Turkasen aikaisin perjantaiaamuna (oikeesti, kello soi 4.30) lähdin reissuun kohti Turkua, josta matka jatkui laivalla kohti Tukholmaa. Olin uskonut että laivareissu menisi aika mukavasti löhöillessä, mutta tylsäksihän se kävi kun en onnistunut nukkumaan koko päivää. Perillä Tukholmassa poimin mukaani ruotsalaiskaverin ja jatkettiin yhdessä matkaa kohti Falunia. Matkalla saatiin huonoja uutisia, kun kävi ilmi että lauantaiaamun ratsastus oli jouduttu perumaan. Talliin oli ilmeisesti tullut joku viirus niin että tosi monelle hevoselle oli noussut kuume perjantain aikana, eikä sijaispaikkaa saatu järjestettyä. Järjestäjät olivat tästä ihan hajalla, mutta eihän tuollaiselle tilanteelle voi mitään. Huono ajoitus vaan :(
Näkymä hotellihuoneen ikkunasta lauantain säteilevässä auringonpaisteessa. Täällä käydään talvella hiihdon MM-kisat. |
Lauantaiaamuna saatiin sitten nukkua vähän pidempään kuin oltiin luultu, ja nautittuamme mahtiaamiaisen suunnattiin paikallisen seuran treenisalille. Siellä oli ohjelmassa vähän riehuntaa lasten kanssa sekä ammuntaa tai miekkailua jos halusi. Meinasin kyllä saada ahdistuskohtauksen tätä kaaosta katsellessa kun salillinen lapsia riehuu päättömästi joka suuntaan ja musiikki pauhaa täysillä... onneksi se siitä vähän rauhoittui, ja lopputreenissä saatiin ammuttua ihan järkevästi vähän aikaa.
Iltapäivällä siirryttiin naapurikaupunkiin uimaan, koska Falunin uimahallit olivat uintikisojen käytössä. Tämähän tuntui vähän hölmöltä, ihan hyvin olisivat voineet änkeä meidät johonkin rakoon vaikka näytöslajina ja kasvattaa taas vähän 5-ottelutietoutta... Nyt oltiin siis toisessa hallissa, jossa selkeästi oli hyvä kahvio, koska koko halli haisi kärynneelle rasvalle, mikä oli verrassa tosi kuvottavaa. Verryttelyssä olin aluksi aika koomassa, mutta näköjään onnistuin vertymään hyvin, koska loppua kohti tuntui paremmalta ja paremmalta. Olin taas hitaimmassa 200m-lähdössä, joten ei auttanut seurailla vieruskavereita vaan uida oma uinti. Ensimmäiset 25m oltiin aika yhtenäinen rintama, mutta sen jälkeen taisin vain ihmetellä mihin muut oikein jäi. Onnistuin paremmin vaudinjaossa ja käännöksistä liukumisessa, mutta käännöksiin tuloissa oli vähän heikkoja ajoituksia. Joka tapauksessa, ajaksi tuli 3:00,45!! Tietysti vähän ottaa päähän nuo 45 sadasosaa, mutta toisaalta en kyllä jaksa niihin liiaksi takertua, se oli oikein hyvä tulos :)
Suoritettiin korvaava ratsastusosio. Hevoset oli vähän pieniä ja jäykkiä :D |
Aamulla heräsin ihan superkankeana, lonkat oli ihan tulessa ja muutenkin ei kovin atleettinen olo. Syytän sitä edellispäivän hippaleikkiä, joka ei selvästi sovi lämmittelyksi näin vanhalle... Tein minkä voin huolellisella lämmittelyllä ja ei kun miekkailemaan. Meitä oli tällä kertaa valitettavan vähän tyttöjä mukana kisassa, vain 3 naista ja yksi B-tyttö, mikä tarkoitti tosi tiukkaa miekkailuvastusta taitavista pojista. Vähän hirvitti saanko aikaiseksi yhtään pistoa, mutta sain niitä sentään muutaman. Huonomminkin olisi siis voinut mennä, mutta olisi sitä myös pari pistoa lisää voinut saada.
Hieno ammunta-alue |
Kuten sanottu, meitä oli vain 3 naista kisaamassa, joten sijoitukset olivat melko ennakoitavissa. Huono CE:ni ei siis pilannut koko kisaani, vaan hyvä uintini kantoi riittävän pitkälle, ja ansaitsin kakkossijan! Palkinnot olivat tosi hyvät, olen onnistunut hukkaamaan vesipulloni tänä syksynä, joten olin toivonut voittavani uuden, ja nyt se toive totetutui! Lisäksi suihkusaippuaa ja deodoranttia ja karkkia. Kerrassaan hulppeaa!
Iloinen kisaajajoukku ja pääsponsorin eli Falun kunnan logo |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti