Ulkokausi avattu!

Läpi talven on toki tullut juostua ulkona säiden salliessa, mutta ammunnat on talviaikaan pakko jättää sisätiloihin. Herkät aseet eivät kestä sadetta, ja ampuessa ei oikein voi käyttää hanskoja, eli on oltava paitsi kuivaa myös tarpeeksi lämmintä jotta ulkona voi harjoitella ampumajuoksua. Ja vaikka kevät tuli aikaisin, kesä tuntuu antavan odotuttaa itseään tänä vuonna.

Viime viikolla pääsin kuitenkin ensimmäistä kertaa tällä kaudella ulos kunnollisiin juoksu- ja CE-treeneihin. Sää näytti epävakaiselta, joten loppuun asti piti jännätä päästäänkö ulos treenaamaan, ja kun sitten sää oli hyvä oltiin kaikki ihan innoissamme kunnollisesta ulkotreenistä. Eltsussa paistaa aina aurinko :)

Fiilistelyä instassa

Verryttelyn jälkeen aloitettiin aidoilla, jotka olivat armollisesti vähän matalampia kuin viime vuonna. Näistä tulee aina ihan satavuotias olo kun sattuu lonkkiin... Sen jälkeen sitten loikkatreeniä, joka on aina aika haastavaa etenkin kun ei ole tehnyt loikkia pitkään aikaan. Uusi juttu itselleni oli pallon kanssa juoksu, niin että pidetään palloa korkealla pään yläpuolella. Megavaikeaa hallita se asento juostessa! Vielä muutamat rullaukset, joissa sain kehotuksen lyhentää askelta hitusen jotta saan juoksun paremmin hallintaan, ja oli aika siirtyä ammunnan pariin.

Ammunta aloitetaan yleensä nostelemalla asetta molemmilla käsillä jotta saa hermotukset kuntoon, ja sitten ampumalla hitaasti. Näin ensimmäisessä ulkotreenissä oli hieman haastetta löytää se hyvä tähtäys, kun tuuli ja muut olosuhteet vaikuttavat asiaan niin paljon. Nytkin tuuli oikealta, jolloin sitten vähän painoi vastaan, ja osumat menivät oikealle. Herkkä laji... Kun tähtäykset saatiin kohdalleen tehtiin sitten juoksutekniikkaa ammunnan lomassa, ja muutama alamäkirullaus. Vedettiin myös yksi kisa, jossa omat ammunnat menivät suhteellisen mukavasti: 18+18+28+29=93sek. Tuo kokonaisaika on se joka kisoissa merkitsee mitään, ja tuo oli jo huomattavasti pienempi aika kuin aiemmin!

Muistoja viime kesältä

Lopuksi tehtiin sitten vielä muutamia startteja, jotka menivät pääosin tosi hyvin, paria sulamista lukuun ottamatta. Taisin myös tehdä uuden ampumaennätykseni, 11sek! On ihan mahdollista että olen ampunut siihen aikaan aiemminkin, mutta ei olla pitkään aikaan kellotettu ammuntoja, eli sanotaan että nyt se tuli ainakin virallisesti.

Mahtavaa päästä ulos tekemään kunnon treeniä! Kisiksellä kyllästyy helposti vajaassa tunnissa juoksemaan ympyrää, mutta nyt melkein pari tuntia hurahti lähes huomaamatta. Tai no, peppu kyllä tiesi tehneensä duunia niin kuin kunnon juoksutreenissä kuuluukin, ja seuraavana päivänä pohkeet olivat aika hyytelöä...

Kehityksen vuosi 2014

Vuosi vaihtui jo, ja vaikka opettelenkin elämään urheilijavuosissa normivuosien sijaan, pidetään silti kiinni perinteistä sen verran että käydään läpi viime vuodelle asetetut tavoitteet.

Uinti:
200m alle 3min (nyk. ennätys 3:21,3). Aika kova tavoite, mutta tuskin mahdoton!
Helmikuun loppuun mennessä 50m alle 40sek (nyk. ennätys 41,0sek)
Uinnissa edistyin ehkä kaikista selkeimmin vuonna 2014. Jaksoin treenata sitä tunnollisesti, ja se heijastui mukavasti tuloksiin kehityksenä. 200m meni sen 3sek ja sadasosia päälle, mutta niistä sadasosista en jaksa sen kummemmin välittää, kuitenkin se yli 20 sek lähti ajasta vuodessa. 50m meni viimeisimmässä yrityksessä aikaan 37,5 sek. Yksi kiva edistyksen merkki on että voin uida maajoukkuetyttöjen kanssa samoja treenejä ilman että niiden treenit menee ihan odotteluksi :)

Team Finland Ruotsissa helatorstaina hyvin menneen CE:n jälkeen.

CE:
jos juostaan samoja matkoja (siis tismalleen samaa reittiä) kuin aiemmin, niin suorittaa se aiempaa nopeammin sekä ampumalla varmemmin että juoksuvauhtia parantamalla
Juoksuvauhti edistyi myöskin mukavasti viime vuonna, ja etenkin se juoksufiilis parani kisatilanteessa. Tekniikka edistyi niin että juoksuun sai lisätehoja ja juoksu oli enemmän juoksua kuin hölkkää. Ammunta sen sjaan oli vielä ailahtelevaa, asemuutoksen myötä koko laji oli vähän hakusessa tosi pitkään, ja vaikka lopulta sain hyvää treenituntumaa sihen, niin en oikein onnistunut vielä siirtämään sitä kisoihin. Ampumajuoksustakin on kuitenkin ilo sanoa että voin treenata etevien kavereiden kanssa ja jopa kohtuullisesti pysyä niiden tahdissa!

Juoksu:
parantaa 10km aika, jos siihen tulee mahdollisuus
maastojuoksun SM:ät?
En käynyt juoksukisoissa, paitsi siinä yhdessä 5km jutussa, eli ei raportoitavaa.

Ratsastus:
olla varmempi lähestymisissä ja itsevarmempi isommilla esteillä
Eipä ollut tässäkään lajissa kovin konkreettista tavoitetta... Kisasin kuitenkin muutaman kerran ratsastuksessa, mikä oli kivaa ja kehittävää. Kauden isoimmat esteet taisivat olla Tahkolla kesällä ja kunnialla niistäkin selvittiin :) Välillä oli parempi tuntuma lähestymisiin ja välillä huonompi, mutta ihan hyvin meni kausi tämän lajin osalta.

Kuva Kalle Nuuja.

Miekkailu:
Osallistua joukkue SM:iin paremmalla tuloksella kuin tänä vuonna :)
Kisata miekkailussa jonkin verran
Parantaa tulostasoa viisiottelumiekkailussa
Joukkue-SM:issä oltiin viime vuonna viimeisiä ja tänä vuonna kuudensia, eli ainakin yksi konkreettinen tavoite check! Olen myös kisannut miekkailussa jonkin verran, onneksi en asettanut itselleni mitään tulostavoitteita siinä koska surkeastihan ne on menneet :D Tottakai tässäkin lajissa olen edistynyt, se on vaan aika ailahtelevaista vielä. 5-ottelumiekkailussa on helpompaa kuin miekkailukisoissa, ja varsinkin jos kisa käydään vain naisten kesken niin ei ole enää kauhean suurta epätoivoa.

Kisat:
Otella yli 4000 pistettä (vanha ennätys 3480p)
Melkein. 3985p. Ei haittaa.

Yritin miettiä jotain yksittäistä huippuhetkeä kaudelle, ja oli vaikeaa. Lopulta päädyin siihen että kauden ekoista kisoista Uppsalasta ne varmaankin löytyvät. Oli vaan niin kivaa päästä kisaamaan pitkästä aikaa, ja kun vielä meni niin hyvin niin se taitaa nousta yli muiden. Uin reippaasti oman ennätykseni ja tein tosi hyvän CE:n. Ja se ratsastusosio on ehkä sellainen yksittäisenä suorituksena yli muiden, olen edelleen sitä mieltä että se oli yksi parhaista radoistani ikinä!

Otteita treenipäiväkirjasta

Viime viikolla painin jonkun orastavan flunssan ja megaväsymyksen kanssa, ja otin suosiolla iisisti. Sitä ennen treenit kulkivat tosi kivasti. Tässä vähän treenitunnelmia viime viikoilta sekalaisessa järjestyksessä:

Tosi kivat uintitreenit!

Koska kyllähän 5-ottelijat kiltisti jaksaa kisoista uimaan...
600m av
-10x25m 16 kv, tein n. 11-14
-300m nyrkeillä
50 ve
-300m ilman potkua
50 ve
-300m 4 punnerrusta hyppytornin päässä
50 ve
-selkäpotkuja 50m + 100m. Näissä taisi näkyä että oon tainnu tehdä näitä aika paljon enemmän ku muut, tuntui että muut meni ihan meritähtinä. Harvemmin kuitenkaan oon TUPLASTI nopeempi missään ku muut, mutta nyt kyllä olin :D Ois pitäny verraa välissä, nyt meinasin jäätyä ku venailin muita.
-300m siten, että joka 4. 25m "kovaa". Eihän se kovin kovaa mennyt :D
50 ve
-6x25m sprintti. Jeejeejee, sai uida "kovaa"! Ekan kerran sitten 11.10, kivaa!!
150m lv
Alkuverrassa huimas ja mietin jo et mitäköhän tästä tulee, mut koko lopputreenin tuntu ihan tosi hyvältä, vedot vahvoja jopa kädet nyrkissä ja kivoja vaihtelevia harjoituksia. Mahtihyvä fiilis!

Kuva Kalle Nuuja.

Ratsastus: Laura ihan liekeissä!

Se oli jo alkuverrassa ihan tosi pirteä, kysyin Essiltä mitä ihmettä se on sille antanu, ja kuulemma isoja esteitä Simon tunnilla tiistaina ja vähän magneettiloimea ja muuta hoitoa niin johan on tamma iloissaan :) Verkattiin ekaks vähän pikkulankulla jota ennen puomi ja sen edessä pituussuuntaan puomit, hevosia suoraksi. sit toisesta suunnasta niin et ne pituussuuntaan puomit jäi siihen ja jatkettiin kaareva linja 7 askelta pelikorttipystylle pari kertaa, sit vaihdettiin suoraan linjaan (7-8 askelta) auringonkukkaokserille, jota jopa Laura vähän katsoi (Essiä nauratti :D). Sit ratana sateenkaariokseri kulmaan, pitkän sivun suuntaisesti lankkupysty ja kukkaokseri, takas kulmasta pelikorttipysty ja vielä toisella pitkällä sivulla sarja. Laura oli ihan liekeissä, veti kunnollisia pukkeja ennen starttia ja sit meni ku kone. Se taisi löytää oman sisäisen Sol Y Sombransa :D Eka rata ihan jees, tokalla tulin kaikkeen vähän pohjaan. Tulin vielä ykkösokserin uudestaan kunnolla sujuen. Olipas megakivaa hypätä kunnollisemmin pitkästä aikaa! Ihana Laura <3

Olinpa reipas.

Imuroin lämmittelyksi ja sit kunnon venyttelyt!

Kauhee väsy miekkailussa.

Suoraan aika pitkille opareille, sit matseja jotka meni paremmin ku odotin ja vielä nopeet oparit. Opareilla uus tuplasixty, jota onnistuin myös soveltaa matseissa, hyvä minä. Loppuverra hyvässä seurassa :)

Kävely salille ja takas.

Olinpa reipas! Teki kyllä hyvää sekä alku- että loppuverryttelynä, ja raikas ilmakin tekee ihmeitä ihmiselle. Vaikka meinasinkin kuolla nälkään kotimatkalla, onneks olin ottanu palkkarin mukaan :D Mutta tämä nyt ainakin on sitä peruskuntoharjoittelua.

Ihanaa juosta päivänvalossa!

Paikoitellen oli vähän liukasta mutta se vaan sopivasti vähän hillitsi vauhtia, ei sen pahempaa. Kiva huomata kuinka paljon kevyemmin kulki kuin viimeksi sama lenkki :) Sisäreidet vähän heikossa hapessa perjantailta.

Vähän löysä CE.

Oli kaikkee säätöä ja tein enimmäkseen tekniikkaa. Ammunnat itse asiassa suhteellisen jees, se keskiarvo alkaa jo olla parempi kun 13 oli pahin floppi ja joukossa oli myös kutosta ja seiskaa ja yksi vitonenkin.

Kauden finaali: Falun GP

Kiirettä pitää treenilomalaisella... Vihdoinkin ehdin rustata vähän kisakertomusta viime viikonlopun ruotsin reissusta!

Turkasen aikaisin perjantaiaamuna (oikeesti, kello soi 4.30) lähdin reissuun kohti Turkua, josta matka jatkui laivalla kohti Tukholmaa. Olin uskonut että laivareissu menisi aika mukavasti löhöillessä, mutta tylsäksihän se kävi kun en onnistunut nukkumaan koko päivää. Perillä Tukholmassa poimin mukaani ruotsalaiskaverin ja jatkettiin yhdessä matkaa kohti Falunia. Matkalla saatiin huonoja uutisia, kun kävi ilmi että lauantaiaamun ratsastus oli jouduttu perumaan. Talliin oli ilmeisesti tullut joku viirus niin että tosi monelle hevoselle oli noussut kuume perjantain aikana, eikä sijaispaikkaa saatu järjestettyä. Järjestäjät olivat tästä ihan hajalla, mutta eihän tuollaiselle tilanteelle voi mitään. Huono ajoitus vaan :(

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta lauantain säteilevässä auringonpaisteessa. Täällä käydään talvella hiihdon MM-kisat.

Falun osoittautui todella olevan oikea urheilumekka. Hotelli oli täynnä urheilijoita, ikkunasta näkyi mäkihyppytornit ja ruskainen vuori, ja ihan lähellä oli ennennäkemättömät mahdollisuudet harrastaa lähes lajia kuin lajia. Sunnuntaina laskin että samassa talossa oli käynnissä isot uintikisat, käsipallomatsi, 5-ottelukisat, sählymatsi alkamassa... ja siinä oli ehkä puolet kaikesta toiminnasta. Viihdyin kuin kala vedessä!

Lauantaiaamuna saatiin sitten nukkua vähän pidempään kuin oltiin luultu, ja nautittuamme mahtiaamiaisen suunnattiin paikallisen seuran treenisalille. Siellä oli ohjelmassa vähän riehuntaa lasten kanssa sekä ammuntaa tai miekkailua jos halusi. Meinasin kyllä saada ahdistuskohtauksen tätä kaaosta katsellessa kun salillinen lapsia riehuu päättömästi joka suuntaan ja musiikki pauhaa täysillä... onneksi se siitä vähän rauhoittui, ja lopputreenissä saatiin ammuttua ihan järkevästi vähän aikaa.

Iltapäivällä siirryttiin naapurikaupunkiin uimaan, koska Falunin uimahallit olivat uintikisojen käytössä. Tämähän tuntui vähän hölmöltä, ihan hyvin olisivat voineet änkeä meidät johonkin rakoon vaikka näytöslajina ja kasvattaa taas vähän 5-ottelutietoutta... Nyt oltiin siis toisessa hallissa, jossa selkeästi oli hyvä kahvio, koska koko halli haisi kärynneelle rasvalle, mikä oli verrassa tosi kuvottavaa. Verryttelyssä olin aluksi aika koomassa, mutta näköjään onnistuin vertymään hyvin, koska loppua kohti tuntui paremmalta ja paremmalta. Olin taas hitaimmassa 200m-lähdössä, joten ei auttanut seurailla vieruskavereita vaan uida oma uinti. Ensimmäiset 25m oltiin aika yhtenäinen rintama, mutta sen jälkeen taisin vain ihmetellä mihin muut oikein jäi. Onnistuin paremmin vaudinjaossa ja käännöksistä liukumisessa, mutta käännöksiin tuloissa oli vähän heikkoja ajoituksia. Joka tapauksessa, ajaksi tuli 3:00,45!! Tietysti vähän ottaa päähän nuo 45 sadasosaa, mutta toisaalta en kyllä jaksa niihin liiaksi takertua, se oli oikein hyvä tulos :)

Suoritettiin korvaava ratsastusosio. Hevoset oli vähän pieniä ja jäykkiä :D

Illalla suunnattiin yhteiselle pasta-illalliselle koko kisaporukan kanssa, mikä oli hauskaa. Melkein liikutuin kun sain oikein lahjan, Modern Femkamp Sverige -hihamerkin! Myöhemmin raahauduttiin vielä hotellin punttikselle venyttelemään kunnolla. Ja tietysti valmentajille piti raportoida uintituloksista, ja ihan tyytyväisiä viestejä kantautui koto-Suomesta :)

Aamulla heräsin ihan superkankeana, lonkat oli ihan tulessa ja muutenkin ei kovin atleettinen olo. Syytän sitä edellispäivän hippaleikkiä, joka ei selvästi sovi lämmittelyksi näin vanhalle... Tein minkä voin huolellisella lämmittelyllä ja ei kun miekkailemaan. Meitä oli tällä kertaa valitettavan vähän tyttöjä mukana kisassa, vain 3 naista ja yksi B-tyttö, mikä tarkoitti tosi tiukkaa miekkailuvastusta taitavista pojista. Vähän hirvitti saanko aikaiseksi yhtään pistoa, mutta sain niitä sentään muutaman. Huonomminkin olisi siis voinut mennä, mutta olisi sitä myös pari pistoa lisää voinut saada.

Hieno ammunta-alue

Melko ripeästi miekkailun jälkeen päästiin CE:n pariin. Aloin ampumaan kaikessa rauhassa shoot-in aikana, kunnes yhtäkkiä ase kuoli ihan tyystin. En tajua mitä tapahtui, sen piti olla hyvin ladattu, mutta ilmeisesti olin varmaan jättänyt jotain väärin edellisen päivän ammunnan jälkeen mikä oli syönyt akkua. Niinpä paniikissa juoksin viemään sen lataukseen ja kyselin laina-asetta. Ammuin sitten vähän laina-aseella varmuuden vuoksi jos joutuisin ampumaan sillä, mikä oli selvästi huono idea. Se oli ihan erilainen kuin mihin nyt olen tottunut, joten ammuntani meni ihan sekaisin siitä. Lopputulos: en kisassa osunut yhtään mihinkään. Juoksin kuin eläin yrittäen pitää etäisyyttä muihin kasassa, mutta kun ampuu noin surkeasti välimatka oli vain liian pitkä. Itku ja voimasanoja meinasi päästä maaliviivalla, kun harmitti niin vietävästi. Olin edellisen viikon treeneissä ampunut harjoituskisassa tosi hyvin, eli olin oikeasti odottanut itseltäni parempaa, minkä takia pettymys oli niin valtava. Juoksurata oli tällä kertaa ihan hauska, vaikka korkeuseroja ei juurikaan ollut niin oltiin melkein lähempänä suunnistusta kuin maastojuoksua, kun jostiin metsässä juurakkoista polkua. Ihanat junnupojat olivat kannustamassa, mutta en uskaltanut hetkeksikään nostaa katsetta radasta etten tuuskahda nenälleni siellä :D

Kuten sanottu, meitä oli vain 3 naista kisaamassa, joten sijoitukset olivat melko ennakoitavissa. Huono CE:ni ei siis pilannut koko kisaani, vaan hyvä uintini kantoi riittävän pitkälle, ja ansaitsin kakkossijan! Palkinnot olivat tosi hyvät, olen onnistunut hukkaamaan vesipulloni tänä syksynä, joten olin toivonut voittavani uuden, ja nyt se toive totetutui! Lisäksi suihkusaippuaa ja deodoranttia ja karkkia. Kerrassaan hulppeaa!

Iloinen kisaajajoukku ja pääsponsorin eli Falun kunnan logo

Ylipäätään oli kyllä kiva kisareissu, vaikka tulos ei ollutkaan yhtä hyvä kuin viimeksi. Aina sitä jotain oppia ja kokemusta jää käteen, ja olin kyllä tosi iloinen uintisuorituksestani. Lisäksi järjestäjät tuntuivat ihan okeasti arvostavan läsäoloani siellä, nyt voivat kertoa pikkukaupungin medialle että kisoissa on "kansainvälistä" osanottoa :D Ja media todella huomioi kisoja tosi hyvin, ainakin kahden uutisspotin ja yhden lehtiartikkelin verran!

Kun tsemppaan itseäni juoksuammunnassa:

Melkein 1000p!

Noniin, nyt on taas Ruotsi nähty! Tällä kertaa matka Tukholmaan sujui sen suuremmitta kommelluksitta, kuin että maustoin vahingossa salaattini chili-oliiviöljyllä ABC:llä, enkä lopulta pystynyt syömään sitä. Oltiin siis hyvissä ajoin satamassa ja löydettiin hyvin perille aamulla Tukholmassa.

Uinti käytiin lyhyellä radalla, ja olin aika iloinen kun huomasin että allas oli suhteellisen kunnollinen kisa-allas, jossa ei muodostu liikaa aallokkoa ja on kunnolliset starttipallit. Uinnin verryttely tuntui paremmalta kuin koskaan, ja oli siitä aika huolestunut, koska yleensä tuntuu ihan kauhealta ennen uintia. Ehdin verrytellä rauhassa ja kasata ajatukset ennen starttia, ja olin aika keskittynyt kun oli meidän erän aika. Muut sekoilivat lähdössä, ja muistan ajetelleeni alkusukelluksessa että tämähän alkoi hyvin, nyt vaan mennään. Ensimmäiset 100m uitiin toisella puolellani uineen tytön kanssa melkolailla samaan tahtiin, mitä nyt yksi käännökseni oli aika hidas joten tyttö pääsi vähän edelle, mutta uin sen heti kiinni. Yritin toteuttaa taktiikkaa jota ollaan harjoiteltu treeneissä joka varmistaa että jaksaa puristaa loppuun asti eikä vauhti hyydy, ja toteutin sen melkein liiankin hyvin ottamalla alun aika iisisti. Nyt vasta viimeiset 25m tuntui pahalta, tuntui etten etene minnekään mutta onnistuin silti mielestäni pitämään tekniikan kasassa ja vedot vahvoina, enkä sortunut kauhomaan. Aikani oli 3:04,41, ihan hyvä ja vierellä alkumatkasta uinut tyttö taisi jäädä jotain 10sek. Eräni oli hitain erä, eli voitin sen kirkkaasti. Taas vähän lähempänä sitä 3min!

Kuva Ebba Niklasdotter, Modern Femkamp-ryhmä.

Uinnista jatkettiin toiseen osaan samaa rakennusta miekkailun pariin. Tässä vaiheessa tuli vähän kiire koska uinnin alku oli vähän venynyt, enkä ehtinyt verrytellä niin kunnolla kuin olisin halunnut miekkailua varten. Niinpä alku meni vähän koomassa, enkä taaskaan miekkaillut yhtään hyvin. Vähitellen sytyin vähän paremmin, ja loppupuolisko oli jo enemmän omalla tasollani. Edelleen siis miekkailuni on ihan liian epätasaista. On ihan naurettavaa, etten onnistu napsimaan pistoja niiltä helpommilta vastustajilta, mutta sitten toisaalta saan niitä pojalta, joka voitti junnu-EM:ien miekkailuosion. Huooh.

Miekkailun jälkeen oli vähän aikaa hengähtää, syödä banaania ja nostaa jalat seinälle. CE saatiin aloitttua aikatulun mukaisesti, kaikki aikuiset samassa lähdössä. Rata oli kiva, ehkä vähän lyhyt, mutta siinä oli mukavasti mutkaa ja vähän mäkeä, eikä mitään portaita tai pukuhuoneiden läpi-juoksuja, niin kuin joskus. Ensimmäinen ammunta meni ihan ok, ja saavutin ekalla juoksuosuudella joukkuekaveria. Päätin olla hätäilemättä alussa, luottaa ammmuntaan ja kiristää sitten lopussa jos tarvitsee. Tämä taktiikka toimi ihan hyvin viimeiseen ammuntaan asti, jossa sulin ihan täysin. Ajattelin vaan että on pakko ampua hyvin, jolloin en todellakaan osunut enää mihinkään... Onnistuin kuromaan eroa juoksemalla aika paljon, mutta lopulta matka loppui kesken ja jäin edellisestä 13sek. Vain sen yhden ammunnan takia. P*ska!! Onneksi eroa oli vielä tuloslistassa muutaman pisteen verran hyväkseni. Tosi kovaa uineet tytöt olivat kaukana edellä mutta suurin osa muista oli takanapäin.

Perinteinen CE:n jälkeinen selfie. Muut tytöt olivat niin punaisia että katsoin parhaaksi filtteröidä perusteellisesti, oma naamani oli ovelasti piilossa lipan alla :D

Tiesin siis, että nyt pitää ratsastaa hyvin päästäkseni palkintopallille. Tässä vaiheessa olin myös jo kerännyt pisteitä kokonaiset 695p, tiesin siis että hyvällä ratsastuksella pääsisin tosi lähelle sitä 1000p rajaa ja tekisin selvästi oman ennätykseni. Vähän jännitti että otan sitten liikaa paineita ja ryssin kaiken, mutta olin kuitenkin suhteellisen levollisin mielin, osaanhan ratsastaa ja esteet olisivat aika pieniä. Saatiin tietää hevoset jo etukäteen, tällä kertaa ei arvottu niitä vaan järjestäjät olivat halunneet jakaa ne etukäteen ennakkotietojen perusteella. Sain hevosen nimeltä Cortizon, josta luonnehdinta kuului että se on varma tapaus mutta voi mennä aika kovaa. Ratsastaisin itse vasta toisessa ryhmässä, eli hevonen menisi radan toisella ratsastajalla ensin.

Yövyttiin Tukholmassa viisiottelukaverin luona, ja oli mukavaa että kisapäivä loppui suhteellisen ajoissa. Käytiin kaikessa rauhassa suihkussa, ja sitten suunnattiin pitsalle, koska ruoanlaitto tuntui ylivoimaiselta. Oli muuten hyvää! Samassa yhteydessä suoritettiin myös pieni verryttely-kävelylenkki, kun piti käydä kaupassa ja pankkiautomaatilla. Illalla ehdittiin vielä venytellä ja katsoa leffaa, mukava chilli-ilta.

Cortizon (Cagliostro-Hertigen). Kuva Bror Rosenback, Det är i Väsby det händer- facebookryhmä.

Sunnuntaiaamuna sitten suunnattiin kohti ratsastuspaikkaa. Rakennettiin ja käveltiin rata, joka tuntui melko tiiviiltä pienehkössä maneesissa, kun itse ei ole vielä aloittanut hallikautta kunnolla. Aika monta suhteutettua väliä ja tiukkoja kaarteita. Ehdittiin hyvin katsoa kun ponit hyppäsivät omat ratansa, sitten laittaa hevoset kuntoon ja kävelyttää niitä ennen kuin ensimmäinen ryhmä pääsi verryttelemään. Verryttely toteutettiin ryhmässä yhdessä melko ohjatusti, koska tilaa ei olisi muuten ollut. Saatiin hypätä neljä hyppyä kahdelle eri esteelle verryttelyssä, sitten yksi hyppy ennen kuin aloitti radan. Heppa oli vähän ratsastuskoulumainen ratsastaa, mutta hyppäsi kiltisti ja lähti hyppyyn nätisti sekä läheltä että kaukaa. Verryttely sujui siis hyvin. Radalla jarrut vähän katosivat yhdellä kaarevalla viiden askeleen linjalla, joten ei vaan päästy sinne linjan toiselle esteelle. Muuten rata oli ihan hyvä ja tasainen, en sortunut liikaan pidättämiseen ja panikointiin vaan ratkaisin asioita mukavasti eteenpäin. Sen ansiosta en myöskään saanut aikavirheitä kiellosta huolimatta.

Tuomarit laskivat pisteitä samalla kun laitettiin hevoset pois, minkä jälkeen seurasi tietysti palkintojenjako. Olin onnistunut pitämään kolmossijoitukseni, jee! Sain palkinnoksi pienen Marabou-levyn ja ruusukkeen :D Kokonaispistesaldokseni tuli 985p, eli yli 100p enemmän kuin koskaan aiemmin!! Ehdittiin mukavasti vielä käydä suihkussa ja chillailla hetki ennen kuin piti lähteä laivaan. Laivalla nautittiin täysi rinnoin buffetpöydän antimista ja jouduin lunastamaan lupaukseni viihdyttää kaveria karaokessa. Yöllä nukutti sitten kumman hyvin.

Nyt on kautta jäljellä enää pari viikkoa, jolloin on taas kisat ruotsissa. Siellä on siis vielä mahdollisuus parannella numeroita kaikissa lajeissa tämän kauden osalta!

SM & PM 2014

Viikonloppuna kisattiin siis pääkaupunkiseudulla Suomen ja Pohjoismaiden mestaruuksista. Kisa oli huomattavasti suurempi kuin viime vuonna, eikä pelkästään ulkomaisten osanottajien ansiosta, vaan kotimaisiakin ottelijoita oli intoutunut mukaan suurissa määrin. Niinpä jo ennalta tiedettiin tason olevan huomattavasti kovempi tänä vuonna kuin viime vuonna.

Lauantaiaamuna aloitettiin uinnilla stadikalla. Olipa luksusta kun pystyi pakkaamaan vain uikkarin kassiin ja menemään pyörällä kisoihin huiman 5min matkan! Eräjaot oli julkaistu jo edellisiltana, olin kuudennessa lähdössä kansainvälisessä seurassa, yhden tanskalaisen ja yhden ruotsalaisen kanssa. En ennakkoon tiennyt ollenkaan toisten tyttöjen tilastoaikoja, joten lähdin vain tekemään omaa uintia, ensimmäistä kertaa pitkällä radalla. Lähtömme osoittautui kuitenkin supertasaiseksi! Taidettiin kaikki olla maalissa n. 2sek sisällä, ja vein erävoiton täpärästi parin kymmennyksen erolla ruotsalaiseen ajalla 3.11,06. Uinti ei ole koskaan tuntunut yhtä kauhealta, käännökset olivat hitaita ja lepsuja, olin ihan hapoilla ja keuhkoihin sattui. Ilman tiukkaa kisaa toisten tyttöjen kanssa olisin varmasti hyytynyt sinne. Aika ei todellakaan aiheutanut mitään riemunväristyksiä. Lyhyen ja pitkän radan erona pidetään yleensä noin 5sek, eli onhan tuo periaatteessa ennätys, mutta olin kyllä toivonut paljon parempaa. Nyt en saanut uintiini ollenkaan sellaista rytmiä, voimaa ja keveyttä mitä olen saanut aikaan harjoituksissa kesällä, vaan jäin vaan kauhomaan jännittyneenä enkä päässyt ollenkaan eteenpäin. En tiedä jäikö verra ehkä vähän lyhyeksi vai painoiko jännitys ja huonot yöunet, mutta tuo uinti oli kyllä elämäni kauhein. Tosi moni kyllä sanoi samaa, että uinti tuntui aika hitaalta.

Olin siis jo ensimmäisen lajin jälkeen ihan loppu, eli onneksi tällä kertaa oli kaksipäiväinen kisa ja väljä aikataulu. Ehdin käydä kotona vaihtamassa kamat ja tankkaamassa vähän välipalaa ennen kuin suunnattiin Espoon Tuulimäkeen miekkailemaan. Sain miekkailuparikseni hallitsevan Suomen mestarin Eevin, mikä osoittautui erinomaiseksi konseptiksi, ainakin omasta mielestäni saatiin aikaan hyvä fiilis ja miekkailtiin suurimmaksi osaksi molemmat aika hyvin omalla tasollamme! Tällä kertaa miekkailtiin naiset keskenämme omassa sarjassamme, mikä oli ehdottomasti kiva juttu. Oteltiin kaikki kaikkia vastaan yhdellä kiinnityksellä kolme pistoa, eli pistoja tuli aika paljon. Tasan kerran olin vähän nukuksissa ja onnistuin siinäkin herättämään itseni ja viemään siltä vastustajalta viimeisen piston. Muutama matsi oli tosi tasainen ja saatiin paljon tuplia, mutta vastustaja vei lopulta kaikki pistot, mikä harmittaa paljon enemmän kuin tosi selkeä häviö. Mielestäni kuitenkin miekkailin paremmin kuin ikinä aiemmin, pysyin hereillä enkä antanut tyhmiä pistoja kenellekän vaan taistelin hyvin jokaisesta pistosta. Vein muun muassa taitavilta ruotsalaisilta pistoja, vaikka aiemmin olen hävinnyt niille ihan pystyyn aina :) Lopputulos oli 19 voittoa 29 häviötä 190 pistettä, eli onhan siinä rutkasti parannettavaa, mutta nyt ei sentään jäänyt sellainen päällimmäinen epätoivon tunne niin kuin usein miekkailusta, vaan olin ihan hyvillä mielin.

Valitettavasti se hyvä mieli loppui aika lyhyeen, kun koitti hevosarvonnan aika. Aina ei voi käydä hyvä mäihä, ja nyt sain kyllä sen ainoan hevosen jonka kanssa meillä ei kemiat kertakaikkiaan pelaa yhtään yhteen. Koko loppuilta ruoan ja päikkäreiden lomassa meni sitten siihen että psyykkasin itseäni kantamaan hevosen apinanraivolla radan läpi. Lauantai-iltana keräsin myös taas suurimmat nolouspisteet pitkään aikaan kun laitoin suihkun jälkeen Icepoweria kroppaan ja sitten piti vielä käydä kaupassa. Päällä oli polviin asti ulottuvat villasukat, juoksuhousut, verkkarit, t-paita, huppari ja toppatakki, kaikki muut oli shortseissa... :D

Merlot potkii puomeja. Kuva Tero Koski.

Sunnuntaiaamuna otettiin sitten suunnaksi Kerava. Käveltiin rata joka oli aika yksinkertainen ja pieni ja laitettiin hepat kuntoon. Verryttely meni han hyvin, ja radalle päästyni vielä herätin hepan perusteellisesti ja näytin sille pari estettä. Loppakoipi kuitenkin otti heti ykkösen alas, ja sitten vielä kolmosen ja nelosen. Vitosesta sain kuin sainkin sen yli, kutoselle hevonen yhtäkkiä tujotti kaikkea ja melkein pysähtyi, mutta tehokkailla ponipohkeilla pistin sen siitä yli yhden laukka-askeleen vauhdilla... ja se oli muuten kuvien perusteella koko radan paras hyppy! Näköjään mitä huonommin esteelle tulee sen paremmin tuo eläin hyppää... Loppurata oli sitten ihan ok. Sama hevonen teki sitten toisella ratsastajalla tismalleen saman tuloksen vähän tasaisemmalla radalla. Olen ihan tyytyväinen siihen ettei tullut yhtään stoppia, mutta näköjään hevosen olisi pitänyt olla vielä terävämpi meillä molemmilla. Inhoan ratsastaa tuolla tavalla että hevoselta pitää koko ajan vaatia ja pakottaa, mielestäni ratsastajan tehtävä on luoda hyvät edellytykset radalle ja antaa hevosen tehdä oma hommansa rauhassa, eikä toisinpäin. Tulos oli siis kolmella pudotuksella 279p.

Keravalta jatkettiin sitten heti Myllypuroon, vähän jännittäen että olisinko kvaalannut viimeiseen CE-lähtöön, ja onneksi olin. Olin aika nuutunut joten onneksi aikaa riitti pienelle huilihetkelle, minkä jälkeen sitten latautumaan ja verryttelemään viimeistä koitosta varten. Tulostaulukossa olin ennen CE:tä sijalla 10, 2p eli 2sek ruotsalaistytöstä, ja n. 50sek parhaasta oululaisesta. Tavoite oli siis pestä ainakin nämä kaksi. Lähdön viimeiset 5 lähti samaan aikaan 2min johtajan perään. Ensimmäinen ammunta meni ihan ok. Juoksurata oli vähän pitkä ja uuvuttava, ollaan joskus mitattu tuota Myllypuron hiekkasuoraa joten tiedän että nyt metrejä oli kyllä yli 800, ja tykkään enemmän juosta rataa jossa on edes joku pieni mäki sekä ylös että alas, sileä puuduttaa tosi pahasti. Yleisö oli kuitenkin mahtava, kannustusta riitti hallissa juostavalle lenkille huimasti! Ammunnat menivät tällä kertaa loogisesti huonommin ja huonommin, toinen oli vielä ihan ok, kolmas n. 47sek ja viimeisessä sitten meni täydet ajat. Ei kertakaikkiaan ollut enää voimia keskittyä tarpeeksi. Toinen juoksukierros hapotti ihan mielettömästi, kolmannelle ja viimeiselle taisin sitten löytää jonkinlaisen rytmin niin että jaksoin maaliin asti, mutta ei se tuntunut samalla lailla dynaamiselta kuin kesän alussa Uppsalassa. CE-aika oli 18,13, tulos 207p, enkä ole siihen kovinkaan tyytyväinen. Ei vaan kertakaikkiaan lähtenyt enempää. Tein juuri sen mikä oli pakko, eli löin ruotsalaistytön ja oulun Kirsin.

Tiukkaa kisaa ruotsalaisen ja tanskalaisen kanssa. Kuva Tero Koski.

Lopputulos oli 803p. Blaah. Outo kisa siinä mielessä, että kuntolajit, joissa yleensä saan tulosta aikaan eivät oikein kulkeneet, ja miekkailu, joka yleensä on se aallonpohja, oli nyt ehkä se suurin ilonaihe. Tulokseen en siis oikein ole tyytyväinen, koska tavoitteet eivät täyttyneet. Sijoitus sitävastoin on ihan ok, olin siis neljäs suomalainen, ensimmäinen maajoukkueen ulkopuolelta! Siihen tähdättiinkin. Eikä se nyt kauhean huonoa ole olla Pohjoismaiden seitsemänneksi paras viisiottelija :)

Huikein treeniviikko ever!

Huhhuh! Viikon kestänyt "leiri" on nyt takanapäin, ja hengissä selvittiin! Voin kyllä turvallisin mielin todeta, etten ole ikinä treenannut näin paljon ja kovaa:

Käytännössä joka päivä tehtiin neljää lajia, eli ratsastus jäi pois, ja sunnuntaina myös miekkailu. Heti maanantaina otettiin luulot pois kevyellä lähes 6h treenipäivällä :D Aamulla uitiin ja tehtiin oheistreeniä, iltapäivällä juostiin, ammuttiin ja miekkailtiin. Tiistaiaamuna miekkailun ja uinnin jälkeen ensimmäistä kertaa ikinä epäilin etten ehkä pääsisi kaikkia kuutta porrasta ylös kodin rappukäytävässä, sen verran paljon sattui takalistoon!

Ehkä eniten on tänä kesänä yllättänyt juoksun määrä ja laatu. Kevyttä hissuttelua harrastetaan oikeastaan vain alku-ja loppuverryttelyssä, muuten juostaan kovaa ja oikein, ja tekniikkaa treenataan loputtomasti, joka ikisessä treenissä eikä vain kerran viikossa. Eronkin kyllä huomaa, kun askel rullaa kevyemmin ja tehokkaammin, mutta voin kertoa, että loppuviikosta olivat kyllä jalat aika loppu.

Uinnissa pääsin ihan uusiin kilometrimääriin. Aiemmin olen tainnut tasan kerran päästä yli kolmeen kilsaan suunnilleen venyttämällä loppuverryttelyä väkisin, mutta nyt tuli uitua reilusti päälle sen useampanakin päivänä peräkkäin. Yksi suuri ero oli tietysti kyllä jo verryttelyidenkin pituus, aiemman 300m tekniikkaverraa sijaan tein useimmiten sellaiset 500-600m, ja loppuverryttelykin satasen sijaan väh. 400m. Ensimmäisenä aamuna odotin koko treenin ajan milloin tulee käsky uida joku 10000x50m täysiä-setti, mutta sitä ei ikinä tullutkaan, eli treeni oli kyllä miellyttävän vaihtelevaa koko ajan.

Lenkkareiden väriloistoa. Huomaa taidokas tähtikuvio!

Viikon pahin takaisku koitti torstaina, kun ei-enää-kovin-tuorein jaloin tehtiin porrastreeniä, ja reaktioharjoituksissa sitten pää meni nopeammin kuin jalat, ja potkaisin epähuomiossa porrasta täysiä. Ei edes voimasanoja päässyt siinä vaiheessa ja jatkoin kiltisti seinäpistoihin ja jalkatyöhön, mutta sen jälkeen kävin sitten hakemassa siihen jäitä vähäksi aikaa. Kylmäämisen jälkeen vapaamiekkailu sujui ihan hyvin ja loppuverrakin onnistuin, mutta kotiin lähtiessä oli varvas aikalailla turvonnut. Seuraavan päivänkin treenit meni ihan ok (ainut katari oli kun yritin tehdä uimahyppyä ottaen takajalalla tukea starttipallin tuesta, jolloin ponnistaa oikeastaan vain etujalalla, joka tietysti oli se kipeä jalka... Eihän sitä mitään tullut, ehdin ajatella AU ja sitten läsähdin täydellisen "magaplasan" veteen :D Lienee tarpeetonta mainita, että se kova 25m ei mennyt hirveän kovaa :D ), mutta illalla totesin että ehkä nyt kuitenkin käyn näyttämässä sitä, ja niinhän siinä kävi että diagnoosi oli "hyväasentoinen murtuma". Ehkä noloin tapa ever saada elämänsä ensimmäinen luunmurtuma!

Tai no, tunnustettakoon että perjantain juoksuammunnan olin ihan itku kurkussa. Ensin sen takia kun jalkoihin sattui juostessa niin paljon, kun varoin oikeaa jalkaa varpaan takia niin rojahdin varmasti joka askeleella vasemmalle jalalle, jonka lonkka ja penikka ei yhtään arvostaneet tätä. Ja sitten sen takia kun ampuminen meni niin huonosti, tuntui etten olisi osunut elefanttiinkaan, vaikka se olisi seissyt paikallaan. Näin jälkikäteen ajateltuna ehkä näillä asioilla oli jotain yhteyttä toisiinsa... Joka tapauksessa, olen aina ihmettellyt ihmisiä jotka itkevät treeneissä, yleensä vain puren hammasta ja yritän kovemmin, mutta nyt oli kyllä sen verran suuri väsy ja kaikki pahasti että ymmärrän näitä ihmisiä hivenen paremmin.

Iloiset leiriläiset

Lauantaina sitten levättiin (nukuin taas päikkäreitä telkkari huutaen täysillä urheilukisoja (pihtiputaan loikkakarnevaalit)), ja suunnuntaina vielä viikon viimeiset treenit. Jätin suosiolla juoksemiset pois ja keskityin ampumiseen. En usko että joudun montaa päivää lepäämään, mutta on typerää rasittaa jalan ulkosyrjää kohtuuttomasti varomalla varvasta juostessa. Ammunta sujuikin sitten oikein kivasti :) Siitä siirryttiin vielä suoraan uimaan, minkä jälkeen olikin treeniviikko purkissa.

Nuo kokonaismäärät ovat kyllä melkoiset, ja myönnän ihan suoraan, etten varmasti jaksaisi tuollaista tahtia koko ajan. Tuohon en edes ole laskenut mitään pikaisia kehonhuoltosessioita tai pyöräilyjä treeneihin. Nyt käytännössä en tehnyt muuta kuin treenasin, söin (tosipaljon!) ja nukuin (päikkärit joka päivä), eli ihan sellaista ammattiurheilijan elämää. Nyt elämä jatkuu vähän normaalimmalla tahdilla, ja viime viikon opit ja kehitys yritetään pitää mukana!

Voitto kotiin!

Palattiin aamulla ruotsin kisareissulta, ja lähes koko päivän kestäneiden päikkäreiden perusteella reissu oli juuri niin uuvuttava kuin pitääkin :D Todella tuntuu siltä että on repinyt kropasta maksimeja kahden päivän ajan, ja jo parin tunnin ajomatka turusta teki tiukkaa istua paikallaan... En yhtään kadehtinut mitään toiselta puolelta maailmaa kotiinlentämisiä, joita maailmancuppia kisaavat kaverit joutuvat tekemään! Varoitus: megapitkä teksti!

Lähdettiin siis keskiviikkoiltapäivänä ajelemaan kohti Turkua, ja tällä kertaa päästiin laivaan ilman kommelluksia, mitä nyt aikataulussa olisi voinut olla vähän enemmän ilmaa, ettei olisi tarvinnut ahtaa ruokaa sisäänsä noin kolmessa minuutissa ja kruisailla turun läpi kaasu pohjassa... Matkaseurana oli siis treenikaveri Alisa ja Alisan äiti. Laivalla venyteltiin vielä lihakset auki, hölvättiin koivet kylmägeelillä ja mentiin hyvissä ajoin nukkumaan. Nyt sain nukuttua ihan hyvin laivallakin, ja heräsin hyväntuulisena.

Kisapaikalle n. 70km Tukholmasta löydettiin hyvin, ja niin alkoi latautuminen ensimmäiseen koitokseen. Olin aika hitaassa alkuerässä: olin kisaan ilmoittautuessani ilmoittanut sen aikaisen ennätykseni 3:21, joka oli sen erän nopein, ja tiesin että uinti on kyllä mennyt siitä eteenpäin. En siis saisi yhtään vetoapua, vaan koko duuni pitäisi tehdä yksin. Startti ei ollut kovin hyvä, en ollut ihan varma starttisignaalista ja otin mieluummin hitaan lähdön kuin varaslähdön. Sen jälkeen painelin menemään, ja voitin eräni kirkkaasti. Ystävällinen ajanottaja kertoi heti ajan, 3:07,72, ja olin enemmän kuin tyytyväinen itseeni! Ajanottajakin ihmetteli ja onnitteli todettuaan kuinka paljon parempi tämä aika oli kuin ennalta ilmoitettu :)

Kaikkien erien jälkeen vähän loppuverraa (mitä ruotsalaiset eivät näköjään ollenkaan harrasta) ja kohti miekkailua. Miekkailu tuntui ihan hyvältä, siltä että se oli ihan kelpo miekkailua enkä antanut ilmaisia pistoja. Tulos ei ollut kovin hyvä mutta eihän se ikinä ole: 10 voittoa, 170 pistettä. Miekkailu saatiin onneksi hoidettua melko tehokkaasti, niin ettei siihen sisältynyt turhaa hengailua eikä keskittyminen katkennut. Tässä vaiheessa olin sijoitustaulukossa kolmas, ja ajattelin että perus kolmossijaa kohti mennään, kuten aiemminkin (SM:ät ja Stockholm GP). Miekkailun jälkeen alkoi sitten latautuminen kohti CE:tä, takareidet vähän kiristelivät jo tässä vaiheessa, ja Team Finland palautteli kuin Leijonat ikään:

Joku lätkämaajoukkueesta (varmaan Petri Kontiola) oli laittanut instaan MM-kisoista vastaavanlaisen kuvan, joten pitihän meidänkin! :D

CE:n alku venyi aika paljon ilmoitetusta, mutta lopulta päästiin radan katselun ja preparation timen jälkeen aloittamaan, meidän sarja oli onneksi ekassa erässä. Juoksun 800m oli kaksi kierrosta jalkapallokentän ja talon ympäri, josta ensimmäisellä juostiin vähän kiertäen asfalttipohjalla ja toisella pehmeähköllä fudiskentällä, jolta poistuessa oli melko tiukka muutaman metrin ylämäki. CE toteutettiin ryhmälähtönä eikä takaa-ajona, koska oli vielä yksi laji jäljellä suraavalle päivälle. Ensimmäinen ammunta oli vähän heikko, sain kuitenkin kaikki alas, ja sitten lähdin ohittelmaan tyttöjä juoksuradalle, ja ensimmäinen juoksukierros meni aika hyvää vauhtia. Tämä kaava jatkui sitten koko CE:n ajan, ammunta aika heikkoa, mutta juoksu kulki. Lähes puoliväliin asti pysyin melko hyvin kansainvälisiäkin kisoja tehneen tytön perässä, ja maalissakin jäin lopulta vajaan minuutin. Jätkät kyllä painelivat menojaan, tuntui että kuului vain viuh kun ne ohittivat ja sitten ne oli jo kaukana :D Heti maalissa toinen suomalaistyttö Sonja tuli kysymään miltä nyt tuntuu, ja taisin mulkaista vähän pahasti ja vastata totuudenmukaisesti että siltä että kuolen. Kun Sonja myöhemmin tuli omassa erässään maaliin kysyin saman kysymyksen ja kuulemma Sonja nyt ymmärsi reaktioni oikein hyvin :D Vinkki kaikille: älä kysy juoksijalta maaliviivalla miltä tuntuu! Kävin kysymässä oman aikani, joka oli 16,59. Matka oli tarkkaan mitattu eli ei ainakaan yhtään vajaa, ja olin varsin tyytyväinen tuohon, varsinkin kun tiesin että ampumisiin oli mennyt aika paljon aikaa.

Päästiin onneksi lähtemään kun pikkujunnut vielä juoksivat, käytiin pikasuihkussa hotellilla ja sitten ruokaa metsästämään. Tosin hotellilla onnistuin tiputtamaan varasängyn terävä reuna edellä jalkani päälle... Onneksi älysin kylmätä sitä heti suihkussa, niin vahinko jäi pieneksi, siihen tuli vaan täsmämustelma. Illalla nukkumaan mennessä (jälleen venyttelyiden ja perusteellisen ice power-session jälkeen) ehdin ottaa pienen nettisession, ja huomasin että järjestäät olivat laittaneet tulokset jo nettiin. Tuloslistasta huomasin, että olin noussut sijoituksissa yhden pykälän hyvän CE:ni ansiosta!

CE:n ensimmäinen ammunta, Team Finland etualalla. Kuva Svante Rasmuson, Modern Femkamp-fb-ryhmä.

Erinomaisesti nukutun yön jälkeen (paljon reissaavat aina sanovat että hyvän hotellin tunnistaa hyvistä sängyistä ja tyynyistä, ja Scandic Uppsala Nord veti kyllä pisteet kotiin :D) kiskottiin ratsastuskamppeet päälle ja suunnattiin kohti tallia. Rata oli jo rakennettu, joten käveltiin rata ja arvottiin hevoset. Radalla okserit olivat ihan maksimissa eli metrisiä, pystyt vähän pienempiä. Järjestäjät järjestivät meidät järjestykseen, jonka mukaan Alisa ja minä mentiin samalla hevosella, ja arvoin meille hevosen jonka nimi oli Zansibar. Parin sadan kuvailu arpalippusessa kuului "pigg och framåt aldrig några problem", eli pirteä, eteenpäinpyrkivä ja ongelmaton, mikä tietysti kuulosti hyvältä! Kuntoon laitettaessa karsinamerkit olivat aavistuksen sekaannusta aiheuttavat, ja meinattiin jo ottaa meille irlantilainen poni ennen kuin älyttiin että onkin väärä koni... Zansibarin ovessa luki myös sen suku, joka oli varsin vaikuttava: Ovidius - Libero H! En tosin ollut kovin innoissani tuosta Ovidius-isästä, olen joskus ratsatanut tosi k*sipäistä Ovidius-hevosta. Selkään päästyäni kuitenkin totesin, että heppa oli superkiva tapaus, terävä ja innokas, helppo tuoda esteelle hyvin ja mikä pomppu! Verkassa yritin vaan pitää sen rentona ja hyväntuulisena, koska se oli jo itsessään terävä eikä kaivannut sen enempää virittämistä. Rata meni tosi hyvin, onnistuin kerrankin ratsastamaan huolellisesti ilman että sorruin yliratsastukseen. Vain yksi väli oli vähän huono kun oletin että se olisi lyhyet viisi mutta jäikin pitkäksi, mutta heppa seivasi tilanteen hienosti. Pari aikavirhettä saatiin, mutta esteiltä nolla. Hieno hieno hevonen! Ihan oikeasti, tuollaisia sukutauluja voi hyvinkin löytää useimmista kansainvälisen tason gp-luokista, ja meilläkin oli sllainen fiilis että esteet olisivat voineet olla monta reikää isompia :)

Tässä vaiheessa oli sitten henkilökohtainen kisa saatu päätökseen, ja koitti palkintojenjako. Ja kävi ilmi että ykköspaikka tuli minulle, jeeeee! Hyvä CE ja hyvä ratsastus vakiinnuttivat paikan kärjessä, ja kun kisaa johtanut tyttö ei päässyt osallistumaan ratsastukseen oli peli sillä selvä. Sain mitalin ja kaikkea! Kokonaispistesaldo oli 884, joka vanhalla pistelaskusysteemillä olisi ollut 3536p, eli uusi piste-ennätys! Jeejeejee!

Team Scandinavia! Uusi ruotsalaisystävä, minä ja Alisa CE:n jälkeen väsyneinä mutta onnellisina, eikä edes ihan kauhean punaisina :) Kuva Erika Ornstein.

Tämän jälkeen oli kuitenkin vielä vuorossa viestikisa, johon järjestävät jakoivat joukkueen. Sain parikseni tosi taitavan 13v pojan, jonka kaksi veljeä olivat myös kisassa mukana. Uinti vedettiin niin että junnu veti ensin 50m ja sitten isompi ihminen viestilähdollä 100m. Onneksi se oli vain 100m, meinasin kuolla jo siihen. Matka meni sentään suunnilleen ennätykseen, ehkä piirun verran alle, junnuni ui tosi kovaa :) Miekkailu aloitettiin heti kun oltiin sihen valmiita. Tänään ei enää ihan löytynyt jaksamista, motivaatiota eikä aikaakaan tehdä kunnollista verryttelyä, ja kun matsejakin tuli vain 11kpl yhden piston otteluita, oli tämä ehkä epä-hikisin miekkailu ikinä... Eikä muuten edelleenkään mennyt kovin hyvin :D Tässä vaiheessa alettiin vähän huolestuneena katsella kelloa, laiva kun ei odota. CE aloitettiin sitten melko pikavauhtia, ja toteutettiin niin että ensin yksi joukkueen jäsen teki 2x400m ja sitten toinen. Ammuin surkeasti joten juoksin sitten kovaa, ja ihana parini kannusti kovasti! Suoraan juoksuosuudelta kiskottiin vaan hupparit niskaan ja istuttiin autoon sykkeet tapissa ja lähdettiin kohti Tukholmaa. Jo matkalla tunsi miten reisilihakset kutistuivat jälkihuollon puutteesta :D Satamassa laivaan pääsyä odotellessa sitten yritettiin vähän liikutella raajoja...

Olipa kivaa päästä kisaamaan pitkästä aikaa! Tuntui että taas on mennyt pari askelta urheilijamaisempaan suuntaan oma toiminta, alkaa jo tietää milloin kannattaa syödä ja mitä kisapäivän aikana, millaista lihashuoltoa ja verryttelyä tehdä jne, eikä edes stressaa enää liikaa mistään organisoinnista. Tästä on hyvä jatkaa kisakautta!

Ruotsin valloitus - Stockholm GP

Sunnuntaina koitti siis ensimmäinen kansainvälinen kisani Tukholmassa! Kisa oli tällä kertaa vain neliottelu, eli ilman ratsastusta.Valmistautuminen kisaan ei tuntunut ihan optimaaliselta, en saanut nukuttua tarpeeksi edeltävällä viikolla, mikä tuntui koko viikon ajan loputtomana väsymyksenä koko kropassa. Ylipäätään tuntui siltä, että lataus ja tahtotila eivät olleet ihan samalla tasolla kuin SM-kisoihin valmistautuessa, kun ei oikein ollut samanlaisia panoksia pelissä.

Lauantaina kisakamoja pakatessa fiilis alkoi vähän löytyä, ja niinpä neljän naisen vahvuinen Team Finland (tai Team Spaceman, kuten nimesimme itsemme) suuntasi pienistä unohteluista huolimatta hyvillä mielin kohti Turkua, josta matkasimme bilelaiva Baltic Princessilla Tukholmaan. Pientä kommellusta oli tässä vaiheessa reissua, kun jouduimmekin odottelemaan laivaan pääsyä kauemmin kuin oletimmekin, ja onnistuttiin hyydyttämään auton akku... Niinpä mekaanikot ja ahtaajat riensivät kaapeleiden kanssa apuun, ja sain osakseni merkitseviä blondi ratissa-katseita. Asiantuntevat "näin voi käydä vain Turussa, ei vaan tajuttu, osasinhan sentään avata konepellin, olen ajanut rekkaa jne jne"-selitykseni kaikuivat kuuroille korville. Noloa.

2/4 Team Spaceman reissun roadtrip-osuudella ammattikuskin turvallisissa käsissä.

En muista koska olisin nukkunut niin huonosti kuin sen yön laivalla: en kerta kaikkiaan saanut unta, ja tietysti mitä enemmän stressaa siitä että olisi pakko nukkua kunnolla ennen kisaa, sen todennäköisemmin ei saa nukuttua. Lopulta nukahdettuani nukuin katkonaisesti ja huonosti ja heräsin vielä huonotuulisempana kuin tavallisesti (joku poika koetteli onneaan aamiaisella etuilemalla nakki- ja munakasjonossa, ja sille meinasi käydä huonosti. Aamuviiden aamiaisbuffassa olisi syytä olla järjestysmiehet paikalla!).

Huono fiilis kantoi sitten uinninkin yli. En kertakaikkiaan saanut itseäni kunnolla hereille ja syttymään. Verrassa tehdyt starttiharjoitukset menivät melko heikosti, ja kisastartissa horjahdin, ja pelkäsin jo että saan varaslähdön ja nolla pistettä, mutta onneksi pilli soi samalla hetkellä. Jotenkin jäin sellaiseen "kyllä tästä selvitään"-tilaan ja jäin uiskentelemaan kevyesti, ja ehkä jossain 150m jälkeen tajusin, että juu, kyllähän niihin käsivetoihin voisi vähän voimaakin laittaa, ja niin, pitäisi kai potkiakin vähän ponnekkaammin. Käännökset olivat myös vähän heikkoja, oli tosi vaikea hahmottaa etäisyyttä seinään ja niinpä ajoitukset olivat vähän niin ja näin. Maalissa en ollut läheskään yhtä hengästynyt kuin sm:issä. Aika oli lopulta 3:30,5, eli 0,2sek parannus, mutta en oikein voi olla tyytyväinen kun tuntuu että kovempaakin olisi päässyt. Toisaalta pieneenkin parannukseen pitää olla tyytyväinen, mutta tuo 3:30-alitus on nyt muodostumassa taas sellaiseksi kynnykseksi!

Uinnin jälkeen suunnattiin viereiseen rakennukseen (halleluja, ei siirtyilyä paikasta toiseen!) miekkailemaan. Oli hyvin aikaa kerätä itsensä ja latautua, ja valmentajien ohjeiden mukaan lämmittelin huolellisesti. Miekkailuosioon olen ehkä eniten tyytyväinen päivässäni, kerrankin onnistuin ylläpitämään hyvän fiiliksen läpi koko miekkailun! Miekkailu on minulle lajeista se epämieluisin, ja menen helposti negatiiviseksi ja passiviseksi vaan jotta saisin sen äkkiä pois alta. Nyt onnistuin kuitenkin pitämään hyvän tsempin päällä loppuun asti ja napsimaan voittoja pahoiltakin vastustajilta. Hävitytkin ottelut tuntuivat siltä, että jos kyseessä olisi ollut esim. 15 piston miekkailuottelu, se olisi päättynyt vaikka 10-5 vastustajan hyväksi, eikä suinkaan 15-0. Parempaan päin siis ollaan menossa toivottavasti! Eihän tuo tulos 13 voittoa ole kovinkaan häävi, mutta silti oma parhaani, ja tienasin sillä 712 pistettä.

Miekkailun jälkeen jumppasali raivattiin nopeasti, ja samassa tilassa oli CE:n ampumaosuus, juoksu tapahtui ulkona. Olimme kaikki vasta neljännessä erässä, joten ehdimme valmistautua huolella. Tässä vaiheessa yritin epätoivoisesti keksiä itselleni hyvää motivaattoria kiduttaa itseni juoksemaan täysillä, ilman että panoksena olisi SM-mitali. No, eihän sellaista ollut, mutta kasasin itseni parhaani mukaan ja otin tuntumaa isokahvaiseen, painavahkoon ja heiluvaan laina-aseeseen., jolla kuitenkin osuin ihan kohtuullisesti. Ensimmäinen ampuminen meni ihan hyvin, alta puoleen minuuttiin kuten pitääkin kun ei edes ole hengästynyt, mutta seuraavissa ampumisissa hegästyminen selvästi vaikeutti vieraalla aseella ampumista. Viimeinen meni sitten ihan ok, ja ampumisten välillä juoksin sen minkä jaksoin. Oli kiva juosta kerrankin kunnollista maastojuoksurataa, jossa oli edes vähän korkeuseroja ja joka juostiin suurimmaksi osaksi ruoholla! Rata oli kuitenkin selvästi pidempi kuin aiemmissa kisoissa, mikä näkyi suoritusajassa, joka itselläni oli tähänastisista kisoista pisin, 19min tasan, jolla sain 880pistettä. Juoksuvauhtini on kyllä parempi kuin keväällä, eli tuo juoksumatkojen vaihtelu selvästi vaikeuttaa tulosvertailua siinä. Ihan rehellisesti en varmaankaan juossut ihan yhtä kovaa kuin SM:issä, ja ampumiset menivät vähän heikommin vieraalla aseella, mutta en oikein jaksa olla tyytymätönkään, tein kuitenkin tilanteessa parhaani. Valmisteluviikon vähäunisuus varmasti verotti vähän suoritusta, ja ehkä olisin voinut ottaa itsestäni ihan vähän enemmän irti viimeisellä juoksuosuudella, mutta ei se kuitenkaan mikään rimanalitus ollut, vaan ihan omaan tasoon mentiin.

Luulin jahdanneeni erästä ruotsalaistyttöä, joka pitkine jalkoineen kyllä karkasi auttamattomasti, ja odotin olevani kokonaistuloksissa jossain viidennen sija tienoilla. Yllätys oli suuri kun olinkin kolmas! Palkintopallisijoitus siis, jee! Todennäköisesti tuloslistoissa oli aiemmin sekoiteltu junnuja ja aikuisia tai jotain ja olin katsonut tilannetta väärin, ja meidän sarjassa olikin vähemmän osasnottajia kuin luulin aiemmin, mutta parempi näin päin :) Lopullinen neliottelun pistesaldoni oli 1868. Kun vielä joukkuekaveri voitti kisan ylivoimaisesti ja meidän väliin kiilannut oli tanskalainen, voitiin todeta että koska tärkeintähän ei ole voitto vaan se että Ruotsi häviää, niin tavoitteet täyttyivät :D

Iloista katseidenvaihtoa suomalaisjoukkueen välillä palkintojenjaossa! Oma palkintoni oli superhyödyllinen, vesipullo ja pikkuriikkinen ruuvimeisselisetti kalpamiekan korjailua ja säätöä varten!

Leikki sikseen, täytyy nostaa hattua ruotsalaisille erinomaisista kisajärjestelyistä! Kaikki toimi kuin rasvattu koko päivän, kisahenkilökunta oli tosi avuliasta ja ystävällistä, tulospalvelu pelasi, ja suuren maailman tuntua kisaan toi säännölliset kuulutukset ja tilannetiedotukset, jotta katsojat pysyivät tilanteen tasalla. Kisassa oli mielettömän paljon osanottajia eri ikäsarjoissa, n. 40 yhteensä! Erityisesti junnutoiminta oli vakuuttavaa, jos niillä on noin hyvä pohja niin sieltä varmasti nousee huippujakin ennen pitkää. We better watch out!

ps. Pahoittelut huonolaatuisesta kuvamateriaalista, tällä kertaa ei ollut kuvaajaa mukana omasta takaa.

Maailman onnellisin pronssimitalisti!!

Eilen olin nukkumaan mennessäni kuolemanväsynyt, mutta niin innoissani etten silti meinannut saada unta. Tänään heräsin jo yhdeksän jälkeen leveä hymy naamalla. Voi että voi ihminen olla onnellinen!

Eilisen SM-päivän aamu alkoi aamupalalla. Olin pakannut kaikki kamat jo eilisiltana, eli kisa-aamulle jäi vain aamu-omeletti ja kahvi, hampaiden pesu ja eväiden pakkaus. Vaatteetkin olin laittanut valmiiksi esiin. Hyvissä ajoin ennen kahdeksaa saapui Anskun kyyti kyydissä muitakin viisiottelijoita ja niin alkoi kisapäivä Märskyyn siitymisellä. Märskyssä törmättiin muihin kisailjoihin, joukossa myös kisoihin saapuneet olululaiset, joista yhden olinkin tavannut jo keväällä, kun Kirsi Yrjölä oli tutustumassa meidän harjoituskisoihin startatessaan viisiottelutoimintaa Ouluun.

Uinnissa tein tavanomaisen kevyen lämmittelyn, pari starttiharjoitusta, ja sitten olikin jo ensimmäisen lähdön aika. Lähdöt oli jaettu mahdollisimman tasaisiin eriin ennätysten perusteella, ja itse olin toisessa erässä. Startti meni hyvin, ja matkalla ihmettelin vähän missä ihmeessä muut oikein viipyilevät, kun niitä ei näy rinnalla. Mitäs uivat niin hitaasti! Olin päättänyt uida koko matkan niin kovaa kuin jaksan ja osaan, mitä sitä turhaan säästelemään. Kerran tuli yksi parin sekunnin jäätyminen, ja skippasin kuperkeikkakäännöksen jotta sain yhden ekstra hengityksen, muuten painelin menemään, ja maalissa ihmettelinkin että olenkohan jo oikeasti maalissa vai olenko laskenut kierrokset väärin. Olin maalissa, ajalla 3:30.74!! Ennätys parani yli 7sek! Ei mennyt alle 3:30, mutta hitot jostain kymmennyksistä, olin tyytyväinen! Jokainen uinnista saatu piste oli plussaa, varsinkin kun monet jäivät nollille ja tiesin tarvitsevani jokaisen pisteen talteen miekkailua varten.

Banaani naamariin ja kisapäivä jatkui kohti kisistä ja miekkailua. Oltiin siellä tosi hyvissä ajoin ja tein taas normiverran, ja olin mielestäni superajoissa. Kuitenkin, siinä vaiheessa kun olin saanut vesipullot täytettyä ja kamat niskaan yms, olikin jo kisan aika, eli silti tuli vähän kiire, enkä ottanut yhtään lämmittelyottelua. Sain miekkailupariksini Eevin, hallitsevan viisiottelun Suomen mestarin,, mikä osoittautui olevan tosi hienoa, Eevi oli tosi kannustava koko ajan ja oli opettavaista seurata kokeneen kilpailijan työskentelyä, ei vähiten henkisellä puolella! Miekkailu alkoi ihan hyvin, kun sain pihistettyä yhden piston Eeviltä sisäisissä otteluissa, mutta sen jälkeen saimme vastaamme tosi tiukkoja vastustajia, ja pistot jäivät aikalailla vähiin. Tärkeintä itselleni oli, etten saa jäädä murehtimaan pistojen vähyyttä, vaan tsemppaan täysilä jokaiseen pistoon, ja aivan tarkoituksella en laskenut pistoja. Oteltiin ensin kaikki kaikkia vastaan kaksi pistoa, ja sitten koko kierros uudestaan yksi pisto kaikki kaikkia vastaan. Lopulta miekkailutulokseni oli 12 voittoa 27 tappiota. Sain joitain hyviä pistoja hyviäkin miekkailijoita vastaan, mutta niitä olisi ehdottomasti pitänyt saada lisää tutuilta treenivastustajilta. Väistöt eivät toimineet lainkaan niin kuin olisi pitänyt, ja tulos on sen mukainen. Eli ei hyvä.

Okseri, joka uskokaa pois, näytti paljon suuremmalta kun seisoin sen vierssä ja se ulottui minua vatsaan! Kuva Tero Koski.

Miekkailun jälkeen suoritettiin hevosten arvonta ratsastusta varten. Sääntöjen mukaan kisaa johtava urheilija suoritti arvonnan. Ja hyvin arpoikin, Eevi arpoi itselleen ja minulle saman hevosen, Lawrenza-tamman :) Jos olisin saanut toivoa ratsua, olisin toiminut juuri tätä heppaa, Laura on nimittäin ihan kone esteradalla ja hypännyt 130cm luokkia, eli tosi tykki meidän radalle! Ratsastus suoritetaan käänteisessä järjestyksessä, eli kisan johtaja ratsastaa viimeisenä. Meillä oli kaksi ratsastusryhmää, eli hevoset suorittivat radan kahdesti. Estekorkeus oli 105cm, 8 estettä, 9 hyppyä, ja rata oli rakennettu meille valmiiksi. Päästyämme Keravalle erittäin täyteen ahdetussa Golfissa (viisi ihmistä ja kolmen ihmisen viisiottelukamat täyttäisivät isommankin auton...) käveltiin rata ja laitettiin hevoset valmiiksi. Kävelytettiin niitä ensin maasta käsin, järjestäjät vahtivat silmä tarkkana kelloa ja kertoivat milloin saa nousta selkään, jotta jokainen ratsukko saa saman 20min verryttelyajan. Sääntöhän on 20min ja 5 hyppyä aikaa tutustua hevoseen. Koska verkkasimme ulkona ja kisasimme maneesissa, saimme säästää yhden verkkahypyn ykkösesteelle maeesissa niin halutessamme. Laura oli ihan tikkana! Käynnistin sen laukan huolella, jotta voisin vain ohjata ja sujua radan läpi ja yrittää olla säätämättä liikaa. Ja Laura teki duunia käskettyä, vaikka ehkä silti säädin vähän ja missasin yhden etäisyyden vikalle esteelle perusteellisesti, tamma toi meidät maaliin täysille pisteille! Ennakkoon olin vähän kavahtanut kakkosestettä, joka oli radan isoin okseri ja niinkin alkuradasta, mutta ratsatsin sinne huolellisesti ja taisin vaan hymyillä hypyn jälkeen, en keksi montaa kivempaa asiaa kuin liidellä hevosen kanssa esteen yli :) Oli niin kivaa kiskoa pitkästä aikaa ratsastus-kisakamppeet päälle ja ratsastaa kunnon kisarata! Ratsastuksen jälkeen oli megahyvä fiilis, nyt ei tarvitse enää kuin juoksennella vähän ja päivä on jo ollut superkiva, kyllä tää tästä!

Myllypurossa saimme sitten tietää CE-lähdöt, tämäkin suoritettiin kahdessa erässä, parhaat viimeisessä, ja olin onnistunut hilaamaan itseni tulostaulukossa tarpeeksi korkealle päästäkseni viimeiseen lähtöön. Naisten sarjassa Eevi johti, sen jälkeen nuori olululaistyttö, kolmantena Israelin vahvistus Noah, neljäntenä oululaisten Kirsi ja viidentenä minä. Noah ei luonnollisesti ulkomaalaisena ollut mukana mestaruuskisassa, eli siinä olin neljäntenä. Lähdöt suoritettiin myöskin takaa-ajona, eli kisaa johtava Eevi lähti ensimmäisenä, ja sitten pisteet muutettuna sekunneiksi seuraavat lähtivät matkaan. Sääntöjen mukaan ne kisaajat joiden handicap on yli 2min lähtevät kahden minuutin jälkeen yhdessä, ja ajat muunnetaan pisteiksi sitten maalissa. Odotellessamme omaa verraa ja lähtöämme Eevi neuvoi miten laskea ero edelliseen/seuraavaan, ja laskimme, että päästäkseni pronssille, minun pitäisi olla maalissa kokonaiset 2min 6sek ennen Kirsiä, mikä on noin lyhyellä matkalla varsin paljon. Pohdin, että ei se nyt mahdotonta ole, mutta ei silti ole reilua myöskän toivoa että toinen epäonnistuisi suortiuksessaan vain jotta minä voisin onnistua. Olisi siis laitettava kaikki peliin, ja tilasin kannustusjoukoilta olympia-aaltoja ja määrätietoista kannustusta koko juoksun ajalle. Valmistautumisessa ampumiset menivät tosi vaihtelevasti ja eivät kovin hyvin, mutta päätin, että sille ei nyt voi mitään, teen sen suhteen parhaani ja juoksen sitten sitäkin kovempaa. Kirkastin mieleeni sen mitalin ja shampanjapullon, ja päätin että paha olo ja jalkakipu (joka ei häipynyt viikon aikana) ovat nyt toisasteisia seikkoja. Ja ihan totta, lähtölinjalta maaliviivalle jalkaan ei sattunut hetkeäkään. Adrenaliini on aika vahvaa kamaa!

Onnistuin jättämään ampumiset hyvin omaan arvoonsa, koska en muista ampumisiani juuri ollenkaan. Keskityin vain tekemään omaa juoksuani, vilkuillen aina välillä että etäisyys Kirsiin kasvoi tasaisesti. Ansku teki muistiinpanoja niin ampuma-kuin kierrosajoistanikin, eli ehkä raportoin niistä takemmin myöhemmin. Sen sentään tiedän, etten jäänyt nollille kertaakaan, ja taisin sillä vetää vähän kaulaa oululaisiin. Juoksuni sankariksi nousi jälleen kerran Eevi, joka kolmannella juoksuosuudellani yhtäkkiä ilmestyi eteeni, ja käski "Saskia kom peesiin, nyt mennään!" ja juoksi edessäni kokonaiset kaksi kierrosta (juoksulenkkimme 800m oli kaksi koukeroista kierrosta jalkapallokentän ympäri) ja käytännöllisesti katsoen kiskoi minua perässään, varmasti uhraten omasta ajastaan huomattavasti ja motivoiden minua mielettömästi. Kun Eevi jäi maaliin Suomen mestarina (!), ammuin viimeisen ammunnan aikaan 23sek, ja totesin että nyt vaan juostaan maaliin. Oletteko koskaan juosseet 3200m niin kovaa kuin jaksatte? Se ei muuten oikeasti ole kivaa :D Varmasti puolet juoksusta haaveilin vain siitä hetkestä, kun saisin pysähtyä! Maalisuoralla tiristin itsestäni viimeisetkin mehut, ja maalissa vilkaisin kelloani, joka näytti n. 16min! Heittäydyin maahan kuolemaan ja yrittämään saada happea sisään kirveleviin keuhkoihini, ja Ansku ilmestyi vierelleni kello kädessä, kertoen että vaikuttaa siltä, että sain kurottua sen yli 2min 6sek kaulan. Missään vaiheessa en kuitenkaan halunnut riemuita ennen kuin tulokset oli laskettu ja viralliset, mutta niinhän siinä kävi, että sain SM-pronssia! Unbefreakinlievable!!!

Onnelliset mitalistit. Kuva Kirsi Yrjölä, Oulun Miekkailuseura.

Suuren maailman tuntua kisaan toi se, että Antidopingtoimikunta oli ilmestynyt paikalle ja ilmoitti maalissa testaavansa SM-voittajan ja kakkosen. Koska olin maalissa selvästi ennen lopullista kakkosta, ADT:n nainen seurasi minua jopa kun menin täyttämään vesipulloa! Tunsin itseni tosi urheilijaksi :D

Vielä palkintojenjako, ja sen jälkeen suuntasimme vanhempieni luokse, jossa odotti lämmin sauna, kylmä shampanja ja valmis ruoka. Kertasimme vielä Anskun, Jessican ja vanhempieni kanssa päivää, ja lopulta kolme väsynyttä mutta onnellista tyttöä pääsivät kotiin nukkumaan. Ansku taisi olla kaikista väsynein toimittuaan niin ansiokkaasti koordinaattorina koko päivän :)

Lisäanalyysejä varmaan seuraa, ja päivästä on niin rutkasti kuvamateriaalia, että siitä riittää pitkäksi aikaa. Voinhan mainita, että kisasta puuttuivat Eeviä mukaan lukematta kaikki muut kansainvälisen tason ottelijamme, mutta ihan sama, sain sen mitalin, eikä se suinkaan tullut ilmaiseksi!!

Kuva Oulun miekkailuseuran sivuilta, josta löytyy myös erinomainen artikkeli SM-kisoista!

You are a shooting star - part one

Pääsin viimeksi Kisahallilla kokeilemaan kanssatreenaajien uutta asetta. Uuteen aseeseen tutustuminen saikin minut pohtimaan vähän enemmän ampumista ja etenkin asetta. Tässä ensimmäisessä tekstissä keskityn enemmän juoksuammuntaan lajina ampumisen näkökulmasta, ja toisessa osassa kerron enemmän viisiottelussa käytettävistä infrapuna-aseista. Ampuminen ei ole ollut minulle ennen viisiottelua millään tasolla tuttua puuhaa, joten en voi missään nimessä sanoa olevani tämän alan asiantuntija. Treeneissäkin usein joku muu on laittanut aseet ja taulut valmiiksi ja sitä vain itse tyytyväisenä juoksee ja käy välillä ampumapaikalla ampumassa. Olen viime aikoina pyrkinyt myös itse opettelemaan aseen säätöjä. Ampumisesta on tullut yksi omista suosikkilajeista, ei vähiten siksi, että se on sujunut minulta alusta asti melko hyvin. Välillä tulee hetkiä, jolloin ei kulje ollenkaan, mutta parhaissa treeneissä en ole ampunut yhtään hutikierrosta. Ampuminen sopii myös kärsimättömälle luonteelleni hyvin, sillä palautteen saa välittömästi, ampumisaika on tarpeeksi lyhyt ja omaa suoritusta pääsee korjaamaan heti.

Kuvassa yksi viisiotteluseuran aseista

Juoksuammunnassa on tosiaan ideana juoksuosuuksien välissä tulla ampumapaikalle, aikaa on 50 sekuntia ja osumia pitäisi saada yhteensä 5. Jokaisen laukauksen välissä ase pitää ladata, aseen piipun pitää koskettaa pöytää ladattaessa. Heti kun kaikki 5 osumaa on saanut, saa jatkaa juoksua. Oma nopein ammuntani on ollut 13 sekuntia, keskiarvo treeneissä on noin 25-30 sekuntia. On siis sanomattakin selvää, että jos ampumapaikalla käyttää aikaa kisoissa 50 sekuntia joka ammunnalla, loppuaika on väistämättä huono. Tai sitten pitää kompensoida ja juosta todella kovaa. Koska oma juoksukuntoni ei nyt ihan maailmanluokkaa ole (vielä...), täytyy myös ampumisen sujua hyvin. Jos kisoissa saisi ammunnat 20 sekuntiin per ammunta, paranisi juoksuaika 2 minuuttia!

Kilpailutilanteessa jännitys ja paine saa aikaan käsien tärinää ja hengityksen epätasaisuutta. Lisäksi kun kuulee vierestä muiden kanssakilpailijoiden ampumisen ja aseiden piippaukset, häiriintyy helposti. Toisaalta kisoissa myös juoksee kovempaa kuin treeneissä, ja ammuntapaikalle tulee hengästyneempänä. Itse myös juostessa jännitän herkästi hartiat korviin, jolloin kädet väsyvät. Ampuessa käden pitäisi olla täysin vakaa ja hartioiden rennot, joten ainakin itse pyrin juostessa välillä rentouttamaan kättä ja ravistelen käden rennoksi ennen kuin tulen ampumapaikalle.

Oikean ampuma-asennon löytäminen on yksi keskeisimmistä asioista, joille ampumista rakennetaan. Hieman lantiota leveämpi haara-asento, ampumataulua kohden lievästi viistossa, hyvä ryhti ja korsetti tiukkana, mielellään hieman eteenpäin kallistuen. Minä ammun oikealla kädellä, joten vasen käsi on rennosti koukussa käsi vatsan päällä kevyesti. Ampumajuoksussa vain yksi käsi saa koskea ampumisen aikana aseeseen. Etäisyys ampumapöydästä pitää olla sellainen, että asetta ladatessa aseen piipun kärki koskee pöytään niin, että kyynerpää pysyy suorana. Tämä sen takia, että osumatarkkuus paranee, kun jokaisen latauksen jälkeen ei tarvitse hakea oikeaa paikkaa uudestaan, kun käsivarsi ja ranne pysyvät samassa asennossa myös aseen latauksen aikana. Silmän ja käden koordinaatio on tärkeä tähdätessä ja minua helpottaa se, että peitän vasemman silmäni ampumisen ajaksi. Tällöin taulu näkyy tarkemmin.

Seuraavassa osassa mennään enemmän aseisiin ja kaikkiin niihin vermeisiin, joita aseen kanssa tarvitaan. Niitä nimittäin on muutama...

Maanantain mahtitreenit

Tein uuden ampumaenkan, 16s! JA tein sen uudestaan! JA juoksu kulki. JA tehtiin kivoja lähtöharjoituksia. JA tehtiin mahtava nopeustreeni portaissa. JA oli kivat oparit. JA oli hyvännäköisiä miehiä miekkailusalissa. JA älysin että olen paljon taitavampi miekkailija kuin ihan aloittelija. JA spagaatti ei ole enää kovin kaukana. JA sain poskisuukon miekkailuvalmentajalta treenien päätteeksi. Niin paljon kaikkea kivaa, yksikin näistä olisi jo riittänyt hymyilyttämään loppuillan ja vielä tänäänkin!

On top of the world-fiilis! Kuva.