Podin siis viime viikolla taas suurta ikäkriisiä, ja sitä lieventääkseni yritin keksiä erinäisiä huvituksia pääni menoksi. Tästä eteenpäin aion aina täyttää 25 (hey, things could be worse, mieluiten täyttäisin aina uudestaan 17, mutta se ei taitaisi ihan mennä läpi enää vaikka multa kysyttiinkin papereita kun ostin Alkosta paljon halpaa alkoholia :D).
Itse synttäripäivänä olin itsekkäästi järjestänyt itseni asemaan jossa sain aamupalaa ja onnittelulaulun herätyksenä, en stressannut mistään koko päivänä (mikä johti siihen että en oikeastaan tehnytkään mitään koko päivänä), ja sain vielä ekstrayllätys-pullakahvit hevosenomistajiltani tallilla. Päivä kului siis tallilla (hyödynsin muuten
Jonnan kätevää
kahden kavaletin harjoitusta) ja löysäillessä ja syödessä liikaa, mistä muodostuikin viikon teema, josta otsikkokin on johdettu.
|
En nähtävästi tajunnut ottaa oikeastaan mitään järkeviä kuvia viime viikolla. Tämän alkuperäinen tarkoitus oli saada myöhässä olevat vieraat paikalle, kunnes joku erittäin todenmukaisesti totesi että kuva melkein tyhjästä boolikulhosta olisi tehokkaampi siihen tarkoitukseen. |
Synttärijuhlinnat jatkui perjantaina, kun juhlittiin perheen kanssa salaattikulhon ja suklaakakun äärellä. Lauantaina pidin pienet coctailkemut, joihin Ansku taitavasti taikoi ihania coctailpaloja (booli-taikajuoma oli mun vastuulla, ja olin pikkuisen ylimitoittanut sen tarpeen...), ja näin viikon teema jatkui. Loppuillasta päädyttiin vielä istuskelubaariin hyvässä seurassa, ja sunnuntaina herätessäni tuntui siltä kuin olisin nukkunut sementissä. Tosin syytän tästä ennemmin kolmena päivänä peräkkäin tehtyjä lihaskuntotreenejä kuin mitään turmiollisempaa itseaiheutettua haittaa. Anyway, en onnistunut raahautumaan Pirkkolaan uintitreeneihin, joten nyt on paluu ruotuun edessä, jotta saan paikattua huonoa omaatuntoa rappioviikosta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti