Mahdottomia tehtäviä

Enimmäkseen harjoittelu on peruspuurtamista, ja kehitys tapahtuu sen verran asteittain ettei sitä juurikaan huomaa. Sen takia on hauskaa kun välillä oppii jotain ihan konkreettisesti uutta, niin kuin on käynyt uinnin saralla tänä vuonna muutamassa jutussa.

Viime vuoden sm-startti. Kuva Kalle Nuuja.

Yksi vuoden huikeimmista suorituksistani on se, että olen oppinut nousemaan altaasta kolhimatta polveani! Tästä ollaan keskusteltu 5-ottelukavereiden kanssa jo vuosia ja vertailtu säären mustelmia kun aina otti sillä tukea altaan reunasta. Yksi väsynyt treeniaamu päätin että nyt saa riittää ja kampesin itseni altaasta vähän atleettisemmin, ja se oli siinä. Nyt olen siis vihdoinkin onnistunut eliminoimaan ne turhat mustelmat, kun saan jalkapohjan siihen altaan reunalle. Wohoo!

Toinen juttu on että olen oppinut hyppäämään altaan reunalta, mikä taas omalta osaltaan lisää uimarin habitustani! Ennen osasin jostain syystä hypätä kunnollisesti pää edellä vain starttipallilta, mutta nyt loikkaan melko sulavasti veteen ihan ohimennen.

Ehkä eniten treeneihin sisältöä tuova kehitys on kuitenkin tapahtunut siinä, että olen opetellut uimaan myös muita lajeja. Vielä viime kesänä jos ohjelmassa luki sekauintia, jouduin aina soveltamaan sen vapaauinniksi tai ehkä selkäuinniksi. Nyt kulkee jo sekarit lähes päivittäin tuomassa vaihtelua verryttelypätkiin. Ihan Ryan Lochtemaista etenemiseni ei varmasti ole ja edelleen uin sekarit mieluiten räpylöillä, mutta pystyn sentään suorittamaan nekin osiot. Uimavalmentajia kyllä naurattaa kun painelen menemään "pentathlon-butterflytani" joka ei ole ihan tyylipuhdasta, mutta sentään riittävän uskottavaa karkottamaan mummouimarit radaltani!

Se ultimaattinen mahdoton tehtävähän oli alun alkaen pää edellä veteen hyppääminen. Sekin ongelma, kuten myös edellä mainitut, ovat kuitenkin ratkenneet sillä että vaan tekee sen yhden kerran, jolloin tajuaa että sehän onnistuu, ja sitten ei enää ole ongelmia asian kanssa. Yksi tällainen pulma on kyllä vielä jäljellä. Nimittäin snorkkelin kanssa käännösten teko. Otin (valmentajan tiukkasanaisesta kehotuksesta) tämän agendalle kesällä, jotta saisi snorkkelilla tehtäviin harjoituksiin enemmän jatkuvuutta. Se on kuitenkin osoittautunut kutakuinkin mahdottomaksi. Jos puhallan suun kautta ilmaa ulos käännöksessä, nenä ja koko pää täyttyy vedellä mikä on jokaikinen kerta niin kertakaikkisen inhottavaa että tekee mieli vetää itkupotkuraivarit. Jos taas puhallan nenän kautta ilmaa ulos niin snorkkeli täyttyy vedellä, mikä meinaa johtaa kuolemaan. Jokatapauksessa aika huono tulos. Pah, sanon minä, onko kaikkien pakko osata ihan kaikki?!