sen takia kun jalkoihin sattui juostessa niin paljon, kun varoin oikeaa jalkaa varpaan takia niin rojahdin varmasti joka askeleella vasemmalle jalalle, jonka lonkka ja penikka ei yhtään arvostaneet tätä. Ja sitten sen takia kun ampuminen meni niin huonosti, tuntui etten olisi osunut elefanttiinkaan, vaikka se olisi seissyt paikallaan. Näin jälkikäteen ajateltuna ehkä näillä asioilla oli jotain yhteyttä toisiinsa... Joka tapauksessa, olen aina ihmettellyt ihmisiä jotka itkevät treeneissä, yleensä vain puren hammasta ja yritän kovemmin, mutta nyt oli kyllä sen verran suuri väsy ja kaikki pahasti että ymmärrän näitä ihmisiä hivenen paremmin.

Iloiset leiriläiset

Lauantaina sitten levättiin (nukuin taas päikkäreitä telkkari huutaen täysillä urheilukisoja (pihtiputaan loikkakarnevaalit)), ja suunnuntaina vielä viikon viimeiset treenit. Jätin suosiolla juoksemiset pois ja keskityin ampumiseen. En usko että joudun montaa päivää lepäämään, mutta on typerää rasittaa jalan ulkosyrjää kohtuuttomasti varomalla varvasta juostessa. Ammunta sujuikin sitten oikein kivasti :) Siitä siirryttiin vielä suoraan uimaan, minkä jälkeen olikin treeniviikko purkissa.

Nuo kokonaismäärät ovat kyllä melkoiset, ja myönnän ihan suoraan, etten varmasti jaksaisi tuollaista tahtia koko ajan. Tuohon en edes ole laskenut mitään pikaisia kehonhuoltosessioita tai pyöräilyjä treeneihin. Nyt käytännössä en tehnyt muuta kuin treenasin, söin (tosipaljon!) ja nukuin (päikkärit joka päivä), eli ihan sellaista ammattiurheilijan elämää. Nyt elämä jatkuu vähän normaalimmalla tahdilla, ja viime viikon opit ja kehitys yritetään pitää mukana!

Miekkailu-SM

Lauantaina oli siis kalpamiekkailun SM-kisojen aika. En todellakaan ollut koitoksesta kovin innoissani, eikä säteilevä auringonpaiste ulkona juurikaan auttanut asiaa hallille saapuessani... Vähän asiaa auttoi se, että sain tilaamani uuden plastrongin ja hanskan käyttööni kisoissa, jotka molemmat olivat huomattava upgrade vanhoihin rähjäisiin varusteisiin.

Kuten ulkona, myös hallissa oli todella lämmin, mikä ei todellakaan helpottanut muutenkin hikistä miekkailukoitosta. Nesteytystä piti ajatella ihan koko ajan, ettei nestehukka pääse yllättämään. Naisia oli ilmoittautunut kisaan valitettavan vähän, joten alkuerät eivät sentään kestäneet kovin pitkään. Itse olin tietysti olemattoman rankingini perusteella taas kovimmassa alkuerässä. (Olinkin edellispäivänä tsekkaillut rankingtilastoja ja huomannut, että vaivalla tienaamani kokonaiset 3 rankingpistettä maaliskuun kisoista olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen, mistä tuli vähän paha mieli. Se ei kuitenkaan olisi vaikuttanut rankingsijoitukseeni, eli en alkanut selvittelmään asiaa siihen hätään).

Positiivista koitoksessa oli se, etten jäänyt nollille kertaakaan. Se on rohkaisevaa viisiottelua ajatellen: yhden piston ottelussa on huomattavasti paremmat mahdollisuudet pihistää se yksi pisto kovaltakin vastustajalta, kuin miekkailuottelussa saada taitavalta miekkailijalta monta pistoa. Sain myös yhden piston enemmän kuin joku muu, joten en ollut kovin harmissani ennen kuin illalla erehdyin katsomaan kokonaistulokset, joissa olin jälleen kerran ylläriylläri viimeinen. Olin ihan hiilenä että millä ihmeen perusteella olen mukamas viimeinen suuremmalla pistomäärällä, kunnes älysin että sijoitus lasketaan häviöiden määrän ja indeksin perusteella, eikä pistojen määrän. Silti tuntuu siltä, että miekkailu on laji, jossa yrittämistä ei palkita millään lailla, vain perusteellisesta onnistumisesta jää mitään käteen. Eihän se minun syyni ole että alkuerässäni oli yksi miekkailija enemmän kuin jonkun toisen erässä (vaikka ehkä sillä on jotain tekemistä sen rankingin kanssa).

