SM- ja PM-kisat 2017

Kauden päätavoite on nyt takanapäin, kun SM- ja PM-kisat ovat onnellisesti ohitse.

Kisapäivä alkoi miekkailulla Kirkkonummen Veikkolassa. Miekkailusali oli laitettu hienoksi ja paikalle värvätty ammattituomarit, jotka olivat hämmentävän hyvinpukeutuneita mustissaan... Yleensä 5-ottelukisoissa ollaan totuttu siihen että joku randomi heiluu verkkareissa kello kädessä tuomitsemassa. Otettiin kolme pistoa yhdellä kiinnityksellä. Oma miekkailuni sujui aika hyvin joitain pieniä notkahduksia lukuun ottamatta, tuloksena yli puolet voittoja ja 215p, mikä on minulle ihan kelpo saldo. Miekkailuni ailahtelevuudesta kertoo tosin jotain se, että puolet miekkailun voittajan häviöistä oli minun ansiotani kun otin taitavalta miekkailijalta hienoja käsipistoja, mutta samoin lähes puolet miekkailun häviäjän voitoista oli minun ansiotani kun en kerta kaikkiaan löytänyt keinoa saada pistoja läpi päättäväiselle tytölle.

Miekkailun jälkeen oli hyvin aikaa elpyä vähän ennen siirtymistä uintiin. Uinti pidettiin Kirkkonummen uimahallissa, jossa lähes kukaan meistä ei ollut ikinä käynyt. Altaan pohjan jännä muoto hämäsi joitain, mutta oikein kiva hallihan tämä oli. Verratessani mietin että onpa uinti kisapäivänä kivaa, kun on valmistautunut hyvin eli tehnyt ne kovat treenit ja sitten herkistellyt, niin uinti tuntuu mukavan vahvalta ja kevyeltä! Toista se on kun tahkoaa niitä treenikauden pitkiä treenejä. Olin kertonut kaikille etukäteen että aion uida alle 2:50, kun vanha ennätys oli 2:52,7. Oma uinti meni ihan hyvin paitsi käännökset toisessa päässä olivat jotenkin hätäisiä ja siksi hitaita. Kun kellottaja maalissa kertoi ajakseni 2:49 pääsi ilmoille spontaani jess yhdistettynä ilmaan pomppaamiseen ja veden pärkäytykseen! Niin sitä pitää! Hapotti kyllä perusteellisesti (se tunne, kun tuntuu että sekä kädet että jalat yksinkertaisesti irtoaa kun hapottaa niin paljon...) mutta loppuverra onneksi auttoi siihen. Tarkka aika oli 2:49,22, millä irtosi 212p.

Uinnin jälkeen oli aika pitkä siirtymä ratsastukseen Keravalle. Itselleni sattui arvonnassa hevonen jolla yksi toinen tyttö menisi ensin, eli sain odotella omaa ratsastustani rauhassa radan kävelyn jälkeen. Radassa ei ollut mitään muuta ihmeellistä kuin aika tiukka tie sarjalle. Katsoin hevosen ensimmäisen radan ja se meni ihan mallikkaasti, paitsi juuri sarjalla hevonen epäröi ja kun ratsastaja käski silti hyppäämään niin menivät vähän a-osan läpi. Muiden ratsastajien mokailuista aiheutui kuitenkin viivästys, niin että jouduin odottelemaan selkään pääsyä vielä aika kauan. Verkassa haettiin sitten sitä että päästään esteille tasaisessa laukassa, hevonen oli itse helposti vähän pomppivainen ja epätasainen, mikä on minulle vähän vaikeaa kun herkästi teen itsekin liikaa. Viimeinen pysty meni oikein mallikkaasti ja viimein päästiin radalle. Ykköselle tultiin vähän huonosti ja sen jälkeen terästäydyin että nyt pitää ajatella eteenpäin niin lähti sujumaan. Sarjalle tultiin aikalailla varmistellen ja pienesti, mutta nopealla reaktiolla sarjavälissä päästiin b-osankin yli. Viimeiseltä esteeltä otettiin puomi alas, tultiin ehkä vähän epätasaisesti sinne. Rata ei ollut ehkä omasta mielestäni se kaunein ja tasaisin, mutta tulos ihan tyydyttävä ja oli hauskaa. Radalta ulos päästyäni verkkavahti kuitenkin tuli kyselemään että hyppäsinkö verkassa yhden hypyn liikaa. Väitin ensin kivenkovaan että en varmasti, kunnes kauhukseni tajusin että niin saattoi epähuomiossa käydä kun koutsi huusi tulemaan okserille heti perään uudestaan, mitä en älynnyt ilmeisesti mielessäni laskea. Rehellinen moka, mutta onneksi vain kymmenen miinuspisteen arvoinen. Näin jälkikäteen olen sitä mieltä että se saattoi olla ihan sen arvoista, rata olisi saattanut mennä muuten paljon huonommin.

Ratsastuksen jälkeen piti vähän auttaa järjestelyissä, kunnes lopulta parkkeerasin itseni vahtimaan LaserRunin ekan erän juoksijoita yhteen mutkaan ja mutustin samalla banaania ja kiskoin Red Bullia että jaksaisin vielä viimeisen rutistuksen. Verrasin sitten hyvissä ajoin rauhallisesti, ja juoksutekniikkaharjoituksilla jalkoja herätellessäni mietin hiljaa mielessäni että jalathan tuntuvat yllättävän hyvältä. Juoksurata oli kiva ja selkeä, yksi 800m kierros vaihtelevaa pohjaa ja ihan vähän sekä ylä- että alamäkeä. Yleisöä oli tässä vaiheessa kerääntynyt paikalle yllättävänkin paljon.

Lähdin ampumajuoksun takaa-ajoon neljäntenä 44sek tanskalaisen tytön perään, selkeänä tavoitteena saada mimmi kiinni ja ottaa se pronssimitali. Takanani ei kovin kaukana lähti vielä toinen suomalainen, josta vähän huolissani mietin että juokseekohan se minut kiinni. Ensimmäinen ammunta ja juoksukierros meni ihan hyvin, ja toiseen ammuntaan tullessani ilokseni huomasin että tanskalainen on vielä ampumapaikalla. Ammuin oman osioni melko ripeästi ja pääsin juuri ennen tanskalaista matkaan ampumapaikalta. Tarkoituksella en lähtenyt tuhlaamaan voimia ja juoksemaan ihan täysiä karkuun, vaan aika nopeasti tyttö juoksi minut kiinni. Ajattelin että hitsit, nyt se varmaan vaan seuraa koko kierroksen, mutta onnekseni tytön taktinen silmä petti sen verran että tuli minun ohitseni, jolloin puolestani liimauduin siihen peesiin hyötymään vetoavusta. Ylämäessä tyttö sai ehkä parin metrin kaulan, jonka rullasin helposti kiinni alamäessä, ja pystyin tulemaan aika rennosti ammuntaan. Ammunta sujui edelleen ihan hyvin, ja pääsin aika selkeästi ennen tanskalaista lähtemään kolmannelle kierrokselle. Tällä kierroksella mieleen alkoi jo hiipiä ajatus siitä että hitsit, ihan oikeasti voitan sen mitalin! Motivoi kummasti siellä metsässä juostessa. Kun viimeinenkin ammunta sujui hyvin eikä tanskalainen päässyt kannoille taisi huulilta päästä jo hillitty jess... Varmuuden vuoksi vielä tossua toisen eteen melko ripeään tahtiin, mutta kun en nähnyt punaista hahmoa edes kääntyessäni alamäkeen alkoi maistua jo aika makealta. Kun rullasin alamäkeä ulos metsästä tajusin yhtäkkiä mikä meteli maalialueelta kuuluu ja totesin ällistyksissäni että jumaleissön ne kannustaa minua, ja siellä tosiaan huutaa nimeäni muutama muukin kuin sisko ja treenikaveri!! Vielä loppukiri jonka aikana varmistelin että tanskalainen on kaukana ja pääsin tulemaan maaliin mitalistina huimassa tunnelmassa. Nyrkit nousi ilmaan aika ponnekkaasti ja monta kertaa maaliviivan jälkeen tuuletellessa melkoisen endorfiinihumalan saattelemana. Vitsit mikä fiilis. Ensimmäisenä halaamassa oli bestis Ansku, ja sen jälkeen riittikin onnittelijoita. Olin ihan hämmentynyt kun selkääntaputtelijoita ja kädenpuristajia riitti joka suunnalta. Tuhannet kiitokset kannustuksista ja onnitteluista niille jotka oli paikalla, joka ikinen lämmitti mieltä!

Oli kyllä hyvä kisa. Päivässä ei oikeastaan ollut mitään sellaista kunnolla heikkoa hetkeä tai suoritusta. Miekkailussa voi aina saada enemmän pistoja, mutta kokonaisuutena sekin oli ihan hyvä. Uintiennätys on aina ennätys. Ratsastuksessa oli oikeastaan päivän ainut tyhmä moka, se ylimääräinen hyppy. Jos olisin hävinnyt kymmenellä sekunnilla niin olisi harmittanut, mutta nyt tuo oli lähinnä hyvä oppi olla tarkempi tulevaisuudessa. Ammunnat olivat yhteensä 86sek, mikä on minulle oikein hyvä tulos, vain 2sek huonommin kuin kevätkisassa jossa omasta mielestäni ammuin ihan maagisen hyvin. Nyt ammunnat olivat omasta mielestäni jokseenkin vain riittävän hyviä. Jos tanskalaistyttö olisi ampunut paremmin ja oltaisiin jouduttu juoksemaan kilpaa, olisi ollut jännä nähdä miten kisa olisi päättynyt, kun oltiin suhteellisen tasavahvoja juoksijoita. Nyt tein omaa urakkaani huomattavasti helpommaksi ampumalla hyvin, mikä on onneksi ihan sallittua ja jopa toivottavaa. En vieläkään ihan käsitä kuinka hyvältä juoksu tuntui. Jopa niin hyvältä että mietityttää että jäikö vähän varastoon. Omasta mielestäni en kyllä juuri himmaillut, mutta haluaisin uskoa että olisin pystynyt juoksemallakin voittamaan mitalin. Joka tapauksessa oli sikamakeaa todella ansaita se mitali omalla suorituksella.

SM-mitalienkin kohdalla tajusin että olen kyllä ihan tosissani saada toista sellaista neljän vuoden ajan siinä onnistumatta, eli ei niitä ihan ilmaiseksi jaella. Viidessä lajissa on aika monta muuttujaa ja liikkuvaa osaa, ja pienehkössäkin porukassa jos itse mokaa jotain niin joku muu kyllä ottaa sen mitalin. Jos olisin jäänyt ilman PM-mitalia niin SM-pronssi olisi vähän lohduttanut, mutta tavoite oli ilman muuta ottaa ne molemmat kotiin, ja olen kyllä tyytyväinen että siinä onnistuin. Samalla saatiin palautettua oikea maailmanjärjestys kun Suomi otti kolmoisvoiton naisten PM-sarjassa ja miehissäkin kaksoisvoiton. Joka tapauksessa, kaksinkertainen SM ja PM (!!) -mitalisti, kuka olisi uskonut muutama vuosi sitten?! Hyvä minä!

Upeat kuvat on ottanut Kalle Nuuja.

Pentathlon Spring Trophy ja täpärähkö hopeasija

Vuoden mahtipontisimman niminen kilpailu on ei-niin vakavamielisestä luonteestaan huolimatta Pentathlon Spring Trophy. Tämä kevätkisa käytiin tänä vuonna helatorstaina ja toimi oivallisena treenimotivaation nostattajana kevään mittaan. Kisa alkoi jo keskiviikkona ratsastusosuudella. Hevoset oli arvottu ja etukäteen, minulle oli valikoitunut Kalle-niminen ruuna. Vähän jännitin tätä etukäteen, koska edellisen kerran kun näin Kallen tositoimissa muutama viikko sitten sillä oli vähän henkisiä haasteita sarjan b-osalle. Rataa kävellessäni tein sitten hyvän suunnitelman kun totesin että tilannehan on aikalailla sama kuin jos isoissa kisoissa näkisin koeratsastuksessa hevosen kieltävän, jolloin tottakai reagoisin siihen omassa ratsastuksessani. Rata oli ihan täysissä mitoissaan eli täydet 100cm. Verryttelyssä taisin vähän jännittää kun en saanut tuotettua ihan niin sujuvia hyppyjä kuin olisin halunnut. Ennen rataa sai vielä hypätä yhden esteen, minkä jälkeen sitten tositoimiin. Radalla ratsastin oikein hyvin vaikka itse sanonkin, hyvä perustempo ja jalat kiinni loppuun asti. Sarjankin ratsastin hyvin suunnitelman mukaan, en sortunut älyttömään yliratsastukseen niin kuin pelkäsin, vaan hevosta äänellä ja jalalla rohkaisten suoriuduttiin ihan mallikkaasti. Yhden tien tein tyhmästi vähän turhan pitkäksi, eli tulokseksi tuli yksi vaivainen aikavirhe eli 299p. Oikein tyytyväinen päivän suoritukseen!

Kuva Kalle Nuuja

Helatorstaina jatkettiin sitten ihan inhimilliseen aikaan, kun vasta klo 10 piti olla altaassa. Pienehkössä kisaajien joukossa olin onnistunut hilaamaan itseäni nopeimpaan erään, mikä tietysti on aina hauskaa. Jännitin uintiakin enemmän kuin pitkään aikaan. Uinti on tuntunut lisääntyneen voiman myötä aika hyvältä viime aikoina, mutta ne kovat vauhtikestävyystreenit ovat kyllä jääneet ajanpuutteen vuoksi tekemättä, eli hirvitti miten jaksaa uida sen 200m kovaa loppuun saakka. Tämä ajatus jäi sitten ehkä vähän takaraivoon, koska tuntui että uin vähän säästellen ainakin 3/4 matkasta. Niinpä olinkin maalissa erittäin hämmästynyt ja iloinen kun kävi ilmi että aika oli 2:52, eli taas sekunnin ennätysparannus! Oujea! Lähdössä kävi hauska sattumus kun yksi uimari otti varaslähdön, ja omaa starttia kyllä vähän hidasti hämmennys siitä miten joku voi ehtiä veteen ennen kuin itse edes ehdin irrota pallilta, ja juuri ennen kuin osuin veteen ehdin kuulla kovaäänisen parkaisun "EI" ja hämmästellä mitä ihmettä tapahtui. Onneksi totesin itsekseni että just keep swimming, kyllä ne pysäyttää jos on tarpeen.

Uinnista suunnattiin sitten miekkailuun. Edellisen viikonlopun nöyryyttävien miekkailukokemusten jälkeen (ei niistä sen enempää) en ollut hirveän innoissani lähdössä tähän lajiin, mutta jostain se fiilis sitten löytyi ja miekkailin ensimmäisen kierroksen varsin kelvollisesti. Toinen kierros meni vähän heikommin, mutta kokonaisuutena jäin kuitenkin plussan puolelle eli enemmän voittoja kuin häviöitä, mikä ei ole minulle lainkaan itsestäänselvää. Varsinkin kun kulunut talvi on ollut miekkailun  suhteen aika katkonainen. Tähänkin lajiin voi siis olla ihan tyytyväinen.

Kuva Kalle Nuuja

Viimeinen laji eli ampumajuoksu tehtiin taas Eläintarhalla, missä juoksureitti on tosi kiva: vaihtelevaa pohjaa, pieni nyppylä ja pitkä lova alamäki, kaksi 400m lenkkiä jokaisella kierroksella. Tästä oli viime vuodelta vähän huonot muistot, kun happi ei kerta kaikkiaan kulkenut ja juoksu tuntui surkealta. Henkäisin siis helpottuneena kun lähdin verraamaan ja totesin että pystyn hengittämään ja tuntuu sata kertaa helpommalta kuin viime vuonna ainakin. Lisäksi kävi ilmi että olen yleisen sarja johdossa, eli lähtisin ensimmäisenä matkaan muiden takaa-ajaettavaksi. Aikas kutkuttava tilanne, ja voin kertoa että huomattavasti motivoivampaa kuin se monen minuutin takamatka jolta lähdin sm-kisoissa kiusaamaan itseäni. Ja ensimmäinen kerta jolloin pääsen johdossa matkaan! Verrytellessä motivoin itseäni ajattelemalla ampumahiihtäjä Mari Laukkasta, joka selvisi samasta tilanteesta (toki aika paljon isommissa ympyröissä ja muutenkin haastavassa henkisessä tilassa) oikein kunnialla.

Tämän vuoden suorituksesta jäi sitten huomattavasti miellyttävämmät muistot. Heti startin jälkeen ammuin ensimmäisen ammunnan viidellä laukauksella vakuuttavasti niin kuin pitääkin. Seuraavatkin ammunnat hoidin ihan kunnialla, vain viimeinen oli vähän heikompi eikä sekään kovin huono. Tällä tein urakkaa itselleni huomattavasti helpommaksi, mutta jaksoin silti ihan suhteellisen kivasti pistää töppöstä toisen eteen myös juoksuosuudella. Viimeisessä ammunnassa takamatkalta lähtenyt pitkäjalkainen poika onnistui saavuttamaan minut, ja viisaasti liimautui peesiin toiseksi viimeisen 400m kierroksen aika pyyhkäistäkseen sitten kevyesti ohi viimeisellä kierroksella. Tässä vaiheessa kerkesin ajatella että nyt voisin kai vaan hölkätä maaliin, mutta kun sitten kuulin takaa toiset askeleet enkä ollut ihan satavarma onko se mimmi jo viimeisellä kierroksella, piti ottaa vielä hyvä loppukiri. Maalissa tehtiin taas asiaankuuluvasti kuolemaa. Kokonaisaika oli kuitenkin selkeästi nopeampi kuin viime vuonna ja taitaa olla nopein LaserRun-aikani ikinä. Pisteitäkin sillä alkoi tulla varsin mukavasti.

Iloiset kisaajat palkintojenjaon jälkeen

Tottakai olisi ollut kiva voittaa, mutta hopee ei oo häpee ja siinä ei ollut enää kauheasti tehtävissä. Pienessä kisassa kun sarjoja yhdistellään niin jotuu alistumaan kohtaloonsa mitä sijoituksiin tulee. Pitkäjalka kuitenkin myönsi joutuneensa ihan näkemään vaivaa viimeisessä lajissa voittonsa eteen, siinä missä viime vuonna kruisaili ylivoimaisena, eli kivasti onnistuin pistämään kampoihin. Taskuun jäi myös selkeä piste-ennätys, 1176p! Ylipäätään oli ihan megakivaa kisata pitkästä aikaa, ja kaikissa lajeissa tuntui kulkevan kivasti. Tämän pohjalta on kiva tehdä treenisuunnitelmia ja asettaa tavoitteita kohti syksyn SM- ja PM-kilpailuja!

Kultaa Winter Pentathlonista 2017!

Vuoden kreisein kisa eli Winter Pentathlon eli talvi-5-ottelu kisattiin tänä vuonna vasta maaliskuussa. Viime vuoden kauheista hiihtokokemuksista viisastuneena olin panostanut talvilajehin enemmän tänä vuonna, ja odotin kisaa aika innoissani. Tänä vuonna jo eksoottista komboa oli maustettu vaihtamalla ratsastus uintiin. Vähän hekoteltiin että onkohan tiedossa avantouinti mutta saatiin sentään uida ihan uimahallin mukavan lämpimässä vedessä.

Iloinen ja mukavan runsaslukuinen kisaajajoukko

Viikonlopulle sattui säteilevä auringonpaiste, ja aika hyväntuulista porukkaa kokoontui Peuramaalle talvilajipäivää varten. "Suurpujottelu" oli ensimmäinen laji. Ja kyllä, nuo sitaattimerkit ovat siinä tarkoituksella koska faktahan on että todellisuudessa tuo meidän harrastama mäenlasku ei ole suurpujottelusta kuullutkaan. Peuramaan nyppylään mahtuisi ehkä kaksi suurpujottelukäännöstä, sikäli mikäli mitään siitä lajista ymmärrän. Hidastempoinen pujottelunomainen mäenlasku voisi olla aika lähellä totuutta. Tänä vuonna auringon pehmittämä rata oli vielä hitaamman tuntuinen kuin viime vuonna, ja itse ainakin horjuin kuin humalainen laskiessani muiden tekemien urien lomassa ja niiden yli. Kaatumatta sentään pääsin radan alas kolmen kisalaskun verran, ja lopputuloksissa sentään taas nopein nainen.

Vaatteiden- ja suksienvaihdon jälkeen suunnattiin sitten hiihtoladulle. Tosin tässäkään ei ihan voida puhua hiihtoladusta, kun pohja oli enimmäkseen loskaa, paikoin jäätä ja siellä täällä myös hiekkaa. Hiihto-osuus oltaisiin ilmeisesti siirretty Oittaalle, mutta siellä oli joku iso tapahtuma eli ei oikein oltaisi mahduttu sekaan. Ei siis ollut järjestäjien puolelta paljon tehtävissä, eikä tuo nyt niin haitannut, kaikki pääsivät ehjänä maaliin. Olin asettanut omaksi tavoitteekseni ottaa 10min pois hiihtoajastani, olettaen että oltaisiin hiihdetty sama reitti kuin viime vuonna. Nyt reitti oli puolisen kilsaa pidempi ja olosuhde vähintäänkin haastava, mutta onnistuin silti tavoitteessani! Tein vielä maalisuoralla tsempatessani kunnollisen pyllähdyksen kuin Lahden MM-kisoissa ikään.

Tein Matti Heikkiset maalisuoralla...

Lauantaille mahtui vielä ammunta, joka ammuttiin samalla formaatilla kuin viimeksi, eli 5min ajassa yritetään saada mahdollisimman paljon täyskaatoja eli viiden osuman sarjoja. Tähän löytyi tosi hyvä fiilis ja keskittyminen ja sain tulokseksi samat nätit 10 kuin viime vuonna. Kerta kaikkiaan onnistunut päivä!

Sunnuntaiaamuna jatkettiin miekkailulla. Miekkailutreeni on jäänyt talven aikana aika vähiin peukalon hajoamisen takia, ja se näkyi. Ihan surkeaa miekkailua, vaikka mitä tein. Rutkasti oli joukossa sellaisia tilanteita, että edes pienellä tuurilla olisi tullut pari osumaa lisää, kun miekka ei ottanut osumaa pienestä hipaisusta. Mutta minkäs teet. Kävin sitten vähän kuumana. Sori kaverit.

Viimeinen laji oli sitten uinti, ja olo oli helpottunut kun pääsi lajiin jonka osaa. Uitiin tällä kertaa 100m. Olin siitä aika innoissani, koska yksittäistä satasta ei ole tullut oikeastaan ikinä kellotettua. Ja siis kuinka ihanan lyhyt kisamatka se onkaan! Lähes koko uinnin ajan mietin vain kuinka helpolta tuntuu ja kuinka lyhyt matka on ja etten enää ikinä halua uida kahtasataa :D Satasella on oikeastaan vain alku ja loppu, ei ollenkaan sitä vaihetta missä yritetään vaan pitää vauhtia ja olla kuolematta niihin happoihin. Viralliseksi ajaksi sain 1:20,3, mutta altaan reunalla seissyt valmentaja tuli lopuksi sanomaan että oli myös kellottanut ajan ja saanut 1:18,6. Virallisessa ajanotossa oli vähän välikäsiä, joten valmentajan ottama aika jää kyllä treenipäiväkirjaan ennätyksenä. Uintiakaan ei olla treenattu vielä viime aikoina ihan kisoja silmällä pitäen, joten olen tuohon ihan tyytyväinen.

Kirkkain mitali. Kuva Kalle Nuuja.

Erittäin Virallinen palkintojenjako pidettiin juhlallisesti Pirkkolan uimahallin kahviossa, ja sain kuin sainkin kirkastettua viime vuoden pronssimitalini kultaiseksi! Siinä missä viime vuonna hävisin katastrofaalisen paljon paremmilleni miekkailussa ja hiihdossa, tänä vuonna vain miekkailussa mikä riitti hyvään tulokseen. Winter Pentathlon on ehkä vuoden hauskin kisa, johon ainakin itse suhtaudun aikalailla puolivakavasti, mutta onhan kisaaminen aina kivaa ja voittaminen tekee siitä vielä hauskempaa, sitä kun ei ihan joka päivä tapahdu!

SM-kisat 2016

Nyt on tämänkin kauden SM:ät kisattu! Avataan aluksi hieman ennakkoasetelmia: naisten sarjassa meitä oli vain neljä kisaajaa, minkä perusteella oli tietysti hyvä tavoitella vähintään mitalia, mieluummin hopeaista siinä ennakkosuosikin takana. Tämän perusteella vietin edeltävällä viikolla yhden illan listaamalla erinäisiä vitamiinipurkkeja siltä varalta että joutuu dopingtestiin :D

Aamu alkoi tavalliseen tapaan uinnilla Mäkelänrinteen uintikeskuksessa. Tein aikalailla samanlaisen verryttelyn kuin PM-kisoissa, joissa se oli havaittu toimivaksi. Olin lähdössä reunaradalla hallitsevan suomen mestarin vieressä, joten tiesin että toisia on taas vaikea seurata ja kannattaa keskittyä omaan juttuun. Ensimmäiset 50m uin ehkä vähän keskittymättömästi kruisaillen, toiselle sitten ryhdistäydyin. Muistan ajatelleeni 100m kohdalla että kumman kevyesti menee, ei vielä hapota, ja ne hapot iskivät sitten aika tarkkaan 105m kohdalla. Jaksoin kuitenkin maaliin ja olin ihan tyytyväinen aikaan, 2:54,3 eli vain vähän jäätiin siitä Bornholmin ennätysuinnista. Etukäteen oli vähän hirvittänyt että entä jos uin taas sinne vanhaan tasoon yli kolmeen minuuttiin, joten oli kiva huomata että onnistuin vakiinnuttamaan tasoni noille tienoille. Maalissa oli kyllä taas järkyttävät hapot, jotka onneksi vähän huuhtoutuivat pois kevyen loppuverran aikana. Kuitenkin siinä vaiheessa kun pääsin suihkuhuoneeseen ne tulivat yllättäen takaisin :D Jälkihiki on tuttua, mutta jälkihapot oli uusi kokemus!

Uinnin jälkeen olin siis aika loppu, ja naureskelinkin itselleni että mikä ihmeen 5-ottelija kuvittelen olevani jos olen jo yhden lajin jälkeen ihan hajalla. Hyvä kun jaksoin kiivetä portaat toiseen kerrokseen kisiksellä. Miekkailun aikana onneksi siitä kuitenkin elvyin. Miekkailun verra jäi ehkä vähän tavanomaista lyhyemmäksi, ja aloitin kisan häviämällä sisäiset matsit sekä siitä seuraavat. Jotenkin se kuitenkin lähti siitä rullaamaan, ja ilokseni laskin jossain vaiheessa että nyt on koossa saman verran voittoja kuin PM-kisoissa ja matseja on vielä rutkasti jäljellä. Hyvä fiilis ja keskittyminen kantoi loppuun asti ja tein elämäni parhaan miekkailutuloksen, jossa oli selkeästi yli puolet voittoja ja 215p. Jes! Kisan taso ei ehkä ollut maailmanluokkaa, mutta usein ne ennalta helpot vastustajat ovat olleet minulle niitä vaikeimpia. Nyt onnistuin kivasti keskittymään tekemiseen hyvällä maltilla mikä kantoi hedelmää. Tässä vaiheessa olin jaetulla toisella sijalla tismalleen samoilla pisteillä kovaa uineen mutta heikommin miekkailleen tytön takana eli hyvissä asetelmissa.

Miekkailun jälkeen koitti sitten ehkä päivän jännittävin osuus, nimittäin hevosten arvonta... Ja niinhän siinä kävi että sain hevosen jonka tiesin olevan sieltä vaikeammasta päästä tarjolla olevaa valikoimaa. Toki kyvykäs hevonen eli ei mitenkään mahdoton tehtävä. Keravalle päästyä ja radan kävelyn ja yhteisen verryttelyn jälkeen olin ensimmäinen radalla hevosten hyppyjärjestyksestä johtuen. Ykkösestä mentiin kunnialla yli, ja ihan hyvässä laukassa kohti kakkosta. Tulin sinne itse vähän huonolla askeleella, ja ehdin huokaista helpotuksesta että kiltti heppa hyppäsi silti, kunnes hevoselle taisi tulla pieni uskonpuute ja sukellettiin keskelle okseria eikä meikäläisellä ollut mitään mahiksia pysyä kyydissä. Heppa otti siinä tilanteessa hatkat, itse kampesin salamana pystyyn, totesin että esteen hajoittamista en olisi voinut tämän perusteellisemmin suorittaa, ja lähdin pinkomaan pollen perään. Polle oli kuitenkin sen verraan kiihdyksissään että ei heti antanut kiinni. Kun se lopulta pysähtyi lähelleni nenä kohti aitaa se vielä käänsi siitä verkkaisesti ahteriaan minua kohti, jolloin katsoin viisaammaksi vielä kerran kiertää sen etupuolelle turvallisen välimatkan päästä ja sille jutellen. Mikään 5-ottelukisa ei ole sen arvoinen että saa kaviosta naamaan. Ratahenkilökuntana oleva kaveri punttasi minut kyytiin, ja saatoin vihdoinkin huokaista kun ajanotto keskeytettiin. Tässä vaiheessa älysin että peukaloa vähän jomottaa ja sanoinkin kaverille että taidan tarvita sitten jäitä. Kun päreiksi pistämäni este sitten oli saatu rakennettua uudestaan lähdin uudelleen matkaan ja päästiin kakkosesta yli asti. Jatkoin rataa päättäväisesti kunnes ennen viitosestettä tuomaristo vihelsi taas: maksimiaika oli ylittynyt. Nolla pistettä ratsastuksesta. Tässä vaiheessa sapetti aika rankasti, ja pyydän anteeksi jos joku paikalla ollut havaitsi kuinka epäurheilijamaisesti sadattelin puoliääneen itsekseni.

Kohtalokas kakkosokseri

Ei auta itku markkinoilla, nöyrästi katsoin miten muut tytöt ratsastivat täydet pisteet ja totesin että sinne meni se mitali. Luovutin hevosen seuraavalle ratsastajalle, kehotin ratsastamaan paremmin kuin minä ja lähdin kylmäämään peukaloa. Toivottavasti ansaitsin myös niitä menetettyjä urheiluhenki-pisteitä karjumalla radan reunalla saman hevosen seuraavalle ratsastajalle epävarmuuden hetkellä "JATKA! LAUKKA!!!" ja kaveri selvitti radan kunnialla maaliin, mikä lämmitti mieltä.

Taisin mainita jollekin että nyt voin sitten hölkätä sen CE:n läpi... CE-paikalle siirtymisen jälkeen kokeilin miten sujuu aseen ottaminen kipeällä peukalolla ja kyllähän se vähän arkoi. Tunnustan että mielessä kävi että taidan jättää sen viimeisen lajin väliin, mitä järkeä lähteä kipeällä kädellä ja rääkkäämään itseään juoksuradalle jossa on karmea mäki. Onneksi valmentaja osasi taas sanoa juuri oikeat sanat puhelimessa että nyt vaan Saskia meet ja teet sen. Tiesin myös että jos joku muu olisi samassa tilanteessa jättänyt leikin kesken olisin vähintään hiljaa mielessäni tuominnut aika rankasti. Ei siis muuta kuin radalle. Lähtöasetelma oli toki masentava, ero seuraavaan tyttöön oli joku 5min :D Lähdin aika rauhassa matkaan ja tein nousujohteisen juoksun, jolla en kyllä ottanut ihan kaikkea irti itsestäni. Rata oli yllättävän kiva, vain kerran hirvitti että pysynkö pystyssä jyrkässä alamäessä happoisilla jaloilla. Jäi hyvä mieli että jaksoin tsempata viimeisenkin lajin läpi, ja itse asiassa ammuinkin ihan hyvin, vain viimeinen ammunta oli vähän heikompi. Ilmeisesti rento ote aseesta toimi kun ei pystynyt kovasti tukemaan peukalolla :D

Kaikki ratsastaa joskus nollat, on tunnettu totuus 5-ottelupiireissä. Harmi vain että se osui samalle päivälle kun ui hyvin ja teki elämänsä parhaan miekkailun, eli ainekset oli kasassa tosi hyvään kisaan. Neliotteluennätys sentään jäi käteen, mutta se tuntui kyllä aika laihalta lohdulta siinä vaiheessa. Seuraavana aamuna marssin pitkällisen mietinnän jälkeen lääkäriin näyttämään sitä peukaloa, mutta se on jo ihan oman postauksensa ansaitseva tarina...

Pentathlon Spring Trophy

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Oma 5-otteluseurani järjesti siis ansiokkaasti pienet 5-ottelukisat toukokuussa, ja kisoille piti tietysti antaa mahtipontinen nimi siinä toivossa, että kisasta muodostuisi perinne. Siispä Pentathlon Spring Trophy. Kisa vietiin läpi vähän erilaisilla järjestelyillä, kun vedettiin ensin neliottelu lauantaina ja sitten ratsastusosio keskiviikkoiltana.

Kisa alkoi lauantaiaamuna miekkailulla Espoossa. Rajallinen verryttelyaika jäi melko lyhyeksi, mutta sain kivan miekkailuparin jonka kanssa ollaan aiemminkin onnistuttu luomaan hyvä fiilis, joten lähdin hyvillä mielin miekkailuun. Ja hyvä fiilis jatkui sitten läpi kisan. Ei tullut mitään romahduksia keskittymisessä tai fiiliksessä, vain yksi pisto jäi harmittamaan kun keskittyminen herpaantui (ryhdyin ajattelemaan että tämähän menee hyvin ja sillä sekunnilla vastustaja rokotti. Ei näin!). Tuloksena parhaat miekkailupisteet omalla 5-ottelutaipaleellani tähän asti, yli 200! Ehkä vastustajien taso ei ollut ihan huikaisevaa kansainvälistä tasoa, mutta useimmiten oma heikkouteni on ollut nimenomaan ne tutut "helpommat" vastustajat, joita vastaan olen onnistunut paljon huonommin kuin kovempia, jolloin maltan keskittyä ja tsempata paremmin. Olin siis varsin tyytyväinen tuohon.

Miekkailusta suunnattiin sitten uintioisoon Märksyyn. Tässä välissä ehti käydä pikaisesti kotona keräämässä voimia, tosin piti olla tarkkana ettei epähuomiossa nukahda, se on todettu että omalla kohdalla kisapäivänä päikkärit tekevät vain hallaa. Onneksi telkkarista tuli maastojuoksun SM-kisoja mikä toimi hyvänä latautumisena :) Ei muuta kuin altaaseen ja perusverraa, hyvää fiilistä ja nopeutta. Olin kisaradalla tutun treenikaverin vieressä, jonka tiesin lähtevän kovaa. Pidin siis keskittymisen omassa uinnissa enkä lähtenyt hätiköimään toisen perään. Ja kuten ennakoinkin, kaverin vauhti hyytyi ja tulin kolmannella finstalla rinnalle ja ohi. Yllättävän kovan loppukirin sai kaveri kuitenkin puristettua, olin maalissa vajaa sekuntia ennen ajalla 3:03,56. Plaah. Maalissa oli kyllä ihan järjettömät hapot, tuntui siltä että raajat tippuu ihan kohta pois, eli yhtään kovempaa en kyllä olisi päässyt. Uimavalmentaja oli katsomassa ja sanoi että näytti ihan hyvältä, todettiin yhdessä että saisi vaan olla vähän nopeampi :D Jos rehellisiä ollaan niin olisin hämmästynyt jos olisin onnistunut siinä kunnossa tekemään ennätyksen, ja pitää kai olla ihan tyytyväinen siihen että olen onnistunut vakiinnuttamaan tasoni sinne reilu kolmeen minuuttiin, ettei tule siinä mitään romahduksia. Ja tosiaan jätin kyllä ihan kaiken sinne altaaseen, niin pahalta tuntui maalissa.

Olen tuo toinen oikealta.

Märskystä suunnattiin sitten Eläintarhan kentän taakse ampumajuoksuosioon. Juoksureitti oli aivan mahtava, vaihtelevaa pohjaa, pieni melkein huomaamaton muutaman askeleen ylämäki ja kivaa rullaavaa alamäkeä. Kävin vähän verraamassa kentän ympäristössä ja totesin sen mitä olin jo viikon fiilisten perusteella odottanutkin: kroppa on jostain syystä (allergiaa?) ihan tukossa. Hengästyin jo superkevyestä verrahölkästä ihan järjettömästi. Tein minkä voin ja yritin saada jalkoja liikkeelle, mutta lähdin kisaan melko realistisin odotuksin. Olin onnistunut kampeamaan itseni nopeimpaan erään, ja lähtökohdat olivat kivat kun kerrankin pääsi lähtemään hyvällä handicapilla kavereiden perään. Tiesin kuitenkin että juoksukunto ei tänään ole huipussaan eli en tule pysymään kahden edellä menevän perässä, ja seuraavaan oli sitten yli 100p. Olin vähän huolestuneena katsellut kuinka sen tytön juoksu oli näyttänyt erinomaiselta, mutta tiesin että ellen nyt ihan konttaa koko kolmea kilsaa niin ero kyllä pitää. Niinpä sitten suosiolla tein sellaisen semimukavan CE:n enkä ottanut ihan kaikkea irti, kun ei kerta ollut oikein mitään voitettavaa eikä hävittävää. Harmikseni ammuin kisassa aika heikosti, vaikka verrassa olin ampunut ihan kohtuullisesti. CE:n kokonaistulos ja sitä kautta koko neliottelun pistesaldo ei siis herättänyt mitään riemunväristyksiä.

Onneksi kisajärjestäjä oli ansiokkaasti panostanut palkintoihin, ja sain pronssimitalin ja jättikokoisen t-paidan. Kisan jälkeen tsempattiin vielä itsemme suihkun kautta burgereille, jotka taltuttivat jopa 5-ottelunälän :)

Askel näyttää ihan hyvältä ja tuomaristo on tarkkana.

Muutaman päivän sulattelun jälkeen suunnattiin sitten keskiviikkoiltana Keravalle ratkomaan 5-ottelun lopullinen tilanne ratsastusosion avulla. Sain arvonnassa pienen ja kiihkeän tumman tamman nimeltä Poeesia, mikä jostain syystä jännitti kovasti, se kun saattaa välillä olla vähän eksoottinen vaikka oikein peruskiva onkin. Masters-ihmiset hyppäsivät ensin pienemmän radan, ja Poeesian toinen kuski luotsasi sen erinomaisesti radan läpi. Omassa verryttelyssä ei siis tarvinnut tehdä ihmeempiä, testasin että kaasu ja jarru toimivat ja hevonen taipuu pyydettäessä. Muutama hyppy, joista viimeisenä aika iso okseri, joka sekin meni erinomaisesti pikkutammalta. Rata oli suhteellisen simppeli mutta ihan kunnon kokoinen 100cm. Ennen omaa rataa saatiin vielä hypätä yksi bonushyppy vapaavalintaiselle esteelle. Radalle mentäessä muistin Essin joskus antaneen ohjeen että kannattaa aloittaa mieluummin vähän liian kovaa kuin alitemmossa, vauhtia voi aina ottaa pois mutta jos aloittaa liian hiljaa niin asiat lähtevät heti menemään pieleen. Tiesin myös pikkutamman tarvitsevan hyvän laukan pohjalle jotta hyppääminen on sille helppa, ja sen lisäksi halusin vielä ratsastaa 5-ottelumaisen radan jolla pitää tosissaan sujua jos haluaa selvitä ilman aikavirheitä, vaikka meillä tällä kertaa lempeä aikaraja olikin. Tuloksena olikin päivän nopein rata :D Vain sarjalle olisin voinut tulla vähän paremmin olemalla vähän aiemmin valmis, nyt kävi juuri niin kuin olin radan kävelyssä ajatellut "älä tule liian pienesti sisään", aivot jättivät rekisteröimättä sen älä-sanan ja tulin juuri niin kuin ei pitänyt tulla. Onneksi hyvä laukka pohjilla ja nopea reaktio sarja välissä auttoivat meidät b-osan okserin yli. Viimeinen kaareva linja ei myöskään mennyt ihan suunnitelman mukaan, mutta koska etäisyys oli niin pitkä ei se juurikaan haitannut. Joka tapauksessa olin varsin tyytyväinen sujuvaan rataan, onnistuin kivasti kääntämään sen jännityksen hyvään ratsastukseen juuri niin kuin pitääkin. Täydet 300p.

Poeesia ei ole ihan vakuuttunut tästä kuvaushommasta.

Vielä 5-ottelun palkintojejako jossa sain taas mitalin, tällä kertaa hopeisen. Tosi kivaa että saatiin meille Suomeenkin tällainen kisa, ettei tarvitse lähteä ulkomaille asti kisatreeniä hakemaan. Syksyllä uudestaan :) Niin ja SM-kisat ovat tänä vuonna 15-16.10, kaikki katsomaan sinne!

Winter Pentathlon 2016 ja mitalisija

Taas oli se aika vuodesta kun käytiin perinteinen Winter Pentathlon-kilpailu. Viime vuonnahan sairastelu esti osallistumiseni, joten tänä vuonna lähdin innokkaana matkaan (jos viime vuoden selonteko siitä mistä winter pentathlonista on kyse jäi väliin, löydät sen täältä). Ottelu aloitettiin ammunnalla perjantai-iltana Maunulan ampumahallissa Helsingissä, jatkui lauantaina Kirkkonummen Peuramaalla suurpujottelu- ja murtomaahiihto-osuuksilla, sekä päättyi sunnuntaina miekkailuun Helsingin Kisahallissa ja ratsastukseen Keravalla. Viktor Platanin muistokilpailuna toteutettu Winter Pentathlon on hauska kilpailu, johon moni rohkeni lähteä mukaan vaikka kaikki lajit eivät olisikaan täydellisesti hallussa. Kisaajien joukossa vallitsi hyvä yhteishenki toverillisen kilpailun lomassa. Kilpailu käytiin Masters-kilpailuna, eli ottelijoille jaettiin iän mukaiset tasoituspisteet. Joku taisi näitä vihannespisteiksikin kutsua :D Itse lukeudun kuitenkin niihin, joilta niitä pisteitä vähennetään, eli kisa alkoi miinuspisteiltä.

Kisa alkoi siis perjantaina ammunnalla. Ammunnassa käytettiin ensimmäistä kertaa uutta Laser Time Shooting-formaattia, joka on juuri tätä kilpailumuotoa varten kehitetty. Tässä formaatissa pyritään saamaan viiden minuutin aika mahdollisimman suuri määrä täyskaatoja. Toki perinteisempi ilmapistooliammunta oli myös sallittu. Itse ammuin kaksi yritystä laserilla. Ensimmäinen meni ihan hyvin vaikka kovasti ase kädessä tärisinkin, ehdin saada 8 täysosumaa, yhdeksäs jäi aivan hilkulle ajan loppuessa. Toinen yritys meni kuitenkin vielä paremmin ja ehdin saada vielä viime hetkellä viimeisenkin sarjan täyteen, ja sain 10 täyttä sarjaa! Olin tästä ihan megailoinen, koska ammunta tuntui hyvältä ja keskittyneeltä, konemaiselta niin kuin sen pitääkin. Joku taisi kutsua tuota hapotusammunnaksi, koska ampumakäsi väsyy yllättävän paljon. Tulos oli tasatuloksella kaverin kanssa naisten sarjan paras, joten tästä oli hyvä lähteä kohti kisaviikonloppua.

Monot tiukalle, sauvat käteen ja menoksi! Pitäisiköhän ensi vuodeksi hankkia myös virtaviivainen lasketteluasu?!

Lauantain talvilajit olivat sitten aika kaksijakoiset minulle. Laskettelun suhteen olin luottavainen (ainut huolenaihe oli kuinka paljon ottaa päähän jos joku on jostain syystä vielä nopeampi), mutta hiihto hirvitti. Pakkasta ei onneksi ollut ihan niin paljon kuin Foreca oli ennustanut, mutta ihan riittävästi kuitenkin. Kolme verryttelylaskua radalla menivät oikein hyvin kun rata oli vielä ihan tuore. Kokemuksen voimalla ja riittävän penkkiurheilun turvin (osasin ottaa käännökset oikein) onnistuin oikein hyvin myös kisalaskuissa, vaikka rata menikin jäiseksi kuten lajin luonteeseen kuuluu. Tuloksena päivän toiseksi paras aika, vain eräs lappalaismies oli nopeampi, eli taas naisten johtotulos! Tässä vaiheessa oma tunnelma oli varsin korkealla.

Naisten hiihdon startti. Kuva Kalle Nuuja.

Hiihto kyllä sitten vähän latisti sitä. Olin lainannut kahdet eri sukset, äidin vanhat pertsat ja siskon hyvät luistelusukset, mutta pellolle ajettu rata oli sen verran huonopohjainen etten viitsinyt ottaa siskon hienoja suksia pilattavaksi. Pertsat ilman pitoja ei kuitenkaan ollut mikään voittajakonsepti, kun ylämäkeen pääsi vain haarakäynnillä eikä sileällä silti oikein luistanut. Eihän siitä mitään tullut millään tyylillä vaikka kuinka huhkin.

Palauttelun jälkeen oli sitten sunnuntaiaamuna vuorossa miekkailu. Otettiin kolme pistoa kaikkia vastaan, ei siis erikseen naiset ja miehet jotta saatiin riittävästi pistoja. En ole mitenkään katastrofaalisen tyytymätön miekkailuuni, vain siihen että ne huonoimmat matsit olivat tutuimpia treenikavereita vastaan, mikä oli tosi turhaa. Muuten oli ihan kohtuullista, ja joukossa jopa oikein hyviä pistoja. Pistesaldo jäi kyllä sitten aika niukaksi niiden turhien jäätymisten takia.

Hikisiä naisia miekkailun jälkeen. Kuva Kalle Nuuja.

Koko viikonloppu oltiin jännitetty kuinka paljon pakkasta sunnuntaina on eli päästäänkö ratsastamaan, ja riemu oli suuri kun päästiin suuntaamaan kohti Keravaa ja hevosia arpomaan! Olinkin iloissani kun arpa valitsi minulle Wichitan. Hevosilla on ollut hyppylomaa ja pakkasten takia myös ylimääräisiä vapaapäiviä, mikä todella tuntui. Tamma oli kuin ruutitynnyri, ihan fiiliksissä kun pääsi hyppäämään. Onneksi esteet olivat ihan maahan kaivetun kokoisia koska kyseessä oli masters-kisa, niin pieni kaahailu radalla ei haitannut. Rata olikin sitten aikamoista vesihiihtoa, kun yritin pitää vauhtia edes jollain tavalla hallinnassa :D Joka tapauksessa tuloksena puhdas rata ja täydet 300p.

Ryytyneitä kisaajia palkinnonjaossa. Saatiin myös hienot Kyrkslätt IF-huivit :D Kuva Riina Pitkänen/Kalle Nuuja.

Pistesaldoksi muodostui 1163p mikä tarkoitti kolmossijaa ja mitalia! Itseäni huvitti suuresti se että tuo pistesaalis on kirkkaasti parempi kuin ikinä tavallisessa 5-ottelussa... Kolmen päivän kisarupeama kyllä tuntui etenkin päässä, kun viimeiseen lajiin lähdettäessä ihmetteli millä ihmeellä sitä jaksaa vielä tsempata ja skarpata. Siinä mielessä tavallinen yhden päivän kisa on kyllä helpompi. Joka tapauksessa oli tosi kivaa kisata pitkästä aikaa! Ensi vuodeksi sitten hiotaan vähän etenkin sitä hiihtoa niin saadaan mitalia kirkastettua!

Takaiskuja

En ole kuollut, vain joulukiireinen... Pitänee päivittää tänne kuulumisia!

Marraskuun lopulla miekkailtiin aikuisten joukkue-SM kalvalla. Viime hetken sairastelut typistivät seuramme joukkueet kolmeen henkeen, ja oma joukkueeni nimesi itsensä Team Heppatytöiksi. Siitä kisasta ei jäänyt jälkipolville paljon muuta kerrottavaa kuin hienot lettikampaukset, ja reissu päättyi lohturuokaan Kirkkonummen Mäkkärissä. Oltiin vähän epäonnisia ottelujärjestyksen kanssa, saatiin ensin se helpompi matsi ja tyrittiin se oikein perusteellisesti. Kun joukkueessa kaikki kolme miekkailevat hermostuneesti ja alle oman tason, ei tulos ole kovin mairittelevaa. Seuraava matsi olikin sitten aikamoista teurastusta, ja hävittiin jatkopaikka niukasti parin piston erolla seuraavaan joukkueeseen. Tosin todettiin että jos oltaisiin päästy jatkoon oltaisiin kohdattu se meidät jo alkuerässä teurastanut joukkue uudelleen, eli ehkä hyvä ettei jouduttu siihen uudestaan...

Heppatytöt kannustavat toista joukkuetta tiukassa matsissa

Sen jälkeen onkin ollut taas vaihteeksi vähän katkonaista. Syysflunssat tuntuvat kiertävän kaveripiiriä, ja kukin saa niistä vuorotellen erilaista versiota. Juuri nyt tuntuu siltä että suunta on taas ylöspäin, toivotaan että se trendi jatkuisi jonkin aikaa... On tässä tosin hauskojakin juttuja ollut kun juhlittiin äidin kuusikymppisiä "Linnassa" :)

#juhlatlinnassa

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

PM-kisat Falunissa

Jaahas, nyt on tämän kauden kisat kisattu. Viikonloppuna matka kulki Faluniin Ruotsiin, jossa kisattiin Pohjoismaiden mestaruuksista. Suomen joukkueen koko oli kunnioitettavat kahdeksan henkeä! Oma syksyni on ollut melko katkonainen, joten yritin lähteä reissuun enemmän sillä asenteella että lähtee pitämään hauskaa kavereiden kanssa kuin kisaamaan kauhean tosissaan.

Sumuinen Team Finland

Perjantai-iltapäivänä siis kaksi autoa sullottiin kattoa myöten täyteen 5-ottelijoita ja urheiluvälineitä, ja matkattiin Turun ja Tukholman kautta kohti Falunia. Ensimmäinen kisalaji oli ratsastus, jonka suhteen oli etukäteen ollut todella paljon säätöä kisajärjestäjien suunnalta, mutta itse kisapäivänä kaikki sujui erinomaisesti. Aikuiset ratsastivat PM-kisaradan tasolla 80-90cm ulkokentällä, ja junnut sitten pikkuradan maneesissa. Arvoin itseni toiseen verryttelyryhmään pienehköllä tammalla nimeltä Pärlan, jonka luonnehdinta kuului että se on mukavan reipas ja tykkää lähteä hyppyyn vähän kaukaa. Pärlan oli siis mennyt jo yhden radan ennen minua, ja tuntui jo melkein vähän väsyneeltä verryttelyssä. Radan haasteeksi osoittautui tiukasti mitattu enimmäisaika, kuten 5-ottelussa kuuluukin olla. Onneksi ehdin näkemään muutaman radan ennen omaa suoritustani, joten tiesin että nyt pitää oikeasti sujua jos haluaa välttää aikavirheet. Verryttelyssä oli vielä vähän hakusessa se että mistä kohtaa tamma tosiaan haluaa lähteä siihen hyppyyn, mutta jo viimeinen verryttelyhyppy, jonka sai ottaa ykkösesteelle radalla, tuntui tosi hyvältä. Sitten radalla todella kerrankin keskityin siihen että nyt muuten laukataan eteenpäin ja tehdään sujuvia pieniä kaarteita esteille. Niinpä pääsin kerrankin tekemään jo hevosen selässä pienen tuuletuksen, kun ratani jälkeen kuuluttaja ilmoitti että olin päivän ensimmäinen täydet 300 pistettä ratsastanut ottelija!

Oman ratani jälkeen kiiruhdin auttamaan kokemattomampaa kaveria verryttelyssä, enkä juurikaan kuunnellut muiden tuloksia. Kaikkien aikuisten ratsastettua kävi kuitenkin ilmi että olin edelleen ainut jolla oli täydet 300p hallussa, eli voitin ratsastusosion! Kun vielä koutsaamani kaveri ratsasti kerrassaan erinomaisen radan (jännitin tätä huomattavasti enemmän kuin omaa rataani), niin voitiin todeta tämän osion olleen varsin onnistunut Suomen joukkueelta.

Lauantai-iltana oli sitten uinnin aika. Verryttelyssä oli vähän paha olo, luultavasti päivän huonojen syömisten takia, kun tallilla venyi meidän porukanviimeisen ratsastajan rataa odotellessa niin että söi vaan välipaloja eikä mitään kunnollista koko päivänä. Hauskaa uintiosiossa oli se, että päästiin kerrankin tutustumaan kunnollisiin ajanottolaitteisiin, eli kunnon starttipalliin ja seinäpaneeleihin! Hallissa oli uintikisat samana viikonloppuna, eli saatiin käyttää samoja varusteita, ja niinpä saatiin myös väliajat, ja kisan aikanakin yleisö pystyi seuraamaan aikoja. Hulppeaa! Ja parasta oli se, että ensimmäistä kertaa ikinä en ollut kaikista hitaimmassa uintierässä! Meitä oli kolmen erän verran 200m uimareita, ja aikani riitti siihen keskimmäiseen, mistä olin kovin innoissani. Se innostus ei kuitenkaan ihan riittänyt, aika oli 3:01. Plaah. Tosin voitin joukkuekaverin jolla oli sama ennätys ja tavoite kuin minulla, eli jotain edes.

Tästä suunnattiin suoraan pastabuffaan ja siitä nukkumaan. Tosin tyttöjen huoneessa oli kyllä illalla melkoinen kemikaalikatku, kun kaikki sallitut aineet (siis oikeasti kylmägeeli ja voltaren) olivat käytössä :D Aamulla tankattiin taas Falunin Scandicin ihanaa aamupalaa (paras hotelliaamiainen jota olen ikinä syönyt, kannattaa käydä) ja suunnattiin takaisin Lugnetin halliin miekkailemaan. Kunnollisen verryttelyn jälkeen oma rupeamani alkoi odottelulla, kun muut ottivat ensimmäisiä matsejaan. Jotenkin ehdin siinä vähän hyytyä, enkä sitten riittävän ponnekkaasti virittäytynyt uudelleen miekkailutaajuudelle, vaan jäin lievään koomatilaan ja miekkailin aikalailla alakanttiin. Otettiin vain se yksi pisto kaikkia vastaan, mikä tarkoitti sitä että otteluja tuli vain 20, joten yhden piston arvo oli aika suuri.

Keskittyneenä startissa

Miekkailun jälkeen olin siis vaan aikalailla huojentunut että se oli ohi ja odotin ampumajuoksua. Verryttelyssä ammuin surkeasti, onneksi sain sentään sitä vähän nousujohteiseksi, ja juoksu tuntui kohtuu hyvältä. Ensimmäinen ammunta menikin ihan ok, samoin toinen. Kolmannessa moni tyttö kämmäili pahan kerran, ja jotenkin se pääsi vaikuttamaan minuunkin, kun aistii kaikkien hätäännyksen ympärillä, kuulee toimitsijoiden kertovan aikoja ja kun viereisen radan tyttö sanoo ääneen "fuck". Niinpä ammuin itsekin surkeasti, mikä oli tyhmää koska siinä olisi hyvin voinut saavuttaa muita jonkin verran. Neljäs ammunta oli ihan ok. Juoksu oli kohtuullista muttei hyvää. Ikinä ei ole olleet jalat noin hapoilla juoksun jälkeen, liekö mutkainen sisärata ollut syynä. Juoksukin tosiaan vedettiin kokonaan hallissa kahdella 400m kierroksella, mikä on aina henkisesti vaikeampaa kuin kokonainen 800m.

Maalissa ja kisan jälkeen oli aika tyhjä olo. Lopputulos oli 6/9, 867p. Vaikka kuinka olin yrittänyt asennoitua kisaan rennosti, tietäen etten ole parhaassa mahdollisessa kunnossa, sitä jotenkin aina innostuu kisoissa ja elättelee toiveita jonkinlaisesta tuloksesta. Varsinkin kun samalla koko kausi oli ohi, ja siinä riittää aikalailla pohdittavaa. Lisäanalyysiä seuraa.

SM-kisat 2015

Jälleen koitti se aika vuodesta, kun oli aika kisata vuoden 2015 SM-mitaleista! Kisa pidettiin tänä vuonna kaksipäiväisenä, niin että perjantaina hoidettiin aikaavievä ratsastusosio pois alta ja lauantaina sitten muut lajit tiiviinä pakettina. Valmistautuminen ei mennyt ihan putkeen, kun kuumeilin kutakuinkin koko edellisen viikon. Lopulta loppuviikosta lääkitsin itseni treenikuntoon ja menin sitten sillä taktiikalla kisan läpi.

Hevoset oli arvottu jo torstaina, ja onnetar arpoi minulle saman pollen kuin viime vuonna, kimoruuna Merlotin. Perjantaiaamu valkeni sateisena, ja Keravalle päästyämme todettiin kentän, jolle ratakin oli rakennettu jo edellisenä päivänä, olevan melkolailla kuravelliä. Kiittelin itseäni siitä etten ollut muistanut pestä saappaita ennen kisoja, se olisi ollut ajanhukkaa :D Radan kävely olikin enemmän rämpimistä kuin kävelyä, onneksi ei tarvinnut mittailla mitään välejä kun sellaisia ei radalla ollut. Muutenkin rata oli pieni ja simppeli. Verryttely pidettiin maneesissa jotta pysyttäisiin edes vähän kuivempina. Yritin verryttelyssä vaan saada hevosta teräväksi tekemällä paljon siirtymisiä ja temponvaihteluja, viisi verkkahyppyä menivät ihan hyvin. Radalla tiesin olla luottamatta hevoseen tippaakaan, se pitää ratsastaa joka ikiselle esteelle, enkä tänä vuonna myöskään luottanut siihen että se pitäisi puomeja ylhäällä. Niinpä yliratsastin aika vahvasti pyrkien pitämään hevosen terävänä koko radan ajan. Maaliviivan ylittyessäni meinasin hämmästyä kuoliaaksi kun tajusin että oltiin päästy koko rata läpi eikä edes yhtään puomia tainnut tulla mukaan! Unbefreakinlievable! Yliaikaa tuli jonkin verran vaikka en seikkaillut mitään megapitkiä teitä, raskas pohja imi laukasta aika paljon pois ja kyllä taisin edetäkin vähän alitemmossa. Jollain muulla hevosella olisin ollut tosi tyytymätön tuollaiseen ratsastukseen, kaamean epätasaista menoa ja hirveää säätöä, mutta nyt se oli aikalailla tarkoituksenmukaista. Kuuntelen sitten nöyränä Essin haukut ensi viikolla :D Joka tapauksessa mutaiset olosuhteet osoittautuivat vaikeiksi kaikille, eikä kukaan muu päässyt maaliin ilman estevirheitä. Niinpä selviydyin ratsastuksen voittajaksi, eli ensimmäinen lajivoitto on nyt taskussa!

Merlot sulkee silmät kun se raukka laskeutuu lätäkköön :D Oli kiva päästä käyttämään uusia Smartriders-vermeitä!

Pääsin siis lähtemään seuraavaan päivään hyvillä mielin. Aamulla aloitettiin uinnilla Märskyn lyhyellä radalla, ja olin tähän lajiin aika luottavainen. Mutta ei, kello on armoton ja pysähtyi aikaan 3:00,6. P*ska! Eikö ne hiton kymmenykset voisi joskus asettua oikealle puolelle sitä kolmea minuuttia?! Olisi ilman muuta kesän treenien perusteella pitänyt pystyä uimaan alle 3min, mutta minkäs teet. Puoliväliin asti meni hyvin, mutta sen jälkeen taisi ne viikon kuumeilut tuntua sen verran että ei vaan pystynyt painamaan kovempaa. Hitsit että harmitti.

Siitä sitten miekkailuun. Edelleen liian vaihtelevaa oma tekeminen. Kovimpia vastustajia vastaan saan päälle paljon paremman tsempin, kuin sitten ne enemmän samantasoiset vastustajat ovat turhan vaikeita. Blaah. Ehkä se tekeminen kuitenkin oli taas edes vähän nousujohteista: kun saatiin joukkuehenkeä kasvatettua ja high-fivet onnistumaan niin miekkailukin kulki paremmin :D

Hyvä meidän joukkue. Hobitti ja pitkäjalka.

Siitä uusi siirtyminen myllypuroon jonne CE-rata oli rakennettu. Miesten kisa oli ensin, eli oli hyvin aikaa valmistautua ja verrata. Tulostaulukko kertoi, että pronssitilaan olisi kirittävää yli 2min kovia mimmejä vastaan, ja neljäs sija olisi turvattuna ellei kaveri juoksisi yli 4min nopeammin kuin minä. Asetelmat olivat siis aika stabiilit, ja pitäisi juosta vaan pisteitä varten. Tätä vähän jännitin, kun ammunnat ovat jostain syystä menneet niin surkeasti viime aikoina. Ja se heijastui sitten ammuntoihin, jotka olivat luvalla sanoen surkeat tämän kauden tasoon nähden. Vasta viimeisessä ammunnassa sain itseni keskittymään kunnolla enkä hätäilemään ja roiskimaan sinnepäin, ja se olikin sitten ainut edes lähellekään hyvä ammunta. Onneksi muutkin tytöt joiden kanssa lähdettiin samaan aikaan ampuivat aika samaan tahtiin, ja juostiin myös aika tasatahtia. Maaliviivan lähestyessä kaveri pyyhälsi peesistä ohi hyvällä kirillä, johon ei kertakaikkiaan riittänyt rahkeita vastata. Olin aika pettynyt omaan CE-suoritukseeni: hyvillä ammunnoilla olisin voinut pelastaa jonkin verran siitä, minkä kuumeilun viemä kunto jätti toivomisen varaa. Anskun ottamat väliaikatiedot olivat kuitenkin vähän lohduttavia, kierrosajat olivat ihan kohtuullisia eikä mikään kierros romahtanut ihan katastrofaalisesti, ja viimeiselle onnistui kiristämään. Aika 16:40 ei ollut mitenkään katastrofaalisen paljon huonompi kuin puolassa.

HALMINEN FIN on nyt vähän väsynyt.

Vähän tasapaksua siis. Ei mitään huippuhetkiä kisassa, vaan sellaista tasaista tuloksentekoa omaan tasoon. Kokonaispistemäärä nousi kuitenkin (tai nousee kunhan saadaan uintipisteet korjattua, niissä oli pieni moka) yli 900, mikä taitaa olla vasta toinen kerta ikinä, ja silloin toisella kerralla oli ihan yyberkiltti CE-pisteytys. Eikai se nyt siis ihan huono ollut. Tuo oli päivän kunto ja sillä oli mentävä. Tuloksena siis se jo perinteinen katkeransuloinen neljäs sija, josta saa palkinnoksikin vain lämmintä kättä. Onneksi ihanat kannustusjoukot toivat ihan oman palkinnon, "Saskian skumppaa" eli Gainomaxin jossa oli rusetti ja kaikki!

Polish Open Championship

Terveisiä Puolasta! Niin kuin kerroin, niin agendalla oli tälle kesälle kisa ja leiri Drzonkowissa. Piti kirjoitella myös omista viimeistelytreeneistä, mutta se sama agenda on ollut sen verran kiireinen etten vielä saanut aikaiseksi, ehkä sitten jälkikäteen.

Torstaiaamuna riivatun aikaisin alkoi siis matka tänne. Lensin yksin Berliiniin, muut tulivat reilu tunnin myöhemmin toisella lennolla ja siitä jatkettiin eteenpäin vuokra-autolla. Matkalla tosin kävi sellainen onnellinen sattumus että samalla lennolla oli randomisti pari kaveria, eli käytiin sitten poikien kanssa aamukaljalla (smoothie minun tapauksessani) kun pojat odotteli jatkolentoa ja minä muuta porukkaa :)

Hieno uusi CE-paita ja järjestelmälliset pakkausmuistiinpanot.

Täällä vedettiin sitten pari päivää kevyttä viimeistelytreeniä, ja lauantaina oli naisten kisa. Päivä alkoi miekkailulla klo 8, joten oma aamuni alkoi kylmä/kuuma-suihkulla jotta varmasti heräisin kunnolla, sekä aikaisella aamiaisella. Kisassa oli mukana 37 naista, joten ensimmäistä kertaa itselleni tuli oikeasti kisassa vain yksi pisto kaikkien kanssa, niin kuin kuuluukin. Miekkailu meni ihan kohtuullisesti omaan ja kisan tasoon nähden, en turhautunut tai nuupahtanut pahasti missään vaiheessa, en nöyristellyt kovienkaan vastustajien edessä ja onnistuin kääntämään joitain tiukkoja matseja voitoiksi. Muutama pisto lisää olisi ehdottomasti ollut otettavissa, mutta siihen tarvitaan taas vähän lisää kokemusta ja kanttia. Opin taas paljon siitä millaisella tyylillä saan tulosta aikaiseksi, ja ennen kaikkea harvoin on ollut noin kivaa miekkailla. Oltiin Eevin kanssa miekkailupari, mikä oli hauskaa. Totesin kyllä jossain vaiheessa päivää että olipa kiva miekkailla vain naisten kanssa kun useimmat pistot olivat kevyitä pistoja hihasta eikä sellaisia runnomispistoja joista saa mustelmia, mutta taisin olla väärässä: suihkussa käydessä huomasin että kyllä niitä mustelmiakin oli kertynyt. Olin vain kai ollut ihan tosissani keskittyneessä tilassa siellä :D Hyvä niin.

Miekkailun jälkeen verrasin vähän ja ehdittiin käydä kämpillä ennen uintia. Uinti on jotenkin se laji johon nykään kasaan itselleni eniten paineita. Nytkin ennen uintia fiilis kuivalla maalla oli lähinnä tärinää, pahaa oloa ja hengenahdistusta, mutta onneksi vedessä tuntui ihan hyvältä. Uinti käytiin pitkällä radalla, mikä itselleni oli vasta toinen kerta. Muut olivat kirkkaasti nopeampia, joten keskityin vaan omaan tekemiseen. Uinti menikin oikein hyvin, uin 3:02,75 eli nopeammin kuin lyhyellä radalla toukokuussa! Lyhyen ja pitkän radan eroksi lasketaan n. 4-5sek, eli tuo oli kirkkaasti ennätys! Silti tuntui siltä että vähän olisi ollut rutistettavissa lisääkin, nyt toinen 50m oli vähän hidas, vasta sen jälkeen aloin laittaa kunnolla pökköä pesään ja loppu tulikin hyvin. Aika olikin 9sek nopeampi kuin se viime syksynä uitu edellinen pitkän radan aika.

Uinnin startti videolta tallennettuna. Olen tuo kaikista kauimmaisin.

Taas pienen huilin jälkeen oli CE:n aika. Lämmittelyssä ammunta oli vähän ailahtelevaista: muutaman starttiharjoituksen aikana esim. ammuin ensin tosi surkeasti ja heti perään uuden ammuntaennätyksen, 10,01 sek :D Niinpä lähdin taas kisaan vaan keskittymään omaan tekemiseen. Ensimmäinen ammunta meni ihan kohtuullisesti, samoin toinen, kolmas oli vähän hidas ja viimeinen taas ihan ok. Ei mitään tosi hyviä, mutta sellaista perusvarmaa tekemistä, ja kun se perusvarma alkaa olla 10-20sek parempaa kuin vuosi sitten niin se on jo ihan ok. Aikalailla samoihin taisi mennä kuin Uppsalassa. Juoksu oli rankkaa, mitä sitä kaunistelemaan. Saatiin hyvä kisa aikaiseksi yhden puolalaistytön kanssa, juoksin ihan sen kannoilla peesaten koko ajan, kunnes viimeisessä ammunnassa tytön konsepti taisi hajota täysin ja pääsin kirkkasti ohi. Maalissa olin sitten puoli minuuttia nopeampi. Oma kokonaisaika oli 16:20, eli jos oletetaan että rata oli samanpituinen kuin Uppsalassa (miltä se kyllä tuntui ja vaikuttikin) niin aika oli kokonaisen minuutin nopeampi kuin siellä. Kyllä ne kolme kirjainta selässä (FIN) saavat ihmeistä aikaan jaloille. Kuulemma askeleeni näytti koko ajan paljon kevyemmältä kuin puolalaistytön, ja kaikki olivat ihan varmoja että pyyhkäisen ohi hetkellä millä hyvänsä, valitettavasti en vaan onnistunut muuntamaan hyvää askelta kovemmaksi vauhdiksi. Joka kerta ammuntaan tullessa kyllä huimasi niin paljon etten käsitä miten olen onnistunut osumaan siihen tauluun, ja muistan ajatelleeni juoksussa jo toisella kierroksella että on ihan käsittämätöntä että teen tällaista rääkkiä itselleni ihan vapaaehtoisesti :D Kun kisan jälkeen tein kuolemaa ruohikolla niin valmentajankin viimeiset sanat oli "yritä päästä ylös sieltä jossain vaiheessa"... Onneksi ne kuolema-tuntemukset unohtuvat aika nopeasti ja päällimmäiseksi jää fiilis siitä että kisaaminen on kivaa.

Valitettavasti hevosia ei riittänyt kaikille, eli en päässyt ratsastamaan, mikä kyllä harmitti. Kisa oli tosi kovatasoinen, voiton vei Oktawia Nowacka, joka on m.m. viime vuoden maailmancup-voittaja, ja muutenkin ihan maailman kärkinaisia paikalla. Tätä en ihan ollut tajunnut tänne keväällä ilmoittautuessa, viime vuonna kisa oli mukavan pieni ja joukossa myös aloittelevia puolalaisjunnuja. No, ainakin olen nyt nähnyt kunnolliset isommat kisat ja saanut sen ensimmäisen kokemuksen, mikä seuraavalla kerralla varmasti auttaa suorittamaan taas vähän kovempaa jos onnistun löytämään vähän sopivamman tason kisoja. Sen verran kivasti kuitenkin ennätykset paukkuivat että ei kauheasti sen enempää voi itseltään vaatia, vaikka tuloksellisesti vähän floppi olikin. Vaikean talven jälkeen oli tiedossa että vauhtikestävyys ei vielä ole ihan sillä tasolla minne sen pystyn saamaan, ja nyt kyllä tuntuukin kroppa siltä että se on kyllä suorittanut ihan ylärajoillaan eilen.

Näillä mennään.

Oppirahoja siis makseltiin niinsanotusti, ja antoisaa oli! Oli myös hauskaa tavata muita 5-ottelijoita ja saada uusia kavereita. Eiköhän samoja naamoja näe vielä tulevaisuudessakin kisoissa :) Ja hei, meitsi sai ensimmäisen maailmanrankingpisteensä! Pahoittelut jotakuinkin olemattomasta kuvamateriaalista, taisin keskittyä vähän olennaisempiin juttuihin eilen...

Oulun kesäkisat

Jaahas, taas on tullut miekkailtua. Olin viikonloppuna käymässä Oulussa, ja osallistuin sitten samalla Oulun Miekkailuseuran järjestämiin hulppeisiin kesäkisoihin. Näissä kisoissa kisasysteemi oli vähän omanlaisensa. Naiset ja miehet yhdistettiin samaan sarjaan, ja henkilökohtaisen kilpailun jälkeen käytiin joukkuekilpailu, jonka joukkueet muodostettiin yksilökilpailun alkusarjan perusteella mahdollisimman tasaisiksi.

Ensimmäistä kertaa Oulussa! Team HN5O edustaa.

On aina vähän tympeää joutua miekkailemaan tosissaan miehiä vastaan, ja taisin huokaista vielä vähän syvempään kun näin alkeräni: se ainut erä jossa oli vain yksi tyttö, eli minä. No, eipä siinä mitään, kaikki on voitettavissa ja matseja ei kannata etukäteen hävitä. Ensimmäisenä sain vastaan taitavan pojan, mutta matsi oli ihan kohtuullinen, hävisin 5-2. Seuraava matsi oli aika hyvä, sain hyvin pidettyä malttini, mutta ajan lähestyessä loppuaan aloin vähän hoppuilla ja vastustaja sai mokani hyödynnettyä, lopputulos 5-3. Sitten tulikin kylmää kyytiä ensin tosi pitkältä ja sitten aika taitavalta vastustajalta, ja kun se ehkä helpoin matsi joka ehdottomasti olisi pitänyt voittaa oli viimeisenä, ei siitäkään enää tullut mitään. En kertakaikkiaan onnistunut kasaamaan itseäni kun otti jo päähän ihan vietävästi, ja "pakkovoittaa"-fiiliksellä hätäilin ja mokailin ihan liikaa, ja tein homman vastustajalle helpoksi. Tästä sitten jatkettiin aikalailla hetimiten cup-otteluun, joka meni myöskin ihan penkin alle. Olisi varmaan pitänyt käyttää matsissa jotain taukokeinoja tai jotain jolloin olisin saanut koottua itseäni, mutta nyt se oli aika nopeasti ohi eikä kyllä jäänyt paljon muisteltavaa. Huooh koko yksilökisa.

Venailua, hengailua ja välipalaa.

Joukkuekisan piti sitten alkaa kohtapuoliin, mutta koska moni innokas miekkailija oli ilmoittautunut myös säilä- ja/tai florettikisaan, jouduttiin joukkuekisaa siirtämään aikalailla. Verrasin uudestaan varmaan seitsemän kertaa kunnes en enää viitsinyt, ja sitten tietysti kävi taas perinteisesti että yhtäkkiä kajahtaa jostain kutsu mennä alueelle ihan kylmiltään. Eihän siitä sitten mitään tullut ja hävisin tutulle treenivastustajalle jota vastaan oli ollut tosi hyviä matseja ja voittoja edellisellä viikolla ihan satanolla. Huooh taas. Onneksi muut joukkueen jäsenet onnistuivat tsemppaamaan. Seuraava vastustajani oli tosi taitava, mutta onnistuin olemaan olematta ihan märkä rätti. Viimeinen vastustaja oli sitten se sama jolle hävisin 5-3 omassa alkuerässä, ja päätin että tuosta haluan kyllä revanssin. Olin epähuomiossa joutunut joukkueen ankkuriksi, ja olimme häviöllä kai 37-40. Päätin että kolme minuuttia on pitkä aika ja yhtäkään pistoa en anna ilmaiseksi, ja jotenkin sain vihdoin psyykattua itseni hyvään vireeseen. Sain hyvällä maltilla hyödynnettyä vastustajan mokia ja napsittua pisto pistolta ja kai pari tuplaakin. Kun aikaa oli 33 sek jäljellä totesin että kohta tulee kiire, ja päätin toteuttaa yllätyshyökkäyksen, ja onnistuin saamaan siitä kunnollisella flessillä piston ja kuromaan etäisyyttä, ja joukkuetoverit hurrasivat. Taistelin loppuun asti ja voi sitä epätoivoa kun aika loppui tilanteessa 42-41. Yksi pisto! Siihen loppui se miekkailupäivä.

Joukkueet kättelyssä ja numerot taulussa sen typerän täpärän tappion jälkeen. Kuva Oulun Miekkailuseura.

Omalta osaltani surkeaa miekkailua siis viimeistä matsia lukuun ottamatta. Jollain ihmeen ilveellä pitäisi oppia tuntemaan omia mielenliikkeitä ja fiiliksiään vielä paremmin, jotta onnistuisi nousemaan sieltä epätoivon suosta, tai mielellään olemaan joutumatta sinne. Onneksi kuitenkin se viimeinen matsi oli se paras, jotta viimeiseksi sentään jäi hyvä fiilis. Yritetään löytää se ensi kerralla alusta saakka...

Uppsala revisited

Nyt on palattu Uppsalan reissulta, ei kuitenkaan vielä palauduttu, ihan zombiena täällä kirjoittelen. Olin kotona vähän ennen aamukymmentä, saamuin sohvalle kuin kynttilä ja heräsin kun puhelin soi vähän ennen yhtä... rankkoja nämä kisareissut näemmä!

Perjantai-iltapäivällä siis poimin reissuseuralaiset kisikseltä ja suunnattiin hyvissä ajoin kohti Turkua, jossa tehtiin maanmainio ruoka-pitstop ennen kuin suunnattiin satamaan. Satamassa vähän hihiteltiin kun kuultiin radiosta että samassa laivassa on myös Suomen kovimmat bilettäjät, ja meidän suunnitelma oli vain nukkua... Onneksi nukuinkin ihan kohtuullisesti, kiitos siitä kuuluu epäilemättä korvatulpille, jotka eliminoivat pahimmat bileäänet. Aamulla sitten perusteellinen aamupalatankkaus ja keula kohti Uppsalaa.

Kisa käytiin tällä kertaa kokonaan Fyrishovin urheilukompleksissa. Aloitettiin miekkailulla aamulla vähän ahtaassa miekkailusalissa. Ehkä ensimmäistä kertaa ikinä ei tullut kauhea kiire ennen miekkailua, vaikka en aloittanut verraa mitenkään kohtuuttoman aikaisin. Ehkä sitä on vihdoinkin oppinut jäsentämään sen verryttelyn sopivasti! Jalat tuntuivat tuoreilta ja käsikin toimi, ei siis huolta. Otettiin kaksi kahden piston kierrosta, paitsi sisäiset ottelut hoidettiin ensin kaikki pois alta. Miekkailu meni omasta mielestä ihan kohtuullisesti. Aina voisi ottaa enemmän pistoja, mutta ei tullut mitään megasuuria hölmöilyjä, jäätymisiä ja turhautumisia niin kuin joskus. Yhtä poikaa vastaan hävisin ensimmäisellä kierroksella molemmat pistot kun en vienyt omia pistoja loppuun asti vaan ne jäivät liian kevyiksi hipaisuiksi, mutta onnistuin sitten korjaamaan tämän hyvin toiselle kierrokselle ja ottamaan ne kaksi pistoa, mikä oli mukavaa. Miekkailtiin siis miehet ja naiset samassa sarjassa, mikä aina tekee sen että niiltä taitavilta pojilta on tosi vaikea ottaa niitä pistoja. Haluaisin uskoa että jos oltaisiin miekkailtu vain naiset keskenämme niin tulos olis voinut olla vähän parempikin.

Miekkailun jälkeen koitti sitten se outo ruokatauko. Tämä oli minulle aika turha, ei ollut mitään ruokahalua kun vain jännitti uintia. Onneksi uintia sitten aikaistettiinkin vähän. Viime vuonna ihmettelin kun yksi uimarityttö vähän kritisoi Fyrishovin allasta, mutta nyt taas itse vuoden kokeneempana joudun kyllä yhtymään siihen, että on tullut uitua paremmissakin olosuhteissa. Vesi on aika kylmää, merkinnät sienissä ja pohjassa niin haalistuneet että etäisyyttä seinään on tosi hankala hahmottaa, ja starttipalli jotenkin tosi vaikea. Verryttelyssä yritin sitten vertymisen ohella päästä sinuksi olosuhteiden kassa. Jostain syystä jännitin uintia ihan mielettömästi, kai sitä alkaa laittaa itselleen aika paljon paineita tässä lajissa. Uinti tuntui sitten aika kauhealta. Muistan että yhden käännöksen jälkeen tuntui että jalat vaan jähmettyi, ja kumman monta ajatusta ehtii ajatella siinä hetkessä: "En pysty enää potkia, en vaan JAKSA, SASKIA NYT POTKIT Saskia tää on kisa, POTKI!!" :D Potkin ja kauhoin sitten loppuun saakka ja olin kyllä harvinaisen finaalissa maalissa. Aika 3:03,04 ei herättänyt hirveästi tunteita suuntaan jos toiseenkaan. Aina olisi kiva uida ennätys, mutta olin sopinut itseni kanssa että alle 3:05-aikaan pitää olla ihan tyytyväinen. Ihan riittävän hyvä siis.

Näytän ihan kuolevalta :D Taidan yrittää ravistella yläkroppaa rennoksi matkalla ammuntaa.

Uinnin jälkeen oli ihan hirveä olo. Huimasi ja pyörrytti ja oksetti ja sekä kädet että jalat tärisi. Kevyt loppuverra vähän helpotti sitä, ja sitten oli vaan pakko alkaa keskittyä CE:hen. Rata oli harvinaisen kiva, juostiin kokonainen 800m mikä on henkisesti jotenkin miellyttävämpi kuin kaksi 4oom lenkkiä, ja aika paljon ruoholla mikä on aina mukavaa. Shoot-in aika meni ihan mukavasti, otin tuntumaa ammuntaan ja vähän juoksutekniikkaa, kroppa oli jo lämmin. Lähtö tapahtui takaa-ajona, lähdin 54sek johtajan perään, ja siinä välissä pari tyttöä. Ensimmäinen ammunta ei olltu huippu muttei huonokaan, mutta ohitin siinä jo yhden tytön joka oli lähtenyt 17 sek ennen minua. Halusin tällä kertaa keskittyä ennen kaikkea hyviin ammuntoihin, joten otin ensimmäisen ja toisen kierroksen juoksua aika iisisti. Toinenkin ammunta oli hyvä, se taisi olla 8 laukausta. Yritin olla joka kerta ammunnassa tosi keskittynyt omaan juttuun, ja vihdoinkin tässäkin lajissa tuli kisassakin parannusta: kaikki ammunnat menivät alle 30sek! Olen tehnyt treeneissä paremminkin, mutta kisassa se on aina vähän eri juttu. Kolmannella kierroksella alkoi juoksu vähän painaa, mutta viimeiselle kierrokselle yritin ja toivottavasti onnistuinkin vähän kiristämään vauhtia ja pitämään tekniikkaa kasassa. Juoksu siis kulki paremmin kuin olin uskaltanut toivoakaan.

Lopputulos siis naisten yhdistetyssä sen+jun-sarjassa toinen sija. Ei mitään huippusuorituksia, mutta ihan hyvä suunta, ja etenkin kuntolajit olivat jopa vähän positiivinen yllätys kevään takaiskujen valossa. Ja se ammunta ilahduttaa että vihdoinkin se ei ollut ainakaan huonoa. Ennen kaikkea oli tosi hyödyllistä kisata, jännitin ihan yllättävän paljon mikä on varmasti vienyt voimia aika paljon kun nyt näin väsyttää. Oli muuten ihanaa kun oli oma kuski mukana, oli ihan huippua saada keskittyä tekemiseen kun joku muua hoiti suurimman osan ylimääräisestä organisoinnista. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää!

Palkinnoksi aina hyödyllinen uimalakki :)

Innosta piukeena - kisakauden avauksen ennakkotunnelmia

Viikonloppuna päästään siis vihdoin kisaamaan! Reissu suuntautuu Uppsalaan, jossa olisi tiedossa neliottelukilpailut. Ratsastusta ei siis ole tässä kisassa mukana, mikä harmittaa vietävästi. Olin jo ehtinyt haaveilla mahdollisuudesta arpoa taas itselleni ihanan Zansibar-hevosen, mutta minkäs teet. Tässä on kuitenkin hyvä tilaisuus päästä vetämään hyvä CE, miekkailu ja uinti ja katsomaan missä mennään niissä lajeissa. Toinen vaihtoehto olisi ollut lähteä parin viikon päästä Tarttoon, mutta se on masters-kisa eli ammunta ja juoksu ovat erikseen ja uintimatka vain 100m, eli ei siinä olisi ollut paljonkaan järkeä meikäläisen kannalta.

Kisamuistoja viime vuodelta

Nyt on siis viimeisten kisavalmistelujen aika! Pari viimeistä päivää vähän kevyempää treeniä kuin normaalisti ja reissusuunnitelmien viimeistely. Meitä lähtee pari junnua, niiden valmentaja ja minä, ja ollaan taas suunniteltu megatehokas reissu: lähtö perjantaina iltapäivällä, yö laivassa, kisa lauantaina, paluu taas yö laivassa ja kotona suununtaiaamuna. Hyvä tuuri vaan siinä, että se perjantain menolaiva on joku NRJ Extravaganza superhypermegabileristeily... Ei auta muu kuin varustautua korvatulpilla ja mennä akaisin nukkumaan.

Tavoitteena yhtä hyvä juoksu ja parempi ammunta kuin viime vuonna. Onneksi numerolappu yleensä piristää jalkoja kummasti!

Kisan suhteen ei ole sen suurempia odotuksia, kuin että olen utelias näkemään miten kulkee. Juoksukunto ei omasta mielestä ole vielä kovin hyvällä tasolla, mutta ammunnan suhteen olen viime aikojen treenitulosten valossa aika optimistinen. Kunhan vain onnistun pitämään pään kylmänä ja keskittymään omaan tekemiseen niin sen pitäisi sujua myös kisassa. Uinnistakaan en oikein uskalla toivoa liikoja, vaikka siinäkin treenit ovat menneet vahvasti oikeaan suuntaan. Tällä kertaa miekkailu myös aloittaa päivän ja altaaseen päästään vasta sen jälkeen, joten toivottavasti se ei paina kropassa. Miekkailu siis tosiaan on heti aamusta, mikä vaatii meikäläiseltä hurjaa psyykkausta että pysyn hereillä ja keskittyneenä. Aikataulu on muutenkin vähän hassu, miekkailun jälkeen on kunnollinen lounastauko ennen uintia. Kuka haluaa syödä kolmen ruokalajin lounaan ennen kisauintia?! Mieluummin vaan suoraan altaaseen, kisapäivänä ei yleensä muutenkaan ruoka maistu. No, jää nähtäväksi kuinka tuo konsepti toimii...

Joka tapauksessa kiva päästä kisaamaan, wish me luck!