Talvitreeniä

Taisin viime talvenakin kirjoitella joulutreeneistä, jotka silloin koostuivat juoksentelusta auringonpaisteessa ja heppailusta pakkasessa. Tänä jouluna suuntasin välipäiviksi ja uudeksivuodeksi Tahkolle talvimaisemiin panostamaan talvilajeihin. Harrastin kutakuinkin vuoropäivinä murtomaahiihtoa ja laskettelua, mikä toimi loistavasti. Erityisesti vapaan tyylillä hiihtäminen otti aimo harppauksia eteenpäin, kun sitä teki vähän enemmän. Parilla viimeisellä lenkillä en enää edes horjunut kuin humalainen! Oivallista kestävyystreeniä se myös oli, kuin myös koko kropan lihaskuntoa. Lenkeillä otetut selfiet oli sen verran järkkyjä ettei niitä tohdi julkaista, mutta tässä muuta fiilistelyä talvimaisemista.

Rinteet huippukunnossa ja sininen hetki tuolihississä.

Mökkielämää: takkatuli ja villasukat.

Nyt odotan sitten innolla tämän vuoden winter pentathlonia! Meitsi on tikissä.

Oman elämäni Kaisa Mäkäräinen?

Joulun jälkeisenä viikonloppuna matka vei Tahkolle talviurheilun pariin. Murtomaahiihto on laji, joka on kohdallani jäänyt aikalailla paitsioon, joten viikonloppuna otin sitten tätä takamatkaa kiinni vähän urakalla. Pertsaa olen sentään kokeillut muutaman kerran ala-asteen jälkeen, mutta vapaata hiihtotapaa en ikinä.

Onneksi siskoni on hyvä hiihtäjä ja kiltisti lupasi antaa aloittelijalle oppitunnin vapaan hiihtotavan tekniikasta. Murtsikassa suurin ongelma on tähän asti ollut laskettelukokemus, olen nimittäin vakuuttunut siitä että murtsikasukset ovat hengenvaaralliset, koska niistä puuttuu jarrut. Muuten olin varma että painelen samantien menemään olympiavoittajan elkein, olivathan ainakin termit hallussa kun osasin jo viljellä kuokkaaa, wassua, mobergia ja mitänäitänyton...

No, eihän se ihan niin mennyt. Aloitin oppitunnin syvässä mummokyyryssä polvet tutisten, ja lopetin sen maailman hitaimpaan ja vaappuvimpaan hiihtotyyliin. Edistys siis oli toki huomattava, mutta jos aloittaa ihan nollasta niin eipä sieltä kovin korkealle yhden oppitunnin aikana pääse. Ilman muuta etua on lihaskunnosta ja kehonhallinnasta, mutta olihan se silti yllättävän vaikeaa liukua eteenpäin yhdellä jalalla sivuttain. Ja hapottavaa, kun tekniikka on vielä niin hakusessa. Ja oli muuten aika outo fiilis ja ehkä ihan vähän virkistävääkin olla tosi surkea jossain!

Kävin sitten vielä seuraavana päivänä vähän itsenäisesti harjoittelemassa ja kertaamassa oppeja. Ihan en vieläkään päässyt sille tasolle että Niskaset olisivat aikeissa adoptoida minut, mutta olin jo hieman vakaampi ja pelottomampi kuin ensimmäisellä kerralla. Voi kuitenkin olla että ihan huimiin kisavauhteihin en tuossa lajissa ihan heti pääse...