Taas yksi treeniviikko takana ja uutta kohti! Aika monta tuntia on liikkuessa vierähtänyt:
Tämän viikon mieleenpainuvin urheiluelämys sattui sunnuntain uintitreeneihin, joissa päästiin ensimmäistä kertaa kisailemaan ja saatiin itsellemme pohja-ajat, joita nyt voi sitten lähteä parantelemaan. Tällä kertaa se olin minä joka oli tosi heikossa hapessa uintitreeneissä, onneksi uitiin paljon ilman jalkoja niin ei hengästyttänyt yhtä paljon kun ei käytä niitä kehon isoimpia lihaksia :) Ilman jalkoja uinnin tarkoituksena on parantaa käsien liikeratoja ja voimankäyttöä, ja näihin siis keskityttiin. Lopuksi tehtiin muutamat hypyt, ja onnistuin parantamaan hyppyjäni tosi paljon, niin etten enää mene ihan pohjaan asti vaan liike suuntautuu enemmän eteenpäin ja voitan siinä paljon aikaa. Ponnistusvoimaa! Sitten otettiin vielä kaksintaistelu-kisa, eli uitiin vierekkäisillä radoilla ja valmentaja otti aikaa. Oma aikani oli 52,8, meidän tasoryhmän pohja-aika :) Tiedostan kuitenkin, että noin kovaa en jaksaisi uida 200m, mutta silti ihan rohkaisevaa että 50m menee tässä vaiheessa alle minuutin ja vielä noin heikossa kunnossa kuin olin. Ensi viikolla saadaan siirtyä edistyneempien uintiryhmään!
Tarkoittaako "uinti ilman jalkoja" uintia pullareiden kanssa, vai ihan vaan niin, että roikotetaan jalkoja perässä mahdollisimman rentoina? Uitteko ylipäätään pullareilla treeneissä tai käytättekö muutoin paljon jotain välineitä? Tai minkälaisia tekniikkatreenejä teette?
VastaaPoista