Historian siipien havinaa

Eilisten miekkailutreenien yhteydessä pääsin selaamaan jo edesmenneen viisiottelijan Viktor Platanin vanhaa leikekirjaa. Platanin uraa tuntemattomille Wikipedia kertoo lisää. Historian siipien havina oli valtaisa ja leikekirja todella mielenkiintoista luettavaa. Pieneksi hetkeksi pääsin vuoden 1948 olympialaisten tunnelmaan mukaan ja vanhoissa lehtileikkeissä oli tosiaan sitä jotain.

Viktor Platan vuoden 1947 Puolustusvoimain mestaruuskilpailuissa

"Jos ammunta oli murheellista, niin sitä ilahduttavampaa oli katsella ottelijoiden uintia."

"Juoksun sankari ja samalla koko kilpailun suurin yleisösuosikki oli kuitenkin ranskalainen Lacroix, joka katkenneesta kädestään huolimatta ui eilen yllättävän hyvin ja tänään juoksussa saavutti peräti neljännen sijan."

"Tässä erässä ui belgialainen Wyt, joka ratsastuksessa mursi kyynärluunsa, mutta siitä huolimatta jatkoi sisukkaasti kilpailua."

Majuri Olavi Larkas, joka muuten tuli viidenneksi Lontoon kesäolympialaisissa vuonna 1948

Huhhuh. Aika hardcore-kamaa. Tähän aikaan säännöissä oli vielä aika paljon eroa nykysääntöihin. Ensinnäkin kaikki lajit kilpailtiin peräkkäisinä päivinä, jolloin kilpailupäiviä oli viisi. Hieman erilaista lähteä juoksemaan, kun alla ei ole kolmea muuta lajia. Toisaalta matkat olivat pidemmät.

• Uintimatka 300 metriä ("tyyli on vapaa, kunhan ei haro käsipohjaa eikä potki pohjasta").
• Juoksu 4000 metriä ("viimeinen laji ottaa loppumehut pois").
• Ratsastuksessa 5000 metrin maastorata ("jossa niin ratsastajan kuin hevosen kiusaksi on radalla tavallisesti 18-20 erilaista estettä, jotka on ylitettävä määrätyssä järjestyksessä. Myös keskinopeus on määrätty, jotta lorvailijatkin saisivat osansa").
• Miekkailussa puolestaan saattoi mennä koko päivä - esimerkiksi Lontoon olympialaisissa miekkailu aloitettiin aamulla klo 9 ja saatiin päätökseen illalla klo 19.
• Ammunta on suoritettu "hermoja vaativana" kaksintaisteluammuntana - jossa siis kilpailtiin vierekkäin, ei vastakkain... 25 metrin ampumamatka, 165 senttiä korkeaan ja 50 senttiä leveään miehen muotoiseen tauluun 20 laukausta 5 laukauksen sarjoina.

Vähiten muutoksia sääntöjen osalta on tehty miekkailuun
-ja varusteetkin ovat hyvin nykyisen näköisiä...

Loppuun vielä piirustus vuodelta 1949 - yhdessä kuvassa kiteytettynä varsin mainiosti sen, mistä tässä lajissa oikein on kyse!

Henkisesti kännissä: Sh'Bam!

Anskun innoittamana innostuin minäkin kokeilemaan vähän uusia treenejä alkuvuodesta. Uusien juttujen oppiminen pitää mielen virkeänä! Ennen ensimmäistä Sh'Bam-tuntia jännitti ihan kauheasti, ja olin ehdottomasti sitä mieltä että tarvitsisin muutaman shotin ennen tanssituntia... Onneksi olin menossa sen jälkeen BodyPumpiin, jossa epäilemättä kuolisin sydänkohtaukseen jos veressä olisi alkoholia, eli en voinut turvautua tähän konstiin. Ekasta kerrasta selvittiin hengissä, ja oli sen verran kivaa että uskaltauduin uudelleenkin kokeilemaan. Tärkeintä tässä lajissa on löytää se oma "henkisesti muttei fyysisesti kännissä"-olotilansa, ja vaan päästellä menemään niin kuin tanssisit imuri kourassa kotona yksin verhot kiinni! Olenkin joutunut toteamaan, että tunnin slogani "Come as you are, leave as a star", ei suinkaan ole täyttä puppua: pari viikkoa sitten olin tosi pahantuulinen koko päivän, mutta ei kestänyt kuin n. 30sek siitä kun musat oli laitettu soimaan niin naamalleni oli levinnyt hölmö hymy joka pysyi siinä loppuillan :)

Kuva täältä

Omalle kohdalleni Sh'Bam on tuonut ennen kaikkea vaihtelua ja iloa treeniini. Aina ei tarvitse tehdä täysillä! Se toimii sitäpaitsi mulle mainiona lämmittelynä ennen BodyPumpia: vähintään sata kertaa hauskempaa kuin stepperillä polkeminen, mutta ei samalla tavalla rankkaa kuin BodyAttack tai BodyCombat. Kummasti huomaa myös, että on lapsuuden balettitunneista jotain jäänyt lihasmuistiin, kun ihan automaattisesti katse seuraa kättä aikuisten satubalettituokion ballerinahypyissä :P Ennen kaikkea on mahtava viettää 45min viikossa olematta rankka itselleen vaan vain nauttia liikkeestä ja pitää hauskaa!

BodyCombat

BodyCombat on jumppatunneista ehkä se, joka sopii niillekin jotka eivät tunnusta olevansa jumppapirkkoja. Combatin viehätys on ainakin itselleni siinä, että tekemisellä on joku muukin pointti (ainakin leikisti) kuin pelkkä jumppaaminen, nimittäin taistelu. BodyCombat perustuu taistelulajeihin (karate, muyi thai, nyrkkeily, taekwondo, potkunyrkkeily... kaikki mitä keksit) ja haastaa monipuolisesti kehon koordinatiota. Combat ei ole kontaktilaji, kehenkään ei siis ole tarkoitus osua (paitsi siihen mielikuvitushenkilöön jonka kuvittelet eteesi ja joka ottaa aika kovasti hittiä :P), eli mustelmia ei tarvitse pelätä.

Combat-riemua! Kuva pihistetty Esportin fb-sivuilta.

Tunti koostuu erilaisista osista, ensin lämmitellään ylä- ja alakroppa, sitten vuorotellen taistellaan ja nostetaan sykettä, ja lopuksi tehdään vielä vähän lihaskuntoa ja tietysti loppuvenytykset, jotka usein päätetään johonkin kataan (liikesarjaan). Kyytiä saa ainakin olkapäät, jalat ja keskivartalo, johon koordinaatio perustuu erilaisissa potkuissa. Itse koen, että combatista on eritoten hyötyä yläselkäongelmaisille: kun lyö tosissaan koko kroppaa kantapäästä nyrkkiin asti käyttäen, saa jokaikisellä lyönnillä luotua liikettä selkään. Combatissa huomaan myös usein harmittelevani sitä, etten ole notkeampi, olisi kiva saada potkut vähän korkeammalle. Yksi tärkeimmistä jutuista mikä kannattaa combat-tunnilla muistaa, on se että on omalla vastuullasi ettet potkaise ketään päähän, eli aina pitää katsoa minne potkaisee! Koreografiat eivät ole millään lailla ylivoimaisia, ja alkulämmittelyssä käydään kaikki perusliikkeet läpi. Sellainen pikku neuvo kuitenkin vielä, että kannattaa varautua siihen, että jos et lyö lyöntejä läpi ja ottele tosissasi, saatat saada aika pahoja mulkaisuja multa ja muilta intoilijoilta :D

Pump it up!

Lajiesittelyissä on vuorossa toinen erinomainen aloittelijalaji ja yksi kestosuosikeistani, nimittäin BodyPump. Bodypump on myöskin LesMills-konseptitunti, ja kyseessä on perusteellinen lihaskuntoharjoitus, jossa keskitytään lihaskestävyyteen. Tunnilla käydään läpi kehon suurimmat lihasryhmät, ja sen sanotaan olevan maailman nopein tapa päästä kuntoon. Pumppitunti koostuu kymmenestä biisistä, jotka ovat lämmittely, kyykyt, rintalihakset, selkä, ojentajat, hauikset, askelkyykyt, olkapäät, vatsat ja venyttelyt.

BodyPump eroa kuntosaliharjoittelusta nimenomaan siinä, että siinä keskitytään enemmän lihaskestävyyteen kuin voiman tai massan kasvattamiseen. Tunnilla tehdäänkin yhteensä noin 800 toistoa! Onkin aina yhtä hauskaa kun tunnilla on ensimmäistä kertaa joku salilla käyvä hyväkuntoisen näköinen nuorimies, joka itsevarmasti lataa kyykkybiisiin tankoon painoja ja meinaa sitten kuolla ennen kuin ensimmäinen kierroskaan on loppu, ja paukkuja pitäisi riittää vielä kahteen :D Sitten ne nöyrästi kuuntelee ohjaajan ohjeita ekakertalaisten painoista lopputunnin... On vaan ihan eri asia tehdä esim 3x8 sarjaa, joka on yleinen salisarja, kuin piinata samaa lihasryhmää lähes sadan toiston verran vain yhdellä pikku tauolla.

Kuva täältä

Pumppitunnilla et onnistu kasvattamaan itsellesi kehonrakentajalihaksia, sitä ei siis tarvitse pelätä. Kestävyysharjoittelu enemmänkin muokkaa ja kiinteyttää lihaksia, ja tulokset näkyvät oikeasti nopeasti peilistä. Juuri tuloksissa piilee BodyPumpin viehätys: vaikka ensimmäisellä kerralla luulisi kuolevansa ja sen jälkeen ei pystyisi kävelemään viikkoon, jo parin käynnin jälkeen huomaa miten tankoon voi ladata lisää painoja. Lihakset tottuvat pitkäkestoiseen harjoitteluun, mutta pumpissa kannattaa oikeasti käydä säännöllisesti 2-3 kertaa viikossa, kahdenkin viikon tauko aiheuttaa taas suurta tuskaa (nimerkillä taas juuri sen kokenut...). Toisaalta säännöllisesti käymällä voi lähes viikottain lisätä johonkin biisiin painoja ja saada taas suurta tyydystystä itsensä ylittämisestä!

Paikallaan pyöräilyssäkin lienee jotain järkeä

RPM on spinningiä eli sisäpyöräilyä. Nimi tulee tietääkseni pyöräilytermistä Rounds Per Minute. Tunti kestää 50min, mikä on mielestäni melko optimaalinen kesto spinnutunnille: siinä ehtii saada itsestään hyvät tehot irti, mutta ei ehdi vielä kyllästyä kuoliaaksi, mikä ainakin mulla on spinningtunnilla riskinä. Spinning on tosiaan mulle melkoista pakkopullaa, mutta yritän saada itseni pyörän selkään säännöllisen epäsäännöllisesti, koska se on juuri sellaista liikuntaa jota mun pitäisi tehdä: kaloreita kuluu ja rasvaa palaa. Jotenkin se vaan on niin tylsää! Polkee ja polkee eikä pääse minnekään. Onneksi hyvät musat voivat pelastaa tunnin, valitettavasti jostain syystä vaan monet spinningohjaajat ovat kovasti tykästyneitä johonkin psykedeeliseen teknoon. Mainstream, sanon minä!

Kuva täältä

Spinningin heikkous ja vahvuus piilee samassa asiassa: siinä voi itse säädellä tehojaan tosi hyvin. Tästä syystä tunti sopii erityisen hyvin kuntoilua aloitteleville: tunnilla pysyy hyvin mukana, voit itse säätää vastukset omaan treeniin sopivaksi, ja pyöräily on nivelille ystävällisempää kuin esim. juoksu. Koska töissä on kehon kaikista isoimmat lihakset, hengästyminen ja hikoilu on taattua. Mulla se vaan tuppaa menemään vähän toisinpäin: en saa itsestäni tehoja irti, kun en vaan viitsi kääntää sitä vastusnappulaa tarpeeksi. Tästä syystä usein käytänkin spinningiä palauttelutreeninä, jossa ei tarviikaan tehdä täysillä, kunhan tulee vähän lämmin ja saa jalkoihin liikettä. Jos spinningiä harrastaa yhtään enemmän, kannattaa ehdottomasti hankkia pyöräilykengät eli klossikengät joissa kenkä klikataan kiinni polkimeen, niiden avulla löytää lajista ihan uusia sfäärejä!

Konseptituntien ihmeellistä maailmaa ja CXWorx

On tullut aika esitellä treenitunteja! Aloitan niillä, joiden nimistä kaikista vähiten käy ilmi mistä tunnilla on kyse, eli nämä kummalliset kirjainyhdistelmät. Valotan ensin vähän konseptituntien maailmaa.

Mitä ryhmäliikuntaan tulee, vannon ehdottomasti konseptituntien nimeen. Nykyään tuntuu joka kerta hirveältä riskiltä mennä tunnille joka on ohjaajan itsensä tekemä, koska ei voi ollenkaan tietää mitä tulee saamaan, ja mahdollisuudet todelliseen rimanalitukseen ovat moninkertaiset. Konseptitunnille mennessäsi tiedät mitä tulet saamaan ja hyvä ohjaaja on oikeastaan pelkkää plussaa. Itse asiassa tajusin juuri etten edes tiedä onko muitakin konseptitunteja kuin Les Mills-konseptitunteja... LesMillsin kotimaa on Uusi Seelanti, ja sieltä ohjelmat levitetään ympäri maailmaa, eli ohjelma on kaikkialla maailmassa sama ja vaihtuu kolmen kuukauden välein. Suurin osa tunneista joilla käyn ovat siis Les Millsin tunteja. Konseptitunneilla kuunnellaan hittibiisejä, eikä sen ohjaajan lempimusaa, mikä ei välttämättä mene ollenkaan yksin sun oman musamaun kanssa. Lisäksi jotenkin tuntuu siltä että ohjelmien tekeminenkin on isossa organisaatiossa korkeammalla tasolla kuin jonkun random pikkusalin jumppaohjaajalla joka on hyvässä lykyssä koulutettu joskus 80-luvulla... yhtään ammattitaitoisia jumppaohjaajia väheksymättä! LesMillsin lajitarjonta on laaja ja ohjaajat käyvät koko ajan jatkokoulutuksissa, joista saavat apua ohjaukseensa. LesMillsillä on inspiroivat nettisivut, josta voit käydä tsekkaamassa lisätietoa!

Aika hienoja lankkuja! Kuva LesMillsin sivuilta, minne linkitkin vievät.

CXWorx on puolen tunnin mittainen keskivartalotreeni. Tällä tunnilla ei treenata pelkästään vatsaa ja selkää, vaan myös niihin välittömästi liityvät lihasryhmät, eli pakarat ja hartiat. Itselleni tämän kaltaiset keskivartalotreenit ovat niitä kaikkein tuskallisimpia, mutta hyödyt ovat valitettavan kiistattomat: on kaikin puolin parempi olo kun on vahvempi keskivartalo, muut treenit kulkevat paremmin ja kaikkialle sattuu vähemmän kun sieltä keskivartalosta saa tukea. Tunti sopii kaikille, ja jotenkin siellä tuntuu siltä että mitä enemmän käy, sitä rankempaa siitä tulee kun oppii tekemään liikkeet entistä tehokkaammin!

"Basically, anyone doing the modern pentathlon thinks that the triathlon is for pussies."

Lajiesittely

On siis aika selventää tätä hulluakin hullumpaa lajia. Nykyaikainen viisiottelu (Modern Pentathlon) on ollut olympialajina vuodesta 1912. Lajin kehitti alunperin ranskalainen paroni Pierre de Coubertin, valiten sellaiset lajit, jotka vastasivat sen ajan sotilailta vaadittavia taitoja. Pyrkimyksenä oli kehittää laji, joka olisi henkisen ja fyysisen kestävyyden äärimmäinen koitos.

Nykyaikaisen viisiottelun lajeina on uinti, miekkailu, esteratsastus, juoksu ja ammunta. Nykyään kaksi viimeistä lajia on yhdistetty ampumajuoksuksi. Kaikki lajit kilpaillaan yhden päivän aikana. Päivä aloitetaan 200m vapaauinnilla. Seuraavana lajina on miekkailu, jossa kaikki (max 36 ottelijaa finaalivaiheessa) ottelevat kaikkia vastaan win or die-periaatteella minuutin pituisissa otteluissa. Sen jälkeen on vuorossa esteratsastus, jossa hevoset arvotaan, ja arvonnan jälkeen on 20 min aikaa tutustua hevoseen ja verrytellä sitä ennen radalle menoa. Arvokisoissa estekorkeus on 120cm. Viimeisenä lajina on ampumajuoksu, kansainväliseltä nimeltään CE (Combined Event). Siinä edellisten lajien aikana kerätyt pisteet käännetään sekunneiksi, ja kisaa siinä vaiheessa johtava lähtee ensimmäisenä, ja muut tulevat perässä takaa-ajoperiaatteella. Ampumajuoksussa ammutaan heti lähdön jälkeen viisi taulua (eli ammutaan kunnes on osunut viisi kertaa), sitten juostaan 1km takaisin ampumapaikalle, ammutaan taas viisi taulua, juostaan sama lenkki, ammutaan viimeisen kerran ja juostaan vielä 1km maaliin. Ensimmäisenä maaliin ehtinyt on voittaja. Juoksu on yleensä maastojuoksua, joka on vielä haastavampaa ja monipuolisempaa kuin ratajuoksu.

Kyseessä on siis erittäin monipuolinen laji, jossa "etsitään täydellistä urheilijaa" (kuulin tämän lajin infotilaisuudessa). Löysin hiljattain nettisivun, jossa listattiin kaikista ihmeellisimpiä olympialajeja, ja tämä laji oli päässyt sijalle 2 :D Kuva ja otsikon sitaatti samasta paikasta...

Lähde: Helsingin Nykyaikaiset Viisiottelijat r.y.

Moi, mä olen Ansku, se liikunnanvihaaja

Suhteeni liikuntaan on aina ollut hieman erikoinen. Tavallaan tykkään liikkua, mutta minun pitää huijata itseni liikkumaan. Tästä johtuen olen aina valinnut lajeja, joissa liikun jostain muusta syystä kuin liikkumisesta. Ratsastus on ollut aina sydäntä lähellä, nykyisin harrastamme Penny-russelini kanssa agilitya ja käymme paljon lenkeillä. Viikonloppuisin samoilemme etenkin näin syksyisin metsässä sienestyshommissa - kaksi tekosyytä yhdellä iskulla!

Miksi sitten lähden tällaisen lajin pariin? Kun Saskia soitti, ja kertoi, että nyt on päästävä Rioon viisiottelijana, en voinut kutstusta kieltäytyä. Sitä paitsi, kutsussa luvattiin virtaviivainen vartalo - se jos mikä kiinnostaa ensi kesän morsianta!

Kysymys kuuluukin - oppiiko liikunnanvihaaja nauttimaan liikunnasta? Riittääkö innostusta lähteä treeneihin 3-4 kertaa viikossa? Vetääkö sohvan pohja enemmän puoleensa kuin miekkailutreenit? En edelleenkään pysty vakavalla naamalla kertomaan uudesta harrastuksestani. Jos ottaisin tavoitteeksi sen, että pystyisin ihan pokkana sanomaan: "Hei, olen Ansku. Harrastan viisiottelua." Vielä en pysty edes kirjoittamaan sitä ilman, että naurattaa.

Moi, mä olen Saskia, se joka tykkää liikkua

Moi!

Olen Saskia ja tykkään liikkua. Sydäntä lähinnä on ryhmäliikunta ja ratsastus, muuta teen lähinnä saadakseni lisää vaihtelevuutta treeniin. Ratsastusta olen harrastanut lapsesta saakka, ja tehnyt sitä myös jokseenkin ammattimaisesti ulkomailla. Ryhmäliikunta on tullut enenevissä määrin kuvioihin mukaan opiskeluaikana, eniten tykkään LesMills-tunneista (paitsi niistä tanssillisista. En vaan pysty).

Kun kerta liikkuu paljon, on käynyt mielessä, että sitä voisi joskus yrittää tehdä vähän tosissaan, eikä vain huvikseen, vaikka se kivaa onkin. Olisi mahtavaa olla huippu-urheilija! Loppukesästä olympialaisten aikaan isäni sitten heitti automatkalla hauskan idean, että nykyaikainen viisiottelu voisi olla minulle hyvä laji, osaanhan jo juosta, uida ja ratsastaa jopa esteidenkin yli. Ei siis tarvitsisi opetella kuin ampumaan ja miekkalemaan. Helppoa kuin heinänteko! Siinä vaiheessa naureskelin asialle räkäisesti, iskä kun samalla kertaa väitti kirkkain silmin että olisin myös lahjakas yleisurheilija hobittivartalollani (kyllä, isien tehtävä on olla kannustavia, mutta tuosta oli kyllä realiteetit kaukana :D).

Illalla kuitenkin tajusin vähän innostuneeni asiasta, ja ennen kuin tajusinkaan, olin löytänyt seuran ja peruskurssin, yllyttänyt ystäväni Anskun mukaan, ja mainostanut jokaiselle joka jaksoi kuunnella että aion kisata neljän vuoden kuluttua Riossa. Auliisti kaikki ovat lupautuneet kannustusjoukoiksi sinne. Anskun idea oli perustaa tästä hullusta projektista blogi, joten ei siinäkään muuta kuin tuumasta toimeen. Ensimmäisenä luvassa Anskun oma teksti ja tietenkin lajiesittely, myöhemmin varmasti treenipäiväkirjaa, lajiharjoitteita ja muuta mukavaa himoliikkujan ja liikunnanvihaajan jokseenkin erilaisista näkökulmista. Tervetuloa mukaan seuraamaan projektin alkuaskeleita ja etenemistä!

-Saskia