Lähtökohdat juoksuun ei olleet mitenkään ihanteelliset, on
tullut treenattua monta viikkoa ihan kovaa, eli ei todellakaan mitenkään herkistellen…
Vielä viime viikolla puolitoista vapaapäivä riitti piristämään jalat
lauantai-illaksi, mutta nyt kun juoksu oli jo aamupäivällä ja taas yksi treeniviikko
takana, eivät jalat olleet millään lailla pirteät. Tein minkä voin tankkauksen
suhteen lauantaiaamuna, ja ryntäsin Lauttasaareen ilmoittautumaan kisaan. Pikaiset
irrottavat venytykset ja lähtöviivalle. Fiilistä ei parantanut se, että olin
kiireessä ja jännityksessä sulkenut palkkarisheikkerin huonosti, ja 3dl
suklaalitkua oli levinnyt treenikassiini, eli tiesin ettei palkinto odota
maalissa…
Juoksu tuntui heti alusta asti kauhealta. Jalat painoi
tonnin kipale ja perse toisen mokoman, happi ei kulkenut ja juoksu ei
huvittanut. Ensimmäinen kilsa tuntui megapitkältä, ja pitkäjalkaiset miehet
painelivat jonossa ohi. Yritin kuitenkin ylläpitää suht reipasta tahtia,
tulostahan tänne oli tultu tekemään eikä hauskaa pitämään. Ensimmäinen kilsa
menikin melko reippahasti, lähes neljään minuuttiin. Sen jälkeen vaan yritin
ylläpitää tahtia, ja kilometrivauhdiksi muodostui tasainen 5min/km.
Puolimatkassa kello näytti vähän reilu 24min, eli varsin positiivinen signaali
aikataulua ajatellen!
Vähän puolimatkan jälkeen alkoi tulla jo melkein huono olo,
vähän huimausta ja heikotusta, ja ehkä ensimmäistä kertaa ikinä kävi sellainen
ajatus mielessä, että entä jos vaan jättäisin kisan kesken ja kävelisin himaan?!
Totesin kuitenkin että juostaan nyt ainakin juomapisteelle 6km kohdalle. Sen
jälkeen totesin, että nythän ollaan kuitenkin jo voiton puolella, eli jatketaan
nyt vaan. Vaikka juoksufiilis oli nollassa, yritin pitää sen tavoitteen
mielessä ja katsella kelloa, joka näytti että on täydet mahdollisuudet päästä
tavoiteajassa maaliin sen kummemmin kirimättä, kunhan vaan ylläpitää vauhtia.
Kuitenkin, jokainen kilometrikyltti oli pieni voitto. Fiilistä auttoi se, että juostiin tasatahtia punapaitaisen miehen kanssa, joka oli puolimatkan hujakoilla kysellyt tavoiteaikaani ja missä nyt mennään. Juoksun jälkeen heppu tulikin kiittämään "vetoavusta", mikä lämmitti mieltä.
Varsinkin viimeisen kilsan ajan pidin kelloa visusti silmällä,
nyt oltiin jo niin lähellä etten kerta kaikkiaan suostunut siihen, että aikani
olisi yhtään yli sen 50min. Minkäänlaista loppukiriä en todellakaan saanut
aikaiseksi, mutta maaliin pääsin, ja ajassa 49:53!!!! Maalissa törmäsin
viisiottelukaveriini, joka oli tuonut paikalle ulkomaanvahvistuksen eli
suomessa treenaamassa olevan israelilaisen viisiottelijan, joka meni ja voitti
koko kisan (naisten sarjan) ajalla 41:30, ja fiilisteltiin yhdessä hyviä
tuloksia.
Juoksureitti oli tosi kiva, ympäri Lauttasaaren rantoja enimmäkseen
hiekkateillä, aurinko paistoi ja kevyt tuulenvire piti huolen siitä
ettei ollut liian kuuma, melko sopivasti mäkiä. Tämä tapahtuma kannattaa
siis pistää korvan taakse tulevia vuosia ajatellen! Viime vuonna
juoksijoita oli ollut parisensataa, ja veikkaan, että tänä vuonna
osallistujamäärä oli jonkin verran suurempi.
Olen edelleenkin vähän ihmeissäni siitä, että noin huonona
päivänä sain tuloksen tehtyä. Tulos oli ihan puhtaasti taisteluvoitto
itsestäni, ja kertoo ainakin itselleni siitä, että sitä kuuluisaa
päättäväisyyttä ja henkisiä voimavaroja taitaa olla enemmän kuin luulinkaan.
Jos tuolla fiiliksellä ja kunnolla sain tällaisen tuloksen aikaan, ei vähän
paremmilla edellytyksillä ja parempana päivänä pitäisi olla kovinkaan suuri
ongelma nipistää tuosta ajasta pari minuuttia pois! Se jää kyllä varmaankin
ensi kauden lämpimille keleille. Ehkä talven juoksutavoitteeksi voisi ottaa
parannella Cooper-tuloksia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti