tiistai 14. toukokuuta 2013

Apua välttelyn välttämiseen

Viime viikolla yksi huikeimmista urheilusuorituksistani oli uimakamojen ulkoilutus kaupungilla kolmen tunnin ajan. Otin aamulla kassiin mukaan tarvittavat vermeet, suuntasin entisten työkavereiden kanssa lounaalle, ja sen jälkeen vakaa suunnitelmani oli mennä stadikalle. No eihän siitä mitään tullut. Päädyin shoppailemaan ja kolmen tunnin välttelyn jälkeen luovutin.

Tämän tyylisiä välttelysuorituksia olen viimeisten parin viikon aikana tehnyt useasti. Osittain ihan syystä, jalat ovat oikeasti olleet kipeät ja olen halunnut antaa niiden levätä kunnolla. Tänä aikana olisin kuitenkin voinut varsin hyvin käydä pilateksessa, body balancessa, uimassa. Sen sijaan olen luuhannut tallilla ja pötköttänyt onnellisena kotona ja katsonut Gossip Girliä about tuotantokaudellisen verran. Millä tästä paluusta vanhaan elämään ja välttelyn kierteestä oikein pääsee pois? Mitkä tekijät saavat minut helpommin valitsemaan liikkumisen Gossip Girlin sijaan?

1. Valmentaja treeneissä. Sosiaalinen paine, järkevämmät treenit ja huonompi omatunto jos jättää menemättä.


2. Sovi treeniseuraa omatoimitreeneihin. Sosiaalinen paine, hauskempaa ja jälleen se huonompi omatunto jos jättää menemättä...


3. Muista iloita pienistäkin onnistumisista. Jonkinlainen treenipäiväkirja, Heiaheia tai muu vastaava muistuttavat, kuinka paljon sitä edistystä on oikeasti tullut.


4. Aseta itsellesi tavoitteita, joita kohti ponnistella


5. Muistuta itseäsi siitä, että menestyminen ei tapahdu yhdessä yössä, vaan tarvitaan pitkäkestoista, ahkeraa treenausta.


6. Vedä itsesi äärirajoille säännöllisin väliajoin!


7. Muista kannustaa kanssaliikkujia ja iloita myös muiden onnistumisista! Vaikka se oma häviö kuinka kirpaisisi...


8. Ja jos oikeasti tuntuu siltä, että olisi tauon paikka, kuuntele kehoa, anna itsellesi aikaa levätä ja nauti hyvällä omalla tunnolla vapaista löysäilyhetkistä :)


Lähde animaatioihin: http://whatshouldwecallme.tumblr.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti