Oulun kesäkisat

Jaahas, taas on tullut miekkailtua. Olin viikonloppuna käymässä Oulussa, ja osallistuin sitten samalla Oulun Miekkailuseuran järjestämiin hulppeisiin kesäkisoihin. Näissä kisoissa kisasysteemi oli vähän omanlaisensa. Naiset ja miehet yhdistettiin samaan sarjaan, ja henkilökohtaisen kilpailun jälkeen käytiin joukkuekilpailu, jonka joukkueet muodostettiin yksilökilpailun alkusarjan perusteella mahdollisimman tasaisiksi.

Ensimmäistä kertaa Oulussa! Team HN5O edustaa.

On aina vähän tympeää joutua miekkailemaan tosissaan miehiä vastaan, ja taisin huokaista vielä vähän syvempään kun näin alkeräni: se ainut erä jossa oli vain yksi tyttö, eli minä. No, eipä siinä mitään, kaikki on voitettavissa ja matseja ei kannata etukäteen hävitä. Ensimmäisenä sain vastaan taitavan pojan, mutta matsi oli ihan kohtuullinen, hävisin 5-2. Seuraava matsi oli aika hyvä, sain hyvin pidettyä malttini, mutta ajan lähestyessä loppuaan aloin vähän hoppuilla ja vastustaja sai mokani hyödynnettyä, lopputulos 5-3. Sitten tulikin kylmää kyytiä ensin tosi pitkältä ja sitten aika taitavalta vastustajalta, ja kun se ehkä helpoin matsi joka ehdottomasti olisi pitänyt voittaa oli viimeisenä, ei siitäkään enää tullut mitään. En kertakaikkiaan onnistunut kasaamaan itseäni kun otti jo päähän ihan vietävästi, ja "pakkovoittaa"-fiiliksellä hätäilin ja mokailin ihan liikaa, ja tein homman vastustajalle helpoksi. Tästä sitten jatkettiin aikalailla hetimiten cup-otteluun, joka meni myöskin ihan penkin alle. Olisi varmaan pitänyt käyttää matsissa jotain taukokeinoja tai jotain jolloin olisin saanut koottua itseäni, mutta nyt se oli aika nopeasti ohi eikä kyllä jäänyt paljon muisteltavaa. Huooh koko yksilökisa.

Venailua, hengailua ja välipalaa.

Joukkuekisan piti sitten alkaa kohtapuoliin, mutta koska moni innokas miekkailija oli ilmoittautunut myös säilä- ja/tai florettikisaan, jouduttiin joukkuekisaa siirtämään aikalailla. Verrasin uudestaan varmaan seitsemän kertaa kunnes en enää viitsinyt, ja sitten tietysti kävi taas perinteisesti että yhtäkkiä kajahtaa jostain kutsu mennä alueelle ihan kylmiltään. Eihän siitä sitten mitään tullut ja hävisin tutulle treenivastustajalle jota vastaan oli ollut tosi hyviä matseja ja voittoja edellisellä viikolla ihan satanolla. Huooh taas. Onneksi muut joukkueen jäsenet onnistuivat tsemppaamaan. Seuraava vastustajani oli tosi taitava, mutta onnistuin olemaan olematta ihan märkä rätti. Viimeinen vastustaja oli sitten se sama jolle hävisin 5-3 omassa alkuerässä, ja päätin että tuosta haluan kyllä revanssin. Olin epähuomiossa joutunut joukkueen ankkuriksi, ja olimme häviöllä kai 37-40. Päätin että kolme minuuttia on pitkä aika ja yhtäkään pistoa en anna ilmaiseksi, ja jotenkin sain vihdoin psyykattua itseni hyvään vireeseen. Sain hyvällä maltilla hyödynnettyä vastustajan mokia ja napsittua pisto pistolta ja kai pari tuplaakin. Kun aikaa oli 33 sek jäljellä totesin että kohta tulee kiire, ja päätin toteuttaa yllätyshyökkäyksen, ja onnistuin saamaan siitä kunnollisella flessillä piston ja kuromaan etäisyyttä, ja joukkuetoverit hurrasivat. Taistelin loppuun asti ja voi sitä epätoivoa kun aika loppui tilanteessa 42-41. Yksi pisto! Siihen loppui se miekkailupäivä.

Joukkueet kättelyssä ja numerot taulussa sen typerän täpärän tappion jälkeen. Kuva Oulun Miekkailuseura.

Omalta osaltani surkeaa miekkailua siis viimeistä matsia lukuun ottamatta. Jollain ihmeen ilveellä pitäisi oppia tuntemaan omia mielenliikkeitä ja fiiliksiään vielä paremmin, jotta onnistuisi nousemaan sieltä epätoivon suosta, tai mielellään olemaan joutumatta sinne. Onneksi kuitenkin se viimeinen matsi oli se paras, jotta viimeiseksi sentään jäi hyvä fiilis. Yritetään löytää se ensi kerralla alusta saakka...

Kalpamiekka

Sain syksyllä hankittua itselleni uuden miekan, jossa on vihdoinkin kunnollinen omaan käteen sopiva kahva ja kansaiväliset säännöt täyttävä terä. Uudesta miekasta intoutuneena ajattelin vihdoinkin paneutua tähän välineeseen vähän paremmin myös blogissa.

Miekkailussa siis nykyään rekisteröidään osumat sähkön avulla. Miekan kärki rekisteröi osuman painuessaan sisään (kun pisto tapahtuu), jolloin seinälaite piippaa piston merkiksi sen miekkailijan puolella, joka piston on saanut. Se tarkoittaa sitä, että miekan sisällä on hienoja ja pienenpieniä mekanismeja, jotka mahdollistavat tämän.

Kuva Kalle Nuuja.

Valitettavasti omalta osaltani sähköoppi oli koulufysiikassa se aihe, jossa olin kaikkein huonoin. Muuten vetelin fyssasta kivasti ysejä, mutta sähköoppi jäi seiskaan, ja sekin varmaan vain koska opettaja harrasti ratsastusta ja tykkäsi minusta. En kertakaikkiaan ikinä tajunnut mitään maadotuksista ja muista, ja valitettavasti yleissivistykseni tässä asiassa on jäänytkin sille tasolle, että juuri ja juuri osaan vaihtaa lampun. (Itse asiassa tämäkin väite on vähän kyseenalainen, yritin vähän aikaa sitten vaihtaa eteisen yhden valon kolmesta, mikä johti siihen että kaikki kolme lakkasivat toimimasta, ja elelen toistaiseksi pimeydessä).

Niinpä tämä miekankin sähköoppi jää nyt aika alkeelliselle tasolle. Miekan kokillin suojassa on "töpseli", johon kiinnitetään niinsanottu körpperi eli vartalojohto. Johdon toinen pää kiinnittyy kelaan, joka puolestaan on kiinnitetty sähköjohtoihin, jotka vievät merkitsijälaitteeseen. Miekkailumatto on yleensä kuparia, eli lattiaan osuneet pistot eivät rekisteröidy.

Kalvan kärki, jonka sisällä ne erinäiset jouset ovat. Noi ruuvit ovat muuten oikeasti parin millin kokoisia, eli aika pirullisia käsitellä. Kuva miekkailutarvike.fi.

Itse miekan terää pitkin kulkevat sitten sähköä johtavat pienet johdot, jotka liimataan terän uraan kiinni. Nämä johtavat miekan kärkeen, joka lienee sitten se monimutkaisin osa. Kalvan terä koostuu erilaisista jousista, joiden pitää olla tarkkaan viritetty niin että miekka rekisteröi osumat, mutta ei ole liian herkkä jolloin se olisi sääntöjen vastainen. Sääntöjen mukaan miekan kärjen tulee rekisteröidä osumat vasta osuessaan lähes pohjaan saakka (alle 0,5mm pohjasta). Terä saa reagoida vasta 0,5kg vastaavaan voimaan. Miekkailukilpailuissa tuomari testaa nämä ominaisuudet puntilla ja tulkilla ennen jokaista ottelua. Sääntöjenvastaisista varusteita saa rangaistuksen.

Nämä sähköhärpäkkeet ovat sitten aika herkkiä. Miekkaa pitkin kulkevat johdot voivat alkaa irrota (niitä voi tilapäisratkaisuna liimata kiinni, mutta liimasta saattaa muodostua klöntti johon vastustajan miekka voi osua), koko terä voi katketa, terän sisällä oleva mekanismi voi löystyä, tai vartalojohdon siään voi tulla joku vika... Miekat ovat ihan kivoja silloin kun ne toimivat, mutta kannattaa totutella siihen että niitä saa koko ajan olla korjaamassa.

Melkein samanlainen kahva kuin minulla. Kuva miekkailutarvike.fi

Mainitsin aluksi, että miekassani on nyt hyvä kahva. Kahvoja tosiaan on paljon erilaisia malleja, joista jokainen voi löytää omaan käteen ja otteeseen sopivan kahvan. Suora kahva nyt on suora kahva, mutta oropedisiä on vaikka minkä näköisiä. Lisäksi otteeseen voi vielä vaikuttaa kahvan pituudella ja niinsanotulla kahvakulmalla, jolla pystyy vähän vaikuttamaan siihen missä asennossa miekka on kädessä. Lisäksi jokainen terä on yksilö, joka pitää huolella testata että se on painoltaan ja jäykkyydeltään omaan tyyliin sopiva. Kansainväliset säännöt täyttävät FIE-terät ovat vähän painavampia, kestävämpiä ja kalliimpia kuin tavalliset terät. Näiden ratkaisevin ero on se, että FIE-miekka katkeaa turvallisemmin, jolloin se ei aiheuta vahinkoa vastustajalle jos pääsisi käymään ikävästi. Terä saa olla korkeintaa 1cm verran kaarella.

Miekasta riittää siis opittavaa rutkasti, ja olen vieläkin itse aika kädetön heti jos tulee joku ongelma. Asiaa ei yhtään helpota se, että miekan osat ovat niin turkasen pieniä, että jo yhden parimillisen ruuvin kiinnittäminen on usein työn ja tuskan takana...

Kauden finaali: Falun GP

Kiirettä pitää treenilomalaisella... Vihdoinkin ehdin rustata vähän kisakertomusta viime viikonlopun ruotsin reissusta!

Turkasen aikaisin perjantaiaamuna (oikeesti, kello soi 4.30) lähdin reissuun kohti Turkua, josta matka jatkui laivalla kohti Tukholmaa. Olin uskonut että laivareissu menisi aika mukavasti löhöillessä, mutta tylsäksihän se kävi kun en onnistunut nukkumaan koko päivää. Perillä Tukholmassa poimin mukaani ruotsalaiskaverin ja jatkettiin yhdessä matkaa kohti Falunia. Matkalla saatiin huonoja uutisia, kun kävi ilmi että lauantaiaamun ratsastus oli jouduttu perumaan. Talliin oli ilmeisesti tullut joku viirus niin että tosi monelle hevoselle oli noussut kuume perjantain aikana, eikä sijaispaikkaa saatu järjestettyä. Järjestäjät olivat tästä ihan hajalla, mutta eihän tuollaiselle tilanteelle voi mitään. Huono ajoitus vaan :(

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta lauantain säteilevässä auringonpaisteessa. Täällä käydään talvella hiihdon MM-kisat.

Falun osoittautui todella olevan oikea urheilumekka. Hotelli oli täynnä urheilijoita, ikkunasta näkyi mäkihyppytornit ja ruskainen vuori, ja ihan lähellä oli ennennäkemättömät mahdollisuudet harrastaa lähes lajia kuin lajia. Sunnuntaina laskin että samassa talossa oli käynnissä isot uintikisat, käsipallomatsi, 5-ottelukisat, sählymatsi alkamassa... ja siinä oli ehkä puolet kaikesta toiminnasta. Viihdyin kuin kala vedessä!

Lauantaiaamuna saatiin sitten nukkua vähän pidempään kuin oltiin luultu, ja nautittuamme mahtiaamiaisen suunnattiin paikallisen seuran treenisalille. Siellä oli ohjelmassa vähän riehuntaa lasten kanssa sekä ammuntaa tai miekkailua jos halusi. Meinasin kyllä saada ahdistuskohtauksen tätä kaaosta katsellessa kun salillinen lapsia riehuu päättömästi joka suuntaan ja musiikki pauhaa täysillä... onneksi se siitä vähän rauhoittui, ja lopputreenissä saatiin ammuttua ihan järkevästi vähän aikaa.

Iltapäivällä siirryttiin naapurikaupunkiin uimaan, koska Falunin uimahallit olivat uintikisojen käytössä. Tämähän tuntui vähän hölmöltä, ihan hyvin olisivat voineet änkeä meidät johonkin rakoon vaikka näytöslajina ja kasvattaa taas vähän 5-ottelutietoutta... Nyt oltiin siis toisessa hallissa, jossa selkeästi oli hyvä kahvio, koska koko halli haisi kärynneelle rasvalle, mikä oli verrassa tosi kuvottavaa. Verryttelyssä olin aluksi aika koomassa, mutta näköjään onnistuin vertymään hyvin, koska loppua kohti tuntui paremmalta ja paremmalta. Olin taas hitaimmassa 200m-lähdössä, joten ei auttanut seurailla vieruskavereita vaan uida oma uinti. Ensimmäiset 25m oltiin aika yhtenäinen rintama, mutta sen jälkeen taisin vain ihmetellä mihin muut oikein jäi. Onnistuin paremmin vaudinjaossa ja käännöksistä liukumisessa, mutta käännöksiin tuloissa oli vähän heikkoja ajoituksia. Joka tapauksessa, ajaksi tuli 3:00,45!! Tietysti vähän ottaa päähän nuo 45 sadasosaa, mutta toisaalta en kyllä jaksa niihin liiaksi takertua, se oli oikein hyvä tulos :)

Suoritettiin korvaava ratsastusosio. Hevoset oli vähän pieniä ja jäykkiä :D

Illalla suunnattiin yhteiselle pasta-illalliselle koko kisaporukan kanssa, mikä oli hauskaa. Melkein liikutuin kun sain oikein lahjan, Modern Femkamp Sverige -hihamerkin! Myöhemmin raahauduttiin vielä hotellin punttikselle venyttelemään kunnolla. Ja tietysti valmentajille piti raportoida uintituloksista, ja ihan tyytyväisiä viestejä kantautui koto-Suomesta :)

Aamulla heräsin ihan superkankeana, lonkat oli ihan tulessa ja muutenkin ei kovin atleettinen olo. Syytän sitä edellispäivän hippaleikkiä, joka ei selvästi sovi lämmittelyksi näin vanhalle... Tein minkä voin huolellisella lämmittelyllä ja ei kun miekkailemaan. Meitä oli tällä kertaa valitettavan vähän tyttöjä mukana kisassa, vain 3 naista ja yksi B-tyttö, mikä tarkoitti tosi tiukkaa miekkailuvastusta taitavista pojista. Vähän hirvitti saanko aikaiseksi yhtään pistoa, mutta sain niitä sentään muutaman. Huonomminkin olisi siis voinut mennä, mutta olisi sitä myös pari pistoa lisää voinut saada.

Hieno ammunta-alue

Melko ripeästi miekkailun jälkeen päästiin CE:n pariin. Aloin ampumaan kaikessa rauhassa shoot-in aikana, kunnes yhtäkkiä ase kuoli ihan tyystin. En tajua mitä tapahtui, sen piti olla hyvin ladattu, mutta ilmeisesti olin varmaan jättänyt jotain väärin edellisen päivän ammunnan jälkeen mikä oli syönyt akkua. Niinpä paniikissa juoksin viemään sen lataukseen ja kyselin laina-asetta. Ammuin sitten vähän laina-aseella varmuuden vuoksi jos joutuisin ampumaan sillä, mikä oli selvästi huono idea. Se oli ihan erilainen kuin mihin nyt olen tottunut, joten ammuntani meni ihan sekaisin siitä. Lopputulos: en kisassa osunut yhtään mihinkään. Juoksin kuin eläin yrittäen pitää etäisyyttä muihin kasassa, mutta kun ampuu noin surkeasti välimatka oli vain liian pitkä. Itku ja voimasanoja meinasi päästä maaliviivalla, kun harmitti niin vietävästi. Olin edellisen viikon treeneissä ampunut harjoituskisassa tosi hyvin, eli olin oikeasti odottanut itseltäni parempaa, minkä takia pettymys oli niin valtava. Juoksurata oli tällä kertaa ihan hauska, vaikka korkeuseroja ei juurikaan ollut niin oltiin melkein lähempänä suunnistusta kuin maastojuoksua, kun jostiin metsässä juurakkoista polkua. Ihanat junnupojat olivat kannustamassa, mutta en uskaltanut hetkeksikään nostaa katsetta radasta etten tuuskahda nenälleni siellä :D

Kuten sanottu, meitä oli vain 3 naista kisaamassa, joten sijoitukset olivat melko ennakoitavissa. Huono CE:ni ei siis pilannut koko kisaani, vaan hyvä uintini kantoi riittävän pitkälle, ja ansaitsin kakkossijan! Palkinnot olivat tosi hyvät, olen onnistunut hukkaamaan vesipulloni tänä syksynä, joten olin toivonut voittavani uuden, ja nyt se toive totetutui! Lisäksi suihkusaippuaa ja deodoranttia ja karkkia. Kerrassaan hulppeaa!

Iloinen kisaajajoukku ja pääsponsorin eli Falun kunnan logo

Ylipäätään oli kyllä kiva kisareissu, vaikka tulos ei ollutkaan yhtä hyvä kuin viimeksi. Aina sitä jotain oppia ja kokemusta jää käteen, ja olin kyllä tosi iloinen uintisuorituksestani. Lisäksi järjestäjät tuntuivat ihan okeasti arvostavan läsäoloani siellä, nyt voivat kertoa pikkukaupungin medialle että kisoissa on "kansainvälistä" osanottoa :D Ja media todella huomioi kisoja tosi hyvin, ainakin kahden uutisspotin ja yhden lehtiartikkelin verran!

Melkein 1000p!

Noniin, nyt on taas Ruotsi nähty! Tällä kertaa matka Tukholmaan sujui sen suuremmitta kommelluksitta, kuin että maustoin vahingossa salaattini chili-oliiviöljyllä ABC:llä, enkä lopulta pystynyt syömään sitä. Oltiin siis hyvissä ajoin satamassa ja löydettiin hyvin perille aamulla Tukholmassa.

Uinti käytiin lyhyellä radalla, ja olin aika iloinen kun huomasin että allas oli suhteellisen kunnollinen kisa-allas, jossa ei muodostu liikaa aallokkoa ja on kunnolliset starttipallit. Uinnin verryttely tuntui paremmalta kuin koskaan, ja oli siitä aika huolestunut, koska yleensä tuntuu ihan kauhealta ennen uintia. Ehdin verrytellä rauhassa ja kasata ajatukset ennen starttia, ja olin aika keskittynyt kun oli meidän erän aika. Muut sekoilivat lähdössä, ja muistan ajetelleeni alkusukelluksessa että tämähän alkoi hyvin, nyt vaan mennään. Ensimmäiset 100m uitiin toisella puolellani uineen tytön kanssa melkolailla samaan tahtiin, mitä nyt yksi käännökseni oli aika hidas joten tyttö pääsi vähän edelle, mutta uin sen heti kiinni. Yritin toteuttaa taktiikkaa jota ollaan harjoiteltu treeneissä joka varmistaa että jaksaa puristaa loppuun asti eikä vauhti hyydy, ja toteutin sen melkein liiankin hyvin ottamalla alun aika iisisti. Nyt vasta viimeiset 25m tuntui pahalta, tuntui etten etene minnekään mutta onnistuin silti mielestäni pitämään tekniikan kasassa ja vedot vahvoina, enkä sortunut kauhomaan. Aikani oli 3:04,41, ihan hyvä ja vierellä alkumatkasta uinut tyttö taisi jäädä jotain 10sek. Eräni oli hitain erä, eli voitin sen kirkkaasti. Taas vähän lähempänä sitä 3min!

Kuva Ebba Niklasdotter, Modern Femkamp-ryhmä.

Uinnista jatkettiin toiseen osaan samaa rakennusta miekkailun pariin. Tässä vaiheessa tuli vähän kiire koska uinnin alku oli vähän venynyt, enkä ehtinyt verrytellä niin kunnolla kuin olisin halunnut miekkailua varten. Niinpä alku meni vähän koomassa, enkä taaskaan miekkaillut yhtään hyvin. Vähitellen sytyin vähän paremmin, ja loppupuolisko oli jo enemmän omalla tasollani. Edelleen siis miekkailuni on ihan liian epätasaista. On ihan naurettavaa, etten onnistu napsimaan pistoja niiltä helpommilta vastustajilta, mutta sitten toisaalta saan niitä pojalta, joka voitti junnu-EM:ien miekkailuosion. Huooh.

Miekkailun jälkeen oli vähän aikaa hengähtää, syödä banaania ja nostaa jalat seinälle. CE saatiin aloitttua aikatulun mukaisesti, kaikki aikuiset samassa lähdössä. Rata oli kiva, ehkä vähän lyhyt, mutta siinä oli mukavasti mutkaa ja vähän mäkeä, eikä mitään portaita tai pukuhuoneiden läpi-juoksuja, niin kuin joskus. Ensimmäinen ammunta meni ihan ok, ja saavutin ekalla juoksuosuudella joukkuekaveria. Päätin olla hätäilemättä alussa, luottaa ammmuntaan ja kiristää sitten lopussa jos tarvitsee. Tämä taktiikka toimi ihan hyvin viimeiseen ammuntaan asti, jossa sulin ihan täysin. Ajattelin vaan että on pakko ampua hyvin, jolloin en todellakaan osunut enää mihinkään... Onnistuin kuromaan eroa juoksemalla aika paljon, mutta lopulta matka loppui kesken ja jäin edellisestä 13sek. Vain sen yhden ammunnan takia. P*ska!! Onneksi eroa oli vielä tuloslistassa muutaman pisteen verran hyväkseni. Tosi kovaa uineet tytöt olivat kaukana edellä mutta suurin osa muista oli takanapäin.

Perinteinen CE:n jälkeinen selfie. Muut tytöt olivat niin punaisia että katsoin parhaaksi filtteröidä perusteellisesti, oma naamani oli ovelasti piilossa lipan alla :D

Tiesin siis, että nyt pitää ratsastaa hyvin päästäkseni palkintopallille. Tässä vaiheessa olin myös jo kerännyt pisteitä kokonaiset 695p, tiesin siis että hyvällä ratsastuksella pääsisin tosi lähelle sitä 1000p rajaa ja tekisin selvästi oman ennätykseni. Vähän jännitti että otan sitten liikaa paineita ja ryssin kaiken, mutta olin kuitenkin suhteellisen levollisin mielin, osaanhan ratsastaa ja esteet olisivat aika pieniä. Saatiin tietää hevoset jo etukäteen, tällä kertaa ei arvottu niitä vaan järjestäjät olivat halunneet jakaa ne etukäteen ennakkotietojen perusteella. Sain hevosen nimeltä Cortizon, josta luonnehdinta kuului että se on varma tapaus mutta voi mennä aika kovaa. Ratsastaisin itse vasta toisessa ryhmässä, eli hevonen menisi radan toisella ratsastajalla ensin.

Yövyttiin Tukholmassa viisiottelukaverin luona, ja oli mukavaa että kisapäivä loppui suhteellisen ajoissa. Käytiin kaikessa rauhassa suihkussa, ja sitten suunnattiin pitsalle, koska ruoanlaitto tuntui ylivoimaiselta. Oli muuten hyvää! Samassa yhteydessä suoritettiin myös pieni verryttely-kävelylenkki, kun piti käydä kaupassa ja pankkiautomaatilla. Illalla ehdittiin vielä venytellä ja katsoa leffaa, mukava chilli-ilta.

Cortizon (Cagliostro-Hertigen). Kuva Bror Rosenback, Det är i Väsby det händer- facebookryhmä.

Sunnuntaiaamuna sitten suunnattiin kohti ratsastuspaikkaa. Rakennettiin ja käveltiin rata, joka tuntui melko tiiviiltä pienehkössä maneesissa, kun itse ei ole vielä aloittanut hallikautta kunnolla. Aika monta suhteutettua väliä ja tiukkoja kaarteita. Ehdittiin hyvin katsoa kun ponit hyppäsivät omat ratansa, sitten laittaa hevoset kuntoon ja kävelyttää niitä ennen kuin ensimmäinen ryhmä pääsi verryttelemään. Verryttely toteutettiin ryhmässä yhdessä melko ohjatusti, koska tilaa ei olisi muuten ollut. Saatiin hypätä neljä hyppyä kahdelle eri esteelle verryttelyssä, sitten yksi hyppy ennen kuin aloitti radan. Heppa oli vähän ratsastuskoulumainen ratsastaa, mutta hyppäsi kiltisti ja lähti hyppyyn nätisti sekä läheltä että kaukaa. Verryttely sujui siis hyvin. Radalla jarrut vähän katosivat yhdellä kaarevalla viiden askeleen linjalla, joten ei vaan päästy sinne linjan toiselle esteelle. Muuten rata oli ihan hyvä ja tasainen, en sortunut liikaan pidättämiseen ja panikointiin vaan ratkaisin asioita mukavasti eteenpäin. Sen ansiosta en myöskään saanut aikavirheitä kiellosta huolimatta.

Tuomarit laskivat pisteitä samalla kun laitettiin hevoset pois, minkä jälkeen seurasi tietysti palkintojenjako. Olin onnistunut pitämään kolmossijoitukseni, jee! Sain palkinnoksi pienen Marabou-levyn ja ruusukkeen :D Kokonaispistesaldokseni tuli 985p, eli yli 100p enemmän kuin koskaan aiemmin!! Ehdittiin mukavasti vielä käydä suihkussa ja chillailla hetki ennen kuin piti lähteä laivaan. Laivalla nautittiin täysi rinnoin buffetpöydän antimista ja jouduin lunastamaan lupaukseni viihdyttää kaveria karaokessa. Yöllä nukutti sitten kumman hyvin.

Nyt on kautta jäljellä enää pari viikkoa, jolloin on taas kisat ruotsissa. Siellä on siis vielä mahdollisuus parannella numeroita kaikissa lajeissa tämän kauden osalta!

Kisaviikonloppu: Nils Sjöblom Memorial ja Keravan aluekisat

HUH! Olipahan viikonloppu taas. Viime viikkokin on mennyt sen verran kiireisissä merkeissä, että blogi jäi prioriteettilistalla sellaiselle tasolle ettei toteutukseen asti päästy. Sori kaverit.

Mutta viikonloppu siis. Alkoi siitä kun päästiin Keravalle, ja Essi ensi töikseen ilmoitti että joudutte sitten lehteen tänään. Joku toimittaja oli tulossa tekemään juttua sekä Hippokseen että Hevosurheiluun. Tästä seurasi tietysti heti stressiä, panikointia ja purnausta siitä että oltaisi pukeuduttu hienommin jos oltaisi tiedetty asiasta etukäteen. Ilmeiseti tämä oli sovittu noin tuntia aiemmin Essinkin kanssa, eli ei auttanut muu kuin yrittää kammata hevosten harjat järjestykseen ja tsekata että omat saappaat ovat suunnilleen puhtaat. Onneksi olin sentään laittanut ripsiväriä :D Tunnin aika toimittaja sitten räpsi kuvia, ja tunnin jälkeen vielä haastatteli meitä. Ilmeisesti Essistä tehdään juttu Hippokseen, jossa meidät näkee kuvissa taka-alalla (olen sitten se jolla on tosi iso tummaruskea hevonen). Toinen juttu on Hevosurheilun takakanteen hevosporukoista, joten tässä päästiin promoamaan 5-ottelua toden teolla.

Pahinta tässä kyllä oli se, että itselläni oli päällä vanhat ruskearuudulliset ratsastushousut, joiden vetoketju alkaa vedellä siinä määrin viimeisiään, ettei se tahdo pysyä kiinni millään. Niinpä kiskoin sitä koko tunnin ajan paniikissa kiinni, ja toivon nyt ihan mielettömästi etten joudu lehteen sepalus auki... Hyvä minä. Heppailun jälkeen suuntasin vielä Märskyyn uimaan, ja onnistuin uimaan yksin treeneissä pitkällä radalla noin sekunnin päähän ennätyksestä kovan 200m. Oikeasti hyvä minä!

SM/PM-kisojen miekkailuosiossa Espoon Tuulimäessä. Kuva Kalle Nuuja.

Lauantaina oli sitten syksyn ensimmäisen miekkailukisan, Nils Sjöblom Memorial, aika. Tavoite oli sama kuin ennenkin, koska se ei ole vielä toteutunut, eli sijoittua paremmin kuin koko kisan viimeiseksi. Ja kyllähän se vihdoin täyttyi, olin kolmanneksi viimeinen :D Pidän tätä suurena saavutuksena miekkailu-urallani. Aloitin miekkailemalla ihan katastrofaalisen huonosti. Hävisin ensimmäisen matsin 5-1 ja toisen matsin tuttua harjoitusvastustajaa vastaan 5-0, vaikka usein voitan saman tytön treeneissä. Olin tämän jälkeen ihan raivona itselleni ja näin parhaaksi poistua paikalta hetkeksi. Muistin yhden valmentajan neuvot siitä että tuollaisen alun jälkeen kannattaa tehdä jotain radikaalia, joten riehuin hetken ja palasin sitten vasta saliin murjottamaan ja kasaamaan itseäni. Näköjään se toimi kohtuullisesti, koska sen jälkeen oli jo paljon enemmän oman tasoista miekkailua. Seuraavan matsin hävisin 5-3 ja sitä seuraavan täpärästi 5-4, minkä jälkeen sain kuin sainkin ensimmäisen alkuerävoittoni ikinä, kun voitin 5-3!! Vitsit että olin ylpeä itsestäni! Viimeisen erän hävisin hallitsevaa Suomen Mestaria vastaan 5-2. Indeksini ei siis kuitenkaan tuon katastrofialun jälkeen riittänyt jatkoon. Ensi kerralla taas hitusen paremmin!

Sunnuntaiaamuna oli jälleen aika suunnata Keravalle tällä kertaa kisojen merkeissä. Olin saanut ratsuksi Welmiron, mikä vähän jännitti. Viimeksi menin Arianella jonka kanssa oli tosi hauskaa, mutta Welmiroa pitää oikeasti ratsastaa huolellisesti jotta rata sujuu hyvin. Luokkana oli kuitenkin mukavan pienen tuntuinen 90cm. Verkassa onnistuin tulemaan okserille kerran tosi pohjaan ja toisella kerralla vielä huonommin, jolloin hevonen päätti pysähtyä siihen, muuten tuntui ihan hyvältä. Radalla ensimmäiselle esteelle se tuntui hieman miettivän pääsisikö tästä nyt helpommalla jotenkin, mutta onnistuin ratsastamaan huolellisesti mutten liikaa ja tarpeeksi tasaisessa temmossa, joten perusrata oli oikeastaan aika hyvä. Toisessa vaiheessa en lähtenyt ratsastamaan aikaa, tempo kiihtyi ihan itsestään loppua kohti vähän eikä kääntyvyys ollut mitenkään huippuluokkaa, mutta kokonaisuudesta tuli ihan hyvä 0-0 :) Ruusukkeille ei siis päästy mutta hyvä mieli jäi.

Welmiro 5-ottelun SM/PM-kisoissa. Ratsastajana on Oulun Miekkailuseuran Kirsi Yrjölä, jolla on harvinaisen jäätävä ilme tässä kuvassa. Sori Kirsi, en voinut vastustaa! :D Kuva Kalle Nuuja.

Toimihenkilövelvoitteiden jälkeen (jouduin hoitamaan kisakansliaa, mikä jännitti melkein vielä enemmän kuin oma kisasuoritus, mutta selvisin siitä vain vähäisin mokin) vielä Pirkkolaan uimaan. Vähän pelotti että joutuisin uimaan samanlaisen setin kuin edellisellä viikolla eli paljon katkottuja ja kokonaisia kaksisatasia täysiä, mutta onneksi pääsin vähän helpommalla. Viimeisteltiin vain kisakuntoa ja kuulemma 50m maksimivedot näytti ihan hyvältä. Käsky kävi nousta altaasta aiemmin kuin muut, ja voi sitä vahingonilon määrää kun muut jäi tekemään potkusettiä ja itse lähdin saunaan :D Tässä vaiheessa olin kyllä niin loppu että hyvä kun pääsin kotiin, missä haaveilin henkilökohtaisesta palvelijasta joka voisi paitsi laittaa ruoan, myös tuoda sen sohvalle ja lapioida suuhuni. Hetken elvyttyäni sain sentään itse suoriuduttua tästä.

Siinä se viikonlopun 5-ottelusisältö oli. Tuohon vielä päälle lihaskuntotreeni, illallinen kavereiden kanssa Sammatissa ja venyttelyjä, niin tuntuu ihan hyvältä että tämä viikko on vähän kevyempi ennen ensi viikonlopun 5-ottelukisoja!

ps. Olen melko varma että joku taitavan näköinen valokuvaaja otti kuvia ratsastuskisoissa, mutta sinnikkäiden googlausyritystenkään jälkeen en millään löydä niitä. Jos tiedät jonkun joka otti kuvia niin ole kiltti ja vinkkaa, mielelläni näkisin niitä!

SM & PM 2014

Viikonloppuna kisattiin siis pääkaupunkiseudulla Suomen ja Pohjoismaiden mestaruuksista. Kisa oli huomattavasti suurempi kuin viime vuonna, eikä pelkästään ulkomaisten osanottajien ansiosta, vaan kotimaisiakin ottelijoita oli intoutunut mukaan suurissa määrin. Niinpä jo ennalta tiedettiin tason olevan huomattavasti kovempi tänä vuonna kuin viime vuonna.

Lauantaiaamuna aloitettiin uinnilla stadikalla. Olipa luksusta kun pystyi pakkaamaan vain uikkarin kassiin ja menemään pyörällä kisoihin huiman 5min matkan! Eräjaot oli julkaistu jo edellisiltana, olin kuudennessa lähdössä kansainvälisessä seurassa, yhden tanskalaisen ja yhden ruotsalaisen kanssa. En ennakkoon tiennyt ollenkaan toisten tyttöjen tilastoaikoja, joten lähdin vain tekemään omaa uintia, ensimmäistä kertaa pitkällä radalla. Lähtömme osoittautui kuitenkin supertasaiseksi! Taidettiin kaikki olla maalissa n. 2sek sisällä, ja vein erävoiton täpärästi parin kymmennyksen erolla ruotsalaiseen ajalla 3.11,06. Uinti ei ole koskaan tuntunut yhtä kauhealta, käännökset olivat hitaita ja lepsuja, olin ihan hapoilla ja keuhkoihin sattui. Ilman tiukkaa kisaa toisten tyttöjen kanssa olisin varmasti hyytynyt sinne. Aika ei todellakaan aiheutanut mitään riemunväristyksiä. Lyhyen ja pitkän radan erona pidetään yleensä noin 5sek, eli onhan tuo periaatteessa ennätys, mutta olin kyllä toivonut paljon parempaa. Nyt en saanut uintiini ollenkaan sellaista rytmiä, voimaa ja keveyttä mitä olen saanut aikaan harjoituksissa kesällä, vaan jäin vaan kauhomaan jännittyneenä enkä päässyt ollenkaan eteenpäin. En tiedä jäikö verra ehkä vähän lyhyeksi vai painoiko jännitys ja huonot yöunet, mutta tuo uinti oli kyllä elämäni kauhein. Tosi moni kyllä sanoi samaa, että uinti tuntui aika hitaalta.

Olin siis jo ensimmäisen lajin jälkeen ihan loppu, eli onneksi tällä kertaa oli kaksipäiväinen kisa ja väljä aikataulu. Ehdin käydä kotona vaihtamassa kamat ja tankkaamassa vähän välipalaa ennen kuin suunnattiin Espoon Tuulimäkeen miekkailemaan. Sain miekkailuparikseni hallitsevan Suomen mestarin Eevin, mikä osoittautui erinomaiseksi konseptiksi, ainakin omasta mielestäni saatiin aikaan hyvä fiilis ja miekkailtiin suurimmaksi osaksi molemmat aika hyvin omalla tasollamme! Tällä kertaa miekkailtiin naiset keskenämme omassa sarjassamme, mikä oli ehdottomasti kiva juttu. Oteltiin kaikki kaikkia vastaan yhdellä kiinnityksellä kolme pistoa, eli pistoja tuli aika paljon. Tasan kerran olin vähän nukuksissa ja onnistuin siinäkin herättämään itseni ja viemään siltä vastustajalta viimeisen piston. Muutama matsi oli tosi tasainen ja saatiin paljon tuplia, mutta vastustaja vei lopulta kaikki pistot, mikä harmittaa paljon enemmän kuin tosi selkeä häviö. Mielestäni kuitenkin miekkailin paremmin kuin ikinä aiemmin, pysyin hereillä enkä antanut tyhmiä pistoja kenellekän vaan taistelin hyvin jokaisesta pistosta. Vein muun muassa taitavilta ruotsalaisilta pistoja, vaikka aiemmin olen hävinnyt niille ihan pystyyn aina :) Lopputulos oli 19 voittoa 29 häviötä 190 pistettä, eli onhan siinä rutkasti parannettavaa, mutta nyt ei sentään jäänyt sellainen päällimmäinen epätoivon tunne niin kuin usein miekkailusta, vaan olin ihan hyvillä mielin.

Valitettavasti se hyvä mieli loppui aika lyhyeen, kun koitti hevosarvonnan aika. Aina ei voi käydä hyvä mäihä, ja nyt sain kyllä sen ainoan hevosen jonka kanssa meillä ei kemiat kertakaikkiaan pelaa yhtään yhteen. Koko loppuilta ruoan ja päikkäreiden lomassa meni sitten siihen että psyykkasin itseäni kantamaan hevosen apinanraivolla radan läpi. Lauantai-iltana keräsin myös taas suurimmat nolouspisteet pitkään aikaan kun laitoin suihkun jälkeen Icepoweria kroppaan ja sitten piti vielä käydä kaupassa. Päällä oli polviin asti ulottuvat villasukat, juoksuhousut, verkkarit, t-paita, huppari ja toppatakki, kaikki muut oli shortseissa... :D

Merlot potkii puomeja. Kuva Tero Koski.

Sunnuntaiaamuna otettiin sitten suunnaksi Kerava. Käveltiin rata joka oli aika yksinkertainen ja pieni ja laitettiin hepat kuntoon. Verryttely meni han hyvin, ja radalle päästyni vielä herätin hepan perusteellisesti ja näytin sille pari estettä. Loppakoipi kuitenkin otti heti ykkösen alas, ja sitten vielä kolmosen ja nelosen. Vitosesta sain kuin sainkin sen yli, kutoselle hevonen yhtäkkiä tujotti kaikkea ja melkein pysähtyi, mutta tehokkailla ponipohkeilla pistin sen siitä yli yhden laukka-askeleen vauhdilla... ja se oli muuten kuvien perusteella koko radan paras hyppy! Näköjään mitä huonommin esteelle tulee sen paremmin tuo eläin hyppää... Loppurata oli sitten ihan ok. Sama hevonen teki sitten toisella ratsastajalla tismalleen saman tuloksen vähän tasaisemmalla radalla. Olen ihan tyytyväinen siihen ettei tullut yhtään stoppia, mutta näköjään hevosen olisi pitänyt olla vielä terävämpi meillä molemmilla. Inhoan ratsastaa tuolla tavalla että hevoselta pitää koko ajan vaatia ja pakottaa, mielestäni ratsastajan tehtävä on luoda hyvät edellytykset radalle ja antaa hevosen tehdä oma hommansa rauhassa, eikä toisinpäin. Tulos oli siis kolmella pudotuksella 279p.

Keravalta jatkettiin sitten heti Myllypuroon, vähän jännittäen että olisinko kvaalannut viimeiseen CE-lähtöön, ja onneksi olin. Olin aika nuutunut joten onneksi aikaa riitti pienelle huilihetkelle, minkä jälkeen sitten latautumaan ja verryttelemään viimeistä koitosta varten. Tulostaulukossa olin ennen CE:tä sijalla 10, 2p eli 2sek ruotsalaistytöstä, ja n. 50sek parhaasta oululaisesta. Tavoite oli siis pestä ainakin nämä kaksi. Lähdön viimeiset 5 lähti samaan aikaan 2min johtajan perään. Ensimmäinen ammunta meni ihan ok. Juoksurata oli vähän pitkä ja uuvuttava, ollaan joskus mitattu tuota Myllypuron hiekkasuoraa joten tiedän että nyt metrejä oli kyllä yli 800, ja tykkään enemmän juosta rataa jossa on edes joku pieni mäki sekä ylös että alas, sileä puuduttaa tosi pahasti. Yleisö oli kuitenkin mahtava, kannustusta riitti hallissa juostavalle lenkille huimasti! Ammunnat menivät tällä kertaa loogisesti huonommin ja huonommin, toinen oli vielä ihan ok, kolmas n. 47sek ja viimeisessä sitten meni täydet ajat. Ei kertakaikkiaan ollut enää voimia keskittyä tarpeeksi. Toinen juoksukierros hapotti ihan mielettömästi, kolmannelle ja viimeiselle taisin sitten löytää jonkinlaisen rytmin niin että jaksoin maaliin asti, mutta ei se tuntunut samalla lailla dynaamiselta kuin kesän alussa Uppsalassa. CE-aika oli 18,13, tulos 207p, enkä ole siihen kovinkaan tyytyväinen. Ei vaan kertakaikkiaan lähtenyt enempää. Tein juuri sen mikä oli pakko, eli löin ruotsalaistytön ja oulun Kirsin.

Tiukkaa kisaa ruotsalaisen ja tanskalaisen kanssa. Kuva Tero Koski.

Lopputulos oli 803p. Blaah. Outo kisa siinä mielessä, että kuntolajit, joissa yleensä saan tulosta aikaan eivät oikein kulkeneet, ja miekkailu, joka yleensä on se aallonpohja, oli nyt ehkä se suurin ilonaihe. Tulokseen en siis oikein ole tyytyväinen, koska tavoitteet eivät täyttyneet. Sijoitus sitävastoin on ihan ok, olin siis neljäs suomalainen, ensimmäinen maajoukkueen ulkopuolelta! Siihen tähdättiinkin. Eikä se nyt kauhean huonoa ole olla Pohjoismaiden seitsemänneksi paras viisiottelija :)

Treeniviikko Tahkolla

Viime viikolla vaihdoin treenimaisemia ja painelin Tahkolle treenailemaan perheloman merkeissä. Koko muu perhe golfaa (itse olen luvannut aloittaa lajin heti kun on rajattomasti aikaa ja rahaa. Ei taida tapahtua ihan lähivuosina), joten suunnittelin sitten itselleni muita treenejä.

Pääosaa näytteli uinti. Uimavalmentajakaverini teki uintiohjelmia, joita säntillisesti toteutin Tahko Span pikkualtaassa. Eipä muuten ollut ruuhkaa hallissa, kun ulkona paistoi aurinko! Parina päivänä taisin saada pitää koko altaan omassa käytössäni, ja muinakin päivinä ihmiset kiltisti väistivät muille radoille kun raahasin varustekassini altaan reunalle ja ryhdyin kauhomaan. Kävin joka pävä uimassa kunnon treenin, ja tuntui kyllä siltä että uinti kehittyi tosi paljon kun siihen keskittyi kunnolla. Nyt alkaa joukossa olla jo ihan kunnollisia uimarivetoja!

Ammattitaitoisia uintimuistiinpanoja :D

Toinen viikon päälaji oli sitten ratsastus. Sain hypätä kunnolla kolmena päivänä kolmella eri hevosella, jotka kaikki olivat itselleni täysin vieraita, mahtavaa viisiotteluharjoitusta! Ensimmäisenä päivänä ratsuna oli Ilpo-poni, oikein mukava tapaus, ja tehtävänä verryttelyn ja muutaman linjan hypäämisen jälkeen n. 90cm rata. "Korjaus-linjalle" esteet sitten nostettiin n. 100-110cm. Kerran tuli pieni väärinkäsitys toiselle sarjalle, mutta onnistuin ensimmäisen epäonnistuneen hypyn jälkeen kampeamaan itseni takaisin satulaan, ja kuin ihmeen kaupalla vielä pysymään siellä vielä b-osan okserinkin yli. Olin tosi ylpeä tästä akrobaattisuorituksestani, siskoni oli jo ihan varma että saa kakkua :D Toisena päivänä sain alleni varsinaisen liitokavion, opettajan entisen kisahepan, ja tehtävänä oli jumppasarja. Heppa oli vähän dramaattinen hyppääjä (eli hyppäsi ihan megakorkealle jokaisessa hypyssä) mikä korostui entisestään jumpalla, joten sain testailla parhaita Bosty-tyylejäni, mutta sain sentään kehuja hyvästä tasapainosta. Jumpan jälkeen hypättiin vielä lyhyttä rataa 110cm-tasolla (eka kierros taisi olla vähän pienempi), joka meni tositosihyvin, megakivaa! Viimeisenä päivänä ratsun virkaa toimitti 6v vähän kokematon heppa, ja tehtävät oli tosi vaikeita. Opettaja tunnustikin tunnin jälkeen ettei olisi laittanut kellään toisella ratsastajalla tuollaisia tehtäviä sille hevoselle, eli sain olla ihan tyytyväinen että selvittiin loppujen lopuksi ihan kunnialla. Tehtiin siis pitkiä lähtestymisiä ihan isoille esteille, mikä oli sikavaikeaa. Oli kivaa hypätä Tahkon mahtavalla isolla kentällä, hepat olivat kivoja ja opettaja hyvä (eli sanoi ihan samoja asioita kuin Essikin :D). Nyt on hyvä fiilis palata Keravalle Essin oppiin, ei ole ihan ruosteessa!

Poniratsastusta vähän liian kirkkaassa valossa

Viikon treenihauskuutuksista vastasi tällä kertaa (poislukien se oma akrobaattiharjoitukseni) siskoni. Ensinnäkin rukka onnistui lentämään Ilpo-ponin selästä kokonaiset kolme kertaa tismalleen samalla tavalla (jos lähestyt 110cm okseria, muista pitää pohkeet kiinni!). Näistä johtuen golfista ei einää lauantaina tullut mitään, joten sain seuraa uintitreeniini. Yritin sitten oman treenini ohella opettaa siskolle jotain simppeleitä tekniikkatreenejä, mutta näköjään meidän kommunikatio ei ollut ihan saumatonta, koska näistä seurasi erittäin hauskoja väärinkäsityksiä. Oletteko ikinä nähneet kun joku yrittää tehdä scullingia yksi käsi kerrallaan? Näyttää muuten ihan siltä kuin yrittäisi uida ankkaa! :D Ehkä vielä hauskempaa oli silti kun annoin siskolle pullarit ja menin itse käymään vessassa. Kun pääsin takaisin altaalle siskoni hihitteli yksikseen altaan päädyssä ja tunnusti, että oli meinannut hukkua... Miten ihmeessä pullarin, kelluvan vaahtomuovipalan, (joka siis kannattelee uimaria!) avulla voi hukkua?!?! Meinasin kuolla nauruun :D Kävi kuitenkin ilmi, että sisko oli laittanut pullarin liian alas, eikä keskivartalo kannatellut ihan tarpeeksi, ja uinti meni vähän ristiin edestakaisin, jolloin ajautui syvemmälle ja syvemmälle. Näköjään on siis mahdollista.

Nyt treenit jatkuvat normimeningillä kotimaisemissa: kisiksellä on kuuma, stadikalla ruuhka ja eltsussa paistaa aurinko!

Huikein treeniviikko ever!

Huhhuh! Viikon kestänyt "leiri" on nyt takanapäin, ja hengissä selvittiin! Voin kyllä turvallisin mielin todeta, etten ole ikinä treenannut näin paljon ja kovaa:

Käytännössä joka päivä tehtiin neljää lajia, eli ratsastus jäi pois, ja sunnuntaina myös miekkailu. Heti maanantaina otettiin luulot pois kevyellä lähes 6h treenipäivällä :D Aamulla uitiin ja tehtiin oheistreeniä, iltapäivällä juostiin, ammuttiin ja miekkailtiin. Tiistaiaamuna miekkailun ja uinnin jälkeen ensimmäistä kertaa ikinä epäilin etten ehkä pääsisi kaikkia kuutta porrasta ylös kodin rappukäytävässä, sen verran paljon sattui takalistoon!

Ehkä eniten on tänä kesänä yllättänyt juoksun määrä ja laatu. Kevyttä hissuttelua harrastetaan oikeastaan vain alku-ja loppuverryttelyssä, muuten juostaan kovaa ja oikein, ja tekniikkaa treenataan loputtomasti, joka ikisessä treenissä eikä vain kerran viikossa. Eronkin kyllä huomaa, kun askel rullaa kevyemmin ja tehokkaammin, mutta voin kertoa, että loppuviikosta olivat kyllä jalat aika loppu.

Uinnissa pääsin ihan uusiin kilometrimääriin. Aiemmin olen tainnut tasan kerran päästä yli kolmeen kilsaan suunnilleen venyttämällä loppuverryttelyä väkisin, mutta nyt tuli uitua reilusti päälle sen useampanakin päivänä peräkkäin. Yksi suuri ero oli tietysti kyllä jo verryttelyidenkin pituus, aiemman 300m tekniikkaverraa sijaan tein useimmiten sellaiset 500-600m, ja loppuverryttelykin satasen sijaan väh. 400m. Ensimmäisenä aamuna odotin koko treenin ajan milloin tulee käsky uida joku 10000x50m täysiä-setti, mutta sitä ei ikinä tullutkaan, eli treeni oli kyllä miellyttävän vaihtelevaa koko ajan.

Lenkkareiden väriloistoa. Huomaa taidokas tähtikuvio!

Viikon pahin takaisku koitti torstaina, kun ei-enää-kovin-tuorein jaloin tehtiin porrastreeniä, ja reaktioharjoituksissa sitten pää meni nopeammin kuin jalat, ja potkaisin epähuomiossa porrasta täysiä. Ei edes voimasanoja päässyt siinä vaiheessa ja jatkoin kiltisti seinäpistoihin ja jalkatyöhön, mutta sen jälkeen kävin sitten hakemassa siihen jäitä vähäksi aikaa. Kylmäämisen jälkeen vapaamiekkailu sujui ihan hyvin ja loppuverrakin onnistuin, mutta kotiin lähtiessä oli varvas aikalailla turvonnut. Seuraavan päivänkin treenit meni ihan ok (ainut katari oli kun yritin tehdä uimahyppyä ottaen takajalalla tukea starttipallin tuesta, jolloin ponnistaa oikeastaan vain etujalalla, joka tietysti oli se kipeä jalka... Eihän sitä mitään tullut, ehdin ajatella AU ja sitten läsähdin täydellisen "magaplasan" veteen :D Lienee tarpeetonta mainita, että se kova 25m ei mennyt hirveän kovaa :D ), mutta illalla totesin että ehkä nyt kuitenkin käyn näyttämässä sitä, ja niinhän siinä kävi että diagnoosi oli "hyväasentoinen murtuma". Ehkä noloin tapa ever saada elämänsä ensimmäinen luunmurtuma!

Tai no, tunnustettakoon että perjantain juoksuammunnan olin ihan itku kurkussa. Ensin sen takia kun jalkoihin sattui juostessa niin paljon, kun varoin oikeaa jalkaa varpaan takia niin rojahdin varmasti joka askeleella vasemmalle jalalle, jonka lonkka ja penikka ei yhtään arvostaneet tätä. Ja sitten sen takia kun ampuminen meni niin huonosti, tuntui etten olisi osunut elefanttiinkaan, vaikka se olisi seissyt paikallaan. Näin jälkikäteen ajateltuna ehkä näillä asioilla oli jotain yhteyttä toisiinsa... Joka tapauksessa, olen aina ihmettellyt ihmisiä jotka itkevät treeneissä, yleensä vain puren hammasta ja yritän kovemmin, mutta nyt oli kyllä sen verran suuri väsy ja kaikki pahasti että ymmärrän näitä ihmisiä hivenen paremmin.

Iloiset leiriläiset

Lauantaina sitten levättiin (nukuin taas päikkäreitä telkkari huutaen täysillä urheilukisoja (pihtiputaan loikkakarnevaalit)), ja suunnuntaina vielä viikon viimeiset treenit. Jätin suosiolla juoksemiset pois ja keskityin ampumiseen. En usko että joudun montaa päivää lepäämään, mutta on typerää rasittaa jalan ulkosyrjää kohtuuttomasti varomalla varvasta juostessa. Ammunta sujuikin sitten oikein kivasti :) Siitä siirryttiin vielä suoraan uimaan, minkä jälkeen olikin treeniviikko purkissa.

Nuo kokonaismäärät ovat kyllä melkoiset, ja myönnän ihan suoraan, etten varmasti jaksaisi tuollaista tahtia koko ajan. Tuohon en edes ole laskenut mitään pikaisia kehonhuoltosessioita tai pyöräilyjä treeneihin. Nyt käytännössä en tehnyt muuta kuin treenasin, söin (tosipaljon!) ja nukuin (päikkärit joka päivä), eli ihan sellaista ammattiurheilijan elämää. Nyt elämä jatkuu vähän normaalimmalla tahdilla, ja viime viikon opit ja kehitys yritetään pitää mukana!

Miekkailu-SM

Lauantaina oli siis kalpamiekkailun SM-kisojen aika. En todellakaan ollut koitoksesta kovin innoissani, eikä säteilevä auringonpaiste ulkona juurikaan auttanut asiaa hallille saapuessani... Vähän asiaa auttoi se, että sain tilaamani uuden plastrongin ja hanskan käyttööni kisoissa, jotka molemmat olivat huomattava upgrade vanhoihin rähjäisiin varusteisiin.

Kuten ulkona, myös hallissa oli todella lämmin, mikä ei todellakaan helpottanut muutenkin hikistä miekkailukoitosta. Nesteytystä piti ajatella ihan koko ajan, ettei nestehukka pääse yllättämään. Naisia oli ilmoittautunut kisaan valitettavan vähän, joten alkuerät eivät sentään kestäneet kovin pitkään. Itse olin tietysti olemattoman rankingini perusteella taas kovimmassa alkuerässä. (Olinkin edellispäivänä tsekkaillut rankingtilastoja ja huomannut, että vaivalla tienaamani kokonaiset 3 rankingpistettä maaliskuun kisoista olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen, mistä tuli vähän paha mieli. Se ei kuitenkaan olisi vaikuttanut rankingsijoitukseeni, eli en alkanut selvittelmään asiaa siihen hätään).

Positiivista koitoksessa oli se, etten jäänyt nollille kertaakaan. Se on rohkaisevaa viisiottelua ajatellen: yhden piston ottelussa on huomattavasti paremmat mahdollisuudet pihistää se yksi pisto kovaltakin vastustajalta, kuin miekkailuottelussa saada taitavalta miekkailijalta monta pistoa. Sain myös yhden piston enemmän kuin joku muu, joten en ollut kovin harmissani ennen kuin illalla erehdyin katsomaan kokonaistulokset, joissa olin jälleen kerran ylläriylläri viimeinen. Olin ihan hiilenä että millä ihmeen perusteella olen mukamas viimeinen suuremmalla pistomäärällä, kunnes älysin että sijoitus lasketaan häviöiden määrän ja indeksin perusteella, eikä pistojen määrän. Silti tuntuu siltä, että miekkailu on laji, jossa yrittämistä ei palkita millään lailla, vain perusteellisesta onnistumisesta jää mitään käteen. Eihän se minun syyni ole että alkuerässäni oli yksi miekkailija enemmän kuin jonkun toisen erässä (vaikka ehkä sillä on jotain tekemistä sen rankingin kanssa).

Kalvan SM-kultaa veivät Michaela Kock (HFM) ja Rasmus Mellanen (TMÅF). Kuva fencing-pentathlon.fi

Näin jälkiviisaana on helppo todeta, että oli typerää osallista ylipäätään. Vähän sellainen olo kuin olisi ilmoittautunut shetlanninponilla Olympialaisten kenttäratsatukseen ja kuvittelisi pärjäävänsä. Olisin varmasti keksinyt parempaa käyttöä niille kolmellekymmenelle eurolle jotka osallistumisesta pulitin ja aurinkoiselle kesäpäivälle. Seuraavien miekkailukisojen osallistumista harkitsen varmasti tarkemmin, ei ole mitään mieltä mennä kerta toisensa jälkeen pahoittamaan mieltään ja vielä maksamaan siitä. Parempia miekkailukisoja olisi esim. joku kalpamaraton, jossa kaikki ottelevat kaikkia vastaan, eikä ketään siis tiputeta missään vaiheessa, tai edes sellainen, jossa kaikki jatkavat edes yhteen cup-otteluun.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Nyt odotan innolla loppuviikon viisiottelukisoja ja hyviä tuloksia ja onnistumisia sieltä!

Uuteen nousuun

Kaksi viikkoa sitten puhkuin intoa hyvin sujuneen uintikuukauden jälkeen. Tarkoitus oli ottaa viikko vähän iisimmin ja sitten rynnätä juoksun kimppuun. No, suunnitelma ei ihan pitänyt.

Ensinnäkin tulin kipeäksi heti tiistaina. Ei mitään sen kummallisempaa kuin pientä lämpöä ja väsymystä, mutta kuitenkin niin että piti ottaa pari päivää vähän perusteellisempaa lepoa kuin olin suunnitellut. Urheilijakavereiden neuvo oli ettei ikinä kannata pitää mitään kevyempiä viikkoja, niistä tulee vaan aina kipeäksi :D

Tokenin sitten siitä kuitenkin ja kävin miekkailukisan, mutta sen jälkeen sunnuntaiaamuna kävin suorittamassa facebook-haastetta "hyppää esterata ilman satulaa" kaverin ponilla, ja suoritus ei mennyt ihan kuin strömsössä. Verkkasin ensin ihan satulan kanssa ja sujui tosi hyvin, sitten ilman satulaa muutama harjoitteluhyppy, kaikki hyvin. Kun sitten oli tarkoitus hypätä pieni rata sattui pieni kommunikaatiokatkos, poni hyppäsi vähän isomman hypyn ja pysähtyi sen jälkeen pää alhaalla, ja Saskia teki maaperätutkimusta olkapää edellä. Ensin nauratti, mutta nopeasti huomasin että olkapää olikin saanut kunnon tällin. Hyppäsin vielä vähän ja loppuverryttelin, mutta kotiin päästyäni alkoi olla vähän tukala olo, ja niinpä ajoin sitten Dextran päivystykseen tsekkaamaan, ettei ollut mitään kunnolla rikki. Ei onneksi ollut, kuulemma varsin tavallinen törmäysvamma jääkiekkoilijoille tuollainen kova töytäisy olkapäähän :D Onni onnettomuudessa siis etten lentänyt tuon korkeammalta, ja olen myös tainnut juoda lapsena niin paljon maitoa ettivät luut katkea yrittämälläkään!

Joka tapauksessa olkapää oli sen verran kipeä, että vietin sitten taas pari päivää sohvanpohjalla. Oli muuten veikeää silloin su-ma, kun paidanvaihto vastasi perusteellista liikkuvuus-maksimikestävyystreeniä, kun aikaa siihen meni noin vartti, ja syke oli koko ajan tapissa... Maksimaalinen voimantuotto vasemmalla kädellä oli luokkaa kraanan avaaminen, vesilasi oli jo ihan liikaa. Onneksi se kuitenkin lääkärin lupausten mukaisesti tokeni suhteellisen nopeasti, ja pääsin jo loppuviikosta varovaisesti liikkumaan.

Keskiviikkona tuli käytyä hieronnassa, ja Janne naureskeli olkapäälleni kun näytin, miten vain oikeanpuoleinen solisluuni erottui. Päätettiin sitten suosiolla keskittyä alakroppaan, mikä sai Jannen käyttämään ihan uusia (minulle siis) kidutusmetodeja lonkanseutuun. Nämä olivat sen verran kipeät, että taitavat tarvita vähän säännöllisempää käsittelyä jatkossa...

Perjantaina yritin ensimmäistä kertaa paluuta altaaseen, ja totesin että uintivedosta ei tule vielä yhtään mitään. Niinpä sitten potkin reilu tunnin verran ja tein erilaisia tekniikkaharjoituksia, kunnes meinasin kuolla tylsyyteen. Onneksi oli sentään uusia vesileluja joita testailla, eli snorkkeli ja räpylät! Sunnuntaina yritin uudestaan, ja liike oli jo paljon parempi, mutta kunnon uintivetoja en vieläkään pystynyt tekemään. Onneksi valmentaja taisi huomata kuinka tylsistynyt ja turhautunut olin, ja tuli teettämään erilaisia pystypotkuharjoituksia. Lopulta sain sitten potkimalla ihan hyvän treenin tehtyä.

Kaikista eniten kyllä harmittaa tyystin kadonnut juoksukehitykseni. Ennen tätä löysäilyä olin paremmassa juoksukunnossa kuin ikinä, ja nyt tuntuu että olen taantunut jonnekin viime marraskuun tasolle. Valmentaja ja kaverit lohduttivat että kaiken järjen mukaan sen ei pitäisi olla mahdollista, eli toivotaan että kunto ja hyvä fiilis tekevät nopean comebackin kun nyt pääsee kunnolla treenaamaan. Juoksukuukausi on sentään startannut ihan tunnollisesti: torstain CE, pe aamulenkki, la intervalleja ja su pidempi lenkki. Aamulla uskaltauduin jo salille, ja totesin, että lihaskunnosta sentään on tallella jotain. Eiköhän se tästä!

Mitä ajattelen itsestäni historiallisen surkean urheiluviikonlopun jälkeen:

Lauantain miekkailukisassa en ollut huono, kaikki muut vaan oli parempia, ja sunnuntain poniratsastus päätyi Dextran päivystykseen.

ps. Kypsempää analyysiä luvassa sitten kun pystyn siihen.

Hyvää joulua kaikille lukijoille!

Yleensä yritetään ylläpitää jonkinlaista sensuuria kuvissa, joita täällä julkaistaan, mutta menköön nyt kerran. Eli olkaa hyvät, kaikille lukijoille yhteisenä joululahjana nolojen tilanteiden naiset-kuvasarja, featuring Ansku&Saskia:

Kyllähän esteratsastus on hauskaa, mutta että NOIN hauskaa?!

Alkuaikojen CE-treeneissä oltiin tyylikkäitä (PekkaNiska-hikipanta, ensi vuoden hittituote):

Siis voiko joku ihminen näyttää oikeasti hyvältä uimalakissa?? (Voi... Katso vaikka täältä)

Ja ehkä kaikkien aikojen helmi, joka vie termin booty-shot ihan uudelle tasolle:

Noloin juoksutekniikkaharjoitus ever... Pariversiona vielä koomisempi, olkaa hyvät:

Epänormiviikko

Maanantain ja tiistain vietin tosiaan Tahkolla spontaanilla talviurheilu-minilomalla. Oli taas törkeen siistii päästä laskemaan uusilla skimboilla! Vapise Poutiainen, mä meen kohta kovempaa :D Reidet saivat kyytiä tehokkaassa laskemisessa, vaikka yritinkin palautella niitä omatekoisella HotStretchingillä: perusteellinen saunominen ja sen jälkeen takan edessä venyttely. Kun siihen lisättiin vielä poikkeuksellisesti keskiviikkona olleen ratsastustunnin kevyt istunta-harjoitukset ja pumppikyykyt, niin onnistuin torstaina saamaan ekaa kertaa ikinä miekkailusta vähän kipeät jalkalihakset. Perjantaina viilettäessäni heppojen kanssa pellolla taas kevyessä istunnassa pikkuisen hyydytti...

Miniloman jälkeen arkeen paluu sujui vähän takkuamalla... Keskiviikon aamuseiskan BodyPumpissa tajusin tunnin puolivälissä että mulla on jumppahousut väärinpäin jalassa :D Siinä vaiheessa oli turha enää tehdä asialle mitään, leikin siis etten huomannut tai että ne vaan näyttää tolta. Aika hyvin kuitenkin että tämä oli (tietääkseni) eka kerta kun olen tuossa onnistunut, vaikka salilla on tullut kyykättyä aika monta kertaa vuosien saatossa.

Viikon viisiottelu-kohokohta oli taas kerran uintitreenit, joissa tekniikka ja sitä kautta teho käsivedoissa parani huikeasti! Koska vauhtitreenit jäivät minimiin tällä viikolla, aion lykätä kevyttä viikkoani pääsiäisviikkoon jolloin tulee kuitenkin löysäiltyä, ja treenata vielä ensi viikon tehokkaasti. Sitä kohti siis!

Myöhäiset viikon treenit

Pahoittelut hiljaiselosta! Syynä siihen on spontaani miniloma talviurheilun merkeissä, mutta siitä lisää myöhemmin. Viime viikon treenit näytti tältä:

Se miekkailumasennuskin helpotti sitten torstain treeneissä, joissa sujui huomattavasti paremmin ja lisäksi valmentaja sanoi kivoja asioita :)

Lauantaina olin suunnitellut treenaavani kunnolla, mutta edellispäivän huonot syömiset ja juomiset (seilasin ympäri Uuttamaata ratsastamassa erinäisiä heppoja, eli ruoka- ja juomapuoli oli aika hankalat pitää kunnossa) aiheuttivat sen, että olin ihan loppu vielä lauantaiaamuna. Niinpä vaihdoin lennossa, tai siis sohvan pohjalta jos ihan rehellisiä ollaan, suunnitelmia ja pidin palauttelupäivän. Yritän opetella paremmaksi sen oman kehon kuuntelun kanssa! Lepäilin siis ja kun sain itseni könyttyä pystyasentoon kävin ulkona kävelemässä ja venyttelin vielä illalla. Sunnuntaina jaksoi taas kummasti!

Sunnuntain uimatreeneissä otettiin taas huimia edistysaskeleita kohti kunnollista uimaritreeniä. Ensin uitiin paljon ilman jalkoja, ensin 25m tekniikkapätkiä. Meidän ilmeet oli varmasti näkemisen arvoiset siinä vaiheessa kun valmentaja sanoi että sitten pitää tehdä sama juttu 200m, ja meille selvisi, että tosiaan piti uida 200m ilman jalkoja :D Ilman jalkoja uiminen on mukavaa, sujuu ihmeen kevyesti kun ei tarvitse käyttää niitä kehon isoimpia ja paljon happea vieviä reisilihaksia. Näiden harjoitusten jälkeen siirryttiin sitten ensimmäistä kertaa harjoittelemaan potkuja, jee! Tässä kohtaa tuli myös viikon moka, josta tällä kertaa vastasin minä: valmentaja ojensi meille laudat ja käski potkia toiseen päähän, ja tein työä käskettyä. En kuitenkaan ehtinyt kun pari metriä kun valmentaja vihelsi takaisin ja huuteli: "En mä tajunnut että mun pitää opettaa teille miten sitä lautaa käytetään! Ei sen päällä saa makoilla!!" Olin tyynesti laittanut laudan vatsani alle ja kellinyt sen päällä mukavasti, mutta kävi ilmi että siitä vaan pidetään käsillä kiinni, eikä nojailla siihen sen enempää. Whooops... en mä muistanut, kun viimeksi on sellaista tullut käytettyä varmaan yhdeksänvuotiaana.

Joka tapauksessa kävi ilmi, että potkiminen on tosi hyydyttävää! Todettiin että se 25m pelkkiä potkuja on vähintään yhtä rankka setti kuin 200m pelkkiä käsivetoja. Lopuksi opeteltiin vielä käyttämään kelloa, niin että opittaisiin uimaan tiettyyn vauhtiin tietynlaisia intervalleja, mitä on hyvä hyödyntää itsenäisessäkin harjoittelussa. Ollaan kuulemma melkein jo ihan kuin kunnollinen uintijoukkue :)

Viikon hauskat

Sunnuntaina oli niin paljon asiaa, että jäi viikon parhaat viisiottelunaurut raportoimatta. Pää edellä hyppyjä harjoitellessa oltiin jo edetty siihen pisteeseen, että piti hypätä yksitellen korokkeelta ja jatkaa uiden yksi altaanmitta ja kävellä takaisin. Jäätiin jonossa melko hännille, ja vuoroaan taisi olla odottamassa enää Ansku, minä ja joku muu siinä vaiheessa kun Jessica kiipesi korokkeelle. Jessica tsemppasi täysillä aikomuksenaan parantaa tekniikkaansa ja asettautui hyvään hyppyasentoon, jota uimaopettaja vielä hienosääti. Yhtäkkiä kuitenkin Jessica horjahti vähän eteenpäin kykkimisasennossa, ehti sanoa wow, WOW ja räpiköidä villisti käsillään ennen kuin molskahti hallitsemattomasti altaaseen :D Siinä vaiheessa me naurettiin niin kovasti että hyvä kun ei itse tiputtu altaaseen perässä... sen jälkeen keskittymiseen piti tosissaan keskittyä! Sääli ettei sitä saatu videolle (olisikohan niillä Pirkkolassa jotku piilokamerat?!), se olisi nimittäin ollut takuuvarma Youtube-hitti, sen verran komedia-ainesta siinä oli...

Kuva täältä

Muutenkin uimatreeneissä päästiin hihittelemään toisillemme ja valmentajan hauskoille sutkautuksille, jotka joskus enemmän ja joskus vähemmän tietoisesti osuvat juuri oikeaan paikkaan. Tällä kertaa yksi ryhmäläinen oli hallilla melko jäätävässä krapulassa, jonka kaikki tiesivät paitsi oletettavasti valmentaja. Harjoiteltiin uintia harvoilla käsivedoilla, ja kommenttikierroksella valmentaja ihmetteli miksei kyseisen henkilön hengitys oikein suju ja totesi tälle krapulaeläimelle että "sinä näytät väsyneeltä!". Auts! :D

Keskiviikon psyykkinen harjoitus-luennolla puolestaan päästiin taas Jessican kanssa pokanpitelemisharjoituksiin siinä vaiheessa kun oli aika esittää kysymyksiä, ja yksi ampuja on ihan rikki sellaisesta tilanteesta kun kisoissa ampuu hyvää kymppisarjaa ja sitten ampuukin yhtäkkiä kasin, "joka on siinä tilanteessa ihan täysi katastrofi!". Jessica ja minä katsottiin toisiamme ja ajateltiin samaa asiaa: "mä oon ihan riemuissani kun ammun kasin!". Voi ampujapoikaparkaa, ei oo silläkään helppoa kun kasi on ihan täys katari.

Viikon treenit: hihityskuolemia

Viime viikko oli liikunnan kannalta melko viisiottelupainotteinen. Sen lisäksi suoritin kaikista viimeisen tenttini, nyt ei siis oikeasti ole enää jäljellä muuta kuin gradu valmiiksi (kunhan se tentti meni läpi...) :) Sen kunniaksi vietin kokonaisen liikunnattoman koulupäivän lauantaina, kummaa mitä kaikkea saakaan aikaiseksi kun ei ryntääkään treenaamaan! Pe-iltana kävi onneton sattumus, olin unohtanut kengät kotiin, joten jäi treenaamiset välistä. Hauskin treeni oli varmasti Sh'Bam-kokeilu! Ensin oli vähän vaivaantunut olo, mutta lopulta keskityin vaan omaan tekemiseen ja hauskanpitoon, ja onnistuin löytämään oikean "henkisesti kännissä"-olotilan. Ja repeiltiin kyllä pahasti ohjaajan huonoakin huonommille jutuille, jotka uppoaa muhun kuin veitsi voihin :D

Viikon suurin haaste oli sunnuntain uimatreenit. Viime treeneistä on aikaa, ja sinä aikana yksin treenatessa olen taas onnistunut tekemään asioita aikalailla väärin. Nyt palattiin sitten mun kohdalla ihan perusasioihin jotta sain asentoa ja rytmiä oikein päin. Tämä vaati aikamoista aivotyötä ja prosessointia, ja lopulta huomasin että keskityin niin kovasti käsiini ja niiden rytmiin ja asentoon ettei enää ollut hajuakaan missä kohdassa pitäisi ehtiä hengittää... Apua! Tässä vaiheessa en enää voinut tehdä muuta kuin yrittää olla kuolematta nauruun altaan syvässä päässä ja yrittää pärskiä takaisin kysymään lisäneuvoja :D Pitkästä aikaa oli nauruunkuolemis-hukkumiskuolema lähellä, ja taisin viihdyttää muitakin huvittuneella epätoivollani... Nyt pitää antaa tämän uuden asennon hautua ja käydä itsekseni treenaamassa H-I-T-A-A-S-T-I. Viikon paras onnistuminen oli juoksuammuntatreeneissä, kun tein oman ampumaennätykseni: 18s, uskomatonta!

Aina ei voi voittaa: miekkailumokia

Jepp... aina ei mene meilläkään kuin Strömsössä. Tästä on jo aikaa, mutta sattui kerran että tultiin Anskun kanssa taas touhukkaana kisikselle miekkailutreeneihin. Puettiin innokkaasti kamppeet päälle ja järjestäydyttiin sitten muiden mukana riviin pistoharjoituksia tekemään, taisinpa olla jopa Anskua vähän edellä kun päästiin riviin eri aikaan. Anyway, teen (enemmän tai vähemmän) keskittyneesti pistoharjoituksia seinään ja valmentaja tarkkailee meidän tekemisiä ja antaa ohjeita, kunnes pysähtyy kohdalleni, tulee taakseni ja kuiskaa korvaani: Sulla on miekkailutakki väärinpäin. WHOOOOPS. Mikäs siinä, keräsin itseni ja kun tuli sopiva tilaisuus niin menin sitten hihitellen korjaamaan vaatetustani oikein päin. Samalla kun vaihdan vaatetta oikein päin Ansku tulee paikalle nauraen katketakseen: Arvaa mitä?! Se tuli kuiskaamaan mulle että mulla on takki väärinpäin! Siihen taisikin sitten mennä sen kerran keskittymiset... Mistä me oltais voitu tietää että niitä on erimallisia?!

Kuva fencing.fi. Tässä ei siis tuuleta kukaan meistä, siihen olisi vielä vähän matkaa...

Viimeisin sattumus kävi tänään, kun olin jättänyt oman miekkani kotiin kun en viitsinyt kanniskella sitä ympäri kaupunkia koko päivää muiden miljoonien treenikamojen lisäksi (sitäpaitsi mua pelottaa aina miekan kanssa julkisessa tilassa kulkiessa, että joku tulee pidättämään mut aseen luvattomasta hallussapidosta), joten jouduin käyttämään lainamiekkaa. Taas tunnin alussa keräilin touhukkaasti tavaroita, ja jouduin sitten tyytymään suorakahvaiseen miekkaan, mutta ajattelin ettei se nyt yhdellä kerralla mitään haittaa, ajattelematta sen kummemmin miekan ominaisuuksia. Alkuverkan ja jalkatyön jälkeen päästiin vihdoin pariharjoitteluosioon, ja tsempattiin taas Jessican kanssa täysillä. Taas valmentaja kulki katsomassa että tehdään oikein, ja meidän kohdalla se katseli hetken, näytti vähän ihmeelliseltä ja sanoi sitten: Suloista! Siis hä ?! Olin ihan että mikä nyt on suloista, kunnes se laittoi toisen miekan mun kokillia vasten: Sulla on lasten miekka. WHOOOOPS. Eihän nyt sitä siinä touhutessa älynnyt... Valmentaja parka, on sillä meidän kanssa välillä pokassa pitelemistä! (Vaikka tänään kyllä sekin nauroi mulle ihan ääneen)