Ulkokausi avattu!

Läpi talven on toki tullut juostua ulkona säiden salliessa, mutta ammunnat on talviaikaan pakko jättää sisätiloihin. Herkät aseet eivät kestä sadetta, ja ampuessa ei oikein voi käyttää hanskoja, eli on oltava paitsi kuivaa myös tarpeeksi lämmintä jotta ulkona voi harjoitella ampumajuoksua. Ja vaikka kevät tuli aikaisin, kesä tuntuu antavan odotuttaa itseään tänä vuonna.

Viime viikolla pääsin kuitenkin ensimmäistä kertaa tällä kaudella ulos kunnollisiin juoksu- ja CE-treeneihin. Sää näytti epävakaiselta, joten loppuun asti piti jännätä päästäänkö ulos treenaamaan, ja kun sitten sää oli hyvä oltiin kaikki ihan innoissamme kunnollisesta ulkotreenistä. Eltsussa paistaa aina aurinko :)

Fiilistelyä instassa

Verryttelyn jälkeen aloitettiin aidoilla, jotka olivat armollisesti vähän matalampia kuin viime vuonna. Näistä tulee aina ihan satavuotias olo kun sattuu lonkkiin... Sen jälkeen sitten loikkatreeniä, joka on aina aika haastavaa etenkin kun ei ole tehnyt loikkia pitkään aikaan. Uusi juttu itselleni oli pallon kanssa juoksu, niin että pidetään palloa korkealla pään yläpuolella. Megavaikeaa hallita se asento juostessa! Vielä muutamat rullaukset, joissa sain kehotuksen lyhentää askelta hitusen jotta saan juoksun paremmin hallintaan, ja oli aika siirtyä ammunnan pariin.

Ammunta aloitetaan yleensä nostelemalla asetta molemmilla käsillä jotta saa hermotukset kuntoon, ja sitten ampumalla hitaasti. Näin ensimmäisessä ulkotreenissä oli hieman haastetta löytää se hyvä tähtäys, kun tuuli ja muut olosuhteet vaikuttavat asiaan niin paljon. Nytkin tuuli oikealta, jolloin sitten vähän painoi vastaan, ja osumat menivät oikealle. Herkkä laji... Kun tähtäykset saatiin kohdalleen tehtiin sitten juoksutekniikkaa ammunnan lomassa, ja muutama alamäkirullaus. Vedettiin myös yksi kisa, jossa omat ammunnat menivät suhteellisen mukavasti: 18+18+28+29=93sek. Tuo kokonaisaika on se joka kisoissa merkitsee mitään, ja tuo oli jo huomattavasti pienempi aika kuin aiemmin!

Muistoja viime kesältä

Lopuksi tehtiin sitten vielä muutamia startteja, jotka menivät pääosin tosi hyvin, paria sulamista lukuun ottamatta. Taisin myös tehdä uuden ampumaennätykseni, 11sek! On ihan mahdollista että olen ampunut siihen aikaan aiemminkin, mutta ei olla pitkään aikaan kellotettu ammuntoja, eli sanotaan että nyt se tuli ainakin virallisesti.

Mahtavaa päästä ulos tekemään kunnon treeniä! Kisiksellä kyllästyy helposti vajaassa tunnissa juoksemaan ympyrää, mutta nyt melkein pari tuntia hurahti lähes huomaamatta. Tai no, peppu kyllä tiesi tehneensä duunia niin kuin kunnon juoksutreenissä kuuluukin, ja seuraavana päivänä pohkeet olivat aika hyytelöä...

Huikein treeniviikko ever!

Huhhuh! Viikon kestänyt "leiri" on nyt takanapäin, ja hengissä selvittiin! Voin kyllä turvallisin mielin todeta, etten ole ikinä treenannut näin paljon ja kovaa:

Käytännössä joka päivä tehtiin neljää lajia, eli ratsastus jäi pois, ja sunnuntaina myös miekkailu. Heti maanantaina otettiin luulot pois kevyellä lähes 6h treenipäivällä :D Aamulla uitiin ja tehtiin oheistreeniä, iltapäivällä juostiin, ammuttiin ja miekkailtiin. Tiistaiaamuna miekkailun ja uinnin jälkeen ensimmäistä kertaa ikinä epäilin etten ehkä pääsisi kaikkia kuutta porrasta ylös kodin rappukäytävässä, sen verran paljon sattui takalistoon!

Ehkä eniten on tänä kesänä yllättänyt juoksun määrä ja laatu. Kevyttä hissuttelua harrastetaan oikeastaan vain alku-ja loppuverryttelyssä, muuten juostaan kovaa ja oikein, ja tekniikkaa treenataan loputtomasti, joka ikisessä treenissä eikä vain kerran viikossa. Eronkin kyllä huomaa, kun askel rullaa kevyemmin ja tehokkaammin, mutta voin kertoa, että loppuviikosta olivat kyllä jalat aika loppu.

Uinnissa pääsin ihan uusiin kilometrimääriin. Aiemmin olen tainnut tasan kerran päästä yli kolmeen kilsaan suunnilleen venyttämällä loppuverryttelyä väkisin, mutta nyt tuli uitua reilusti päälle sen useampanakin päivänä peräkkäin. Yksi suuri ero oli tietysti kyllä jo verryttelyidenkin pituus, aiemman 300m tekniikkaverraa sijaan tein useimmiten sellaiset 500-600m, ja loppuverryttelykin satasen sijaan väh. 400m. Ensimmäisenä aamuna odotin koko treenin ajan milloin tulee käsky uida joku 10000x50m täysiä-setti, mutta sitä ei ikinä tullutkaan, eli treeni oli kyllä miellyttävän vaihtelevaa koko ajan.

Lenkkareiden väriloistoa. Huomaa taidokas tähtikuvio!

Viikon pahin takaisku koitti torstaina, kun ei-enää-kovin-tuorein jaloin tehtiin porrastreeniä, ja reaktioharjoituksissa sitten pää meni nopeammin kuin jalat, ja potkaisin epähuomiossa porrasta täysiä. Ei edes voimasanoja päässyt siinä vaiheessa ja jatkoin kiltisti seinäpistoihin ja jalkatyöhön, mutta sen jälkeen kävin sitten hakemassa siihen jäitä vähäksi aikaa. Kylmäämisen jälkeen vapaamiekkailu sujui ihan hyvin ja loppuverrakin onnistuin, mutta kotiin lähtiessä oli varvas aikalailla turvonnut. Seuraavan päivänkin treenit meni ihan ok (ainut katari oli kun yritin tehdä uimahyppyä ottaen takajalalla tukea starttipallin tuesta, jolloin ponnistaa oikeastaan vain etujalalla, joka tietysti oli se kipeä jalka... Eihän sitä mitään tullut, ehdin ajatella AU ja sitten läsähdin täydellisen "magaplasan" veteen :D Lienee tarpeetonta mainita, että se kova 25m ei mennyt hirveän kovaa :D ), mutta illalla totesin että ehkä nyt kuitenkin käyn näyttämässä sitä, ja niinhän siinä kävi että diagnoosi oli "hyväasentoinen murtuma". Ehkä noloin tapa ever saada elämänsä ensimmäinen luunmurtuma!

Tai no, tunnustettakoon että perjantain juoksuammunnan olin ihan itku kurkussa. Ensin sen takia kun jalkoihin sattui juostessa niin paljon, kun varoin oikeaa jalkaa varpaan takia niin rojahdin varmasti joka askeleella vasemmalle jalalle, jonka lonkka ja penikka ei yhtään arvostaneet tätä. Ja sitten sen takia kun ampuminen meni niin huonosti, tuntui etten olisi osunut elefanttiinkaan, vaikka se olisi seissyt paikallaan. Näin jälkikäteen ajateltuna ehkä näillä asioilla oli jotain yhteyttä toisiinsa... Joka tapauksessa, olen aina ihmettellyt ihmisiä jotka itkevät treeneissä, yleensä vain puren hammasta ja yritän kovemmin, mutta nyt oli kyllä sen verran suuri väsy ja kaikki pahasti että ymmärrän näitä ihmisiä hivenen paremmin.

Iloiset leiriläiset

Lauantaina sitten levättiin (nukuin taas päikkäreitä telkkari huutaen täysillä urheilukisoja (pihtiputaan loikkakarnevaalit)), ja suunnuntaina vielä viikon viimeiset treenit. Jätin suosiolla juoksemiset pois ja keskityin ampumiseen. En usko että joudun montaa päivää lepäämään, mutta on typerää rasittaa jalan ulkosyrjää kohtuuttomasti varomalla varvasta juostessa. Ammunta sujuikin sitten oikein kivasti :) Siitä siirryttiin vielä suoraan uimaan, minkä jälkeen olikin treeniviikko purkissa.

Nuo kokonaismäärät ovat kyllä melkoiset, ja myönnän ihan suoraan, etten varmasti jaksaisi tuollaista tahtia koko ajan. Tuohon en edes ole laskenut mitään pikaisia kehonhuoltosessioita tai pyöräilyjä treeneihin. Nyt käytännössä en tehnyt muuta kuin treenasin, söin (tosipaljon!) ja nukuin (päikkärit joka päivä), eli ihan sellaista ammattiurheilijan elämää. Nyt elämä jatkuu vähän normaalimmalla tahdilla, ja viime viikon opit ja kehitys yritetään pitää mukana!

Tekniikka-Saskia eli juoksufiiliksiä

Ansku kirjoitti kesän alussa juoksutekniikkatreenistä. Silloin tuntui hyödylliseltä, että joku vähän katsoi miltä juoksu näyttää, mutten ikinä olisi arvannut, kuinka hyödylliseksi se osoittautuisikaan! En omasta mielestäni ole tehnyt tekniikkaharjoituksia mitenkään orjallisesti, mutta kuitenkin suhteellisen säännöllisesti kesän ajan. Ensimmäisen kerran tosissani huomasin hyödyn Triathlonilla, jossa havaitsin erityisesti alamäkitekniikkani olevan paljon parempi kuin muilla juoksijoilla. Sen jälkeen olen havainnoinut lähes jokaisella juoksukerralla, kuinka askel tuntuu noin sata kertaa kevyemmältä, kun ponnistan jaloillani oikeaoppisesti, enkä anna lantion romahtaa. Vähän aikaa sitten jopa julistin juoksuintonsa menettäneelle kaverille twitterissä, että juoksutekniikka on sitä, joka saa juoksun tuntumaan niin mukavalta, että sitä jopa haluaa tehdä joskus. Tästä ansaitsinkin aavistuksen harhaanjohtavan lempinimen Tekniikka-Saskia :D

Kuva täältä.

Toinen ratkaiseva tekijä juoksuni parantumisessa on intervallit. Miekkailuvalmentaja huomautti joskus, kun mainitsin edellispäivän attack+pump-yhdistelmän hyydyttämistä jaloista, että kympin lenkki (minkä attackin sanotaan olevan) on ihan turhan pitkä, paljon hyödyllisempää on tehdä intervalleja, ja kyhäsi saman tien minulle kasaan simppelin intervallitreenin. Mielestäni se näytti paperilla varsin kevyeltä, mutta ensimmäistä kertaa sitä toteuttaessani sain huomata, kuinka tappotreeni onkaan kyseessä. Kuitenkin heti toista kertaa tehdessäni huomasin jaksavani vähän paremmin, ja kolmannella kerralla vielä kevyemmin. Vielä en ole saanut itseäni lyhentämään palautusaikoja, rankentamaan palautuksia tai lisäämään intervalleja, mutta huomaan palautuvani kerta kerralta nopeammin intervallien välillä. Tästä on ollut selkeä hyöty vauhtikestävyydelle: paransin aikaani CE:ssä yli 2min! Niin se vain taitaa olla, että treenaamalla saadaan tuloksia, ja järkevästi treenaamalla saadaan vielä parempia tuloksia :)

Midnight Run-kisaraportti

Aika 54:54, ja v*tuttaa ihan s**tanasti, jos ihan rehellisesti asian ilmaisen. Tavoite oli edelleen se 50min alitus, alle 52min olisi ollut hyväksyttävä tulos, mutta tuohon en kyllä millään tavalla voi olla tyytyväinen. Kypsä yksilö kun olen, niin syytän huonosta tuloksestani niitä kymmentätuhatta muuta, jotka juoksivat edessäni.

Aloitetaanpa alusta. 10km Midnight Run taisi löytyä jopa kisakalenterista, vaikka osallistumiseni siihen oli loppuun asti epävarmaa. Lopulta kävi niin, että siskoni sairastui ja jalomielisesti luovutti osallistumisoikeutensa urheiluhullulle pikkusiskolleen, ja niin pääsin juoksemaan. Tämä tosin varmistui vasta hyvissä ajoin päivää ennen kisaa, mikä tietenkään ei ole ihan ideaalia valmistautumisen kannalta... Edellisenä iltana tsekkailin sitten rataa ja ohjeita, sekä varmistin lähtöryhmän, joka oli järkytyksekseni 5A, eli niille jotka juoksee yli TUNNIN!! Kirosin mielessäni, mutta ei auta itku markkinoilla. Sisko briiffasi sen verran, että alussa on aina tungosta, eikä kannata tuhlata energiaa turhaan puikkelehtimiseen ja ärsyyntymiseen.

Menin kisapaikalle tarkoituksella vasta puolisen tuntia ennen juoksua, jottei tarvinnut ottaa ylimääräisiä vaatteita ja kantamuksia mukaan. Löysin pari kaveria ja sain mainoksen selkääni, kuten olin luvannut, sekä pummin vesipullon. Ja ei kun vessajonoon. Ja sitä muuten riitti! Kun 10 000 juoksijaa haluaa juuri ennen lähtöä vessaan, niin eihän siitä mitään tule. Vessajonossa tein sitten nopeat avaavat venytykset, sen enempää en verrytellyt, kuten ei ollut kyllä suunnitelmassakaan. Lopulta missasin sen jo myöhäisen oman lähtöni ja ehdin juuri seuraavaan 5B-lähtöön. Ja eikun tungokseen.

Matkan varrella oli jos jonkinlaista häppeninkiä, joista en muista juurikaan mitään... Näköjään on keskittyminen ollut kohdallaan! Kuva osoitteesta midnattsloppet.com/fi.

Juoksu lähti heti rullaamaan mukavasti. Yritin pitää siskon ohjeet mielessäni ja olla ottamatta turhaa kipinää siitä, että edessä ja tiellä on koko ajan porukkaa, uskoen että kyllä se tästä kohta helpottaa. Kuinka väärässä olinkaan! Lähtöryhmä oli niin myöhäinen, että porukkaa riitti tasaisena solkena IHAN KOKO MATKAN. Pahinta meno oli Katajanokalla, jossa tie oli kaikista kapein. Ohjeissa oli erittäin selkeästi sanottu, että hitaiden juoksijoiden tulee pysytellä oikealla, jotta vasemmalta pääsee ohi, mutta näköjään ihmiset ovat sisälukutaidottomia tai jotain, koska tätä ei kyllä oltu millään lailla sisäistetty. Olisinkin toivonut, että radan varrella olevat toimihenkilöt olisivat muistutelleet tästä.

Ekat pari kilsaa meni suht hitaasti, ja melkein vähän hätäännyin kun katsoin kelloa parin kilsan merkin kohdalla. Aikataulukosta näkyykin, että alku on ollut kaikkein hitain, vaikka yritin pitää mahdollisimman hyvää vauhtia alusta asti, ettei tarvitsisi ihan hillittömästi kiriä lopussa. Ensimmäinen vesipiste oli 2,7km kohdalla, ja olin ajatellut, että jos olen siinä vartissa niin kaikki on ok, ja tämä onneksi piti. Ekat kolme kilsaa meni kevyesti, ja ajattelinkin, että normikisassa se olisi jo tässä :) Vasta viiden kilsan kohdalla aloin yhtään huomata tekniikassa hajoilua, mutta ei silloinkaan kovin pahasti. Vauhdin lisääminen on helppo kikka parantaa juoksutekniikkaa! Sitten päästiinkin jo Katajanokan tungokseen, jossa kieltämättä meinasi vähän hermo kiristyä, varsinkin kun kello kulki mutta matka ei. Tässä vaiheessa aloin jo todeta, että loppumatka pitäisi mennä sellaista haipakkaa jos aion alle 50min päästä, että taitaa jäädä tekemättä. Vasta 7-8km kohdalla alkoi keuhkoissa tuntua mitään, kun yhtäkkiä huomasin kuulostavani ihan elokuvien verikoiralta, tiedättekö sellainen joka hengittää äänekkäästi ja pelottavasti uristen :D

Olin ennalta katsonut, että reitin ainut kunnon nousu olisi tähtitorninmäki alkumatkasta, mutta kun käännyttiin hakaniemen sillalta kotia kohti, koittikin vielä kunnon nousu. Kunhan siitä selvisin aloin kiristää vauhtia loppua kohti, tosin reitti mutkittelikin vielä vähän enemmän kuin olin kuvitellut. Kuten tuosta aikataulukosta taas näkyy, niin viimeinen kilometrini oli kaikista nopein. Kummallisesti oikeastaan maalisuoralla tie oli ensimmäistä kertaa niin tyhjä, että voi juosta niin kovaa kuin halusi, ja niinpä kiskaisin vielä siihen kunnon kirin, mikä varmasti on syy siihen että pääsin alle 55min. Maaliviivalla pysäytin kellon (ja vilkaisin sykettä, toista kertaa ikinä yli 190, eli taisin juosta ihan tosissani siinä maalisuoralla), ja taisin päästää pari rumaa sanaa puoliääneen itsekseni. Harmitukseen ei auttanut se, että että vettä sai vasta haalittuaan kasaan baanania, patukkaa, alkoholitonta olutta (!?!) ja mitälie... Taas järjestäjille terkkuja, että vesipiste ensimmäiseksi jooko. Olisi ollut ollut kiva saada vettä heti ja sen jälkeen pysyä vähän liikeessä, eikä joutua tekemään tuollaista täyspysähdystä niistä maksimisykkeistä. Vähän vanhemmalle ja huonokuntoisemmalle ihmiselle tuollainen totaalistoppi saattaa olla jopa vaarallinen.

No, pakotin vettä ja urheilujuomaa kurkusta alas ja otin sitten omatoimisen loppuverkan hölkäten aleksanterinkatua pitkin (oli muuten ensimmäinen kerta :D) kohti kaverin synttärijuhlia. Siellä banaania ja palautusjuomaa, pikaiset palauttavat venyttelyt, suihku, ja myöhemmin ruokaa ja juomaa. Yöllä jaksoin vielä lähteä tanssimaan, mikä kyllä kielii siitä, että enemmänkin olisi ollut jätettävää sinne juoksuradalle.

Tästä saa nyt ehkä sellaisen kuva, että kaikki oli tosi pahasti, eli pakko selventää täthän, että tosi kiva tapahtumahan kuitenkin on kyseessä! Matkan varrella riittää kannustajia ja viihdykettä (konsertteja, sambatanssijoita ja mitälie), jotka varmasti toisivat oman lisänsä juoksuun jos ei olisi aikatavoitteita joita jahdata, vaan ottaisi juoksun rennosti rupatellen. Tai jos ei joutuisi keskittymään ettei juokse kenenkään yli :D

Summa summarum, fiilis oli hyvä koko juoksun ajan ja kovempaakin olisin päässyt, mutta hitto kun edessä on 10 000 lenkkeilijää. Puikkelehdin jokaikisestä välistä jonka näin, mutta kovempaa en päässyt. Sen verran pitää itseäänkin syyttää, että oma moka kun en raaskinut maksaa juoksua itse. Ensi vuonna ilmoittaudun itse ajoissa aikaiseen ryhmään!

Lomalla ehtii treenata aamulla, päivällä ja illalla!

Tuon moton mukaan mentiin viime viikko, ja kivaa oli :) Treenimäärä taisi olla lähemmäs 19h... ainut miinus jonka voin itselleni antaa, oli että venyttelyt jäivät hävettävän vähiin. Olin suunnitellut venytteleväni viikonloppuiltoina, mutta yllättäen ne täyttyivätkin mökkireissaamisesta, ja venyttelyt jäivät. Onneksi on kroppa kuitenkin kasassa vielä. Olen kuitenkin sitkeästi pitänyt kiinni siitä, että lomalla nukun joka päivä päikkärit, vaikka olisi kuinka paljon muuta tekemistä. Prioriteetit kohdilleen!

Lauantaina pidin perusteellisen ja ansaitun vapaapäivän, mutta sunnuntaina kiskoin itseni juoksemaan kunnolla uusien oppien kera! Olin unohtanut sykekellon kotiin, joten nakitin iskän mukaan ottamaan aikaa intervalleista, ja sain sen nappaamaan jopa pari kuvaa :)

Tekniikkatreeni menossa. Taustalla näkyy Tahkovuori.

Uutta intoa juoksemiseen

Asetin itselleni viikonlopuksi tavoitteet käydä pyörälenkillä, juoksulenkillä ja tehdä Steven lihaskuntoharjoitukset vähintään kerran. Mikäli maanantai lasketaan vielä viikonlopuksi, sain toteutettua kaikki suunnitelmani! Tosin maanantain pyörälenkki suuntautui Haukilahden rantaan jäätelölle... Pitäähän sitä nyt itseä palkitakin välillä kun pääsee vihdoin liikkeelle!

Jätskiseuralaiset J ja Penny

Sunnuntaina kävin juoksulenkillä, juoksin kolme kilometriä ja sain penikat siitä kipeytymään, vaikka juoksin hiekkapohjalla. Muuten juoksu kulki ihan mukavan oloisesti, vaikka taukoa olikin päässyt melkoisesti kertymään. Alkuviikosta tuli sähköpostiin mahtavia uutisia, meillä olisi ennen torstain miekkailutreenejä juoksutekniikkaopastusta! Ilmoittauduin mukaan ja sain kuin sainkin itseni eilen Kisikselle, ensin juoksemaan tunniksi ja sen jälkeen miekkailemaan.

Juoksutekniikkaosuus olikin varsin odotettu ja avartava tunti. Juoksimme ensin Kisahallilta Uimastadionin mäen yli Eläintarhan kentän viereen, ja Jokke katsoi loivassa alamäessä jokaisen juoksua yksitellen. Korjailtiin tässä vaiheessa isoimpia ongelmia. Oma ongelmani oli ensin jännittyneet hartiat. Kun sain hartiat rennoksi, kädet vatkasivat miten sattuivat sivulta toiselle, ja Jokke demonstroi juoksuani sanoen että nyt sä juokset kuin pikkutyttö! Seuraavaksi minun piti liioitellen juosta kädet suorassa linjassa, ja sen jälkeen taas normaalisti, ja tulihan se juoksu järkevämmäksi.

So true... Kuva Pinterestistä, alkuperäinen lähde kadoksissa

Tekniikkatreenit olivat perinteisiä kantapäitä peppuun, polvea ylös, kuopaisuja ja erilaisia avaavia liikkeitä. Ideana saada juoksuaskeleeseen laajuutta ja harjoittaa yläkropan suoruutta ja ryhdikkyyttä. Lopuksi Jokke katsoi uudestaan juoksua, ja nyt oli kaikilla jo paljon paremman näköistä juoksua. Juoksu muuttui kevyemmäksi ja rullaavammaksi. Sain myös vinkin hartioideni suhteen, eli jos tuntuu, että hartiat jäävät helposti jännittyneiksi ja liian ylös, kannattaa tehdä kontrastiharjoittelua ja nostaa tarkoituksella hartiat niin korviin kuin vain saa, ja sen jälkeen palauttaa hartiat rennoiksi alas. Toinen tärkeä tekniikkaopastuksen anti oli se, että pitää huolehtia siitä, että yläkroppa on ryhdissä ja korsetti tiukkana. Etenkin väsyneenä menee helposti kummalliseen etunojalysyyn, jolloin juoksusta tulee todella paljon raskaampaa. Tämä liittyy myös lantion oikeaan asentoon, eli jos alavatsan lihakset eivät ole kuosissa ja lonkankoukistajat ovat liian kireät, alkaa lantio ja peppu laahata perässä. Tähän auttaa juurikin tuo korsetin tiukkana pitäminen ja mielikuva siitä, että korostetusti vetää itseä suoraksi ja ylöspäin.

Penikat olivat hieman kipeät vielä eilen ennen juoksua, mutta kumma kyllä kipu hävisi eilisten treenien yhteydessä! Venyttely, IcePower ja liikunta toimivat ainakin tällä kertaa, ja treeneistä mukaan lähti niin monta juoksu-ahaa-elämystä, että viikonloppuna täytyy mennä testaamaan uutta, kepeää ja rullaavaa juoksuaskelta :D Lisää vinkkejä ja hyödyllistä tietoa juoksusta löytyy täältä.