Mitä ryhmäliikuntaan tulee, vannon ehdottomasti konseptituntien nimeen. Nykyään tuntuu joka kerta hirveältä riskiltä mennä tunnille joka on ohjaajan itsensä tekemä, koska ei voi ollenkaan tietää mitä tulee saamaan, ja mahdollisuudet todelliseen rimanalitukseen ovat moninkertaiset. Konseptitunnille mennessäsi tiedät mitä tulet saamaan ja hyvä ohjaaja on oikeastaan pelkkää plussaa. Itse asiassa tajusin juuri etten edes tiedä onko muitakin konseptitunteja kuin Les Mills-konseptitunteja... LesMillsin kotimaa on Uusi Seelanti, ja sieltä ohjelmat levitetään ympäri maailmaa, eli ohjelma on kaikkialla maailmassa sama ja vaihtuu kolmen kuukauden välein. Suurin osa tunneista joilla käyn ovat siis Les Millsin tunteja. Konseptitunneilla kuunnellaan hittibiisejä, eikä sen ohjaajan lempimusaa, mikä ei välttämättä mene ollenkaan yksin sun oman musamaun kanssa. Lisäksi jotenkin tuntuu siltä että ohjelmien tekeminenkin on isossa organisaatiossa korkeammalla tasolla kuin jonkun random pikkusalin jumppaohjaajalla joka on hyvässä lykyssä koulutettu joskus 80-luvulla... yhtään ammattitaitoisia jumppaohjaajia väheksymättä! LesMillsin lajitarjonta on laaja ja ohjaajat käyvät koko ajan jatkokoulutuksissa, joista saavat apua ohjaukseensa. LesMillsillä on inspiroivat nettisivut, josta voit käydä tsekkaamassa lisätietoa!
Aika hienoja lankkuja! Kuva LesMillsin sivuilta, minne linkitkin vievät. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti