Muistaakseni kävin ensimmäistä kertaa BodyPumpissa isosiskoni pakottamana Myllypuron Motivuksessa noin 16-vuotiaana. Olin ihan totaalisesti blokannut tämän muiston, sen verran kamalaa se oli. Sali oli joku ihme kellari täynnä hikisiä vieraita ihmisiä, ja jumppaa veti mimmi joka oli synnyttänyt vajaa kolme kuukautta sitten ja oli silti ihan törkeen fit, mikä mun mielestä oli vaan kaikin tavoin epäreilua ja väärin. Välineitä oli kauheasti, olin ihan pihalla, siirrot kauhean nopeita, enkä tietenkään yhtään tiennyt mihin varautua seuraavaksi. En osannut enkä kertakaikkiaan pystynyt ja sitä paitsi joka paikkaan sattui ihan kauheasti, ja kaikki muut vaan paineli menemään. Nöyryyttävää. Mähän olin vahva, lapoin paskaa kaikki viikonloput talilla ja mun haukka oli suurempi kuin niillä muilla?! Muistaakseni en ollut kotimatkalla kovinkaan iloinen, ja taisin puhua pahaa tästä karmeasta kokemuksesta ainakin vuoden verran, vannoen etten enää altistaisi itseäni tuollaisille karmeuksille.
Taisi mennä pari vuotta ennen kuin olin päässyt tuon kokemuksen yli, ja uskaltauduin kai kerran kokeilemaan pumppia uudestaan perhetuttumme salilla Itäkeskuksessa. Kokemus oli edelleen nöyryyttävä kun ei osannut eikä pystynyt millään, ja taisin taas todeta että minähän en tuota harrasta. Sen jälkeinen lihaskipu oli jotain ihan järkyttävää, en liioittele pahasti jos väitän että meni viikko ennen kuin pystyin kävelemään normaalisti.
Jossain vaiheessa sitten sain Herttoniemen SATSista jonkun ilmaisen treeniviikon tutustumistarjouksena. Jotenkin uskaltauduin vielä kokeilemaan tuota paholaisen rääkkäysmetodia, ja edelleen se oli tosi tuskaisaa. Kuitenkin erehdyin seuraavana päivänä katsomaan peiliin, ja näytin ihan sairaan timmiltä! (Kaikki on suhteellista, mutta se oli mun rehellinen subjektiivinen käsitykseni :D). Ihan eri fiilis kuin jonkun juoksulenkin jälkeen! Sen viikon aikana taisin raahata itseni pumppitunnille vielä pari kertaa tulosten innoittamana. En kuitenkaan liittynyt jäseneksi, eli siihen se jäi, mutta enää ei hirvittänyt, nolotti vaan vieläkin vähän mun säälittävän pienet painot.
Opiskeluaikana liityin sitten Yliopistoliikuntaan, ja yritin käyttää niiden palveluita suht säännöillsesti. Siellä sain taas kosketusta BodyPumpiin, ja taas kerran hävetti kun hädin tuskin jaksoin nostaa niitä pikkupainoja, vaikka punttiksen puolella rautaa nousi samoilla lihasryhmillä ihan hyvin.
Keväällä 2008 liityin lopulta Esportiin, ja siitä alkoi säännöllinen treenaus. Äkkäsin nopeasti, että tämähän on tuhat kertaa hauskempaa kuin punttiksella yksin ähkiminen, ja sitä paitsi kun käy säännöllisesti, se tanko kevenee huimaa vauhtia, ja painot kasvaa, eli enää tarvitse hävetä! Nykyään siitä saa aina uusia kicksejä kun taas laittaa pikkuisen enemmän rautaa tankoon ja saa itsensä puskettua sen "mä en pysty"-tunteen läpi. PYSTYNPÄS!! Lisäksi LesMills on selvästi erittäin tietoinen siitä, että jengi harrastaa tätä lajia vuosi vuoden jälkeen ja säännöllisesti, eli ne pyrkii keksimään aina uusia juttuja jotta konkaritkin voisi tuntea kehittyvänsä, ja saada taas vähän erilaisia ärsykkeitä lihaksille. Esimerkkinä tässä uudessa ohjelmassa tehtävät hauikset käsipainolla tangon sijaan tietääkseni ekaa kertaa ikinä.
Noniin, pahoittelut päiväkirjamaisesta vuodatuksesta, mutta ajattelin että toivottavasti tämän tekstin perusteella edes joku aikuinen ihminen voi jättää ne mun kokemat teinikiukustumiset ja inhoamiset väliin, ja antaa lajille kunnollisen mahdollisuuden vähän aikaisemmin kuin monen vuoden kuluttua :) Loppuun pieni motivaatiokuva:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti