tiistai 3. syyskuuta 2013

Juoksupainotteinen viikko

Viime viikko meni siis melkolailla juoksun merkeissä. Maanantaina oli tietysti CE:n kirmailut, ja tiistaina ansaitsin noin miljoona kunnollisuuspistettä matkustamalla bussilla mummilaan moikkaamaan mummia, jota en ollut nähnyt ihan liian pitkään aikaan, ja ottamalla sitten rennon iltajuoksun sieltä kotiin! Keskiviikon bodyattack jatkoi vielä juoksuteemaa, mutta sitten oli annettava jalkojen vähän olla ja tehtävä muuta, koska viikon kuluessa näytti yhä todennäköisemmältä, että pääsisin osallistumaan Midnight Runiin, kuten sitten kävikin...


Keskiviikon attack + pump setti tosiaan hyydytti aika pahasti, ja torstain miekkailutreeneissä valmentaja oli harvinaisen armollinen ja päästi mut melko vähällä käskien säästää loput energiat satulaan, kun olin menossa poikkeuksellisesti ratsastamaan torstai-iltana. Ratsuksi sain vihdoinkin Carlottyn, josta kaikki pitävät kovasti, mutta itse en ollut sitä vielä päässyt testaamaan. Ja "kaikki" ovat aivan oikeassa, mielettömän kiva hevonen, jolla on ihana asenne ja pomppua riittää! Hypättiin pientä rataa ja pitkää vettä, kivaa!

Alkuviikon rääkin jäljiltä olinkin sitten niin loppu, että pidin suosiolla vapaapäivän perjantaina, ja lauantain yöjuoksulla olikin sitten virtaa vaikka muille jakaa. Sunnuntai meni palautellessa, vähän pyöräilyä ja kunnon venyttelyt, ja niinpä maanantaina taas jaksoi painaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti