Kaikilla on huonoja päiviä

Tapasin tässä taannoin vanhoja opiskelukavereita, joita tulee nähtyä ihan liian harvoin.  Näiden ihmisten kanssa tuli joskus vietetty paljon aikaa, mutta nykyään seurataan kai toistemme elämää lähinnä somen kautta. Small talkin lomassa pari mimmiä sitten totesi, että Saskian elämä on sellaista jollaiseksi kuvittelen oman elämäni sitten kun se on täydellistä.

Lemppari salipaita.

Onneksi en jäänyt tilanteessa ihan niin sanattomaksi kuin näin jälkikäteen voisi kuvitella, vaan totesin että hei eihän se ole mitään todellista! Ihanaa että joku ajattelee noin, mutta itse yritän ainakin pitää mielessä sellaista medialukutaitoa, että muistutan itseäni niistä realiteetetista joita ei somemaailmassa tuoda esiin. Kenenkään elämä ei ole täydellistä ja kaikilla on huonoja päiviä! Lisäksi kaikkihan valitsee mitä siellä somessa julkaisee, ja useimmilla se julkaisukynnyksen ylittävä sisältö on sitä viikon parasta antia. Siihen väliin mahtuu paljon muutakin.

Paska viikko, vielä paskempi päivä ja kaunis auringonlasku viime talvena

Itse kuulun myös niihin jotka arvostavat sitä kun joku uskaltaa tuoda ilmi niitä huonompiakin hetkiä, koska vertaistuki on yllättävän arvokasta. On tosi inhimillistä että tuntuu lohduttavalta että jostain muustakin tyypistä tuntuu tältä, jos itsellä on synkkä hetki. Itse kuitenkin tykkään myös inspiroitua niistä muiden täydellisistä hetkiä, kunhan muistaa olla lannistumatta niistä. Kaikilla on se oma juttu jossa ne on ihan ylivertaisia, joku jaksaa treenata vähän keskivertoa enemmän kun taas joku toinen saattaa pitää kunnialla kahta kakaraa hengissä ja täysjärkisinä, ja kolmas vetää ammattitaidolla aamuvuoroja duunissa. Olkaa hei ylpeitä niistä omista jutuista älkääkä takertuko siihen mitä muut tekee paremmin!

Rekvisiittana lainakoira

Treenileiri

Taas on tullut treenailtua! Oma seurani järjesti ansiokkaasti  elokuun alussa viikonloppuleirin, jossa päästiin porukalla treenaamaan kunnolla. Leiri alkoi perjantai-iltana pienellä jumpalla ja kevyehköllä uinnilla Malmilla, vielä ei otettu mitenkään kaikkia mehuja irti. Lauantai-aamu alkoi samanlaisella setillä, altaassa tosin oli jo vuorossa nopeustreeniä. Ei taas ole vähään aikaan tullut uitua kunnolla porukassa, tunnin treeni menee yllättävän nopeasti kun on seuraa ja vaan tahkoaa menemään. Ja sitä paitsi voi olla ihan vähän tyytyväinen itseensä kun potkusetissä tekee vähän vähemmän kuolemaa kuin osa porukasta :D

Tästä sitten jatkettiin kisahallille miekkailemaan. Sielläkin tehtiin tunnin tehokas treeni erikoistilanteita, joka sekin meni hyvässä ohjauksessa yllättävän nopeasti. Onneksi, koska oma miekkailu oli ihan kauheaa varsinkin loppua kohti. Ehkä maailman turhauttavin laji välillä. Kisahallilta siirryttiin sitten reippaassa tahdissa kohti Peikin tallia ratsastustunnille. Oli kiva päästä testaamaan uutta hevosta, opettajaa ja ympäristöä! Totesin muun muassa että olen vähän pilalle hemmoteltu Keravan mainioissa oloissa, kun meidän ryhmällä on aina koko iso maneesi tai kenttä käytössä jossa karautella ympäriinsä. Nyt kenttä oli liian märkä ja jouduttiin maneesiin jossa oli samalla myös koulurataharjoitus, ja ahdisti oudon muotoinen tila ihan hirveästi. Ratsastus meni kuitenkin ihan ok.

Juoksutreenin jälkeen punanaamaiset leiriläiset jaksoivat vielä poseerata kuvassa.

Tästä lähdettiin sitten vielä kohti Eläintarhan kenttää kohti treeniä jonko kohdalla luki leiriohjelmassa "kova juoksu". Verrattiin kunnolla ja sitten lähdettiin tekemään sitä kovaa sarjaa, lyheneviä matkoja kiihtyvällä vauhdilla radalla. Käytin ensimmäistä kertaa omasta kellosta kunnolla ajanotto-ominaisuuksia, mikä oli yllättävän hyödyllistä kun pystyin seuraamaan vauhtia. Niinpä sain kaikki matkat kivasti kiihtymään niin kuin oli tarkoitus. Kotiin päästyäni katsoin fitbitistä päivän kulutusta ja totesin että olen yli 3000 kaloria miinuksella ja rupesin lappamaan pastaa kurkusta alas tietäen, että huomisesta ei tule mitään ellei saa vajetta paikattua aika tehokkaasti. Oli muuten vähän tekemistä :D
Sunnuntaiaamuna oli sitten aika jäykkää porukkaa altaan reunalla aamujumpassa. Aamujumpan ohessa juteltiin vähän uinnin kisaverrasta, ja siinä vaiheessa kun koutsi ilmoitti että seuraavaksi on vuorossa kisaverra ja sitten kaikki ui kisamatkan täysiä, ei muuten paljon hymyilyttänyt. Olin ihan vakavasti sitä mieltä että eihän tässä nyt ole mitään järkeä mennä väsyneellä kropalla uimaan huonoa aikaa. Kiltisti verrytellessäni kuitenkin tajusin, että porukassa oli aika monta jolle se kisasuorituksen harjoittelu tekee ihan tosi hyvää ja lähdin tietoisesti muuttamaan asennettani taas positiivisempaan suuntaan. Entäs sitten vaikka itse uisinkin huonosti, ei se merkkaa mitään?! Ja lopulta menikin ihan hyvin, uin muistaakseni 3:00,7 mikä taitaa olla nopein ikinä treeneissä uimani aika. Vähän verraa väliin ja sitten 100m täysiä. Tuntui muuten mukavan lyhyeltä matkalta! Verran jälkeen vielä 50m täysiä, ja tässä taisin vahingossa tehdä uuden ennätyksen, 36,7! Jee! Loppuun vielä pari kertaa 25m täysiä, nämä oli aika huonoja. Niin ja loppuviesti jotta päästiin vähän nauramaankin rankan treenin lopuksi.

Porukan kollektiivinen fiilis sunnuntaiaamuna. Treenattiin niin intensiivisesti että kuvamateriaali leiristä on lähes olematonta.

Päivä jatkui miekkailukisalla. Tässä oli huomattavasti parempi fiilis kuin eilisessä miekkailussa, onnistuin kääntämään joitain tiukkojakin matseja voitoiksi. Olin ihan hyvillä mielin kunnes katsoin tuloslistaa joka ei vastannut fiilistä ollenkaan, ja teki mieli taas paiskoa ovia. Nielin kuitenkin kiukkuni ja suuntasin aseen nosteluun, jossa opittiin taas uusia tapoja kehittää ammuntaa kotona. Lopuksi suunnattiin vielä tekemään kevyt juoksutreeni ikään kuin loppuverraksi eltsuun. Vaikka porukka oli aika ryytynyttä ennen tätä, uskon että tämä treeni elvytti aika hyvin, ainakin itse tuntui paljon paremmalta sen jälkeen kuin sitä ennen. On tosin hauskaa välillä verrata miten erilaista on treenata eri porukoissa: tehtiin alamäkirullauksia vakiopaikassa jossa olen tehnyt niitä aika paljon toisenkin treenikaverin kanssa, joka on hyvä juoksija. Alamäkirullauksessa kun idea on että antaa rullata niin pitkälle kun menee, en ikinä pääse yhtä kauas kuin tämä kaveri. Nyt kun taas annoin rullata niin pitkälle kuin menee pääsin huomattavasti pidemmälle kuin kukaan muu (sori kaverit mutta olen ihan varma että olette jarruttaneet jos vauhti hyytyy niin aikaisin), ja olen ihan varma että muut mulkoilivat minua kuin jotain mokomaa ylisuorittajaa :D

Oli hauska treeniviikonloppu! Kummasti saa itsestään irti enemmän porukassa ja kun joku muu on tehnyt ohjelmat ja itse vaan toteuttaa. Kehittäviä settejä nämä.

Kesätreenejä

Kesälomassa on se hyvä puoli, ettei juurikaan tarvitse laittaa energiaa arkisiin asioihin kuten työntekoon, vaan voi keskittyä treenailuun hyvällä omallatunnolla. Itse olen viettänyt aktiivilomaa Tahkon mökillä. Tässä siis pitkästä aikaa treenikuulumisia yhden kesäviikon treenien muodossa:

Ma: viikon aloitus altaassa. Uin easy-hard-vaihteluita eikä oikein kulkenut. Iltapäivällä pulahdin myös Syväriin, (joka oli jääkylmä), kun lähdettiin rannalle muun muassa visiteeraavaan Anskun kanssa. Illemmalla sitten salille, jossa paukuttelin menemään kyykkyenkat. Tahko Span sali on yllättävän erinomainen ja hyvinvarusteltu. Lisäbonuksena siellä saa useimmiten treenailla yksin, jolloin voi laittaa omat musat kajareista ja popitella menemään täysillä. Kyykkyenkkojen taustalla soi Keliksen Bossy.

Ti: samanlaista settiä kuin eilen eli uintia ja salia. Uinti kulki jo paremmin, kun uin kovia finstoja. Lisäksi koutsailin siskoa joka on myös uinut ahkerasti lomalla ja kehittynyt huikeasti. Sisko tosin meinasi kuolla nauruun kun harjoiteltiin rennompaa käsivetoa uimalla Tarzania... Penkistä ei ihan noussut enkat tänään. Kun treenaa kaksi kertaa päivässä on kiva että edes se toinen treeni kulkee!

Ke: kun treenailee fiiliksen eikä säiden mukaan menee välillä vähän pieleen. Tänään sitten juostiin kaatosateessa. Eteisessä kenkiä pukiessa törmäsin siskoon jolla oli samanlaiset suunnitelmat joten lähdettiin sitten yhdessä. Tämä tarkoitti minulle mukavan iisiä vauhtia, joten juoksin loppuun vielä parin kilsan ylimääräisen loppulenkin, yhteensä joku vajaat kymppi. Iltapäivällä paukautin Kuopioon miekkailemaan, mikä oli tosi hauskaa pitkästä aikaa.

To: salille kävellen. Siellä tänään takajalkoja niin että tuntuu. Se on kumma miten salilla fiilikset vaihtelee jatkuvasti siitä että olenpa vahva ja lihaksikas siihen että tekee täysin kuolemaa. Molemmat tuli koettua taas tänään.

Pe: treenikaveri Heli saapui seuraksi muutamaksi päiväksi. Käytiin uimassa, itse uin pitkästä aikaa kunnon pitkän treenin, 4km. Illalla vielä kävellen syömään.

La: yllätin itseni täydellisesti lähtemällä pienelle vaellukselle. Olen aina vihannut kävelyä, tai ainakin hevosenhoitaja-vuosieni jälkeen mutta näköjään ne traumat alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Käveltiin tosi mäkisenä tunnettu retkilatu-reitti, 20,0km ja aikaa käytettiin 4t 10min. Oivallista peruskuntotreeniä! Tuloksena noin tsiljoona hyttysenpuremaa pohkeissa.

Seppo-koira pääsi vaellukselle mukaan. Seppoa voi seurata fb:ssä sen omalla Seppothedog-sivulla ja instagramissa nimellä seppothedogofficial!

Su: aurinkoinen vapaapäivä! Meni pikkuisen paljon paremmin putkeen säiden mukaan treenaaminen ja eläminen loppuviikosta. Täydellinen päivä kaikin puolin! Illansuussa vielä käveltiin leikkipuistoon siskonpojan kanssa.

Tällä viikolla tuli itse asiassa yllättävänkin paljon ihan pitkää peruskuntotreeniä. Lisäksi muutamat kehonhuoltosessiot ja mahtavaa seuraa, niin mikäs tässä on elellessä. Toivottavasti muillakin on yhtä ihanaa!

Flunssakauden hittituote: inkiväärimehu

Syksyllä ennen pm:iä olin yhdessä tilaisuudessa, jonne oli hommattu paikalle baari. Koska kisat lähestyivät en lätrännyt viinojen kanssa, mutta intouduin kokeilemaan drinksujen alkoholittomia versioita. Suosikikseni pääsi mukavan kirpakka drinkki, jonka salaiseksi aseeksi osoittautui inkivääri. Baarimikko valotti mielellään drinkin sisältöä, ja kertoi inkiväärin olevan drinkissä mehun muodossa. Näytti vielä pullonkin ja kertoi sitä olevan ihan tavallisissa ruokakaupoissa. Ja että inkivääriä on tosi haastavaa itse mehustaa, mikä käy järkeen.

Tästä intoutuneena etsin pullon lähimmästä suuremmasta ruokakaupasta ja ryhdyin laittamaan siitä esimerkiksi aamusmoothieen. Siitä tulee ihanan raikas maku, ja kivasti boostia vastustuskyvylle näin flunssakautena. Olen vaahdonnut tästä koko talven lähipiirilleni ja yllättävän harva - itseni mukaan lukien - on ikinä kuullutkaan inkiväärimehusta, joten päätin vaahdota siitä täälläkin. Itselläni tämä on päässyt keittiön vakiovarustukseen!

Panostus yöelämään

... tai pikemminkin sen puuttumiseen. Eli hyvään uneen.

Olen jo pitkään harkinnut pimennysverhoja, ja kun tässä syksyllä kohdalle osui hyvännäköiset verhot kerrankin tarjouksessa, tartuin tähän. Sopivatkin vielä kuin nakutettu, ei siis tarvinnut ryhtyä mihinkään ompelupuuhiin (tai potea huonoa omatuntoa siitä ettei aio ryhtyä niihin, jos ihan rehellisiä ollaan). Olen ollut jopa vähän yllättynyt siitä kuinka hyvät ne ovatkaan olleet. Kuten useimmat ihmiset, niin nukun kyllä valoisassakin riittävän väsyneenä varsinkin päikkäreitä, mutta ainakin oma subjektiivinen tuntemus on että olen nukkunut paremmin öisin pimeämmässä. Jossain metsän keskellähän moisia ei edes tarvitsisi, mutta ainakin omassa pihassani on valoja jotka väistämättä valaisevat sisällekin. Ehdoton suositus siis pimennysverhoille!

Autenttinen kuva pian heräämisen jälkeen

Toinen, vielä suurempi panostus on ollut uusi sänky. Siitäkin olen haaveillut ja puhunut pitkään, ja nyt sain sen osittain synttärilahjaksi, jolloin oli mahdollisuus panostaa vähän kunnollisempaan sänkyyn. Vanha oli jostain teinivuosilta ja auttamatta aikansa elänyt, vaikka ihan mukava olikin. Mutta uusi on kyllä sellainen prinsessasänky että! On ihana kiivetä (kyllä, se on niin korkea että hobitin täytyy kiivetä sänkyyn mikä hassulla tavalla tuntuu superylelliseltä) sänkyyn ja tuntea että sänky oikeasti joustaa oikeista paikoista ja tukee sieltä mistä pitää. Itselläni esimerkiksi on jo luonnostaan melko leveät hartiat, jotka varsinaisesti eivät ole kaventuneet uinnin lisääntymisen myötä. Uusi sänky on hartioiden kohdalta pehmeämpi, joten olkapää uppoaa sinne mukavasti jolloin rintakehä ei painu ihan kasaan kuten vanhassa sängyssä. Sellainen champagne problem on leveämmän sängyn myötä kuitenkin ilmennyt, että jos nukun sängyn toisella puolella niin on turkasen pitkä matka kömpiä sammuttamaan herätyskelloa yöpöydällä...

Less is more

Mikä siinä onkin, että englanninkieliset kliseet mukamas toimivat niin hyvin otsikkoina?! Myönnän, että otsikoinnissani on ehdottomasti parantamisen varaa :D

Joka tapauksessa, on aika raportoida uusista tuulista meikäläisen treenissä. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että voisi olla kiva jos olisi oma valmentaja. Olisi kiva saada urheilijana se kokemus siitä että joku muu vastaa tekemisistä. Juttelin tästä yhden valmentavan kaverin kanssa jo viime syksynä, mutta silloin hommaa ei vielä saatu tulille.

Nyt kuitenkin sattui hyvä tilaisuus, ja tosiaan saatettiin alkusyksystä alulle valmennussuhde yhden kaverin kanssa. Etukäteen ihan suoraan sanoen hirvitti kovasti, pystynkö antamaan niin paljon lankoja käsistäni. Ettäkö antaisin jonkun muun päättää menemisistäni? Miten saan jonkun muun määräämät treenit sopimaan omiin aikatauluihini? Entä jos se käskee treenaamaan ihan liian kovaa ja homma menee ihan päin peetä?

Muutaman viikon kokemuksella voin nyt sanoa, että kannatti. Olen saanut hommasta irti juuri sitä mitä lähdin hakemaan: joku muu, joka on vähän oman elämäni ulkopuolella näkee juuri minun kokonaisuuteni paljon selkeämmin kuin minä itse, ja omaa ammattitaitonsa ja näkemyksensä avulla paremmat edellytykset saada se peräänkuulutettu kokonaisuus toimimaan. Valmentajani tuntee historiani 5-otteluajalta aika hyvin mikä myös varmasti auttaa asiaa. Niinpä ollaan lähdetty liikkeelle selkeällä suunnitelmalla: treenataan vähemmän ja pysytään terveenä enemmän.

Tähän asti tuntuu tosi hyvältä. Vähäisempi treeni antaa enemmän aikaa hoitaa elämän muut osa-alueet kunnialla ja silti palautua riittävästi. Olen myös tänä aikana ensimmäistä kertaa miesmuistiin onnistunut torjumaan puhkeamassa olevan flunssan! Kummasti auttaa, kun kroppa ei ole koko ajan siellä selviytymisen äärirajoilla ylirasitustilassa.

Yksi rasitusta vähentävä tekijä on ollut myös se pelätty vastuun luovuttaminen jollekin toiselle. Ennen piti aina suunnitella koko viikon treenit ja menemiset itse, nyt joku muu vastaa suuresta osasta sitä ja itse voin keskittyä toteutukseen. Olen myös pystynyt lopettamaan sellaisen loputtoman ylimääräisen itsensä kuulostelun: "pitäisikö tänään tehdä aamujumppa vai olenko liian väsynyt tulenko tästä kipeäksi vai kehittääkö tämä en nyt tiedä onko tämä järkevää aargh". Jos ohjelmassa lukee jumppa, teen sen aamujumpan luotten siihen että se tukee kokonaisuutta. Yksinkertainen on kaunista.

Ei enää Kohti Rioa

Rio oli ja meni, ilman meikäläistä. Lienee aika tehdä jonkilainen tilannekatsaus ja miettiä avoimesti blogin tulevaisuutta. Vaikka tässä on neljä vuotta hehkutettu Kohti Rioa meiningillä, niin ei kyllä harmita. Enemmän harmittaa niiden kavereiden puolesta, joilla ihan aidosti oli edellytykset päästä kisoihin ja sitten homma kaatui erinäisiin vastoinkäymisiin viime keväänä. Tarkoitus on olla näille hyvä treenikaveri ja pitää hurjasti peukkuja kohti Tokion olympialaisia 2020.

Olisiko Kohti Tokiota sitten sopiva uusi nimi blogille? Njaah, tuskin. Tuntuu vähän yliampuvalta. Never say never, mutta ihan realistisesti uskon sen olevan omalla kohdallani liioittelua. Ehkä simppeli Saskian 5-ottelublogi olisi osuva.

Mitä sitten jäi käteen neljän vuoden projektista? Ensinnäkin opin, että vaikka hesari tai kukalie väittääkin että Nykyaikainen 5-ottelu on helpoin laji päästä olympialaisiin Suomesta, sinne ei niin vain marssita. Oma kroppani ei selvästikään kestä sitä treeniä, mitä huipputasolle pääsy edellyttäisi, varsinkin kun ei voi olla täysipäiväinen urheilija. Ikä, elämäntilanne ja muut faktorit tulevat vastaan. Lisäksi olen oppinut urheilusta ja urheilemisesta ihan tajuttoman paljon. Juuri siitä, että huippu-urheilija elää 24/7 sen urheilun ehdoilla ja tekee ihan kaikki elämänvalinnat sen ehdoilla, alkaen siitä valvooko edes viikonloppuna edes puoleenyöhön. Ja on silti inhimmillinen ihminen, joka saattaa treeniviikon päätteeksi tunnustaa olevansa ihan loppu, vaikka olet luullut että se pystyy ihan mihin vaan.

Kuitenkin se tärkein asia, joka käteen jäi on koko joukko ihania ystäviä, joista en aio luopua mistään hinnasta. 5-ottelukavereiden kanssa ollaan läpieletty erinäiset sairastelukierteet, laatta lentää-treenit, ennätystehtailut, metsään menneet kisat ja niin paljon muuta. Vaikka yhteiselo on keskittynyt urheiluun, on tuossa aika paljon pohjaa ystävyyssuhteille myös urheilun ulkopuolella. Toivottavasti nämä ihmiset pysyvät elämässäni aina.

Sen verran moni on kuitenkin sanonut ihan päin naamaa että toivoo minun jatkavan blogia, että sen ehdottomasti teen. Päivitystahti saattaa olla vähän verkkainen, mutta jotain tulen ehdottomasti tänne raapustelemaan. Eiköhän uusi nimikin tästä pikkuhiljaa selkiydy. Kuulemisiin!

The other side

Keväällä tuli lähestyttyä omia lajeja vähän eri näkökulmasta, kun päädyin muun muassa altaan reunalle kello kädessä ja vaatteet päällä menemättä itse altaaseen ollenkaan. Kellottelin siis jonkin verran kaverille treenejä, ja opin kuinka haastavaa ninkin yksinkertaiselta kuulostava tehtävä on. Vaatii hurjaa keskittymistä muistaa ottaa kaikki toivotut väliajat ja pysyä laskuissa millon uimari tulee maaliin. Ei jäänyt yhteen kertaan ne kerrat kun jäin hölöttämään naapuriradan uimarin kanssa ja huomasin että oho tuolla se jo menee enkä ottanut sitä väliaikaa. Sitten pitäisi vielä ehtiä kirjoittaa ne ajat muistiin, kannustaa uimaria ja mielellään katsoa myös lähdöt. Onneksi uimari oli itse kokenut koutsi ja katsoi itse lähtönsä, siihen en olisi millään pystynyt ainakaan alkeellisella kännykkä-ajanotolla. Rispektini uintivalmentajia kohtaan nousi näiden kokemusten kautta ihan uudelle tasolle. Itselläni oli sentään vain yksi uimari kellotettavana eikä mitään ryhmää jossa kaikille pitää saada ajat. Oli silti kivaa kun uimari kiitti kauniisti jokaisen kerran jälkeen ja sanoi ettei millään olisi saanut itsestään samalla lailla irti yksin. Kyllä se apu altaan reunalla vaan auttaisi omissakin treeneissä aikalailla.

Homma hallussa.

Toinen valmentajakokemus oli kun vedettiin ratsastusseuralle 5-ottelukokeilu. Omista alkuajoista alkaa olla jo sen verran aikaa, että oli kerrassaan ihastuttavaa huomata kuinka hauskaa kokeilijoilla oli. Miekkailuvarusteiden pukeminen sai jo porukan hihttämään hallitsemattomasti, ja vapaamiekkailua sävyttivät äänekkäät naurunpurskahdukset. Tuli mieleen että miksei meillä enää ole noin hauskaa treeneissä?! Onhan meillä toki kivaa, mutta enää ei osata arvostaa miekkailuvarusteiden hauskuutta tai innostua ihan jokaisesta pistosta. Hyvä herätys siihen että muistaisi pitää sen ilon mukana tekemisessä.

Oi niitä aikoja

What can i do today?

Viime viikonlopun kisan jälkeen palautuminen ei selkeästi mennyt ihan putkeen, koska maanantaiaamuna heräsin aika flunssaiseen oloon. Työmatka Vaasaan ei varsinaisesti auttanut asiaa vaikka jätinkin suosiolla treenit väliin, ja olo muuttui yhä kurjemmaksi viikon kuluessa, eikä näin sunnuntainakaan yön raivokkaan yskimisen jälkeen (sori naapurit) ole vielä hurraamista.

Jokin aika sitten näin kuitenkin Instagramin inspiroivassa maailmassa mahtavan lauseen: "What can I do today?" Asialla taisi olla selkäleikkaukseen joutunut kiekonheittäjä Sanna Kämäräinen, joka valaisi kuntoutukseensa liittyvää motivointia: mitä voin tehdä tänään joka vie minua lähemmäksi tavoitteitani?

Kotona aseen kanssa heiluessa pitää vaan muistaa sulkea verhot, ettei epähuomiossa pelottele naapureita.

Tämä lause on jäänyt vahvasti mieleeni ja hoen sitä itselleni erityisesti niinä päivinä kun joudun syystä tai toisesta ottamaan kevyemmin. "Mikä on parasta jota voin tehdä kehoni ja kehitykseni eteen tänään?". Jos on tosi kipeä, se kaikista paras mitä voi tehdä on ehkä seitsemät päikkärit, paljon teetä ja huonoja Netflix-leffoja. Jos on vähän vähemmän kipeä, voi vaikka nostella asetta ja yrittää kehittää liikkuvuutta. Jos on tosi terve, voi vetää tosi kovat treenit. Sama pätee olosuhteisiin: jos vaikka treenipaikat on kiinni, voi aina lähteä vaikka juoksemaan. Tai jos on niin liukasta ettei voi juosta, voi mennä uimaan tai vaikka tehdä kovan vatsatreenin olkkarissa. Kaikki on omasta luovuudesta ja motivaatiosta kiinni.

Palaan nenäkannun ja teemukin seuraan, kyllä tämä tästä!

Urheilijan vapaapäivä vol 2

Nykyään pyrin pitämään vapaapäivät mahdollisimman vapaina ja keskittymään juuri siihen tarpeelliseen lepoon. Pari viikkoa sitten lepopäivä tuli toden teolla tarpeeseen, kun onnistuin kasaamaan parille edelliselle päivälle maksimaalista jumitusta aiheuttavia treenejä: ensimmäinen miekkailu pariin viikkoon, sitten ensimmäinen salitreeni vähään aikaan ja sitten vielä tunti esteratsastusta oikein rattoisasti ilman satulaa...

Useimmiten rentoutumisessa auttaa telkkarin runsas penkkiurheilutarjoilu. Kyseisenä lauantaina kuitenkin repäisin ja menin oikein paikan päälle penkkiurheilemaan uuden lajituttavuuden, nimittäin nyrkkeilyn parissa!

Kyseessä oli siis Suomi-Ruotsi maaottelu Urheilutalolla. Nyrkkeily osoittautui varsin viihdyttäväksi penkkiurheilulajiksi, vaikka vähän pahaa tekikin aina kun joku otti oikein perusteellisesti osumaa... Moni matsi oli oikein jännä, ja lopputuloksissa päädyttiin tasapeliin maiden välillä. On aina hauskaa vertailla lajeja keskenään, ja nyrkkeily osoittautui kulttuuriltaan varsinaiseksi huutelulajiksi, kun yleisöstäkin huudeltiin enemmän tai vähemmän asiantuntevia kommentteja ottelijoille. Laji on kyllä tajuttoman raaka, kun kolmen tai neljän kolme minuuttia kestävän erän aikana annetaan itsestä ihan kaikki. Monet ottelijat olivat jo ihan loppu viimeisessä erässä. Itseäni kiinnosti myös se henkinen puoli: kuinka vaikeaa täytyy olla saada itsensä menemään siihen osuma-alueelle, kun koko ajan tiedostaa että jos mokaa niin ei vain häviä pistettä vaan silloin todennäköisesti sattuu. Pakkohan siinä on vähän pelottaa, ja samalla valmentaja huutaa taustalla "LYÖ SITÄ". Ei taida olla ihan heikkopäisten puuhaa. Parhaimpien työskentelyä oli kyllä ilo seurata, kun ne kärppänä vahtivat vastustajan aukkoja puolustuksessa ja käyttivät hyvää ajoitusta ja liikettä hyväkseen. Yllättävän paljon yhteneväisyyksiä miekkailuun, sanoisin.

Nyrkkeilymatsiin mennessä tulikin sitten vapaapäivälle hyvä pieni kävely, ja loppupäivää vietin jalat seinällä palautellen. Ainakin yritin parhaani saadakseni kropan palautumaan mahdollisimman tehokkasti!

Lomalla viimeinkin

Treenilomaa on nyt kohta kolme viikkoa takana. Kirjoitin heti ensimmäisellä viikolla siitä blogitekstin, mutta se toteutti itseään lähes liian hyvin ja jäi siinä vaiheessa julkaisematta:

Treeniloma, ylimenokausi! Vihdoin se on täällä.

Ihmiselle, joka on tottunut aika kiireiseen ja fyysisesti aktiiviseen elämään, tulee aika shokkina kun yhtäkkiä onkin ylimääräistä aikaa ja energiaa. Niinpä lähes ensi töikseni tein itselleni ennennäkemättömän listan hoitamattomista asioista, joihin tarttua nyt kun kerta on aikaa. Vie saappaat suutariin, kuuraa kämppä katosta lattiaan, tilaa piilareita ja sitä rataa.

Tuli myös tehtyä aikalailla töitä. Tässä vessaselfie pönötyskeikalta. Selkeästi pukeudun joskus muuhunkin kuin jumppatrikoisiin.

Toivottavasti saan listan hoidettua ja pääsen myös vähän rennompaan mielentilaan. Kuten aiemmin mainitsin, niin treenilomalla voi vähän tavallista enemmän antaa perille tavallisen elämän houkutuksille. Voi vaikka katsoa Siltaa suoraan telkkarista vaikka se tuleekin niin myöhään ja on sen verran pelottava ettei saa heti unta sen jälkeen! Ja vaikka mennä tanssimaan kavereiden kanssa! Tai uhrata kokonaisen illan ystävän tapaamiseen!

Tärähtänyt junaselfie duunimatkalta Turkuun.

Haaste olisi olla vähän aikaa ajattelematta 5-ottelua ja keskittyä niihin elämän muihin osa-alueisiin. Olen yrittänyt puida mielessäni viime kauden valmiiksi ja punoa ensi kauden suunnitelmat, jotta voisi pari viikkoa vain chillailla. Ihan kokonaan en voi lajia unohtaa koska teen sitä myös työkseni, mutta jos onnistuisi edes omien treenien ajattelusta päästämään irti vähäksi aikaa. Tekisi varmasti päälle hyvää. Näin ollen saattaa olla että blogissakin on vähän hiljaista vähän aikaa. See ya!

Siisti ja puhdas koti.

Todo-lista alkaa olla aika hyvällä mallilla, koti ei ole ikinä ollut näin puhdas ja monta muutakin roikkumaan jäänyttä pikkujuttua saanut hoidettua pois alta, jotta voisi sitten taas laittaa energioita niihin oleellisiin asioihin. Muuten olen kyllä kokenut ennenäkemättömän taantuman elintavoissa, kun olen kokeillut sellaista tavallisen sohvaperunan elämää. Olen loman ajaksi hylännyt kaikki hyvän ruokailun periaatteet, juonut liikaa kahvia, sekoittanut vuorokausirytmini ja viettänyt ennenäkemättömän paljon aikaa sohvalla. Kaikkea sitä mitä normaalisti ei voi itselleen sallia, jos meinaa että treenistä tulisi mitään. Ja voin muuten kertoa että olen ollut huomattavasti tavallista väsyneempi näillä elintavoilla kuin niillä omilla paremmilla. Go figure.

Horse Showssa ihailemassa huippuheppoja. Kuvassa keskellä Cornet d'Amour, 2014 MaailmanCup-finaalin voittaja.

Olikin jo ennen lomaa tiedossa, että tällä kertaa se on enemmän pää kuin kroppa joka tarvitsee lomaa. Ei ollut kropassa ihan sellaista totaaliväsymystä kuin viime vuonna, mikä onkin edesauttanut siinä että on onnistunut olemaan melko aikaansaava loman ajan. Päälle on kuitenkin tehnyt tosi hyvää saada tehdä ihan muita asioita. Kävin esimerkiksi moottoripyöräilemässä pikkuveljen kanssa! Ja opin, että skumppa maistuu paremmalta vienossa hevosenkakan hajussa (Horse Showssa) kuin teatterissa (Mamma Mia!).

Olen tuo pienempi. En saanut ajaa.

Nyt alkaa pikkuhiljaa olla sen aika, että saa taas kääntää ajatuksia kohti treenikautta. Maanantaina suuntaan kohti aurinkoisempia maisemia, kun koittaa perheloma Madeiralla. Siellä yritän jo löytää alle jotain lenkkipolkuja ja kuntosalia, jotta pääsisi pehmeällä laskulla takaisin treenin makuun. Täältä tullaan taas!

Leirielämää

Mikä hevosista on oikea?!

Vielä pari kuvaa Drzonkowin meiningistä. Oikeasti vaan treenattiin, syötiin ja nukuttiin, eli kuvaamiseen ei hirveästi jäänyt aikaa ja sen kaverista otetun päikkärikuvan päätin armollisesti sensuroida :D

Urheilijat kävi kaupassa... iskä epäili että tarvitaan lohturuokaa, mutta oikeasti tarvittiin vaan energiaa ja suolaa. Mutta siis tuostahan puuttuisi vain viinapullo niin olisi oikein esimerkillinen urheilijaruokavalio :D

Jäätelöä!

Pari kertaa käytiin syömässä läheisessä Zielona Goran kaupungissa. Edes yksi turistikuva muistettiin ottaa. Ja niinkuin näkyy niin säät olivat pikkuisen paremmat kuin koti-suomessa...

Elämäni ensimmäinen treenileiri

Takana on elämäni ensimmäinen kunnollinen treenileiri! Kuten kerroin, ennen kisaa otettiin vähän iisimmin, sitten kisa ja sen jälkeen lepopäivä, mutta maanantaiaamusta vedettiin sitten aikalailla täysiä. Drzonkow osoittauti erinomaiseksi leirpaikaksi, kaikki treenipaikat olivat ihan vierekkäin eli siirtyilyyn ei kulunut turhaan aikaa. Asuttiin ihan keskuksen vieressä tunnelmallisessa majatalossa, joka lienee puhtain hotelli jossa olen ikinä ollut. Ruoat syötiin Sporthotellin ruokalassa, jossa aamupala ja lounas olivat ihan hyvät, mutta illallinen oli aika vaihteleva ja voileipäpainotteinen. Tuli siis syötyä ihan helkkaristi voileipiä, taidan pitää niistä vähän taukoa jonkin aikaa...

Pitkä allas ja vain me kaksi radalla, luksusta stadin kesäruuhkien jälkeen!

Uitua tuli omat ennätyskilometrini, yhteensä 38,675km. Uinti kulki aika kivasti, uitiin ihan kovia settejä ja alkoi vihdoinkin tuntua siltä että sitä vauhtikestävyyttäkin alkaa löytyä altaassa. Syksyllä paranee sitten kisaenkat taas vaikka kuinka! Tosin kyllä niitä hyytymisiäkin sitten tapahtui, toisella viikolla yksi treeni meni ihan pipariksi kun ei vaan päästy eteenpäin yhtään sen kovempaa kuin ykkösvauhtia kun kädet oli ihan hyytelöä. Joskus niinkin.

Hikiselfie.

Juoksussa en laskenut kilometrejä, mutta epäilen kyllä etten ole päässyt lähellekään niitä kilsoja siinäkään lajissa. Juostiin käytännössä joka päivä ja tehtiin paljon loikkia, mikä kyllä sitten tuntui penikoissa. Juoksua jouduin siis vähän rajoittamaan joissain treeneissä etteivät jalat vallan hajonneet. Juoksu kulki muutenkin vähän vaihtelevasti, tuntui että se kyllä kehittyi kivasti mutta joinain päivinä ei kerta kaikkiaan tuntunut happi kulkevan yhtään. Ammunta sen sijaan parani taas tasaisesti, siihen tulee enemmän ja enemmän varmuutta ja välillä tulee jo kisavauhdissakin niitä nappisuorituksia. Taisin myös vielä parannella enkkoja, kun joku käsiaika viidestä osumasta oli 9,5sek :)

Tässä on takana viiden lajin treenipäivä ja vielä jaksaa hymyilyttää.

Miekkailussa oli hyödyllistä saada ottaa muutaman kerran tosi paljon matseja vieraita vastustajia vastaan. Miekkailusalissa oli 10 aluetta ja parhaimmillaan sai jonottaa alueille kun oli niin paljon miekkailijoita, hulppeaa! Piti olla tarkkana ettei vahingossakaan ota saman tyypin kanssa uudestaan kun kerta valinnanvaraa riitti. Samaan aikaan meidän kanssa treenailemassa oli siis Egyptin kakkostiimi ja toisella viikolla myös Puolan ykköstiimi, Drzonkow on siis oikeasti suosittu leiripaikka.

Myös ratsastettua tuli pari kertaa. Hypättiin aika yksinkertaisesti, verkattiin yksittäisille esteille ja sitten lyhyttä rataa ja tiukkoja kaarteita. Puolalaisten hepat ovat kyllä mainioita tykkejä, ne menee yli ihan mistä vaan ja vielä katsovat itse askeleetkin :) Ei tarvinnut paljon arastella vaan hypättiin vaan selkään ja paineltiin menemään ihan esteen kokoisia esteitä. Erinomaista rutiinia taas. Mielenkiintoista kyllä oli, että ne kaksi ratsastusta taisivat olla koko leirin kaksi eniten kroppaa jumittavaa treeniä! Ja ratsastusko ei muka ole urheilua?!

Podin pahaa identiteettikriisiä siitä että treenasi valkoisissa housuissa, mutta ei ollut järkeä roudata mukanaan kaksia housuja. Tulipahan nekin ajettua sisään.

Eniten oppia kyllä karttui taas mukaan siitä, miten olla urheilija. Kuinka lihashuollon merkitys korostuu noin kovassa rääkissä, kuinka nekin urheilijat jotka vaikuttavat ihan konemaisilta huippusuorittajilta väsähtävät joskus, kuinka noin kovassa kulutuksessa on pakko syödä iltapalaa, jne jne. Itse nautin ihan suunnattomasti siitä että joku muu kantoi kokonaisvastuun ohjelmasta ja treeneistä. Yleensä viimeinen mitä ajattelen illalla nukkumaan mennessä on seuraavan päivän uintiohjelma, nyt voi vaan painaa pään tyynyyn ja ilmestyä aamulla altaalle ja joku muu on miettinyt kaiken valmiiksi. Helpottaa elämää ja stressitasoja kummasti, kun voi keskittyä vaan siihen tekemiseen eikä myös kaiken suunnitteluun. Myös laadukkaista treeneistä tarttui taas ajatuksia ja työkaluja omaan reppuun, ja niitä voi hyödyntää viimeistään ensi kauden suunnittelussa!

Kesäsuunnitelmia

Vaikka juhannuskin oli ja meni jo, tuntuu siltä ettei kesä ole vieläkään alkanut. Viime viikolla stadika-kauden aloituksessani sää oli NIIN SURKEA, etten saanut yhtäkään rusketusrajaa treenin aikana, vaikka se yleensä on ihan väistämätöntä vedessä... missä lämpö ja aurinko, oi suomen suvi?!

Tulisikohan joskus vielä tällaiset säät?

Niinpä tässä voi hyvillä mielin vielä tehdä suunnitelmia kesälle. Tässä olisi vielä pari viikkoa tehokasta peliaikaa ennen kuin tämä mimmi suuntaa kohti Puolaa. Ensin olisi vuorossa kisa, ja sitten sen jälkeen uudempana käänteensä jään sinne treenileirille. Hulppeaa! Vaikka vähän hirvittääkin kaikin puolin, oli päätöstä tehdessä todettava että urheilun aika on nyt eikä kohta, kymmenen tai viidenkään vuoden kuluttua alkaa olla turha haaveilla mistään kunnollisesta urheilijaelämästä. Jos sitä siis meinaan kokeilla niin se on tehtävä nyt. Yhteensä lähes pari viikkoa ollaan siis reissun päällä.

Sen jälkeen uskon että on levon ja nollauksen aika. Pari päivää aikaa nukkua ja pestä pyykkiä ennen viikonlopun rientoja, ja sen jälkeen voi sitten aloittaa taas uudestaan. Tarkoitus olisi lähteä perheen kanssa taas viikoksi Tahkolle, jossa ajattelin viime vuoden tapaan toteuttaa omaa treenileiriä muiden golfatessa. Myös tässä vielä ennen Puolaa olisi tarkoitus käydä Tahkolla vähän viimeistelemässä tuntumaa esteratsastukseen ennen kisoja, toivottavasti saan sen järjestymään.

Muistoja viime kesältä Tahkolta.

Joka tapauksessa, elokuussa olisi sitten taas paluu arkeen ja normaaliin päiväjärjestykseen ennen SM-kisoja. Eiköhän näillä saada aikaiseksi ihan hyvä 5-ottelukesä :)

#fitnesspäiväkirjat vs. #urheilupäiväkirjat

Yksi loppukevään tv-ilmiöistä on ollut Fitnesspäiväkirjat. Oletteko katsoneet? Itselläni telkkari on jäänyt auki silloin tällöin ainakin vähäksi aikaa jaksoa, ja viime aikoina olen jopa alkanut vähän kiinnostua sarjasta.

Ensinnäkin on kiva että telkkarista tulee jotain hyvinvointiin liittyvää realityä, eikä pelkkää BB/Temptation Island-tyyppistä sekoilua. Ehkä taas joku innostuu pitämään itsestää parempaa huolta näiden mimmien innoittamina! Toiseksi, tytöt ovat osoittautuneet joitain vatsanzoomailuepisodeja lukuun ottamatta yllättävän selväjärkisiksi. Hommaa tehdään hyvinvointi edellä ja inhimillisesti, vaikka tavoitteet korkealla ovatkin.

Kuva mtv.fi

Ne korkeat tavoitteet aiheuttavat kuitenkin itselleni päänvaivaa. Itselleni tuntuu tosi vieraalta ajatus siitä, että kisaillaan ulkonäöllä, siitä kenen kroppa näyttää parhaalta. Varmasti siinä on tiettyjä parallellejä suorituskykyyn enkä lähtisi haastamaan ketään fitnessmimmiä kyykkäämisessä tai kädenväännössäkään, mutta se suorituskyky on täysin toisarvoista, sitä ei mitata millään tavalla, kunhan kroppa on urheilullisen näköinen. Varmasti ne lavaposeeraukset on tosi vaikeita ja tilanne stressaava, mutta silti tulee vähän sellainen olo kuin Usain Bolt kisaisi siinä kuka osaa asettautua lähtötelineisiinsä sulokkaimmin tai Kimi Räikkösen voiton ratkaisisi se kellä on kiiltävin auto.

Itselleni se suorituskyky on tuhat kertaa mielenkiintoisempaa. Kuka väittää siitä kuinka kuuma joku tennistähti on jos se voittaa kaikki vastustajansa? Ihan sama minkälaiset lihakset tai rasvaprosentti pikajuoksijalla on jos se juoksee kovempaa kuin muut?! Vaikka kuinka olisi kiva näyttää erinomaiselta, en ikinä jaksaisi raahata itseäni salille treenaamaan tavoitteenani se, että takalistoni näyttää hyvältä. Miljoonasti mielekkäämpää on raahautua salille tekemään niitä samoja liikkeitä, jotta jaksaisin juosta kovempaa.

Pari vuotta sitten tuli telkkarista joku Ylen minisarja jossa seurattiin kolmen suomalaisen huippu-urheilijan elämää. Miksei tätä tehty enempää? Oli noin tuhat kertaa mielenkiintoisempaa seurata miten huippu-urheilijat ylläpitävät ja parantavat suoritukykyään reissun päällä, kuin kuinka fitnessmimmit saavat otettua täydellisiä kuvia talviauringossa.

Tärkeintä kai kuitenkin loppupeleissä on se, että jokainen löytää itsestään sen jutun jolla saa itsensä raahattua sohvalta ylös, oli se sitten hyvinmuodostuneet pakaralihakset tai tehokkaat miekkailusyöksyt (edellinen on muuten myös seurausta jälkimmäisestä, uskokaa huviksenne). Tärkeintä on että liikkuu ja voi hyvin, ja kaikkien ei todellakaan tarvitse tehdä sitä fitnessmimmien tai minunkaan tasolla.

Innosta piukeena - kisakauden avauksen ennakkotunnelmia

Viikonloppuna päästään siis vihdoin kisaamaan! Reissu suuntautuu Uppsalaan, jossa olisi tiedossa neliottelukilpailut. Ratsastusta ei siis ole tässä kisassa mukana, mikä harmittaa vietävästi. Olin jo ehtinyt haaveilla mahdollisuudesta arpoa taas itselleni ihanan Zansibar-hevosen, mutta minkäs teet. Tässä on kuitenkin hyvä tilaisuus päästä vetämään hyvä CE, miekkailu ja uinti ja katsomaan missä mennään niissä lajeissa. Toinen vaihtoehto olisi ollut lähteä parin viikon päästä Tarttoon, mutta se on masters-kisa eli ammunta ja juoksu ovat erikseen ja uintimatka vain 100m, eli ei siinä olisi ollut paljonkaan järkeä meikäläisen kannalta.

Kisamuistoja viime vuodelta

Nyt on siis viimeisten kisavalmistelujen aika! Pari viimeistä päivää vähän kevyempää treeniä kuin normaalisti ja reissusuunnitelmien viimeistely. Meitä lähtee pari junnua, niiden valmentaja ja minä, ja ollaan taas suunniteltu megatehokas reissu: lähtö perjantaina iltapäivällä, yö laivassa, kisa lauantaina, paluu taas yö laivassa ja kotona suununtaiaamuna. Hyvä tuuri vaan siinä, että se perjantain menolaiva on joku NRJ Extravaganza superhypermegabileristeily... Ei auta muu kuin varustautua korvatulpilla ja mennä akaisin nukkumaan.

Tavoitteena yhtä hyvä juoksu ja parempi ammunta kuin viime vuonna. Onneksi numerolappu yleensä piristää jalkoja kummasti!

Kisan suhteen ei ole sen suurempia odotuksia, kuin että olen utelias näkemään miten kulkee. Juoksukunto ei omasta mielestä ole vielä kovin hyvällä tasolla, mutta ammunnan suhteen olen viime aikojen treenitulosten valossa aika optimistinen. Kunhan vain onnistun pitämään pään kylmänä ja keskittymään omaan tekemiseen niin sen pitäisi sujua myös kisassa. Uinnistakaan en oikein uskalla toivoa liikoja, vaikka siinäkin treenit ovat menneet vahvasti oikeaan suuntaan. Tällä kertaa miekkailu myös aloittaa päivän ja altaaseen päästään vasta sen jälkeen, joten toivottavasti se ei paina kropassa. Miekkailu siis tosiaan on heti aamusta, mikä vaatii meikäläiseltä hurjaa psyykkausta että pysyn hereillä ja keskittyneenä. Aikataulu on muutenkin vähän hassu, miekkailun jälkeen on kunnollinen lounastauko ennen uintia. Kuka haluaa syödä kolmen ruokalajin lounaan ennen kisauintia?! Mieluummin vaan suoraan altaaseen, kisapäivänä ei yleensä muutenkaan ruoka maistu. No, jää nähtäväksi kuinka tuo konsepti toimii...

Joka tapauksessa kiva päästä kisaamaan, wish me luck!

Saskian ruokakuvia

Useimmiten olen ruoan valmistuttua sen verran nälkäinen, ettei ole mitään mahdollisuuksia malttaa ottaa jotain turhanpäiväisiä kuvia ennen kuin annos on kadonnut. En myöskään liity niihin joiden mielestä annoksen pitää olla kaunis. Jos ruoan pitää näyttää hyvältä jotta sen haluaa syödä, pitää laittaa parempaa ruokaa tai kehittää itselleen nälkä, sanon minä.

Yllättäen huomasin kuitenkin että puhelimeen on tarttunut muutamia ikuistuksia arjen makuelämyksistä. Olen itse surkea keksimään uusia illallismenyitä, jos jollain muulla on sama ongelma niin tästä saa vapaasti poimia ideoita urheilijaruoasta!

Sushilounaalla kaverin kanssa. Juu en siis tehnyt näitä itse.

Viikonlopun herkkuaamiainen: turkkilaista jogurttia auringonkukansiementen ja hunajan kera, munakas jonka päällä juustoa, ja vihreää minttuteetä.

Helppoa ja halpaa, paitsi että tulee ikävästi tiskiä. Broilerinkoipi, kasviksia ja iso läjä riiriä isoon nälkään. Jaksaa sitten huomennakin treenata.

Lounassalaatti ja viihdykkeeksi halli-yleisurheilua.

Ystävänpäivän brunssi vanhempien luona.

Tänään on dolmio-päivä. Paitsi että taitaa olla ihan normi tomaattimurskaa eikä maustekastiketta, josko siinä olisi vähän vähemmän suolaa ja muuta ylimääräistä sälää.

Yksi mottoni on että ainut asia joka on parempi kuin tuplasuklaa on triplasuklaa. Tässä taisi olla tilanne se, että oli ollut miekkailun joukkue-SM:ät ja siihen päälle uintitreenit, ja äiti tarjosi illallista ja jälkkäriä.

Huhtikuun kuukausikisafiiliksiä

Viime viikonloppuna vedettiin taas kuukausikisaa. Vaikka varsinaisesti kisassa oli neljä lajia lauantaina ja sunnuntaina, kyllä perjantain estetunnin isot esteetkin ulkokentällä tekivät aika gutaa :)

Lauantaina siis aloitettiin miekkailulla. Tai no, siis olinhan toki käynyt jo uimassa ennen sitä... Meitä oli aika vähän osanottajia, joten otettiin pari kierrosta. Fiilis oli parempi kuin viimeksi, vain hetkellisiä romahduksia eikä niin totaalista katastrofia kuin viimeksi. Kunnes katsoin tuloslistaa, joka ei ollut mitenkään mairittelevaa luettavaa. Huoooh.

Kuva Tero Koski.

Tästä siirryttiin pienen verryttely- ja shoot-in-ajan jälkeen sitten ampumajuoksuosioon. Juostiin vähän kunnollisempaa matkaa pitkästä aikaa, ja juoksu tuntui varsin kohtuulliselta, varsinkin kun ottaa huomioon etten juurikaan ole juossut kovaa tosi pitkään aikaan. Ei siksi että nytkään olisi tullut kovasti hurjasteltua, oli tiukat ukaasit siitä että ei saa juosta liian kovaa sisällä ettei käy törmäyksiä tai muita vahinkoja. Ammunnatkin menivät aika kivasti, vain yksi ammunta oli vähän huono, eikä sekään mitenkään kauhean huono. Muut ammunnat sitten aika hyviä, varmaan sinne 20 sek tienoille. Tämä lupailee hyvää!

Kuva Kalle Nuuja.

Sunnuntaina oli sitten uintiosio. Olin käynyt jo hyvällä lenkillä ennen sitä vähän herättelemässä kroppaa ja avaamassa keuhkoja. Verran jälkeen vedin sitten pitkästä aikaa kovan 200m. Ja se meni itse asiassa melkein kohtuullisesti, 3:05. Lokakuun jälkeen olen tainnut tehdä tasan yhden kovan treenin, joten kun niitä saadaan peliin ja ehkä vähän herkistelyä niin eiköhän kuukauden päästä saada jotain tulostakin aikaan!

Normipäivä

ps. Hyvällä tavalla!

Oma energinen itseni!

Valo tunnelin päässä alkaa tosissaan kirkastua! Viime viikko oli jo erinomainen treeniviikko. Maanantaina tsemppasin vielä kunnon treenipäivän (aamulla sali ja uinti, illalla CE ja miekkailu), vaikka edellispäivän maratonmiekkailu vähän painoikin jaloissa.

Sitten pidin poikkeuksellisesti vapaapäivän tiistaina! Normaalisti lauantai on vapaapäivä, mutta nyt pari viikkoa tulee miekkailtua lauantaisin, joten pitää vähän sovittaa ohjelmaa jotta saa sinne mahdutettua myös lepoa. Vapaapäivä keskellä viikkoa oli itse asiassa mainio veto, rikkoi kivasti viikkoa. Aamulla oli vähän rauhaton olo, tuntui hassulta olla tekemättä kauheasti kaikkea tiistaina, mutta tein sitten vähän asioita ja chillailin. Iltapäivällä olin ihan raato, mutta seuraavana aamuna heräsin jo taas energiavarastot täytettyinä. Vapaapäivät on vaan niin tärkeitä, keskiviikon energiaa pursuava olotila oli taas siitä hyvä muistutus.

Post-run selfie nr 1. Keskiviikkoiltana puruin energiaa ja oli pakko päästä juoksemaan.

Siitä viikko sitten jatkui aika normimeinigillä. Oli vaan ihan mahtavaa tuntea kuinka kunto koko ajan kasvaa ja olen vihdoinkin oma energinen itseni! Lauantaina vedettiin miekkailussa pieni kuukausikisa oman seuran tyyppien kanssa, ja miekkailin ihan tajuttoman huonosti, mistä tietysti olin tosi kimpaantunut itselleni. Murjotin vielä miekkailun jälkeisen uintitreeninkin ajan, toivottavasti en ihan pilannut kaverin treeniä...

Post-run selfie nr 2 sunnuntain lenkin jälkeen. Olenpas mustanpuhuva!

Sunnuntaina kävin ensin päivällä vähän pidemmän juoksulenkin. Arvoin ensin että jaksankohan vielä juosta sitä pidempää lenkkiä, kunnes päätin että on se vaan jaksettava, ja ihan hyvinhän se loppupeleissä meni. Ilahduttavaa! Sitten vedettin kuukausikisameininkiä myös uinnissa, eli uitiin vapaavalintaisia matkoja kisana. Itse olin ajatellut vetää vain 50m, yritän vielä pitää vähän kohtuutta treenien maksimitasoissa ettei tule terveyden kanssa takapakkia. Innostuin kuitenkin uimaan myös 100m. Molemmilla matkoilla fiilis oli itse asiassa superhyvä, kello ei vaan tykännyt. Mutta kohtuutonhahan se olisi ollut että olisi tapahtunut mitään kehitystä tämän talven aikana. Vähän harmittelin hitauttani ensin, kunnes älysin kuinka iloinen oikeastaan olenkaan siitä että fiilis oli niin hyvä. Ja ennen kaikkea siitä, että SAAN TREENATA! Ihminen on onnellinen kun se liikkuu, ja olen jokaikinen päivä kiitollinen siitä, että olen kunnossa ja saan tehdä sitä mistä tykkään! Miekkailumustelmat ja penikkakivut on toisarvoisia asioita kun kroppa on pääpiirteittäin kunnossa!