Maailman onnellisin pronssimitalisti!!

Eilen olin nukkumaan mennessäni kuolemanväsynyt, mutta niin innoissani etten silti meinannut saada unta. Tänään heräsin jo yhdeksän jälkeen leveä hymy naamalla. Voi että voi ihminen olla onnellinen!

Eilisen SM-päivän aamu alkoi aamupalalla. Olin pakannut kaikki kamat jo eilisiltana, eli kisa-aamulle jäi vain aamu-omeletti ja kahvi, hampaiden pesu ja eväiden pakkaus. Vaatteetkin olin laittanut valmiiksi esiin. Hyvissä ajoin ennen kahdeksaa saapui Anskun kyyti kyydissä muitakin viisiottelijoita ja niin alkoi kisapäivä Märskyyn siitymisellä. Märskyssä törmättiin muihin kisailjoihin, joukossa myös kisoihin saapuneet olululaiset, joista yhden olinkin tavannut jo keväällä, kun Kirsi Yrjölä oli tutustumassa meidän harjoituskisoihin startatessaan viisiottelutoimintaa Ouluun.

Uinnissa tein tavanomaisen kevyen lämmittelyn, pari starttiharjoitusta, ja sitten olikin jo ensimmäisen lähdön aika. Lähdöt oli jaettu mahdollisimman tasaisiin eriin ennätysten perusteella, ja itse olin toisessa erässä. Startti meni hyvin, ja matkalla ihmettelin vähän missä ihmeessä muut oikein viipyilevät, kun niitä ei näy rinnalla. Mitäs uivat niin hitaasti! Olin päättänyt uida koko matkan niin kovaa kuin jaksan ja osaan, mitä sitä turhaan säästelemään. Kerran tuli yksi parin sekunnin jäätyminen, ja skippasin kuperkeikkakäännöksen jotta sain yhden ekstra hengityksen, muuten painelin menemään, ja maalissa ihmettelinkin että olenkohan jo oikeasti maalissa vai olenko laskenut kierrokset väärin. Olin maalissa, ajalla 3:30.74!! Ennätys parani yli 7sek! Ei mennyt alle 3:30, mutta hitot jostain kymmennyksistä, olin tyytyväinen! Jokainen uinnista saatu piste oli plussaa, varsinkin kun monet jäivät nollille ja tiesin tarvitsevani jokaisen pisteen talteen miekkailua varten.

Banaani naamariin ja kisapäivä jatkui kohti kisistä ja miekkailua. Oltiin siellä tosi hyvissä ajoin ja tein taas normiverran, ja olin mielestäni superajoissa. Kuitenkin, siinä vaiheessa kun olin saanut vesipullot täytettyä ja kamat niskaan yms, olikin jo kisan aika, eli silti tuli vähän kiire, enkä ottanut yhtään lämmittelyottelua. Sain miekkailupariksini Eevin, hallitsevan viisiottelun Suomen mestarin,, mikä osoittautui olevan tosi hienoa, Eevi oli tosi kannustava koko ajan ja oli opettavaista seurata kokeneen kilpailijan työskentelyä, ei vähiten henkisellä puolella! Miekkailu alkoi ihan hyvin, kun sain pihistettyä yhden piston Eeviltä sisäisissä otteluissa, mutta sen jälkeen saimme vastaamme tosi tiukkoja vastustajia, ja pistot jäivät aikalailla vähiin. Tärkeintä itselleni oli, etten saa jäädä murehtimaan pistojen vähyyttä, vaan tsemppaan täysilä jokaiseen pistoon, ja aivan tarkoituksella en laskenut pistoja. Oteltiin ensin kaikki kaikkia vastaan kaksi pistoa, ja sitten koko kierros uudestaan yksi pisto kaikki kaikkia vastaan. Lopulta miekkailutulokseni oli 12 voittoa 27 tappiota. Sain joitain hyviä pistoja hyviäkin miekkailijoita vastaan, mutta niitä olisi ehdottomasti pitänyt saada lisää tutuilta treenivastustajilta. Väistöt eivät toimineet lainkaan niin kuin olisi pitänyt, ja tulos on sen mukainen. Eli ei hyvä.

Okseri, joka uskokaa pois, näytti paljon suuremmalta kun seisoin sen vierssä ja se ulottui minua vatsaan! Kuva Tero Koski.

Miekkailun jälkeen suoritettiin hevosten arvonta ratsastusta varten. Sääntöjen mukaan kisaa johtava urheilija suoritti arvonnan. Ja hyvin arpoikin, Eevi arpoi itselleen ja minulle saman hevosen, Lawrenza-tamman :) Jos olisin saanut toivoa ratsua, olisin toiminut juuri tätä heppaa, Laura on nimittäin ihan kone esteradalla ja hypännyt 130cm luokkia, eli tosi tykki meidän radalle! Ratsastus suoritetaan käänteisessä järjestyksessä, eli kisan johtaja ratsastaa viimeisenä. Meillä oli kaksi ratsastusryhmää, eli hevoset suorittivat radan kahdesti. Estekorkeus oli 105cm, 8 estettä, 9 hyppyä, ja rata oli rakennettu meille valmiiksi. Päästyämme Keravalle erittäin täyteen ahdetussa Golfissa (viisi ihmistä ja kolmen ihmisen viisiottelukamat täyttäisivät isommankin auton...) käveltiin rata ja laitettiin hevoset valmiiksi. Kävelytettiin niitä ensin maasta käsin, järjestäjät vahtivat silmä tarkkana kelloa ja kertoivat milloin saa nousta selkään, jotta jokainen ratsukko saa saman 20min verryttelyajan. Sääntöhän on 20min ja 5 hyppyä aikaa tutustua hevoseen. Koska verkkasimme ulkona ja kisasimme maneesissa, saimme säästää yhden verkkahypyn ykkösesteelle maeesissa niin halutessamme. Laura oli ihan tikkana! Käynnistin sen laukan huolella, jotta voisin vain ohjata ja sujua radan läpi ja yrittää olla säätämättä liikaa. Ja Laura teki duunia käskettyä, vaikka ehkä silti säädin vähän ja missasin yhden etäisyyden vikalle esteelle perusteellisesti, tamma toi meidät maaliin täysille pisteille! Ennakkoon olin vähän kavahtanut kakkosestettä, joka oli radan isoin okseri ja niinkin alkuradasta, mutta ratsatsin sinne huolellisesti ja taisin vaan hymyillä hypyn jälkeen, en keksi montaa kivempaa asiaa kuin liidellä hevosen kanssa esteen yli :) Oli niin kivaa kiskoa pitkästä aikaa ratsastus-kisakamppeet päälle ja ratsastaa kunnon kisarata! Ratsastuksen jälkeen oli megahyvä fiilis, nyt ei tarvitse enää kuin juoksennella vähän ja päivä on jo ollut superkiva, kyllä tää tästä!

Myllypurossa saimme sitten tietää CE-lähdöt, tämäkin suoritettiin kahdessa erässä, parhaat viimeisessä, ja olin onnistunut hilaamaan itseni tulostaulukossa tarpeeksi korkealle päästäkseni viimeiseen lähtöön. Naisten sarjassa Eevi johti, sen jälkeen nuori olululaistyttö, kolmantena Israelin vahvistus Noah, neljäntenä oululaisten Kirsi ja viidentenä minä. Noah ei luonnollisesti ulkomaalaisena ollut mukana mestaruuskisassa, eli siinä olin neljäntenä. Lähdöt suoritettiin myöskin takaa-ajona, eli kisaa johtava Eevi lähti ensimmäisenä, ja sitten pisteet muutettuna sekunneiksi seuraavat lähtivät matkaan. Sääntöjen mukaan ne kisaajat joiden handicap on yli 2min lähtevät kahden minuutin jälkeen yhdessä, ja ajat muunnetaan pisteiksi sitten maalissa. Odotellessamme omaa verraa ja lähtöämme Eevi neuvoi miten laskea ero edelliseen/seuraavaan, ja laskimme, että päästäkseni pronssille, minun pitäisi olla maalissa kokonaiset 2min 6sek ennen Kirsiä, mikä on noin lyhyellä matkalla varsin paljon. Pohdin, että ei se nyt mahdotonta ole, mutta ei silti ole reilua myöskän toivoa että toinen epäonnistuisi suortiuksessaan vain jotta minä voisin onnistua. Olisi siis laitettava kaikki peliin, ja tilasin kannustusjoukoilta olympia-aaltoja ja määrätietoista kannustusta koko juoksun ajalle. Valmistautumisessa ampumiset menivät tosi vaihtelevasti ja eivät kovin hyvin, mutta päätin, että sille ei nyt voi mitään, teen sen suhteen parhaani ja juoksen sitten sitäkin kovempaa. Kirkastin mieleeni sen mitalin ja shampanjapullon, ja päätin että paha olo ja jalkakipu (joka ei häipynyt viikon aikana) ovat nyt toisasteisia seikkoja. Ja ihan totta, lähtölinjalta maaliviivalle jalkaan ei sattunut hetkeäkään. Adrenaliini on aika vahvaa kamaa!

Onnistuin jättämään ampumiset hyvin omaan arvoonsa, koska en muista ampumisiani juuri ollenkaan. Keskityin vain tekemään omaa juoksuani, vilkuillen aina välillä että etäisyys Kirsiin kasvoi tasaisesti. Ansku teki muistiinpanoja niin ampuma-kuin kierrosajoistanikin, eli ehkä raportoin niistä takemmin myöhemmin. Sen sentään tiedän, etten jäänyt nollille kertaakaan, ja taisin sillä vetää vähän kaulaa oululaisiin. Juoksuni sankariksi nousi jälleen kerran Eevi, joka kolmannella juoksuosuudellani yhtäkkiä ilmestyi eteeni, ja käski "Saskia kom peesiin, nyt mennään!" ja juoksi edessäni kokonaiset kaksi kierrosta (juoksulenkkimme 800m oli kaksi koukeroista kierrosta jalkapallokentän ympäri) ja käytännöllisesti katsoen kiskoi minua perässään, varmasti uhraten omasta ajastaan huomattavasti ja motivoiden minua mielettömästi. Kun Eevi jäi maaliin Suomen mestarina (!), ammuin viimeisen ammunnan aikaan 23sek, ja totesin että nyt vaan juostaan maaliin. Oletteko koskaan juosseet 3200m niin kovaa kuin jaksatte? Se ei muuten oikeasti ole kivaa :D Varmasti puolet juoksusta haaveilin vain siitä hetkestä, kun saisin pysähtyä! Maalisuoralla tiristin itsestäni viimeisetkin mehut, ja maalissa vilkaisin kelloani, joka näytti n. 16min! Heittäydyin maahan kuolemaan ja yrittämään saada happea sisään kirveleviin keuhkoihini, ja Ansku ilmestyi vierelleni kello kädessä, kertoen että vaikuttaa siltä, että sain kurottua sen yli 2min 6sek kaulan. Missään vaiheessa en kuitenkaan halunnut riemuita ennen kuin tulokset oli laskettu ja viralliset, mutta niinhän siinä kävi, että sain SM-pronssia! Unbefreakinlievable!!!

Onnelliset mitalistit. Kuva Kirsi Yrjölä, Oulun Miekkailuseura.

Suuren maailman tuntua kisaan toi se, että Antidopingtoimikunta oli ilmestynyt paikalle ja ilmoitti maalissa testaavansa SM-voittajan ja kakkosen. Koska olin maalissa selvästi ennen lopullista kakkosta, ADT:n nainen seurasi minua jopa kun menin täyttämään vesipulloa! Tunsin itseni tosi urheilijaksi :D

Vielä palkintojenjako, ja sen jälkeen suuntasimme vanhempieni luokse, jossa odotti lämmin sauna, kylmä shampanja ja valmis ruoka. Kertasimme vielä Anskun, Jessican ja vanhempieni kanssa päivää, ja lopulta kolme väsynyttä mutta onnellista tyttöä pääsivät kotiin nukkumaan. Ansku taisi olla kaikista väsynein toimittuaan niin ansiokkaasti koordinaattorina koko päivän :)

Lisäanalyysejä varmaan seuraa, ja päivästä on niin rutkasti kuvamateriaalia, että siitä riittää pitkäksi aikaa. Voinhan mainita, että kisasta puuttuivat Eeviä mukaan lukematta kaikki muut kansainvälisen tason ottelijamme, mutta ihan sama, sain sen mitalin, eikä se suinkaan tullut ilmaiseksi!!

Kuva Oulun miekkailuseuran sivuilta, josta löytyy myös erinomainen artikkeli SM-kisoista!