SM- ja PM-kisat 2017

Kauden päätavoite on nyt takanapäin, kun SM- ja PM-kisat ovat onnellisesti ohitse.

Kisapäivä alkoi miekkailulla Kirkkonummen Veikkolassa. Miekkailusali oli laitettu hienoksi ja paikalle värvätty ammattituomarit, jotka olivat hämmentävän hyvinpukeutuneita mustissaan... Yleensä 5-ottelukisoissa ollaan totuttu siihen että joku randomi heiluu verkkareissa kello kädessä tuomitsemassa. Otettiin kolme pistoa yhdellä kiinnityksellä. Oma miekkailuni sujui aika hyvin joitain pieniä notkahduksia lukuun ottamatta, tuloksena yli puolet voittoja ja 215p, mikä on minulle ihan kelpo saldo. Miekkailuni ailahtelevuudesta kertoo tosin jotain se, että puolet miekkailun voittajan häviöistä oli minun ansiotani kun otin taitavalta miekkailijalta hienoja käsipistoja, mutta samoin lähes puolet miekkailun häviäjän voitoista oli minun ansiotani kun en kerta kaikkiaan löytänyt keinoa saada pistoja läpi päättäväiselle tytölle.

Miekkailun jälkeen oli hyvin aikaa elpyä vähän ennen siirtymistä uintiin. Uinti pidettiin Kirkkonummen uimahallissa, jossa lähes kukaan meistä ei ollut ikinä käynyt. Altaan pohjan jännä muoto hämäsi joitain, mutta oikein kiva hallihan tämä oli. Verratessani mietin että onpa uinti kisapäivänä kivaa, kun on valmistautunut hyvin eli tehnyt ne kovat treenit ja sitten herkistellyt, niin uinti tuntuu mukavan vahvalta ja kevyeltä! Toista se on kun tahkoaa niitä treenikauden pitkiä treenejä. Olin kertonut kaikille etukäteen että aion uida alle 2:50, kun vanha ennätys oli 2:52,7. Oma uinti meni ihan hyvin paitsi käännökset toisessa päässä olivat jotenkin hätäisiä ja siksi hitaita. Kun kellottaja maalissa kertoi ajakseni 2:49 pääsi ilmoille spontaani jess yhdistettynä ilmaan pomppaamiseen ja veden pärkäytykseen! Niin sitä pitää! Hapotti kyllä perusteellisesti (se tunne, kun tuntuu että sekä kädet että jalat yksinkertaisesti irtoaa kun hapottaa niin paljon...) mutta loppuverra onneksi auttoi siihen. Tarkka aika oli 2:49,22, millä irtosi 212p.

Uinnin jälkeen oli aika pitkä siirtymä ratsastukseen Keravalle. Itselleni sattui arvonnassa hevonen jolla yksi toinen tyttö menisi ensin, eli sain odotella omaa ratsastustani rauhassa radan kävelyn jälkeen. Radassa ei ollut mitään muuta ihmeellistä kuin aika tiukka tie sarjalle. Katsoin hevosen ensimmäisen radan ja se meni ihan mallikkaasti, paitsi juuri sarjalla hevonen epäröi ja kun ratsastaja käski silti hyppäämään niin menivät vähän a-osan läpi. Muiden ratsastajien mokailuista aiheutui kuitenkin viivästys, niin että jouduin odottelemaan selkään pääsyä vielä aika kauan. Verkassa haettiin sitten sitä että päästään esteille tasaisessa laukassa, hevonen oli itse helposti vähän pomppivainen ja epätasainen, mikä on minulle vähän vaikeaa kun herkästi teen itsekin liikaa. Viimeinen pysty meni oikein mallikkaasti ja viimein päästiin radalle. Ykköselle tultiin vähän huonosti ja sen jälkeen terästäydyin että nyt pitää ajatella eteenpäin niin lähti sujumaan. Sarjalle tultiin aikalailla varmistellen ja pienesti, mutta nopealla reaktiolla sarjavälissä päästiin b-osankin yli. Viimeiseltä esteeltä otettiin puomi alas, tultiin ehkä vähän epätasaisesti sinne. Rata ei ollut ehkä omasta mielestäni se kaunein ja tasaisin, mutta tulos ihan tyydyttävä ja oli hauskaa. Radalta ulos päästyäni verkkavahti kuitenkin tuli kyselemään että hyppäsinkö verkassa yhden hypyn liikaa. Väitin ensin kivenkovaan että en varmasti, kunnes kauhukseni tajusin että niin saattoi epähuomiossa käydä kun koutsi huusi tulemaan okserille heti perään uudestaan, mitä en älynnyt ilmeisesti mielessäni laskea. Rehellinen moka, mutta onneksi vain kymmenen miinuspisteen arvoinen. Näin jälkikäteen olen sitä mieltä että se saattoi olla ihan sen arvoista, rata olisi saattanut mennä muuten paljon huonommin.

Ratsastuksen jälkeen piti vähän auttaa järjestelyissä, kunnes lopulta parkkeerasin itseni vahtimaan LaserRunin ekan erän juoksijoita yhteen mutkaan ja mutustin samalla banaania ja kiskoin Red Bullia että jaksaisin vielä viimeisen rutistuksen. Verrasin sitten hyvissä ajoin rauhallisesti, ja juoksutekniikkaharjoituksilla jalkoja herätellessäni mietin hiljaa mielessäni että jalathan tuntuvat yllättävän hyvältä. Juoksurata oli kiva ja selkeä, yksi 800m kierros vaihtelevaa pohjaa ja ihan vähän sekä ylä- että alamäkeä. Yleisöä oli tässä vaiheessa kerääntynyt paikalle yllättävänkin paljon.

Lähdin ampumajuoksun takaa-ajoon neljäntenä 44sek tanskalaisen tytön perään, selkeänä tavoitteena saada mimmi kiinni ja ottaa se pronssimitali. Takanani ei kovin kaukana lähti vielä toinen suomalainen, josta vähän huolissani mietin että juokseekohan se minut kiinni. Ensimmäinen ammunta ja juoksukierros meni ihan hyvin, ja toiseen ammuntaan tullessani ilokseni huomasin että tanskalainen on vielä ampumapaikalla. Ammuin oman osioni melko ripeästi ja pääsin juuri ennen tanskalaista matkaan ampumapaikalta. Tarkoituksella en lähtenyt tuhlaamaan voimia ja juoksemaan ihan täysiä karkuun, vaan aika nopeasti tyttö juoksi minut kiinni. Ajattelin että hitsit, nyt se varmaan vaan seuraa koko kierroksen, mutta onnekseni tytön taktinen silmä petti sen verran että tuli minun ohitseni, jolloin puolestani liimauduin siihen peesiin hyötymään vetoavusta. Ylämäessä tyttö sai ehkä parin metrin kaulan, jonka rullasin helposti kiinni alamäessä, ja pystyin tulemaan aika rennosti ammuntaan. Ammunta sujui edelleen ihan hyvin, ja pääsin aika selkeästi ennen tanskalaista lähtemään kolmannelle kierrokselle. Tällä kierroksella mieleen alkoi jo hiipiä ajatus siitä että hitsit, ihan oikeasti voitan sen mitalin! Motivoi kummasti siellä metsässä juostessa. Kun viimeinenkin ammunta sujui hyvin eikä tanskalainen päässyt kannoille taisi huulilta päästä jo hillitty jess... Varmuuden vuoksi vielä tossua toisen eteen melko ripeään tahtiin, mutta kun en nähnyt punaista hahmoa edes kääntyessäni alamäkeen alkoi maistua jo aika makealta. Kun rullasin alamäkeä ulos metsästä tajusin yhtäkkiä mikä meteli maalialueelta kuuluu ja totesin ällistyksissäni että jumaleissön ne kannustaa minua, ja siellä tosiaan huutaa nimeäni muutama muukin kuin sisko ja treenikaveri!! Vielä loppukiri jonka aikana varmistelin että tanskalainen on kaukana ja pääsin tulemaan maaliin mitalistina huimassa tunnelmassa. Nyrkit nousi ilmaan aika ponnekkaasti ja monta kertaa maaliviivan jälkeen tuuletellessa melkoisen endorfiinihumalan saattelemana. Vitsit mikä fiilis. Ensimmäisenä halaamassa oli bestis Ansku, ja sen jälkeen riittikin onnittelijoita. Olin ihan hämmentynyt kun selkääntaputtelijoita ja kädenpuristajia riitti joka suunnalta. Tuhannet kiitokset kannustuksista ja onnitteluista niille jotka oli paikalla, joka ikinen lämmitti mieltä!

Oli kyllä hyvä kisa. Päivässä ei oikeastaan ollut mitään sellaista kunnolla heikkoa hetkeä tai suoritusta. Miekkailussa voi aina saada enemmän pistoja, mutta kokonaisuutena sekin oli ihan hyvä. Uintiennätys on aina ennätys. Ratsastuksessa oli oikeastaan päivän ainut tyhmä moka, se ylimääräinen hyppy. Jos olisin hävinnyt kymmenellä sekunnilla niin olisi harmittanut, mutta nyt tuo oli lähinnä hyvä oppi olla tarkempi tulevaisuudessa. Ammunnat olivat yhteensä 86sek, mikä on minulle oikein hyvä tulos, vain 2sek huonommin kuin kevätkisassa jossa omasta mielestäni ammuin ihan maagisen hyvin. Nyt ammunnat olivat omasta mielestäni jokseenkin vain riittävän hyviä. Jos tanskalaistyttö olisi ampunut paremmin ja oltaisiin jouduttu juoksemaan kilpaa, olisi ollut jännä nähdä miten kisa olisi päättynyt, kun oltiin suhteellisen tasavahvoja juoksijoita. Nyt tein omaa urakkaani huomattavasti helpommaksi ampumalla hyvin, mikä on onneksi ihan sallittua ja jopa toivottavaa. En vieläkään ihan käsitä kuinka hyvältä juoksu tuntui. Jopa niin hyvältä että mietityttää että jäikö vähän varastoon. Omasta mielestäni en kyllä juuri himmaillut, mutta haluaisin uskoa että olisin pystynyt juoksemallakin voittamaan mitalin. Joka tapauksessa oli sikamakeaa todella ansaita se mitali omalla suorituksella.

SM-mitalienkin kohdalla tajusin että olen kyllä ihan tosissani saada toista sellaista neljän vuoden ajan siinä onnistumatta, eli ei niitä ihan ilmaiseksi jaella. Viidessä lajissa on aika monta muuttujaa ja liikkuvaa osaa, ja pienehkössäkin porukassa jos itse mokaa jotain niin joku muu kyllä ottaa sen mitalin. Jos olisin jäänyt ilman PM-mitalia niin SM-pronssi olisi vähän lohduttanut, mutta tavoite oli ilman muuta ottaa ne molemmat kotiin, ja olen kyllä tyytyväinen että siinä onnistuin. Samalla saatiin palautettua oikea maailmanjärjestys kun Suomi otti kolmoisvoiton naisten PM-sarjassa ja miehissäkin kaksoisvoiton. Joka tapauksessa, kaksinkertainen SM ja PM (!!) -mitalisti, kuka olisi uskonut muutama vuosi sitten?! Hyvä minä!

Upeat kuvat on ottanut Kalle Nuuja.

Treenileiri

Taas on tullut treenailtua! Oma seurani järjesti ansiokkaasti  elokuun alussa viikonloppuleirin, jossa päästiin porukalla treenaamaan kunnolla. Leiri alkoi perjantai-iltana pienellä jumpalla ja kevyehköllä uinnilla Malmilla, vielä ei otettu mitenkään kaikkia mehuja irti. Lauantai-aamu alkoi samanlaisella setillä, altaassa tosin oli jo vuorossa nopeustreeniä. Ei taas ole vähään aikaan tullut uitua kunnolla porukassa, tunnin treeni menee yllättävän nopeasti kun on seuraa ja vaan tahkoaa menemään. Ja sitä paitsi voi olla ihan vähän tyytyväinen itseensä kun potkusetissä tekee vähän vähemmän kuolemaa kuin osa porukasta :D

Tästä sitten jatkettiin kisahallille miekkailemaan. Sielläkin tehtiin tunnin tehokas treeni erikoistilanteita, joka sekin meni hyvässä ohjauksessa yllättävän nopeasti. Onneksi, koska oma miekkailu oli ihan kauheaa varsinkin loppua kohti. Ehkä maailman turhauttavin laji välillä. Kisahallilta siirryttiin sitten reippaassa tahdissa kohti Peikin tallia ratsastustunnille. Oli kiva päästä testaamaan uutta hevosta, opettajaa ja ympäristöä! Totesin muun muassa että olen vähän pilalle hemmoteltu Keravan mainioissa oloissa, kun meidän ryhmällä on aina koko iso maneesi tai kenttä käytössä jossa karautella ympäriinsä. Nyt kenttä oli liian märkä ja jouduttiin maneesiin jossa oli samalla myös koulurataharjoitus, ja ahdisti oudon muotoinen tila ihan hirveästi. Ratsastus meni kuitenkin ihan ok.

Juoksutreenin jälkeen punanaamaiset leiriläiset jaksoivat vielä poseerata kuvassa.

Tästä lähdettiin sitten vielä kohti Eläintarhan kenttää kohti treeniä jonko kohdalla luki leiriohjelmassa "kova juoksu". Verrattiin kunnolla ja sitten lähdettiin tekemään sitä kovaa sarjaa, lyheneviä matkoja kiihtyvällä vauhdilla radalla. Käytin ensimmäistä kertaa omasta kellosta kunnolla ajanotto-ominaisuuksia, mikä oli yllättävän hyödyllistä kun pystyin seuraamaan vauhtia. Niinpä sain kaikki matkat kivasti kiihtymään niin kuin oli tarkoitus. Kotiin päästyäni katsoin fitbitistä päivän kulutusta ja totesin että olen yli 3000 kaloria miinuksella ja rupesin lappamaan pastaa kurkusta alas tietäen, että huomisesta ei tule mitään ellei saa vajetta paikattua aika tehokkaasti. Oli muuten vähän tekemistä :D
Sunnuntaiaamuna oli sitten aika jäykkää porukkaa altaan reunalla aamujumpassa. Aamujumpan ohessa juteltiin vähän uinnin kisaverrasta, ja siinä vaiheessa kun koutsi ilmoitti että seuraavaksi on vuorossa kisaverra ja sitten kaikki ui kisamatkan täysiä, ei muuten paljon hymyilyttänyt. Olin ihan vakavasti sitä mieltä että eihän tässä nyt ole mitään järkeä mennä väsyneellä kropalla uimaan huonoa aikaa. Kiltisti verrytellessäni kuitenkin tajusin, että porukassa oli aika monta jolle se kisasuorituksen harjoittelu tekee ihan tosi hyvää ja lähdin tietoisesti muuttamaan asennettani taas positiivisempaan suuntaan. Entäs sitten vaikka itse uisinkin huonosti, ei se merkkaa mitään?! Ja lopulta menikin ihan hyvin, uin muistaakseni 3:00,7 mikä taitaa olla nopein ikinä treeneissä uimani aika. Vähän verraa väliin ja sitten 100m täysiä. Tuntui muuten mukavan lyhyeltä matkalta! Verran jälkeen vielä 50m täysiä, ja tässä taisin vahingossa tehdä uuden ennätyksen, 36,7! Jee! Loppuun vielä pari kertaa 25m täysiä, nämä oli aika huonoja. Niin ja loppuviesti jotta päästiin vähän nauramaankin rankan treenin lopuksi.

Porukan kollektiivinen fiilis sunnuntaiaamuna. Treenattiin niin intensiivisesti että kuvamateriaali leiristä on lähes olematonta.

Päivä jatkui miekkailukisalla. Tässä oli huomattavasti parempi fiilis kuin eilisessä miekkailussa, onnistuin kääntämään joitain tiukkojakin matseja voitoiksi. Olin ihan hyvillä mielin kunnes katsoin tuloslistaa joka ei vastannut fiilistä ollenkaan, ja teki mieli taas paiskoa ovia. Nielin kuitenkin kiukkuni ja suuntasin aseen nosteluun, jossa opittiin taas uusia tapoja kehittää ammuntaa kotona. Lopuksi suunnattiin vielä tekemään kevyt juoksutreeni ikään kuin loppuverraksi eltsuun. Vaikka porukka oli aika ryytynyttä ennen tätä, uskon että tämä treeni elvytti aika hyvin, ainakin itse tuntui paljon paremmalta sen jälkeen kuin sitä ennen. On tosin hauskaa välillä verrata miten erilaista on treenata eri porukoissa: tehtiin alamäkirullauksia vakiopaikassa jossa olen tehnyt niitä aika paljon toisenkin treenikaverin kanssa, joka on hyvä juoksija. Alamäkirullauksessa kun idea on että antaa rullata niin pitkälle kun menee, en ikinä pääse yhtä kauas kuin tämä kaveri. Nyt kun taas annoin rullata niin pitkälle kuin menee pääsin huomattavasti pidemmälle kuin kukaan muu (sori kaverit mutta olen ihan varma että olette jarruttaneet jos vauhti hyytyy niin aikaisin), ja olen ihan varma että muut mulkoilivat minua kuin jotain mokomaa ylisuorittajaa :D

Oli hauska treeniviikonloppu! Kummasti saa itsestään irti enemmän porukassa ja kun joku muu on tehnyt ohjelmat ja itse vaan toteuttaa. Kehittäviä settejä nämä.

Pentathlon Spring Trophy ja täpärähkö hopeasija

Vuoden mahtipontisimman niminen kilpailu on ei-niin vakavamielisestä luonteestaan huolimatta Pentathlon Spring Trophy. Tämä kevätkisa käytiin tänä vuonna helatorstaina ja toimi oivallisena treenimotivaation nostattajana kevään mittaan. Kisa alkoi jo keskiviikkona ratsastusosuudella. Hevoset oli arvottu ja etukäteen, minulle oli valikoitunut Kalle-niminen ruuna. Vähän jännitin tätä etukäteen, koska edellisen kerran kun näin Kallen tositoimissa muutama viikko sitten sillä oli vähän henkisiä haasteita sarjan b-osalle. Rataa kävellessäni tein sitten hyvän suunnitelman kun totesin että tilannehan on aikalailla sama kuin jos isoissa kisoissa näkisin koeratsastuksessa hevosen kieltävän, jolloin tottakai reagoisin siihen omassa ratsastuksessani. Rata oli ihan täysissä mitoissaan eli täydet 100cm. Verryttelyssä taisin vähän jännittää kun en saanut tuotettua ihan niin sujuvia hyppyjä kuin olisin halunnut. Ennen rataa sai vielä hypätä yhden esteen, minkä jälkeen sitten tositoimiin. Radalla ratsastin oikein hyvin vaikka itse sanonkin, hyvä perustempo ja jalat kiinni loppuun asti. Sarjankin ratsastin hyvin suunnitelman mukaan, en sortunut älyttömään yliratsastukseen niin kuin pelkäsin, vaan hevosta äänellä ja jalalla rohkaisten suoriuduttiin ihan mallikkaasti. Yhden tien tein tyhmästi vähän turhan pitkäksi, eli tulokseksi tuli yksi vaivainen aikavirhe eli 299p. Oikein tyytyväinen päivän suoritukseen!

Kuva Kalle Nuuja

Helatorstaina jatkettiin sitten ihan inhimilliseen aikaan, kun vasta klo 10 piti olla altaassa. Pienehkössä kisaajien joukossa olin onnistunut hilaamaan itseäni nopeimpaan erään, mikä tietysti on aina hauskaa. Jännitin uintiakin enemmän kuin pitkään aikaan. Uinti on tuntunut lisääntyneen voiman myötä aika hyvältä viime aikoina, mutta ne kovat vauhtikestävyystreenit ovat kyllä jääneet ajanpuutteen vuoksi tekemättä, eli hirvitti miten jaksaa uida sen 200m kovaa loppuun saakka. Tämä ajatus jäi sitten ehkä vähän takaraivoon, koska tuntui että uin vähän säästellen ainakin 3/4 matkasta. Niinpä olinkin maalissa erittäin hämmästynyt ja iloinen kun kävi ilmi että aika oli 2:52, eli taas sekunnin ennätysparannus! Oujea! Lähdössä kävi hauska sattumus kun yksi uimari otti varaslähdön, ja omaa starttia kyllä vähän hidasti hämmennys siitä miten joku voi ehtiä veteen ennen kuin itse edes ehdin irrota pallilta, ja juuri ennen kuin osuin veteen ehdin kuulla kovaäänisen parkaisun "EI" ja hämmästellä mitä ihmettä tapahtui. Onneksi totesin itsekseni että just keep swimming, kyllä ne pysäyttää jos on tarpeen.

Uinnista suunnattiin sitten miekkailuun. Edellisen viikonlopun nöyryyttävien miekkailukokemusten jälkeen (ei niistä sen enempää) en ollut hirveän innoissani lähdössä tähän lajiin, mutta jostain se fiilis sitten löytyi ja miekkailin ensimmäisen kierroksen varsin kelvollisesti. Toinen kierros meni vähän heikommin, mutta kokonaisuutena jäin kuitenkin plussan puolelle eli enemmän voittoja kuin häviöitä, mikä ei ole minulle lainkaan itsestäänselvää. Varsinkin kun kulunut talvi on ollut miekkailun  suhteen aika katkonainen. Tähänkin lajiin voi siis olla ihan tyytyväinen.

Kuva Kalle Nuuja

Viimeinen laji eli ampumajuoksu tehtiin taas Eläintarhalla, missä juoksureitti on tosi kiva: vaihtelevaa pohjaa, pieni nyppylä ja pitkä lova alamäki, kaksi 400m lenkkiä jokaisella kierroksella. Tästä oli viime vuodelta vähän huonot muistot, kun happi ei kerta kaikkiaan kulkenut ja juoksu tuntui surkealta. Henkäisin siis helpottuneena kun lähdin verraamaan ja totesin että pystyn hengittämään ja tuntuu sata kertaa helpommalta kuin viime vuonna ainakin. Lisäksi kävi ilmi että olen yleisen sarja johdossa, eli lähtisin ensimmäisenä matkaan muiden takaa-ajaettavaksi. Aikas kutkuttava tilanne, ja voin kertoa että huomattavasti motivoivampaa kuin se monen minuutin takamatka jolta lähdin sm-kisoissa kiusaamaan itseäni. Ja ensimmäinen kerta jolloin pääsen johdossa matkaan! Verrytellessä motivoin itseäni ajattelemalla ampumahiihtäjä Mari Laukkasta, joka selvisi samasta tilanteesta (toki aika paljon isommissa ympyröissä ja muutenkin haastavassa henkisessä tilassa) oikein kunnialla.

Tämän vuoden suorituksesta jäi sitten huomattavasti miellyttävämmät muistot. Heti startin jälkeen ammuin ensimmäisen ammunnan viidellä laukauksella vakuuttavasti niin kuin pitääkin. Seuraavatkin ammunnat hoidin ihan kunnialla, vain viimeinen oli vähän heikompi eikä sekään kovin huono. Tällä tein urakkaa itselleni huomattavasti helpommaksi, mutta jaksoin silti ihan suhteellisen kivasti pistää töppöstä toisen eteen myös juoksuosuudella. Viimeisessä ammunnassa takamatkalta lähtenyt pitkäjalkainen poika onnistui saavuttamaan minut, ja viisaasti liimautui peesiin toiseksi viimeisen 400m kierroksen aika pyyhkäistäkseen sitten kevyesti ohi viimeisellä kierroksella. Tässä vaiheessa kerkesin ajatella että nyt voisin kai vaan hölkätä maaliin, mutta kun sitten kuulin takaa toiset askeleet enkä ollut ihan satavarma onko se mimmi jo viimeisellä kierroksella, piti ottaa vielä hyvä loppukiri. Maalissa tehtiin taas asiaankuuluvasti kuolemaa. Kokonaisaika oli kuitenkin selkeästi nopeampi kuin viime vuonna ja taitaa olla nopein LaserRun-aikani ikinä. Pisteitäkin sillä alkoi tulla varsin mukavasti.

Iloiset kisaajat palkintojenjaon jälkeen

Tottakai olisi ollut kiva voittaa, mutta hopee ei oo häpee ja siinä ei ollut enää kauheasti tehtävissä. Pienessä kisassa kun sarjoja yhdistellään niin jotuu alistumaan kohtaloonsa mitä sijoituksiin tulee. Pitkäjalka kuitenkin myönsi joutuneensa ihan näkemään vaivaa viimeisessä lajissa voittonsa eteen, siinä missä viime vuonna kruisaili ylivoimaisena, eli kivasti onnistuin pistämään kampoihin. Taskuun jäi myös selkeä piste-ennätys, 1176p! Ylipäätään oli ihan megakivaa kisata pitkästä aikaa, ja kaikissa lajeissa tuntui kulkevan kivasti. Tämän pohjalta on kiva tehdä treenisuunnitelmia ja asettaa tavoitteita kohti syksyn SM- ja PM-kilpailuja!

Kultaa Winter Pentathlonista 2017!

Vuoden kreisein kisa eli Winter Pentathlon eli talvi-5-ottelu kisattiin tänä vuonna vasta maaliskuussa. Viime vuoden kauheista hiihtokokemuksista viisastuneena olin panostanut talvilajehin enemmän tänä vuonna, ja odotin kisaa aika innoissani. Tänä vuonna jo eksoottista komboa oli maustettu vaihtamalla ratsastus uintiin. Vähän hekoteltiin että onkohan tiedossa avantouinti mutta saatiin sentään uida ihan uimahallin mukavan lämpimässä vedessä.

Iloinen ja mukavan runsaslukuinen kisaajajoukko

Viikonlopulle sattui säteilevä auringonpaiste, ja aika hyväntuulista porukkaa kokoontui Peuramaalle talvilajipäivää varten. "Suurpujottelu" oli ensimmäinen laji. Ja kyllä, nuo sitaattimerkit ovat siinä tarkoituksella koska faktahan on että todellisuudessa tuo meidän harrastama mäenlasku ei ole suurpujottelusta kuullutkaan. Peuramaan nyppylään mahtuisi ehkä kaksi suurpujottelukäännöstä, sikäli mikäli mitään siitä lajista ymmärrän. Hidastempoinen pujottelunomainen mäenlasku voisi olla aika lähellä totuutta. Tänä vuonna auringon pehmittämä rata oli vielä hitaamman tuntuinen kuin viime vuonna, ja itse ainakin horjuin kuin humalainen laskiessani muiden tekemien urien lomassa ja niiden yli. Kaatumatta sentään pääsin radan alas kolmen kisalaskun verran, ja lopputuloksissa sentään taas nopein nainen.

Vaatteiden- ja suksienvaihdon jälkeen suunnattiin sitten hiihtoladulle. Tosin tässäkään ei ihan voida puhua hiihtoladusta, kun pohja oli enimmäkseen loskaa, paikoin jäätä ja siellä täällä myös hiekkaa. Hiihto-osuus oltaisiin ilmeisesti siirretty Oittaalle, mutta siellä oli joku iso tapahtuma eli ei oikein oltaisi mahduttu sekaan. Ei siis ollut järjestäjien puolelta paljon tehtävissä, eikä tuo nyt niin haitannut, kaikki pääsivät ehjänä maaliin. Olin asettanut omaksi tavoitteekseni ottaa 10min pois hiihtoajastani, olettaen että oltaisiin hiihdetty sama reitti kuin viime vuonna. Nyt reitti oli puolisen kilsaa pidempi ja olosuhde vähintäänkin haastava, mutta onnistuin silti tavoitteessani! Tein vielä maalisuoralla tsempatessani kunnollisen pyllähdyksen kuin Lahden MM-kisoissa ikään.

Tein Matti Heikkiset maalisuoralla...

Lauantaille mahtui vielä ammunta, joka ammuttiin samalla formaatilla kuin viimeksi, eli 5min ajassa yritetään saada mahdollisimman paljon täyskaatoja eli viiden osuman sarjoja. Tähän löytyi tosi hyvä fiilis ja keskittyminen ja sain tulokseksi samat nätit 10 kuin viime vuonna. Kerta kaikkiaan onnistunut päivä!

Sunnuntaiaamuna jatkettiin miekkailulla. Miekkailutreeni on jäänyt talven aikana aika vähiin peukalon hajoamisen takia, ja se näkyi. Ihan surkeaa miekkailua, vaikka mitä tein. Rutkasti oli joukossa sellaisia tilanteita, että edes pienellä tuurilla olisi tullut pari osumaa lisää, kun miekka ei ottanut osumaa pienestä hipaisusta. Mutta minkäs teet. Kävin sitten vähän kuumana. Sori kaverit.

Viimeinen laji oli sitten uinti, ja olo oli helpottunut kun pääsi lajiin jonka osaa. Uitiin tällä kertaa 100m. Olin siitä aika innoissani, koska yksittäistä satasta ei ole tullut oikeastaan ikinä kellotettua. Ja siis kuinka ihanan lyhyt kisamatka se onkaan! Lähes koko uinnin ajan mietin vain kuinka helpolta tuntuu ja kuinka lyhyt matka on ja etten enää ikinä halua uida kahtasataa :D Satasella on oikeastaan vain alku ja loppu, ei ollenkaan sitä vaihetta missä yritetään vaan pitää vauhtia ja olla kuolematta niihin happoihin. Viralliseksi ajaksi sain 1:20,3, mutta altaan reunalla seissyt valmentaja tuli lopuksi sanomaan että oli myös kellottanut ajan ja saanut 1:18,6. Virallisessa ajanotossa oli vähän välikäsiä, joten valmentajan ottama aika jää kyllä treenipäiväkirjaan ennätyksenä. Uintiakaan ei olla treenattu vielä viime aikoina ihan kisoja silmällä pitäen, joten olen tuohon ihan tyytyväinen.

Kirkkain mitali. Kuva Kalle Nuuja.

Erittäin Virallinen palkintojenjako pidettiin juhlallisesti Pirkkolan uimahallin kahviossa, ja sain kuin sainkin kirkastettua viime vuoden pronssimitalini kultaiseksi! Siinä missä viime vuonna hävisin katastrofaalisen paljon paremmilleni miekkailussa ja hiihdossa, tänä vuonna vain miekkailussa mikä riitti hyvään tulokseen. Winter Pentathlon on ehkä vuoden hauskin kisa, johon ainakin itse suhtaudun aikalailla puolivakavasti, mutta onhan kisaaminen aina kivaa ja voittaminen tekee siitä vielä hauskempaa, sitä kun ei ihan joka päivä tapahdu!

SM-kisat 2016

Nyt on tämänkin kauden SM:ät kisattu! Avataan aluksi hieman ennakkoasetelmia: naisten sarjassa meitä oli vain neljä kisaajaa, minkä perusteella oli tietysti hyvä tavoitella vähintään mitalia, mieluummin hopeaista siinä ennakkosuosikin takana. Tämän perusteella vietin edeltävällä viikolla yhden illan listaamalla erinäisiä vitamiinipurkkeja siltä varalta että joutuu dopingtestiin :D

Aamu alkoi tavalliseen tapaan uinnilla Mäkelänrinteen uintikeskuksessa. Tein aikalailla samanlaisen verryttelyn kuin PM-kisoissa, joissa se oli havaittu toimivaksi. Olin lähdössä reunaradalla hallitsevan suomen mestarin vieressä, joten tiesin että toisia on taas vaikea seurata ja kannattaa keskittyä omaan juttuun. Ensimmäiset 50m uin ehkä vähän keskittymättömästi kruisaillen, toiselle sitten ryhdistäydyin. Muistan ajatelleeni 100m kohdalla että kumman kevyesti menee, ei vielä hapota, ja ne hapot iskivät sitten aika tarkkaan 105m kohdalla. Jaksoin kuitenkin maaliin ja olin ihan tyytyväinen aikaan, 2:54,3 eli vain vähän jäätiin siitä Bornholmin ennätysuinnista. Etukäteen oli vähän hirvittänyt että entä jos uin taas sinne vanhaan tasoon yli kolmeen minuuttiin, joten oli kiva huomata että onnistuin vakiinnuttamaan tasoni noille tienoille. Maalissa oli kyllä taas järkyttävät hapot, jotka onneksi vähän huuhtoutuivat pois kevyen loppuverran aikana. Kuitenkin siinä vaiheessa kun pääsin suihkuhuoneeseen ne tulivat yllättäen takaisin :D Jälkihiki on tuttua, mutta jälkihapot oli uusi kokemus!

Uinnin jälkeen olin siis aika loppu, ja naureskelinkin itselleni että mikä ihmeen 5-ottelija kuvittelen olevani jos olen jo yhden lajin jälkeen ihan hajalla. Hyvä kun jaksoin kiivetä portaat toiseen kerrokseen kisiksellä. Miekkailun aikana onneksi siitä kuitenkin elvyin. Miekkailun verra jäi ehkä vähän tavanomaista lyhyemmäksi, ja aloitin kisan häviämällä sisäiset matsit sekä siitä seuraavat. Jotenkin se kuitenkin lähti siitä rullaamaan, ja ilokseni laskin jossain vaiheessa että nyt on koossa saman verran voittoja kuin PM-kisoissa ja matseja on vielä rutkasti jäljellä. Hyvä fiilis ja keskittyminen kantoi loppuun asti ja tein elämäni parhaan miekkailutuloksen, jossa oli selkeästi yli puolet voittoja ja 215p. Jes! Kisan taso ei ehkä ollut maailmanluokkaa, mutta usein ne ennalta helpot vastustajat ovat olleet minulle niitä vaikeimpia. Nyt onnistuin kivasti keskittymään tekemiseen hyvällä maltilla mikä kantoi hedelmää. Tässä vaiheessa olin jaetulla toisella sijalla tismalleen samoilla pisteillä kovaa uineen mutta heikommin miekkailleen tytön takana eli hyvissä asetelmissa.

Miekkailun jälkeen koitti sitten ehkä päivän jännittävin osuus, nimittäin hevosten arvonta... Ja niinhän siinä kävi että sain hevosen jonka tiesin olevan sieltä vaikeammasta päästä tarjolla olevaa valikoimaa. Toki kyvykäs hevonen eli ei mitenkään mahdoton tehtävä. Keravalle päästyä ja radan kävelyn ja yhteisen verryttelyn jälkeen olin ensimmäinen radalla hevosten hyppyjärjestyksestä johtuen. Ykkösestä mentiin kunnialla yli, ja ihan hyvässä laukassa kohti kakkosta. Tulin sinne itse vähän huonolla askeleella, ja ehdin huokaista helpotuksesta että kiltti heppa hyppäsi silti, kunnes hevoselle taisi tulla pieni uskonpuute ja sukellettiin keskelle okseria eikä meikäläisellä ollut mitään mahiksia pysyä kyydissä. Heppa otti siinä tilanteessa hatkat, itse kampesin salamana pystyyn, totesin että esteen hajoittamista en olisi voinut tämän perusteellisemmin suorittaa, ja lähdin pinkomaan pollen perään. Polle oli kuitenkin sen verraan kiihdyksissään että ei heti antanut kiinni. Kun se lopulta pysähtyi lähelleni nenä kohti aitaa se vielä käänsi siitä verkkaisesti ahteriaan minua kohti, jolloin katsoin viisaammaksi vielä kerran kiertää sen etupuolelle turvallisen välimatkan päästä ja sille jutellen. Mikään 5-ottelukisa ei ole sen arvoinen että saa kaviosta naamaan. Ratahenkilökuntana oleva kaveri punttasi minut kyytiin, ja saatoin vihdoinkin huokaista kun ajanotto keskeytettiin. Tässä vaiheessa älysin että peukaloa vähän jomottaa ja sanoinkin kaverille että taidan tarvita sitten jäitä. Kun päreiksi pistämäni este sitten oli saatu rakennettua uudestaan lähdin uudelleen matkaan ja päästiin kakkosesta yli asti. Jatkoin rataa päättäväisesti kunnes ennen viitosestettä tuomaristo vihelsi taas: maksimiaika oli ylittynyt. Nolla pistettä ratsastuksesta. Tässä vaiheessa sapetti aika rankasti, ja pyydän anteeksi jos joku paikalla ollut havaitsi kuinka epäurheilijamaisesti sadattelin puoliääneen itsekseni.

Kohtalokas kakkosokseri

Ei auta itku markkinoilla, nöyrästi katsoin miten muut tytöt ratsastivat täydet pisteet ja totesin että sinne meni se mitali. Luovutin hevosen seuraavalle ratsastajalle, kehotin ratsastamaan paremmin kuin minä ja lähdin kylmäämään peukaloa. Toivottavasti ansaitsin myös niitä menetettyjä urheiluhenki-pisteitä karjumalla radan reunalla saman hevosen seuraavalle ratsastajalle epävarmuuden hetkellä "JATKA! LAUKKA!!!" ja kaveri selvitti radan kunnialla maaliin, mikä lämmitti mieltä.

Taisin mainita jollekin että nyt voin sitten hölkätä sen CE:n läpi... CE-paikalle siirtymisen jälkeen kokeilin miten sujuu aseen ottaminen kipeällä peukalolla ja kyllähän se vähän arkoi. Tunnustan että mielessä kävi että taidan jättää sen viimeisen lajin väliin, mitä järkeä lähteä kipeällä kädellä ja rääkkäämään itseään juoksuradalle jossa on karmea mäki. Onneksi valmentaja osasi taas sanoa juuri oikeat sanat puhelimessa että nyt vaan Saskia meet ja teet sen. Tiesin myös että jos joku muu olisi samassa tilanteessa jättänyt leikin kesken olisin vähintään hiljaa mielessäni tuominnut aika rankasti. Ei siis muuta kuin radalle. Lähtöasetelma oli toki masentava, ero seuraavaan tyttöön oli joku 5min :D Lähdin aika rauhassa matkaan ja tein nousujohteisen juoksun, jolla en kyllä ottanut ihan kaikkea irti itsestäni. Rata oli yllättävän kiva, vain kerran hirvitti että pysynkö pystyssä jyrkässä alamäessä happoisilla jaloilla. Jäi hyvä mieli että jaksoin tsempata viimeisenkin lajin läpi, ja itse asiassa ammuinkin ihan hyvin, vain viimeinen ammunta oli vähän heikompi. Ilmeisesti rento ote aseesta toimi kun ei pystynyt kovasti tukemaan peukalolla :D

Kaikki ratsastaa joskus nollat, on tunnettu totuus 5-ottelupiireissä. Harmi vain että se osui samalle päivälle kun ui hyvin ja teki elämänsä parhaan miekkailun, eli ainekset oli kasassa tosi hyvään kisaan. Neliotteluennätys sentään jäi käteen, mutta se tuntui kyllä aika laihalta lohdulta siinä vaiheessa. Seuraavana aamuna marssin pitkällisen mietinnän jälkeen lääkäriin näyttämään sitä peukaloa, mutta se on jo ihan oman postauksensa ansaitseva tarina...

PM-hopeaa Bornholmista

Pitkästä aikaa päästiin kunnolla kisaamaan, kun koitti PM-kisojen aika! Pohjoismaiden mestaruuksista kisattiin tänä vuonna Bornholmin paratiisisaarella Tanskassa. Oikeasti, minne ikinä katsoikaan saarelta niin näki horisontin, itse saarella jokaisella takapihalla kasvoi omena- ja viikunapuita, ja ilmasto oli sellainen madeiralaisen lämmin ja aina paistaa aurinko. Paratiisi siis. Miljöössä ei siis ainakaan valittamista, ja olin heti kättelyssä ihan myyty ja tosi iloinen että lähdin reissuun vaikka vähän tyyriimpi olikin kuin mennä laivalla Ruotsiin.

Reissu tosin alkoi vähän vähemmän paratiisimaisissa tunnelmissa, kun lähdin perjantai-aamuna aamuneljältä kohti lentokenttää. En raaskinut pyytää keneltäkään kyytiä tuohon aikaan, vaan bongasin bussin 415N jolla pääsin suoraan kentälle. Bussi oli kuitenkin varsinainen kulttuurielämys: olin niiden erittäin harvojen joukossa, joka a) oli selvinpäin b) ei pukeutunut opiskelijahaalareihin c) oli jo nukkunut ne vähäiset yöunensa. Matkalla ohiteltiin toinen toistaan surullisempia vantaalaisia ostareita. Aikamoista.

Pienten haasteiden jälkeen (lento Köpiksestä Bornholmiin oli myöhässä, mutta onneksi päästiin loungeen tankkaamaan kunnollista aamupalaa) päästiin siis perille, syömään, nukkumaan päikkärit ja kevyelle lenkille. Lenkillä ihmeteltiin joukolla miten voi olla mahdollista jos juoksee samaa polkua ensin yhteen suuntaan ja sitten takaisin, että molempiin suuntiin on alamäkeä?! Juoksu tuntui siis harvinaisen kevyeltä, mikä kertoi jotain siitä että valmistelut olivat olleet aika onnistuneet. Illalla vielä miekkojen tsekkaus, koeratsastusvideoiden katsominen ja kisapäivän aikataulun kertaaminen ja unten maille.

Hobitit ja horisontti.

Herätys kisapäivänä viiden jälkeen tuntui huomattavasti inhimillisemmältä kuin edellisen päivän kolmen jälkeen-herätys. Aamiaistankkauksen jälkeen sullouduttiin bussiin joka vei meidät kohti ensimmäistä lajia, uintia. Uintiallas oli jännä, kovin matala ja tasareunainen mikä kielii nopeudesta, mutta vesi oli suolaista! Jännää. Totuttelin tähän ja tein hyvän verryttelyn suunnitelmani mukaan. Oma eräni oli ensimmäinen, joten aika nopeasti oli aika mennä vaan starttipallille. Viereisellä radalla lähti tyttö jonka ennätys oli paljon kovempi kuin itselläni, ja alussa vähän ihmettelin että minne muut oikein jäivät. Toisella puoliskolla tyttö tuli odotetusti ohi, mutta jatkoin oman uintini tekemistä juurikaan huomioimatta mitä muut tekevät. Maaliin tulin eräni toisena, ja kaverit huutelivat että hyvin tehty. Itse olin ihan että joojoo mutta miten se aika?! Lopulta joku armollisesti huusi että se oli 2:53. En ollut uskoa korviani ja oli ihan pakko varmistaa että oikeastiko?! Kun vakuuttivat että kyllä, 2:53 taisin innostuksissani pärskyttää kuin Manadou ikään... Olisin ollut ihan tyytyväinen johonkin 2:58 aikaan, mutta 53! Ja seitsemän sekunnin ennätysparannus! Voi jumpe! Taitaa käydä selväksi, että olin ihan sairaan tyytyväinen ja ylpeä itsestäni.

Uinnin jälkeen siirryttiin miekkailuosioon. Tavaomaisen lämmittelyn jälkeen aloitettiin perinteisesti ns. sisäisillä matseilla, eli miekkailuparin kanssa otettavilla matseilla. Näistä onnistuin nipistämään ensimmäisen, mutta sen jälkeen olikin ihan katastrofialku. Jotenkin onnistuin paineistamaan itseni niin että vaan heiluin alueella enkä saanut mitään järkevää aikaiseksi ja muut tytöt napsivat pistot helpohkosti. Onneksi älysin reagoida tähän ennen kuin ihan liikaa aikaa oli mennyt, poistuin salista hetkeksi, nollasin tilanteen ja korjasin asenteeni. Tämän jälkeen alkoi jo sujua vähän paremmin. Otettiin ensin yksi kierros niin että kaksi pistoa yhdellä kiinnityksellä ja sitten toinen yhden piston kierros. Tällä toisella kierroksella onnistuin vähän seivaamaan tilannetta niin ettei tulos ollut ihan hävettävän huono, vaikka se aika surkeaksi jäikin. 10 voittoa 20 tappiota ja 173 pistettä. Ei voi mitään. Miekkailuosiossa hämminkiä aiheutti myös superhidas tulospalvelu ja vähän myös kuhnastelevat tuomarit, mutta lopulta saatiin kuin saatiinkin kaikki matsit miekkailtua ja pisteet oikein.

Ridakamat päälle ja siirtyminen ratsastuspaikalle, jossa hevoset jo odottelivat meitä ja päästiin kävelemään rata. Rata oli sellainen 100-105cm, varsin suoraviivainen. Arvonnan tuloksena minulle tuli se ainut hevonen josta ei ollut videota edellisen päivän koeratsatsastuksesta. Omistaja kuitenkin kertoili auliisti hevosesta, että se on ihan kokenut, ei ehkä tykkää sporrasta, suhteellisen herkkäsuinen ja oli ottanut eilen yhden puomin. Olin toisena vuorossa kiivetä selkään. Onneksi saatiin ratsastaa ilman kisatakkia, hepparaukka hikoili verryttelyssä aikalailla vaikka annoinkin sen kävellä aika paljon. Se tuntui sileällä ihan mukavalta, mitä nyt vähän pohkeen takana kun olin jättänyt ne sporrat yleisestä neuvosta pois, mutta esteillä se tuntui aina jotenkin hämmästyneeltä eikä oikein vetänyt esteelle. Sain sen kuitenkin kaikesta yli, vaikka esim. viimeinen isompi pysty ei todellakaan ollut kovin kaunis suoritus. Onneksi valmentajalla oli hyvä pelisilmä, tokaisi vaan "Hyvä Saskia, nyt radalle" niin etten jäänyt sitä miettimään sen enempää. Ensimmäinen ratsastaja oli mokannut jo alkuradasta, joten pääsin aika nopeasti aloittamaan oman suoritukseni. Koko radan ajan oli sellainen olo estettä kohti että heppa ei aio mennä, mutta päättäväisellä ratsastuksella sain sen kaikesta yli puhtaasti. Tyylipisteitä ei onneksi ole jaossa, voin nimittäin kertoa että sitä jalkaa tuli käytettyä ihan koko rahan edestä. Toivottavasti näytti siistimmältä kuin tuntui. Mukavaa oli, kun näin "oikeissa kisoissa" voi vaan antaa ratansa jälkeen hevosen takaisin omistajalle joka huolehtii siitä, ja voi keskittyä itsestään huolehtimiseen. Sama hevonen meni vielä yhdellä ruotsalaispojalla supersiistin radan.

Viimeinen laji oli tietysti ampumajuoksu, jossa naiset kisasivat ensimmäisessä erässä. Kun lähdin verryttelemään olin hetken vähän kauhuissani, eilinen keveys oli tipotiessään ja juoksu tuntui megaraskaalta. Kokeneemmat kaverit lohduttivat että kyllä fiilis paranee kun lähdet juoksemaan kovempaa, ja onneksi se piti paikkansa. Juoksurata oli ihan kiva, ruoholla juostiin kahta kenttää ympäri pienillä lisäkrumeluureilla. Shoot-in aikana ampumaradan ympäristössä oli uskomaton härdelli, mutta jollain ihmeen ilveellä onnistuin kanavoimaan kaiken häiriön omaan tekemiseen rakentavasti: "minä keskityn nyt tähän omaan juttuuni, muista piittaamatta, katsotaan sitten maalissa mihin se riitti". Ensimmäinen ammunta meni ihan hyvin, ja ohittelin alkumatkalla hitaampia juoksijoita. Toisessa ammunnassa en yhtään tiedä mitä tapahtui, en vaan kerta kaikkiaan osunut siihen tauluun. Toinen juoksukierros oli myös jotenkin tuskainen, kun on vetänyt ensimmäisen kierroksen ehkä vähän liian kovaa ja on vielä monta jäljellä... Onneksi kaveri tuli tässä sopivasti ennen puoltaväliä ohi, ja liimauduin siihen peesiin. Tässä vaiheessa onneksi muistin myös ajatella hyvää juoksutekniikkaa, mikä varmasti auttoi. Onnistuin myös kasaamaan itseni erinomaisesti, ja kolmas ammunta meni hyvin. Samoin neljäs. Viimeisen kierroksen loppupuolella joukkuekaverit huusivat äänensä käheäksi kannustaen minua, kun meitä oli kolme tyttöä aika lähekkäin tulossa maaliin. Tällä kannustuksella sain itsestäni puristettua viimeisetkin voimat, ja maalissa tehtiin taas kuolemaa. Onneksi huomasin videokameran kuvaavan minua, joten onnistuin pitämään homman jotenkin kasassa sen hetken, ennen kuin menin teltan taakse jännittämään tuleeko oksennus... Taas kerran sitä kyseenalaistaa miksi itseään rääkkää noin :D

Tässä vaiheessa jo kaverit väittivät että laskelmiensa mukaan minulle olisi tulossa PM-hopeaa, enkä taas ollut uskoa korviani. Olin taas tehnyt omaa juttuani ihan laput silmillä enkä ollut tilanteista juurikaan tietoinen. Loppuverran ja nopean suihkun jälkeen uupuneet ja nälkäiset urheilijat siirtyivät illalliselle, jonka tiedettiin huipentuvan jäätelöbuffaan. Lopulta koitti palkintojenjaon aika, ja totta todellakin, kaulaani pujotettiin painava hopeamitali! Voi sitä onnen määrää.

Seuraavana päivänä tulostaulukoita tavaillessa huomattiin kuitenkin, että tässä on nyt jotain mätää. Hetken aikaa luulin jo että mitali himmenee, mutta loputtomien tarkistuslaskentojen jälkeen vain pronssi vaihtoi omistajaa, mikä sekin tietysti oli ikävää. Senpä takia en viitsinyt heti hirveästi huudella ennen kuin tulokset olivat varmasti oikein, ja kieltämättä vähän haalisti riemua. Avoimessa sarjassa voiton ja kolmossijan muuten vievät saksalaiset, itse olin yhden pisteen erolla neljäs. Niin ja siis PM-voitto meni harvinaista kyllä Tanskaan.

Fakta kuitenkin on, että tein elämäni kisan! Koko päivänä oli vain kaksi huonompaa hetkeä, se miekkailun alku ja yksi huono ammunta, muuten oli erinomaista suorittamista omalla tasolla ja sen ylikin. Olen itse erityisen iloinen kokonaisuudesta, miten onnistuin olemaan niin keskittynyt koko päivän, ja se selkeästi kantoi hedelmää. Seuraavana aamuna heräsin pohkeet ja takapuoli aivan jumissa, ihan kuin olisi tullut urheiltua tai jotain. Palauttelupäivä meni ihanan sightseeing-retken merkeissä, ja jotenkin onnistuttiin taas löytämään lounaspaikka jossa oli jälkkäriksi jäätelöbuffa. 5-ottelijat olivat onnellisia.

The other side

Keväällä tuli lähestyttyä omia lajeja vähän eri näkökulmasta, kun päädyin muun muassa altaan reunalle kello kädessä ja vaatteet päällä menemättä itse altaaseen ollenkaan. Kellottelin siis jonkin verran kaverille treenejä, ja opin kuinka haastavaa ninkin yksinkertaiselta kuulostava tehtävä on. Vaatii hurjaa keskittymistä muistaa ottaa kaikki toivotut väliajat ja pysyä laskuissa millon uimari tulee maaliin. Ei jäänyt yhteen kertaan ne kerrat kun jäin hölöttämään naapuriradan uimarin kanssa ja huomasin että oho tuolla se jo menee enkä ottanut sitä väliaikaa. Sitten pitäisi vielä ehtiä kirjoittaa ne ajat muistiin, kannustaa uimaria ja mielellään katsoa myös lähdöt. Onneksi uimari oli itse kokenut koutsi ja katsoi itse lähtönsä, siihen en olisi millään pystynyt ainakaan alkeellisella kännykkä-ajanotolla. Rispektini uintivalmentajia kohtaan nousi näiden kokemusten kautta ihan uudelle tasolle. Itselläni oli sentään vain yksi uimari kellotettavana eikä mitään ryhmää jossa kaikille pitää saada ajat. Oli silti kivaa kun uimari kiitti kauniisti jokaisen kerran jälkeen ja sanoi ettei millään olisi saanut itsestään samalla lailla irti yksin. Kyllä se apu altaan reunalla vaan auttaisi omissakin treeneissä aikalailla.

Homma hallussa.

Toinen valmentajakokemus oli kun vedettiin ratsastusseuralle 5-ottelukokeilu. Omista alkuajoista alkaa olla jo sen verran aikaa, että oli kerrassaan ihastuttavaa huomata kuinka hauskaa kokeilijoilla oli. Miekkailuvarusteiden pukeminen sai jo porukan hihttämään hallitsemattomasti, ja vapaamiekkailua sävyttivät äänekkäät naurunpurskahdukset. Tuli mieleen että miksei meillä enää ole noin hauskaa treeneissä?! Onhan meillä toki kivaa, mutta enää ei osata arvostaa miekkailuvarusteiden hauskuutta tai innostua ihan jokaisesta pistosta. Hyvä herätys siihen että muistaisi pitää sen ilon mukana tekemisessä.

Oi niitä aikoja

Säilän salat

Ollaan kavereiden kanssa jo jonkin aikaa pohdittu, että olisi hauska kokeilla säilämiekkailua, se kun eroaa kalpamiekkailusta melkoisesti. Pääsiäisen jälkeen saatiin vihdoin kokeilu toteutettua, tässä hieman fiiliksiä siitä. Kuvamateriaali jäi valitettavasti olemattomaksi, koska heiluttiin niin innoissamme miekat kädessä :D

Säilä- ja kalpamiekkailu eroavat siis toisistaan monessa asiassa. Ensinnäkin osuma-alue on erilainen, eli säilässä vain ylävartalon osumat lasketaan. Muiden varusteiden päälle puettava hopeanvärinen takki merkkaa osuma-aluetta. Toiseksi säilässä käytetään etuoikeus-sääntöä, eli se joka lähtee hyökkäykseen ensin voi saada piston, ja vastustajan pitää ensin torjua toisen hyökkäys ennen kuin voi itse lähteä hakemaan pistoa. Kolmanneksi, osuma on erilainen, eli säilä on sekä pisto- että lyöntiase, siinä missä kalpa ja floretti ovat vain pistoaseita.. Sivalluksenomainen osumakin siis lasketaan. Ainiin, ja ristiaskeleet ovat kiellettyjä eli jalkatyö on hieman erilaista. Käytännössä siis pitää edetä askelin ja syöksyin, flessit eli ryntäykset ovat kiellettyjä. Niin ja itse miekka on tietysti ihan erilainen. Varmasti joku miekkailumaestro osaisi avata eroja vähän seikkaperäisemmin, mutta tässä ne päällimmäiset erot maallikkokielellä.

Kuva täältä.

Ennakkokäsitys säilämiekkailusta oli sellainen, että siinä vain juostaan toisiaan päin ja se joka huutaa kovempaa saa piston tuomarin sönkättyä jotain epämääräistä ranskankielistä litaniaa. Kokeilu avasi hieman tarkemmin tätä maailmaa, vaikka ranskankieliseen terminologiaan ei ihan vielä päästykään. Etuoikeuden havaitseminen vaatii harjaantunutta silmää, ja niinpä säilässä pitää olla koko ajan puolueeton tuomari tulkitsemassa tilannetta. Kuulemma alettiin päästä asian ytimeen kun opittiin jo kinaamaan pistoista, vaikka ihan huutamiseen asti ei vielä päästykään.

Kyllä tätä voisi joskus uudestaankin harrastaa!

Stockholm GP 2016

Tänä vuonna kisakausi alkoi aika aikaisin. Kaverit olivat lähdössä Stockholm GP:hen ja pitkällisen pohdinnan jälkeen päätin että kisa tällä lailla harjoituskaudella toimii sekä hyvänä motivaattorina että ainakin erinomaisena treeninä, joten lyöttäydyin mukaan. En oikein tiennyt mitä kisalta odottaa, omasta mielestäni en ole mitenkään järin kovassa kunnossa vielä tässä vaiheessa kautta, kun ei oikeastaan vielä ole tehnyt juurikaan niitä kovia treenejä. Kisa käytiin jälleen kerran neliotteluna, eli ratsastus jäi pois.

Kisapäivä alkoi uinnilla. Uinnin verryttelyaika jäi aika lyhyeksi, mutta ehdin sentään vähän vertyä, saada kroppaa hereille ja ottaa tuntumaa altaaseen. Olin aika nopeassa erässä, mutta muut olivat kyllä sen verran nopeampia ettei vetoapuja oikein herunut. Uintiekspertti-kaveri muistutti vielä viimeisenä ennen meidän erää että eka satanen pitää keskittyä hyvään tekniikkaan ja liukuun, ja tämä osoittautui hyvin ajoitetuksi ja muutenkin käyttökelpoiseksi neuvoksi, vaikka asian periaatteessa jo ennaltaan tiesinkin. Tämä mielessä onnistuin mielestäni hyvin keskittymään juuri siihen olennaiseen ensimmäisen satasen ajan, ja vasta sitten laittamaan vielä lisää paukkuja peliin. Maaliin päästyäni ruotsalaiskaveria vähän nauratti kun haukoin henkeä kuin kuoleva altaan reunalla, mutta niinhän sen pitääkin mennä että on uinut juuri niin kovaa kuin pystyy. Kello näytti aikaa 3:01,65. Ensin harmitti ettei vieläkään mennyt alle 3, mutta loppupeleissä olin kyllä varsin tyytyväinen tuohon, sitä vauhtikestävyyttä kun ei tosiaan vielä ole tullut juurikaan treenattua. Ihan kelpo kauden eka uinti.

Tässä vaiheessa vaihdettiin lukaalia ja sitten ryhdyttiin verraamaan miekkailua varten. Miekkailu otettiin miehet ja naiset yhdessä, kaksi kierrosta yhden piston otteluita kaikkia vastaan, yhteensä 28 matsia. Aloitin aika huonosti, en ollut uskollinen omalle tyylilleni vaan hosuin ihan turhaan. Toiselle kierrokselle sain vähän paremmin juonen päästä kiinni ja sain poimittuja vähän enemmän pistoja. Miekkailussa vähän häiritsi myös se, että tuomittiin matsit itse, taukoja ei siis voinut käyttää keskittymiseen kun piti hosua kello kädessä huutamassa pre-alleeta.

Mid-air

Pienen välikuoleman jälkeen päästiin tutustumaan CE-rataan, joka oli luvalla sanoen aikamoinen serpenttiini, sisällä hallissa kun oli juostava ja vielä kaksi kierrosta tätä. Vähän hirvitti että kuinka pahasti jalat menevät noissa mutkissa hapoille... Shoot-in aikana ammunta vähän ailahteli, mutta se kuuluu asiaan. Harmi oli se, että en ollut onnistunut keräämään niin paljon pisteitä että olisin päässyt lähtemään ennen kahden minuutin handicap-takarajaa. Niinpä meitä lähti kolme mimmiä samaan aikaan, ja yksi niistä pääsi livahtamaan ohi heti ekassa ammunnassa. Olin ajatellut ennalta että yritän tehdä aikalailla nousujohteisen CE:n ja lisätä vauhtia pikkuhiljaa, mutta viimeistään toisella kierroksella tajusin että nyt on kyllä juostava oikeasti kilpaa jos mielii pitää kolmossija, kun ero seuraavaan oli lähdössä 50p ja mimmi pisti tosissaan töppöstä toisen eteen ja onnistui ammunnoissakin vähän meikäläistä paremmin. Niinpä siis sain piiskata itseäni oikein tosissaan ja maalissa tehtiin jälleen kerran kuolemaa. Mutta sain pidettyä eron riittävän pienenä jotta sain kolmossijan varmistettua!

Valitettavasti vaan jälkipyykille oli tällä kertaa sijaa, kun ihmeteltiin kotimatkalla miten on mahdollista että kaikki olivat miekkailleet niin heikosti. Kävi ilmi että tulospalvelussa oli käynyt pieni moka ja muutamat pistot olivat jääneet rekisteröimättä. Näiden turvin nelossijan tyttö keräsi sitten sen verran enemmän pisteitä että lopputuloksissa oltiin tismalleen samoilla pisteillä, ja kovemmalla CE-ajalla ainakin teoriassa vei sen kolmossijan. Hemmetti, enkö olisi voinut juosta sekunnin nopeammin?! Tosin näin jälkikäteen taas lohdutin itseäni ajattelemalla pikaluistelija Mika Poutalaa, joka eilen hävisi pronssimitalin kuudella tuhennesosasekunnilla. Pitää vain treenata täysiä ja olla entistä kovempi ensi kerralla.

Team Finland.

Kisoista jäi kyllä hyvä maku. Ensinnäkin olin paremmassa kunnossa kuin luulin, itse asiassa paremmassa kuin syksyllä Falunissa ainakin tulosten varjossa. Ja ne tulokset siis, loppusaldo oli 728 eli kirkkaasti neliotteluennätys! Jos siihen lisättäisiin oletetut täydet ratsastuspisteet eli 300 niin tulos olisi sen yli tuhat minne en vielä ole päässyt, eli 1028. Jess! Ylipäätään oli tosi kivaa kisata ja olla reissussa hyvän porukan kanssa ja vielä tavata ruotsalaisia 5-ottelukavereita. Lisää tätä!

Winter Pentathlon 2016 ja mitalisija

Taas oli se aika vuodesta kun käytiin perinteinen Winter Pentathlon-kilpailu. Viime vuonnahan sairastelu esti osallistumiseni, joten tänä vuonna lähdin innokkaana matkaan (jos viime vuoden selonteko siitä mistä winter pentathlonista on kyse jäi väliin, löydät sen täältä). Ottelu aloitettiin ammunnalla perjantai-iltana Maunulan ampumahallissa Helsingissä, jatkui lauantaina Kirkkonummen Peuramaalla suurpujottelu- ja murtomaahiihto-osuuksilla, sekä päättyi sunnuntaina miekkailuun Helsingin Kisahallissa ja ratsastukseen Keravalla. Viktor Platanin muistokilpailuna toteutettu Winter Pentathlon on hauska kilpailu, johon moni rohkeni lähteä mukaan vaikka kaikki lajit eivät olisikaan täydellisesti hallussa. Kisaajien joukossa vallitsi hyvä yhteishenki toverillisen kilpailun lomassa. Kilpailu käytiin Masters-kilpailuna, eli ottelijoille jaettiin iän mukaiset tasoituspisteet. Joku taisi näitä vihannespisteiksikin kutsua :D Itse lukeudun kuitenkin niihin, joilta niitä pisteitä vähennetään, eli kisa alkoi miinuspisteiltä.

Kisa alkoi siis perjantaina ammunnalla. Ammunnassa käytettiin ensimmäistä kertaa uutta Laser Time Shooting-formaattia, joka on juuri tätä kilpailumuotoa varten kehitetty. Tässä formaatissa pyritään saamaan viiden minuutin aika mahdollisimman suuri määrä täyskaatoja. Toki perinteisempi ilmapistooliammunta oli myös sallittu. Itse ammuin kaksi yritystä laserilla. Ensimmäinen meni ihan hyvin vaikka kovasti ase kädessä tärisinkin, ehdin saada 8 täysosumaa, yhdeksäs jäi aivan hilkulle ajan loppuessa. Toinen yritys meni kuitenkin vielä paremmin ja ehdin saada vielä viime hetkellä viimeisenkin sarjan täyteen, ja sain 10 täyttä sarjaa! Olin tästä ihan megailoinen, koska ammunta tuntui hyvältä ja keskittyneeltä, konemaiselta niin kuin sen pitääkin. Joku taisi kutsua tuota hapotusammunnaksi, koska ampumakäsi väsyy yllättävän paljon. Tulos oli tasatuloksella kaverin kanssa naisten sarjan paras, joten tästä oli hyvä lähteä kohti kisaviikonloppua.

Monot tiukalle, sauvat käteen ja menoksi! Pitäisiköhän ensi vuodeksi hankkia myös virtaviivainen lasketteluasu?!

Lauantain talvilajit olivat sitten aika kaksijakoiset minulle. Laskettelun suhteen olin luottavainen (ainut huolenaihe oli kuinka paljon ottaa päähän jos joku on jostain syystä vielä nopeampi), mutta hiihto hirvitti. Pakkasta ei onneksi ollut ihan niin paljon kuin Foreca oli ennustanut, mutta ihan riittävästi kuitenkin. Kolme verryttelylaskua radalla menivät oikein hyvin kun rata oli vielä ihan tuore. Kokemuksen voimalla ja riittävän penkkiurheilun turvin (osasin ottaa käännökset oikein) onnistuin oikein hyvin myös kisalaskuissa, vaikka rata menikin jäiseksi kuten lajin luonteeseen kuuluu. Tuloksena päivän toiseksi paras aika, vain eräs lappalaismies oli nopeampi, eli taas naisten johtotulos! Tässä vaiheessa oma tunnelma oli varsin korkealla.

Naisten hiihdon startti. Kuva Kalle Nuuja.

Hiihto kyllä sitten vähän latisti sitä. Olin lainannut kahdet eri sukset, äidin vanhat pertsat ja siskon hyvät luistelusukset, mutta pellolle ajettu rata oli sen verran huonopohjainen etten viitsinyt ottaa siskon hienoja suksia pilattavaksi. Pertsat ilman pitoja ei kuitenkaan ollut mikään voittajakonsepti, kun ylämäkeen pääsi vain haarakäynnillä eikä sileällä silti oikein luistanut. Eihän siitä mitään tullut millään tyylillä vaikka kuinka huhkin.

Palauttelun jälkeen oli sitten sunnuntaiaamuna vuorossa miekkailu. Otettiin kolme pistoa kaikkia vastaan, ei siis erikseen naiset ja miehet jotta saatiin riittävästi pistoja. En ole mitenkään katastrofaalisen tyytymätön miekkailuuni, vain siihen että ne huonoimmat matsit olivat tutuimpia treenikavereita vastaan, mikä oli tosi turhaa. Muuten oli ihan kohtuullista, ja joukossa jopa oikein hyviä pistoja. Pistesaldo jäi kyllä sitten aika niukaksi niiden turhien jäätymisten takia.

Hikisiä naisia miekkailun jälkeen. Kuva Kalle Nuuja.

Koko viikonloppu oltiin jännitetty kuinka paljon pakkasta sunnuntaina on eli päästäänkö ratsastamaan, ja riemu oli suuri kun päästiin suuntaamaan kohti Keravaa ja hevosia arpomaan! Olinkin iloissani kun arpa valitsi minulle Wichitan. Hevosilla on ollut hyppylomaa ja pakkasten takia myös ylimääräisiä vapaapäiviä, mikä todella tuntui. Tamma oli kuin ruutitynnyri, ihan fiiliksissä kun pääsi hyppäämään. Onneksi esteet olivat ihan maahan kaivetun kokoisia koska kyseessä oli masters-kisa, niin pieni kaahailu radalla ei haitannut. Rata olikin sitten aikamoista vesihiihtoa, kun yritin pitää vauhtia edes jollain tavalla hallinnassa :D Joka tapauksessa tuloksena puhdas rata ja täydet 300p.

Ryytyneitä kisaajia palkinnonjaossa. Saatiin myös hienot Kyrkslätt IF-huivit :D Kuva Riina Pitkänen/Kalle Nuuja.

Pistesaldoksi muodostui 1163p mikä tarkoitti kolmossijaa ja mitalia! Itseäni huvitti suuresti se että tuo pistesaalis on kirkkaasti parempi kuin ikinä tavallisessa 5-ottelussa... Kolmen päivän kisarupeama kyllä tuntui etenkin päässä, kun viimeiseen lajiin lähdettäessä ihmetteli millä ihmeellä sitä jaksaa vielä tsempata ja skarpata. Siinä mielessä tavallinen yhden päivän kisa on kyllä helpompi. Joka tapauksessa oli tosi kivaa kisata pitkästä aikaa! Ensi vuodeksi sitten hiotaan vähän etenkin sitä hiihtoa niin saadaan mitalia kirkastettua!

Takaiskuja

En ole kuollut, vain joulukiireinen... Pitänee päivittää tänne kuulumisia!

Marraskuun lopulla miekkailtiin aikuisten joukkue-SM kalvalla. Viime hetken sairastelut typistivät seuramme joukkueet kolmeen henkeen, ja oma joukkueeni nimesi itsensä Team Heppatytöiksi. Siitä kisasta ei jäänyt jälkipolville paljon muuta kerrottavaa kuin hienot lettikampaukset, ja reissu päättyi lohturuokaan Kirkkonummen Mäkkärissä. Oltiin vähän epäonnisia ottelujärjestyksen kanssa, saatiin ensin se helpompi matsi ja tyrittiin se oikein perusteellisesti. Kun joukkueessa kaikki kolme miekkailevat hermostuneesti ja alle oman tason, ei tulos ole kovin mairittelevaa. Seuraava matsi olikin sitten aikamoista teurastusta, ja hävittiin jatkopaikka niukasti parin piston erolla seuraavaan joukkueeseen. Tosin todettiin että jos oltaisiin päästy jatkoon oltaisiin kohdattu se meidät jo alkuerässä teurastanut joukkue uudelleen, eli ehkä hyvä ettei jouduttu siihen uudestaan...

Heppatytöt kannustavat toista joukkuetta tiukassa matsissa

Sen jälkeen onkin ollut taas vaihteeksi vähän katkonaista. Syysflunssat tuntuvat kiertävän kaveripiiriä, ja kukin saa niistä vuorotellen erilaista versiota. Juuri nyt tuntuu siltä että suunta on taas ylöspäin, toivotaan että se trendi jatkuisi jonkin aikaa... On tässä tosin hauskojakin juttuja ollut kun juhlittiin äidin kuusikymppisiä "Linnassa" :)

#juhlatlinnassa

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Kun vakuutan kaverille että yläfemmojen laatu on suoraan verrannollinen pistojen määrään miekkailussa:

Polish Open Championship

Terveisiä Puolasta! Niin kuin kerroin, niin agendalla oli tälle kesälle kisa ja leiri Drzonkowissa. Piti kirjoitella myös omista viimeistelytreeneistä, mutta se sama agenda on ollut sen verran kiireinen etten vielä saanut aikaiseksi, ehkä sitten jälkikäteen.

Torstaiaamuna riivatun aikaisin alkoi siis matka tänne. Lensin yksin Berliiniin, muut tulivat reilu tunnin myöhemmin toisella lennolla ja siitä jatkettiin eteenpäin vuokra-autolla. Matkalla tosin kävi sellainen onnellinen sattumus että samalla lennolla oli randomisti pari kaveria, eli käytiin sitten poikien kanssa aamukaljalla (smoothie minun tapauksessani) kun pojat odotteli jatkolentoa ja minä muuta porukkaa :)

Hieno uusi CE-paita ja järjestelmälliset pakkausmuistiinpanot.

Täällä vedettiin sitten pari päivää kevyttä viimeistelytreeniä, ja lauantaina oli naisten kisa. Päivä alkoi miekkailulla klo 8, joten oma aamuni alkoi kylmä/kuuma-suihkulla jotta varmasti heräisin kunnolla, sekä aikaisella aamiaisella. Kisassa oli mukana 37 naista, joten ensimmäistä kertaa itselleni tuli oikeasti kisassa vain yksi pisto kaikkien kanssa, niin kuin kuuluukin. Miekkailu meni ihan kohtuullisesti omaan ja kisan tasoon nähden, en turhautunut tai nuupahtanut pahasti missään vaiheessa, en nöyristellyt kovienkaan vastustajien edessä ja onnistuin kääntämään joitain tiukkoja matseja voitoiksi. Muutama pisto lisää olisi ehdottomasti ollut otettavissa, mutta siihen tarvitaan taas vähän lisää kokemusta ja kanttia. Opin taas paljon siitä millaisella tyylillä saan tulosta aikaiseksi, ja ennen kaikkea harvoin on ollut noin kivaa miekkailla. Oltiin Eevin kanssa miekkailupari, mikä oli hauskaa. Totesin kyllä jossain vaiheessa päivää että olipa kiva miekkailla vain naisten kanssa kun useimmat pistot olivat kevyitä pistoja hihasta eikä sellaisia runnomispistoja joista saa mustelmia, mutta taisin olla väärässä: suihkussa käydessä huomasin että kyllä niitä mustelmiakin oli kertynyt. Olin vain kai ollut ihan tosissani keskittyneessä tilassa siellä :D Hyvä niin.

Miekkailun jälkeen verrasin vähän ja ehdittiin käydä kämpillä ennen uintia. Uinti on jotenkin se laji johon nykään kasaan itselleni eniten paineita. Nytkin ennen uintia fiilis kuivalla maalla oli lähinnä tärinää, pahaa oloa ja hengenahdistusta, mutta onneksi vedessä tuntui ihan hyvältä. Uinti käytiin pitkällä radalla, mikä itselleni oli vasta toinen kerta. Muut olivat kirkkaasti nopeampia, joten keskityin vaan omaan tekemiseen. Uinti menikin oikein hyvin, uin 3:02,75 eli nopeammin kuin lyhyellä radalla toukokuussa! Lyhyen ja pitkän radan eroksi lasketaan n. 4-5sek, eli tuo oli kirkkaasti ennätys! Silti tuntui siltä että vähän olisi ollut rutistettavissa lisääkin, nyt toinen 50m oli vähän hidas, vasta sen jälkeen aloin laittaa kunnolla pökköä pesään ja loppu tulikin hyvin. Aika olikin 9sek nopeampi kuin se viime syksynä uitu edellinen pitkän radan aika.

Uinnin startti videolta tallennettuna. Olen tuo kaikista kauimmaisin.

Taas pienen huilin jälkeen oli CE:n aika. Lämmittelyssä ammunta oli vähän ailahtelevaista: muutaman starttiharjoituksen aikana esim. ammuin ensin tosi surkeasti ja heti perään uuden ammuntaennätyksen, 10,01 sek :D Niinpä lähdin taas kisaan vaan keskittymään omaan tekemiseen. Ensimmäinen ammunta meni ihan kohtuullisesti, samoin toinen, kolmas oli vähän hidas ja viimeinen taas ihan ok. Ei mitään tosi hyviä, mutta sellaista perusvarmaa tekemistä, ja kun se perusvarma alkaa olla 10-20sek parempaa kuin vuosi sitten niin se on jo ihan ok. Aikalailla samoihin taisi mennä kuin Uppsalassa. Juoksu oli rankkaa, mitä sitä kaunistelemaan. Saatiin hyvä kisa aikaiseksi yhden puolalaistytön kanssa, juoksin ihan sen kannoilla peesaten koko ajan, kunnes viimeisessä ammunnassa tytön konsepti taisi hajota täysin ja pääsin kirkkasti ohi. Maalissa olin sitten puoli minuuttia nopeampi. Oma kokonaisaika oli 16:20, eli jos oletetaan että rata oli samanpituinen kuin Uppsalassa (miltä se kyllä tuntui ja vaikuttikin) niin aika oli kokonaisen minuutin nopeampi kuin siellä. Kyllä ne kolme kirjainta selässä (FIN) saavat ihmeistä aikaan jaloille. Kuulemma askeleeni näytti koko ajan paljon kevyemmältä kuin puolalaistytön, ja kaikki olivat ihan varmoja että pyyhkäisen ohi hetkellä millä hyvänsä, valitettavasti en vaan onnistunut muuntamaan hyvää askelta kovemmaksi vauhdiksi. Joka kerta ammuntaan tullessa kyllä huimasi niin paljon etten käsitä miten olen onnistunut osumaan siihen tauluun, ja muistan ajatelleeni juoksussa jo toisella kierroksella että on ihan käsittämätöntä että teen tällaista rääkkiä itselleni ihan vapaaehtoisesti :D Kun kisan jälkeen tein kuolemaa ruohikolla niin valmentajankin viimeiset sanat oli "yritä päästä ylös sieltä jossain vaiheessa"... Onneksi ne kuolema-tuntemukset unohtuvat aika nopeasti ja päällimmäiseksi jää fiilis siitä että kisaaminen on kivaa.

Valitettavasti hevosia ei riittänyt kaikille, eli en päässyt ratsastamaan, mikä kyllä harmitti. Kisa oli tosi kovatasoinen, voiton vei Oktawia Nowacka, joka on m.m. viime vuoden maailmancup-voittaja, ja muutenkin ihan maailman kärkinaisia paikalla. Tätä en ihan ollut tajunnut tänne keväällä ilmoittautuessa, viime vuonna kisa oli mukavan pieni ja joukossa myös aloittelevia puolalaisjunnuja. No, ainakin olen nyt nähnyt kunnolliset isommat kisat ja saanut sen ensimmäisen kokemuksen, mikä seuraavalla kerralla varmasti auttaa suorittamaan taas vähän kovempaa jos onnistun löytämään vähän sopivamman tason kisoja. Sen verran kivasti kuitenkin ennätykset paukkuivat että ei kauheasti sen enempää voi itseltään vaatia, vaikka tuloksellisesti vähän floppi olikin. Vaikean talven jälkeen oli tiedossa että vauhtikestävyys ei vielä ole ihan sillä tasolla minne sen pystyn saamaan, ja nyt kyllä tuntuukin kroppa siltä että se on kyllä suorittanut ihan ylärajoillaan eilen.

Näillä mennään.

Oppirahoja siis makseltiin niinsanotusti, ja antoisaa oli! Oli myös hauskaa tavata muita 5-ottelijoita ja saada uusia kavereita. Eiköhän samoja naamoja näe vielä tulevaisuudessakin kisoissa :) Ja hei, meitsi sai ensimmäisen maailmanrankingpisteensä! Pahoittelut jotakuinkin olemattomasta kuvamateriaalista, taisin keskittyä vähän olennaisempiin juttuihin eilen...

Oulun kesäkisat

Jaahas, taas on tullut miekkailtua. Olin viikonloppuna käymässä Oulussa, ja osallistuin sitten samalla Oulun Miekkailuseuran järjestämiin hulppeisiin kesäkisoihin. Näissä kisoissa kisasysteemi oli vähän omanlaisensa. Naiset ja miehet yhdistettiin samaan sarjaan, ja henkilökohtaisen kilpailun jälkeen käytiin joukkuekilpailu, jonka joukkueet muodostettiin yksilökilpailun alkusarjan perusteella mahdollisimman tasaisiksi.

Ensimmäistä kertaa Oulussa! Team HN5O edustaa.

On aina vähän tympeää joutua miekkailemaan tosissaan miehiä vastaan, ja taisin huokaista vielä vähän syvempään kun näin alkeräni: se ainut erä jossa oli vain yksi tyttö, eli minä. No, eipä siinä mitään, kaikki on voitettavissa ja matseja ei kannata etukäteen hävitä. Ensimmäisenä sain vastaan taitavan pojan, mutta matsi oli ihan kohtuullinen, hävisin 5-2. Seuraava matsi oli aika hyvä, sain hyvin pidettyä malttini, mutta ajan lähestyessä loppuaan aloin vähän hoppuilla ja vastustaja sai mokani hyödynnettyä, lopputulos 5-3. Sitten tulikin kylmää kyytiä ensin tosi pitkältä ja sitten aika taitavalta vastustajalta, ja kun se ehkä helpoin matsi joka ehdottomasti olisi pitänyt voittaa oli viimeisenä, ei siitäkään enää tullut mitään. En kertakaikkiaan onnistunut kasaamaan itseäni kun otti jo päähän ihan vietävästi, ja "pakkovoittaa"-fiiliksellä hätäilin ja mokailin ihan liikaa, ja tein homman vastustajalle helpoksi. Tästä sitten jatkettiin aikalailla hetimiten cup-otteluun, joka meni myöskin ihan penkin alle. Olisi varmaan pitänyt käyttää matsissa jotain taukokeinoja tai jotain jolloin olisin saanut koottua itseäni, mutta nyt se oli aika nopeasti ohi eikä kyllä jäänyt paljon muisteltavaa. Huooh koko yksilökisa.

Venailua, hengailua ja välipalaa.

Joukkuekisan piti sitten alkaa kohtapuoliin, mutta koska moni innokas miekkailija oli ilmoittautunut myös säilä- ja/tai florettikisaan, jouduttiin joukkuekisaa siirtämään aikalailla. Verrasin uudestaan varmaan seitsemän kertaa kunnes en enää viitsinyt, ja sitten tietysti kävi taas perinteisesti että yhtäkkiä kajahtaa jostain kutsu mennä alueelle ihan kylmiltään. Eihän siitä sitten mitään tullut ja hävisin tutulle treenivastustajalle jota vastaan oli ollut tosi hyviä matseja ja voittoja edellisellä viikolla ihan satanolla. Huooh taas. Onneksi muut joukkueen jäsenet onnistuivat tsemppaamaan. Seuraava vastustajani oli tosi taitava, mutta onnistuin olemaan olematta ihan märkä rätti. Viimeinen vastustaja oli sitten se sama jolle hävisin 5-3 omassa alkuerässä, ja päätin että tuosta haluan kyllä revanssin. Olin epähuomiossa joutunut joukkueen ankkuriksi, ja olimme häviöllä kai 37-40. Päätin että kolme minuuttia on pitkä aika ja yhtäkään pistoa en anna ilmaiseksi, ja jotenkin sain vihdoin psyykattua itseni hyvään vireeseen. Sain hyvällä maltilla hyödynnettyä vastustajan mokia ja napsittua pisto pistolta ja kai pari tuplaakin. Kun aikaa oli 33 sek jäljellä totesin että kohta tulee kiire, ja päätin toteuttaa yllätyshyökkäyksen, ja onnistuin saamaan siitä kunnollisella flessillä piston ja kuromaan etäisyyttä, ja joukkuetoverit hurrasivat. Taistelin loppuun asti ja voi sitä epätoivoa kun aika loppui tilanteessa 42-41. Yksi pisto! Siihen loppui se miekkailupäivä.

Joukkueet kättelyssä ja numerot taulussa sen typerän täpärän tappion jälkeen. Kuva Oulun Miekkailuseura.

Omalta osaltani surkeaa miekkailua siis viimeistä matsia lukuun ottamatta. Jollain ihmeen ilveellä pitäisi oppia tuntemaan omia mielenliikkeitä ja fiiliksiään vielä paremmin, jotta onnistuisi nousemaan sieltä epätoivon suosta, tai mielellään olemaan joutumatta sinne. Onneksi kuitenkin se viimeinen matsi oli se paras, jotta viimeiseksi sentään jäi hyvä fiilis. Yritetään löytää se ensi kerralla alusta saakka...

Uppsala revisited

Nyt on palattu Uppsalan reissulta, ei kuitenkaan vielä palauduttu, ihan zombiena täällä kirjoittelen. Olin kotona vähän ennen aamukymmentä, saamuin sohvalle kuin kynttilä ja heräsin kun puhelin soi vähän ennen yhtä... rankkoja nämä kisareissut näemmä!

Perjantai-iltapäivällä siis poimin reissuseuralaiset kisikseltä ja suunnattiin hyvissä ajoin kohti Turkua, jossa tehtiin maanmainio ruoka-pitstop ennen kuin suunnattiin satamaan. Satamassa vähän hihiteltiin kun kuultiin radiosta että samassa laivassa on myös Suomen kovimmat bilettäjät, ja meidän suunnitelma oli vain nukkua... Onneksi nukuinkin ihan kohtuullisesti, kiitos siitä kuuluu epäilemättä korvatulpille, jotka eliminoivat pahimmat bileäänet. Aamulla sitten perusteellinen aamupalatankkaus ja keula kohti Uppsalaa.

Kisa käytiin tällä kertaa kokonaan Fyrishovin urheilukompleksissa. Aloitettiin miekkailulla aamulla vähän ahtaassa miekkailusalissa. Ehkä ensimmäistä kertaa ikinä ei tullut kauhea kiire ennen miekkailua, vaikka en aloittanut verraa mitenkään kohtuuttoman aikaisin. Ehkä sitä on vihdoinkin oppinut jäsentämään sen verryttelyn sopivasti! Jalat tuntuivat tuoreilta ja käsikin toimi, ei siis huolta. Otettiin kaksi kahden piston kierrosta, paitsi sisäiset ottelut hoidettiin ensin kaikki pois alta. Miekkailu meni omasta mielestä ihan kohtuullisesti. Aina voisi ottaa enemmän pistoja, mutta ei tullut mitään megasuuria hölmöilyjä, jäätymisiä ja turhautumisia niin kuin joskus. Yhtä poikaa vastaan hävisin ensimmäisellä kierroksella molemmat pistot kun en vienyt omia pistoja loppuun asti vaan ne jäivät liian kevyiksi hipaisuiksi, mutta onnistuin sitten korjaamaan tämän hyvin toiselle kierrokselle ja ottamaan ne kaksi pistoa, mikä oli mukavaa. Miekkailtiin siis miehet ja naiset samassa sarjassa, mikä aina tekee sen että niiltä taitavilta pojilta on tosi vaikea ottaa niitä pistoja. Haluaisin uskoa että jos oltaisiin miekkailtu vain naiset keskenämme niin tulos olis voinut olla vähän parempikin.

Miekkailun jälkeen koitti sitten se outo ruokatauko. Tämä oli minulle aika turha, ei ollut mitään ruokahalua kun vain jännitti uintia. Onneksi uintia sitten aikaistettiinkin vähän. Viime vuonna ihmettelin kun yksi uimarityttö vähän kritisoi Fyrishovin allasta, mutta nyt taas itse vuoden kokeneempana joudun kyllä yhtymään siihen, että on tullut uitua paremmissakin olosuhteissa. Vesi on aika kylmää, merkinnät sienissä ja pohjassa niin haalistuneet että etäisyyttä seinään on tosi hankala hahmottaa, ja starttipalli jotenkin tosi vaikea. Verryttelyssä yritin sitten vertymisen ohella päästä sinuksi olosuhteiden kassa. Jostain syystä jännitin uintia ihan mielettömästi, kai sitä alkaa laittaa itselleen aika paljon paineita tässä lajissa. Uinti tuntui sitten aika kauhealta. Muistan että yhden käännöksen jälkeen tuntui että jalat vaan jähmettyi, ja kumman monta ajatusta ehtii ajatella siinä hetkessä: "En pysty enää potkia, en vaan JAKSA, SASKIA NYT POTKIT Saskia tää on kisa, POTKI!!" :D Potkin ja kauhoin sitten loppuun saakka ja olin kyllä harvinaisen finaalissa maalissa. Aika 3:03,04 ei herättänyt hirveästi tunteita suuntaan jos toiseenkaan. Aina olisi kiva uida ennätys, mutta olin sopinut itseni kanssa että alle 3:05-aikaan pitää olla ihan tyytyväinen. Ihan riittävän hyvä siis.

Näytän ihan kuolevalta :D Taidan yrittää ravistella yläkroppaa rennoksi matkalla ammuntaa.

Uinnin jälkeen oli ihan hirveä olo. Huimasi ja pyörrytti ja oksetti ja sekä kädet että jalat tärisi. Kevyt loppuverra vähän helpotti sitä, ja sitten oli vaan pakko alkaa keskittyä CE:hen. Rata oli harvinaisen kiva, juostiin kokonainen 800m mikä on henkisesti jotenkin miellyttävämpi kuin kaksi 4oom lenkkiä, ja aika paljon ruoholla mikä on aina mukavaa. Shoot-in aika meni ihan mukavasti, otin tuntumaa ammuntaan ja vähän juoksutekniikkaa, kroppa oli jo lämmin. Lähtö tapahtui takaa-ajona, lähdin 54sek johtajan perään, ja siinä välissä pari tyttöä. Ensimmäinen ammunta ei olltu huippu muttei huonokaan, mutta ohitin siinä jo yhden tytön joka oli lähtenyt 17 sek ennen minua. Halusin tällä kertaa keskittyä ennen kaikkea hyviin ammuntoihin, joten otin ensimmäisen ja toisen kierroksen juoksua aika iisisti. Toinenkin ammunta oli hyvä, se taisi olla 8 laukausta. Yritin olla joka kerta ammunnassa tosi keskittynyt omaan juttuun, ja vihdoinkin tässäkin lajissa tuli kisassakin parannusta: kaikki ammunnat menivät alle 30sek! Olen tehnyt treeneissä paremminkin, mutta kisassa se on aina vähän eri juttu. Kolmannella kierroksella alkoi juoksu vähän painaa, mutta viimeiselle kierrokselle yritin ja toivottavasti onnistuinkin vähän kiristämään vauhtia ja pitämään tekniikkaa kasassa. Juoksu siis kulki paremmin kuin olin uskaltanut toivoakaan.

Lopputulos siis naisten yhdistetyssä sen+jun-sarjassa toinen sija. Ei mitään huippusuorituksia, mutta ihan hyvä suunta, ja etenkin kuntolajit olivat jopa vähän positiivinen yllätys kevään takaiskujen valossa. Ja se ammunta ilahduttaa että vihdoinkin se ei ollut ainakaan huonoa. Ennen kaikkea oli tosi hyödyllistä kisata, jännitin ihan yllättävän paljon mikä on varmasti vienyt voimia aika paljon kun nyt näin väsyttää. Oli muuten ihanaa kun oli oma kuski mukana, oli ihan huippua saada keskittyä tekemiseen kun joku muua hoiti suurimman osan ylimääräisestä organisoinnista. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää!

Palkinnoksi aina hyödyllinen uimalakki :)