SM- ja PM-kisat 2017

Kauden päätavoite on nyt takanapäin, kun SM- ja PM-kisat ovat onnellisesti ohitse.

Kisapäivä alkoi miekkailulla Kirkkonummen Veikkolassa. Miekkailusali oli laitettu hienoksi ja paikalle värvätty ammattituomarit, jotka olivat hämmentävän hyvinpukeutuneita mustissaan... Yleensä 5-ottelukisoissa ollaan totuttu siihen että joku randomi heiluu verkkareissa kello kädessä tuomitsemassa. Otettiin kolme pistoa yhdellä kiinnityksellä. Oma miekkailuni sujui aika hyvin joitain pieniä notkahduksia lukuun ottamatta, tuloksena yli puolet voittoja ja 215p, mikä on minulle ihan kelpo saldo. Miekkailuni ailahtelevuudesta kertoo tosin jotain se, että puolet miekkailun voittajan häviöistä oli minun ansiotani kun otin taitavalta miekkailijalta hienoja käsipistoja, mutta samoin lähes puolet miekkailun häviäjän voitoista oli minun ansiotani kun en kerta kaikkiaan löytänyt keinoa saada pistoja läpi päättäväiselle tytölle.

Miekkailun jälkeen oli hyvin aikaa elpyä vähän ennen siirtymistä uintiin. Uinti pidettiin Kirkkonummen uimahallissa, jossa lähes kukaan meistä ei ollut ikinä käynyt. Altaan pohjan jännä muoto hämäsi joitain, mutta oikein kiva hallihan tämä oli. Verratessani mietin että onpa uinti kisapäivänä kivaa, kun on valmistautunut hyvin eli tehnyt ne kovat treenit ja sitten herkistellyt, niin uinti tuntuu mukavan vahvalta ja kevyeltä! Toista se on kun tahkoaa niitä treenikauden pitkiä treenejä. Olin kertonut kaikille etukäteen että aion uida alle 2:50, kun vanha ennätys oli 2:52,7. Oma uinti meni ihan hyvin paitsi käännökset toisessa päässä olivat jotenkin hätäisiä ja siksi hitaita. Kun kellottaja maalissa kertoi ajakseni 2:49 pääsi ilmoille spontaani jess yhdistettynä ilmaan pomppaamiseen ja veden pärkäytykseen! Niin sitä pitää! Hapotti kyllä perusteellisesti (se tunne, kun tuntuu että sekä kädet että jalat yksinkertaisesti irtoaa kun hapottaa niin paljon...) mutta loppuverra onneksi auttoi siihen. Tarkka aika oli 2:49,22, millä irtosi 212p.

Uinnin jälkeen oli aika pitkä siirtymä ratsastukseen Keravalle. Itselleni sattui arvonnassa hevonen jolla yksi toinen tyttö menisi ensin, eli sain odotella omaa ratsastustani rauhassa radan kävelyn jälkeen. Radassa ei ollut mitään muuta ihmeellistä kuin aika tiukka tie sarjalle. Katsoin hevosen ensimmäisen radan ja se meni ihan mallikkaasti, paitsi juuri sarjalla hevonen epäröi ja kun ratsastaja käski silti hyppäämään niin menivät vähän a-osan läpi. Muiden ratsastajien mokailuista aiheutui kuitenkin viivästys, niin että jouduin odottelemaan selkään pääsyä vielä aika kauan. Verkassa haettiin sitten sitä että päästään esteille tasaisessa laukassa, hevonen oli itse helposti vähän pomppivainen ja epätasainen, mikä on minulle vähän vaikeaa kun herkästi teen itsekin liikaa. Viimeinen pysty meni oikein mallikkaasti ja viimein päästiin radalle. Ykköselle tultiin vähän huonosti ja sen jälkeen terästäydyin että nyt pitää ajatella eteenpäin niin lähti sujumaan. Sarjalle tultiin aikalailla varmistellen ja pienesti, mutta nopealla reaktiolla sarjavälissä päästiin b-osankin yli. Viimeiseltä esteeltä otettiin puomi alas, tultiin ehkä vähän epätasaisesti sinne. Rata ei ollut ehkä omasta mielestäni se kaunein ja tasaisin, mutta tulos ihan tyydyttävä ja oli hauskaa. Radalta ulos päästyäni verkkavahti kuitenkin tuli kyselemään että hyppäsinkö verkassa yhden hypyn liikaa. Väitin ensin kivenkovaan että en varmasti, kunnes kauhukseni tajusin että niin saattoi epähuomiossa käydä kun koutsi huusi tulemaan okserille heti perään uudestaan, mitä en älynnyt ilmeisesti mielessäni laskea. Rehellinen moka, mutta onneksi vain kymmenen miinuspisteen arvoinen. Näin jälkikäteen olen sitä mieltä että se saattoi olla ihan sen arvoista, rata olisi saattanut mennä muuten paljon huonommin.

Ratsastuksen jälkeen piti vähän auttaa järjestelyissä, kunnes lopulta parkkeerasin itseni vahtimaan LaserRunin ekan erän juoksijoita yhteen mutkaan ja mutustin samalla banaania ja kiskoin Red Bullia että jaksaisin vielä viimeisen rutistuksen. Verrasin sitten hyvissä ajoin rauhallisesti, ja juoksutekniikkaharjoituksilla jalkoja herätellessäni mietin hiljaa mielessäni että jalathan tuntuvat yllättävän hyvältä. Juoksurata oli kiva ja selkeä, yksi 800m kierros vaihtelevaa pohjaa ja ihan vähän sekä ylä- että alamäkeä. Yleisöä oli tässä vaiheessa kerääntynyt paikalle yllättävänkin paljon.

Lähdin ampumajuoksun takaa-ajoon neljäntenä 44sek tanskalaisen tytön perään, selkeänä tavoitteena saada mimmi kiinni ja ottaa se pronssimitali. Takanani ei kovin kaukana lähti vielä toinen suomalainen, josta vähän huolissani mietin että juokseekohan se minut kiinni. Ensimmäinen ammunta ja juoksukierros meni ihan hyvin, ja toiseen ammuntaan tullessani ilokseni huomasin että tanskalainen on vielä ampumapaikalla. Ammuin oman osioni melko ripeästi ja pääsin juuri ennen tanskalaista matkaan ampumapaikalta. Tarkoituksella en lähtenyt tuhlaamaan voimia ja juoksemaan ihan täysiä karkuun, vaan aika nopeasti tyttö juoksi minut kiinni. Ajattelin että hitsit, nyt se varmaan vaan seuraa koko kierroksen, mutta onnekseni tytön taktinen silmä petti sen verran että tuli minun ohitseni, jolloin puolestani liimauduin siihen peesiin hyötymään vetoavusta. Ylämäessä tyttö sai ehkä parin metrin kaulan, jonka rullasin helposti kiinni alamäessä, ja pystyin tulemaan aika rennosti ammuntaan. Ammunta sujui edelleen ihan hyvin, ja pääsin aika selkeästi ennen tanskalaista lähtemään kolmannelle kierrokselle. Tällä kierroksella mieleen alkoi jo hiipiä ajatus siitä että hitsit, ihan oikeasti voitan sen mitalin! Motivoi kummasti siellä metsässä juostessa. Kun viimeinenkin ammunta sujui hyvin eikä tanskalainen päässyt kannoille taisi huulilta päästä jo hillitty jess... Varmuuden vuoksi vielä tossua toisen eteen melko ripeään tahtiin, mutta kun en nähnyt punaista hahmoa edes kääntyessäni alamäkeen alkoi maistua jo aika makealta. Kun rullasin alamäkeä ulos metsästä tajusin yhtäkkiä mikä meteli maalialueelta kuuluu ja totesin ällistyksissäni että jumaleissön ne kannustaa minua, ja siellä tosiaan huutaa nimeäni muutama muukin kuin sisko ja treenikaveri!! Vielä loppukiri jonka aikana varmistelin että tanskalainen on kaukana ja pääsin tulemaan maaliin mitalistina huimassa tunnelmassa. Nyrkit nousi ilmaan aika ponnekkaasti ja monta kertaa maaliviivan jälkeen tuuletellessa melkoisen endorfiinihumalan saattelemana. Vitsit mikä fiilis. Ensimmäisenä halaamassa oli bestis Ansku, ja sen jälkeen riittikin onnittelijoita. Olin ihan hämmentynyt kun selkääntaputtelijoita ja kädenpuristajia riitti joka suunnalta. Tuhannet kiitokset kannustuksista ja onnitteluista niille jotka oli paikalla, joka ikinen lämmitti mieltä!

Oli kyllä hyvä kisa. Päivässä ei oikeastaan ollut mitään sellaista kunnolla heikkoa hetkeä tai suoritusta. Miekkailussa voi aina saada enemmän pistoja, mutta kokonaisuutena sekin oli ihan hyvä. Uintiennätys on aina ennätys. Ratsastuksessa oli oikeastaan päivän ainut tyhmä moka, se ylimääräinen hyppy. Jos olisin hävinnyt kymmenellä sekunnilla niin olisi harmittanut, mutta nyt tuo oli lähinnä hyvä oppi olla tarkempi tulevaisuudessa. Ammunnat olivat yhteensä 86sek, mikä on minulle oikein hyvä tulos, vain 2sek huonommin kuin kevätkisassa jossa omasta mielestäni ammuin ihan maagisen hyvin. Nyt ammunnat olivat omasta mielestäni jokseenkin vain riittävän hyviä. Jos tanskalaistyttö olisi ampunut paremmin ja oltaisiin jouduttu juoksemaan kilpaa, olisi ollut jännä nähdä miten kisa olisi päättynyt, kun oltiin suhteellisen tasavahvoja juoksijoita. Nyt tein omaa urakkaani huomattavasti helpommaksi ampumalla hyvin, mikä on onneksi ihan sallittua ja jopa toivottavaa. En vieläkään ihan käsitä kuinka hyvältä juoksu tuntui. Jopa niin hyvältä että mietityttää että jäikö vähän varastoon. Omasta mielestäni en kyllä juuri himmaillut, mutta haluaisin uskoa että olisin pystynyt juoksemallakin voittamaan mitalin. Joka tapauksessa oli sikamakeaa todella ansaita se mitali omalla suorituksella.

SM-mitalienkin kohdalla tajusin että olen kyllä ihan tosissani saada toista sellaista neljän vuoden ajan siinä onnistumatta, eli ei niitä ihan ilmaiseksi jaella. Viidessä lajissa on aika monta muuttujaa ja liikkuvaa osaa, ja pienehkössäkin porukassa jos itse mokaa jotain niin joku muu kyllä ottaa sen mitalin. Jos olisin jäänyt ilman PM-mitalia niin SM-pronssi olisi vähän lohduttanut, mutta tavoite oli ilman muuta ottaa ne molemmat kotiin, ja olen kyllä tyytyväinen että siinä onnistuin. Samalla saatiin palautettua oikea maailmanjärjestys kun Suomi otti kolmoisvoiton naisten PM-sarjassa ja miehissäkin kaksoisvoiton. Joka tapauksessa, kaksinkertainen SM ja PM (!!) -mitalisti, kuka olisi uskonut muutama vuosi sitten?! Hyvä minä!

Upeat kuvat on ottanut Kalle Nuuja.

Pentathlon Spring Trophy ja täpärähkö hopeasija

Vuoden mahtipontisimman niminen kilpailu on ei-niin vakavamielisestä luonteestaan huolimatta Pentathlon Spring Trophy. Tämä kevätkisa käytiin tänä vuonna helatorstaina ja toimi oivallisena treenimotivaation nostattajana kevään mittaan. Kisa alkoi jo keskiviikkona ratsastusosuudella. Hevoset oli arvottu ja etukäteen, minulle oli valikoitunut Kalle-niminen ruuna. Vähän jännitin tätä etukäteen, koska edellisen kerran kun näin Kallen tositoimissa muutama viikko sitten sillä oli vähän henkisiä haasteita sarjan b-osalle. Rataa kävellessäni tein sitten hyvän suunnitelman kun totesin että tilannehan on aikalailla sama kuin jos isoissa kisoissa näkisin koeratsastuksessa hevosen kieltävän, jolloin tottakai reagoisin siihen omassa ratsastuksessani. Rata oli ihan täysissä mitoissaan eli täydet 100cm. Verryttelyssä taisin vähän jännittää kun en saanut tuotettua ihan niin sujuvia hyppyjä kuin olisin halunnut. Ennen rataa sai vielä hypätä yhden esteen, minkä jälkeen sitten tositoimiin. Radalla ratsastin oikein hyvin vaikka itse sanonkin, hyvä perustempo ja jalat kiinni loppuun asti. Sarjankin ratsastin hyvin suunnitelman mukaan, en sortunut älyttömään yliratsastukseen niin kuin pelkäsin, vaan hevosta äänellä ja jalalla rohkaisten suoriuduttiin ihan mallikkaasti. Yhden tien tein tyhmästi vähän turhan pitkäksi, eli tulokseksi tuli yksi vaivainen aikavirhe eli 299p. Oikein tyytyväinen päivän suoritukseen!

Kuva Kalle Nuuja

Helatorstaina jatkettiin sitten ihan inhimilliseen aikaan, kun vasta klo 10 piti olla altaassa. Pienehkössä kisaajien joukossa olin onnistunut hilaamaan itseäni nopeimpaan erään, mikä tietysti on aina hauskaa. Jännitin uintiakin enemmän kuin pitkään aikaan. Uinti on tuntunut lisääntyneen voiman myötä aika hyvältä viime aikoina, mutta ne kovat vauhtikestävyystreenit ovat kyllä jääneet ajanpuutteen vuoksi tekemättä, eli hirvitti miten jaksaa uida sen 200m kovaa loppuun saakka. Tämä ajatus jäi sitten ehkä vähän takaraivoon, koska tuntui että uin vähän säästellen ainakin 3/4 matkasta. Niinpä olinkin maalissa erittäin hämmästynyt ja iloinen kun kävi ilmi että aika oli 2:52, eli taas sekunnin ennätysparannus! Oujea! Lähdössä kävi hauska sattumus kun yksi uimari otti varaslähdön, ja omaa starttia kyllä vähän hidasti hämmennys siitä miten joku voi ehtiä veteen ennen kuin itse edes ehdin irrota pallilta, ja juuri ennen kuin osuin veteen ehdin kuulla kovaäänisen parkaisun "EI" ja hämmästellä mitä ihmettä tapahtui. Onneksi totesin itsekseni että just keep swimming, kyllä ne pysäyttää jos on tarpeen.

Uinnista suunnattiin sitten miekkailuun. Edellisen viikonlopun nöyryyttävien miekkailukokemusten jälkeen (ei niistä sen enempää) en ollut hirveän innoissani lähdössä tähän lajiin, mutta jostain se fiilis sitten löytyi ja miekkailin ensimmäisen kierroksen varsin kelvollisesti. Toinen kierros meni vähän heikommin, mutta kokonaisuutena jäin kuitenkin plussan puolelle eli enemmän voittoja kuin häviöitä, mikä ei ole minulle lainkaan itsestäänselvää. Varsinkin kun kulunut talvi on ollut miekkailun  suhteen aika katkonainen. Tähänkin lajiin voi siis olla ihan tyytyväinen.

Kuva Kalle Nuuja

Viimeinen laji eli ampumajuoksu tehtiin taas Eläintarhalla, missä juoksureitti on tosi kiva: vaihtelevaa pohjaa, pieni nyppylä ja pitkä lova alamäki, kaksi 400m lenkkiä jokaisella kierroksella. Tästä oli viime vuodelta vähän huonot muistot, kun happi ei kerta kaikkiaan kulkenut ja juoksu tuntui surkealta. Henkäisin siis helpottuneena kun lähdin verraamaan ja totesin että pystyn hengittämään ja tuntuu sata kertaa helpommalta kuin viime vuonna ainakin. Lisäksi kävi ilmi että olen yleisen sarja johdossa, eli lähtisin ensimmäisenä matkaan muiden takaa-ajaettavaksi. Aikas kutkuttava tilanne, ja voin kertoa että huomattavasti motivoivampaa kuin se monen minuutin takamatka jolta lähdin sm-kisoissa kiusaamaan itseäni. Ja ensimmäinen kerta jolloin pääsen johdossa matkaan! Verrytellessä motivoin itseäni ajattelemalla ampumahiihtäjä Mari Laukkasta, joka selvisi samasta tilanteesta (toki aika paljon isommissa ympyröissä ja muutenkin haastavassa henkisessä tilassa) oikein kunnialla.

Tämän vuoden suorituksesta jäi sitten huomattavasti miellyttävämmät muistot. Heti startin jälkeen ammuin ensimmäisen ammunnan viidellä laukauksella vakuuttavasti niin kuin pitääkin. Seuraavatkin ammunnat hoidin ihan kunnialla, vain viimeinen oli vähän heikompi eikä sekään kovin huono. Tällä tein urakkaa itselleni huomattavasti helpommaksi, mutta jaksoin silti ihan suhteellisen kivasti pistää töppöstä toisen eteen myös juoksuosuudella. Viimeisessä ammunnassa takamatkalta lähtenyt pitkäjalkainen poika onnistui saavuttamaan minut, ja viisaasti liimautui peesiin toiseksi viimeisen 400m kierroksen aika pyyhkäistäkseen sitten kevyesti ohi viimeisellä kierroksella. Tässä vaiheessa kerkesin ajatella että nyt voisin kai vaan hölkätä maaliin, mutta kun sitten kuulin takaa toiset askeleet enkä ollut ihan satavarma onko se mimmi jo viimeisellä kierroksella, piti ottaa vielä hyvä loppukiri. Maalissa tehtiin taas asiaankuuluvasti kuolemaa. Kokonaisaika oli kuitenkin selkeästi nopeampi kuin viime vuonna ja taitaa olla nopein LaserRun-aikani ikinä. Pisteitäkin sillä alkoi tulla varsin mukavasti.

Iloiset kisaajat palkintojenjaon jälkeen

Tottakai olisi ollut kiva voittaa, mutta hopee ei oo häpee ja siinä ei ollut enää kauheasti tehtävissä. Pienessä kisassa kun sarjoja yhdistellään niin jotuu alistumaan kohtaloonsa mitä sijoituksiin tulee. Pitkäjalka kuitenkin myönsi joutuneensa ihan näkemään vaivaa viimeisessä lajissa voittonsa eteen, siinä missä viime vuonna kruisaili ylivoimaisena, eli kivasti onnistuin pistämään kampoihin. Taskuun jäi myös selkeä piste-ennätys, 1176p! Ylipäätään oli ihan megakivaa kisata pitkästä aikaa, ja kaikissa lajeissa tuntui kulkevan kivasti. Tämän pohjalta on kiva tehdä treenisuunnitelmia ja asettaa tavoitteita kohti syksyn SM- ja PM-kilpailuja!

Kultaa Winter Pentathlonista 2017!

Vuoden kreisein kisa eli Winter Pentathlon eli talvi-5-ottelu kisattiin tänä vuonna vasta maaliskuussa. Viime vuoden kauheista hiihtokokemuksista viisastuneena olin panostanut talvilajehin enemmän tänä vuonna, ja odotin kisaa aika innoissani. Tänä vuonna jo eksoottista komboa oli maustettu vaihtamalla ratsastus uintiin. Vähän hekoteltiin että onkohan tiedossa avantouinti mutta saatiin sentään uida ihan uimahallin mukavan lämpimässä vedessä.

Iloinen ja mukavan runsaslukuinen kisaajajoukko

Viikonlopulle sattui säteilevä auringonpaiste, ja aika hyväntuulista porukkaa kokoontui Peuramaalle talvilajipäivää varten. "Suurpujottelu" oli ensimmäinen laji. Ja kyllä, nuo sitaattimerkit ovat siinä tarkoituksella koska faktahan on että todellisuudessa tuo meidän harrastama mäenlasku ei ole suurpujottelusta kuullutkaan. Peuramaan nyppylään mahtuisi ehkä kaksi suurpujottelukäännöstä, sikäli mikäli mitään siitä lajista ymmärrän. Hidastempoinen pujottelunomainen mäenlasku voisi olla aika lähellä totuutta. Tänä vuonna auringon pehmittämä rata oli vielä hitaamman tuntuinen kuin viime vuonna, ja itse ainakin horjuin kuin humalainen laskiessani muiden tekemien urien lomassa ja niiden yli. Kaatumatta sentään pääsin radan alas kolmen kisalaskun verran, ja lopputuloksissa sentään taas nopein nainen.

Vaatteiden- ja suksienvaihdon jälkeen suunnattiin sitten hiihtoladulle. Tosin tässäkään ei ihan voida puhua hiihtoladusta, kun pohja oli enimmäkseen loskaa, paikoin jäätä ja siellä täällä myös hiekkaa. Hiihto-osuus oltaisiin ilmeisesti siirretty Oittaalle, mutta siellä oli joku iso tapahtuma eli ei oikein oltaisi mahduttu sekaan. Ei siis ollut järjestäjien puolelta paljon tehtävissä, eikä tuo nyt niin haitannut, kaikki pääsivät ehjänä maaliin. Olin asettanut omaksi tavoitteekseni ottaa 10min pois hiihtoajastani, olettaen että oltaisiin hiihdetty sama reitti kuin viime vuonna. Nyt reitti oli puolisen kilsaa pidempi ja olosuhde vähintäänkin haastava, mutta onnistuin silti tavoitteessani! Tein vielä maalisuoralla tsempatessani kunnollisen pyllähdyksen kuin Lahden MM-kisoissa ikään.

Tein Matti Heikkiset maalisuoralla...

Lauantaille mahtui vielä ammunta, joka ammuttiin samalla formaatilla kuin viimeksi, eli 5min ajassa yritetään saada mahdollisimman paljon täyskaatoja eli viiden osuman sarjoja. Tähän löytyi tosi hyvä fiilis ja keskittyminen ja sain tulokseksi samat nätit 10 kuin viime vuonna. Kerta kaikkiaan onnistunut päivä!

Sunnuntaiaamuna jatkettiin miekkailulla. Miekkailutreeni on jäänyt talven aikana aika vähiin peukalon hajoamisen takia, ja se näkyi. Ihan surkeaa miekkailua, vaikka mitä tein. Rutkasti oli joukossa sellaisia tilanteita, että edes pienellä tuurilla olisi tullut pari osumaa lisää, kun miekka ei ottanut osumaa pienestä hipaisusta. Mutta minkäs teet. Kävin sitten vähän kuumana. Sori kaverit.

Viimeinen laji oli sitten uinti, ja olo oli helpottunut kun pääsi lajiin jonka osaa. Uitiin tällä kertaa 100m. Olin siitä aika innoissani, koska yksittäistä satasta ei ole tullut oikeastaan ikinä kellotettua. Ja siis kuinka ihanan lyhyt kisamatka se onkaan! Lähes koko uinnin ajan mietin vain kuinka helpolta tuntuu ja kuinka lyhyt matka on ja etten enää ikinä halua uida kahtasataa :D Satasella on oikeastaan vain alku ja loppu, ei ollenkaan sitä vaihetta missä yritetään vaan pitää vauhtia ja olla kuolematta niihin happoihin. Viralliseksi ajaksi sain 1:20,3, mutta altaan reunalla seissyt valmentaja tuli lopuksi sanomaan että oli myös kellottanut ajan ja saanut 1:18,6. Virallisessa ajanotossa oli vähän välikäsiä, joten valmentajan ottama aika jää kyllä treenipäiväkirjaan ennätyksenä. Uintiakaan ei olla treenattu vielä viime aikoina ihan kisoja silmällä pitäen, joten olen tuohon ihan tyytyväinen.

Kirkkain mitali. Kuva Kalle Nuuja.

Erittäin Virallinen palkintojenjako pidettiin juhlallisesti Pirkkolan uimahallin kahviossa, ja sain kuin sainkin kirkastettua viime vuoden pronssimitalini kultaiseksi! Siinä missä viime vuonna hävisin katastrofaalisen paljon paremmilleni miekkailussa ja hiihdossa, tänä vuonna vain miekkailussa mikä riitti hyvään tulokseen. Winter Pentathlon on ehkä vuoden hauskin kisa, johon ainakin itse suhtaudun aikalailla puolivakavasti, mutta onhan kisaaminen aina kivaa ja voittaminen tekee siitä vielä hauskempaa, sitä kun ei ihan joka päivä tapahdu!

PM-hopeaa Bornholmista

Pitkästä aikaa päästiin kunnolla kisaamaan, kun koitti PM-kisojen aika! Pohjoismaiden mestaruuksista kisattiin tänä vuonna Bornholmin paratiisisaarella Tanskassa. Oikeasti, minne ikinä katsoikaan saarelta niin näki horisontin, itse saarella jokaisella takapihalla kasvoi omena- ja viikunapuita, ja ilmasto oli sellainen madeiralaisen lämmin ja aina paistaa aurinko. Paratiisi siis. Miljöössä ei siis ainakaan valittamista, ja olin heti kättelyssä ihan myyty ja tosi iloinen että lähdin reissuun vaikka vähän tyyriimpi olikin kuin mennä laivalla Ruotsiin.

Reissu tosin alkoi vähän vähemmän paratiisimaisissa tunnelmissa, kun lähdin perjantai-aamuna aamuneljältä kohti lentokenttää. En raaskinut pyytää keneltäkään kyytiä tuohon aikaan, vaan bongasin bussin 415N jolla pääsin suoraan kentälle. Bussi oli kuitenkin varsinainen kulttuurielämys: olin niiden erittäin harvojen joukossa, joka a) oli selvinpäin b) ei pukeutunut opiskelijahaalareihin c) oli jo nukkunut ne vähäiset yöunensa. Matkalla ohiteltiin toinen toistaan surullisempia vantaalaisia ostareita. Aikamoista.

Pienten haasteiden jälkeen (lento Köpiksestä Bornholmiin oli myöhässä, mutta onneksi päästiin loungeen tankkaamaan kunnollista aamupalaa) päästiin siis perille, syömään, nukkumaan päikkärit ja kevyelle lenkille. Lenkillä ihmeteltiin joukolla miten voi olla mahdollista jos juoksee samaa polkua ensin yhteen suuntaan ja sitten takaisin, että molempiin suuntiin on alamäkeä?! Juoksu tuntui siis harvinaisen kevyeltä, mikä kertoi jotain siitä että valmistelut olivat olleet aika onnistuneet. Illalla vielä miekkojen tsekkaus, koeratsastusvideoiden katsominen ja kisapäivän aikataulun kertaaminen ja unten maille.

Hobitit ja horisontti.

Herätys kisapäivänä viiden jälkeen tuntui huomattavasti inhimillisemmältä kuin edellisen päivän kolmen jälkeen-herätys. Aamiaistankkauksen jälkeen sullouduttiin bussiin joka vei meidät kohti ensimmäistä lajia, uintia. Uintiallas oli jännä, kovin matala ja tasareunainen mikä kielii nopeudesta, mutta vesi oli suolaista! Jännää. Totuttelin tähän ja tein hyvän verryttelyn suunnitelmani mukaan. Oma eräni oli ensimmäinen, joten aika nopeasti oli aika mennä vaan starttipallille. Viereisellä radalla lähti tyttö jonka ennätys oli paljon kovempi kuin itselläni, ja alussa vähän ihmettelin että minne muut oikein jäivät. Toisella puoliskolla tyttö tuli odotetusti ohi, mutta jatkoin oman uintini tekemistä juurikaan huomioimatta mitä muut tekevät. Maaliin tulin eräni toisena, ja kaverit huutelivat että hyvin tehty. Itse olin ihan että joojoo mutta miten se aika?! Lopulta joku armollisesti huusi että se oli 2:53. En ollut uskoa korviani ja oli ihan pakko varmistaa että oikeastiko?! Kun vakuuttivat että kyllä, 2:53 taisin innostuksissani pärskyttää kuin Manadou ikään... Olisin ollut ihan tyytyväinen johonkin 2:58 aikaan, mutta 53! Ja seitsemän sekunnin ennätysparannus! Voi jumpe! Taitaa käydä selväksi, että olin ihan sairaan tyytyväinen ja ylpeä itsestäni.

Uinnin jälkeen siirryttiin miekkailuosioon. Tavaomaisen lämmittelyn jälkeen aloitettiin perinteisesti ns. sisäisillä matseilla, eli miekkailuparin kanssa otettavilla matseilla. Näistä onnistuin nipistämään ensimmäisen, mutta sen jälkeen olikin ihan katastrofialku. Jotenkin onnistuin paineistamaan itseni niin että vaan heiluin alueella enkä saanut mitään järkevää aikaiseksi ja muut tytöt napsivat pistot helpohkosti. Onneksi älysin reagoida tähän ennen kuin ihan liikaa aikaa oli mennyt, poistuin salista hetkeksi, nollasin tilanteen ja korjasin asenteeni. Tämän jälkeen alkoi jo sujua vähän paremmin. Otettiin ensin yksi kierros niin että kaksi pistoa yhdellä kiinnityksellä ja sitten toinen yhden piston kierros. Tällä toisella kierroksella onnistuin vähän seivaamaan tilannetta niin ettei tulos ollut ihan hävettävän huono, vaikka se aika surkeaksi jäikin. 10 voittoa 20 tappiota ja 173 pistettä. Ei voi mitään. Miekkailuosiossa hämminkiä aiheutti myös superhidas tulospalvelu ja vähän myös kuhnastelevat tuomarit, mutta lopulta saatiin kuin saatiinkin kaikki matsit miekkailtua ja pisteet oikein.

Ridakamat päälle ja siirtyminen ratsastuspaikalle, jossa hevoset jo odottelivat meitä ja päästiin kävelemään rata. Rata oli sellainen 100-105cm, varsin suoraviivainen. Arvonnan tuloksena minulle tuli se ainut hevonen josta ei ollut videota edellisen päivän koeratsatsastuksesta. Omistaja kuitenkin kertoili auliisti hevosesta, että se on ihan kokenut, ei ehkä tykkää sporrasta, suhteellisen herkkäsuinen ja oli ottanut eilen yhden puomin. Olin toisena vuorossa kiivetä selkään. Onneksi saatiin ratsastaa ilman kisatakkia, hepparaukka hikoili verryttelyssä aikalailla vaikka annoinkin sen kävellä aika paljon. Se tuntui sileällä ihan mukavalta, mitä nyt vähän pohkeen takana kun olin jättänyt ne sporrat yleisestä neuvosta pois, mutta esteillä se tuntui aina jotenkin hämmästyneeltä eikä oikein vetänyt esteelle. Sain sen kuitenkin kaikesta yli, vaikka esim. viimeinen isompi pysty ei todellakaan ollut kovin kaunis suoritus. Onneksi valmentajalla oli hyvä pelisilmä, tokaisi vaan "Hyvä Saskia, nyt radalle" niin etten jäänyt sitä miettimään sen enempää. Ensimmäinen ratsastaja oli mokannut jo alkuradasta, joten pääsin aika nopeasti aloittamaan oman suoritukseni. Koko radan ajan oli sellainen olo estettä kohti että heppa ei aio mennä, mutta päättäväisellä ratsastuksella sain sen kaikesta yli puhtaasti. Tyylipisteitä ei onneksi ole jaossa, voin nimittäin kertoa että sitä jalkaa tuli käytettyä ihan koko rahan edestä. Toivottavasti näytti siistimmältä kuin tuntui. Mukavaa oli, kun näin "oikeissa kisoissa" voi vaan antaa ratansa jälkeen hevosen takaisin omistajalle joka huolehtii siitä, ja voi keskittyä itsestään huolehtimiseen. Sama hevonen meni vielä yhdellä ruotsalaispojalla supersiistin radan.

Viimeinen laji oli tietysti ampumajuoksu, jossa naiset kisasivat ensimmäisessä erässä. Kun lähdin verryttelemään olin hetken vähän kauhuissani, eilinen keveys oli tipotiessään ja juoksu tuntui megaraskaalta. Kokeneemmat kaverit lohduttivat että kyllä fiilis paranee kun lähdet juoksemaan kovempaa, ja onneksi se piti paikkansa. Juoksurata oli ihan kiva, ruoholla juostiin kahta kenttää ympäri pienillä lisäkrumeluureilla. Shoot-in aikana ampumaradan ympäristössä oli uskomaton härdelli, mutta jollain ihmeen ilveellä onnistuin kanavoimaan kaiken häiriön omaan tekemiseen rakentavasti: "minä keskityn nyt tähän omaan juttuuni, muista piittaamatta, katsotaan sitten maalissa mihin se riitti". Ensimmäinen ammunta meni ihan hyvin, ja ohittelin alkumatkalla hitaampia juoksijoita. Toisessa ammunnassa en yhtään tiedä mitä tapahtui, en vaan kerta kaikkiaan osunut siihen tauluun. Toinen juoksukierros oli myös jotenkin tuskainen, kun on vetänyt ensimmäisen kierroksen ehkä vähän liian kovaa ja on vielä monta jäljellä... Onneksi kaveri tuli tässä sopivasti ennen puoltaväliä ohi, ja liimauduin siihen peesiin. Tässä vaiheessa onneksi muistin myös ajatella hyvää juoksutekniikkaa, mikä varmasti auttoi. Onnistuin myös kasaamaan itseni erinomaisesti, ja kolmas ammunta meni hyvin. Samoin neljäs. Viimeisen kierroksen loppupuolella joukkuekaverit huusivat äänensä käheäksi kannustaen minua, kun meitä oli kolme tyttöä aika lähekkäin tulossa maaliin. Tällä kannustuksella sain itsestäni puristettua viimeisetkin voimat, ja maalissa tehtiin taas kuolemaa. Onneksi huomasin videokameran kuvaavan minua, joten onnistuin pitämään homman jotenkin kasassa sen hetken, ennen kuin menin teltan taakse jännittämään tuleeko oksennus... Taas kerran sitä kyseenalaistaa miksi itseään rääkkää noin :D

Tässä vaiheessa jo kaverit väittivät että laskelmiensa mukaan minulle olisi tulossa PM-hopeaa, enkä taas ollut uskoa korviani. Olin taas tehnyt omaa juttuani ihan laput silmillä enkä ollut tilanteista juurikaan tietoinen. Loppuverran ja nopean suihkun jälkeen uupuneet ja nälkäiset urheilijat siirtyivät illalliselle, jonka tiedettiin huipentuvan jäätelöbuffaan. Lopulta koitti palkintojenjaon aika, ja totta todellakin, kaulaani pujotettiin painava hopeamitali! Voi sitä onnen määrää.

Seuraavana päivänä tulostaulukoita tavaillessa huomattiin kuitenkin, että tässä on nyt jotain mätää. Hetken aikaa luulin jo että mitali himmenee, mutta loputtomien tarkistuslaskentojen jälkeen vain pronssi vaihtoi omistajaa, mikä sekin tietysti oli ikävää. Senpä takia en viitsinyt heti hirveästi huudella ennen kuin tulokset olivat varmasti oikein, ja kieltämättä vähän haalisti riemua. Avoimessa sarjassa voiton ja kolmossijan muuten vievät saksalaiset, itse olin yhden pisteen erolla neljäs. Niin ja siis PM-voitto meni harvinaista kyllä Tanskaan.

Fakta kuitenkin on, että tein elämäni kisan! Koko päivänä oli vain kaksi huonompaa hetkeä, se miekkailun alku ja yksi huono ammunta, muuten oli erinomaista suorittamista omalla tasolla ja sen ylikin. Olen itse erityisen iloinen kokonaisuudesta, miten onnistuin olemaan niin keskittynyt koko päivän, ja se selkeästi kantoi hedelmää. Seuraavana aamuna heräsin pohkeet ja takapuoli aivan jumissa, ihan kuin olisi tullut urheiltua tai jotain. Palauttelupäivä meni ihanan sightseeing-retken merkeissä, ja jotenkin onnistuttiin taas löytämään lounaspaikka jossa oli jälkkäriksi jäätelöbuffa. 5-ottelijat olivat onnellisia.

Pentathlon Spring Trophy

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Oma 5-otteluseurani järjesti siis ansiokkaasti pienet 5-ottelukisat toukokuussa, ja kisoille piti tietysti antaa mahtipontinen nimi siinä toivossa, että kisasta muodostuisi perinne. Siispä Pentathlon Spring Trophy. Kisa vietiin läpi vähän erilaisilla järjestelyillä, kun vedettiin ensin neliottelu lauantaina ja sitten ratsastusosio keskiviikkoiltana.

Kisa alkoi lauantaiaamuna miekkailulla Espoossa. Rajallinen verryttelyaika jäi melko lyhyeksi, mutta sain kivan miekkailuparin jonka kanssa ollaan aiemminkin onnistuttu luomaan hyvä fiilis, joten lähdin hyvillä mielin miekkailuun. Ja hyvä fiilis jatkui sitten läpi kisan. Ei tullut mitään romahduksia keskittymisessä tai fiiliksessä, vain yksi pisto jäi harmittamaan kun keskittyminen herpaantui (ryhdyin ajattelemaan että tämähän menee hyvin ja sillä sekunnilla vastustaja rokotti. Ei näin!). Tuloksena parhaat miekkailupisteet omalla 5-ottelutaipaleellani tähän asti, yli 200! Ehkä vastustajien taso ei ollut ihan huikaisevaa kansainvälistä tasoa, mutta useimmiten oma heikkouteni on ollut nimenomaan ne tutut "helpommat" vastustajat, joita vastaan olen onnistunut paljon huonommin kuin kovempia, jolloin maltan keskittyä ja tsempata paremmin. Olin siis varsin tyytyväinen tuohon.

Miekkailusta suunnattiin sitten uintioisoon Märksyyn. Tässä välissä ehti käydä pikaisesti kotona keräämässä voimia, tosin piti olla tarkkana ettei epähuomiossa nukahda, se on todettu että omalla kohdalla kisapäivänä päikkärit tekevät vain hallaa. Onneksi telkkarista tuli maastojuoksun SM-kisoja mikä toimi hyvänä latautumisena :) Ei muuta kuin altaaseen ja perusverraa, hyvää fiilistä ja nopeutta. Olin kisaradalla tutun treenikaverin vieressä, jonka tiesin lähtevän kovaa. Pidin siis keskittymisen omassa uinnissa enkä lähtenyt hätiköimään toisen perään. Ja kuten ennakoinkin, kaverin vauhti hyytyi ja tulin kolmannella finstalla rinnalle ja ohi. Yllättävän kovan loppukirin sai kaveri kuitenkin puristettua, olin maalissa vajaa sekuntia ennen ajalla 3:03,56. Plaah. Maalissa oli kyllä ihan järjettömät hapot, tuntui siltä että raajat tippuu ihan kohta pois, eli yhtään kovempaa en kyllä olisi päässyt. Uimavalmentaja oli katsomassa ja sanoi että näytti ihan hyvältä, todettiin yhdessä että saisi vaan olla vähän nopeampi :D Jos rehellisiä ollaan niin olisin hämmästynyt jos olisin onnistunut siinä kunnossa tekemään ennätyksen, ja pitää kai olla ihan tyytyväinen siihen että olen onnistunut vakiinnuttamaan tasoni sinne reilu kolmeen minuuttiin, ettei tule siinä mitään romahduksia. Ja tosiaan jätin kyllä ihan kaiken sinne altaaseen, niin pahalta tuntui maalissa.

Olen tuo toinen oikealta.

Märskystä suunnattiin sitten Eläintarhan kentän taakse ampumajuoksuosioon. Juoksureitti oli aivan mahtava, vaihtelevaa pohjaa, pieni melkein huomaamaton muutaman askeleen ylämäki ja kivaa rullaavaa alamäkeä. Kävin vähän verraamassa kentän ympäristössä ja totesin sen mitä olin jo viikon fiilisten perusteella odottanutkin: kroppa on jostain syystä (allergiaa?) ihan tukossa. Hengästyin jo superkevyestä verrahölkästä ihan järjettömästi. Tein minkä voin ja yritin saada jalkoja liikkeelle, mutta lähdin kisaan melko realistisin odotuksin. Olin onnistunut kampeamaan itseni nopeimpaan erään, ja lähtökohdat olivat kivat kun kerrankin pääsi lähtemään hyvällä handicapilla kavereiden perään. Tiesin kuitenkin että juoksukunto ei tänään ole huipussaan eli en tule pysymään kahden edellä menevän perässä, ja seuraavaan oli sitten yli 100p. Olin vähän huolestuneena katsellut kuinka sen tytön juoksu oli näyttänyt erinomaiselta, mutta tiesin että ellen nyt ihan konttaa koko kolmea kilsaa niin ero kyllä pitää. Niinpä sitten suosiolla tein sellaisen semimukavan CE:n enkä ottanut ihan kaikkea irti, kun ei kerta ollut oikein mitään voitettavaa eikä hävittävää. Harmikseni ammuin kisassa aika heikosti, vaikka verrassa olin ampunut ihan kohtuullisesti. CE:n kokonaistulos ja sitä kautta koko neliottelun pistesaldo ei siis herättänyt mitään riemunväristyksiä.

Onneksi kisajärjestäjä oli ansiokkaasti panostanut palkintoihin, ja sain pronssimitalin ja jättikokoisen t-paidan. Kisan jälkeen tsempattiin vielä itsemme suihkun kautta burgereille, jotka taltuttivat jopa 5-ottelunälän :)

Askel näyttää ihan hyvältä ja tuomaristo on tarkkana.

Muutaman päivän sulattelun jälkeen suunnattiin sitten keskiviikkoiltana Keravalle ratkomaan 5-ottelun lopullinen tilanne ratsastusosion avulla. Sain arvonnassa pienen ja kiihkeän tumman tamman nimeltä Poeesia, mikä jostain syystä jännitti kovasti, se kun saattaa välillä olla vähän eksoottinen vaikka oikein peruskiva onkin. Masters-ihmiset hyppäsivät ensin pienemmän radan, ja Poeesian toinen kuski luotsasi sen erinomaisesti radan läpi. Omassa verryttelyssä ei siis tarvinnut tehdä ihmeempiä, testasin että kaasu ja jarru toimivat ja hevonen taipuu pyydettäessä. Muutama hyppy, joista viimeisenä aika iso okseri, joka sekin meni erinomaisesti pikkutammalta. Rata oli suhteellisen simppeli mutta ihan kunnon kokoinen 100cm. Ennen omaa rataa saatiin vielä hypätä yksi bonushyppy vapaavalintaiselle esteelle. Radalle mentäessä muistin Essin joskus antaneen ohjeen että kannattaa aloittaa mieluummin vähän liian kovaa kuin alitemmossa, vauhtia voi aina ottaa pois mutta jos aloittaa liian hiljaa niin asiat lähtevät heti menemään pieleen. Tiesin myös pikkutamman tarvitsevan hyvän laukan pohjalle jotta hyppääminen on sille helppa, ja sen lisäksi halusin vielä ratsastaa 5-ottelumaisen radan jolla pitää tosissaan sujua jos haluaa selvitä ilman aikavirheitä, vaikka meillä tällä kertaa lempeä aikaraja olikin. Tuloksena olikin päivän nopein rata :D Vain sarjalle olisin voinut tulla vähän paremmin olemalla vähän aiemmin valmis, nyt kävi juuri niin kuin olin radan kävelyssä ajatellut "älä tule liian pienesti sisään", aivot jättivät rekisteröimättä sen älä-sanan ja tulin juuri niin kuin ei pitänyt tulla. Onneksi hyvä laukka pohjilla ja nopea reaktio sarja välissä auttoivat meidät b-osan okserin yli. Viimeinen kaareva linja ei myöskään mennyt ihan suunnitelman mukaan, mutta koska etäisyys oli niin pitkä ei se juurikaan haitannut. Joka tapauksessa olin varsin tyytyväinen sujuvaan rataan, onnistuin kivasti kääntämään sen jännityksen hyvään ratsastukseen juuri niin kuin pitääkin. Täydet 300p.

Poeesia ei ole ihan vakuuttunut tästä kuvaushommasta.

Vielä 5-ottelun palkintojejako jossa sain taas mitalin, tällä kertaa hopeisen. Tosi kivaa että saatiin meille Suomeenkin tällainen kisa, ettei tarvitse lähteä ulkomaille asti kisatreeniä hakemaan. Syksyllä uudestaan :) Niin ja SM-kisat ovat tänä vuonna 15-16.10, kaikki katsomaan sinne!

PM-kisat Falunissa

Jaahas, nyt on tämän kauden kisat kisattu. Viikonloppuna matka kulki Faluniin Ruotsiin, jossa kisattiin Pohjoismaiden mestaruuksista. Suomen joukkueen koko oli kunnioitettavat kahdeksan henkeä! Oma syksyni on ollut melko katkonainen, joten yritin lähteä reissuun enemmän sillä asenteella että lähtee pitämään hauskaa kavereiden kanssa kuin kisaamaan kauhean tosissaan.

Sumuinen Team Finland

Perjantai-iltapäivänä siis kaksi autoa sullottiin kattoa myöten täyteen 5-ottelijoita ja urheiluvälineitä, ja matkattiin Turun ja Tukholman kautta kohti Falunia. Ensimmäinen kisalaji oli ratsastus, jonka suhteen oli etukäteen ollut todella paljon säätöä kisajärjestäjien suunnalta, mutta itse kisapäivänä kaikki sujui erinomaisesti. Aikuiset ratsastivat PM-kisaradan tasolla 80-90cm ulkokentällä, ja junnut sitten pikkuradan maneesissa. Arvoin itseni toiseen verryttelyryhmään pienehköllä tammalla nimeltä Pärlan, jonka luonnehdinta kuului että se on mukavan reipas ja tykkää lähteä hyppyyn vähän kaukaa. Pärlan oli siis mennyt jo yhden radan ennen minua, ja tuntui jo melkein vähän väsyneeltä verryttelyssä. Radan haasteeksi osoittautui tiukasti mitattu enimmäisaika, kuten 5-ottelussa kuuluukin olla. Onneksi ehdin näkemään muutaman radan ennen omaa suoritustani, joten tiesin että nyt pitää oikeasti sujua jos haluaa välttää aikavirheet. Verryttelyssä oli vielä vähän hakusessa se että mistä kohtaa tamma tosiaan haluaa lähteä siihen hyppyyn, mutta jo viimeinen verryttelyhyppy, jonka sai ottaa ykkösesteelle radalla, tuntui tosi hyvältä. Sitten radalla todella kerrankin keskityin siihen että nyt muuten laukataan eteenpäin ja tehdään sujuvia pieniä kaarteita esteille. Niinpä pääsin kerrankin tekemään jo hevosen selässä pienen tuuletuksen, kun ratani jälkeen kuuluttaja ilmoitti että olin päivän ensimmäinen täydet 300 pistettä ratsastanut ottelija!

Oman ratani jälkeen kiiruhdin auttamaan kokemattomampaa kaveria verryttelyssä, enkä juurikaan kuunnellut muiden tuloksia. Kaikkien aikuisten ratsastettua kävi kuitenkin ilmi että olin edelleen ainut jolla oli täydet 300p hallussa, eli voitin ratsastusosion! Kun vielä koutsaamani kaveri ratsasti kerrassaan erinomaisen radan (jännitin tätä huomattavasti enemmän kuin omaa rataani), niin voitiin todeta tämän osion olleen varsin onnistunut Suomen joukkueelta.

Lauantai-iltana oli sitten uinnin aika. Verryttelyssä oli vähän paha olo, luultavasti päivän huonojen syömisten takia, kun tallilla venyi meidän porukanviimeisen ratsastajan rataa odotellessa niin että söi vaan välipaloja eikä mitään kunnollista koko päivänä. Hauskaa uintiosiossa oli se, että päästiin kerrankin tutustumaan kunnollisiin ajanottolaitteisiin, eli kunnon starttipalliin ja seinäpaneeleihin! Hallissa oli uintikisat samana viikonloppuna, eli saatiin käyttää samoja varusteita, ja niinpä saatiin myös väliajat, ja kisan aikanakin yleisö pystyi seuraamaan aikoja. Hulppeaa! Ja parasta oli se, että ensimmäistä kertaa ikinä en ollut kaikista hitaimmassa uintierässä! Meitä oli kolmen erän verran 200m uimareita, ja aikani riitti siihen keskimmäiseen, mistä olin kovin innoissani. Se innostus ei kuitenkaan ihan riittänyt, aika oli 3:01. Plaah. Tosin voitin joukkuekaverin jolla oli sama ennätys ja tavoite kuin minulla, eli jotain edes.

Tästä suunnattiin suoraan pastabuffaan ja siitä nukkumaan. Tosin tyttöjen huoneessa oli kyllä illalla melkoinen kemikaalikatku, kun kaikki sallitut aineet (siis oikeasti kylmägeeli ja voltaren) olivat käytössä :D Aamulla tankattiin taas Falunin Scandicin ihanaa aamupalaa (paras hotelliaamiainen jota olen ikinä syönyt, kannattaa käydä) ja suunnattiin takaisin Lugnetin halliin miekkailemaan. Kunnollisen verryttelyn jälkeen oma rupeamani alkoi odottelulla, kun muut ottivat ensimmäisiä matsejaan. Jotenkin ehdin siinä vähän hyytyä, enkä sitten riittävän ponnekkaasti virittäytynyt uudelleen miekkailutaajuudelle, vaan jäin lievään koomatilaan ja miekkailin aikalailla alakanttiin. Otettiin vain se yksi pisto kaikkia vastaan, mikä tarkoitti sitä että otteluja tuli vain 20, joten yhden piston arvo oli aika suuri.

Keskittyneenä startissa

Miekkailun jälkeen olin siis vaan aikalailla huojentunut että se oli ohi ja odotin ampumajuoksua. Verryttelyssä ammuin surkeasti, onneksi sain sentään sitä vähän nousujohteiseksi, ja juoksu tuntui kohtuu hyvältä. Ensimmäinen ammunta menikin ihan ok, samoin toinen. Kolmannessa moni tyttö kämmäili pahan kerran, ja jotenkin se pääsi vaikuttamaan minuunkin, kun aistii kaikkien hätäännyksen ympärillä, kuulee toimitsijoiden kertovan aikoja ja kun viereisen radan tyttö sanoo ääneen "fuck". Niinpä ammuin itsekin surkeasti, mikä oli tyhmää koska siinä olisi hyvin voinut saavuttaa muita jonkin verran. Neljäs ammunta oli ihan ok. Juoksu oli kohtuullista muttei hyvää. Ikinä ei ole olleet jalat noin hapoilla juoksun jälkeen, liekö mutkainen sisärata ollut syynä. Juoksukin tosiaan vedettiin kokonaan hallissa kahdella 400m kierroksella, mikä on aina henkisesti vaikeampaa kuin kokonainen 800m.

Maalissa ja kisan jälkeen oli aika tyhjä olo. Lopputulos oli 6/9, 867p. Vaikka kuinka olin yrittänyt asennoitua kisaan rennosti, tietäen etten ole parhaassa mahdollisessa kunnossa, sitä jotenkin aina innostuu kisoissa ja elättelee toiveita jonkinlaisesta tuloksesta. Varsinkin kun samalla koko kausi oli ohi, ja siinä riittää aikalailla pohdittavaa. Lisäanalyysiä seuraa.

Miekkailun joukkue-SM 2014

Viime viikko olikin kuulkaa sellaista haipakkaa, etten ehtinyt blogille uhrata oikeastaan ajatustakaan. Viikko huipentuikin sitten yhteen vuoden hauskimmista kisatapahtumista, nimittäin kalpamiekkailun joukkue-SM. Viime vuonna meidän seuralla oli kaksi joukkuetta, joista ykkösjoukkueen tytöt ottivat hienosti pronssia ja meikäläiset sitten veivät sen murheellisen viimeisen sijan, jolla jonkun on aina oltava. Tänä vuonna erinäisistä syistä ykkösjoukkueen tytöistä vain yksi oli miekkailukunnossa kyseisenä ajankohtana, joten koottiin sitten yksi "yhdistelmäjoukkue", jossa oli sekä kokemusta että uutta intoa mukana.

Itse olin töiden puolesta kisapaikalla ja sen läheisyydessä jo lähes koko lauantaipäivän haistelemassa ilmaa. Ehdin sentään muutamaksi tunniksi kotiin nukkumaan, ennen kuin oli taas aika suunnata Kirkkonummelle, jossa kisat tänä vuonna pidettiin. Aamulla ennen lähtöä söin tunnollisesti aamupuurot ja yritin herätellä kroppaa kylmä-kuuma-suihkulla. Kisapaikalla löydettiin meille hyvä oma nurkkaus, keskusteltiin vähän taktiikoista ja kasattiin joukkuehenkeä. Perusteellisen verryttelyn jälkeen päästiin sitten tositoimiin kun heti ensimmäinen vastustaja oli viime vuoden Suomen Mestari-joukkue.

Joukkueet aloitusviivalle. Kuva Kalle Nuuja.

Viimehän vuonna meille kävi niin, että olemattoman rankingin perusteella jouduttiin tosi kovaan alkuerään. Olin toivonut, että tänä vuonna oltaisiin vähän korkeammalla rankingissa ja saataisiin vähän helpompia vastustajia, mutta se toive taisi mennä harakoille kun sama kova joukkue oli taas meitä vastassa heti ensimmäisenä...

Meitä oli joukkueessa neljä miekkailijaa, joista aina kolme ottelee. Ottelussa sallitaan vaihtoja, niin että kaikki neljä voivat otella samassa ottelussa. Suunnitelman mukaan olisin ottanut yhden matsin sitä ensimmäistä joukkuetta vastaan, mutta huomattiin ilmoittaa se vähän liian myöhään, joten kävikin niin että olin vaihdossa sen koko ottelun. Tytöt tekivät parhaansa, mutta tulokseksi jäi 45-20 tappio.

Seuraavaksi oli koko joukkueen vuoro pitää taukoa, sillä aikaa kun meidän alkuerän kaksi muuta joukkuetta ottelivat keskenään. Yritettiin vähän seurata miten se joukkue joka meillä vielä olisi vastassa ottelee, ja vähän huolestuneena todettiin että ne otti paljon enemmän pistoja sitä kovaa joukkuetta vastaan.

Joukkuepalaveria. Kuva Kalle Nuuja.

Uudelleen verryttelyn jälkeen lähdettiin kuitenkin luottavaisina ottelemaan. Saatiin jo aluksi kivasti johtoasema, ja sen jälkeen kasvatettiin kaulaa aika hyvää tahtia. Itse sain jopa yhden hienon 5-0 voiton, mikä lämmitti mieltä. Muutenkin kaikki miekkailivat hienosti, ja 45-22 voiton jälkeen joukkueessamme oli tunnelma varsin korkealla!

Alkuerien jälkeen oli hyvin aikaa syödä vähän protskupatukkaa ja banaania muiden tuloksia odotellessa. Kun kaikki muutkin joukkeet viimein saivat taistonsa loppuun, jaettiin alkuerien perusteella seuraavat vastustajat. Päivän kolmannen verryttelyn jälkeen lähdettiin taas tekemään parastamme. Kaikki miekkailivat edelleen hyvin, mutta nyt oli taas sen verran kovempi vastustaja edessä että lopulta nöyrryttiin 45-32 tappioon, mikä tiesi sitä että urakka oli meidän osalta ohi.

Lentoon lähdössä! Päivän kolmas miekkailuverryttely meneillään. Kuva Kalle Nuuja.

Miekkailun osalta päivä jäi ehdottomasti plussalle. Suhteellisen kokematon joukkueemme pärjäsi hienosti, ja tämä oli itselleni ensimmäinen kerta kun pääsin jatkoon alkueristä, mikä oli hauskaa. Joukkueessa meikkaileminen on kivaa, kun tuntuu siltä että on koko joukkueen tuki takanaan ja saa jokaisesta pistosta hurjasti kannustusta. Ihan eri fiilis kuin yksilökisassa. Kaikki onnistuivat miekkailemaan vähintään siellä omalla tasollaan, tai jopa vähän sen yli, ja joukossa oli hienoja suorituksia! Loppusijoitus oli hienosti kuudes, ja maine on tallella.

Oman urakkamme jälkeen jäätiin vielä kisapaikalle syömään eväitä ja katsomaan kisoja vähäksi aikaa, ja sitten suunnattiin minnekäs muualle kuin uintitreeneihin. Siinä taitaa kiteytyä se miekkailijan ja 5-ottelijan ero, siinä missä miekkailijoiden päivä loppui vikaan matsiin meillä oli vielä muuta treeniä jäljellä...

Kausi 2014

Kausi 2014 on siis takanapäin. Yritän opetella elämään "urheilijavuosissa" normi-ihmisvuosien sijaan, ja tehdä kauden analyysin tässä vaiheessa enkä vuodenvaihteessa. Päällimmäinen fiilis on, että kyllä tässä on edistytty ihan mukavasti.

Kisasin tällä kaudella 5-ottelussa 4 kertaa. Sijoitukset olivat 1 (Uppsala GP), 4/7/8 (riippui laskutavasta tuossa kisassa: SM/PM/kisa), 3 (Stockholm GP) ja 2 (Falun GP, 4-ottelu). Eihän se hullummalta kuulosta. Noista kuitenkin arvostan itse ehkä eniten noita huonoimpia sijoituksia, eli Tukholman kolmossijaa ja SM-nelossijaa, koska ne ovat tulleet kovimmassa seurassa. Muissa on ollut aika vähän porukkaa ja vähän onneakin matkassa, yhtään itseäni vähättelemättä.

Olen oppinut rakastamaan numerolappuja. Mikään ei toimi parempana motivaattorina ja kivunlievityksenä kuin numerolappu!

Selkein kehitys on tapahtunut uinnissa. Vuodessa lähti 200m-ajasta puoli minuuttia, ei hullumpaa :) 45 sadasosaa jäi vielä uupumaan tälle vuodelle asetetusta tavoitteesta, mutta se olikin vuodelle asetettu tavoite eikä kaudelle. Onhan tässä vielä aikaa tehdä se vaikka jossain joulukuun harjoituskisassa, mutta eipä se 0,45sek myöskään ole niin paljon että jaksaisin sitä murehtia. Koska se oli käsiaika niin voi ihan hyvin olla että se oli vaan kellottajan reaktioista kiinni.

Kyllä sanoisin että muissakin lajeissa on edistytty. Juoksu tuntuu kisa kisalta tehokkaammalta, ammunnassa on parempi fiilis treeneissä, pitäisi vaan saada se tasaisemmaksi ja siirrettyä hyvä fiilis myös kisoihin, ja miekkailussa ymmärrän lajin niksejä paremmin ja paremmin. Ja ratsastuksessa on saatu hyvä fiilis radoille kauden aikana. Pistetasoni on vakiintunut yli 800 pisteen tuntumaan, mutta pikkuhiljaa saa hilattua sitä vähä vähältä ja laji lajilta ylöspäin. Tavoite oli päästä yli 1000p tänä vuonna, ja siihen melkein päästiinkin, kun ottelin Tukholmassa 985p. En viitsi takertua tuohon 15p kovinkaan paljon, se nyt olisi yksi onnistuneempi ammunta/pari pistoa enemmän miekkailussa/yms.

5-ottelukisojen lisäksi olen kisannut tällä kaudella yhden biathlekisan, yhden juoksukisan, kolme miekkailukisaa ja kolme ratsastuskisaa. Enää ei ollut tarvetta kiertää höntyilykisoja juoksussa tai muissa random-lajeissa kisarutiinin kasvattamiseksi, kisajännitys saatiin hyvin kuriin jo viime kaudella. Miekkailukisoista haetaan oppia siihen lajiin. Ratsastuskisoissa käyminen on eniten vaan hauskaa, ja onhan kauden radoissa ollut ihan mukava kehityskaari, kun viimeinen ratsastuskisa meni tosi hyvin.

Wichitan kanssa kisoissa keväällä, olen tainnut tulla vähän kovaa kun hyppy on noin laaka... :D Kuva täältä.

On tässä toki epäonnistumisia ja ongelmiakin ollut. SM-issä olin tyytyväinen oikeastaan vain sijoituksiin ja miekkailuun, en mihinkään muuhun. Miekkailukisoissa meinaa aina tulla itkupotkuraivarit. Olen saanut elämäni ensimmäisen luunmurtuman, kun mursin varpaani kesällä. Penikat on oireilleet, lonkka kipuillut, olkapää oli rikki keväällä ja mitänäitänyton. Näistäkin on kuitenkin opittu, kehonhuollon merkityksestä ja siitä kuinka tehokkaita vaihtoehtotreenejä voi tehdä vaikka joku paikka olisikin rikki tai kipeä. Ja mielenhallinnasta ja kisavalmisteluista. Harvalla urheilijalla on täydellistä kautta, niistä aallonpohjistakin pitää vaan repiä ilo irti.

Suurimmat opit tällä kaudella on tulleet treeniin. Enemmän, kuin että olen oppinut uimaan/juoksemaan/miekkailemaan, olen oppinut treenaamaan näitä lajeja. Olen oppinut erilaisia uintiharjoituksia, niin että pystyn itsekin tarvittaessa suunnittelemaan itselleni hyviä ja kehittäviä uintitreenejä, ja olen parempi vaatimaan itseltäni vähän enemmän juoksutreeneissä, niin että saan juoksua laadukkaammaksi. Miekkailussa osaan tehdä itsekin harjoituksia jos valmentaja ei olekaan paikalla, ja pystyn myös paremmin analysoimaan miekkailuani. Samalla olen oppinut kuinka tajuttoman paljon kaikkea tätä pitää tehdä kehityksen eteen.

Pilatesrulla on jalkojeni ystävä.

Tähän liittyy myös se, kuinka paljon on ottanut oppiaskelia kohti urheilijamaisempaa elämää. Jokailtainen kehonhuoltosessio ei ole enää utopiaa, hieronta ylläpitää tomintakykyä, ruoan pitää olla laadukasta ja sitä pitää olla riittävästi, ja riittävä lepo on kaiken avain. Kuulostaa itsestäänselvyyksiltä, mutta kovin moni normi-ihminen ei noita asioita kovin orjallisesti toteuta. Kantapään kautta on kuitenkin opittu, että esim. huonosti syöminen tiistaina johtaa 95% todennäköisyydellä epäonnistuneeseen treeniin keskiviikkona, mikä on tosi turhaa. Näissä asioissa siis tsempataan joka päivä kehityksen eteen.

Omaksi filosofiakseni on muodostunut se, että yritän joka päivä olla oma paras versio itsestäni. En ehkä ole yhtä hyvä kuin joku muu, mutta olen parempi kuin vähän huonompi versio itsestäni, tai kuin itse olin eilen. Joskus on huonompia päiviä, ja silloin yritetään olla sen päivän paras versio. Näillä ajatuksilla ja analyyseillä suunnataan seuraavaan treenikauteen!

SM & PM 2014

Viikonloppuna kisattiin siis pääkaupunkiseudulla Suomen ja Pohjoismaiden mestaruuksista. Kisa oli huomattavasti suurempi kuin viime vuonna, eikä pelkästään ulkomaisten osanottajien ansiosta, vaan kotimaisiakin ottelijoita oli intoutunut mukaan suurissa määrin. Niinpä jo ennalta tiedettiin tason olevan huomattavasti kovempi tänä vuonna kuin viime vuonna.

Lauantaiaamuna aloitettiin uinnilla stadikalla. Olipa luksusta kun pystyi pakkaamaan vain uikkarin kassiin ja menemään pyörällä kisoihin huiman 5min matkan! Eräjaot oli julkaistu jo edellisiltana, olin kuudennessa lähdössä kansainvälisessä seurassa, yhden tanskalaisen ja yhden ruotsalaisen kanssa. En ennakkoon tiennyt ollenkaan toisten tyttöjen tilastoaikoja, joten lähdin vain tekemään omaa uintia, ensimmäistä kertaa pitkällä radalla. Lähtömme osoittautui kuitenkin supertasaiseksi! Taidettiin kaikki olla maalissa n. 2sek sisällä, ja vein erävoiton täpärästi parin kymmennyksen erolla ruotsalaiseen ajalla 3.11,06. Uinti ei ole koskaan tuntunut yhtä kauhealta, käännökset olivat hitaita ja lepsuja, olin ihan hapoilla ja keuhkoihin sattui. Ilman tiukkaa kisaa toisten tyttöjen kanssa olisin varmasti hyytynyt sinne. Aika ei todellakaan aiheutanut mitään riemunväristyksiä. Lyhyen ja pitkän radan erona pidetään yleensä noin 5sek, eli onhan tuo periaatteessa ennätys, mutta olin kyllä toivonut paljon parempaa. Nyt en saanut uintiini ollenkaan sellaista rytmiä, voimaa ja keveyttä mitä olen saanut aikaan harjoituksissa kesällä, vaan jäin vaan kauhomaan jännittyneenä enkä päässyt ollenkaan eteenpäin. En tiedä jäikö verra ehkä vähän lyhyeksi vai painoiko jännitys ja huonot yöunet, mutta tuo uinti oli kyllä elämäni kauhein. Tosi moni kyllä sanoi samaa, että uinti tuntui aika hitaalta.

Olin siis jo ensimmäisen lajin jälkeen ihan loppu, eli onneksi tällä kertaa oli kaksipäiväinen kisa ja väljä aikataulu. Ehdin käydä kotona vaihtamassa kamat ja tankkaamassa vähän välipalaa ennen kuin suunnattiin Espoon Tuulimäkeen miekkailemaan. Sain miekkailuparikseni hallitsevan Suomen mestarin Eevin, mikä osoittautui erinomaiseksi konseptiksi, ainakin omasta mielestäni saatiin aikaan hyvä fiilis ja miekkailtiin suurimmaksi osaksi molemmat aika hyvin omalla tasollamme! Tällä kertaa miekkailtiin naiset keskenämme omassa sarjassamme, mikä oli ehdottomasti kiva juttu. Oteltiin kaikki kaikkia vastaan yhdellä kiinnityksellä kolme pistoa, eli pistoja tuli aika paljon. Tasan kerran olin vähän nukuksissa ja onnistuin siinäkin herättämään itseni ja viemään siltä vastustajalta viimeisen piston. Muutama matsi oli tosi tasainen ja saatiin paljon tuplia, mutta vastustaja vei lopulta kaikki pistot, mikä harmittaa paljon enemmän kuin tosi selkeä häviö. Mielestäni kuitenkin miekkailin paremmin kuin ikinä aiemmin, pysyin hereillä enkä antanut tyhmiä pistoja kenellekän vaan taistelin hyvin jokaisesta pistosta. Vein muun muassa taitavilta ruotsalaisilta pistoja, vaikka aiemmin olen hävinnyt niille ihan pystyyn aina :) Lopputulos oli 19 voittoa 29 häviötä 190 pistettä, eli onhan siinä rutkasti parannettavaa, mutta nyt ei sentään jäänyt sellainen päällimmäinen epätoivon tunne niin kuin usein miekkailusta, vaan olin ihan hyvillä mielin.

Valitettavasti se hyvä mieli loppui aika lyhyeen, kun koitti hevosarvonnan aika. Aina ei voi käydä hyvä mäihä, ja nyt sain kyllä sen ainoan hevosen jonka kanssa meillä ei kemiat kertakaikkiaan pelaa yhtään yhteen. Koko loppuilta ruoan ja päikkäreiden lomassa meni sitten siihen että psyykkasin itseäni kantamaan hevosen apinanraivolla radan läpi. Lauantai-iltana keräsin myös taas suurimmat nolouspisteet pitkään aikaan kun laitoin suihkun jälkeen Icepoweria kroppaan ja sitten piti vielä käydä kaupassa. Päällä oli polviin asti ulottuvat villasukat, juoksuhousut, verkkarit, t-paita, huppari ja toppatakki, kaikki muut oli shortseissa... :D

Merlot potkii puomeja. Kuva Tero Koski.

Sunnuntaiaamuna otettiin sitten suunnaksi Kerava. Käveltiin rata joka oli aika yksinkertainen ja pieni ja laitettiin hepat kuntoon. Verryttely meni han hyvin, ja radalle päästyni vielä herätin hepan perusteellisesti ja näytin sille pari estettä. Loppakoipi kuitenkin otti heti ykkösen alas, ja sitten vielä kolmosen ja nelosen. Vitosesta sain kuin sainkin sen yli, kutoselle hevonen yhtäkkiä tujotti kaikkea ja melkein pysähtyi, mutta tehokkailla ponipohkeilla pistin sen siitä yli yhden laukka-askeleen vauhdilla... ja se oli muuten kuvien perusteella koko radan paras hyppy! Näköjään mitä huonommin esteelle tulee sen paremmin tuo eläin hyppää... Loppurata oli sitten ihan ok. Sama hevonen teki sitten toisella ratsastajalla tismalleen saman tuloksen vähän tasaisemmalla radalla. Olen ihan tyytyväinen siihen ettei tullut yhtään stoppia, mutta näköjään hevosen olisi pitänyt olla vielä terävämpi meillä molemmilla. Inhoan ratsastaa tuolla tavalla että hevoselta pitää koko ajan vaatia ja pakottaa, mielestäni ratsastajan tehtävä on luoda hyvät edellytykset radalle ja antaa hevosen tehdä oma hommansa rauhassa, eikä toisinpäin. Tulos oli siis kolmella pudotuksella 279p.

Keravalta jatkettiin sitten heti Myllypuroon, vähän jännittäen että olisinko kvaalannut viimeiseen CE-lähtöön, ja onneksi olin. Olin aika nuutunut joten onneksi aikaa riitti pienelle huilihetkelle, minkä jälkeen sitten latautumaan ja verryttelemään viimeistä koitosta varten. Tulostaulukossa olin ennen CE:tä sijalla 10, 2p eli 2sek ruotsalaistytöstä, ja n. 50sek parhaasta oululaisesta. Tavoite oli siis pestä ainakin nämä kaksi. Lähdön viimeiset 5 lähti samaan aikaan 2min johtajan perään. Ensimmäinen ammunta meni ihan ok. Juoksurata oli vähän pitkä ja uuvuttava, ollaan joskus mitattu tuota Myllypuron hiekkasuoraa joten tiedän että nyt metrejä oli kyllä yli 800, ja tykkään enemmän juosta rataa jossa on edes joku pieni mäki sekä ylös että alas, sileä puuduttaa tosi pahasti. Yleisö oli kuitenkin mahtava, kannustusta riitti hallissa juostavalle lenkille huimasti! Ammunnat menivät tällä kertaa loogisesti huonommin ja huonommin, toinen oli vielä ihan ok, kolmas n. 47sek ja viimeisessä sitten meni täydet ajat. Ei kertakaikkiaan ollut enää voimia keskittyä tarpeeksi. Toinen juoksukierros hapotti ihan mielettömästi, kolmannelle ja viimeiselle taisin sitten löytää jonkinlaisen rytmin niin että jaksoin maaliin asti, mutta ei se tuntunut samalla lailla dynaamiselta kuin kesän alussa Uppsalassa. CE-aika oli 18,13, tulos 207p, enkä ole siihen kovinkaan tyytyväinen. Ei vaan kertakaikkiaan lähtenyt enempää. Tein juuri sen mikä oli pakko, eli löin ruotsalaistytön ja oulun Kirsin.

Tiukkaa kisaa ruotsalaisen ja tanskalaisen kanssa. Kuva Tero Koski.

Lopputulos oli 803p. Blaah. Outo kisa siinä mielessä, että kuntolajit, joissa yleensä saan tulosta aikaan eivät oikein kulkeneet, ja miekkailu, joka yleensä on se aallonpohja, oli nyt ehkä se suurin ilonaihe. Tulokseen en siis oikein ole tyytyväinen, koska tavoitteet eivät täyttyneet. Sijoitus sitävastoin on ihan ok, olin siis neljäs suomalainen, ensimmäinen maajoukkueen ulkopuolelta! Siihen tähdättiinkin. Eikä se nyt kauhean huonoa ole olla Pohjoismaiden seitsemänneksi paras viisiottelija :)

Ruotsin valloitus - Stockholm GP

Sunnuntaina koitti siis ensimmäinen kansainvälinen kisani Tukholmassa! Kisa oli tällä kertaa vain neliottelu, eli ilman ratsastusta.Valmistautuminen kisaan ei tuntunut ihan optimaaliselta, en saanut nukuttua tarpeeksi edeltävällä viikolla, mikä tuntui koko viikon ajan loputtomana väsymyksenä koko kropassa. Ylipäätään tuntui siltä, että lataus ja tahtotila eivät olleet ihan samalla tasolla kuin SM-kisoihin valmistautuessa, kun ei oikein ollut samanlaisia panoksia pelissä.

Lauantaina kisakamoja pakatessa fiilis alkoi vähän löytyä, ja niinpä neljän naisen vahvuinen Team Finland (tai Team Spaceman, kuten nimesimme itsemme) suuntasi pienistä unohteluista huolimatta hyvillä mielin kohti Turkua, josta matkasimme bilelaiva Baltic Princessilla Tukholmaan. Pientä kommellusta oli tässä vaiheessa reissua, kun jouduimmekin odottelemaan laivaan pääsyä kauemmin kuin oletimmekin, ja onnistuttiin hyydyttämään auton akku... Niinpä mekaanikot ja ahtaajat riensivät kaapeleiden kanssa apuun, ja sain osakseni merkitseviä blondi ratissa-katseita. Asiantuntevat "näin voi käydä vain Turussa, ei vaan tajuttu, osasinhan sentään avata konepellin, olen ajanut rekkaa jne jne"-selitykseni kaikuivat kuuroille korville. Noloa.

2/4 Team Spaceman reissun roadtrip-osuudella ammattikuskin turvallisissa käsissä.

En muista koska olisin nukkunut niin huonosti kuin sen yön laivalla: en kerta kaikkiaan saanut unta, ja tietysti mitä enemmän stressaa siitä että olisi pakko nukkua kunnolla ennen kisaa, sen todennäköisemmin ei saa nukuttua. Lopulta nukahdettuani nukuin katkonaisesti ja huonosti ja heräsin vielä huonotuulisempana kuin tavallisesti (joku poika koetteli onneaan aamiaisella etuilemalla nakki- ja munakasjonossa, ja sille meinasi käydä huonosti. Aamuviiden aamiaisbuffassa olisi syytä olla järjestysmiehet paikalla!).

Huono fiilis kantoi sitten uinninkin yli. En kertakaikkiaan saanut itseäni kunnolla hereille ja syttymään. Verrassa tehdyt starttiharjoitukset menivät melko heikosti, ja kisastartissa horjahdin, ja pelkäsin jo että saan varaslähdön ja nolla pistettä, mutta onneksi pilli soi samalla hetkellä. Jotenkin jäin sellaiseen "kyllä tästä selvitään"-tilaan ja jäin uiskentelemaan kevyesti, ja ehkä jossain 150m jälkeen tajusin, että juu, kyllähän niihin käsivetoihin voisi vähän voimaakin laittaa, ja niin, pitäisi kai potkiakin vähän ponnekkaammin. Käännökset olivat myös vähän heikkoja, oli tosi vaikea hahmottaa etäisyyttä seinään ja niinpä ajoitukset olivat vähän niin ja näin. Maalissa en ollut läheskään yhtä hengästynyt kuin sm:issä. Aika oli lopulta 3:30,5, eli 0,2sek parannus, mutta en oikein voi olla tyytyväinen kun tuntuu että kovempaakin olisi päässyt. Toisaalta pieneenkin parannukseen pitää olla tyytyväinen, mutta tuo 3:30-alitus on nyt muodostumassa taas sellaiseksi kynnykseksi!

Uinnin jälkeen suunnattiin viereiseen rakennukseen (halleluja, ei siirtyilyä paikasta toiseen!) miekkailemaan. Oli hyvin aikaa kerätä itsensä ja latautua, ja valmentajien ohjeiden mukaan lämmittelin huolellisesti. Miekkailuosioon olen ehkä eniten tyytyväinen päivässäni, kerrankin onnistuin ylläpitämään hyvän fiiliksen läpi koko miekkailun! Miekkailu on minulle lajeista se epämieluisin, ja menen helposti negatiiviseksi ja passiviseksi vaan jotta saisin sen äkkiä pois alta. Nyt onnistuin kuitenkin pitämään hyvän tsempin päällä loppuun asti ja napsimaan voittoja pahoiltakin vastustajilta. Hävitytkin ottelut tuntuivat siltä, että jos kyseessä olisi ollut esim. 15 piston miekkailuottelu, se olisi päättynyt vaikka 10-5 vastustajan hyväksi, eikä suinkaan 15-0. Parempaan päin siis ollaan menossa toivottavasti! Eihän tuo tulos 13 voittoa ole kovinkaan häävi, mutta silti oma parhaani, ja tienasin sillä 712 pistettä.

Miekkailun jälkeen jumppasali raivattiin nopeasti, ja samassa tilassa oli CE:n ampumaosuus, juoksu tapahtui ulkona. Olimme kaikki vasta neljännessä erässä, joten ehdimme valmistautua huolella. Tässä vaiheessa yritin epätoivoisesti keksiä itselleni hyvää motivaattoria kiduttaa itseni juoksemaan täysillä, ilman että panoksena olisi SM-mitali. No, eihän sellaista ollut, mutta kasasin itseni parhaani mukaan ja otin tuntumaa isokahvaiseen, painavahkoon ja heiluvaan laina-aseeseen., jolla kuitenkin osuin ihan kohtuullisesti. Ensimmäinen ampuminen meni ihan hyvin, alta puoleen minuuttiin kuten pitääkin kun ei edes ole hengästynyt, mutta seuraavissa ampumisissa hegästyminen selvästi vaikeutti vieraalla aseella ampumista. Viimeinen meni sitten ihan ok, ja ampumisten välillä juoksin sen minkä jaksoin. Oli kiva juosta kerrankin kunnollista maastojuoksurataa, jossa oli edes vähän korkeuseroja ja joka juostiin suurimmaksi osaksi ruoholla! Rata oli kuitenkin selvästi pidempi kuin aiemmissa kisoissa, mikä näkyi suoritusajassa, joka itselläni oli tähänastisista kisoista pisin, 19min tasan, jolla sain 880pistettä. Juoksuvauhtini on kyllä parempi kuin keväällä, eli tuo juoksumatkojen vaihtelu selvästi vaikeuttaa tulosvertailua siinä. Ihan rehellisesti en varmaankaan juossut ihan yhtä kovaa kuin SM:issä, ja ampumiset menivät vähän heikommin vieraalla aseella, mutta en oikein jaksa olla tyytymätönkään, tein kuitenkin tilanteessa parhaani. Valmisteluviikon vähäunisuus varmasti verotti vähän suoritusta, ja ehkä olisin voinut ottaa itsestäni ihan vähän enemmän irti viimeisellä juoksuosuudella, mutta ei se kuitenkaan mikään rimanalitus ollut, vaan ihan omaan tasoon mentiin.

Luulin jahdanneeni erästä ruotsalaistyttöä, joka pitkine jalkoineen kyllä karkasi auttamattomasti, ja odotin olevani kokonaistuloksissa jossain viidennen sija tienoilla. Yllätys oli suuri kun olinkin kolmas! Palkintopallisijoitus siis, jee! Todennäköisesti tuloslistoissa oli aiemmin sekoiteltu junnuja ja aikuisia tai jotain ja olin katsonut tilannetta väärin, ja meidän sarjassa olikin vähemmän osasnottajia kuin luulin aiemmin, mutta parempi näin päin :) Lopullinen neliottelun pistesaldoni oli 1868. Kun vielä joukkuekaveri voitti kisan ylivoimaisesti ja meidän väliin kiilannut oli tanskalainen, voitiin todeta että koska tärkeintähän ei ole voitto vaan se että Ruotsi häviää, niin tavoitteet täyttyivät :D

Iloista katseidenvaihtoa suomalaisjoukkueen välillä palkintojenjaossa! Oma palkintoni oli superhyödyllinen, vesipullo ja pikkuriikkinen ruuvimeisselisetti kalpamiekan korjailua ja säätöä varten!

Leikki sikseen, täytyy nostaa hattua ruotsalaisille erinomaisista kisajärjestelyistä! Kaikki toimi kuin rasvattu koko päivän, kisahenkilökunta oli tosi avuliasta ja ystävällistä, tulospalvelu pelasi, ja suuren maailman tuntua kisaan toi säännölliset kuulutukset ja tilannetiedotukset, jotta katsojat pysyivät tilanteen tasalla. Kisassa oli mielettömän paljon osanottajia eri ikäsarjoissa, n. 40 yhteensä! Erityisesti junnutoiminta oli vakuuttavaa, jos niillä on noin hyvä pohja niin sieltä varmasti nousee huippujakin ennen pitkää. We better watch out!

ps. Pahoittelut huonolaatuisesta kuvamateriaalista, tällä kertaa ei ollut kuvaajaa mukana omasta takaa.

Jälkipuintia

Nykyaikainen viisiotteluhan nyt ei ole lajina mikään jalkapallo tai keihäänheitto, jonka tuloksista tietäisivät kaikki. Silti olen tuntenut itsen parhaaksikin b-luokan julkkikseksi, kun nimeni on pompahtanut esiin vaikka missä, kansainvälistä lajiliittoa myöten: Eevi Bengs dominant at Finnish Championships. Kiva muuten että tuo järkky kuva, jossa ollaan vielä ihan mun paidan värisiä juoksun jäljiltä, on se joka on levinnyt maailmalle...

Maanantaina töissä työkaveri, joka tiesi viikonloppusuunnitelmistani hiipi aamupäivällä huoneeseeni ja lausui onnittelut pronssista. Olin aivan ihmeissäni: mistä normi-ihminen, joka ei seuraa viisiottelu-uutisia aktiivisesti, on voinut kuulla tästä?! Vastaus kuului tietysti, että teksti-tv:stä!

Parasta antia on silti kyllä edelleen ollut se Oulun Miekkailuseuran sivuilla ollut artikkeli, joka on kirjoitettu ihan suuren maailman tyyliin:
"Suomenmestaruuskilpailujen ennakkoasetelma oli toisaalta selvä, toisaalta hyvin mielenkiintoinen: Eevi Bengs tulisi viemään mestaruuden, jos pystyisi viemään kilpailun läpi asti, mutta koska Dagny Bengs on maailmancupin osakilpailussa ja Laura Salminen sekä Julia Hermans sairaana, hopea- ja pronssisijat jäisivät kokemattomampien ottelijoiden sekä masters-kilpailijoiden jaettavaksi. Suomen kärjen keskinäinen kisailu mitaleista siis vaihtui haastajien välienselvittelyyn.
Käytännössä kisa käytiin siis Helsingin Nykyaikaisten viisiottelijoiden verrattain uusien kisaajien Alisa Matomäen, Saskia Halmisen sekä Jessica Welanderin, Oulun Miekkailuseuran myös vastikään aloittaneiden viisiottelijoiden Kirsi Yrjölän, Anne Kentän ja Sonja Rajakankaan sekä pitkän linjan viisiottelija Heidi Wallin (HN5O) välisenä kamppailuna."

Tämän lisäksi tietysti liitto ja seurat ovat innokkaasti jakaneet tuloksia sekä facebookissa että Twitterissä! Kirkkonummen sanomissakin oli pieni juttu, kun miesten sarjan voittaja on kirkkonummelainen. Laittakaa ihmeessä linkkejä, jos olette nähneet uutisia jossain muuallakin!

Himpun verran parempi pressikuva... Kuva by Ansku.