Body Pumpissa kävin toiseen kertaan maanantaina. Maanantait eivät selvästikään ole ideaalipäiviä minulle treenaamisen suhteen, sillä jo toistamiseen olin todella kiukkuinen, kun saavuin paikalle. Työt kasautuivat iltapäivästä, palaveri venyi, enkä ehtinyt syömään välipalaa. Sain kolmanneksi viimeisen paikan, peruutuspaikan, tunnille, kun olivat Esportissa onnistuneet antamaan minulle väärää tietoa sopimuksia allekirjoittaessani. Ärrrrrrrr.... Kiukkuisena olikin sitten hyvä lähteä nostamaan rautaa :D Ja painoja sainkin lisättyä viime kertaan nähden. Kädet tuntuvat kaipaavan minulla eniten treeniä. Tämän olen huomannut myös ampumisen yhteydessä - asetta on vaikea lopputunnista kannatella. Siispä tämä on mitä mainiointa treeniä sitä ajatellen. Toinen kerta oli siis jo huomattavasti helpompaa, kun en ollut ihan niin kujalla. Aamulla lihaksissa ei tuntunut yhtään mutta päivän aikana reisilihakset ovat ilmoitelleet olemassaolostaan, joten huominen voikin olla jo huomattavasti tiukempi päivä.
Mitä muuta? Vuoden viimeiset uintitreenit ovat takana päin, ja täytyy myöntää, että liikunnanvihaaja ja uimahalliangstaaja on löytänyt uinnin riemun! Osaan ja pärjään, jessss! Opin tekemään kuperkeikkakäännöksen, sain uintivalmentajaltamme Steveltä loistavia harjoituksia, jotta saan uintiasentoni kuntoon, ja jos teen harjoituksia joulutauolla, Steve lupasi että uin kuin ammattilainen tammikuussa :D Sitten pitäisi vielä oppia hyppäämään veteen pää edellä. O-ou...
You Tubesta löytyi loistava video aika samanlaisilla metodeilla, joilla mekin harjoiteltiin kuperkeikkakäännöstä. Teki hyvää itsellekin katsoa, miltä tämän pitäisi veden alla näyttää, niin osaan jatkossa harjoittelussa kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin. Yksi asia, jota tämä ohje ei kertonut, ja joka on kuitenkin ehkä se tärkein: kun teet käännöksessä kuperkeikka-osiota, puhalla koko ajan nenästä ilmaa ulos!
Tämä megapostaus onkin sitten hyvä päättää koosteeseen minun liikuntaviikostani. Olen tänä syksynä kaikin tavoin yllättänyt ja ylittänytkin itseni monessa suhteessa. Uusia lajeja, uusia kokeiluja, liikunnan määrän moninkertaistaminen. Ja ehkä tärkeimpänä se liikuntainnostuksen asteittainen löytäminen. Onnistumisten ja pienten saavuttamisten kautta. Vaikka tämä ei minulle mikään laihdutuskamppanja ole, olen huomannut, että liikunta on vaikuttanut kroppaani kiinteyttävästi, ja farkut alkavat jäädä isoiksi. Hauska huomata vaikutuksia ihan konkreettisesti. Ja mikä tärkeintä, matalan sykkeen liikkumista Pennyn kanssa lumihangessa tarpoen tulee tehtyä edelleen ihan yhtä paljon kuin ennenkin (Pennyn lenkeistä kirjaan vain yli 30 min kestäneet ylös). Tämä tuo peruskestävyyttä ja myös palauttaa, veikkaan että olisin tosi paljon pahemmin jumissa, jos ei tulisi Pennyn kanssa liikuttua.
MA: Body Pump + Hot Stretching
TI: Pennyn kanssa 1 h lenkillä
KE: Body Combat
TO: Pennyn kanssa 45 min lenkillä
PE: Uinti 45 min ja Pennyn kanssa lenkillä 45 min
LA: Pennyn kanssa lenkillä 1 h 10 min
SU: Uinti 1,5 h ja lumityöt 30 min
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti