maanantai 18. maaliskuuta 2013

Uusia uintikamppeita

Uudet treenivaatteet on aina ihania! Kisoissa juuri ennen radalle menoa vanhat uimalasini sanoivat yhteistyösopimuksen irti kun kuminauha katkesi, joten uudet lasit olivat välttämättömät. Vanha uimapukuni alkoin myös olla melkolailla aikansa elänyt, joten samalla hankin senkin. Äkkäsin rekistä ihan törkeen hienon neonpinkin uikkarin, mutta valitettavasti siitä ei ollut kokoja :( Jouduin siin tyytymään mustaan speedoon pinkeillä raidoilla.


Lasit hankin sitten tietysti uimapukuun sointuvaksi myöskin pinkeillä yksityiskohdilla. Kokeilin pieniä kovia kisalaseja, mutta ne painoivat sen verran paljon, etten viitsinyt niitä hankkia. Sen sijaan mukaan tarttuivat lasit, jotka on erityisesti naisille suunnitellut, eli niiden pitäisi istua naisen naamaan paremmin, ja lasit ovatkin tosi mukavat ja tiiviit. Tosin joku viisaasti kysyi onko maisen ja miehen naaman rakenteessa jotain perustavanlaatuista eroa, mutta ei nyt takerruta yksityiskohtiin :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti