SM- ja PM-kisat 2017

Kauden päätavoite on nyt takanapäin, kun SM- ja PM-kisat ovat onnellisesti ohitse.

Kisapäivä alkoi miekkailulla Kirkkonummen Veikkolassa. Miekkailusali oli laitettu hienoksi ja paikalle värvätty ammattituomarit, jotka olivat hämmentävän hyvinpukeutuneita mustissaan... Yleensä 5-ottelukisoissa ollaan totuttu siihen että joku randomi heiluu verkkareissa kello kädessä tuomitsemassa. Otettiin kolme pistoa yhdellä kiinnityksellä. Oma miekkailuni sujui aika hyvin joitain pieniä notkahduksia lukuun ottamatta, tuloksena yli puolet voittoja ja 215p, mikä on minulle ihan kelpo saldo. Miekkailuni ailahtelevuudesta kertoo tosin jotain se, että puolet miekkailun voittajan häviöistä oli minun ansiotani kun otin taitavalta miekkailijalta hienoja käsipistoja, mutta samoin lähes puolet miekkailun häviäjän voitoista oli minun ansiotani kun en kerta kaikkiaan löytänyt keinoa saada pistoja läpi päättäväiselle tytölle.

Miekkailun jälkeen oli hyvin aikaa elpyä vähän ennen siirtymistä uintiin. Uinti pidettiin Kirkkonummen uimahallissa, jossa lähes kukaan meistä ei ollut ikinä käynyt. Altaan pohjan jännä muoto hämäsi joitain, mutta oikein kiva hallihan tämä oli. Verratessani mietin että onpa uinti kisapäivänä kivaa, kun on valmistautunut hyvin eli tehnyt ne kovat treenit ja sitten herkistellyt, niin uinti tuntuu mukavan vahvalta ja kevyeltä! Toista se on kun tahkoaa niitä treenikauden pitkiä treenejä. Olin kertonut kaikille etukäteen että aion uida alle 2:50, kun vanha ennätys oli 2:52,7. Oma uinti meni ihan hyvin paitsi käännökset toisessa päässä olivat jotenkin hätäisiä ja siksi hitaita. Kun kellottaja maalissa kertoi ajakseni 2:49 pääsi ilmoille spontaani jess yhdistettynä ilmaan pomppaamiseen ja veden pärkäytykseen! Niin sitä pitää! Hapotti kyllä perusteellisesti (se tunne, kun tuntuu että sekä kädet että jalat yksinkertaisesti irtoaa kun hapottaa niin paljon...) mutta loppuverra onneksi auttoi siihen. Tarkka aika oli 2:49,22, millä irtosi 212p.

Uinnin jälkeen oli aika pitkä siirtymä ratsastukseen Keravalle. Itselleni sattui arvonnassa hevonen jolla yksi toinen tyttö menisi ensin, eli sain odotella omaa ratsastustani rauhassa radan kävelyn jälkeen. Radassa ei ollut mitään muuta ihmeellistä kuin aika tiukka tie sarjalle. Katsoin hevosen ensimmäisen radan ja se meni ihan mallikkaasti, paitsi juuri sarjalla hevonen epäröi ja kun ratsastaja käski silti hyppäämään niin menivät vähän a-osan läpi. Muiden ratsastajien mokailuista aiheutui kuitenkin viivästys, niin että jouduin odottelemaan selkään pääsyä vielä aika kauan. Verkassa haettiin sitten sitä että päästään esteille tasaisessa laukassa, hevonen oli itse helposti vähän pomppivainen ja epätasainen, mikä on minulle vähän vaikeaa kun herkästi teen itsekin liikaa. Viimeinen pysty meni oikein mallikkaasti ja viimein päästiin radalle. Ykköselle tultiin vähän huonosti ja sen jälkeen terästäydyin että nyt pitää ajatella eteenpäin niin lähti sujumaan. Sarjalle tultiin aikalailla varmistellen ja pienesti, mutta nopealla reaktiolla sarjavälissä päästiin b-osankin yli. Viimeiseltä esteeltä otettiin puomi alas, tultiin ehkä vähän epätasaisesti sinne. Rata ei ollut ehkä omasta mielestäni se kaunein ja tasaisin, mutta tulos ihan tyydyttävä ja oli hauskaa. Radalta ulos päästyäni verkkavahti kuitenkin tuli kyselemään että hyppäsinkö verkassa yhden hypyn liikaa. Väitin ensin kivenkovaan että en varmasti, kunnes kauhukseni tajusin että niin saattoi epähuomiossa käydä kun koutsi huusi tulemaan okserille heti perään uudestaan, mitä en älynnyt ilmeisesti mielessäni laskea. Rehellinen moka, mutta onneksi vain kymmenen miinuspisteen arvoinen. Näin jälkikäteen olen sitä mieltä että se saattoi olla ihan sen arvoista, rata olisi saattanut mennä muuten paljon huonommin.

Ratsastuksen jälkeen piti vähän auttaa järjestelyissä, kunnes lopulta parkkeerasin itseni vahtimaan LaserRunin ekan erän juoksijoita yhteen mutkaan ja mutustin samalla banaania ja kiskoin Red Bullia että jaksaisin vielä viimeisen rutistuksen. Verrasin sitten hyvissä ajoin rauhallisesti, ja juoksutekniikkaharjoituksilla jalkoja herätellessäni mietin hiljaa mielessäni että jalathan tuntuvat yllättävän hyvältä. Juoksurata oli kiva ja selkeä, yksi 800m kierros vaihtelevaa pohjaa ja ihan vähän sekä ylä- että alamäkeä. Yleisöä oli tässä vaiheessa kerääntynyt paikalle yllättävänkin paljon.

Lähdin ampumajuoksun takaa-ajoon neljäntenä 44sek tanskalaisen tytön perään, selkeänä tavoitteena saada mimmi kiinni ja ottaa se pronssimitali. Takanani ei kovin kaukana lähti vielä toinen suomalainen, josta vähän huolissani mietin että juokseekohan se minut kiinni. Ensimmäinen ammunta ja juoksukierros meni ihan hyvin, ja toiseen ammuntaan tullessani ilokseni huomasin että tanskalainen on vielä ampumapaikalla. Ammuin oman osioni melko ripeästi ja pääsin juuri ennen tanskalaista matkaan ampumapaikalta. Tarkoituksella en lähtenyt tuhlaamaan voimia ja juoksemaan ihan täysiä karkuun, vaan aika nopeasti tyttö juoksi minut kiinni. Ajattelin että hitsit, nyt se varmaan vaan seuraa koko kierroksen, mutta onnekseni tytön taktinen silmä petti sen verran että tuli minun ohitseni, jolloin puolestani liimauduin siihen peesiin hyötymään vetoavusta. Ylämäessä tyttö sai ehkä parin metrin kaulan, jonka rullasin helposti kiinni alamäessä, ja pystyin tulemaan aika rennosti ammuntaan. Ammunta sujui edelleen ihan hyvin, ja pääsin aika selkeästi ennen tanskalaista lähtemään kolmannelle kierrokselle. Tällä kierroksella mieleen alkoi jo hiipiä ajatus siitä että hitsit, ihan oikeasti voitan sen mitalin! Motivoi kummasti siellä metsässä juostessa. Kun viimeinenkin ammunta sujui hyvin eikä tanskalainen päässyt kannoille taisi huulilta päästä jo hillitty jess... Varmuuden vuoksi vielä tossua toisen eteen melko ripeään tahtiin, mutta kun en nähnyt punaista hahmoa edes kääntyessäni alamäkeen alkoi maistua jo aika makealta. Kun rullasin alamäkeä ulos metsästä tajusin yhtäkkiä mikä meteli maalialueelta kuuluu ja totesin ällistyksissäni että jumaleissön ne kannustaa minua, ja siellä tosiaan huutaa nimeäni muutama muukin kuin sisko ja treenikaveri!! Vielä loppukiri jonka aikana varmistelin että tanskalainen on kaukana ja pääsin tulemaan maaliin mitalistina huimassa tunnelmassa. Nyrkit nousi ilmaan aika ponnekkaasti ja monta kertaa maaliviivan jälkeen tuuletellessa melkoisen endorfiinihumalan saattelemana. Vitsit mikä fiilis. Ensimmäisenä halaamassa oli bestis Ansku, ja sen jälkeen riittikin onnittelijoita. Olin ihan hämmentynyt kun selkääntaputtelijoita ja kädenpuristajia riitti joka suunnalta. Tuhannet kiitokset kannustuksista ja onnitteluista niille jotka oli paikalla, joka ikinen lämmitti mieltä!

Oli kyllä hyvä kisa. Päivässä ei oikeastaan ollut mitään sellaista kunnolla heikkoa hetkeä tai suoritusta. Miekkailussa voi aina saada enemmän pistoja, mutta kokonaisuutena sekin oli ihan hyvä. Uintiennätys on aina ennätys. Ratsastuksessa oli oikeastaan päivän ainut tyhmä moka, se ylimääräinen hyppy. Jos olisin hävinnyt kymmenellä sekunnilla niin olisi harmittanut, mutta nyt tuo oli lähinnä hyvä oppi olla tarkempi tulevaisuudessa. Ammunnat olivat yhteensä 86sek, mikä on minulle oikein hyvä tulos, vain 2sek huonommin kuin kevätkisassa jossa omasta mielestäni ammuin ihan maagisen hyvin. Nyt ammunnat olivat omasta mielestäni jokseenkin vain riittävän hyviä. Jos tanskalaistyttö olisi ampunut paremmin ja oltaisiin jouduttu juoksemaan kilpaa, olisi ollut jännä nähdä miten kisa olisi päättynyt, kun oltiin suhteellisen tasavahvoja juoksijoita. Nyt tein omaa urakkaani huomattavasti helpommaksi ampumalla hyvin, mikä on onneksi ihan sallittua ja jopa toivottavaa. En vieläkään ihan käsitä kuinka hyvältä juoksu tuntui. Jopa niin hyvältä että mietityttää että jäikö vähän varastoon. Omasta mielestäni en kyllä juuri himmaillut, mutta haluaisin uskoa että olisin pystynyt juoksemallakin voittamaan mitalin. Joka tapauksessa oli sikamakeaa todella ansaita se mitali omalla suorituksella.

SM-mitalienkin kohdalla tajusin että olen kyllä ihan tosissani saada toista sellaista neljän vuoden ajan siinä onnistumatta, eli ei niitä ihan ilmaiseksi jaella. Viidessä lajissa on aika monta muuttujaa ja liikkuvaa osaa, ja pienehkössäkin porukassa jos itse mokaa jotain niin joku muu kyllä ottaa sen mitalin. Jos olisin jäänyt ilman PM-mitalia niin SM-pronssi olisi vähän lohduttanut, mutta tavoite oli ilman muuta ottaa ne molemmat kotiin, ja olen kyllä tyytyväinen että siinä onnistuin. Samalla saatiin palautettua oikea maailmanjärjestys kun Suomi otti kolmoisvoiton naisten PM-sarjassa ja miehissäkin kaksoisvoiton. Joka tapauksessa, kaksinkertainen SM ja PM (!!) -mitalisti, kuka olisi uskonut muutama vuosi sitten?! Hyvä minä!

Upeat kuvat on ottanut Kalle Nuuja.

Kultaa Winter Pentathlonista 2017!

Vuoden kreisein kisa eli Winter Pentathlon eli talvi-5-ottelu kisattiin tänä vuonna vasta maaliskuussa. Viime vuoden kauheista hiihtokokemuksista viisastuneena olin panostanut talvilajehin enemmän tänä vuonna, ja odotin kisaa aika innoissani. Tänä vuonna jo eksoottista komboa oli maustettu vaihtamalla ratsastus uintiin. Vähän hekoteltiin että onkohan tiedossa avantouinti mutta saatiin sentään uida ihan uimahallin mukavan lämpimässä vedessä.

Iloinen ja mukavan runsaslukuinen kisaajajoukko

Viikonlopulle sattui säteilevä auringonpaiste, ja aika hyväntuulista porukkaa kokoontui Peuramaalle talvilajipäivää varten. "Suurpujottelu" oli ensimmäinen laji. Ja kyllä, nuo sitaattimerkit ovat siinä tarkoituksella koska faktahan on että todellisuudessa tuo meidän harrastama mäenlasku ei ole suurpujottelusta kuullutkaan. Peuramaan nyppylään mahtuisi ehkä kaksi suurpujottelukäännöstä, sikäli mikäli mitään siitä lajista ymmärrän. Hidastempoinen pujottelunomainen mäenlasku voisi olla aika lähellä totuutta. Tänä vuonna auringon pehmittämä rata oli vielä hitaamman tuntuinen kuin viime vuonna, ja itse ainakin horjuin kuin humalainen laskiessani muiden tekemien urien lomassa ja niiden yli. Kaatumatta sentään pääsin radan alas kolmen kisalaskun verran, ja lopputuloksissa sentään taas nopein nainen.

Vaatteiden- ja suksienvaihdon jälkeen suunnattiin sitten hiihtoladulle. Tosin tässäkään ei ihan voida puhua hiihtoladusta, kun pohja oli enimmäkseen loskaa, paikoin jäätä ja siellä täällä myös hiekkaa. Hiihto-osuus oltaisiin ilmeisesti siirretty Oittaalle, mutta siellä oli joku iso tapahtuma eli ei oikein oltaisi mahduttu sekaan. Ei siis ollut järjestäjien puolelta paljon tehtävissä, eikä tuo nyt niin haitannut, kaikki pääsivät ehjänä maaliin. Olin asettanut omaksi tavoitteekseni ottaa 10min pois hiihtoajastani, olettaen että oltaisiin hiihdetty sama reitti kuin viime vuonna. Nyt reitti oli puolisen kilsaa pidempi ja olosuhde vähintäänkin haastava, mutta onnistuin silti tavoitteessani! Tein vielä maalisuoralla tsempatessani kunnollisen pyllähdyksen kuin Lahden MM-kisoissa ikään.

Tein Matti Heikkiset maalisuoralla...

Lauantaille mahtui vielä ammunta, joka ammuttiin samalla formaatilla kuin viimeksi, eli 5min ajassa yritetään saada mahdollisimman paljon täyskaatoja eli viiden osuman sarjoja. Tähän löytyi tosi hyvä fiilis ja keskittyminen ja sain tulokseksi samat nätit 10 kuin viime vuonna. Kerta kaikkiaan onnistunut päivä!

Sunnuntaiaamuna jatkettiin miekkailulla. Miekkailutreeni on jäänyt talven aikana aika vähiin peukalon hajoamisen takia, ja se näkyi. Ihan surkeaa miekkailua, vaikka mitä tein. Rutkasti oli joukossa sellaisia tilanteita, että edes pienellä tuurilla olisi tullut pari osumaa lisää, kun miekka ei ottanut osumaa pienestä hipaisusta. Mutta minkäs teet. Kävin sitten vähän kuumana. Sori kaverit.

Viimeinen laji oli sitten uinti, ja olo oli helpottunut kun pääsi lajiin jonka osaa. Uitiin tällä kertaa 100m. Olin siitä aika innoissani, koska yksittäistä satasta ei ole tullut oikeastaan ikinä kellotettua. Ja siis kuinka ihanan lyhyt kisamatka se onkaan! Lähes koko uinnin ajan mietin vain kuinka helpolta tuntuu ja kuinka lyhyt matka on ja etten enää ikinä halua uida kahtasataa :D Satasella on oikeastaan vain alku ja loppu, ei ollenkaan sitä vaihetta missä yritetään vaan pitää vauhtia ja olla kuolematta niihin happoihin. Viralliseksi ajaksi sain 1:20,3, mutta altaan reunalla seissyt valmentaja tuli lopuksi sanomaan että oli myös kellottanut ajan ja saanut 1:18,6. Virallisessa ajanotossa oli vähän välikäsiä, joten valmentajan ottama aika jää kyllä treenipäiväkirjaan ennätyksenä. Uintiakaan ei olla treenattu vielä viime aikoina ihan kisoja silmällä pitäen, joten olen tuohon ihan tyytyväinen.

Kirkkain mitali. Kuva Kalle Nuuja.

Erittäin Virallinen palkintojenjako pidettiin juhlallisesti Pirkkolan uimahallin kahviossa, ja sain kuin sainkin kirkastettua viime vuoden pronssimitalini kultaiseksi! Siinä missä viime vuonna hävisin katastrofaalisen paljon paremmilleni miekkailussa ja hiihdossa, tänä vuonna vain miekkailussa mikä riitti hyvään tulokseen. Winter Pentathlon on ehkä vuoden hauskin kisa, johon ainakin itse suhtaudun aikalailla puolivakavasti, mutta onhan kisaaminen aina kivaa ja voittaminen tekee siitä vielä hauskempaa, sitä kun ei ihan joka päivä tapahdu!

SM-kisat 2016

Nyt on tämänkin kauden SM:ät kisattu! Avataan aluksi hieman ennakkoasetelmia: naisten sarjassa meitä oli vain neljä kisaajaa, minkä perusteella oli tietysti hyvä tavoitella vähintään mitalia, mieluummin hopeaista siinä ennakkosuosikin takana. Tämän perusteella vietin edeltävällä viikolla yhden illan listaamalla erinäisiä vitamiinipurkkeja siltä varalta että joutuu dopingtestiin :D

Aamu alkoi tavalliseen tapaan uinnilla Mäkelänrinteen uintikeskuksessa. Tein aikalailla samanlaisen verryttelyn kuin PM-kisoissa, joissa se oli havaittu toimivaksi. Olin lähdössä reunaradalla hallitsevan suomen mestarin vieressä, joten tiesin että toisia on taas vaikea seurata ja kannattaa keskittyä omaan juttuun. Ensimmäiset 50m uin ehkä vähän keskittymättömästi kruisaillen, toiselle sitten ryhdistäydyin. Muistan ajatelleeni 100m kohdalla että kumman kevyesti menee, ei vielä hapota, ja ne hapot iskivät sitten aika tarkkaan 105m kohdalla. Jaksoin kuitenkin maaliin ja olin ihan tyytyväinen aikaan, 2:54,3 eli vain vähän jäätiin siitä Bornholmin ennätysuinnista. Etukäteen oli vähän hirvittänyt että entä jos uin taas sinne vanhaan tasoon yli kolmeen minuuttiin, joten oli kiva huomata että onnistuin vakiinnuttamaan tasoni noille tienoille. Maalissa oli kyllä taas järkyttävät hapot, jotka onneksi vähän huuhtoutuivat pois kevyen loppuverran aikana. Kuitenkin siinä vaiheessa kun pääsin suihkuhuoneeseen ne tulivat yllättäen takaisin :D Jälkihiki on tuttua, mutta jälkihapot oli uusi kokemus!

Uinnin jälkeen olin siis aika loppu, ja naureskelinkin itselleni että mikä ihmeen 5-ottelija kuvittelen olevani jos olen jo yhden lajin jälkeen ihan hajalla. Hyvä kun jaksoin kiivetä portaat toiseen kerrokseen kisiksellä. Miekkailun aikana onneksi siitä kuitenkin elvyin. Miekkailun verra jäi ehkä vähän tavanomaista lyhyemmäksi, ja aloitin kisan häviämällä sisäiset matsit sekä siitä seuraavat. Jotenkin se kuitenkin lähti siitä rullaamaan, ja ilokseni laskin jossain vaiheessa että nyt on koossa saman verran voittoja kuin PM-kisoissa ja matseja on vielä rutkasti jäljellä. Hyvä fiilis ja keskittyminen kantoi loppuun asti ja tein elämäni parhaan miekkailutuloksen, jossa oli selkeästi yli puolet voittoja ja 215p. Jes! Kisan taso ei ehkä ollut maailmanluokkaa, mutta usein ne ennalta helpot vastustajat ovat olleet minulle niitä vaikeimpia. Nyt onnistuin kivasti keskittymään tekemiseen hyvällä maltilla mikä kantoi hedelmää. Tässä vaiheessa olin jaetulla toisella sijalla tismalleen samoilla pisteillä kovaa uineen mutta heikommin miekkailleen tytön takana eli hyvissä asetelmissa.

Miekkailun jälkeen koitti sitten ehkä päivän jännittävin osuus, nimittäin hevosten arvonta... Ja niinhän siinä kävi että sain hevosen jonka tiesin olevan sieltä vaikeammasta päästä tarjolla olevaa valikoimaa. Toki kyvykäs hevonen eli ei mitenkään mahdoton tehtävä. Keravalle päästyä ja radan kävelyn ja yhteisen verryttelyn jälkeen olin ensimmäinen radalla hevosten hyppyjärjestyksestä johtuen. Ykkösestä mentiin kunnialla yli, ja ihan hyvässä laukassa kohti kakkosta. Tulin sinne itse vähän huonolla askeleella, ja ehdin huokaista helpotuksesta että kiltti heppa hyppäsi silti, kunnes hevoselle taisi tulla pieni uskonpuute ja sukellettiin keskelle okseria eikä meikäläisellä ollut mitään mahiksia pysyä kyydissä. Heppa otti siinä tilanteessa hatkat, itse kampesin salamana pystyyn, totesin että esteen hajoittamista en olisi voinut tämän perusteellisemmin suorittaa, ja lähdin pinkomaan pollen perään. Polle oli kuitenkin sen verraan kiihdyksissään että ei heti antanut kiinni. Kun se lopulta pysähtyi lähelleni nenä kohti aitaa se vielä käänsi siitä verkkaisesti ahteriaan minua kohti, jolloin katsoin viisaammaksi vielä kerran kiertää sen etupuolelle turvallisen välimatkan päästä ja sille jutellen. Mikään 5-ottelukisa ei ole sen arvoinen että saa kaviosta naamaan. Ratahenkilökuntana oleva kaveri punttasi minut kyytiin, ja saatoin vihdoinkin huokaista kun ajanotto keskeytettiin. Tässä vaiheessa älysin että peukaloa vähän jomottaa ja sanoinkin kaverille että taidan tarvita sitten jäitä. Kun päreiksi pistämäni este sitten oli saatu rakennettua uudestaan lähdin uudelleen matkaan ja päästiin kakkosesta yli asti. Jatkoin rataa päättäväisesti kunnes ennen viitosestettä tuomaristo vihelsi taas: maksimiaika oli ylittynyt. Nolla pistettä ratsastuksesta. Tässä vaiheessa sapetti aika rankasti, ja pyydän anteeksi jos joku paikalla ollut havaitsi kuinka epäurheilijamaisesti sadattelin puoliääneen itsekseni.

Kohtalokas kakkosokseri

Ei auta itku markkinoilla, nöyrästi katsoin miten muut tytöt ratsastivat täydet pisteet ja totesin että sinne meni se mitali. Luovutin hevosen seuraavalle ratsastajalle, kehotin ratsastamaan paremmin kuin minä ja lähdin kylmäämään peukaloa. Toivottavasti ansaitsin myös niitä menetettyjä urheiluhenki-pisteitä karjumalla radan reunalla saman hevosen seuraavalle ratsastajalle epävarmuuden hetkellä "JATKA! LAUKKA!!!" ja kaveri selvitti radan kunnialla maaliin, mikä lämmitti mieltä.

Taisin mainita jollekin että nyt voin sitten hölkätä sen CE:n läpi... CE-paikalle siirtymisen jälkeen kokeilin miten sujuu aseen ottaminen kipeällä peukalolla ja kyllähän se vähän arkoi. Tunnustan että mielessä kävi että taidan jättää sen viimeisen lajin väliin, mitä järkeä lähteä kipeällä kädellä ja rääkkäämään itseään juoksuradalle jossa on karmea mäki. Onneksi valmentaja osasi taas sanoa juuri oikeat sanat puhelimessa että nyt vaan Saskia meet ja teet sen. Tiesin myös että jos joku muu olisi samassa tilanteessa jättänyt leikin kesken olisin vähintään hiljaa mielessäni tuominnut aika rankasti. Ei siis muuta kuin radalle. Lähtöasetelma oli toki masentava, ero seuraavaan tyttöön oli joku 5min :D Lähdin aika rauhassa matkaan ja tein nousujohteisen juoksun, jolla en kyllä ottanut ihan kaikkea irti itsestäni. Rata oli yllättävän kiva, vain kerran hirvitti että pysynkö pystyssä jyrkässä alamäessä happoisilla jaloilla. Jäi hyvä mieli että jaksoin tsempata viimeisenkin lajin läpi, ja itse asiassa ammuinkin ihan hyvin, vain viimeinen ammunta oli vähän heikompi. Ilmeisesti rento ote aseesta toimi kun ei pystynyt kovasti tukemaan peukalolla :D

Kaikki ratsastaa joskus nollat, on tunnettu totuus 5-ottelupiireissä. Harmi vain että se osui samalle päivälle kun ui hyvin ja teki elämänsä parhaan miekkailun, eli ainekset oli kasassa tosi hyvään kisaan. Neliotteluennätys sentään jäi käteen, mutta se tuntui kyllä aika laihalta lohdulta siinä vaiheessa. Seuraavana aamuna marssin pitkällisen mietinnän jälkeen lääkäriin näyttämään sitä peukaloa, mutta se on jo ihan oman postauksensa ansaitseva tarina...

Pentathlon Spring Trophy

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Oma 5-otteluseurani järjesti siis ansiokkaasti pienet 5-ottelukisat toukokuussa, ja kisoille piti tietysti antaa mahtipontinen nimi siinä toivossa, että kisasta muodostuisi perinne. Siispä Pentathlon Spring Trophy. Kisa vietiin läpi vähän erilaisilla järjestelyillä, kun vedettiin ensin neliottelu lauantaina ja sitten ratsastusosio keskiviikkoiltana.

Kisa alkoi lauantaiaamuna miekkailulla Espoossa. Rajallinen verryttelyaika jäi melko lyhyeksi, mutta sain kivan miekkailuparin jonka kanssa ollaan aiemminkin onnistuttu luomaan hyvä fiilis, joten lähdin hyvillä mielin miekkailuun. Ja hyvä fiilis jatkui sitten läpi kisan. Ei tullut mitään romahduksia keskittymisessä tai fiiliksessä, vain yksi pisto jäi harmittamaan kun keskittyminen herpaantui (ryhdyin ajattelemaan että tämähän menee hyvin ja sillä sekunnilla vastustaja rokotti. Ei näin!). Tuloksena parhaat miekkailupisteet omalla 5-ottelutaipaleellani tähän asti, yli 200! Ehkä vastustajien taso ei ollut ihan huikaisevaa kansainvälistä tasoa, mutta useimmiten oma heikkouteni on ollut nimenomaan ne tutut "helpommat" vastustajat, joita vastaan olen onnistunut paljon huonommin kuin kovempia, jolloin maltan keskittyä ja tsempata paremmin. Olin siis varsin tyytyväinen tuohon.

Miekkailusta suunnattiin sitten uintioisoon Märksyyn. Tässä välissä ehti käydä pikaisesti kotona keräämässä voimia, tosin piti olla tarkkana ettei epähuomiossa nukahda, se on todettu että omalla kohdalla kisapäivänä päikkärit tekevät vain hallaa. Onneksi telkkarista tuli maastojuoksun SM-kisoja mikä toimi hyvänä latautumisena :) Ei muuta kuin altaaseen ja perusverraa, hyvää fiilistä ja nopeutta. Olin kisaradalla tutun treenikaverin vieressä, jonka tiesin lähtevän kovaa. Pidin siis keskittymisen omassa uinnissa enkä lähtenyt hätiköimään toisen perään. Ja kuten ennakoinkin, kaverin vauhti hyytyi ja tulin kolmannella finstalla rinnalle ja ohi. Yllättävän kovan loppukirin sai kaveri kuitenkin puristettua, olin maalissa vajaa sekuntia ennen ajalla 3:03,56. Plaah. Maalissa oli kyllä ihan järjettömät hapot, tuntui siltä että raajat tippuu ihan kohta pois, eli yhtään kovempaa en kyllä olisi päässyt. Uimavalmentaja oli katsomassa ja sanoi että näytti ihan hyvältä, todettiin yhdessä että saisi vaan olla vähän nopeampi :D Jos rehellisiä ollaan niin olisin hämmästynyt jos olisin onnistunut siinä kunnossa tekemään ennätyksen, ja pitää kai olla ihan tyytyväinen siihen että olen onnistunut vakiinnuttamaan tasoni sinne reilu kolmeen minuuttiin, ettei tule siinä mitään romahduksia. Ja tosiaan jätin kyllä ihan kaiken sinne altaaseen, niin pahalta tuntui maalissa.

Olen tuo toinen oikealta.

Märskystä suunnattiin sitten Eläintarhan kentän taakse ampumajuoksuosioon. Juoksureitti oli aivan mahtava, vaihtelevaa pohjaa, pieni melkein huomaamaton muutaman askeleen ylämäki ja kivaa rullaavaa alamäkeä. Kävin vähän verraamassa kentän ympäristössä ja totesin sen mitä olin jo viikon fiilisten perusteella odottanutkin: kroppa on jostain syystä (allergiaa?) ihan tukossa. Hengästyin jo superkevyestä verrahölkästä ihan järjettömästi. Tein minkä voin ja yritin saada jalkoja liikkeelle, mutta lähdin kisaan melko realistisin odotuksin. Olin onnistunut kampeamaan itseni nopeimpaan erään, ja lähtökohdat olivat kivat kun kerrankin pääsi lähtemään hyvällä handicapilla kavereiden perään. Tiesin kuitenkin että juoksukunto ei tänään ole huipussaan eli en tule pysymään kahden edellä menevän perässä, ja seuraavaan oli sitten yli 100p. Olin vähän huolestuneena katsellut kuinka sen tytön juoksu oli näyttänyt erinomaiselta, mutta tiesin että ellen nyt ihan konttaa koko kolmea kilsaa niin ero kyllä pitää. Niinpä sitten suosiolla tein sellaisen semimukavan CE:n enkä ottanut ihan kaikkea irti, kun ei kerta ollut oikein mitään voitettavaa eikä hävittävää. Harmikseni ammuin kisassa aika heikosti, vaikka verrassa olin ampunut ihan kohtuullisesti. CE:n kokonaistulos ja sitä kautta koko neliottelun pistesaldo ei siis herättänyt mitään riemunväristyksiä.

Onneksi kisajärjestäjä oli ansiokkaasti panostanut palkintoihin, ja sain pronssimitalin ja jättikokoisen t-paidan. Kisan jälkeen tsempattiin vielä itsemme suihkun kautta burgereille, jotka taltuttivat jopa 5-ottelunälän :)

Askel näyttää ihan hyvältä ja tuomaristo on tarkkana.

Muutaman päivän sulattelun jälkeen suunnattiin sitten keskiviikkoiltana Keravalle ratkomaan 5-ottelun lopullinen tilanne ratsastusosion avulla. Sain arvonnassa pienen ja kiihkeän tumman tamman nimeltä Poeesia, mikä jostain syystä jännitti kovasti, se kun saattaa välillä olla vähän eksoottinen vaikka oikein peruskiva onkin. Masters-ihmiset hyppäsivät ensin pienemmän radan, ja Poeesian toinen kuski luotsasi sen erinomaisesti radan läpi. Omassa verryttelyssä ei siis tarvinnut tehdä ihmeempiä, testasin että kaasu ja jarru toimivat ja hevonen taipuu pyydettäessä. Muutama hyppy, joista viimeisenä aika iso okseri, joka sekin meni erinomaisesti pikkutammalta. Rata oli suhteellisen simppeli mutta ihan kunnon kokoinen 100cm. Ennen omaa rataa saatiin vielä hypätä yksi bonushyppy vapaavalintaiselle esteelle. Radalle mentäessä muistin Essin joskus antaneen ohjeen että kannattaa aloittaa mieluummin vähän liian kovaa kuin alitemmossa, vauhtia voi aina ottaa pois mutta jos aloittaa liian hiljaa niin asiat lähtevät heti menemään pieleen. Tiesin myös pikkutamman tarvitsevan hyvän laukan pohjalle jotta hyppääminen on sille helppa, ja sen lisäksi halusin vielä ratsastaa 5-ottelumaisen radan jolla pitää tosissaan sujua jos haluaa selvitä ilman aikavirheitä, vaikka meillä tällä kertaa lempeä aikaraja olikin. Tuloksena olikin päivän nopein rata :D Vain sarjalle olisin voinut tulla vähän paremmin olemalla vähän aiemmin valmis, nyt kävi juuri niin kuin olin radan kävelyssä ajatellut "älä tule liian pienesti sisään", aivot jättivät rekisteröimättä sen älä-sanan ja tulin juuri niin kuin ei pitänyt tulla. Onneksi hyvä laukka pohjilla ja nopea reaktio sarja välissä auttoivat meidät b-osan okserin yli. Viimeinen kaareva linja ei myöskään mennyt ihan suunnitelman mukaan, mutta koska etäisyys oli niin pitkä ei se juurikaan haitannut. Joka tapauksessa olin varsin tyytyväinen sujuvaan rataan, onnistuin kivasti kääntämään sen jännityksen hyvään ratsastukseen juuri niin kuin pitääkin. Täydet 300p.

Poeesia ei ole ihan vakuuttunut tästä kuvaushommasta.

Vielä 5-ottelun palkintojejako jossa sain taas mitalin, tällä kertaa hopeisen. Tosi kivaa että saatiin meille Suomeenkin tällainen kisa, ettei tarvitse lähteä ulkomaille asti kisatreeniä hakemaan. Syksyllä uudestaan :) Niin ja SM-kisat ovat tänä vuonna 15-16.10, kaikki katsomaan sinne!

Stockholm GP 2016

Tänä vuonna kisakausi alkoi aika aikaisin. Kaverit olivat lähdössä Stockholm GP:hen ja pitkällisen pohdinnan jälkeen päätin että kisa tällä lailla harjoituskaudella toimii sekä hyvänä motivaattorina että ainakin erinomaisena treeninä, joten lyöttäydyin mukaan. En oikein tiennyt mitä kisalta odottaa, omasta mielestäni en ole mitenkään järin kovassa kunnossa vielä tässä vaiheessa kautta, kun ei oikeastaan vielä ole tehnyt juurikaan niitä kovia treenejä. Kisa käytiin jälleen kerran neliotteluna, eli ratsastus jäi pois.

Kisapäivä alkoi uinnilla. Uinnin verryttelyaika jäi aika lyhyeksi, mutta ehdin sentään vähän vertyä, saada kroppaa hereille ja ottaa tuntumaa altaaseen. Olin aika nopeassa erässä, mutta muut olivat kyllä sen verran nopeampia ettei vetoapuja oikein herunut. Uintiekspertti-kaveri muistutti vielä viimeisenä ennen meidän erää että eka satanen pitää keskittyä hyvään tekniikkaan ja liukuun, ja tämä osoittautui hyvin ajoitetuksi ja muutenkin käyttökelpoiseksi neuvoksi, vaikka asian periaatteessa jo ennaltaan tiesinkin. Tämä mielessä onnistuin mielestäni hyvin keskittymään juuri siihen olennaiseen ensimmäisen satasen ajan, ja vasta sitten laittamaan vielä lisää paukkuja peliin. Maaliin päästyäni ruotsalaiskaveria vähän nauratti kun haukoin henkeä kuin kuoleva altaan reunalla, mutta niinhän sen pitääkin mennä että on uinut juuri niin kovaa kuin pystyy. Kello näytti aikaa 3:01,65. Ensin harmitti ettei vieläkään mennyt alle 3, mutta loppupeleissä olin kyllä varsin tyytyväinen tuohon, sitä vauhtikestävyyttä kun ei tosiaan vielä ole tullut juurikaan treenattua. Ihan kelpo kauden eka uinti.

Tässä vaiheessa vaihdettiin lukaalia ja sitten ryhdyttiin verraamaan miekkailua varten. Miekkailu otettiin miehet ja naiset yhdessä, kaksi kierrosta yhden piston otteluita kaikkia vastaan, yhteensä 28 matsia. Aloitin aika huonosti, en ollut uskollinen omalle tyylilleni vaan hosuin ihan turhaan. Toiselle kierrokselle sain vähän paremmin juonen päästä kiinni ja sain poimittuja vähän enemmän pistoja. Miekkailussa vähän häiritsi myös se, että tuomittiin matsit itse, taukoja ei siis voinut käyttää keskittymiseen kun piti hosua kello kädessä huutamassa pre-alleeta.

Mid-air

Pienen välikuoleman jälkeen päästiin tutustumaan CE-rataan, joka oli luvalla sanoen aikamoinen serpenttiini, sisällä hallissa kun oli juostava ja vielä kaksi kierrosta tätä. Vähän hirvitti että kuinka pahasti jalat menevät noissa mutkissa hapoille... Shoot-in aikana ammunta vähän ailahteli, mutta se kuuluu asiaan. Harmi oli se, että en ollut onnistunut keräämään niin paljon pisteitä että olisin päässyt lähtemään ennen kahden minuutin handicap-takarajaa. Niinpä meitä lähti kolme mimmiä samaan aikaan, ja yksi niistä pääsi livahtamaan ohi heti ekassa ammunnassa. Olin ajatellut ennalta että yritän tehdä aikalailla nousujohteisen CE:n ja lisätä vauhtia pikkuhiljaa, mutta viimeistään toisella kierroksella tajusin että nyt on kyllä juostava oikeasti kilpaa jos mielii pitää kolmossija, kun ero seuraavaan oli lähdössä 50p ja mimmi pisti tosissaan töppöstä toisen eteen ja onnistui ammunnoissakin vähän meikäläistä paremmin. Niinpä siis sain piiskata itseäni oikein tosissaan ja maalissa tehtiin jälleen kerran kuolemaa. Mutta sain pidettyä eron riittävän pienenä jotta sain kolmossijan varmistettua!

Valitettavasti vaan jälkipyykille oli tällä kertaa sijaa, kun ihmeteltiin kotimatkalla miten on mahdollista että kaikki olivat miekkailleet niin heikosti. Kävi ilmi että tulospalvelussa oli käynyt pieni moka ja muutamat pistot olivat jääneet rekisteröimättä. Näiden turvin nelossijan tyttö keräsi sitten sen verran enemmän pisteitä että lopputuloksissa oltiin tismalleen samoilla pisteillä, ja kovemmalla CE-ajalla ainakin teoriassa vei sen kolmossijan. Hemmetti, enkö olisi voinut juosta sekunnin nopeammin?! Tosin näin jälkikäteen taas lohdutin itseäni ajattelemalla pikaluistelija Mika Poutalaa, joka eilen hävisi pronssimitalin kuudella tuhennesosasekunnilla. Pitää vain treenata täysiä ja olla entistä kovempi ensi kerralla.

Team Finland.

Kisoista jäi kyllä hyvä maku. Ensinnäkin olin paremmassa kunnossa kuin luulin, itse asiassa paremmassa kuin syksyllä Falunissa ainakin tulosten varjossa. Ja ne tulokset siis, loppusaldo oli 728 eli kirkkaasti neliotteluennätys! Jos siihen lisättäisiin oletetut täydet ratsastuspisteet eli 300 niin tulos olisi sen yli tuhat minne en vielä ole päässyt, eli 1028. Jess! Ylipäätään oli tosi kivaa kisata ja olla reissussa hyvän porukan kanssa ja vielä tavata ruotsalaisia 5-ottelukavereita. Lisää tätä!

Polish Open Championship

Terveisiä Puolasta! Niin kuin kerroin, niin agendalla oli tälle kesälle kisa ja leiri Drzonkowissa. Piti kirjoitella myös omista viimeistelytreeneistä, mutta se sama agenda on ollut sen verran kiireinen etten vielä saanut aikaiseksi, ehkä sitten jälkikäteen.

Torstaiaamuna riivatun aikaisin alkoi siis matka tänne. Lensin yksin Berliiniin, muut tulivat reilu tunnin myöhemmin toisella lennolla ja siitä jatkettiin eteenpäin vuokra-autolla. Matkalla tosin kävi sellainen onnellinen sattumus että samalla lennolla oli randomisti pari kaveria, eli käytiin sitten poikien kanssa aamukaljalla (smoothie minun tapauksessani) kun pojat odotteli jatkolentoa ja minä muuta porukkaa :)

Hieno uusi CE-paita ja järjestelmälliset pakkausmuistiinpanot.

Täällä vedettiin sitten pari päivää kevyttä viimeistelytreeniä, ja lauantaina oli naisten kisa. Päivä alkoi miekkailulla klo 8, joten oma aamuni alkoi kylmä/kuuma-suihkulla jotta varmasti heräisin kunnolla, sekä aikaisella aamiaisella. Kisassa oli mukana 37 naista, joten ensimmäistä kertaa itselleni tuli oikeasti kisassa vain yksi pisto kaikkien kanssa, niin kuin kuuluukin. Miekkailu meni ihan kohtuullisesti omaan ja kisan tasoon nähden, en turhautunut tai nuupahtanut pahasti missään vaiheessa, en nöyristellyt kovienkaan vastustajien edessä ja onnistuin kääntämään joitain tiukkoja matseja voitoiksi. Muutama pisto lisää olisi ehdottomasti ollut otettavissa, mutta siihen tarvitaan taas vähän lisää kokemusta ja kanttia. Opin taas paljon siitä millaisella tyylillä saan tulosta aikaiseksi, ja ennen kaikkea harvoin on ollut noin kivaa miekkailla. Oltiin Eevin kanssa miekkailupari, mikä oli hauskaa. Totesin kyllä jossain vaiheessa päivää että olipa kiva miekkailla vain naisten kanssa kun useimmat pistot olivat kevyitä pistoja hihasta eikä sellaisia runnomispistoja joista saa mustelmia, mutta taisin olla väärässä: suihkussa käydessä huomasin että kyllä niitä mustelmiakin oli kertynyt. Olin vain kai ollut ihan tosissani keskittyneessä tilassa siellä :D Hyvä niin.

Miekkailun jälkeen verrasin vähän ja ehdittiin käydä kämpillä ennen uintia. Uinti on jotenkin se laji johon nykään kasaan itselleni eniten paineita. Nytkin ennen uintia fiilis kuivalla maalla oli lähinnä tärinää, pahaa oloa ja hengenahdistusta, mutta onneksi vedessä tuntui ihan hyvältä. Uinti käytiin pitkällä radalla, mikä itselleni oli vasta toinen kerta. Muut olivat kirkkaasti nopeampia, joten keskityin vaan omaan tekemiseen. Uinti menikin oikein hyvin, uin 3:02,75 eli nopeammin kuin lyhyellä radalla toukokuussa! Lyhyen ja pitkän radan eroksi lasketaan n. 4-5sek, eli tuo oli kirkkaasti ennätys! Silti tuntui siltä että vähän olisi ollut rutistettavissa lisääkin, nyt toinen 50m oli vähän hidas, vasta sen jälkeen aloin laittaa kunnolla pökköä pesään ja loppu tulikin hyvin. Aika olikin 9sek nopeampi kuin se viime syksynä uitu edellinen pitkän radan aika.

Uinnin startti videolta tallennettuna. Olen tuo kaikista kauimmaisin.

Taas pienen huilin jälkeen oli CE:n aika. Lämmittelyssä ammunta oli vähän ailahtelevaista: muutaman starttiharjoituksen aikana esim. ammuin ensin tosi surkeasti ja heti perään uuden ammuntaennätyksen, 10,01 sek :D Niinpä lähdin taas kisaan vaan keskittymään omaan tekemiseen. Ensimmäinen ammunta meni ihan kohtuullisesti, samoin toinen, kolmas oli vähän hidas ja viimeinen taas ihan ok. Ei mitään tosi hyviä, mutta sellaista perusvarmaa tekemistä, ja kun se perusvarma alkaa olla 10-20sek parempaa kuin vuosi sitten niin se on jo ihan ok. Aikalailla samoihin taisi mennä kuin Uppsalassa. Juoksu oli rankkaa, mitä sitä kaunistelemaan. Saatiin hyvä kisa aikaiseksi yhden puolalaistytön kanssa, juoksin ihan sen kannoilla peesaten koko ajan, kunnes viimeisessä ammunnassa tytön konsepti taisi hajota täysin ja pääsin kirkkasti ohi. Maalissa olin sitten puoli minuuttia nopeampi. Oma kokonaisaika oli 16:20, eli jos oletetaan että rata oli samanpituinen kuin Uppsalassa (miltä se kyllä tuntui ja vaikuttikin) niin aika oli kokonaisen minuutin nopeampi kuin siellä. Kyllä ne kolme kirjainta selässä (FIN) saavat ihmeistä aikaan jaloille. Kuulemma askeleeni näytti koko ajan paljon kevyemmältä kuin puolalaistytön, ja kaikki olivat ihan varmoja että pyyhkäisen ohi hetkellä millä hyvänsä, valitettavasti en vaan onnistunut muuntamaan hyvää askelta kovemmaksi vauhdiksi. Joka kerta ammuntaan tullessa kyllä huimasi niin paljon etten käsitä miten olen onnistunut osumaan siihen tauluun, ja muistan ajatelleeni juoksussa jo toisella kierroksella että on ihan käsittämätöntä että teen tällaista rääkkiä itselleni ihan vapaaehtoisesti :D Kun kisan jälkeen tein kuolemaa ruohikolla niin valmentajankin viimeiset sanat oli "yritä päästä ylös sieltä jossain vaiheessa"... Onneksi ne kuolema-tuntemukset unohtuvat aika nopeasti ja päällimmäiseksi jää fiilis siitä että kisaaminen on kivaa.

Valitettavasti hevosia ei riittänyt kaikille, eli en päässyt ratsastamaan, mikä kyllä harmitti. Kisa oli tosi kovatasoinen, voiton vei Oktawia Nowacka, joka on m.m. viime vuoden maailmancup-voittaja, ja muutenkin ihan maailman kärkinaisia paikalla. Tätä en ihan ollut tajunnut tänne keväällä ilmoittautuessa, viime vuonna kisa oli mukavan pieni ja joukossa myös aloittelevia puolalaisjunnuja. No, ainakin olen nyt nähnyt kunnolliset isommat kisat ja saanut sen ensimmäisen kokemuksen, mikä seuraavalla kerralla varmasti auttaa suorittamaan taas vähän kovempaa jos onnistun löytämään vähän sopivamman tason kisoja. Sen verran kivasti kuitenkin ennätykset paukkuivat että ei kauheasti sen enempää voi itseltään vaatia, vaikka tuloksellisesti vähän floppi olikin. Vaikean talven jälkeen oli tiedossa että vauhtikestävyys ei vielä ole ihan sillä tasolla minne sen pystyn saamaan, ja nyt kyllä tuntuukin kroppa siltä että se on kyllä suorittanut ihan ylärajoillaan eilen.

Näillä mennään.

Oppirahoja siis makseltiin niinsanotusti, ja antoisaa oli! Oli myös hauskaa tavata muita 5-ottelijoita ja saada uusia kavereita. Eiköhän samoja naamoja näe vielä tulevaisuudessakin kisoissa :) Ja hei, meitsi sai ensimmäisen maailmanrankingpisteensä! Pahoittelut jotakuinkin olemattomasta kuvamateriaalista, taisin keskittyä vähän olennaisempiin juttuihin eilen...

Ulkokausi avattu!

Läpi talven on toki tullut juostua ulkona säiden salliessa, mutta ammunnat on talviaikaan pakko jättää sisätiloihin. Herkät aseet eivät kestä sadetta, ja ampuessa ei oikein voi käyttää hanskoja, eli on oltava paitsi kuivaa myös tarpeeksi lämmintä jotta ulkona voi harjoitella ampumajuoksua. Ja vaikka kevät tuli aikaisin, kesä tuntuu antavan odotuttaa itseään tänä vuonna.

Viime viikolla pääsin kuitenkin ensimmäistä kertaa tällä kaudella ulos kunnollisiin juoksu- ja CE-treeneihin. Sää näytti epävakaiselta, joten loppuun asti piti jännätä päästäänkö ulos treenaamaan, ja kun sitten sää oli hyvä oltiin kaikki ihan innoissamme kunnollisesta ulkotreenistä. Eltsussa paistaa aina aurinko :)

Fiilistelyä instassa

Verryttelyn jälkeen aloitettiin aidoilla, jotka olivat armollisesti vähän matalampia kuin viime vuonna. Näistä tulee aina ihan satavuotias olo kun sattuu lonkkiin... Sen jälkeen sitten loikkatreeniä, joka on aina aika haastavaa etenkin kun ei ole tehnyt loikkia pitkään aikaan. Uusi juttu itselleni oli pallon kanssa juoksu, niin että pidetään palloa korkealla pään yläpuolella. Megavaikeaa hallita se asento juostessa! Vielä muutamat rullaukset, joissa sain kehotuksen lyhentää askelta hitusen jotta saan juoksun paremmin hallintaan, ja oli aika siirtyä ammunnan pariin.

Ammunta aloitetaan yleensä nostelemalla asetta molemmilla käsillä jotta saa hermotukset kuntoon, ja sitten ampumalla hitaasti. Näin ensimmäisessä ulkotreenissä oli hieman haastetta löytää se hyvä tähtäys, kun tuuli ja muut olosuhteet vaikuttavat asiaan niin paljon. Nytkin tuuli oikealta, jolloin sitten vähän painoi vastaan, ja osumat menivät oikealle. Herkkä laji... Kun tähtäykset saatiin kohdalleen tehtiin sitten juoksutekniikkaa ammunnan lomassa, ja muutama alamäkirullaus. Vedettiin myös yksi kisa, jossa omat ammunnat menivät suhteellisen mukavasti: 18+18+28+29=93sek. Tuo kokonaisaika on se joka kisoissa merkitsee mitään, ja tuo oli jo huomattavasti pienempi aika kuin aiemmin!

Muistoja viime kesältä

Lopuksi tehtiin sitten vielä muutamia startteja, jotka menivät pääosin tosi hyvin, paria sulamista lukuun ottamatta. Taisin myös tehdä uuden ampumaennätykseni, 11sek! On ihan mahdollista että olen ampunut siihen aikaan aiemminkin, mutta ei olla pitkään aikaan kellotettu ammuntoja, eli sanotaan että nyt se tuli ainakin virallisesti.

Mahtavaa päästä ulos tekemään kunnon treeniä! Kisiksellä kyllästyy helposti vajaassa tunnissa juoksemaan ympyrää, mutta nyt melkein pari tuntia hurahti lähes huomaamatta. Tai no, peppu kyllä tiesi tehneensä duunia niin kuin kunnon juoksutreenissä kuuluukin, ja seuraavana päivänä pohkeet olivat aika hyytelöä...

Kehityksen vuosi 2014

Vuosi vaihtui jo, ja vaikka opettelenkin elämään urheilijavuosissa normivuosien sijaan, pidetään silti kiinni perinteistä sen verran että käydään läpi viime vuodelle asetetut tavoitteet.

Uinti:
200m alle 3min (nyk. ennätys 3:21,3). Aika kova tavoite, mutta tuskin mahdoton!
Helmikuun loppuun mennessä 50m alle 40sek (nyk. ennätys 41,0sek)
Uinnissa edistyin ehkä kaikista selkeimmin vuonna 2014. Jaksoin treenata sitä tunnollisesti, ja se heijastui mukavasti tuloksiin kehityksenä. 200m meni sen 3sek ja sadasosia päälle, mutta niistä sadasosista en jaksa sen kummemmin välittää, kuitenkin se yli 20 sek lähti ajasta vuodessa. 50m meni viimeisimmässä yrityksessä aikaan 37,5 sek. Yksi kiva edistyksen merkki on että voin uida maajoukkuetyttöjen kanssa samoja treenejä ilman että niiden treenit menee ihan odotteluksi :)

Team Finland Ruotsissa helatorstaina hyvin menneen CE:n jälkeen.

CE:
jos juostaan samoja matkoja (siis tismalleen samaa reittiä) kuin aiemmin, niin suorittaa se aiempaa nopeammin sekä ampumalla varmemmin että juoksuvauhtia parantamalla
Juoksuvauhti edistyi myöskin mukavasti viime vuonna, ja etenkin se juoksufiilis parani kisatilanteessa. Tekniikka edistyi niin että juoksuun sai lisätehoja ja juoksu oli enemmän juoksua kuin hölkkää. Ammunta sen sjaan oli vielä ailahtelevaa, asemuutoksen myötä koko laji oli vähän hakusessa tosi pitkään, ja vaikka lopulta sain hyvää treenituntumaa sihen, niin en oikein onnistunut vielä siirtämään sitä kisoihin. Ampumajuoksustakin on kuitenkin ilo sanoa että voin treenata etevien kavereiden kanssa ja jopa kohtuullisesti pysyä niiden tahdissa!

Juoksu:
parantaa 10km aika, jos siihen tulee mahdollisuus
maastojuoksun SM:ät?
En käynyt juoksukisoissa, paitsi siinä yhdessä 5km jutussa, eli ei raportoitavaa.

Ratsastus:
olla varmempi lähestymisissä ja itsevarmempi isommilla esteillä
Eipä ollut tässäkään lajissa kovin konkreettista tavoitetta... Kisasin kuitenkin muutaman kerran ratsastuksessa, mikä oli kivaa ja kehittävää. Kauden isoimmat esteet taisivat olla Tahkolla kesällä ja kunnialla niistäkin selvittiin :) Välillä oli parempi tuntuma lähestymisiin ja välillä huonompi, mutta ihan hyvin meni kausi tämän lajin osalta.

Kuva Kalle Nuuja.

Miekkailu:
Osallistua joukkue SM:iin paremmalla tuloksella kuin tänä vuonna :)
Kisata miekkailussa jonkin verran
Parantaa tulostasoa viisiottelumiekkailussa
Joukkue-SM:issä oltiin viime vuonna viimeisiä ja tänä vuonna kuudensia, eli ainakin yksi konkreettinen tavoite check! Olen myös kisannut miekkailussa jonkin verran, onneksi en asettanut itselleni mitään tulostavoitteita siinä koska surkeastihan ne on menneet :D Tottakai tässäkin lajissa olen edistynyt, se on vaan aika ailahtelevaista vielä. 5-ottelumiekkailussa on helpompaa kuin miekkailukisoissa, ja varsinkin jos kisa käydään vain naisten kesken niin ei ole enää kauhean suurta epätoivoa.

Kisat:
Otella yli 4000 pistettä (vanha ennätys 3480p)
Melkein. 3985p. Ei haittaa.

Yritin miettiä jotain yksittäistä huippuhetkeä kaudelle, ja oli vaikeaa. Lopulta päädyin siihen että kauden ekoista kisoista Uppsalasta ne varmaankin löytyvät. Oli vaan niin kivaa päästä kisaamaan pitkästä aikaa, ja kun vielä meni niin hyvin niin se taitaa nousta yli muiden. Uin reippaasti oman ennätykseni ja tein tosi hyvän CE:n. Ja se ratsastusosio on ehkä sellainen yksittäisenä suorituksena yli muiden, olen edelleen sitä mieltä että se oli yksi parhaista radoistani ikinä!

Kausi 2014

Kausi 2014 on siis takanapäin. Yritän opetella elämään "urheilijavuosissa" normi-ihmisvuosien sijaan, ja tehdä kauden analyysin tässä vaiheessa enkä vuodenvaihteessa. Päällimmäinen fiilis on, että kyllä tässä on edistytty ihan mukavasti.

Kisasin tällä kaudella 5-ottelussa 4 kertaa. Sijoitukset olivat 1 (Uppsala GP), 4/7/8 (riippui laskutavasta tuossa kisassa: SM/PM/kisa), 3 (Stockholm GP) ja 2 (Falun GP, 4-ottelu). Eihän se hullummalta kuulosta. Noista kuitenkin arvostan itse ehkä eniten noita huonoimpia sijoituksia, eli Tukholman kolmossijaa ja SM-nelossijaa, koska ne ovat tulleet kovimmassa seurassa. Muissa on ollut aika vähän porukkaa ja vähän onneakin matkassa, yhtään itseäni vähättelemättä.

Olen oppinut rakastamaan numerolappuja. Mikään ei toimi parempana motivaattorina ja kivunlievityksenä kuin numerolappu!

Selkein kehitys on tapahtunut uinnissa. Vuodessa lähti 200m-ajasta puoli minuuttia, ei hullumpaa :) 45 sadasosaa jäi vielä uupumaan tälle vuodelle asetetusta tavoitteesta, mutta se olikin vuodelle asetettu tavoite eikä kaudelle. Onhan tässä vielä aikaa tehdä se vaikka jossain joulukuun harjoituskisassa, mutta eipä se 0,45sek myöskään ole niin paljon että jaksaisin sitä murehtia. Koska se oli käsiaika niin voi ihan hyvin olla että se oli vaan kellottajan reaktioista kiinni.

Kyllä sanoisin että muissakin lajeissa on edistytty. Juoksu tuntuu kisa kisalta tehokkaammalta, ammunnassa on parempi fiilis treeneissä, pitäisi vaan saada se tasaisemmaksi ja siirrettyä hyvä fiilis myös kisoihin, ja miekkailussa ymmärrän lajin niksejä paremmin ja paremmin. Ja ratsastuksessa on saatu hyvä fiilis radoille kauden aikana. Pistetasoni on vakiintunut yli 800 pisteen tuntumaan, mutta pikkuhiljaa saa hilattua sitä vähä vähältä ja laji lajilta ylöspäin. Tavoite oli päästä yli 1000p tänä vuonna, ja siihen melkein päästiinkin, kun ottelin Tukholmassa 985p. En viitsi takertua tuohon 15p kovinkaan paljon, se nyt olisi yksi onnistuneempi ammunta/pari pistoa enemmän miekkailussa/yms.

5-ottelukisojen lisäksi olen kisannut tällä kaudella yhden biathlekisan, yhden juoksukisan, kolme miekkailukisaa ja kolme ratsastuskisaa. Enää ei ollut tarvetta kiertää höntyilykisoja juoksussa tai muissa random-lajeissa kisarutiinin kasvattamiseksi, kisajännitys saatiin hyvin kuriin jo viime kaudella. Miekkailukisoista haetaan oppia siihen lajiin. Ratsastuskisoissa käyminen on eniten vaan hauskaa, ja onhan kauden radoissa ollut ihan mukava kehityskaari, kun viimeinen ratsastuskisa meni tosi hyvin.

Wichitan kanssa kisoissa keväällä, olen tainnut tulla vähän kovaa kun hyppy on noin laaka... :D Kuva täältä.

On tässä toki epäonnistumisia ja ongelmiakin ollut. SM-issä olin tyytyväinen oikeastaan vain sijoituksiin ja miekkailuun, en mihinkään muuhun. Miekkailukisoissa meinaa aina tulla itkupotkuraivarit. Olen saanut elämäni ensimmäisen luunmurtuman, kun mursin varpaani kesällä. Penikat on oireilleet, lonkka kipuillut, olkapää oli rikki keväällä ja mitänäitänyton. Näistäkin on kuitenkin opittu, kehonhuollon merkityksestä ja siitä kuinka tehokkaita vaihtoehtotreenejä voi tehdä vaikka joku paikka olisikin rikki tai kipeä. Ja mielenhallinnasta ja kisavalmisteluista. Harvalla urheilijalla on täydellistä kautta, niistä aallonpohjistakin pitää vaan repiä ilo irti.

Suurimmat opit tällä kaudella on tulleet treeniin. Enemmän, kuin että olen oppinut uimaan/juoksemaan/miekkailemaan, olen oppinut treenaamaan näitä lajeja. Olen oppinut erilaisia uintiharjoituksia, niin että pystyn itsekin tarvittaessa suunnittelemaan itselleni hyviä ja kehittäviä uintitreenejä, ja olen parempi vaatimaan itseltäni vähän enemmän juoksutreeneissä, niin että saan juoksua laadukkaammaksi. Miekkailussa osaan tehdä itsekin harjoituksia jos valmentaja ei olekaan paikalla, ja pystyn myös paremmin analysoimaan miekkailuani. Samalla olen oppinut kuinka tajuttoman paljon kaikkea tätä pitää tehdä kehityksen eteen.

Pilatesrulla on jalkojeni ystävä.

Tähän liittyy myös se, kuinka paljon on ottanut oppiaskelia kohti urheilijamaisempaa elämää. Jokailtainen kehonhuoltosessio ei ole enää utopiaa, hieronta ylläpitää tomintakykyä, ruoan pitää olla laadukasta ja sitä pitää olla riittävästi, ja riittävä lepo on kaiken avain. Kuulostaa itsestäänselvyyksiltä, mutta kovin moni normi-ihminen ei noita asioita kovin orjallisesti toteuta. Kantapään kautta on kuitenkin opittu, että esim. huonosti syöminen tiistaina johtaa 95% todennäköisyydellä epäonnistuneeseen treeniin keskiviikkona, mikä on tosi turhaa. Näissä asioissa siis tsempataan joka päivä kehityksen eteen.

Omaksi filosofiakseni on muodostunut se, että yritän joka päivä olla oma paras versio itsestäni. En ehkä ole yhtä hyvä kuin joku muu, mutta olen parempi kuin vähän huonompi versio itsestäni, tai kuin itse olin eilen. Joskus on huonompia päiviä, ja silloin yritetään olla sen päivän paras versio. Näillä ajatuksilla ja analyyseillä suunnataan seuraavaan treenikauteen!

Kauden finaali: Falun GP

Kiirettä pitää treenilomalaisella... Vihdoinkin ehdin rustata vähän kisakertomusta viime viikonlopun ruotsin reissusta!

Turkasen aikaisin perjantaiaamuna (oikeesti, kello soi 4.30) lähdin reissuun kohti Turkua, josta matka jatkui laivalla kohti Tukholmaa. Olin uskonut että laivareissu menisi aika mukavasti löhöillessä, mutta tylsäksihän se kävi kun en onnistunut nukkumaan koko päivää. Perillä Tukholmassa poimin mukaani ruotsalaiskaverin ja jatkettiin yhdessä matkaa kohti Falunia. Matkalla saatiin huonoja uutisia, kun kävi ilmi että lauantaiaamun ratsastus oli jouduttu perumaan. Talliin oli ilmeisesti tullut joku viirus niin että tosi monelle hevoselle oli noussut kuume perjantain aikana, eikä sijaispaikkaa saatu järjestettyä. Järjestäjät olivat tästä ihan hajalla, mutta eihän tuollaiselle tilanteelle voi mitään. Huono ajoitus vaan :(

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta lauantain säteilevässä auringonpaisteessa. Täällä käydään talvella hiihdon MM-kisat.

Falun osoittautui todella olevan oikea urheilumekka. Hotelli oli täynnä urheilijoita, ikkunasta näkyi mäkihyppytornit ja ruskainen vuori, ja ihan lähellä oli ennennäkemättömät mahdollisuudet harrastaa lähes lajia kuin lajia. Sunnuntaina laskin että samassa talossa oli käynnissä isot uintikisat, käsipallomatsi, 5-ottelukisat, sählymatsi alkamassa... ja siinä oli ehkä puolet kaikesta toiminnasta. Viihdyin kuin kala vedessä!

Lauantaiaamuna saatiin sitten nukkua vähän pidempään kuin oltiin luultu, ja nautittuamme mahtiaamiaisen suunnattiin paikallisen seuran treenisalille. Siellä oli ohjelmassa vähän riehuntaa lasten kanssa sekä ammuntaa tai miekkailua jos halusi. Meinasin kyllä saada ahdistuskohtauksen tätä kaaosta katsellessa kun salillinen lapsia riehuu päättömästi joka suuntaan ja musiikki pauhaa täysillä... onneksi se siitä vähän rauhoittui, ja lopputreenissä saatiin ammuttua ihan järkevästi vähän aikaa.

Iltapäivällä siirryttiin naapurikaupunkiin uimaan, koska Falunin uimahallit olivat uintikisojen käytössä. Tämähän tuntui vähän hölmöltä, ihan hyvin olisivat voineet änkeä meidät johonkin rakoon vaikka näytöslajina ja kasvattaa taas vähän 5-ottelutietoutta... Nyt oltiin siis toisessa hallissa, jossa selkeästi oli hyvä kahvio, koska koko halli haisi kärynneelle rasvalle, mikä oli verrassa tosi kuvottavaa. Verryttelyssä olin aluksi aika koomassa, mutta näköjään onnistuin vertymään hyvin, koska loppua kohti tuntui paremmalta ja paremmalta. Olin taas hitaimmassa 200m-lähdössä, joten ei auttanut seurailla vieruskavereita vaan uida oma uinti. Ensimmäiset 25m oltiin aika yhtenäinen rintama, mutta sen jälkeen taisin vain ihmetellä mihin muut oikein jäi. Onnistuin paremmin vaudinjaossa ja käännöksistä liukumisessa, mutta käännöksiin tuloissa oli vähän heikkoja ajoituksia. Joka tapauksessa, ajaksi tuli 3:00,45!! Tietysti vähän ottaa päähän nuo 45 sadasosaa, mutta toisaalta en kyllä jaksa niihin liiaksi takertua, se oli oikein hyvä tulos :)

Suoritettiin korvaava ratsastusosio. Hevoset oli vähän pieniä ja jäykkiä :D

Illalla suunnattiin yhteiselle pasta-illalliselle koko kisaporukan kanssa, mikä oli hauskaa. Melkein liikutuin kun sain oikein lahjan, Modern Femkamp Sverige -hihamerkin! Myöhemmin raahauduttiin vielä hotellin punttikselle venyttelemään kunnolla. Ja tietysti valmentajille piti raportoida uintituloksista, ja ihan tyytyväisiä viestejä kantautui koto-Suomesta :)

Aamulla heräsin ihan superkankeana, lonkat oli ihan tulessa ja muutenkin ei kovin atleettinen olo. Syytän sitä edellispäivän hippaleikkiä, joka ei selvästi sovi lämmittelyksi näin vanhalle... Tein minkä voin huolellisella lämmittelyllä ja ei kun miekkailemaan. Meitä oli tällä kertaa valitettavan vähän tyttöjä mukana kisassa, vain 3 naista ja yksi B-tyttö, mikä tarkoitti tosi tiukkaa miekkailuvastusta taitavista pojista. Vähän hirvitti saanko aikaiseksi yhtään pistoa, mutta sain niitä sentään muutaman. Huonomminkin olisi siis voinut mennä, mutta olisi sitä myös pari pistoa lisää voinut saada.

Hieno ammunta-alue

Melko ripeästi miekkailun jälkeen päästiin CE:n pariin. Aloin ampumaan kaikessa rauhassa shoot-in aikana, kunnes yhtäkkiä ase kuoli ihan tyystin. En tajua mitä tapahtui, sen piti olla hyvin ladattu, mutta ilmeisesti olin varmaan jättänyt jotain väärin edellisen päivän ammunnan jälkeen mikä oli syönyt akkua. Niinpä paniikissa juoksin viemään sen lataukseen ja kyselin laina-asetta. Ammuin sitten vähän laina-aseella varmuuden vuoksi jos joutuisin ampumaan sillä, mikä oli selvästi huono idea. Se oli ihan erilainen kuin mihin nyt olen tottunut, joten ammuntani meni ihan sekaisin siitä. Lopputulos: en kisassa osunut yhtään mihinkään. Juoksin kuin eläin yrittäen pitää etäisyyttä muihin kasassa, mutta kun ampuu noin surkeasti välimatka oli vain liian pitkä. Itku ja voimasanoja meinasi päästä maaliviivalla, kun harmitti niin vietävästi. Olin edellisen viikon treeneissä ampunut harjoituskisassa tosi hyvin, eli olin oikeasti odottanut itseltäni parempaa, minkä takia pettymys oli niin valtava. Juoksurata oli tällä kertaa ihan hauska, vaikka korkeuseroja ei juurikaan ollut niin oltiin melkein lähempänä suunnistusta kuin maastojuoksua, kun jostiin metsässä juurakkoista polkua. Ihanat junnupojat olivat kannustamassa, mutta en uskaltanut hetkeksikään nostaa katsetta radasta etten tuuskahda nenälleni siellä :D

Kuten sanottu, meitä oli vain 3 naista kisaamassa, joten sijoitukset olivat melko ennakoitavissa. Huono CE:ni ei siis pilannut koko kisaani, vaan hyvä uintini kantoi riittävän pitkälle, ja ansaitsin kakkossijan! Palkinnot olivat tosi hyvät, olen onnistunut hukkaamaan vesipulloni tänä syksynä, joten olin toivonut voittavani uuden, ja nyt se toive totetutui! Lisäksi suihkusaippuaa ja deodoranttia ja karkkia. Kerrassaan hulppeaa!

Iloinen kisaajajoukku ja pääsponsorin eli Falun kunnan logo

Ylipäätään oli kyllä kiva kisareissu, vaikka tulos ei ollutkaan yhtä hyvä kuin viimeksi. Aina sitä jotain oppia ja kokemusta jää käteen, ja olin kyllä tosi iloinen uintisuorituksestani. Lisäksi järjestäjät tuntuivat ihan okeasti arvostavan läsäoloani siellä, nyt voivat kertoa pikkukaupungin medialle että kisoissa on "kansainvälistä" osanottoa :D Ja media todella huomioi kisoja tosi hyvin, ainakin kahden uutisspotin ja yhden lehtiartikkelin verran!

Melkein 1000p!

Noniin, nyt on taas Ruotsi nähty! Tällä kertaa matka Tukholmaan sujui sen suuremmitta kommelluksitta, kuin että maustoin vahingossa salaattini chili-oliiviöljyllä ABC:llä, enkä lopulta pystynyt syömään sitä. Oltiin siis hyvissä ajoin satamassa ja löydettiin hyvin perille aamulla Tukholmassa.

Uinti käytiin lyhyellä radalla, ja olin aika iloinen kun huomasin että allas oli suhteellisen kunnollinen kisa-allas, jossa ei muodostu liikaa aallokkoa ja on kunnolliset starttipallit. Uinnin verryttely tuntui paremmalta kuin koskaan, ja oli siitä aika huolestunut, koska yleensä tuntuu ihan kauhealta ennen uintia. Ehdin verrytellä rauhassa ja kasata ajatukset ennen starttia, ja olin aika keskittynyt kun oli meidän erän aika. Muut sekoilivat lähdössä, ja muistan ajetelleeni alkusukelluksessa että tämähän alkoi hyvin, nyt vaan mennään. Ensimmäiset 100m uitiin toisella puolellani uineen tytön kanssa melkolailla samaan tahtiin, mitä nyt yksi käännökseni oli aika hidas joten tyttö pääsi vähän edelle, mutta uin sen heti kiinni. Yritin toteuttaa taktiikkaa jota ollaan harjoiteltu treeneissä joka varmistaa että jaksaa puristaa loppuun asti eikä vauhti hyydy, ja toteutin sen melkein liiankin hyvin ottamalla alun aika iisisti. Nyt vasta viimeiset 25m tuntui pahalta, tuntui etten etene minnekään mutta onnistuin silti mielestäni pitämään tekniikan kasassa ja vedot vahvoina, enkä sortunut kauhomaan. Aikani oli 3:04,41, ihan hyvä ja vierellä alkumatkasta uinut tyttö taisi jäädä jotain 10sek. Eräni oli hitain erä, eli voitin sen kirkkaasti. Taas vähän lähempänä sitä 3min!

Kuva Ebba Niklasdotter, Modern Femkamp-ryhmä.

Uinnista jatkettiin toiseen osaan samaa rakennusta miekkailun pariin. Tässä vaiheessa tuli vähän kiire koska uinnin alku oli vähän venynyt, enkä ehtinyt verrytellä niin kunnolla kuin olisin halunnut miekkailua varten. Niinpä alku meni vähän koomassa, enkä taaskaan miekkaillut yhtään hyvin. Vähitellen sytyin vähän paremmin, ja loppupuolisko oli jo enemmän omalla tasollani. Edelleen siis miekkailuni on ihan liian epätasaista. On ihan naurettavaa, etten onnistu napsimaan pistoja niiltä helpommilta vastustajilta, mutta sitten toisaalta saan niitä pojalta, joka voitti junnu-EM:ien miekkailuosion. Huooh.

Miekkailun jälkeen oli vähän aikaa hengähtää, syödä banaania ja nostaa jalat seinälle. CE saatiin aloitttua aikatulun mukaisesti, kaikki aikuiset samassa lähdössä. Rata oli kiva, ehkä vähän lyhyt, mutta siinä oli mukavasti mutkaa ja vähän mäkeä, eikä mitään portaita tai pukuhuoneiden läpi-juoksuja, niin kuin joskus. Ensimmäinen ammunta meni ihan ok, ja saavutin ekalla juoksuosuudella joukkuekaveria. Päätin olla hätäilemättä alussa, luottaa ammmuntaan ja kiristää sitten lopussa jos tarvitsee. Tämä taktiikka toimi ihan hyvin viimeiseen ammuntaan asti, jossa sulin ihan täysin. Ajattelin vaan että on pakko ampua hyvin, jolloin en todellakaan osunut enää mihinkään... Onnistuin kuromaan eroa juoksemalla aika paljon, mutta lopulta matka loppui kesken ja jäin edellisestä 13sek. Vain sen yhden ammunnan takia. P*ska!! Onneksi eroa oli vielä tuloslistassa muutaman pisteen verran hyväkseni. Tosi kovaa uineet tytöt olivat kaukana edellä mutta suurin osa muista oli takanapäin.

Perinteinen CE:n jälkeinen selfie. Muut tytöt olivat niin punaisia että katsoin parhaaksi filtteröidä perusteellisesti, oma naamani oli ovelasti piilossa lipan alla :D

Tiesin siis, että nyt pitää ratsastaa hyvin päästäkseni palkintopallille. Tässä vaiheessa olin myös jo kerännyt pisteitä kokonaiset 695p, tiesin siis että hyvällä ratsastuksella pääsisin tosi lähelle sitä 1000p rajaa ja tekisin selvästi oman ennätykseni. Vähän jännitti että otan sitten liikaa paineita ja ryssin kaiken, mutta olin kuitenkin suhteellisen levollisin mielin, osaanhan ratsastaa ja esteet olisivat aika pieniä. Saatiin tietää hevoset jo etukäteen, tällä kertaa ei arvottu niitä vaan järjestäjät olivat halunneet jakaa ne etukäteen ennakkotietojen perusteella. Sain hevosen nimeltä Cortizon, josta luonnehdinta kuului että se on varma tapaus mutta voi mennä aika kovaa. Ratsastaisin itse vasta toisessa ryhmässä, eli hevonen menisi radan toisella ratsastajalla ensin.

Yövyttiin Tukholmassa viisiottelukaverin luona, ja oli mukavaa että kisapäivä loppui suhteellisen ajoissa. Käytiin kaikessa rauhassa suihkussa, ja sitten suunnattiin pitsalle, koska ruoanlaitto tuntui ylivoimaiselta. Oli muuten hyvää! Samassa yhteydessä suoritettiin myös pieni verryttely-kävelylenkki, kun piti käydä kaupassa ja pankkiautomaatilla. Illalla ehdittiin vielä venytellä ja katsoa leffaa, mukava chilli-ilta.

Cortizon (Cagliostro-Hertigen). Kuva Bror Rosenback, Det är i Väsby det händer- facebookryhmä.

Sunnuntaiaamuna sitten suunnattiin kohti ratsastuspaikkaa. Rakennettiin ja käveltiin rata, joka tuntui melko tiiviiltä pienehkössä maneesissa, kun itse ei ole vielä aloittanut hallikautta kunnolla. Aika monta suhteutettua väliä ja tiukkoja kaarteita. Ehdittiin hyvin katsoa kun ponit hyppäsivät omat ratansa, sitten laittaa hevoset kuntoon ja kävelyttää niitä ennen kuin ensimmäinen ryhmä pääsi verryttelemään. Verryttely toteutettiin ryhmässä yhdessä melko ohjatusti, koska tilaa ei olisi muuten ollut. Saatiin hypätä neljä hyppyä kahdelle eri esteelle verryttelyssä, sitten yksi hyppy ennen kuin aloitti radan. Heppa oli vähän ratsastuskoulumainen ratsastaa, mutta hyppäsi kiltisti ja lähti hyppyyn nätisti sekä läheltä että kaukaa. Verryttely sujui siis hyvin. Radalla jarrut vähän katosivat yhdellä kaarevalla viiden askeleen linjalla, joten ei vaan päästy sinne linjan toiselle esteelle. Muuten rata oli ihan hyvä ja tasainen, en sortunut liikaan pidättämiseen ja panikointiin vaan ratkaisin asioita mukavasti eteenpäin. Sen ansiosta en myöskään saanut aikavirheitä kiellosta huolimatta.

Tuomarit laskivat pisteitä samalla kun laitettiin hevoset pois, minkä jälkeen seurasi tietysti palkintojenjako. Olin onnistunut pitämään kolmossijoitukseni, jee! Sain palkinnoksi pienen Marabou-levyn ja ruusukkeen :D Kokonaispistesaldokseni tuli 985p, eli yli 100p enemmän kuin koskaan aiemmin!! Ehdittiin mukavasti vielä käydä suihkussa ja chillailla hetki ennen kuin piti lähteä laivaan. Laivalla nautittiin täysi rinnoin buffetpöydän antimista ja jouduin lunastamaan lupaukseni viihdyttää kaveria karaokessa. Yöllä nukutti sitten kumman hyvin.

Nyt on kautta jäljellä enää pari viikkoa, jolloin on taas kisat ruotsissa. Siellä on siis vielä mahdollisuus parannella numeroita kaikissa lajeissa tämän kauden osalta!

Pieniä ennätyksiä

Hyvä treeniviikko takana! Aina lämmittää mieltä kun tuntee edistyvänsä jossain, ja kuluneella viikolla tuli parikin sellaista elämystä.

Kuva Kalle Nuuja.

Keskiviikkona osuin aamupäivällä märskyyn uimaan samaan aikaan kun oli tuttujakin. Uin rauhassa omalla radallani kevyttä aamusettiä, mutta treenin loppupuolella innostuin sitten kysymään josko valmentaja kellottaisi minullekin yhden altaanmitan, kun kerta siinä heilui kello kädessä. Tein siis 25m omalla lähdöllä, ja se meni kokonaisen sekunnin nopeammin kuin kesäkuussa! Siinä vielä vähän unohdin keskittyä kunnolla ja harventaa hengitysväliä, eli hengitin ihan liikaa. Niinpä tein vielä toisenkin, joka meni vielä 0,4 sek nopeammin. Niinpä paransin kevyellä aamu-uinnilla puolivahingossa 25m enkkaani kerralla puolisentoista sekuntia!! Ei noin lyhyellä matkalla pitäisi olla edes mahdollista parantaa noin paljon kerralla :D Uusi ennätys on nyt 15,9 sek, eli A-P Liukkonen ei ole edes tuplasti nopeampi enää... On tässä kesällä siis jotain näköjään opittukin.

Kuva Tero Koski.

Toinen ennätys-onnistuminen koitti torstain ampumajuoksussa, kun sain vihdoinkin ammuttua herkällä laseraseella viidellä laukauksella kaikki viisi osumaa! Olin maanantainakin ampunut suurimmaksi osaksi ihan hyvin ja monta kertaa kuudella, mutta tuo oli kyllä ennätys. On sitä odotettukin! Toivottavasti hyvä ammuntafiilis on tullut jäädäkseen!

SM & PM 2014

Viikonloppuna kisattiin siis pääkaupunkiseudulla Suomen ja Pohjoismaiden mestaruuksista. Kisa oli huomattavasti suurempi kuin viime vuonna, eikä pelkästään ulkomaisten osanottajien ansiosta, vaan kotimaisiakin ottelijoita oli intoutunut mukaan suurissa määrin. Niinpä jo ennalta tiedettiin tason olevan huomattavasti kovempi tänä vuonna kuin viime vuonna.

Lauantaiaamuna aloitettiin uinnilla stadikalla. Olipa luksusta kun pystyi pakkaamaan vain uikkarin kassiin ja menemään pyörällä kisoihin huiman 5min matkan! Eräjaot oli julkaistu jo edellisiltana, olin kuudennessa lähdössä kansainvälisessä seurassa, yhden tanskalaisen ja yhden ruotsalaisen kanssa. En ennakkoon tiennyt ollenkaan toisten tyttöjen tilastoaikoja, joten lähdin vain tekemään omaa uintia, ensimmäistä kertaa pitkällä radalla. Lähtömme osoittautui kuitenkin supertasaiseksi! Taidettiin kaikki olla maalissa n. 2sek sisällä, ja vein erävoiton täpärästi parin kymmennyksen erolla ruotsalaiseen ajalla 3.11,06. Uinti ei ole koskaan tuntunut yhtä kauhealta, käännökset olivat hitaita ja lepsuja, olin ihan hapoilla ja keuhkoihin sattui. Ilman tiukkaa kisaa toisten tyttöjen kanssa olisin varmasti hyytynyt sinne. Aika ei todellakaan aiheutanut mitään riemunväristyksiä. Lyhyen ja pitkän radan erona pidetään yleensä noin 5sek, eli onhan tuo periaatteessa ennätys, mutta olin kyllä toivonut paljon parempaa. Nyt en saanut uintiini ollenkaan sellaista rytmiä, voimaa ja keveyttä mitä olen saanut aikaan harjoituksissa kesällä, vaan jäin vaan kauhomaan jännittyneenä enkä päässyt ollenkaan eteenpäin. En tiedä jäikö verra ehkä vähän lyhyeksi vai painoiko jännitys ja huonot yöunet, mutta tuo uinti oli kyllä elämäni kauhein. Tosi moni kyllä sanoi samaa, että uinti tuntui aika hitaalta.

Olin siis jo ensimmäisen lajin jälkeen ihan loppu, eli onneksi tällä kertaa oli kaksipäiväinen kisa ja väljä aikataulu. Ehdin käydä kotona vaihtamassa kamat ja tankkaamassa vähän välipalaa ennen kuin suunnattiin Espoon Tuulimäkeen miekkailemaan. Sain miekkailuparikseni hallitsevan Suomen mestarin Eevin, mikä osoittautui erinomaiseksi konseptiksi, ainakin omasta mielestäni saatiin aikaan hyvä fiilis ja miekkailtiin suurimmaksi osaksi molemmat aika hyvin omalla tasollamme! Tällä kertaa miekkailtiin naiset keskenämme omassa sarjassamme, mikä oli ehdottomasti kiva juttu. Oteltiin kaikki kaikkia vastaan yhdellä kiinnityksellä kolme pistoa, eli pistoja tuli aika paljon. Tasan kerran olin vähän nukuksissa ja onnistuin siinäkin herättämään itseni ja viemään siltä vastustajalta viimeisen piston. Muutama matsi oli tosi tasainen ja saatiin paljon tuplia, mutta vastustaja vei lopulta kaikki pistot, mikä harmittaa paljon enemmän kuin tosi selkeä häviö. Mielestäni kuitenkin miekkailin paremmin kuin ikinä aiemmin, pysyin hereillä enkä antanut tyhmiä pistoja kenellekän vaan taistelin hyvin jokaisesta pistosta. Vein muun muassa taitavilta ruotsalaisilta pistoja, vaikka aiemmin olen hävinnyt niille ihan pystyyn aina :) Lopputulos oli 19 voittoa 29 häviötä 190 pistettä, eli onhan siinä rutkasti parannettavaa, mutta nyt ei sentään jäänyt sellainen päällimmäinen epätoivon tunne niin kuin usein miekkailusta, vaan olin ihan hyvillä mielin.

Valitettavasti se hyvä mieli loppui aika lyhyeen, kun koitti hevosarvonnan aika. Aina ei voi käydä hyvä mäihä, ja nyt sain kyllä sen ainoan hevosen jonka kanssa meillä ei kemiat kertakaikkiaan pelaa yhtään yhteen. Koko loppuilta ruoan ja päikkäreiden lomassa meni sitten siihen että psyykkasin itseäni kantamaan hevosen apinanraivolla radan läpi. Lauantai-iltana keräsin myös taas suurimmat nolouspisteet pitkään aikaan kun laitoin suihkun jälkeen Icepoweria kroppaan ja sitten piti vielä käydä kaupassa. Päällä oli polviin asti ulottuvat villasukat, juoksuhousut, verkkarit, t-paita, huppari ja toppatakki, kaikki muut oli shortseissa... :D

Merlot potkii puomeja. Kuva Tero Koski.

Sunnuntaiaamuna otettiin sitten suunnaksi Kerava. Käveltiin rata joka oli aika yksinkertainen ja pieni ja laitettiin hepat kuntoon. Verryttely meni han hyvin, ja radalle päästyni vielä herätin hepan perusteellisesti ja näytin sille pari estettä. Loppakoipi kuitenkin otti heti ykkösen alas, ja sitten vielä kolmosen ja nelosen. Vitosesta sain kuin sainkin sen yli, kutoselle hevonen yhtäkkiä tujotti kaikkea ja melkein pysähtyi, mutta tehokkailla ponipohkeilla pistin sen siitä yli yhden laukka-askeleen vauhdilla... ja se oli muuten kuvien perusteella koko radan paras hyppy! Näköjään mitä huonommin esteelle tulee sen paremmin tuo eläin hyppää... Loppurata oli sitten ihan ok. Sama hevonen teki sitten toisella ratsastajalla tismalleen saman tuloksen vähän tasaisemmalla radalla. Olen ihan tyytyväinen siihen ettei tullut yhtään stoppia, mutta näköjään hevosen olisi pitänyt olla vielä terävämpi meillä molemmilla. Inhoan ratsastaa tuolla tavalla että hevoselta pitää koko ajan vaatia ja pakottaa, mielestäni ratsastajan tehtävä on luoda hyvät edellytykset radalle ja antaa hevosen tehdä oma hommansa rauhassa, eikä toisinpäin. Tulos oli siis kolmella pudotuksella 279p.

Keravalta jatkettiin sitten heti Myllypuroon, vähän jännittäen että olisinko kvaalannut viimeiseen CE-lähtöön, ja onneksi olin. Olin aika nuutunut joten onneksi aikaa riitti pienelle huilihetkelle, minkä jälkeen sitten latautumaan ja verryttelemään viimeistä koitosta varten. Tulostaulukossa olin ennen CE:tä sijalla 10, 2p eli 2sek ruotsalaistytöstä, ja n. 50sek parhaasta oululaisesta. Tavoite oli siis pestä ainakin nämä kaksi. Lähdön viimeiset 5 lähti samaan aikaan 2min johtajan perään. Ensimmäinen ammunta meni ihan ok. Juoksurata oli vähän pitkä ja uuvuttava, ollaan joskus mitattu tuota Myllypuron hiekkasuoraa joten tiedän että nyt metrejä oli kyllä yli 800, ja tykkään enemmän juosta rataa jossa on edes joku pieni mäki sekä ylös että alas, sileä puuduttaa tosi pahasti. Yleisö oli kuitenkin mahtava, kannustusta riitti hallissa juostavalle lenkille huimasti! Ammunnat menivät tällä kertaa loogisesti huonommin ja huonommin, toinen oli vielä ihan ok, kolmas n. 47sek ja viimeisessä sitten meni täydet ajat. Ei kertakaikkiaan ollut enää voimia keskittyä tarpeeksi. Toinen juoksukierros hapotti ihan mielettömästi, kolmannelle ja viimeiselle taisin sitten löytää jonkinlaisen rytmin niin että jaksoin maaliin asti, mutta ei se tuntunut samalla lailla dynaamiselta kuin kesän alussa Uppsalassa. CE-aika oli 18,13, tulos 207p, enkä ole siihen kovinkaan tyytyväinen. Ei vaan kertakaikkiaan lähtenyt enempää. Tein juuri sen mikä oli pakko, eli löin ruotsalaistytön ja oulun Kirsin.

Tiukkaa kisaa ruotsalaisen ja tanskalaisen kanssa. Kuva Tero Koski.

Lopputulos oli 803p. Blaah. Outo kisa siinä mielessä, että kuntolajit, joissa yleensä saan tulosta aikaan eivät oikein kulkeneet, ja miekkailu, joka yleensä on se aallonpohja, oli nyt ehkä se suurin ilonaihe. Tulokseen en siis oikein ole tyytyväinen, koska tavoitteet eivät täyttyneet. Sijoitus sitävastoin on ihan ok, olin siis neljäs suomalainen, ensimmäinen maajoukkueen ulkopuolelta! Siihen tähdättiinkin. Eikä se nyt kauhean huonoa ole olla Pohjoismaiden seitsemänneksi paras viisiottelija :)