Kalvan SM-kultaa veivät Michaela Kock (HFM) ja Rasmus Mellanen (TMÅF). Kuva fencing-pentathlon.fi

Näin jälkiviisaana on helppo todeta, että oli typerää osallista ylipäätään. Vähän sellainen olo kuin olisi ilmoittautunut shetlanninponilla Olympialaisten kenttäratsatukseen ja kuvittelisi pärjäävänsä. Olisin varmasti keksinyt parempaa käyttöä niille kolmellekymmenelle eurolle jotka osallistumisesta pulitin ja aurinkoiselle kesäpäivälle. Seuraavien miekkailukisojen osallistumista harkitsen varmasti tarkemmin, ei ole mitään mieltä mennä kerta toisensa jälkeen pahoittamaan mieltään ja vielä maksamaan siitä. Parempia miekkailukisoja olisi esim. joku kalpamaraton, jossa kaikki ottelevat kaikkia vastaan, eikä ketään siis tiputeta missään vaiheessa, tai edes sellainen, jossa kaikki jatkavat edes yhteen cup-otteluun.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Nyt odotan innolla loppuviikon viisiottelukisoja ja hyviä tuloksia ja onnistumisia sieltä!

Uuteen nousuun

Kaksi viikkoa sitten puhkuin intoa hyvin sujuneen uintikuukauden jälkeen. Tarkoitus oli ottaa viikko vähän iisimmin ja sitten rynnätä juoksun kimppuun. No, suunnitelma ei ihan pitänyt.

Ensinnäkin tulin kipeäksi heti tiistaina. Ei mitään sen kummallisempaa kuin pientä lämpöä ja väsymystä, mutta kuitenkin niin että piti ottaa pari päivää vähän perusteellisempaa lepoa kuin olin suunnitellut. Urheilijakavereiden neuvo oli ettei ikinä kannata pitää mitään kevyempiä viikkoja, niistä tulee vaan aina kipeäksi :D

Tokenin sitten siitä kuitenkin ja kävin miekkailukisan, mutta sen jälkeen sunnuntaiaamuna kävin suorittamassa facebook-haastetta "hyppää esterata ilman satulaa" kaverin ponilla, ja suoritus ei mennyt ihan kuin strömsössä. Verkkasin ensin ihan satulan kanssa ja sujui tosi hyvin, sitten ilman satulaa muutama harjoitteluhyppy, kaikki hyvin. Kun sitten oli tarkoitus hypätä pieni rata sattui pieni kommunikaatiokatkos, poni hyppäsi vähän isomman hypyn ja pysähtyi sen jälkeen pää alhaalla, ja Saskia teki maaperätutkimusta olkapää edellä. Ensin nauratti, mutta nopeasti huomasin että olkapää olikin saanut kunnon tällin. Hyppäsin vielä vähän ja loppuverryttelin, mutta kotiin päästyäni alkoi olla vähän tukala olo, ja niinpä ajoin sitten Dextran päivystykseen tsekkaamaan, ettei ollut mitään kunnolla rikki. Ei onneksi ollut, kuulemma varsin tavallinen törmäysvamma jääkiekkoilijoille tuollainen kova töytäisy olkapäähän :D Onni onnettomuudessa siis etten lentänyt tuon korkeammalta, ja olen myös tainnut juoda lapsena niin paljon maitoa ettivät luut katkea yrittämälläkään!

Joka tapauksessa olkapää oli sen verran kipeä, että vietin sitten taas pari päivää sohvanpohjalla. Oli muuten veikeää silloin su-ma, kun paidanvaihto vastasi perusteellista liikkuvuus-maksimikestävyystreeniä, kun aikaa siihen meni noin vartti, ja syke oli koko ajan tapissa... Maksimaalinen voimantuotto vasemmalla kädellä oli luokkaa kraanan avaaminen, vesilasi oli jo ihan liikaa. Onneksi se kuitenkin lääkärin lupausten mukaisesti tokeni suhteellisen nopeasti, ja pääsin jo loppuviikosta varovaisesti liikkumaan.

Keskiviikkona tuli käytyä hieronnassa, ja Janne naureskeli olkapäälleni kun näytin, miten vain oikeanpuoleinen solisluuni erottui. Päätettiin sitten suosiolla keskittyä alakroppaan, mikä sai Jannen käyttämään ihan uusia (minulle siis) kidutusmetodeja lonkanseutuun. Nämä olivat sen verran kipeät, että taitavat tarvita vähän säännöllisempää käsittelyä jatkossa...

Perjantaina yritin ensimmäistä kertaa paluuta altaaseen, ja totesin että uintivedosta ei tule vielä yhtään mitään. Niinpä sitten potkin reilu tunnin verran ja tein erilaisia tekniikkaharjoituksia, kunnes meinasin kuolla tylsyyteen. Onneksi oli sentään uusia vesileluja joita testailla, eli snorkkeli ja räpylät! Sunnuntaina yritin uudestaan, ja liike oli jo paljon parempi, mutta kunnon uintivetoja en vieläkään pystynyt tekemään. Onneksi valmentaja taisi huomata kuinka tylsistynyt ja turhautunut olin, ja tuli teettämään erilaisia pystypotkuharjoituksia. Lopulta sain sitten potkimalla ihan hyvän treenin tehtyä.

Kaikista eniten kyllä harmittaa tyystin kadonnut juoksukehitykseni. Ennen tätä löysäilyä olin paremmassa juoksukunnossa kuin ikinä, ja nyt tuntuu että olen taantunut jonnekin viime marraskuun tasolle. Valmentaja ja kaverit lohduttivat että kaiken järjen mukaan sen ei pitäisi olla mahdollista, eli toivotaan että kunto ja hyvä fiilis tekevät nopean comebackin kun nyt pääsee kunnolla treenaamaan. Juoksukuukausi on sentään startannut ihan tunnollisesti: torstain CE, pe aamulenkki, la intervalleja ja su pidempi lenkki. Aamulla uskaltauduin jo salille, ja totesin, että lihaskunnosta sentään on tallella jotain. Eiköhän se tästä!

Optimismi koetuksella: Ensimmäinen henkilökohtainen miekkailukisa, Kerttula Memorial 2014

Noniin, nyt on mennyt tarpeeksi monta päivää, jotta voin kirjoittaa viikonlopun kisasta vähän analyyttisempään tyyliin kuin pelkkiä voimasanoja viljellen...

Kisakausi avattiin siis viikonloppuna miekkailun osalta! Kyseessä oli todella itselleni ensimmäinen henkilökohtainen miekkailukisa ja ylipäätään toinen miekkailukisa, ihmeteltävää siis riitti taas kerran. Onneksi taannoinen tuomarikoulutus oli opettanut taas jonkin verran. Valmistautuminen koitokseen ei kuitenkaan jälleen kerran mennyt ihan suunnitelmien mukaan, kun nukuin jostain syystä tosi huonosti koko viikon ja olin sitä paitsi vähän kipeänä ja kiireisenä, niin etten pystynyt treenaamaan ihan toivotulla tavalla. Miekkailu kun yleensä kulkee sitä paremmin, mitä enemmän on viime aikoina miekkaillut.

Perjantai-iltana otettiin sitten kuitenkin vielä ryhtiliike kaverin kanssa, joka myöskin oli tulossa kisoihin, ja marssittiin ridauksen jälkeen kisikselle teroittamaan sekä miekat että itsemme kisakuntoon. Sähkömiekat kun ovat usein vähän arvaamattomia, joten ne kannattaa katsastaa huolella juuri ennen kisoja, jottei turhaan napsi keltaisia kortteja rikkinäisistä varusteista. Miekkani pelittivät kuitenkin hyvin, joten ei kun kotiin valmistautumaan henkisesti.

Miekkailukisaan pitää verrytellä huolellisesti, kaikki valmentajat muistavat aina painottaa tätä. Pitää olla kunnolla hiki ennen kuin edes astuu alueelle! Lämmiteltiin siis kunnolla, auottiin vähän paikkoja ja viritettiin jalat nopeiksi, muutama opariliike ja vähän lämmittelymatsia. Jostain syystä miekkailun verryttelyssä tulee aina kiire, vaikka olisi kuinka hyvissä ajoin liikkeellä. Kuitenkin pitää vielä juosta täyttämään vesipulloja jakamojen pukeminen kestää ikuisuuden...

Koska tämä oli ensimmäinen kisani, ei minulla ollut ollenkaan rankinpisteitä, eli jouduin kaikista kovimpaan alkulohkoon, mikä aiheutti vähän nieleskelyä ennen kisaa, kun huomasin ketä oli vastassa. Onneksi en sentään kaikkia tunne. No, otteluja on turha luovuttaa etukäteen, joten ei muuta kuin taistelumoodi päälle ja alueelle. Ensimmäinen matsi ei ollut kohdallani mitään ilotulitusta, toisessa aloin jo päästä geimeihin mukaan. Kertaakaan en jäänyt nollille, vaan sain kaikilta pistoja, mikä oli ilahduttavaa. Tällä kertaa heti alkuerissä karsittiin7 miekkailijaa jatkosta, joten tiesin että jatkoon tuskin on mahdollisuuksia.

Mielestäni onnistuin omaan tasooni nähden ihan hyvin, kukaan ei riepotellut ihan satanolla, ja siksi lopputulos harmitti ihan vietävästi. Jos olisin omasta mielestäni ollut ihan surkea, niin olisi jotain parannettavaa, mutta tässä on mielestäni se miekkailun masentavin osa: Ihan sama vaikka olisin ihan hyvä, kaikki muut on silti parempia, ja vaikka kuinka kehityn, niin tuntuu että kaikki muut kehittyy kolme kertaa enemmän, ja aina häviää. En ollut kovin hilpeää seuraa lauantai-iltana...

Taas kisassa oppi kisamenettelystä asioita. Itselleni kävi kerran niin, että matsi oli niin tasainen, että aika loppui ennen kuin kumpikaan oli saanut tarvittavaa viittä pistoa. Lisäksi näin että naapurialueella matsi oli päättymässä kolmen minuutin jälkeen tasatilanteeseen, jolloin tuomari arpoi edun kynää heittämällä, siltä varalta ettei minuutin lisäajallakaan saada ratkaisua auki. Erikoistilanteita riittää! Omassa alkuerässäni ei kyllä kukaan tainnut saada mitään kortteja, mikä erosi esim. taannoisissa junnukisoista.

No, ei kun leuka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä!