Kylmiä väreitä ja kosteita silmäkulmia

Eilen juhlittiin suomalaista urheiluvuotta 2014 Urheilugaalan merkeissä. Itse olin paikalla ensimmäistä kertaa, ihan katsomossa tavallisten kuolevaisten joukossa. Olin vähän skeptinen sen suhteen onko siitä suurtakaan iloa olla paikan päällä verrattuna siihen että katsoisi telkkarista, mutta nyt on kyllä sanottava että suosittelen lämpimästi menemään paikan päälle gaalaan! Paikan päällä näki kaikki jutut vähintään yhtä hyvin kuin telkkarista, mutta tunnelma ei ruudun välityksellä ole sama asia kuin paikan päällä koettuna. Se että tuhat muuta vieressäsi kokee sitä samaa tunnetta juuri nyt, on vaan ihan eri asia kuin että koet asioita yksinäsi kotisohvalla.

Paikan päällä, tunnelma katossa.

Näin penkkiurheilufanina oli kiva todeta, kuinka monta vuoden huippuhetkistä oli itse nähnyt telkkarista heti sen tapahtuessa. Gaalassa näytettiin tiettyjä klippejä aikas monta kertaa, mutta vielä seitsemännettäkin kertaa kun Krista Lähteenmäki nostaa naisten joukkueen hopealle maalisuoralla meni kylmät väreet selässä, ja kun Sami Jauhojärvi laskettelee maaliin parisprintin olympiavoittajana tekee mieli hihkua ääneen.

Itse olen kerrankin sitä mieltä, että kaikki palkinnot menivät jokseenkin oikeaan osoitteeseen. Olympiakulta on olympiakulta, ja sillä pitääkin ansaita Vuoden Urheilija-titteli. Ja olihan se sykähdyttävin hetki, tosin ehkä sen palkinnon olisivat ansainneet myös hetkeä selostaneet selostajat, jotka sekosivat ihan täysin. Ja Mustille olisi pitänyt antaa myös joku Vuoden Taklaus-palkinto :D Erittäin ilahduttavaa oli se, että Vuoden Nuori Urheilija oli naispuolinen vammaisurheilija Amanda Kotaja, joka oli ihanan yllättynyt palkinnostaan. Myös Vuoden Esikuva meni ehdottomasti oikeaan osoitteeseen A-P Liukkoselle. Ainut mutta oli ehkä se, että palkintojen suhteen olisi voinut olla vähän enemmän jakaumaa, eikä niin että samat tyypit saavat monta palkintoa, kuten esim. lentopallo, vaikka toki varmasti palkintonsa ansaitsevat.

"Kipu kuolee huutamalla, alastomana lattialla!" Seuraavan kerran kun on taas sellainen olo että jalat vaan tärisee, joka paikkaan sattuu ja vaikeroin sohvalla, aion testata tuota Apulannan metodia.

Urheilugaala oli ennen kaikkea mielettömän motivoiva ilta. Urheilijana olisin halunnut heti illalla lähteä treenaamaan, jotta itse joskus voisi kokea tai tarjota muille yhtä huikaisevia kokemuksia kuin mitä eilen juhlittiin. Ja taisin myös sanoa ääneen, että työssäni tavoitteenani on, että jonain vuonna yksi kolmesta Paras Urheiluseura-finalistista, jotka esitellään gaalassa, olisi miekkailu- tai 5-otteluseura.

Illan lempparini olivat kyllä Iivo ja Musti. Hallissa ei ollut montaakaan kuivaa silmäkulmaa siinä vaiheessa kuin Iivo liikuttuneena kiitti Vuoden Läpimurto-palkinnostaan, ja Musti nyt vaan aina on niin mielettömän symppis. Ja tottakai fanitettiin myös entistä heppatyttöä Noora Rätyä joka heitti mahtavaa läppää!

Niin ja muuten, sitä ei ole taidettu täällä vielä mainita, että Vuoden 5-ottelija on Eevi Bengs ja Vuoden Miekkailija Niko Vuorinen.

Heppaperjantai

Pari viikkoa sitten koitti perjantai, jota olin odottanut koko viikon, koska se oli jo suunnitelmissa niin huikea. Onneksi toteutus oli vähintään yhtä hyvä kuin suunnitelma!

Aamu alkoi aikaisella herätyksellä ja jäisen sateen uhmaamisella, kun suuntasin uimahalliin anivarhain. Kevyt treeni, vaatteiden vaihto kotona ja sitten töihin. Töistä suuntasin perjantaiseen tapaan Keravalle, tällä kertaa kaverin kyydillä, jotta päästäisiin kaikki sitten jatkamaan matkaa yhdessä Keravalta. Keravalla oli pitkästä aikaa ohjelmassa kunnon estetunti. Syksyn teemana on meillä perustyöskentely, joka onneksi on sisältänyt paljon puomityöskentelyä, mutta niinhän se on, että mikään ei tee ihmistä onnellisemmaksi kuin esteratsastus. Uskokaa pois!

Sain ratsuksi Welmiron, joka oli klipattu viikon aikana, ja oli kylmän sään takia vähän säpäkkänä. Niinpä keskityin alkuverran aikana vain ratsastamaan sitä rennoksi ja avuille. Aloitimme harjoitukset ympyröillä ja kahdeksikoilla puomin yli, ja jatkoimme sitten ympyrällä ristikon yli. Tämän jälkeen jatkoimme pienillä pystyillä joilla keskityttiin ratsastamaan hyvä kaarteet ja jossa laukan piti edelleen olla kontrolloitua ja lyhyttä. Tässä vaiheessa joku kavereista nauroi että Welmu kuulostaa ihan siltä kuin esteet olisivat vähintään metrinelkyt, kun se örähtää jokaisessa hypyssä kovaan ääneen :) Hevonen olikin koko ajan tosi makean tuntuinen, tajuttoman terävä mutta silti keskittynyt ja kuunteli minua. Hieno fiilis!

Welmu vauhdissa oman ihmisensä kanssa. Kuva niinan.kuvat.fi.

Tämän jälkeen saatiin jo hypätä kunnollista rataa, esteet eivät olleet kovin isoja mutta kaikki oli silti ihan fiilareissa siitä että päästiin hyppäämään. Radalla sain keskityttyä siihen, etten ota liikaa laukkaa pois hypyn jälkeen, vaan teen vain tarvittavan tasapainotuksen jottei kaahoteta liikaa, jotta päästään etenemään tasaisemmassa temmossa jatkuvan eteen-taakse-virittelyn sijaan. Ja pitämään ne kädet rentona, etten säädä liikaa!

Lopuksi Essi vielä lisäsi yhteen pystyyn puomin päälle, jolloin se nousi reilu metriin, ja käski tulemaan sen kerran toisesta suunnasta. Ja vaikka este olikin isompi, onnistuin silti ratsastamaan sinne tasaisesti ja rennosti. Yleensä tuollainen saa kohdallani aikaan ennen näkemätöntä virkkausta ja säätämistä ja/tai kaameaa lennätystä, ja hevosella ei ole minkäänlaisia edellytyksiä selvitä tehtävästä järkevästi. Pikkuhiljaa alkaa fiilis löytyä, ja joskus tuntuu siltä että ehkä hitusen verran osaan ratsastaa :) (Ratsastus on siitä masentava laji, että mitä paremmaksi siinä tulee, sitä selkeämmin tajuaa kuinka surkea oikeastaan onkaan). Essin kommentti oli rohkaiseva "Saskian paniikki alkaa hellittää!" :D Hevonen oli kyllä sen tuntuinen että olisi hypännyt vaikka taloja, niin terävä ja hyvä! Melkein teki mieli pakata polle mukaan Areenalle, olisi voitu joinata amatööriluokkiin!

Meredith Michaels-Beerbaum ja legendaarinen Checkmate alias Joey, sekä hieno Uimastadion-este.

Iloiset ratsastajat suuntasivat tunnin jälkeen tankkaamaan itse tehtyä pitsaa ruoaksi, koska Hartwall Areenalta saa pelkkää roskaruokaa. Ja sitten Horse Showhun! Olin ihan innoissani, koska niillä oli tänä vuonna tosi hyvä ratsastajalista. Oli ilo katsoa hyvää ratsastusta! Fanitin staroja ihan kybällä ja hauskuutin kavereita pari vuotta vanhoilla inside-stooreilla Hollannin ajoilta tutuista ratsastajista :)