keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

You are a shooting star - part one

Pääsin viimeksi Kisahallilla kokeilemaan kanssatreenaajien uutta asetta. Uuteen aseeseen tutustuminen saikin minut pohtimaan vähän enemmän ampumista ja etenkin asetta. Tässä ensimmäisessä tekstissä keskityn enemmän juoksuammuntaan lajina ampumisen näkökulmasta, ja toisessa osassa kerron enemmän viisiottelussa käytettävistä infrapuna-aseista. Ampuminen ei ole ollut minulle ennen viisiottelua millään tasolla tuttua puuhaa, joten en voi missään nimessä sanoa olevani tämän alan asiantuntija. Treeneissäkin usein joku muu on laittanut aseet ja taulut valmiiksi ja sitä vain itse tyytyväisenä juoksee ja käy välillä ampumapaikalla ampumassa. Olen viime aikoina pyrkinyt myös itse opettelemaan aseen säätöjä. Ampumisesta on tullut yksi omista suosikkilajeista, ei vähiten siksi, että se on sujunut minulta alusta asti melko hyvin. Välillä tulee hetkiä, jolloin ei kulje ollenkaan, mutta parhaissa treeneissä en ole ampunut yhtään hutikierrosta. Ampuminen sopii myös kärsimättömälle luonteelleni hyvin, sillä palautteen saa välittömästi, ampumisaika on tarpeeksi lyhyt ja omaa suoritusta pääsee korjaamaan heti.

Kuvassa yksi viisiotteluseuran aseista
Juoksuammunnassa on tosiaan ideana juoksuosuuksien välissä tulla ampumapaikalle, aikaa on 50 sekuntia ja osumia pitäisi saada yhteensä 5. Jokaisen laukauksen välissä ase pitää ladata, aseen piipun pitää koskettaa pöytää ladattaessa. Heti kun kaikki 5 osumaa on saanut, saa jatkaa juoksua. Oma nopein ammuntani on ollut 13 sekuntia, keskiarvo treeneissä on noin 25-30 sekuntia. On siis sanomattakin selvää, että jos ampumapaikalla käyttää aikaa kisoissa 50 sekuntia joka ammunnalla, loppuaika on väistämättä huono. Tai sitten pitää kompensoida ja juosta todella kovaa. Koska oma juoksukuntoni ei nyt ihan maailmanluokkaa ole (vielä...), täytyy myös ampumisen sujua hyvin. Jos kisoissa saisi ammunnat 20 sekuntiin per ammunta, paranisi juoksuaika 2 minuuttia!

Kilpailutilanteessa jännitys ja paine saa aikaan käsien tärinää ja hengityksen epätasaisuutta. Lisäksi kun kuulee vierestä muiden kanssakilpailijoiden ampumisen ja aseiden piippaukset, häiriintyy helposti. Toisaalta kisoissa myös juoksee kovempaa kuin treeneissä, ja ammuntapaikalle tulee hengästyneempänä. Itse myös juostessa jännitän herkästi hartiat korviin, jolloin kädet väsyvät. Ampuessa käden pitäisi olla täysin vakaa ja hartioiden rennot, joten ainakin itse pyrin juostessa välillä rentouttamaan kättä ja ravistelen käden rennoksi ennen kuin tulen ampumapaikalle.

Oikean ampuma-asennon löytäminen on yksi keskeisimmistä asioista, joille ampumista rakennetaan. Hieman lantiota leveämpi haara-asento, ampumataulua kohden lievästi viistossa, hyvä ryhti ja korsetti tiukkana, mielellään hieman eteenpäin kallistuen. Minä ammun oikealla kädellä, joten vasen käsi on rennosti koukussa käsi vatsan päällä kevyesti. Ampumajuoksussa vain yksi käsi saa koskea ampumisen aikana aseeseen. Etäisyys ampumapöydästä pitää olla sellainen, että asetta ladatessa aseen piipun kärki koskee pöytään niin, että kyynerpää pysyy suorana. Tämä sen takia, että osumatarkkuus paranee, kun jokaisen latauksen jälkeen ei tarvitse hakea oikeaa paikkaa uudestaan, kun käsivarsi ja ranne pysyvät samassa asennossa myös aseen latauksen aikana. Silmän ja käden koordinaatio on tärkeä tähdätessä ja minua helpottaa se, että peitän vasemman silmäni ampumisen ajaksi. Tällöin taulu näkyy tarkemmin.

Seuraavassa osassa mennään enemmän aseisiin ja kaikkiin niihin vermeisiin, joita aseen kanssa tarvitaan. Niitä nimittäin on muutama...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti