Huikein treeniviikko ever!

Huhhuh! Viikon kestänyt "leiri" on nyt takanapäin, ja hengissä selvittiin! Voin kyllä turvallisin mielin todeta, etten ole ikinä treenannut näin paljon ja kovaa:

Käytännössä joka päivä tehtiin neljää lajia, eli ratsastus jäi pois, ja sunnuntaina myös miekkailu. Heti maanantaina otettiin luulot pois kevyellä lähes 6h treenipäivällä :D Aamulla uitiin ja tehtiin oheistreeniä, iltapäivällä juostiin, ammuttiin ja miekkailtiin. Tiistaiaamuna miekkailun ja uinnin jälkeen ensimmäistä kertaa ikinä epäilin etten ehkä pääsisi kaikkia kuutta porrasta ylös kodin rappukäytävässä, sen verran paljon sattui takalistoon!

Ehkä eniten on tänä kesänä yllättänyt juoksun määrä ja laatu. Kevyttä hissuttelua harrastetaan oikeastaan vain alku-ja loppuverryttelyssä, muuten juostaan kovaa ja oikein, ja tekniikkaa treenataan loputtomasti, joka ikisessä treenissä eikä vain kerran viikossa. Eronkin kyllä huomaa, kun askel rullaa kevyemmin ja tehokkaammin, mutta voin kertoa, että loppuviikosta olivat kyllä jalat aika loppu.

Uinnissa pääsin ihan uusiin kilometrimääriin. Aiemmin olen tainnut tasan kerran päästä yli kolmeen kilsaan suunnilleen venyttämällä loppuverryttelyä väkisin, mutta nyt tuli uitua reilusti päälle sen useampanakin päivänä peräkkäin. Yksi suuri ero oli tietysti kyllä jo verryttelyidenkin pituus, aiemman 300m tekniikkaverraa sijaan tein useimmiten sellaiset 500-600m, ja loppuverryttelykin satasen sijaan väh. 400m. Ensimmäisenä aamuna odotin koko treenin ajan milloin tulee käsky uida joku 10000x50m täysiä-setti, mutta sitä ei ikinä tullutkaan, eli treeni oli kyllä miellyttävän vaihtelevaa koko ajan.

Lenkkareiden väriloistoa. Huomaa taidokas tähtikuvio!

Viikon pahin takaisku koitti torstaina, kun ei-enää-kovin-tuorein jaloin tehtiin porrastreeniä, ja reaktioharjoituksissa sitten pää meni nopeammin kuin jalat, ja potkaisin epähuomiossa porrasta täysiä. Ei edes voimasanoja päässyt siinä vaiheessa ja jatkoin kiltisti seinäpistoihin ja jalkatyöhön, mutta sen jälkeen kävin sitten hakemassa siihen jäitä vähäksi aikaa. Kylmäämisen jälkeen vapaamiekkailu sujui ihan hyvin ja loppuverrakin onnistuin, mutta kotiin lähtiessä oli varvas aikalailla turvonnut. Seuraavan päivänkin treenit meni ihan ok (ainut katari oli kun yritin tehdä uimahyppyä ottaen takajalalla tukea starttipallin tuesta, jolloin ponnistaa oikeastaan vain etujalalla, joka tietysti oli se kipeä jalka... Eihän sitä mitään tullut, ehdin ajatella AU ja sitten läsähdin täydellisen "magaplasan" veteen :D Lienee tarpeetonta mainita, että se kova 25m ei mennyt hirveän kovaa :D ), mutta illalla totesin että ehkä nyt kuitenkin käyn näyttämässä sitä, ja niinhän siinä kävi että diagnoosi oli "hyväasentoinen murtuma". Ehkä noloin tapa ever saada elämänsä ensimmäinen luunmurtuma!

Tai no, tunnustettakoon että perjantain juoksuammunnan olin ihan itku kurkussa. Ensin sen takia kun jalkoihin sattui juostessa niin paljon, kun varoin oikeaa jalkaa varpaan takia niin rojahdin varmasti joka askeleella vasemmalle jalalle, jonka lonkka ja penikka ei yhtään arvostaneet tätä. Ja sitten sen takia kun ampuminen meni niin huonosti, tuntui etten olisi osunut elefanttiinkaan, vaikka se olisi seissyt paikallaan. Näin jälkikäteen ajateltuna ehkä näillä asioilla oli jotain yhteyttä toisiinsa... Joka tapauksessa, olen aina ihmettellyt ihmisiä jotka itkevät treeneissä, yleensä vain puren hammasta ja yritän kovemmin, mutta nyt oli kyllä sen verran suuri väsy ja kaikki pahasti että ymmärrän näitä ihmisiä hivenen paremmin.

Iloiset leiriläiset

Lauantaina sitten levättiin (nukuin taas päikkäreitä telkkari huutaen täysillä urheilukisoja (pihtiputaan loikkakarnevaalit)), ja suunnuntaina vielä viikon viimeiset treenit. Jätin suosiolla juoksemiset pois ja keskityin ampumiseen. En usko että joudun montaa päivää lepäämään, mutta on typerää rasittaa jalan ulkosyrjää kohtuuttomasti varomalla varvasta juostessa. Ammunta sujuikin sitten oikein kivasti :) Siitä siirryttiin vielä suoraan uimaan, minkä jälkeen olikin treeniviikko purkissa.

Nuo kokonaismäärät ovat kyllä melkoiset, ja myönnän ihan suoraan, etten varmasti jaksaisi tuollaista tahtia koko ajan. Tuohon en edes ole laskenut mitään pikaisia kehonhuoltosessioita tai pyöräilyjä treeneihin. Nyt käytännössä en tehnyt muuta kuin treenasin, söin (tosipaljon!) ja nukuin (päikkärit joka päivä), eli ihan sellaista ammattiurheilijan elämää. Nyt elämä jatkuu vähän normaalimmalla tahdilla, ja viime viikon opit ja kehitys yritetään pitää mukana!