Lomalla viimeinkin

Treenilomaa on nyt kohta kolme viikkoa takana. Kirjoitin heti ensimmäisellä viikolla siitä blogitekstin, mutta se toteutti itseään lähes liian hyvin ja jäi siinä vaiheessa julkaisematta:

Treeniloma, ylimenokausi! Vihdoin se on täällä.

Ihmiselle, joka on tottunut aika kiireiseen ja fyysisesti aktiiviseen elämään, tulee aika shokkina kun yhtäkkiä onkin ylimääräistä aikaa ja energiaa. Niinpä lähes ensi töikseni tein itselleni ennennäkemättömän listan hoitamattomista asioista, joihin tarttua nyt kun kerta on aikaa. Vie saappaat suutariin, kuuraa kämppä katosta lattiaan, tilaa piilareita ja sitä rataa.

Tuli myös tehtyä aikalailla töitä. Tässä vessaselfie pönötyskeikalta. Selkeästi pukeudun joskus muuhunkin kuin jumppatrikoisiin.

Toivottavasti saan listan hoidettua ja pääsen myös vähän rennompaan mielentilaan. Kuten aiemmin mainitsin, niin treenilomalla voi vähän tavallista enemmän antaa perille tavallisen elämän houkutuksille. Voi vaikka katsoa Siltaa suoraan telkkarista vaikka se tuleekin niin myöhään ja on sen verran pelottava ettei saa heti unta sen jälkeen! Ja vaikka mennä tanssimaan kavereiden kanssa! Tai uhrata kokonaisen illan ystävän tapaamiseen!

Tärähtänyt junaselfie duunimatkalta Turkuun.

Haaste olisi olla vähän aikaa ajattelematta 5-ottelua ja keskittyä niihin elämän muihin osa-alueisiin. Olen yrittänyt puida mielessäni viime kauden valmiiksi ja punoa ensi kauden suunnitelmat, jotta voisi pari viikkoa vain chillailla. Ihan kokonaan en voi lajia unohtaa koska teen sitä myös työkseni, mutta jos onnistuisi edes omien treenien ajattelusta päästämään irti vähäksi aikaa. Tekisi varmasti päälle hyvää. Näin ollen saattaa olla että blogissakin on vähän hiljaista vähän aikaa. See ya!

Siisti ja puhdas koti.

Todo-lista alkaa olla aika hyvällä mallilla, koti ei ole ikinä ollut näin puhdas ja monta muutakin roikkumaan jäänyttä pikkujuttua saanut hoidettua pois alta, jotta voisi sitten taas laittaa energioita niihin oleellisiin asioihin. Muuten olen kyllä kokenut ennenäkemättömän taantuman elintavoissa, kun olen kokeillut sellaista tavallisen sohvaperunan elämää. Olen loman ajaksi hylännyt kaikki hyvän ruokailun periaatteet, juonut liikaa kahvia, sekoittanut vuorokausirytmini ja viettänyt ennenäkemättömän paljon aikaa sohvalla. Kaikkea sitä mitä normaalisti ei voi itselleen sallia, jos meinaa että treenistä tulisi mitään. Ja voin muuten kertoa että olen ollut huomattavasti tavallista väsyneempi näillä elintavoilla kuin niillä omilla paremmilla. Go figure.

Horse Showssa ihailemassa huippuheppoja. Kuvassa keskellä Cornet d'Amour, 2014 MaailmanCup-finaalin voittaja.

Olikin jo ennen lomaa tiedossa, että tällä kertaa se on enemmän pää kuin kroppa joka tarvitsee lomaa. Ei ollut kropassa ihan sellaista totaaliväsymystä kuin viime vuonna, mikä onkin edesauttanut siinä että on onnistunut olemaan melko aikaansaava loman ajan. Päälle on kuitenkin tehnyt tosi hyvää saada tehdä ihan muita asioita. Kävin esimerkiksi moottoripyöräilemässä pikkuveljen kanssa! Ja opin, että skumppa maistuu paremmalta vienossa hevosenkakan hajussa (Horse Showssa) kuin teatterissa (Mamma Mia!).

Olen tuo pienempi. En saanut ajaa.

Nyt alkaa pikkuhiljaa olla sen aika, että saa taas kääntää ajatuksia kohti treenikautta. Maanantaina suuntaan kohti aurinkoisempia maisemia, kun koittaa perheloma Madeiralla. Siellä yritän jo löytää alle jotain lenkkipolkuja ja kuntosalia, jotta pääsisi pehmeällä laskulla takaisin treenin makuun. Täältä tullaan taas!

I have strongly mixed feelings

Kausi ohi. Tyhjä olo. Mitäköhän siitä sanoisi. Aika ristiriitaiset fiilikset, niin kuin otsikko kertoo.

Aloitetaan itsestäänselvyyksistä. Aika vaikea kausi takana. Ihan liikaa sairaspäiviä, mikä ei voinut olla heijastumatta tuloksiin. Se konkreettisin mittari eli uintiennätys ei parantunut lainkaan. Arvatkaa ottaako päähän. Jopa siinä määrin että välillä tulee mietittyä onko tässä mitään järkeä takoa päätä seinään. Mutta sitten, onko missään mitään järkeä?! :D

Kisat menivät vähän ailahdellen, eikä tulostaso ollut ihan sitä mitä olisin toivonut, varsinkaan näissä syksyn kisoissa. Kuitenkin, kun oikein etsin niitä positiivisia, niin olen aika iloinen että se kauden paras kisa oli se kovatasoisin (Drzonkow). Ja kyllähän siellä ainakin melkein tuli uusi uintiennätys, jos ottaa huomioon pitkän ja lyhyen radan eron. Pakko on silti uskoa että tällä kaudella tehdyt treenit tuovat pohjaa tulevaan. Ja hei, ennen kaikkea urheilu on ihan sairaan kivaa.

Kauden huippuhetki oli ilman muuta Puolan leiri kesällä. Peloista huolimatta onnistuin pysymään terveenä ja treenaamaan täysillä, mikä oli supersiistiä. Tästä opinkin sen, että kroppani kestää kyllä aika kovaa treeniä, ja syynä ylirasitustiloihini/sairasteluihin on enemmänkin se elämän kokonaisrasitus. Kun pelkästään urheili, söi ja nukkui ja vielä jonkun muun tekemän aikatulun mukaan niin että itse saattoi vain suorittaa, homma pysyi ihan hyvin kasassa. Kun siihen yhtälöön sitten yhdistetään duuneja, ruoanlaittoa, velvollisuuksia läheisiä kohtaan ja erinäisiä houkutuksia tavallisen elämän saralla, on haaste paljon suurempi.

Seuraavaan kauteen siirryttäessä on siis suurimpana haasteena se kokonaisuuden hallitseminen. Erinäisiä keinoja siihen puidaan nyt ylimenokaudella, jotta sitten peruskuntokauden alkaessa voisi mahdollisimman paljon keskittyä siihen tekemiseen eikä kaikkien palasten hallitsemiseen. Ensi kaudelle olisi toiveena suunnitella kausi niin, että se ehkä loppuisi vähän aiemmin, jotta välttyisi näiltä syksyn haasteilta, kun muu elämä yrittää vallata liikaa aikaa urheilulta.

Mutta nyt nautin treenilomasta, annan itseni antaa periksi niille houkutuksille (katsoa telkkaria vielä kymmenen jälkeen, hurjaa!), keskittyä elämän muihin osa-alueisiin, ajatella kaikkea muuta kuin 5-ottelua jotta voin sitten palata superpalautuneena ja motivoituneena ensi kauteen!

ps. Loppukevennys: Kauden biisiksi on muodostunut Madafakin Darra. Siitä yksinkertaisesta syystä että vaikka biisin on kuullut vain muutaman hassun kerran, se on niin älyttömän tarttuva että suuri osa kesän juoksutreeneistä meni niin että päässä soi "Ei ikinä, ei ikinä enää" :D

PM-kisat Falunissa

Jaahas, nyt on tämän kauden kisat kisattu. Viikonloppuna matka kulki Faluniin Ruotsiin, jossa kisattiin Pohjoismaiden mestaruuksista. Suomen joukkueen koko oli kunnioitettavat kahdeksan henkeä! Oma syksyni on ollut melko katkonainen, joten yritin lähteä reissuun enemmän sillä asenteella että lähtee pitämään hauskaa kavereiden kanssa kuin kisaamaan kauhean tosissaan.

Sumuinen Team Finland

Perjantai-iltapäivänä siis kaksi autoa sullottiin kattoa myöten täyteen 5-ottelijoita ja urheiluvälineitä, ja matkattiin Turun ja Tukholman kautta kohti Falunia. Ensimmäinen kisalaji oli ratsastus, jonka suhteen oli etukäteen ollut todella paljon säätöä kisajärjestäjien suunnalta, mutta itse kisapäivänä kaikki sujui erinomaisesti. Aikuiset ratsastivat PM-kisaradan tasolla 80-90cm ulkokentällä, ja junnut sitten pikkuradan maneesissa. Arvoin itseni toiseen verryttelyryhmään pienehköllä tammalla nimeltä Pärlan, jonka luonnehdinta kuului että se on mukavan reipas ja tykkää lähteä hyppyyn vähän kaukaa. Pärlan oli siis mennyt jo yhden radan ennen minua, ja tuntui jo melkein vähän väsyneeltä verryttelyssä. Radan haasteeksi osoittautui tiukasti mitattu enimmäisaika, kuten 5-ottelussa kuuluukin olla. Onneksi ehdin näkemään muutaman radan ennen omaa suoritustani, joten tiesin että nyt pitää oikeasti sujua jos haluaa välttää aikavirheet. Verryttelyssä oli vielä vähän hakusessa se että mistä kohtaa tamma tosiaan haluaa lähteä siihen hyppyyn, mutta jo viimeinen verryttelyhyppy, jonka sai ottaa ykkösesteelle radalla, tuntui tosi hyvältä. Sitten radalla todella kerrankin keskityin siihen että nyt muuten laukataan eteenpäin ja tehdään sujuvia pieniä kaarteita esteille. Niinpä pääsin kerrankin tekemään jo hevosen selässä pienen tuuletuksen, kun ratani jälkeen kuuluttaja ilmoitti että olin päivän ensimmäinen täydet 300 pistettä ratsastanut ottelija!

Oman ratani jälkeen kiiruhdin auttamaan kokemattomampaa kaveria verryttelyssä, enkä juurikaan kuunnellut muiden tuloksia. Kaikkien aikuisten ratsastettua kävi kuitenkin ilmi että olin edelleen ainut jolla oli täydet 300p hallussa, eli voitin ratsastusosion! Kun vielä koutsaamani kaveri ratsasti kerrassaan erinomaisen radan (jännitin tätä huomattavasti enemmän kuin omaa rataani), niin voitiin todeta tämän osion olleen varsin onnistunut Suomen joukkueelta.

Lauantai-iltana oli sitten uinnin aika. Verryttelyssä oli vähän paha olo, luultavasti päivän huonojen syömisten takia, kun tallilla venyi meidän porukanviimeisen ratsastajan rataa odotellessa niin että söi vaan välipaloja eikä mitään kunnollista koko päivänä. Hauskaa uintiosiossa oli se, että päästiin kerrankin tutustumaan kunnollisiin ajanottolaitteisiin, eli kunnon starttipalliin ja seinäpaneeleihin! Hallissa oli uintikisat samana viikonloppuna, eli saatiin käyttää samoja varusteita, ja niinpä saatiin myös väliajat, ja kisan aikanakin yleisö pystyi seuraamaan aikoja. Hulppeaa! Ja parasta oli se, että ensimmäistä kertaa ikinä en ollut kaikista hitaimmassa uintierässä! Meitä oli kolmen erän verran 200m uimareita, ja aikani riitti siihen keskimmäiseen, mistä olin kovin innoissani. Se innostus ei kuitenkaan ihan riittänyt, aika oli 3:01. Plaah. Tosin voitin joukkuekaverin jolla oli sama ennätys ja tavoite kuin minulla, eli jotain edes.

Tästä suunnattiin suoraan pastabuffaan ja siitä nukkumaan. Tosin tyttöjen huoneessa oli kyllä illalla melkoinen kemikaalikatku, kun kaikki sallitut aineet (siis oikeasti kylmägeeli ja voltaren) olivat käytössä :D Aamulla tankattiin taas Falunin Scandicin ihanaa aamupalaa (paras hotelliaamiainen jota olen ikinä syönyt, kannattaa käydä) ja suunnattiin takaisin Lugnetin halliin miekkailemaan. Kunnollisen verryttelyn jälkeen oma rupeamani alkoi odottelulla, kun muut ottivat ensimmäisiä matsejaan. Jotenkin ehdin siinä vähän hyytyä, enkä sitten riittävän ponnekkaasti virittäytynyt uudelleen miekkailutaajuudelle, vaan jäin lievään koomatilaan ja miekkailin aikalailla alakanttiin. Otettiin vain se yksi pisto kaikkia vastaan, mikä tarkoitti sitä että otteluja tuli vain 20, joten yhden piston arvo oli aika suuri.

Keskittyneenä startissa

Miekkailun jälkeen olin siis vaan aikalailla huojentunut että se oli ohi ja odotin ampumajuoksua. Verryttelyssä ammuin surkeasti, onneksi sain sentään sitä vähän nousujohteiseksi, ja juoksu tuntui kohtuu hyvältä. Ensimmäinen ammunta menikin ihan ok, samoin toinen. Kolmannessa moni tyttö kämmäili pahan kerran, ja jotenkin se pääsi vaikuttamaan minuunkin, kun aistii kaikkien hätäännyksen ympärillä, kuulee toimitsijoiden kertovan aikoja ja kun viereisen radan tyttö sanoo ääneen "fuck". Niinpä ammuin itsekin surkeasti, mikä oli tyhmää koska siinä olisi hyvin voinut saavuttaa muita jonkin verran. Neljäs ammunta oli ihan ok. Juoksu oli kohtuullista muttei hyvää. Ikinä ei ole olleet jalat noin hapoilla juoksun jälkeen, liekö mutkainen sisärata ollut syynä. Juoksukin tosiaan vedettiin kokonaan hallissa kahdella 400m kierroksella, mikä on aina henkisesti vaikeampaa kuin kokonainen 800m.

Maalissa ja kisan jälkeen oli aika tyhjä olo. Lopputulos oli 6/9, 867p. Vaikka kuinka olin yrittänyt asennoitua kisaan rennosti, tietäen etten ole parhaassa mahdollisessa kunnossa, sitä jotenkin aina innostuu kisoissa ja elättelee toiveita jonkinlaisesta tuloksesta. Varsinkin kun samalla koko kausi oli ohi, ja siinä riittää aikalailla pohdittavaa. Lisäanalyysiä seuraa.

Kun seilaan Viikkarilla kohti kotia ja treenilomaa: