tiistai 21. toukokuuta 2013

Kisapsyykkausta ja tavoitteita

Kisavalmistelut ovat menneet niin penkin alle kuin vain voi mennä. Siksi tämän viikon kisat jännittävät ihan tosissaan. Viimeisen kuukauden aikana jalat ovat reistailleet niin paljon, että en ole uskaltanut oikein juosta, enkä miekkailla. Treenaaminen on ollut todella epäsäännöllistä ja uimassa olen käynyt noin kerran viikossa. Ja nyt kun jalat on vihdoin saatu levolla, muutamalla hierontakerralla ja kenkien vaihtamisella kuosiin, tulee kurkkukipu tilalle. Yritä tässä sitten treenata puolikuntoisena. Nyt jännitän, mitä kurkkukivulle tapahtuu - meneekö ohi vai paheneeko? Huomenna olisi ratsastusosio Keravalla, joten paree ois parantua!

Mikäli olo tästä kohenee, minun on ehdottomasti päästävä vielä lenkille ja uimaan ennen kisoja. Vielä maaliskuussa olin aika monessa lajissa vahvoilla, nyt tuntuu, että omat kipuilut ja treenaamattomuus saattaa kostautua. Missä mennään tällä hetkellä:

  • Lajeista heikoin on ehdottomasti uinti. Olen todella hidas, kuperkeikkakäännökset eivät ole sujuneet aikoihin ja pääedellähyppykin vähän niin ja näin.
  • Juoksukunto saisi olla parempi, tiedän että pääsen samaan 18 minuutin aikaan kuin maaliskuussa, mutta tavoitteena olisi ollut kovempi aika, ja nyt en tosiaan teidä, onnistuuko se.
  • Ampuminen sujui eilen suht hyvin, mutta hengästyneenä tilanne voi taas olla ihan erilainen. Nyt pitää muistaa olla kisapaikalla ajoissa, jotta saan aseen viritykset kuntoon ja ampuma-asennon oikeaan kohtaan.
  • Miekkailussa uskon pärjääväni suhteellisen hyvin, jos saan pidettyä pään kylmänä ja keskittymisen kuosissa. Teen välillä treeneissä todella tyhmiä virheitä, välillä taas saan keskittymisen todella skarpiksi, jolloin saan napsittua pistoja ihan hyvin.
  • Ratsastuksen suhteen on myös pieniä jännitysmomentteja ilmassa. Pitäisi hypätä huomenna kokonainen rata, estekorkeus 80-90 cm, ja toivottavasti Wichitalla. Estekorkeus on minulle suht isoa, vasta muutamia kertoja olemme hypänneet tunneilla 90 cm esteitä, ja rataakin vasta pari kertaa. En ole pahemmin ratsastuksessa kilpaillut, joten se tuo oman lisän kisajännitykseen.
Wichitan kanssa tunnilla
Kuva: Sharon Skurnik
Nyt pitäisi aloittaa kisapsyykkaus - näin epätoivoisin tuntemuksin ei tosiaankaan lähdetä kisoihin, vaan mieli pitäisi saada positiiviseksi. Asetan itselleni realistisia tavoitteita ja yritän olla vertaamatta itseäni muihin.
  • Uinti: Parannan viimekertaista uintiaikaa edes vähän. Viimeksi uintiaika oli 4:40, jonka toivon parantuvan alle 4:30. Onnistun hypyssä ja saan käännökset vietyä läpi järkevästi.
  • Juoksu: Juoksuaika alle 18 minuuttiin, edellinen aika maaliskuulta 18:20.
  • Ammunta: Osun kaikilla kerroilla kaikki viisi osumaa, mielellään edes yhdessä alle 25 sekuntia.
  • Miekkailu: vähintään 40% pisteistä.
  • Ratsastus: Pääsen radan läpi järkevällä ratsastuksella ja hallitusti.
  • PIDÄ KIVAA HUOLIMATTA SIITÄ, MITEN PÄRJÄÄT JA ILOITSE MUIDEN PÄRJÄÄMISESTÄ AIDOSTI
Nyt sitten enää viimeistelytreenit ja flunssan karkoitus!

2 kommenttia: