Polish Open Championship

Terveisiä Puolasta! Niin kuin kerroin, niin agendalla oli tälle kesälle kisa ja leiri Drzonkowissa. Piti kirjoitella myös omista viimeistelytreeneistä, mutta se sama agenda on ollut sen verran kiireinen etten vielä saanut aikaiseksi, ehkä sitten jälkikäteen.

Torstaiaamuna riivatun aikaisin alkoi siis matka tänne. Lensin yksin Berliiniin, muut tulivat reilu tunnin myöhemmin toisella lennolla ja siitä jatkettiin eteenpäin vuokra-autolla. Matkalla tosin kävi sellainen onnellinen sattumus että samalla lennolla oli randomisti pari kaveria, eli käytiin sitten poikien kanssa aamukaljalla (smoothie minun tapauksessani) kun pojat odotteli jatkolentoa ja minä muuta porukkaa :)

Hieno uusi CE-paita ja järjestelmälliset pakkausmuistiinpanot.

Täällä vedettiin sitten pari päivää kevyttä viimeistelytreeniä, ja lauantaina oli naisten kisa. Päivä alkoi miekkailulla klo 8, joten oma aamuni alkoi kylmä/kuuma-suihkulla jotta varmasti heräisin kunnolla, sekä aikaisella aamiaisella. Kisassa oli mukana 37 naista, joten ensimmäistä kertaa itselleni tuli oikeasti kisassa vain yksi pisto kaikkien kanssa, niin kuin kuuluukin. Miekkailu meni ihan kohtuullisesti omaan ja kisan tasoon nähden, en turhautunut tai nuupahtanut pahasti missään vaiheessa, en nöyristellyt kovienkaan vastustajien edessä ja onnistuin kääntämään joitain tiukkoja matseja voitoiksi. Muutama pisto lisää olisi ehdottomasti ollut otettavissa, mutta siihen tarvitaan taas vähän lisää kokemusta ja kanttia. Opin taas paljon siitä millaisella tyylillä saan tulosta aikaiseksi, ja ennen kaikkea harvoin on ollut noin kivaa miekkailla. Oltiin Eevin kanssa miekkailupari, mikä oli hauskaa. Totesin kyllä jossain vaiheessa päivää että olipa kiva miekkailla vain naisten kanssa kun useimmat pistot olivat kevyitä pistoja hihasta eikä sellaisia runnomispistoja joista saa mustelmia, mutta taisin olla väärässä: suihkussa käydessä huomasin että kyllä niitä mustelmiakin oli kertynyt. Olin vain kai ollut ihan tosissani keskittyneessä tilassa siellä :D Hyvä niin.

Miekkailun jälkeen verrasin vähän ja ehdittiin käydä kämpillä ennen uintia. Uinti on jotenkin se laji johon nykään kasaan itselleni eniten paineita. Nytkin ennen uintia fiilis kuivalla maalla oli lähinnä tärinää, pahaa oloa ja hengenahdistusta, mutta onneksi vedessä tuntui ihan hyvältä. Uinti käytiin pitkällä radalla, mikä itselleni oli vasta toinen kerta. Muut olivat kirkkaasti nopeampia, joten keskityin vaan omaan tekemiseen. Uinti menikin oikein hyvin, uin 3:02,75 eli nopeammin kuin lyhyellä radalla toukokuussa! Lyhyen ja pitkän radan eroksi lasketaan n. 4-5sek, eli tuo oli kirkkaasti ennätys! Silti tuntui siltä että vähän olisi ollut rutistettavissa lisääkin, nyt toinen 50m oli vähän hidas, vasta sen jälkeen aloin laittaa kunnolla pökköä pesään ja loppu tulikin hyvin. Aika olikin 9sek nopeampi kuin se viime syksynä uitu edellinen pitkän radan aika.

Uinnin startti videolta tallennettuna. Olen tuo kaikista kauimmaisin.

Taas pienen huilin jälkeen oli CE:n aika. Lämmittelyssä ammunta oli vähän ailahtelevaista: muutaman starttiharjoituksen aikana esim. ammuin ensin tosi surkeasti ja heti perään uuden ammuntaennätyksen, 10,01 sek :D Niinpä lähdin taas kisaan vaan keskittymään omaan tekemiseen. Ensimmäinen ammunta meni ihan kohtuullisesti, samoin toinen, kolmas oli vähän hidas ja viimeinen taas ihan ok. Ei mitään tosi hyviä, mutta sellaista perusvarmaa tekemistä, ja kun se perusvarma alkaa olla 10-20sek parempaa kuin vuosi sitten niin se on jo ihan ok. Aikalailla samoihin taisi mennä kuin Uppsalassa. Juoksu oli rankkaa, mitä sitä kaunistelemaan. Saatiin hyvä kisa aikaiseksi yhden puolalaistytön kanssa, juoksin ihan sen kannoilla peesaten koko ajan, kunnes viimeisessä ammunnassa tytön konsepti taisi hajota täysin ja pääsin kirkkasti ohi. Maalissa olin sitten puoli minuuttia nopeampi. Oma kokonaisaika oli 16:20, eli jos oletetaan että rata oli samanpituinen kuin Uppsalassa (miltä se kyllä tuntui ja vaikuttikin) niin aika oli kokonaisen minuutin nopeampi kuin siellä. Kyllä ne kolme kirjainta selässä (FIN) saavat ihmeistä aikaan jaloille. Kuulemma askeleeni näytti koko ajan paljon kevyemmältä kuin puolalaistytön, ja kaikki olivat ihan varmoja että pyyhkäisen ohi hetkellä millä hyvänsä, valitettavasti en vaan onnistunut muuntamaan hyvää askelta kovemmaksi vauhdiksi. Joka kerta ammuntaan tullessa kyllä huimasi niin paljon etten käsitä miten olen onnistunut osumaan siihen tauluun, ja muistan ajatelleeni juoksussa jo toisella kierroksella että on ihan käsittämätöntä että teen tällaista rääkkiä itselleni ihan vapaaehtoisesti :D Kun kisan jälkeen tein kuolemaa ruohikolla niin valmentajankin viimeiset sanat oli "yritä päästä ylös sieltä jossain vaiheessa"... Onneksi ne kuolema-tuntemukset unohtuvat aika nopeasti ja päällimmäiseksi jää fiilis siitä että kisaaminen on kivaa.

Valitettavasti hevosia ei riittänyt kaikille, eli en päässyt ratsastamaan, mikä kyllä harmitti. Kisa oli tosi kovatasoinen, voiton vei Oktawia Nowacka, joka on m.m. viime vuoden maailmancup-voittaja, ja muutenkin ihan maailman kärkinaisia paikalla. Tätä en ihan ollut tajunnut tänne keväällä ilmoittautuessa, viime vuonna kisa oli mukavan pieni ja joukossa myös aloittelevia puolalaisjunnuja. No, ainakin olen nyt nähnyt kunnolliset isommat kisat ja saanut sen ensimmäisen kokemuksen, mikä seuraavalla kerralla varmasti auttaa suorittamaan taas vähän kovempaa jos onnistun löytämään vähän sopivamman tason kisoja. Sen verran kivasti kuitenkin ennätykset paukkuivat että ei kauheasti sen enempää voi itseltään vaatia, vaikka tuloksellisesti vähän floppi olikin. Vaikean talven jälkeen oli tiedossa että vauhtikestävyys ei vielä ole ihan sillä tasolla minne sen pystyn saamaan, ja nyt kyllä tuntuukin kroppa siltä että se on kyllä suorittanut ihan ylärajoillaan eilen.

Näillä mennään.

Oppirahoja siis makseltiin niinsanotusti, ja antoisaa oli! Oli myös hauskaa tavata muita 5-ottelijoita ja saada uusia kavereita. Eiköhän samoja naamoja näe vielä tulevaisuudessakin kisoissa :) Ja hei, meitsi sai ensimmäisen maailmanrankingpisteensä! Pahoittelut jotakuinkin olemattomasta kuvamateriaalista, taisin keskittyä vähän olennaisempiin juttuihin eilen...

Melkein 1000p!

Noniin, nyt on taas Ruotsi nähty! Tällä kertaa matka Tukholmaan sujui sen suuremmitta kommelluksitta, kuin että maustoin vahingossa salaattini chili-oliiviöljyllä ABC:llä, enkä lopulta pystynyt syömään sitä. Oltiin siis hyvissä ajoin satamassa ja löydettiin hyvin perille aamulla Tukholmassa.

Uinti käytiin lyhyellä radalla, ja olin aika iloinen kun huomasin että allas oli suhteellisen kunnollinen kisa-allas, jossa ei muodostu liikaa aallokkoa ja on kunnolliset starttipallit. Uinnin verryttely tuntui paremmalta kuin koskaan, ja oli siitä aika huolestunut, koska yleensä tuntuu ihan kauhealta ennen uintia. Ehdin verrytellä rauhassa ja kasata ajatukset ennen starttia, ja olin aika keskittynyt kun oli meidän erän aika. Muut sekoilivat lähdössä, ja muistan ajetelleeni alkusukelluksessa että tämähän alkoi hyvin, nyt vaan mennään. Ensimmäiset 100m uitiin toisella puolellani uineen tytön kanssa melkolailla samaan tahtiin, mitä nyt yksi käännökseni oli aika hidas joten tyttö pääsi vähän edelle, mutta uin sen heti kiinni. Yritin toteuttaa taktiikkaa jota ollaan harjoiteltu treeneissä joka varmistaa että jaksaa puristaa loppuun asti eikä vauhti hyydy, ja toteutin sen melkein liiankin hyvin ottamalla alun aika iisisti. Nyt vasta viimeiset 25m tuntui pahalta, tuntui etten etene minnekään mutta onnistuin silti mielestäni pitämään tekniikan kasassa ja vedot vahvoina, enkä sortunut kauhomaan. Aikani oli 3:04,41, ihan hyvä ja vierellä alkumatkasta uinut tyttö taisi jäädä jotain 10sek. Eräni oli hitain erä, eli voitin sen kirkkaasti. Taas vähän lähempänä sitä 3min!

Kuva Ebba Niklasdotter, Modern Femkamp-ryhmä.

Uinnista jatkettiin toiseen osaan samaa rakennusta miekkailun pariin. Tässä vaiheessa tuli vähän kiire koska uinnin alku oli vähän venynyt, enkä ehtinyt verrytellä niin kunnolla kuin olisin halunnut miekkailua varten. Niinpä alku meni vähän koomassa, enkä taaskaan miekkaillut yhtään hyvin. Vähitellen sytyin vähän paremmin, ja loppupuolisko oli jo enemmän omalla tasollani. Edelleen siis miekkailuni on ihan liian epätasaista. On ihan naurettavaa, etten onnistu napsimaan pistoja niiltä helpommilta vastustajilta, mutta sitten toisaalta saan niitä pojalta, joka voitti junnu-EM:ien miekkailuosion. Huooh.

Miekkailun jälkeen oli vähän aikaa hengähtää, syödä banaania ja nostaa jalat seinälle. CE saatiin aloitttua aikatulun mukaisesti, kaikki aikuiset samassa lähdössä. Rata oli kiva, ehkä vähän lyhyt, mutta siinä oli mukavasti mutkaa ja vähän mäkeä, eikä mitään portaita tai pukuhuoneiden läpi-juoksuja, niin kuin joskus. Ensimmäinen ammunta meni ihan ok, ja saavutin ekalla juoksuosuudella joukkuekaveria. Päätin olla hätäilemättä alussa, luottaa ammmuntaan ja kiristää sitten lopussa jos tarvitsee. Tämä taktiikka toimi ihan hyvin viimeiseen ammuntaan asti, jossa sulin ihan täysin. Ajattelin vaan että on pakko ampua hyvin, jolloin en todellakaan osunut enää mihinkään... Onnistuin kuromaan eroa juoksemalla aika paljon, mutta lopulta matka loppui kesken ja jäin edellisestä 13sek. Vain sen yhden ammunnan takia. P*ska!! Onneksi eroa oli vielä tuloslistassa muutaman pisteen verran hyväkseni. Tosi kovaa uineet tytöt olivat kaukana edellä mutta suurin osa muista oli takanapäin.

Perinteinen CE:n jälkeinen selfie. Muut tytöt olivat niin punaisia että katsoin parhaaksi filtteröidä perusteellisesti, oma naamani oli ovelasti piilossa lipan alla :D

Tiesin siis, että nyt pitää ratsastaa hyvin päästäkseni palkintopallille. Tässä vaiheessa olin myös jo kerännyt pisteitä kokonaiset 695p, tiesin siis että hyvällä ratsastuksella pääsisin tosi lähelle sitä 1000p rajaa ja tekisin selvästi oman ennätykseni. Vähän jännitti että otan sitten liikaa paineita ja ryssin kaiken, mutta olin kuitenkin suhteellisen levollisin mielin, osaanhan ratsastaa ja esteet olisivat aika pieniä. Saatiin tietää hevoset jo etukäteen, tällä kertaa ei arvottu niitä vaan järjestäjät olivat halunneet jakaa ne etukäteen ennakkotietojen perusteella. Sain hevosen nimeltä Cortizon, josta luonnehdinta kuului että se on varma tapaus mutta voi mennä aika kovaa. Ratsastaisin itse vasta toisessa ryhmässä, eli hevonen menisi radan toisella ratsastajalla ensin.

Yövyttiin Tukholmassa viisiottelukaverin luona, ja oli mukavaa että kisapäivä loppui suhteellisen ajoissa. Käytiin kaikessa rauhassa suihkussa, ja sitten suunnattiin pitsalle, koska ruoanlaitto tuntui ylivoimaiselta. Oli muuten hyvää! Samassa yhteydessä suoritettiin myös pieni verryttely-kävelylenkki, kun piti käydä kaupassa ja pankkiautomaatilla. Illalla ehdittiin vielä venytellä ja katsoa leffaa, mukava chilli-ilta.

Cortizon (Cagliostro-Hertigen). Kuva Bror Rosenback, Det är i Väsby det händer- facebookryhmä.

Sunnuntaiaamuna sitten suunnattiin kohti ratsastuspaikkaa. Rakennettiin ja käveltiin rata, joka tuntui melko tiiviiltä pienehkössä maneesissa, kun itse ei ole vielä aloittanut hallikautta kunnolla. Aika monta suhteutettua väliä ja tiukkoja kaarteita. Ehdittiin hyvin katsoa kun ponit hyppäsivät omat ratansa, sitten laittaa hevoset kuntoon ja kävelyttää niitä ennen kuin ensimmäinen ryhmä pääsi verryttelemään. Verryttely toteutettiin ryhmässä yhdessä melko ohjatusti, koska tilaa ei olisi muuten ollut. Saatiin hypätä neljä hyppyä kahdelle eri esteelle verryttelyssä, sitten yksi hyppy ennen kuin aloitti radan. Heppa oli vähän ratsastuskoulumainen ratsastaa, mutta hyppäsi kiltisti ja lähti hyppyyn nätisti sekä läheltä että kaukaa. Verryttely sujui siis hyvin. Radalla jarrut vähän katosivat yhdellä kaarevalla viiden askeleen linjalla, joten ei vaan päästy sinne linjan toiselle esteelle. Muuten rata oli ihan hyvä ja tasainen, en sortunut liikaan pidättämiseen ja panikointiin vaan ratkaisin asioita mukavasti eteenpäin. Sen ansiosta en myöskään saanut aikavirheitä kiellosta huolimatta.

Tuomarit laskivat pisteitä samalla kun laitettiin hevoset pois, minkä jälkeen seurasi tietysti palkintojenjako. Olin onnistunut pitämään kolmossijoitukseni, jee! Sain palkinnoksi pienen Marabou-levyn ja ruusukkeen :D Kokonaispistesaldokseni tuli 985p, eli yli 100p enemmän kuin koskaan aiemmin!! Ehdittiin mukavasti vielä käydä suihkussa ja chillailla hetki ennen kuin piti lähteä laivaan. Laivalla nautittiin täysi rinnoin buffetpöydän antimista ja jouduin lunastamaan lupaukseni viihdyttää kaveria karaokessa. Yöllä nukutti sitten kumman hyvin.

Nyt on kautta jäljellä enää pari viikkoa, jolloin on taas kisat ruotsissa. Siellä on siis vielä mahdollisuus parannella numeroita kaikissa lajeissa tämän kauden osalta!

Ennätysten parantelua sunnuntaipäivänä

Eilen aamulla oli jälleen aika herätä miekkailemaan, oli nimittäin kauden päätös-harjoituskisan aika. Onneksi aikataulua oli sentään rukattu niin että aamukasin CE skipattiin tyystin, ja aloitettiin inhimillisemmin yhdentoista maissa miekkailulla, jonka jälkeen vedettiin sitten CE ammuntapainoitteisena. Itseäni huvitti etukäteen kovasti, että tämähän oli oikeastaan aika samankaltainen juttu kuin ne maaliskuun harjoituskisat, joita jännitettiin kuukausitolkulla ja joihin valmistauduttiin huolellistakin huolellisemmin. Nyt panostin tähän suunnilleen yhtä paljon kuin normitreeniin, pakkasin kamat noin kolmessa minuutissa ennen lähtöä ja hyvä kun ehdin ajoissa paikalle…

Iloiset harjoituskisaajat valmiina päivän koitoksiin. Kuva Modern Pentathlon Finlandin fb-sivulta.

Tämä rento approach sitten selkeästi siirtyi mukanani miekkailualueelle. Miekkailin nimittäin paremmin kuin koskaan :) Toki vastustajat eivät ehkä olleet myöskään ihan maailmanluokkaa, mutta enpä ole minäkään, ja ihan yhtä lahjakkaasti olen aiemmin kämmäillyt kokemattomampiakin miekkailijoita vastaan. Onnistuin siis saamaan ensimmäistä kertaa yli 50% pistoista, ja menetin niitä vain maajoukkuetyttöjä ja yhtä treenikaveria vastaan, ja sain pistoni jopa pitkiltä miehiltä, mikä jopa valmentajan mukaan on ihan oikeasti haastavaa!

Pidettiin koko harjoituskisa joukkuekilpailuna, eli meitä oli kaksi viiden hengen joukkuetta jotka kisasivat toisiaan vastaan. Meikkailussa oteltiin ensin kaikki kaikkia vastaan yksi pisto, sen jälkeen yksi paripisto (yllättäen Ansku ja minä oltiin pari) ja sitten vielä tikapuujärjestelmällä, jota tullaan  tulevaisuudessa käyttämään myöskin maailmancupeissa. Yhteensä siis vain 11 pistoa, eli melko lailla tynkäkilpailu, olisi ollut hauska miekkailla vähän perusteellisemminkin.

Miekkailun jälkeen oli sitten CE:n vuoro. Lyhyen valmistautumisen jälkeen joukkueet järjestyivät lähtöviivalle, ja vedettiin kisa sukkulaviestinä, jossa kaikki suorittivat kaksi kertaa, ja jokaisella suorituksella kaksi ampumista. Juoksumatka oli täysin mitätön (reilu puolikas miekkailusali), eli kaikki riippui ampumisista. Olin verrassa ampunut paremmin kuin aikoihin, tasaista sarjaa alle 20sek, joten lähdin kisaan hyvillä mielin. Ja kattia kanssa, ammuin sitten historiallisen huonosti! Eka kierros oli vielä jotenkuten hyväksyttyä suoritusta, ensimmäinen ampuminen taisi olla 43sek ja toinen jotain puolisen minuuttia, mutta toisella kierroksella meni 47sek ja viimeisellä ampumisella jäi jopa yksi osuma saamatta. Ihan säälittävää. Mistään hengästymisestä ei juurikaan voida tuollaisella juoksumatkalla puhua, eli kyse on ihan täysin paineista ja jännityksestä, joka pitäisi pystyä kontrolloimaan paremmin. Joku lääkäri/muu asiantuntija ehkä osaisi kertoa tarkemmin mitä kehossa tapahtuu tuossa tilanteessa, mutta sanonpa vain että käsi väpätti pahemmin kuin heikoimpanakaan vappuaamuna kun halusi tehdä sen parhaan suorituksen joukkueen hyväksi. Käsittämätöntä. Kisa oli lopulta tosi tiukka, ja toinen joukkue vei sen niukasti nimiinsä, mutta meidän joukkueella oli plakkarissa lajivoitto miekkailusta.

Ansku ja minä vauhdissa ammuntapaikalla. Sama kuvalähde.

Pienen tauon jälkeen suunnattiin sitten Pirkkolaan altaaseen. Verrattiin, ja sitten vedettiin taas joukkuekisaa viestinä. Ensimmäisenä lajina oli 50m uinti, ja seuraavalla kierroksella uitiin sitten sama matka, mutta niin että ensimmäinen 25m pelkkiä vaparipotkuja ja takaisin sitten normi vapaauintia. Se muuten hyydytti aika tehokkaasti. Meidän joukkue vei molemmat uintikisat nimiinsä, ja vei siten kokonaiskisan voiton, hyvä me!

Tämän jälkeen sai sitten vetää vapaavalintaisia matkoja. Verrasin vähän välissä ja vedin sitten yksinäni 200m. Olisi ollut kivempi vetää se jonkun kanssa ja saada vähän lisäsparrausta kisakumppanista, pelkästään kelloa vastaan on aika tylsä uida, mutta minkäs teet. Ensimmäisellä 50m tekniikka hajoili omasta mielestäni aika paljonkin, sorruin taas siihen vanhaan kauhomiseen ja unohdin liukua, mutta sen jälkeen kunnostauduin. Ja menihän se lopulta, alle 3 ja puoli, nimittäin 3:22!! Kahdeksan sekunnin parannus siis lokakuun lopulta oleviin tuloksiin Tukholmasta. Yritetään jatkaa tätä rataa J Kuulemma ensimmäinen satanen meni 1:35, mikä on taas vähän reippaammin kuin ennen. Ja valmentajan mukaan edes se ensimmäinen 50m ei näyttänyt niin pahalta kuin tuntui.

Yllytin sitten vielä yhden kaverin uimaan kanssani 50m, joka meni aikaa 42sek tasan. Eli siinäkin kuukaudessa puolentoista sekunnin parannus (viimeksi kellotettu 10.11 aikaan 43,52sek), ja valmentajan kommentti oli että ”pääsisit kyllä kovempaakin”… Hyppyjä pitäisi nyt hioa niin että saisin siitä vähän lisäetua, nyt kun olen oppinut olemaan menemättä suoraan pohjaan asti niin hyppyni on vähän liian vaakatasossa, mikä hidastaa lähtöä. Uintihyppy on vain niin nopea suoritus että sitä on tosi vaikea kontrolloida, eli se taitaa vaatia rutkasti treeniä. Olenkin jo ottanut tavoitteeksi jäädä joka sunnuntaitreenien jälkeen tekemään muutaman hypyn, jotta sitä tulee treenattua enemmän, ja ainakin viimeksi valmentaja jäi auttamaankin.

Oli siis tosi hauska päivä! Tuollaisen höntsä-harjoituskisan vetämine joukkuekisana toimi mielestäni erinomaisesti. Kun osallistujat olivat niin eritasoisia, tuolla formaatilla kaikki saavat siitä enemmän irti. Illalla vietettiin vielä seuran pikkujouluja hyvässä hengessä. Joka tapauksessa, eilisiltaisista venyttelyistä huolimatta lihakset ovat kipeämmät kuin aikoihin tänään! Ihan uskomatonta :D Jätin suosiolla aamusaliin väliin, ja säästelin kroppaani illalla koittavaa kunnollisempaa miekkailukoitosta varten, otellaan varmaan jonkinlainen seuramestaruus ystäväseuran kuukausikisan yhteydessä. Mutta on niitä kehnompiakin tapoja viettää sunnuntaipäivää kuin omien ennätysten parantelu!

Jännityssyke

Et varmaan ole kuullut tuota termiä ennen? Juu en minäkään, mutta lanseeraan sen käyttöön nyt. Jännityssyke = jännityksestä johtuva tarpeettomasti kohonnut syke. Okei, pikainen googlaus osoitti, etten ole ihan ensimmäinen joka tuota termiä käyttää, mutta itse en ollut käsitteeseen törmännyt ennen kuin koin sen itse.

Uskolliset lukijat ehkä muistavat, kuinka toukokuun harjoituskisojen kisaraporttia leimasi vuodatus siitä, kuinka sairaan paljon jännitin kisoissa, ja kuinka paljon se vei voimia ja keskittymistä itse suoritukselta. Jopa Hyvinkään Hölkällä muistan sykkeeni lähtöviivalla olleen lähes 120 ihan vain paikallaan seistessä, silkkaa jännitystä. Tarkkaavaiset ehkä huomasivat, että SM-kisojen ja Tukholman tripin kisaraporteista tällaiset valituslitaniat puuttuivat täysin. Jotain on tapahtunut!

Keväällä kasasin itsenäisesti kisakalenteria, ja totesin että viisiottelukisoja on niin vähän, että niiden avulla en saa itselleni mitään kisarutiinia rakennettua. Juuri ne harjoituskisat olivat oiva sysäys sille, että jännitystilalleni on tehtävä jotain. Kisapäivän jälkeen olin niin loppu, että hyvä kun löysin kotiin ja sain jotain ruokaa lautaselle. Jokaisen lajin jälkeen helpotusta kesti ehkä 5min ennen kuin aloin jännittää seuraavaa lajia ja syke oli taas jos nyt ei ihan taivaissa, niin silti ihan liian korkea, mikä oli ihan mielettömän kuluttavaa. Totesin, että näin ei tulla koskaan pärjäämään, jännitys on saatava hallintaan.

Keskittynyt kisaaja latautumassa viimeiseen koitokseen SM:issä

Nyt syksyllä onkin sitten ollut ohjelmassa jos jonkinlaista kisaksi naamioitua kissanristiäistä! Ennen triathlonia olin vielä ihan paniikissa, mutta Midnight Runia en jostain syystä jännittänyt oikeastaan ollenkaan. Lauttasaari-juoksua ennen muistan nähneeni painajaista, että kisa olikin muutettu triathloniksi ja jouduin taas sille kauhealle pyöräilyosuudelle, eli kai jonkinlaista jännitystä on ollut ilmassa, mutta muistan katselleeni lähtöviivalla sykemittaria, ja ilokseni huomasin, että se oli "vain" noin sadan hujakoilla.

SM:iä kohti oli enemmänkin sellainen positiivinen lataus päällä, jännitti tottakai tosi paljon, mutta nyt se ei enää ollut sellaista paniikinomaista ja uuvuttavaa, vaan nimenomaan sellaisia positiivisia perhosia vatsassa, jotka saavat tekemään parhaansa ja vähän ylikin. Tukholmassa tämä melkein jäi puuttumaan, eli opittavaa on vielä siitä, miten saa ne positiiviset perhoset aikaiseksi vaikka kyseessä ei olekaan elämän suurin kisa. Kuitenkin tärkein on saavutettu, eli paniikinomainen jännitys on jo takanapäin, ja yksinkertaisin metodein siihenkin päästiin, eli kisaamalla.