maanantai 10. joulukuuta 2012

Viisiottelijan sunnuntai

Herätyskello soi 6:20. Sunnuntaiaamuna. Jopa Keränen oli sitä mieltä, että kyseinen kellonaika ei ollut missään määrin säädyllinen aika herätä, vaan vaihtoi J:n peiton alle jatkamaan unia.

Hämmentävää kyllä, en ollut ainoa matkustaja bussissa. Saskia poimi minut matkanvarrelta kyytiinsä ja jatkoimme matkaa kohti Myllypuroa ja ampumajuoksutreenejä.


Juoksu kulki hyvin. Samoin ampuminen aluksi. Sain ensimmäisellä kerralla kaksi kertaa täydet osumat, toisella kerralla aikaa kului 32 sekuntia. Mitä pidemmälle treenit etenivät, sitä huonommin ampuminen sujui.


Treeneistä päästyämme suuntasimme Saskian vanhemmille jääkaapintyhjennystalkoisiin. Teimme sentään lumityöt ennen tyhjennysoperaariota. Aamupöytäkeskustelun yhteydessä spekuloimme linnanjuhlien urheilijoiden haastatteluita, ja päädyimme Antti Ruuskasen kautta elämän syvimpien kysymysten ääreen: "siis mieti, jos näät baaritiskillä jonkun tosi hyvännäköisen miehen, meet juttelemaan sille, ja se alkaakin huastelemmaan savvoo! Kauhee turn off!"


Vatsat täynnä könysimme sohvalle peittojen alle "katsomaan frendejä". Yksi jakso pysyttiin hereillä... Onneksi olimme molemmat laittaneet herätyskellot soimaan, sillä olin virittänyt omani tunnin liian myöhäiseksi.

Vielä nopea tankkaus ennen uintitreenejä, ja kohti Pirkkolaa! Saskiasta on muuten lukuisia hienoja kuvia nuolemassa erinäisiä purkkeja, tässä menossa kiivi-banaani-rahkasmoothien jämät:

Uintitreeneissä vierähti tällä kertaa 1:20 minuuttia. Saimme Saskian kanssa lopuksi Steveltä privaopetusta käännösten suhteen, ja saimme Steven jopa altaaseen asti :) uintitreenit olivat super hyvät, todella hyviä vinkkejä ja uusia oivalluksia! Tuntui siltä, kuin uinti olisi ottanut taas jättiharppauksen eteenpäin.

Uimavalmentajamme Steve etualalla

Uinnin jälkeen siirryimme meille, urheilijaruokana karitsanjauheliha-munakoisokääröt tsatsikilla ja avokado-salaatilla, jälkkäriksi hedelmäsalaattia.


Ja vielä iltavenytykset ihanan Personal Trainerimme Penny Keräsen kanssa teemalla "jokaisesta venytyksestä saat suukon suulle tai korvapesun! Joskus molemmat!"


13 tuntia urheiluntäyteistä laatuaikaa, huippua!

5 kommenttia:

  1. Ootte kyllä super reippaita! :D Onnistuitko tekee sen uintikäännöksen? Saat näyttää joskus mulle! :) -Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No opeteltiin sellaista ei kuperkeikka-käännöstä, ens sunnuntaina mennään sitten kuperkeikkakäännöksen pariin! Ja kyllä se muutaman treenin jälkeen sujui ihan ok:sti. Voit tulla mun ja Saskian uimakouluun! Perjantaina 6:45 Treffit uimahallissa!

      Poista
  2. Hei hei hei! Savon murteessa ei oo mitään vikaa ;) Savolainen huumori onkin sitten eri asia, siitä ei ota Erkkikään selvää...

    T.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, mä arvasin että on riski veto lähteä arvostelemaan Savon murretta :D mä tiesin jo etukäteen, että tullaan saamaan ainakin yksi kiukkuinen lukija :D

      Poista
  3. Siis voi apua kuinka jäätävää kuvamateriaalia :D Toivottavasti tarjoan monille hyvät naurut, silloin se on ehkä sen arvoista...

    VastaaPoista