SM- ja PM-kisat 2017

Kauden päätavoite on nyt takanapäin, kun SM- ja PM-kisat ovat onnellisesti ohitse.

Kisapäivä alkoi miekkailulla Kirkkonummen Veikkolassa. Miekkailusali oli laitettu hienoksi ja paikalle värvätty ammattituomarit, jotka olivat hämmentävän hyvinpukeutuneita mustissaan... Yleensä 5-ottelukisoissa ollaan totuttu siihen että joku randomi heiluu verkkareissa kello kädessä tuomitsemassa. Otettiin kolme pistoa yhdellä kiinnityksellä. Oma miekkailuni sujui aika hyvin joitain pieniä notkahduksia lukuun ottamatta, tuloksena yli puolet voittoja ja 215p, mikä on minulle ihan kelpo saldo. Miekkailuni ailahtelevuudesta kertoo tosin jotain se, että puolet miekkailun voittajan häviöistä oli minun ansiotani kun otin taitavalta miekkailijalta hienoja käsipistoja, mutta samoin lähes puolet miekkailun häviäjän voitoista oli minun ansiotani kun en kerta kaikkiaan löytänyt keinoa saada pistoja läpi päättäväiselle tytölle.

Miekkailun jälkeen oli hyvin aikaa elpyä vähän ennen siirtymistä uintiin. Uinti pidettiin Kirkkonummen uimahallissa, jossa lähes kukaan meistä ei ollut ikinä käynyt. Altaan pohjan jännä muoto hämäsi joitain, mutta oikein kiva hallihan tämä oli. Verratessani mietin että onpa uinti kisapäivänä kivaa, kun on valmistautunut hyvin eli tehnyt ne kovat treenit ja sitten herkistellyt, niin uinti tuntuu mukavan vahvalta ja kevyeltä! Toista se on kun tahkoaa niitä treenikauden pitkiä treenejä. Olin kertonut kaikille etukäteen että aion uida alle 2:50, kun vanha ennätys oli 2:52,7. Oma uinti meni ihan hyvin paitsi käännökset toisessa päässä olivat jotenkin hätäisiä ja siksi hitaita. Kun kellottaja maalissa kertoi ajakseni 2:49 pääsi ilmoille spontaani jess yhdistettynä ilmaan pomppaamiseen ja veden pärkäytykseen! Niin sitä pitää! Hapotti kyllä perusteellisesti (se tunne, kun tuntuu että sekä kädet että jalat yksinkertaisesti irtoaa kun hapottaa niin paljon...) mutta loppuverra onneksi auttoi siihen. Tarkka aika oli 2:49,22, millä irtosi 212p.

Uinnin jälkeen oli aika pitkä siirtymä ratsastukseen Keravalle. Itselleni sattui arvonnassa hevonen jolla yksi toinen tyttö menisi ensin, eli sain odotella omaa ratsastustani rauhassa radan kävelyn jälkeen. Radassa ei ollut mitään muuta ihmeellistä kuin aika tiukka tie sarjalle. Katsoin hevosen ensimmäisen radan ja se meni ihan mallikkaasti, paitsi juuri sarjalla hevonen epäröi ja kun ratsastaja käski silti hyppäämään niin menivät vähän a-osan läpi. Muiden ratsastajien mokailuista aiheutui kuitenkin viivästys, niin että jouduin odottelemaan selkään pääsyä vielä aika kauan. Verkassa haettiin sitten sitä että päästään esteille tasaisessa laukassa, hevonen oli itse helposti vähän pomppivainen ja epätasainen, mikä on minulle vähän vaikeaa kun herkästi teen itsekin liikaa. Viimeinen pysty meni oikein mallikkaasti ja viimein päästiin radalle. Ykköselle tultiin vähän huonosti ja sen jälkeen terästäydyin että nyt pitää ajatella eteenpäin niin lähti sujumaan. Sarjalle tultiin aikalailla varmistellen ja pienesti, mutta nopealla reaktiolla sarjavälissä päästiin b-osankin yli. Viimeiseltä esteeltä otettiin puomi alas, tultiin ehkä vähän epätasaisesti sinne. Rata ei ollut ehkä omasta mielestäni se kaunein ja tasaisin, mutta tulos ihan tyydyttävä ja oli hauskaa. Radalta ulos päästyäni verkkavahti kuitenkin tuli kyselemään että hyppäsinkö verkassa yhden hypyn liikaa. Väitin ensin kivenkovaan että en varmasti, kunnes kauhukseni tajusin että niin saattoi epähuomiossa käydä kun koutsi huusi tulemaan okserille heti perään uudestaan, mitä en älynnyt ilmeisesti mielessäni laskea. Rehellinen moka, mutta onneksi vain kymmenen miinuspisteen arvoinen. Näin jälkikäteen olen sitä mieltä että se saattoi olla ihan sen arvoista, rata olisi saattanut mennä muuten paljon huonommin.

Ratsastuksen jälkeen piti vähän auttaa järjestelyissä, kunnes lopulta parkkeerasin itseni vahtimaan LaserRunin ekan erän juoksijoita yhteen mutkaan ja mutustin samalla banaania ja kiskoin Red Bullia että jaksaisin vielä viimeisen rutistuksen. Verrasin sitten hyvissä ajoin rauhallisesti, ja juoksutekniikkaharjoituksilla jalkoja herätellessäni mietin hiljaa mielessäni että jalathan tuntuvat yllättävän hyvältä. Juoksurata oli kiva ja selkeä, yksi 800m kierros vaihtelevaa pohjaa ja ihan vähän sekä ylä- että alamäkeä. Yleisöä oli tässä vaiheessa kerääntynyt paikalle yllättävänkin paljon.

Lähdin ampumajuoksun takaa-ajoon neljäntenä 44sek tanskalaisen tytön perään, selkeänä tavoitteena saada mimmi kiinni ja ottaa se pronssimitali. Takanani ei kovin kaukana lähti vielä toinen suomalainen, josta vähän huolissani mietin että juokseekohan se minut kiinni. Ensimmäinen ammunta ja juoksukierros meni ihan hyvin, ja toiseen ammuntaan tullessani ilokseni huomasin että tanskalainen on vielä ampumapaikalla. Ammuin oman osioni melko ripeästi ja pääsin juuri ennen tanskalaista matkaan ampumapaikalta. Tarkoituksella en lähtenyt tuhlaamaan voimia ja juoksemaan ihan täysiä karkuun, vaan aika nopeasti tyttö juoksi minut kiinni. Ajattelin että hitsit, nyt se varmaan vaan seuraa koko kierroksen, mutta onnekseni tytön taktinen silmä petti sen verran että tuli minun ohitseni, jolloin puolestani liimauduin siihen peesiin hyötymään vetoavusta. Ylämäessä tyttö sai ehkä parin metrin kaulan, jonka rullasin helposti kiinni alamäessä, ja pystyin tulemaan aika rennosti ammuntaan. Ammunta sujui edelleen ihan hyvin, ja pääsin aika selkeästi ennen tanskalaista lähtemään kolmannelle kierrokselle. Tällä kierroksella mieleen alkoi jo hiipiä ajatus siitä että hitsit, ihan oikeasti voitan sen mitalin! Motivoi kummasti siellä metsässä juostessa. Kun viimeinenkin ammunta sujui hyvin eikä tanskalainen päässyt kannoille taisi huulilta päästä jo hillitty jess... Varmuuden vuoksi vielä tossua toisen eteen melko ripeään tahtiin, mutta kun en nähnyt punaista hahmoa edes kääntyessäni alamäkeen alkoi maistua jo aika makealta. Kun rullasin alamäkeä ulos metsästä tajusin yhtäkkiä mikä meteli maalialueelta kuuluu ja totesin ällistyksissäni että jumaleissön ne kannustaa minua, ja siellä tosiaan huutaa nimeäni muutama muukin kuin sisko ja treenikaveri!! Vielä loppukiri jonka aikana varmistelin että tanskalainen on kaukana ja pääsin tulemaan maaliin mitalistina huimassa tunnelmassa. Nyrkit nousi ilmaan aika ponnekkaasti ja monta kertaa maaliviivan jälkeen tuuletellessa melkoisen endorfiinihumalan saattelemana. Vitsit mikä fiilis. Ensimmäisenä halaamassa oli bestis Ansku, ja sen jälkeen riittikin onnittelijoita. Olin ihan hämmentynyt kun selkääntaputtelijoita ja kädenpuristajia riitti joka suunnalta. Tuhannet kiitokset kannustuksista ja onnitteluista niille jotka oli paikalla, joka ikinen lämmitti mieltä!

Oli kyllä hyvä kisa. Päivässä ei oikeastaan ollut mitään sellaista kunnolla heikkoa hetkeä tai suoritusta. Miekkailussa voi aina saada enemmän pistoja, mutta kokonaisuutena sekin oli ihan hyvä. Uintiennätys on aina ennätys. Ratsastuksessa oli oikeastaan päivän ainut tyhmä moka, se ylimääräinen hyppy. Jos olisin hävinnyt kymmenellä sekunnilla niin olisi harmittanut, mutta nyt tuo oli lähinnä hyvä oppi olla tarkempi tulevaisuudessa. Ammunnat olivat yhteensä 86sek, mikä on minulle oikein hyvä tulos, vain 2sek huonommin kuin kevätkisassa jossa omasta mielestäni ammuin ihan maagisen hyvin. Nyt ammunnat olivat omasta mielestäni jokseenkin vain riittävän hyviä. Jos tanskalaistyttö olisi ampunut paremmin ja oltaisiin jouduttu juoksemaan kilpaa, olisi ollut jännä nähdä miten kisa olisi päättynyt, kun oltiin suhteellisen tasavahvoja juoksijoita. Nyt tein omaa urakkaani huomattavasti helpommaksi ampumalla hyvin, mikä on onneksi ihan sallittua ja jopa toivottavaa. En vieläkään ihan käsitä kuinka hyvältä juoksu tuntui. Jopa niin hyvältä että mietityttää että jäikö vähän varastoon. Omasta mielestäni en kyllä juuri himmaillut, mutta haluaisin uskoa että olisin pystynyt juoksemallakin voittamaan mitalin. Joka tapauksessa oli sikamakeaa todella ansaita se mitali omalla suorituksella.

SM-mitalienkin kohdalla tajusin että olen kyllä ihan tosissani saada toista sellaista neljän vuoden ajan siinä onnistumatta, eli ei niitä ihan ilmaiseksi jaella. Viidessä lajissa on aika monta muuttujaa ja liikkuvaa osaa, ja pienehkössäkin porukassa jos itse mokaa jotain niin joku muu kyllä ottaa sen mitalin. Jos olisin jäänyt ilman PM-mitalia niin SM-pronssi olisi vähän lohduttanut, mutta tavoite oli ilman muuta ottaa ne molemmat kotiin, ja olen kyllä tyytyväinen että siinä onnistuin. Samalla saatiin palautettua oikea maailmanjärjestys kun Suomi otti kolmoisvoiton naisten PM-sarjassa ja miehissäkin kaksoisvoiton. Joka tapauksessa, kaksinkertainen SM ja PM (!!) -mitalisti, kuka olisi uskonut muutama vuosi sitten?! Hyvä minä!

Upeat kuvat on ottanut Kalle Nuuja.

Treenileiri

Taas on tullut treenailtua! Oma seurani järjesti ansiokkaasti  elokuun alussa viikonloppuleirin, jossa päästiin porukalla treenaamaan kunnolla. Leiri alkoi perjantai-iltana pienellä jumpalla ja kevyehköllä uinnilla Malmilla, vielä ei otettu mitenkään kaikkia mehuja irti. Lauantai-aamu alkoi samanlaisella setillä, altaassa tosin oli jo vuorossa nopeustreeniä. Ei taas ole vähään aikaan tullut uitua kunnolla porukassa, tunnin treeni menee yllättävän nopeasti kun on seuraa ja vaan tahkoaa menemään. Ja sitä paitsi voi olla ihan vähän tyytyväinen itseensä kun potkusetissä tekee vähän vähemmän kuolemaa kuin osa porukasta :D

Tästä sitten jatkettiin kisahallille miekkailemaan. Sielläkin tehtiin tunnin tehokas treeni erikoistilanteita, joka sekin meni hyvässä ohjauksessa yllättävän nopeasti. Onneksi, koska oma miekkailu oli ihan kauheaa varsinkin loppua kohti. Ehkä maailman turhauttavin laji välillä. Kisahallilta siirryttiin sitten reippaassa tahdissa kohti Peikin tallia ratsastustunnille. Oli kiva päästä testaamaan uutta hevosta, opettajaa ja ympäristöä! Totesin muun muassa että olen vähän pilalle hemmoteltu Keravan mainioissa oloissa, kun meidän ryhmällä on aina koko iso maneesi tai kenttä käytössä jossa karautella ympäriinsä. Nyt kenttä oli liian märkä ja jouduttiin maneesiin jossa oli samalla myös koulurataharjoitus, ja ahdisti oudon muotoinen tila ihan hirveästi. Ratsastus meni kuitenkin ihan ok.

Juoksutreenin jälkeen punanaamaiset leiriläiset jaksoivat vielä poseerata kuvassa.

Tästä lähdettiin sitten vielä kohti Eläintarhan kenttää kohti treeniä jonko kohdalla luki leiriohjelmassa "kova juoksu". Verrattiin kunnolla ja sitten lähdettiin tekemään sitä kovaa sarjaa, lyheneviä matkoja kiihtyvällä vauhdilla radalla. Käytin ensimmäistä kertaa omasta kellosta kunnolla ajanotto-ominaisuuksia, mikä oli yllättävän hyödyllistä kun pystyin seuraamaan vauhtia. Niinpä sain kaikki matkat kivasti kiihtymään niin kuin oli tarkoitus. Kotiin päästyäni katsoin fitbitistä päivän kulutusta ja totesin että olen yli 3000 kaloria miinuksella ja rupesin lappamaan pastaa kurkusta alas tietäen, että huomisesta ei tule mitään ellei saa vajetta paikattua aika tehokkaasti. Oli muuten vähän tekemistä :D
Sunnuntaiaamuna oli sitten aika jäykkää porukkaa altaan reunalla aamujumpassa. Aamujumpan ohessa juteltiin vähän uinnin kisaverrasta, ja siinä vaiheessa kun koutsi ilmoitti että seuraavaksi on vuorossa kisaverra ja sitten kaikki ui kisamatkan täysiä, ei muuten paljon hymyilyttänyt. Olin ihan vakavasti sitä mieltä että eihän tässä nyt ole mitään järkeä mennä väsyneellä kropalla uimaan huonoa aikaa. Kiltisti verrytellessäni kuitenkin tajusin, että porukassa oli aika monta jolle se kisasuorituksen harjoittelu tekee ihan tosi hyvää ja lähdin tietoisesti muuttamaan asennettani taas positiivisempaan suuntaan. Entäs sitten vaikka itse uisinkin huonosti, ei se merkkaa mitään?! Ja lopulta menikin ihan hyvin, uin muistaakseni 3:00,7 mikä taitaa olla nopein ikinä treeneissä uimani aika. Vähän verraa väliin ja sitten 100m täysiä. Tuntui muuten mukavan lyhyeltä matkalta! Verran jälkeen vielä 50m täysiä, ja tässä taisin vahingossa tehdä uuden ennätyksen, 36,7! Jee! Loppuun vielä pari kertaa 25m täysiä, nämä oli aika huonoja. Niin ja loppuviesti jotta päästiin vähän nauramaankin rankan treenin lopuksi.

Porukan kollektiivinen fiilis sunnuntaiaamuna. Treenattiin niin intensiivisesti että kuvamateriaali leiristä on lähes olematonta.

Päivä jatkui miekkailukisalla. Tässä oli huomattavasti parempi fiilis kuin eilisessä miekkailussa, onnistuin kääntämään joitain tiukkojakin matseja voitoiksi. Olin ihan hyvillä mielin kunnes katsoin tuloslistaa joka ei vastannut fiilistä ollenkaan, ja teki mieli taas paiskoa ovia. Nielin kuitenkin kiukkuni ja suuntasin aseen nosteluun, jossa opittiin taas uusia tapoja kehittää ammuntaa kotona. Lopuksi suunnattiin vielä tekemään kevyt juoksutreeni ikään kuin loppuverraksi eltsuun. Vaikka porukka oli aika ryytynyttä ennen tätä, uskon että tämä treeni elvytti aika hyvin, ainakin itse tuntui paljon paremmalta sen jälkeen kuin sitä ennen. On tosin hauskaa välillä verrata miten erilaista on treenata eri porukoissa: tehtiin alamäkirullauksia vakiopaikassa jossa olen tehnyt niitä aika paljon toisenkin treenikaverin kanssa, joka on hyvä juoksija. Alamäkirullauksessa kun idea on että antaa rullata niin pitkälle kun menee, en ikinä pääse yhtä kauas kuin tämä kaveri. Nyt kun taas annoin rullata niin pitkälle kuin menee pääsin huomattavasti pidemmälle kuin kukaan muu (sori kaverit mutta olen ihan varma että olette jarruttaneet jos vauhti hyytyy niin aikaisin), ja olen ihan varma että muut mulkoilivat minua kuin jotain mokomaa ylisuorittajaa :D

Oli hauska treeniviikonloppu! Kummasti saa itsestään irti enemmän porukassa ja kun joku muu on tehnyt ohjelmat ja itse vaan toteuttaa. Kehittäviä settejä nämä.

Pentathlon Spring Trophy ja täpärähkö hopeasija

Vuoden mahtipontisimman niminen kilpailu on ei-niin vakavamielisestä luonteestaan huolimatta Pentathlon Spring Trophy. Tämä kevätkisa käytiin tänä vuonna helatorstaina ja toimi oivallisena treenimotivaation nostattajana kevään mittaan. Kisa alkoi jo keskiviikkona ratsastusosuudella. Hevoset oli arvottu ja etukäteen, minulle oli valikoitunut Kalle-niminen ruuna. Vähän jännitin tätä etukäteen, koska edellisen kerran kun näin Kallen tositoimissa muutama viikko sitten sillä oli vähän henkisiä haasteita sarjan b-osalle. Rataa kävellessäni tein sitten hyvän suunnitelman kun totesin että tilannehan on aikalailla sama kuin jos isoissa kisoissa näkisin koeratsastuksessa hevosen kieltävän, jolloin tottakai reagoisin siihen omassa ratsastuksessani. Rata oli ihan täysissä mitoissaan eli täydet 100cm. Verryttelyssä taisin vähän jännittää kun en saanut tuotettua ihan niin sujuvia hyppyjä kuin olisin halunnut. Ennen rataa sai vielä hypätä yhden esteen, minkä jälkeen sitten tositoimiin. Radalla ratsastin oikein hyvin vaikka itse sanonkin, hyvä perustempo ja jalat kiinni loppuun asti. Sarjankin ratsastin hyvin suunnitelman mukaan, en sortunut älyttömään yliratsastukseen niin kuin pelkäsin, vaan hevosta äänellä ja jalalla rohkaisten suoriuduttiin ihan mallikkaasti. Yhden tien tein tyhmästi vähän turhan pitkäksi, eli tulokseksi tuli yksi vaivainen aikavirhe eli 299p. Oikein tyytyväinen päivän suoritukseen!

Kuva Kalle Nuuja

Helatorstaina jatkettiin sitten ihan inhimilliseen aikaan, kun vasta klo 10 piti olla altaassa. Pienehkössä kisaajien joukossa olin onnistunut hilaamaan itseäni nopeimpaan erään, mikä tietysti on aina hauskaa. Jännitin uintiakin enemmän kuin pitkään aikaan. Uinti on tuntunut lisääntyneen voiman myötä aika hyvältä viime aikoina, mutta ne kovat vauhtikestävyystreenit ovat kyllä jääneet ajanpuutteen vuoksi tekemättä, eli hirvitti miten jaksaa uida sen 200m kovaa loppuun saakka. Tämä ajatus jäi sitten ehkä vähän takaraivoon, koska tuntui että uin vähän säästellen ainakin 3/4 matkasta. Niinpä olinkin maalissa erittäin hämmästynyt ja iloinen kun kävi ilmi että aika oli 2:52, eli taas sekunnin ennätysparannus! Oujea! Lähdössä kävi hauska sattumus kun yksi uimari otti varaslähdön, ja omaa starttia kyllä vähän hidasti hämmennys siitä miten joku voi ehtiä veteen ennen kuin itse edes ehdin irrota pallilta, ja juuri ennen kuin osuin veteen ehdin kuulla kovaäänisen parkaisun "EI" ja hämmästellä mitä ihmettä tapahtui. Onneksi totesin itsekseni että just keep swimming, kyllä ne pysäyttää jos on tarpeen.

Uinnista suunnattiin sitten miekkailuun. Edellisen viikonlopun nöyryyttävien miekkailukokemusten jälkeen (ei niistä sen enempää) en ollut hirveän innoissani lähdössä tähän lajiin, mutta jostain se fiilis sitten löytyi ja miekkailin ensimmäisen kierroksen varsin kelvollisesti. Toinen kierros meni vähän heikommin, mutta kokonaisuutena jäin kuitenkin plussan puolelle eli enemmän voittoja kuin häviöitä, mikä ei ole minulle lainkaan itsestäänselvää. Varsinkin kun kulunut talvi on ollut miekkailun  suhteen aika katkonainen. Tähänkin lajiin voi siis olla ihan tyytyväinen.

Kuva Kalle Nuuja

Viimeinen laji eli ampumajuoksu tehtiin taas Eläintarhalla, missä juoksureitti on tosi kiva: vaihtelevaa pohjaa, pieni nyppylä ja pitkä lova alamäki, kaksi 400m lenkkiä jokaisella kierroksella. Tästä oli viime vuodelta vähän huonot muistot, kun happi ei kerta kaikkiaan kulkenut ja juoksu tuntui surkealta. Henkäisin siis helpottuneena kun lähdin verraamaan ja totesin että pystyn hengittämään ja tuntuu sata kertaa helpommalta kuin viime vuonna ainakin. Lisäksi kävi ilmi että olen yleisen sarja johdossa, eli lähtisin ensimmäisenä matkaan muiden takaa-ajaettavaksi. Aikas kutkuttava tilanne, ja voin kertoa että huomattavasti motivoivampaa kuin se monen minuutin takamatka jolta lähdin sm-kisoissa kiusaamaan itseäni. Ja ensimmäinen kerta jolloin pääsen johdossa matkaan! Verrytellessä motivoin itseäni ajattelemalla ampumahiihtäjä Mari Laukkasta, joka selvisi samasta tilanteesta (toki aika paljon isommissa ympyröissä ja muutenkin haastavassa henkisessä tilassa) oikein kunnialla.

Tämän vuoden suorituksesta jäi sitten huomattavasti miellyttävämmät muistot. Heti startin jälkeen ammuin ensimmäisen ammunnan viidellä laukauksella vakuuttavasti niin kuin pitääkin. Seuraavatkin ammunnat hoidin ihan kunnialla, vain viimeinen oli vähän heikompi eikä sekään kovin huono. Tällä tein urakkaa itselleni huomattavasti helpommaksi, mutta jaksoin silti ihan suhteellisen kivasti pistää töppöstä toisen eteen myös juoksuosuudella. Viimeisessä ammunnassa takamatkalta lähtenyt pitkäjalkainen poika onnistui saavuttamaan minut, ja viisaasti liimautui peesiin toiseksi viimeisen 400m kierroksen aika pyyhkäistäkseen sitten kevyesti ohi viimeisellä kierroksella. Tässä vaiheessa kerkesin ajatella että nyt voisin kai vaan hölkätä maaliin, mutta kun sitten kuulin takaa toiset askeleet enkä ollut ihan satavarma onko se mimmi jo viimeisellä kierroksella, piti ottaa vielä hyvä loppukiri. Maalissa tehtiin taas asiaankuuluvasti kuolemaa. Kokonaisaika oli kuitenkin selkeästi nopeampi kuin viime vuonna ja taitaa olla nopein LaserRun-aikani ikinä. Pisteitäkin sillä alkoi tulla varsin mukavasti.

Iloiset kisaajat palkintojenjaon jälkeen

Tottakai olisi ollut kiva voittaa, mutta hopee ei oo häpee ja siinä ei ollut enää kauheasti tehtävissä. Pienessä kisassa kun sarjoja yhdistellään niin jotuu alistumaan kohtaloonsa mitä sijoituksiin tulee. Pitkäjalka kuitenkin myönsi joutuneensa ihan näkemään vaivaa viimeisessä lajissa voittonsa eteen, siinä missä viime vuonna kruisaili ylivoimaisena, eli kivasti onnistuin pistämään kampoihin. Taskuun jäi myös selkeä piste-ennätys, 1176p! Ylipäätään oli ihan megakivaa kisata pitkästä aikaa, ja kaikissa lajeissa tuntui kulkevan kivasti. Tämän pohjalta on kiva tehdä treenisuunnitelmia ja asettaa tavoitteita kohti syksyn SM- ja PM-kilpailuja!

Kultaa Winter Pentathlonista 2017!

Vuoden kreisein kisa eli Winter Pentathlon eli talvi-5-ottelu kisattiin tänä vuonna vasta maaliskuussa. Viime vuoden kauheista hiihtokokemuksista viisastuneena olin panostanut talvilajehin enemmän tänä vuonna, ja odotin kisaa aika innoissani. Tänä vuonna jo eksoottista komboa oli maustettu vaihtamalla ratsastus uintiin. Vähän hekoteltiin että onkohan tiedossa avantouinti mutta saatiin sentään uida ihan uimahallin mukavan lämpimässä vedessä.

Iloinen ja mukavan runsaslukuinen kisaajajoukko

Viikonlopulle sattui säteilevä auringonpaiste, ja aika hyväntuulista porukkaa kokoontui Peuramaalle talvilajipäivää varten. "Suurpujottelu" oli ensimmäinen laji. Ja kyllä, nuo sitaattimerkit ovat siinä tarkoituksella koska faktahan on että todellisuudessa tuo meidän harrastama mäenlasku ei ole suurpujottelusta kuullutkaan. Peuramaan nyppylään mahtuisi ehkä kaksi suurpujottelukäännöstä, sikäli mikäli mitään siitä lajista ymmärrän. Hidastempoinen pujottelunomainen mäenlasku voisi olla aika lähellä totuutta. Tänä vuonna auringon pehmittämä rata oli vielä hitaamman tuntuinen kuin viime vuonna, ja itse ainakin horjuin kuin humalainen laskiessani muiden tekemien urien lomassa ja niiden yli. Kaatumatta sentään pääsin radan alas kolmen kisalaskun verran, ja lopputuloksissa sentään taas nopein nainen.

Vaatteiden- ja suksienvaihdon jälkeen suunnattiin sitten hiihtoladulle. Tosin tässäkään ei ihan voida puhua hiihtoladusta, kun pohja oli enimmäkseen loskaa, paikoin jäätä ja siellä täällä myös hiekkaa. Hiihto-osuus oltaisiin ilmeisesti siirretty Oittaalle, mutta siellä oli joku iso tapahtuma eli ei oikein oltaisi mahduttu sekaan. Ei siis ollut järjestäjien puolelta paljon tehtävissä, eikä tuo nyt niin haitannut, kaikki pääsivät ehjänä maaliin. Olin asettanut omaksi tavoitteekseni ottaa 10min pois hiihtoajastani, olettaen että oltaisiin hiihdetty sama reitti kuin viime vuonna. Nyt reitti oli puolisen kilsaa pidempi ja olosuhde vähintäänkin haastava, mutta onnistuin silti tavoitteessani! Tein vielä maalisuoralla tsempatessani kunnollisen pyllähdyksen kuin Lahden MM-kisoissa ikään.

Tein Matti Heikkiset maalisuoralla...

Lauantaille mahtui vielä ammunta, joka ammuttiin samalla formaatilla kuin viimeksi, eli 5min ajassa yritetään saada mahdollisimman paljon täyskaatoja eli viiden osuman sarjoja. Tähän löytyi tosi hyvä fiilis ja keskittyminen ja sain tulokseksi samat nätit 10 kuin viime vuonna. Kerta kaikkiaan onnistunut päivä!

Sunnuntaiaamuna jatkettiin miekkailulla. Miekkailutreeni on jäänyt talven aikana aika vähiin peukalon hajoamisen takia, ja se näkyi. Ihan surkeaa miekkailua, vaikka mitä tein. Rutkasti oli joukossa sellaisia tilanteita, että edes pienellä tuurilla olisi tullut pari osumaa lisää, kun miekka ei ottanut osumaa pienestä hipaisusta. Mutta minkäs teet. Kävin sitten vähän kuumana. Sori kaverit.

Viimeinen laji oli sitten uinti, ja olo oli helpottunut kun pääsi lajiin jonka osaa. Uitiin tällä kertaa 100m. Olin siitä aika innoissani, koska yksittäistä satasta ei ole tullut oikeastaan ikinä kellotettua. Ja siis kuinka ihanan lyhyt kisamatka se onkaan! Lähes koko uinnin ajan mietin vain kuinka helpolta tuntuu ja kuinka lyhyt matka on ja etten enää ikinä halua uida kahtasataa :D Satasella on oikeastaan vain alku ja loppu, ei ollenkaan sitä vaihetta missä yritetään vaan pitää vauhtia ja olla kuolematta niihin happoihin. Viralliseksi ajaksi sain 1:20,3, mutta altaan reunalla seissyt valmentaja tuli lopuksi sanomaan että oli myös kellottanut ajan ja saanut 1:18,6. Virallisessa ajanotossa oli vähän välikäsiä, joten valmentajan ottama aika jää kyllä treenipäiväkirjaan ennätyksenä. Uintiakaan ei olla treenattu vielä viime aikoina ihan kisoja silmällä pitäen, joten olen tuohon ihan tyytyväinen.

Kirkkain mitali. Kuva Kalle Nuuja.

Erittäin Virallinen palkintojenjako pidettiin juhlallisesti Pirkkolan uimahallin kahviossa, ja sain kuin sainkin kirkastettua viime vuoden pronssimitalini kultaiseksi! Siinä missä viime vuonna hävisin katastrofaalisen paljon paremmilleni miekkailussa ja hiihdossa, tänä vuonna vain miekkailussa mikä riitti hyvään tulokseen. Winter Pentathlon on ehkä vuoden hauskin kisa, johon ainakin itse suhtaudun aikalailla puolivakavasti, mutta onhan kisaaminen aina kivaa ja voittaminen tekee siitä vielä hauskempaa, sitä kun ei ihan joka päivä tapahdu!

SM-kisat 2016

Nyt on tämänkin kauden SM:ät kisattu! Avataan aluksi hieman ennakkoasetelmia: naisten sarjassa meitä oli vain neljä kisaajaa, minkä perusteella oli tietysti hyvä tavoitella vähintään mitalia, mieluummin hopeaista siinä ennakkosuosikin takana. Tämän perusteella vietin edeltävällä viikolla yhden illan listaamalla erinäisiä vitamiinipurkkeja siltä varalta että joutuu dopingtestiin :D

Aamu alkoi tavalliseen tapaan uinnilla Mäkelänrinteen uintikeskuksessa. Tein aikalailla samanlaisen verryttelyn kuin PM-kisoissa, joissa se oli havaittu toimivaksi. Olin lähdössä reunaradalla hallitsevan suomen mestarin vieressä, joten tiesin että toisia on taas vaikea seurata ja kannattaa keskittyä omaan juttuun. Ensimmäiset 50m uin ehkä vähän keskittymättömästi kruisaillen, toiselle sitten ryhdistäydyin. Muistan ajatelleeni 100m kohdalla että kumman kevyesti menee, ei vielä hapota, ja ne hapot iskivät sitten aika tarkkaan 105m kohdalla. Jaksoin kuitenkin maaliin ja olin ihan tyytyväinen aikaan, 2:54,3 eli vain vähän jäätiin siitä Bornholmin ennätysuinnista. Etukäteen oli vähän hirvittänyt että entä jos uin taas sinne vanhaan tasoon yli kolmeen minuuttiin, joten oli kiva huomata että onnistuin vakiinnuttamaan tasoni noille tienoille. Maalissa oli kyllä taas järkyttävät hapot, jotka onneksi vähän huuhtoutuivat pois kevyen loppuverran aikana. Kuitenkin siinä vaiheessa kun pääsin suihkuhuoneeseen ne tulivat yllättäen takaisin :D Jälkihiki on tuttua, mutta jälkihapot oli uusi kokemus!

Uinnin jälkeen olin siis aika loppu, ja naureskelinkin itselleni että mikä ihmeen 5-ottelija kuvittelen olevani jos olen jo yhden lajin jälkeen ihan hajalla. Hyvä kun jaksoin kiivetä portaat toiseen kerrokseen kisiksellä. Miekkailun aikana onneksi siitä kuitenkin elvyin. Miekkailun verra jäi ehkä vähän tavanomaista lyhyemmäksi, ja aloitin kisan häviämällä sisäiset matsit sekä siitä seuraavat. Jotenkin se kuitenkin lähti siitä rullaamaan, ja ilokseni laskin jossain vaiheessa että nyt on koossa saman verran voittoja kuin PM-kisoissa ja matseja on vielä rutkasti jäljellä. Hyvä fiilis ja keskittyminen kantoi loppuun asti ja tein elämäni parhaan miekkailutuloksen, jossa oli selkeästi yli puolet voittoja ja 215p. Jes! Kisan taso ei ehkä ollut maailmanluokkaa, mutta usein ne ennalta helpot vastustajat ovat olleet minulle niitä vaikeimpia. Nyt onnistuin kivasti keskittymään tekemiseen hyvällä maltilla mikä kantoi hedelmää. Tässä vaiheessa olin jaetulla toisella sijalla tismalleen samoilla pisteillä kovaa uineen mutta heikommin miekkailleen tytön takana eli hyvissä asetelmissa.

Miekkailun jälkeen koitti sitten ehkä päivän jännittävin osuus, nimittäin hevosten arvonta... Ja niinhän siinä kävi että sain hevosen jonka tiesin olevan sieltä vaikeammasta päästä tarjolla olevaa valikoimaa. Toki kyvykäs hevonen eli ei mitenkään mahdoton tehtävä. Keravalle päästyä ja radan kävelyn ja yhteisen verryttelyn jälkeen olin ensimmäinen radalla hevosten hyppyjärjestyksestä johtuen. Ykkösestä mentiin kunnialla yli, ja ihan hyvässä laukassa kohti kakkosta. Tulin sinne itse vähän huonolla askeleella, ja ehdin huokaista helpotuksesta että kiltti heppa hyppäsi silti, kunnes hevoselle taisi tulla pieni uskonpuute ja sukellettiin keskelle okseria eikä meikäläisellä ollut mitään mahiksia pysyä kyydissä. Heppa otti siinä tilanteessa hatkat, itse kampesin salamana pystyyn, totesin että esteen hajoittamista en olisi voinut tämän perusteellisemmin suorittaa, ja lähdin pinkomaan pollen perään. Polle oli kuitenkin sen verraan kiihdyksissään että ei heti antanut kiinni. Kun se lopulta pysähtyi lähelleni nenä kohti aitaa se vielä käänsi siitä verkkaisesti ahteriaan minua kohti, jolloin katsoin viisaammaksi vielä kerran kiertää sen etupuolelle turvallisen välimatkan päästä ja sille jutellen. Mikään 5-ottelukisa ei ole sen arvoinen että saa kaviosta naamaan. Ratahenkilökuntana oleva kaveri punttasi minut kyytiin, ja saatoin vihdoinkin huokaista kun ajanotto keskeytettiin. Tässä vaiheessa älysin että peukaloa vähän jomottaa ja sanoinkin kaverille että taidan tarvita sitten jäitä. Kun päreiksi pistämäni este sitten oli saatu rakennettua uudestaan lähdin uudelleen matkaan ja päästiin kakkosesta yli asti. Jatkoin rataa päättäväisesti kunnes ennen viitosestettä tuomaristo vihelsi taas: maksimiaika oli ylittynyt. Nolla pistettä ratsastuksesta. Tässä vaiheessa sapetti aika rankasti, ja pyydän anteeksi jos joku paikalla ollut havaitsi kuinka epäurheilijamaisesti sadattelin puoliääneen itsekseni.

Kohtalokas kakkosokseri

Ei auta itku markkinoilla, nöyrästi katsoin miten muut tytöt ratsastivat täydet pisteet ja totesin että sinne meni se mitali. Luovutin hevosen seuraavalle ratsastajalle, kehotin ratsastamaan paremmin kuin minä ja lähdin kylmäämään peukaloa. Toivottavasti ansaitsin myös niitä menetettyjä urheiluhenki-pisteitä karjumalla radan reunalla saman hevosen seuraavalle ratsastajalle epävarmuuden hetkellä "JATKA! LAUKKA!!!" ja kaveri selvitti radan kunnialla maaliin, mikä lämmitti mieltä.

Taisin mainita jollekin että nyt voin sitten hölkätä sen CE:n läpi... CE-paikalle siirtymisen jälkeen kokeilin miten sujuu aseen ottaminen kipeällä peukalolla ja kyllähän se vähän arkoi. Tunnustan että mielessä kävi että taidan jättää sen viimeisen lajin väliin, mitä järkeä lähteä kipeällä kädellä ja rääkkäämään itseään juoksuradalle jossa on karmea mäki. Onneksi valmentaja osasi taas sanoa juuri oikeat sanat puhelimessa että nyt vaan Saskia meet ja teet sen. Tiesin myös että jos joku muu olisi samassa tilanteessa jättänyt leikin kesken olisin vähintään hiljaa mielessäni tuominnut aika rankasti. Ei siis muuta kuin radalle. Lähtöasetelma oli toki masentava, ero seuraavaan tyttöön oli joku 5min :D Lähdin aika rauhassa matkaan ja tein nousujohteisen juoksun, jolla en kyllä ottanut ihan kaikkea irti itsestäni. Rata oli yllättävän kiva, vain kerran hirvitti että pysynkö pystyssä jyrkässä alamäessä happoisilla jaloilla. Jäi hyvä mieli että jaksoin tsempata viimeisenkin lajin läpi, ja itse asiassa ammuinkin ihan hyvin, vain viimeinen ammunta oli vähän heikompi. Ilmeisesti rento ote aseesta toimi kun ei pystynyt kovasti tukemaan peukalolla :D

Kaikki ratsastaa joskus nollat, on tunnettu totuus 5-ottelupiireissä. Harmi vain että se osui samalle päivälle kun ui hyvin ja teki elämänsä parhaan miekkailun, eli ainekset oli kasassa tosi hyvään kisaan. Neliotteluennätys sentään jäi käteen, mutta se tuntui kyllä aika laihalta lohdulta siinä vaiheessa. Seuraavana aamuna marssin pitkällisen mietinnän jälkeen lääkäriin näyttämään sitä peukaloa, mutta se on jo ihan oman postauksensa ansaitseva tarina...

PM-hopeaa Bornholmista

Pitkästä aikaa päästiin kunnolla kisaamaan, kun koitti PM-kisojen aika! Pohjoismaiden mestaruuksista kisattiin tänä vuonna Bornholmin paratiisisaarella Tanskassa. Oikeasti, minne ikinä katsoikaan saarelta niin näki horisontin, itse saarella jokaisella takapihalla kasvoi omena- ja viikunapuita, ja ilmasto oli sellainen madeiralaisen lämmin ja aina paistaa aurinko. Paratiisi siis. Miljöössä ei siis ainakaan valittamista, ja olin heti kättelyssä ihan myyty ja tosi iloinen että lähdin reissuun vaikka vähän tyyriimpi olikin kuin mennä laivalla Ruotsiin.

Reissu tosin alkoi vähän vähemmän paratiisimaisissa tunnelmissa, kun lähdin perjantai-aamuna aamuneljältä kohti lentokenttää. En raaskinut pyytää keneltäkään kyytiä tuohon aikaan, vaan bongasin bussin 415N jolla pääsin suoraan kentälle. Bussi oli kuitenkin varsinainen kulttuurielämys: olin niiden erittäin harvojen joukossa, joka a) oli selvinpäin b) ei pukeutunut opiskelijahaalareihin c) oli jo nukkunut ne vähäiset yöunensa. Matkalla ohiteltiin toinen toistaan surullisempia vantaalaisia ostareita. Aikamoista.

Pienten haasteiden jälkeen (lento Köpiksestä Bornholmiin oli myöhässä, mutta onneksi päästiin loungeen tankkaamaan kunnollista aamupalaa) päästiin siis perille, syömään, nukkumaan päikkärit ja kevyelle lenkille. Lenkillä ihmeteltiin joukolla miten voi olla mahdollista jos juoksee samaa polkua ensin yhteen suuntaan ja sitten takaisin, että molempiin suuntiin on alamäkeä?! Juoksu tuntui siis harvinaisen kevyeltä, mikä kertoi jotain siitä että valmistelut olivat olleet aika onnistuneet. Illalla vielä miekkojen tsekkaus, koeratsastusvideoiden katsominen ja kisapäivän aikataulun kertaaminen ja unten maille.

Hobitit ja horisontti.

Herätys kisapäivänä viiden jälkeen tuntui huomattavasti inhimillisemmältä kuin edellisen päivän kolmen jälkeen-herätys. Aamiaistankkauksen jälkeen sullouduttiin bussiin joka vei meidät kohti ensimmäistä lajia, uintia. Uintiallas oli jännä, kovin matala ja tasareunainen mikä kielii nopeudesta, mutta vesi oli suolaista! Jännää. Totuttelin tähän ja tein hyvän verryttelyn suunnitelmani mukaan. Oma eräni oli ensimmäinen, joten aika nopeasti oli aika mennä vaan starttipallille. Viereisellä radalla lähti tyttö jonka ennätys oli paljon kovempi kuin itselläni, ja alussa vähän ihmettelin että minne muut oikein jäivät. Toisella puoliskolla tyttö tuli odotetusti ohi, mutta jatkoin oman uintini tekemistä juurikaan huomioimatta mitä muut tekevät. Maaliin tulin eräni toisena, ja kaverit huutelivat että hyvin tehty. Itse olin ihan että joojoo mutta miten se aika?! Lopulta joku armollisesti huusi että se oli 2:53. En ollut uskoa korviani ja oli ihan pakko varmistaa että oikeastiko?! Kun vakuuttivat että kyllä, 2:53 taisin innostuksissani pärskyttää kuin Manadou ikään... Olisin ollut ihan tyytyväinen johonkin 2:58 aikaan, mutta 53! Ja seitsemän sekunnin ennätysparannus! Voi jumpe! Taitaa käydä selväksi, että olin ihan sairaan tyytyväinen ja ylpeä itsestäni.

Uinnin jälkeen siirryttiin miekkailuosioon. Tavaomaisen lämmittelyn jälkeen aloitettiin perinteisesti ns. sisäisillä matseilla, eli miekkailuparin kanssa otettavilla matseilla. Näistä onnistuin nipistämään ensimmäisen, mutta sen jälkeen olikin ihan katastrofialku. Jotenkin onnistuin paineistamaan itseni niin että vaan heiluin alueella enkä saanut mitään järkevää aikaiseksi ja muut tytöt napsivat pistot helpohkosti. Onneksi älysin reagoida tähän ennen kuin ihan liikaa aikaa oli mennyt, poistuin salista hetkeksi, nollasin tilanteen ja korjasin asenteeni. Tämän jälkeen alkoi jo sujua vähän paremmin. Otettiin ensin yksi kierros niin että kaksi pistoa yhdellä kiinnityksellä ja sitten toinen yhden piston kierros. Tällä toisella kierroksella onnistuin vähän seivaamaan tilannetta niin ettei tulos ollut ihan hävettävän huono, vaikka se aika surkeaksi jäikin. 10 voittoa 20 tappiota ja 173 pistettä. Ei voi mitään. Miekkailuosiossa hämminkiä aiheutti myös superhidas tulospalvelu ja vähän myös kuhnastelevat tuomarit, mutta lopulta saatiin kuin saatiinkin kaikki matsit miekkailtua ja pisteet oikein.

Ridakamat päälle ja siirtyminen ratsastuspaikalle, jossa hevoset jo odottelivat meitä ja päästiin kävelemään rata. Rata oli sellainen 100-105cm, varsin suoraviivainen. Arvonnan tuloksena minulle tuli se ainut hevonen josta ei ollut videota edellisen päivän koeratsatsastuksesta. Omistaja kuitenkin kertoili auliisti hevosesta, että se on ihan kokenut, ei ehkä tykkää sporrasta, suhteellisen herkkäsuinen ja oli ottanut eilen yhden puomin. Olin toisena vuorossa kiivetä selkään. Onneksi saatiin ratsastaa ilman kisatakkia, hepparaukka hikoili verryttelyssä aikalailla vaikka annoinkin sen kävellä aika paljon. Se tuntui sileällä ihan mukavalta, mitä nyt vähän pohkeen takana kun olin jättänyt ne sporrat yleisestä neuvosta pois, mutta esteillä se tuntui aina jotenkin hämmästyneeltä eikä oikein vetänyt esteelle. Sain sen kuitenkin kaikesta yli, vaikka esim. viimeinen isompi pysty ei todellakaan ollut kovin kaunis suoritus. Onneksi valmentajalla oli hyvä pelisilmä, tokaisi vaan "Hyvä Saskia, nyt radalle" niin etten jäänyt sitä miettimään sen enempää. Ensimmäinen ratsastaja oli mokannut jo alkuradasta, joten pääsin aika nopeasti aloittamaan oman suoritukseni. Koko radan ajan oli sellainen olo estettä kohti että heppa ei aio mennä, mutta päättäväisellä ratsastuksella sain sen kaikesta yli puhtaasti. Tyylipisteitä ei onneksi ole jaossa, voin nimittäin kertoa että sitä jalkaa tuli käytettyä ihan koko rahan edestä. Toivottavasti näytti siistimmältä kuin tuntui. Mukavaa oli, kun näin "oikeissa kisoissa" voi vaan antaa ratansa jälkeen hevosen takaisin omistajalle joka huolehtii siitä, ja voi keskittyä itsestään huolehtimiseen. Sama hevonen meni vielä yhdellä ruotsalaispojalla supersiistin radan.

Viimeinen laji oli tietysti ampumajuoksu, jossa naiset kisasivat ensimmäisessä erässä. Kun lähdin verryttelemään olin hetken vähän kauhuissani, eilinen keveys oli tipotiessään ja juoksu tuntui megaraskaalta. Kokeneemmat kaverit lohduttivat että kyllä fiilis paranee kun lähdet juoksemaan kovempaa, ja onneksi se piti paikkansa. Juoksurata oli ihan kiva, ruoholla juostiin kahta kenttää ympäri pienillä lisäkrumeluureilla. Shoot-in aikana ampumaradan ympäristössä oli uskomaton härdelli, mutta jollain ihmeen ilveellä onnistuin kanavoimaan kaiken häiriön omaan tekemiseen rakentavasti: "minä keskityn nyt tähän omaan juttuuni, muista piittaamatta, katsotaan sitten maalissa mihin se riitti". Ensimmäinen ammunta meni ihan hyvin, ja ohittelin alkumatkalla hitaampia juoksijoita. Toisessa ammunnassa en yhtään tiedä mitä tapahtui, en vaan kerta kaikkiaan osunut siihen tauluun. Toinen juoksukierros oli myös jotenkin tuskainen, kun on vetänyt ensimmäisen kierroksen ehkä vähän liian kovaa ja on vielä monta jäljellä... Onneksi kaveri tuli tässä sopivasti ennen puoltaväliä ohi, ja liimauduin siihen peesiin. Tässä vaiheessa onneksi muistin myös ajatella hyvää juoksutekniikkaa, mikä varmasti auttoi. Onnistuin myös kasaamaan itseni erinomaisesti, ja kolmas ammunta meni hyvin. Samoin neljäs. Viimeisen kierroksen loppupuolella joukkuekaverit huusivat äänensä käheäksi kannustaen minua, kun meitä oli kolme tyttöä aika lähekkäin tulossa maaliin. Tällä kannustuksella sain itsestäni puristettua viimeisetkin voimat, ja maalissa tehtiin taas kuolemaa. Onneksi huomasin videokameran kuvaavan minua, joten onnistuin pitämään homman jotenkin kasassa sen hetken, ennen kuin menin teltan taakse jännittämään tuleeko oksennus... Taas kerran sitä kyseenalaistaa miksi itseään rääkkää noin :D

Tässä vaiheessa jo kaverit väittivät että laskelmiensa mukaan minulle olisi tulossa PM-hopeaa, enkä taas ollut uskoa korviani. Olin taas tehnyt omaa juttuani ihan laput silmillä enkä ollut tilanteista juurikaan tietoinen. Loppuverran ja nopean suihkun jälkeen uupuneet ja nälkäiset urheilijat siirtyivät illalliselle, jonka tiedettiin huipentuvan jäätelöbuffaan. Lopulta koitti palkintojenjaon aika, ja totta todellakin, kaulaani pujotettiin painava hopeamitali! Voi sitä onnen määrää.

Seuraavana päivänä tulostaulukoita tavaillessa huomattiin kuitenkin, että tässä on nyt jotain mätää. Hetken aikaa luulin jo että mitali himmenee, mutta loputtomien tarkistuslaskentojen jälkeen vain pronssi vaihtoi omistajaa, mikä sekin tietysti oli ikävää. Senpä takia en viitsinyt heti hirveästi huudella ennen kuin tulokset olivat varmasti oikein, ja kieltämättä vähän haalisti riemua. Avoimessa sarjassa voiton ja kolmossijan muuten vievät saksalaiset, itse olin yhden pisteen erolla neljäs. Niin ja siis PM-voitto meni harvinaista kyllä Tanskaan.

Fakta kuitenkin on, että tein elämäni kisan! Koko päivänä oli vain kaksi huonompaa hetkeä, se miekkailun alku ja yksi huono ammunta, muuten oli erinomaista suorittamista omalla tasolla ja sen ylikin. Olen itse erityisen iloinen kokonaisuudesta, miten onnistuin olemaan niin keskittynyt koko päivän, ja se selkeästi kantoi hedelmää. Seuraavana aamuna heräsin pohkeet ja takapuoli aivan jumissa, ihan kuin olisi tullut urheiltua tai jotain. Palauttelupäivä meni ihanan sightseeing-retken merkeissä, ja jotenkin onnistuttiin taas löytämään lounaspaikka jossa oli jälkkäriksi jäätelöbuffa. 5-ottelijat olivat onnellisia.

Pentathlon Spring Trophy

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Oma 5-otteluseurani järjesti siis ansiokkaasti pienet 5-ottelukisat toukokuussa, ja kisoille piti tietysti antaa mahtipontinen nimi siinä toivossa, että kisasta muodostuisi perinne. Siispä Pentathlon Spring Trophy. Kisa vietiin läpi vähän erilaisilla järjestelyillä, kun vedettiin ensin neliottelu lauantaina ja sitten ratsastusosio keskiviikkoiltana.

Kisa alkoi lauantaiaamuna miekkailulla Espoossa. Rajallinen verryttelyaika jäi melko lyhyeksi, mutta sain kivan miekkailuparin jonka kanssa ollaan aiemminkin onnistuttu luomaan hyvä fiilis, joten lähdin hyvillä mielin miekkailuun. Ja hyvä fiilis jatkui sitten läpi kisan. Ei tullut mitään romahduksia keskittymisessä tai fiiliksessä, vain yksi pisto jäi harmittamaan kun keskittyminen herpaantui (ryhdyin ajattelemaan että tämähän menee hyvin ja sillä sekunnilla vastustaja rokotti. Ei näin!). Tuloksena parhaat miekkailupisteet omalla 5-ottelutaipaleellani tähän asti, yli 200! Ehkä vastustajien taso ei ollut ihan huikaisevaa kansainvälistä tasoa, mutta useimmiten oma heikkouteni on ollut nimenomaan ne tutut "helpommat" vastustajat, joita vastaan olen onnistunut paljon huonommin kuin kovempia, jolloin maltan keskittyä ja tsempata paremmin. Olin siis varsin tyytyväinen tuohon.

Miekkailusta suunnattiin sitten uintioisoon Märksyyn. Tässä välissä ehti käydä pikaisesti kotona keräämässä voimia, tosin piti olla tarkkana ettei epähuomiossa nukahda, se on todettu että omalla kohdalla kisapäivänä päikkärit tekevät vain hallaa. Onneksi telkkarista tuli maastojuoksun SM-kisoja mikä toimi hyvänä latautumisena :) Ei muuta kuin altaaseen ja perusverraa, hyvää fiilistä ja nopeutta. Olin kisaradalla tutun treenikaverin vieressä, jonka tiesin lähtevän kovaa. Pidin siis keskittymisen omassa uinnissa enkä lähtenyt hätiköimään toisen perään. Ja kuten ennakoinkin, kaverin vauhti hyytyi ja tulin kolmannella finstalla rinnalle ja ohi. Yllättävän kovan loppukirin sai kaveri kuitenkin puristettua, olin maalissa vajaa sekuntia ennen ajalla 3:03,56. Plaah. Maalissa oli kyllä ihan järjettömät hapot, tuntui siltä että raajat tippuu ihan kohta pois, eli yhtään kovempaa en kyllä olisi päässyt. Uimavalmentaja oli katsomassa ja sanoi että näytti ihan hyvältä, todettiin yhdessä että saisi vaan olla vähän nopeampi :D Jos rehellisiä ollaan niin olisin hämmästynyt jos olisin onnistunut siinä kunnossa tekemään ennätyksen, ja pitää kai olla ihan tyytyväinen siihen että olen onnistunut vakiinnuttamaan tasoni sinne reilu kolmeen minuuttiin, ettei tule siinä mitään romahduksia. Ja tosiaan jätin kyllä ihan kaiken sinne altaaseen, niin pahalta tuntui maalissa.

Olen tuo toinen oikealta.

Märskystä suunnattiin sitten Eläintarhan kentän taakse ampumajuoksuosioon. Juoksureitti oli aivan mahtava, vaihtelevaa pohjaa, pieni melkein huomaamaton muutaman askeleen ylämäki ja kivaa rullaavaa alamäkeä. Kävin vähän verraamassa kentän ympäristössä ja totesin sen mitä olin jo viikon fiilisten perusteella odottanutkin: kroppa on jostain syystä (allergiaa?) ihan tukossa. Hengästyin jo superkevyestä verrahölkästä ihan järjettömästi. Tein minkä voin ja yritin saada jalkoja liikkeelle, mutta lähdin kisaan melko realistisin odotuksin. Olin onnistunut kampeamaan itseni nopeimpaan erään, ja lähtökohdat olivat kivat kun kerrankin pääsi lähtemään hyvällä handicapilla kavereiden perään. Tiesin kuitenkin että juoksukunto ei tänään ole huipussaan eli en tule pysymään kahden edellä menevän perässä, ja seuraavaan oli sitten yli 100p. Olin vähän huolestuneena katsellut kuinka sen tytön juoksu oli näyttänyt erinomaiselta, mutta tiesin että ellen nyt ihan konttaa koko kolmea kilsaa niin ero kyllä pitää. Niinpä sitten suosiolla tein sellaisen semimukavan CE:n enkä ottanut ihan kaikkea irti, kun ei kerta ollut oikein mitään voitettavaa eikä hävittävää. Harmikseni ammuin kisassa aika heikosti, vaikka verrassa olin ampunut ihan kohtuullisesti. CE:n kokonaistulos ja sitä kautta koko neliottelun pistesaldo ei siis herättänyt mitään riemunväristyksiä.

Onneksi kisajärjestäjä oli ansiokkaasti panostanut palkintoihin, ja sain pronssimitalin ja jättikokoisen t-paidan. Kisan jälkeen tsempattiin vielä itsemme suihkun kautta burgereille, jotka taltuttivat jopa 5-ottelunälän :)

Askel näyttää ihan hyvältä ja tuomaristo on tarkkana.

Muutaman päivän sulattelun jälkeen suunnattiin sitten keskiviikkoiltana Keravalle ratkomaan 5-ottelun lopullinen tilanne ratsastusosion avulla. Sain arvonnassa pienen ja kiihkeän tumman tamman nimeltä Poeesia, mikä jostain syystä jännitti kovasti, se kun saattaa välillä olla vähän eksoottinen vaikka oikein peruskiva onkin. Masters-ihmiset hyppäsivät ensin pienemmän radan, ja Poeesian toinen kuski luotsasi sen erinomaisesti radan läpi. Omassa verryttelyssä ei siis tarvinnut tehdä ihmeempiä, testasin että kaasu ja jarru toimivat ja hevonen taipuu pyydettäessä. Muutama hyppy, joista viimeisenä aika iso okseri, joka sekin meni erinomaisesti pikkutammalta. Rata oli suhteellisen simppeli mutta ihan kunnon kokoinen 100cm. Ennen omaa rataa saatiin vielä hypätä yksi bonushyppy vapaavalintaiselle esteelle. Radalle mentäessä muistin Essin joskus antaneen ohjeen että kannattaa aloittaa mieluummin vähän liian kovaa kuin alitemmossa, vauhtia voi aina ottaa pois mutta jos aloittaa liian hiljaa niin asiat lähtevät heti menemään pieleen. Tiesin myös pikkutamman tarvitsevan hyvän laukan pohjalle jotta hyppääminen on sille helppa, ja sen lisäksi halusin vielä ratsastaa 5-ottelumaisen radan jolla pitää tosissaan sujua jos haluaa selvitä ilman aikavirheitä, vaikka meillä tällä kertaa lempeä aikaraja olikin. Tuloksena olikin päivän nopein rata :D Vain sarjalle olisin voinut tulla vähän paremmin olemalla vähän aiemmin valmis, nyt kävi juuri niin kuin olin radan kävelyssä ajatellut "älä tule liian pienesti sisään", aivot jättivät rekisteröimättä sen älä-sanan ja tulin juuri niin kuin ei pitänyt tulla. Onneksi hyvä laukka pohjilla ja nopea reaktio sarja välissä auttoivat meidät b-osan okserin yli. Viimeinen kaareva linja ei myöskään mennyt ihan suunnitelman mukaan, mutta koska etäisyys oli niin pitkä ei se juurikaan haitannut. Joka tapauksessa olin varsin tyytyväinen sujuvaan rataan, onnistuin kivasti kääntämään sen jännityksen hyvään ratsastukseen juuri niin kuin pitääkin. Täydet 300p.

Poeesia ei ole ihan vakuuttunut tästä kuvaushommasta.

Vielä 5-ottelun palkintojejako jossa sain taas mitalin, tällä kertaa hopeisen. Tosi kivaa että saatiin meille Suomeenkin tällainen kisa, ettei tarvitse lähteä ulkomaille asti kisatreeniä hakemaan. Syksyllä uudestaan :) Niin ja SM-kisat ovat tänä vuonna 15-16.10, kaikki katsomaan sinne!

Stockholm GP 2016

Tänä vuonna kisakausi alkoi aika aikaisin. Kaverit olivat lähdössä Stockholm GP:hen ja pitkällisen pohdinnan jälkeen päätin että kisa tällä lailla harjoituskaudella toimii sekä hyvänä motivaattorina että ainakin erinomaisena treeninä, joten lyöttäydyin mukaan. En oikein tiennyt mitä kisalta odottaa, omasta mielestäni en ole mitenkään järin kovassa kunnossa vielä tässä vaiheessa kautta, kun ei oikeastaan vielä ole tehnyt juurikaan niitä kovia treenejä. Kisa käytiin jälleen kerran neliotteluna, eli ratsastus jäi pois.

Kisapäivä alkoi uinnilla. Uinnin verryttelyaika jäi aika lyhyeksi, mutta ehdin sentään vähän vertyä, saada kroppaa hereille ja ottaa tuntumaa altaaseen. Olin aika nopeassa erässä, mutta muut olivat kyllä sen verran nopeampia ettei vetoapuja oikein herunut. Uintiekspertti-kaveri muistutti vielä viimeisenä ennen meidän erää että eka satanen pitää keskittyä hyvään tekniikkaan ja liukuun, ja tämä osoittautui hyvin ajoitetuksi ja muutenkin käyttökelpoiseksi neuvoksi, vaikka asian periaatteessa jo ennaltaan tiesinkin. Tämä mielessä onnistuin mielestäni hyvin keskittymään juuri siihen olennaiseen ensimmäisen satasen ajan, ja vasta sitten laittamaan vielä lisää paukkuja peliin. Maaliin päästyäni ruotsalaiskaveria vähän nauratti kun haukoin henkeä kuin kuoleva altaan reunalla, mutta niinhän sen pitääkin mennä että on uinut juuri niin kovaa kuin pystyy. Kello näytti aikaa 3:01,65. Ensin harmitti ettei vieläkään mennyt alle 3, mutta loppupeleissä olin kyllä varsin tyytyväinen tuohon, sitä vauhtikestävyyttä kun ei tosiaan vielä ole tullut juurikaan treenattua. Ihan kelpo kauden eka uinti.

Tässä vaiheessa vaihdettiin lukaalia ja sitten ryhdyttiin verraamaan miekkailua varten. Miekkailu otettiin miehet ja naiset yhdessä, kaksi kierrosta yhden piston otteluita kaikkia vastaan, yhteensä 28 matsia. Aloitin aika huonosti, en ollut uskollinen omalle tyylilleni vaan hosuin ihan turhaan. Toiselle kierrokselle sain vähän paremmin juonen päästä kiinni ja sain poimittuja vähän enemmän pistoja. Miekkailussa vähän häiritsi myös se, että tuomittiin matsit itse, taukoja ei siis voinut käyttää keskittymiseen kun piti hosua kello kädessä huutamassa pre-alleeta.

Mid-air

Pienen välikuoleman jälkeen päästiin tutustumaan CE-rataan, joka oli luvalla sanoen aikamoinen serpenttiini, sisällä hallissa kun oli juostava ja vielä kaksi kierrosta tätä. Vähän hirvitti että kuinka pahasti jalat menevät noissa mutkissa hapoille... Shoot-in aikana ammunta vähän ailahteli, mutta se kuuluu asiaan. Harmi oli se, että en ollut onnistunut keräämään niin paljon pisteitä että olisin päässyt lähtemään ennen kahden minuutin handicap-takarajaa. Niinpä meitä lähti kolme mimmiä samaan aikaan, ja yksi niistä pääsi livahtamaan ohi heti ekassa ammunnassa. Olin ajatellut ennalta että yritän tehdä aikalailla nousujohteisen CE:n ja lisätä vauhtia pikkuhiljaa, mutta viimeistään toisella kierroksella tajusin että nyt on kyllä juostava oikeasti kilpaa jos mielii pitää kolmossija, kun ero seuraavaan oli lähdössä 50p ja mimmi pisti tosissaan töppöstä toisen eteen ja onnistui ammunnoissakin vähän meikäläistä paremmin. Niinpä siis sain piiskata itseäni oikein tosissaan ja maalissa tehtiin jälleen kerran kuolemaa. Mutta sain pidettyä eron riittävän pienenä jotta sain kolmossijan varmistettua!

Valitettavasti vaan jälkipyykille oli tällä kertaa sijaa, kun ihmeteltiin kotimatkalla miten on mahdollista että kaikki olivat miekkailleet niin heikosti. Kävi ilmi että tulospalvelussa oli käynyt pieni moka ja muutamat pistot olivat jääneet rekisteröimättä. Näiden turvin nelossijan tyttö keräsi sitten sen verran enemmän pisteitä että lopputuloksissa oltiin tismalleen samoilla pisteillä, ja kovemmalla CE-ajalla ainakin teoriassa vei sen kolmossijan. Hemmetti, enkö olisi voinut juosta sekunnin nopeammin?! Tosin näin jälkikäteen taas lohdutin itseäni ajattelemalla pikaluistelija Mika Poutalaa, joka eilen hävisi pronssimitalin kuudella tuhennesosasekunnilla. Pitää vain treenata täysiä ja olla entistä kovempi ensi kerralla.

Team Finland.

Kisoista jäi kyllä hyvä maku. Ensinnäkin olin paremmassa kunnossa kuin luulin, itse asiassa paremmassa kuin syksyllä Falunissa ainakin tulosten varjossa. Ja ne tulokset siis, loppusaldo oli 728 eli kirkkaasti neliotteluennätys! Jos siihen lisättäisiin oletetut täydet ratsastuspisteet eli 300 niin tulos olisi sen yli tuhat minne en vielä ole päässyt, eli 1028. Jess! Ylipäätään oli tosi kivaa kisata ja olla reissussa hyvän porukan kanssa ja vielä tavata ruotsalaisia 5-ottelukavereita. Lisää tätä!

Winter Pentathlon 2016 ja mitalisija

Taas oli se aika vuodesta kun käytiin perinteinen Winter Pentathlon-kilpailu. Viime vuonnahan sairastelu esti osallistumiseni, joten tänä vuonna lähdin innokkaana matkaan (jos viime vuoden selonteko siitä mistä winter pentathlonista on kyse jäi väliin, löydät sen täältä). Ottelu aloitettiin ammunnalla perjantai-iltana Maunulan ampumahallissa Helsingissä, jatkui lauantaina Kirkkonummen Peuramaalla suurpujottelu- ja murtomaahiihto-osuuksilla, sekä päättyi sunnuntaina miekkailuun Helsingin Kisahallissa ja ratsastukseen Keravalla. Viktor Platanin muistokilpailuna toteutettu Winter Pentathlon on hauska kilpailu, johon moni rohkeni lähteä mukaan vaikka kaikki lajit eivät olisikaan täydellisesti hallussa. Kisaajien joukossa vallitsi hyvä yhteishenki toverillisen kilpailun lomassa. Kilpailu käytiin Masters-kilpailuna, eli ottelijoille jaettiin iän mukaiset tasoituspisteet. Joku taisi näitä vihannespisteiksikin kutsua :D Itse lukeudun kuitenkin niihin, joilta niitä pisteitä vähennetään, eli kisa alkoi miinuspisteiltä.

Kisa alkoi siis perjantaina ammunnalla. Ammunnassa käytettiin ensimmäistä kertaa uutta Laser Time Shooting-formaattia, joka on juuri tätä kilpailumuotoa varten kehitetty. Tässä formaatissa pyritään saamaan viiden minuutin aika mahdollisimman suuri määrä täyskaatoja. Toki perinteisempi ilmapistooliammunta oli myös sallittu. Itse ammuin kaksi yritystä laserilla. Ensimmäinen meni ihan hyvin vaikka kovasti ase kädessä tärisinkin, ehdin saada 8 täysosumaa, yhdeksäs jäi aivan hilkulle ajan loppuessa. Toinen yritys meni kuitenkin vielä paremmin ja ehdin saada vielä viime hetkellä viimeisenkin sarjan täyteen, ja sain 10 täyttä sarjaa! Olin tästä ihan megailoinen, koska ammunta tuntui hyvältä ja keskittyneeltä, konemaiselta niin kuin sen pitääkin. Joku taisi kutsua tuota hapotusammunnaksi, koska ampumakäsi väsyy yllättävän paljon. Tulos oli tasatuloksella kaverin kanssa naisten sarjan paras, joten tästä oli hyvä lähteä kohti kisaviikonloppua.

Monot tiukalle, sauvat käteen ja menoksi! Pitäisiköhän ensi vuodeksi hankkia myös virtaviivainen lasketteluasu?!

Lauantain talvilajit olivat sitten aika kaksijakoiset minulle. Laskettelun suhteen olin luottavainen (ainut huolenaihe oli kuinka paljon ottaa päähän jos joku on jostain syystä vielä nopeampi), mutta hiihto hirvitti. Pakkasta ei onneksi ollut ihan niin paljon kuin Foreca oli ennustanut, mutta ihan riittävästi kuitenkin. Kolme verryttelylaskua radalla menivät oikein hyvin kun rata oli vielä ihan tuore. Kokemuksen voimalla ja riittävän penkkiurheilun turvin (osasin ottaa käännökset oikein) onnistuin oikein hyvin myös kisalaskuissa, vaikka rata menikin jäiseksi kuten lajin luonteeseen kuuluu. Tuloksena päivän toiseksi paras aika, vain eräs lappalaismies oli nopeampi, eli taas naisten johtotulos! Tässä vaiheessa oma tunnelma oli varsin korkealla.

Naisten hiihdon startti. Kuva Kalle Nuuja.

Hiihto kyllä sitten vähän latisti sitä. Olin lainannut kahdet eri sukset, äidin vanhat pertsat ja siskon hyvät luistelusukset, mutta pellolle ajettu rata oli sen verran huonopohjainen etten viitsinyt ottaa siskon hienoja suksia pilattavaksi. Pertsat ilman pitoja ei kuitenkaan ollut mikään voittajakonsepti, kun ylämäkeen pääsi vain haarakäynnillä eikä sileällä silti oikein luistanut. Eihän siitä mitään tullut millään tyylillä vaikka kuinka huhkin.

Palauttelun jälkeen oli sitten sunnuntaiaamuna vuorossa miekkailu. Otettiin kolme pistoa kaikkia vastaan, ei siis erikseen naiset ja miehet jotta saatiin riittävästi pistoja. En ole mitenkään katastrofaalisen tyytymätön miekkailuuni, vain siihen että ne huonoimmat matsit olivat tutuimpia treenikavereita vastaan, mikä oli tosi turhaa. Muuten oli ihan kohtuullista, ja joukossa jopa oikein hyviä pistoja. Pistesaldo jäi kyllä sitten aika niukaksi niiden turhien jäätymisten takia.

Hikisiä naisia miekkailun jälkeen. Kuva Kalle Nuuja.

Koko viikonloppu oltiin jännitetty kuinka paljon pakkasta sunnuntaina on eli päästäänkö ratsastamaan, ja riemu oli suuri kun päästiin suuntaamaan kohti Keravaa ja hevosia arpomaan! Olinkin iloissani kun arpa valitsi minulle Wichitan. Hevosilla on ollut hyppylomaa ja pakkasten takia myös ylimääräisiä vapaapäiviä, mikä todella tuntui. Tamma oli kuin ruutitynnyri, ihan fiiliksissä kun pääsi hyppäämään. Onneksi esteet olivat ihan maahan kaivetun kokoisia koska kyseessä oli masters-kisa, niin pieni kaahailu radalla ei haitannut. Rata olikin sitten aikamoista vesihiihtoa, kun yritin pitää vauhtia edes jollain tavalla hallinnassa :D Joka tapauksessa tuloksena puhdas rata ja täydet 300p.

Ryytyneitä kisaajia palkinnonjaossa. Saatiin myös hienot Kyrkslätt IF-huivit :D Kuva Riina Pitkänen/Kalle Nuuja.

Pistesaldoksi muodostui 1163p mikä tarkoitti kolmossijaa ja mitalia! Itseäni huvitti suuresti se että tuo pistesaalis on kirkkaasti parempi kuin ikinä tavallisessa 5-ottelussa... Kolmen päivän kisarupeama kyllä tuntui etenkin päässä, kun viimeiseen lajiin lähdettäessä ihmetteli millä ihmeellä sitä jaksaa vielä tsempata ja skarpata. Siinä mielessä tavallinen yhden päivän kisa on kyllä helpompi. Joka tapauksessa oli tosi kivaa kisata pitkästä aikaa! Ensi vuodeksi sitten hiotaan vähän etenkin sitä hiihtoa niin saadaan mitalia kirkastettua!

PM-kisat Falunissa

Jaahas, nyt on tämän kauden kisat kisattu. Viikonloppuna matka kulki Faluniin Ruotsiin, jossa kisattiin Pohjoismaiden mestaruuksista. Suomen joukkueen koko oli kunnioitettavat kahdeksan henkeä! Oma syksyni on ollut melko katkonainen, joten yritin lähteä reissuun enemmän sillä asenteella että lähtee pitämään hauskaa kavereiden kanssa kuin kisaamaan kauhean tosissaan.

Sumuinen Team Finland

Perjantai-iltapäivänä siis kaksi autoa sullottiin kattoa myöten täyteen 5-ottelijoita ja urheiluvälineitä, ja matkattiin Turun ja Tukholman kautta kohti Falunia. Ensimmäinen kisalaji oli ratsastus, jonka suhteen oli etukäteen ollut todella paljon säätöä kisajärjestäjien suunnalta, mutta itse kisapäivänä kaikki sujui erinomaisesti. Aikuiset ratsastivat PM-kisaradan tasolla 80-90cm ulkokentällä, ja junnut sitten pikkuradan maneesissa. Arvoin itseni toiseen verryttelyryhmään pienehköllä tammalla nimeltä Pärlan, jonka luonnehdinta kuului että se on mukavan reipas ja tykkää lähteä hyppyyn vähän kaukaa. Pärlan oli siis mennyt jo yhden radan ennen minua, ja tuntui jo melkein vähän väsyneeltä verryttelyssä. Radan haasteeksi osoittautui tiukasti mitattu enimmäisaika, kuten 5-ottelussa kuuluukin olla. Onneksi ehdin näkemään muutaman radan ennen omaa suoritustani, joten tiesin että nyt pitää oikeasti sujua jos haluaa välttää aikavirheet. Verryttelyssä oli vielä vähän hakusessa se että mistä kohtaa tamma tosiaan haluaa lähteä siihen hyppyyn, mutta jo viimeinen verryttelyhyppy, jonka sai ottaa ykkösesteelle radalla, tuntui tosi hyvältä. Sitten radalla todella kerrankin keskityin siihen että nyt muuten laukataan eteenpäin ja tehdään sujuvia pieniä kaarteita esteille. Niinpä pääsin kerrankin tekemään jo hevosen selässä pienen tuuletuksen, kun ratani jälkeen kuuluttaja ilmoitti että olin päivän ensimmäinen täydet 300 pistettä ratsastanut ottelija!

Oman ratani jälkeen kiiruhdin auttamaan kokemattomampaa kaveria verryttelyssä, enkä juurikaan kuunnellut muiden tuloksia. Kaikkien aikuisten ratsastettua kävi kuitenkin ilmi että olin edelleen ainut jolla oli täydet 300p hallussa, eli voitin ratsastusosion! Kun vielä koutsaamani kaveri ratsasti kerrassaan erinomaisen radan (jännitin tätä huomattavasti enemmän kuin omaa rataani), niin voitiin todeta tämän osion olleen varsin onnistunut Suomen joukkueelta.

Lauantai-iltana oli sitten uinnin aika. Verryttelyssä oli vähän paha olo, luultavasti päivän huonojen syömisten takia, kun tallilla venyi meidän porukanviimeisen ratsastajan rataa odotellessa niin että söi vaan välipaloja eikä mitään kunnollista koko päivänä. Hauskaa uintiosiossa oli se, että päästiin kerrankin tutustumaan kunnollisiin ajanottolaitteisiin, eli kunnon starttipalliin ja seinäpaneeleihin! Hallissa oli uintikisat samana viikonloppuna, eli saatiin käyttää samoja varusteita, ja niinpä saatiin myös väliajat, ja kisan aikanakin yleisö pystyi seuraamaan aikoja. Hulppeaa! Ja parasta oli se, että ensimmäistä kertaa ikinä en ollut kaikista hitaimmassa uintierässä! Meitä oli kolmen erän verran 200m uimareita, ja aikani riitti siihen keskimmäiseen, mistä olin kovin innoissani. Se innostus ei kuitenkaan ihan riittänyt, aika oli 3:01. Plaah. Tosin voitin joukkuekaverin jolla oli sama ennätys ja tavoite kuin minulla, eli jotain edes.

Tästä suunnattiin suoraan pastabuffaan ja siitä nukkumaan. Tosin tyttöjen huoneessa oli kyllä illalla melkoinen kemikaalikatku, kun kaikki sallitut aineet (siis oikeasti kylmägeeli ja voltaren) olivat käytössä :D Aamulla tankattiin taas Falunin Scandicin ihanaa aamupalaa (paras hotelliaamiainen jota olen ikinä syönyt, kannattaa käydä) ja suunnattiin takaisin Lugnetin halliin miekkailemaan. Kunnollisen verryttelyn jälkeen oma rupeamani alkoi odottelulla, kun muut ottivat ensimmäisiä matsejaan. Jotenkin ehdin siinä vähän hyytyä, enkä sitten riittävän ponnekkaasti virittäytynyt uudelleen miekkailutaajuudelle, vaan jäin lievään koomatilaan ja miekkailin aikalailla alakanttiin. Otettiin vain se yksi pisto kaikkia vastaan, mikä tarkoitti sitä että otteluja tuli vain 20, joten yhden piston arvo oli aika suuri.

Keskittyneenä startissa

Miekkailun jälkeen olin siis vaan aikalailla huojentunut että se oli ohi ja odotin ampumajuoksua. Verryttelyssä ammuin surkeasti, onneksi sain sentään sitä vähän nousujohteiseksi, ja juoksu tuntui kohtuu hyvältä. Ensimmäinen ammunta menikin ihan ok, samoin toinen. Kolmannessa moni tyttö kämmäili pahan kerran, ja jotenkin se pääsi vaikuttamaan minuunkin, kun aistii kaikkien hätäännyksen ympärillä, kuulee toimitsijoiden kertovan aikoja ja kun viereisen radan tyttö sanoo ääneen "fuck". Niinpä ammuin itsekin surkeasti, mikä oli tyhmää koska siinä olisi hyvin voinut saavuttaa muita jonkin verran. Neljäs ammunta oli ihan ok. Juoksu oli kohtuullista muttei hyvää. Ikinä ei ole olleet jalat noin hapoilla juoksun jälkeen, liekö mutkainen sisärata ollut syynä. Juoksukin tosiaan vedettiin kokonaan hallissa kahdella 400m kierroksella, mikä on aina henkisesti vaikeampaa kuin kokonainen 800m.

Maalissa ja kisan jälkeen oli aika tyhjä olo. Lopputulos oli 6/9, 867p. Vaikka kuinka olin yrittänyt asennoitua kisaan rennosti, tietäen etten ole parhaassa mahdollisessa kunnossa, sitä jotenkin aina innostuu kisoissa ja elättelee toiveita jonkinlaisesta tuloksesta. Varsinkin kun samalla koko kausi oli ohi, ja siinä riittää aikalailla pohdittavaa. Lisäanalyysiä seuraa.

SM-kisat 2015

Jälleen koitti se aika vuodesta, kun oli aika kisata vuoden 2015 SM-mitaleista! Kisa pidettiin tänä vuonna kaksipäiväisenä, niin että perjantaina hoidettiin aikaavievä ratsastusosio pois alta ja lauantaina sitten muut lajit tiiviinä pakettina. Valmistautuminen ei mennyt ihan putkeen, kun kuumeilin kutakuinkin koko edellisen viikon. Lopulta loppuviikosta lääkitsin itseni treenikuntoon ja menin sitten sillä taktiikalla kisan läpi.

Hevoset oli arvottu jo torstaina, ja onnetar arpoi minulle saman pollen kuin viime vuonna, kimoruuna Merlotin. Perjantaiaamu valkeni sateisena, ja Keravalle päästyämme todettiin kentän, jolle ratakin oli rakennettu jo edellisenä päivänä, olevan melkolailla kuravelliä. Kiittelin itseäni siitä etten ollut muistanut pestä saappaita ennen kisoja, se olisi ollut ajanhukkaa :D Radan kävely olikin enemmän rämpimistä kuin kävelyä, onneksi ei tarvinnut mittailla mitään välejä kun sellaisia ei radalla ollut. Muutenkin rata oli pieni ja simppeli. Verryttely pidettiin maneesissa jotta pysyttäisiin edes vähän kuivempina. Yritin verryttelyssä vaan saada hevosta teräväksi tekemällä paljon siirtymisiä ja temponvaihteluja, viisi verkkahyppyä menivät ihan hyvin. Radalla tiesin olla luottamatta hevoseen tippaakaan, se pitää ratsastaa joka ikiselle esteelle, enkä tänä vuonna myöskään luottanut siihen että se pitäisi puomeja ylhäällä. Niinpä yliratsastin aika vahvasti pyrkien pitämään hevosen terävänä koko radan ajan. Maaliviivan ylittyessäni meinasin hämmästyä kuoliaaksi kun tajusin että oltiin päästy koko rata läpi eikä edes yhtään puomia tainnut tulla mukaan! Unbefreakinlievable! Yliaikaa tuli jonkin verran vaikka en seikkaillut mitään megapitkiä teitä, raskas pohja imi laukasta aika paljon pois ja kyllä taisin edetäkin vähän alitemmossa. Jollain muulla hevosella olisin ollut tosi tyytymätön tuollaiseen ratsastukseen, kaamean epätasaista menoa ja hirveää säätöä, mutta nyt se oli aikalailla tarkoituksenmukaista. Kuuntelen sitten nöyränä Essin haukut ensi viikolla :D Joka tapauksessa mutaiset olosuhteet osoittautuivat vaikeiksi kaikille, eikä kukaan muu päässyt maaliin ilman estevirheitä. Niinpä selviydyin ratsastuksen voittajaksi, eli ensimmäinen lajivoitto on nyt taskussa!

Merlot sulkee silmät kun se raukka laskeutuu lätäkköön :D Oli kiva päästä käyttämään uusia Smartriders-vermeitä!

Pääsin siis lähtemään seuraavaan päivään hyvillä mielin. Aamulla aloitettiin uinnilla Märskyn lyhyellä radalla, ja olin tähän lajiin aika luottavainen. Mutta ei, kello on armoton ja pysähtyi aikaan 3:00,6. P*ska! Eikö ne hiton kymmenykset voisi joskus asettua oikealle puolelle sitä kolmea minuuttia?! Olisi ilman muuta kesän treenien perusteella pitänyt pystyä uimaan alle 3min, mutta minkäs teet. Puoliväliin asti meni hyvin, mutta sen jälkeen taisi ne viikon kuumeilut tuntua sen verran että ei vaan pystynyt painamaan kovempaa. Hitsit että harmitti.

Siitä sitten miekkailuun. Edelleen liian vaihtelevaa oma tekeminen. Kovimpia vastustajia vastaan saan päälle paljon paremman tsempin, kuin sitten ne enemmän samantasoiset vastustajat ovat turhan vaikeita. Blaah. Ehkä se tekeminen kuitenkin oli taas edes vähän nousujohteista: kun saatiin joukkuehenkeä kasvatettua ja high-fivet onnistumaan niin miekkailukin kulki paremmin :D

Hyvä meidän joukkue. Hobitti ja pitkäjalka.

Siitä uusi siirtyminen myllypuroon jonne CE-rata oli rakennettu. Miesten kisa oli ensin, eli oli hyvin aikaa valmistautua ja verrata. Tulostaulukko kertoi, että pronssitilaan olisi kirittävää yli 2min kovia mimmejä vastaan, ja neljäs sija olisi turvattuna ellei kaveri juoksisi yli 4min nopeammin kuin minä. Asetelmat olivat siis aika stabiilit, ja pitäisi juosta vaan pisteitä varten. Tätä vähän jännitin, kun ammunnat ovat jostain syystä menneet niin surkeasti viime aikoina. Ja se heijastui sitten ammuntoihin, jotka olivat luvalla sanoen surkeat tämän kauden tasoon nähden. Vasta viimeisessä ammunnassa sain itseni keskittymään kunnolla enkä hätäilemään ja roiskimaan sinnepäin, ja se olikin sitten ainut edes lähellekään hyvä ammunta. Onneksi muutkin tytöt joiden kanssa lähdettiin samaan aikaan ampuivat aika samaan tahtiin, ja juostiin myös aika tasatahtia. Maaliviivan lähestyessä kaveri pyyhälsi peesistä ohi hyvällä kirillä, johon ei kertakaikkiaan riittänyt rahkeita vastata. Olin aika pettynyt omaan CE-suoritukseeni: hyvillä ammunnoilla olisin voinut pelastaa jonkin verran siitä, minkä kuumeilun viemä kunto jätti toivomisen varaa. Anskun ottamat väliaikatiedot olivat kuitenkin vähän lohduttavia, kierrosajat olivat ihan kohtuullisia eikä mikään kierros romahtanut ihan katastrofaalisesti, ja viimeiselle onnistui kiristämään. Aika 16:40 ei ollut mitenkään katastrofaalisen paljon huonompi kuin puolassa.

HALMINEN FIN on nyt vähän väsynyt.

Vähän tasapaksua siis. Ei mitään huippuhetkiä kisassa, vaan sellaista tasaista tuloksentekoa omaan tasoon. Kokonaispistemäärä nousi kuitenkin (tai nousee kunhan saadaan uintipisteet korjattua, niissä oli pieni moka) yli 900, mikä taitaa olla vasta toinen kerta ikinä, ja silloin toisella kerralla oli ihan yyberkiltti CE-pisteytys. Eikai se nyt siis ihan huono ollut. Tuo oli päivän kunto ja sillä oli mentävä. Tuloksena siis se jo perinteinen katkeransuloinen neljäs sija, josta saa palkinnoksikin vain lämmintä kättä. Onneksi ihanat kannustusjoukot toivat ihan oman palkinnon, "Saskian skumppaa" eli Gainomaxin jossa oli rusetti ja kaikki!

Elämäni ensimmäinen treenileiri

Takana on elämäni ensimmäinen kunnollinen treenileiri! Kuten kerroin, ennen kisaa otettiin vähän iisimmin, sitten kisa ja sen jälkeen lepopäivä, mutta maanantaiaamusta vedettiin sitten aikalailla täysiä. Drzonkow osoittauti erinomaiseksi leirpaikaksi, kaikki treenipaikat olivat ihan vierekkäin eli siirtyilyyn ei kulunut turhaan aikaa. Asuttiin ihan keskuksen vieressä tunnelmallisessa majatalossa, joka lienee puhtain hotelli jossa olen ikinä ollut. Ruoat syötiin Sporthotellin ruokalassa, jossa aamupala ja lounas olivat ihan hyvät, mutta illallinen oli aika vaihteleva ja voileipäpainotteinen. Tuli siis syötyä ihan helkkaristi voileipiä, taidan pitää niistä vähän taukoa jonkin aikaa...

Pitkä allas ja vain me kaksi radalla, luksusta stadin kesäruuhkien jälkeen!

Uitua tuli omat ennätyskilometrini, yhteensä 38,675km. Uinti kulki aika kivasti, uitiin ihan kovia settejä ja alkoi vihdoinkin tuntua siltä että sitä vauhtikestävyyttäkin alkaa löytyä altaassa. Syksyllä paranee sitten kisaenkat taas vaikka kuinka! Tosin kyllä niitä hyytymisiäkin sitten tapahtui, toisella viikolla yksi treeni meni ihan pipariksi kun ei vaan päästy eteenpäin yhtään sen kovempaa kuin ykkösvauhtia kun kädet oli ihan hyytelöä. Joskus niinkin.

Hikiselfie.

Juoksussa en laskenut kilometrejä, mutta epäilen kyllä etten ole päässyt lähellekään niitä kilsoja siinäkään lajissa. Juostiin käytännössä joka päivä ja tehtiin paljon loikkia, mikä kyllä sitten tuntui penikoissa. Juoksua jouduin siis vähän rajoittamaan joissain treeneissä etteivät jalat vallan hajonneet. Juoksu kulki muutenkin vähän vaihtelevasti, tuntui että se kyllä kehittyi kivasti mutta joinain päivinä ei kerta kaikkiaan tuntunut happi kulkevan yhtään. Ammunta sen sijaan parani taas tasaisesti, siihen tulee enemmän ja enemmän varmuutta ja välillä tulee jo kisavauhdissakin niitä nappisuorituksia. Taisin myös vielä parannella enkkoja, kun joku käsiaika viidestä osumasta oli 9,5sek :)

Tässä on takana viiden lajin treenipäivä ja vielä jaksaa hymyilyttää.

Miekkailussa oli hyödyllistä saada ottaa muutaman kerran tosi paljon matseja vieraita vastustajia vastaan. Miekkailusalissa oli 10 aluetta ja parhaimmillaan sai jonottaa alueille kun oli niin paljon miekkailijoita, hulppeaa! Piti olla tarkkana ettei vahingossakaan ota saman tyypin kanssa uudestaan kun kerta valinnanvaraa riitti. Samaan aikaan meidän kanssa treenailemassa oli siis Egyptin kakkostiimi ja toisella viikolla myös Puolan ykköstiimi, Drzonkow on siis oikeasti suosittu leiripaikka.

Myös ratsastettua tuli pari kertaa. Hypättiin aika yksinkertaisesti, verkattiin yksittäisille esteille ja sitten lyhyttä rataa ja tiukkoja kaarteita. Puolalaisten hepat ovat kyllä mainioita tykkejä, ne menee yli ihan mistä vaan ja vielä katsovat itse askeleetkin :) Ei tarvinnut paljon arastella vaan hypättiin vaan selkään ja paineltiin menemään ihan esteen kokoisia esteitä. Erinomaista rutiinia taas. Mielenkiintoista kyllä oli, että ne kaksi ratsastusta taisivat olla koko leirin kaksi eniten kroppaa jumittavaa treeniä! Ja ratsastusko ei muka ole urheilua?!

Podin pahaa identiteettikriisiä siitä että treenasi valkoisissa housuissa, mutta ei ollut järkeä roudata mukanaan kaksia housuja. Tulipahan nekin ajettua sisään.

Eniten oppia kyllä karttui taas mukaan siitä, miten olla urheilija. Kuinka lihashuollon merkitys korostuu noin kovassa rääkissä, kuinka nekin urheilijat jotka vaikuttavat ihan konemaisilta huippusuorittajilta väsähtävät joskus, kuinka noin kovassa kulutuksessa on pakko syödä iltapalaa, jne jne. Itse nautin ihan suunnattomasti siitä että joku muu kantoi kokonaisvastuun ohjelmasta ja treeneistä. Yleensä viimeinen mitä ajattelen illalla nukkumaan mennessä on seuraavan päivän uintiohjelma, nyt voi vaan painaa pään tyynyyn ja ilmestyä aamulla altaalle ja joku muu on miettinyt kaiken valmiiksi. Helpottaa elämää ja stressitasoja kummasti, kun voi keskittyä vaan siihen tekemiseen eikä myös kaiken suunnitteluun. Myös laadukkaista treeneistä tarttui taas ajatuksia ja työkaluja omaan reppuun, ja niitä voi hyödyntää viimeistään ensi kauden suunnittelussa!