keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Myöhäiset viikon treenit

Pahoittelut hiljaiselosta! Syynä siihen on spontaani miniloma talviurheilun merkeissä, mutta siitä lisää myöhemmin. Viime viikon treenit näytti tältä:



Se miekkailumasennuskin helpotti sitten torstain treeneissä, joissa sujui huomattavasti paremmin ja lisäksi valmentaja sanoi kivoja asioita :)

Lauantaina olin suunnitellut treenaavani kunnolla, mutta edellispäivän huonot syömiset ja juomiset (seilasin ympäri Uuttamaata ratsastamassa erinäisiä heppoja, eli ruoka- ja juomapuoli oli aika hankalat pitää kunnossa) aiheuttivat sen, että olin ihan loppu vielä lauantaiaamuna. Niinpä vaihdoin lennossa, tai siis sohvan pohjalta jos ihan rehellisiä ollaan, suunnitelmia ja pidin palauttelupäivän. Yritän opetella paremmaksi sen oman kehon kuuntelun kanssa! Lepäilin siis ja kun sain itseni könyttyä pystyasentoon kävin ulkona kävelemässä ja venyttelin vielä illalla. Sunnuntaina jaksoi taas kummasti!

Sunnuntain uimatreeneissä otettiin taas huimia edistysaskeleita kohti kunnollista uimaritreeniä. Ensin uitiin paljon ilman jalkoja, ensin 25m tekniikkapätkiä. Meidän ilmeet oli varmasti näkemisen arvoiset siinä vaiheessa kun valmentaja sanoi että sitten pitää tehdä sama juttu 200m, ja meille selvisi, että tosiaan piti uida 200m ilman jalkoja :D Ilman jalkoja uiminen on mukavaa, sujuu ihmeen kevyesti kun ei tarvitse käyttää niitä kehon isoimpia ja paljon happea vieviä reisilihaksia. Näiden harjoitusten jälkeen siirryttiin sitten ensimmäistä kertaa harjoittelemaan potkuja, jee! Tässä kohtaa tuli myös viikon moka, josta tällä kertaa vastasin minä: valmentaja ojensi meille laudat ja käski potkia toiseen päähän, ja tein työä käskettyä. En kuitenkaan ehtinyt kun pari metriä kun valmentaja vihelsi takaisin ja huuteli: "En mä tajunnut että mun pitää opettaa teille miten sitä lautaa käytetään! Ei sen päällä saa makoilla!!" Olin tyynesti laittanut laudan vatsani alle ja kellinyt sen päällä mukavasti, mutta kävi ilmi että siitä vaan pidetään käsillä kiinni, eikä nojailla siihen sen enempää. Whooops... en mä muistanut, kun viimeksi on sellaista tullut käytettyä varmaan yhdeksänvuotiaana.

Joka tapauksessa kävi ilmi, että potkiminen on tosi hyydyttävää! Todettiin että se 25m pelkkiä potkuja on vähintään yhtä rankka setti kuin 200m pelkkiä käsivetoja. Lopuksi opeteltiin vielä käyttämään kelloa, niin että opittaisiin uimaan tiettyyn vauhtiin tietynlaisia intervalleja, mitä on hyvä hyödyntää itsenäisessäkin harjoittelussa. Ollaan kuulemma melkein jo ihan kuin kunnollinen uintijoukkue :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti