Pieniä ihmeitä

Eilen tapahtui jotain käsittämätöntä. Kävin lenkillä. Ihan oikeasti juoksin. En ole koskaan erityisemmin pitänyt juoksemisesta, ja polvet yleensä ärtsyilevät. Ostin kuitenkin uudet juoksulenkkarit pari kuukautta sitten, ja niillä juokseminen sujuu hyvin. Toisaalta taas kuntoni ei olisi vielä kuukausi
sitten antanut periksi. Olenkin viimeisen kuukauden aikana Pennyn kanssa lenkeillä juossut pieniä pätkiä kerrallaan. Ja aloittanut varovasti. Toisaalta myös uintitreenit, miekkailu ja ampumajuoksu ovat varmasti jo kasvattaneet kuntoa hieman.

Juoksulenkin pituus ei vielä päätä huimannut, alle 2 km, mutta minulle se oli saavutus. Ensimmäinen tulos siitä, että liikuntaa on tullut lisättyä. Toinen tulos on se, että vaikka painon kanssa en joudukaan kiitos geenieni taistelemaan, keskivartalo on pikkuhiljaa kiinteytymässä! Niin ja kolmas tulos on se, että näiden lenkkien jälkee meillä on pieni, rauhallinen russeli käpertyneenä sohvalle viltin sisään!


Sohvaperuna on siis saanut ainakin hetkeksi nostettua itseään niskasta kiinni. Vielä löytyy innostusta jatkaa, ja tällä viikolla on vielä edessä ampumajuoksu ja uinti.

- Posted using BlogPress from my iPhone