Jos ihan rehellisiä ollaan, niin miekkailu on edelleen viisiottelulajeista minulle epämieluisin. Siinä kun on tasan kaksi vaihtoehtoa: jos et voita, niin häviät. Hyviä suorituksia ei oikeastaan lasketa, ellet saa siitä pistoa. Ja koska valitettavasti muut ovat siinä niin hyviä, niin itse tulee otettua turpaan kerta toisensa jälkeen. Siinä kulkaa oppii häviämään! Koska olen tiedostanut sen, että miekkailu on minulle lajina melko heikko, ja siinä kuitenkin olisi mahdollisuus tienata pisteitä mukavasti, niin olen sinnikkäästi sitä treenannut kaksi tai kolmekin kertaa viikossa. En ihan osaa sanoa milloin muutos on tapahtunut, mutta taannoin tajusin, että enää ei ole aivan kauheaa joka kerta lähteä miekkailutreeneihin, vaan siellä on joskus kivaakin!
 |
| Ilmeestä päätellen meikäläisellä perus miekkailuhatutus päällä... |
Niinpä totesin, että on pakko kirjoittaa asiasta heti, kun kerrankin on jotain positiivista sanottavaa miekkailusta! (Vertaa esim.
tähän valitustekstiin) Vaikka valmentaja usein vakuuttelee, että edistystä on tapahtunut, melko usein epäilen, että se on vain keino yrittää motivoida ja valaa uskoa... Eilen kuitenkin tuli sellainen olo, että ehkä siinä piilee joku pieni totuuden siemen. Oltiin kahdestaan salilla toisen miekkailijan kanssa, ja saatiin perusteellista yksityisopetusta. Ja jouduinkin koville opareilla! Tempo alkaa olla korkea, reaktioiden pitää olla nopeita (ja oikeita!) ja tekniikan puhdasta. Lisäksi sain nyt ensimmäistä kertaa kuulla, että en saa jäätyä ja jäädä odottelemaan ohjeita ja komentoja, vaan pitää itse osata reagoida oikein. Huh! Olenkin jo kauan ihaillut sitä, miten kokeneiden miekkailijoiden opareilla liikkeet tulevat kuin itsestään, eikä komentoja tarvita. Siihen siis pyritään nyt omallakin kohdalla.
Lisäksi uutta oppia tulee koko ajan lisää: uusia väistöyhdistelmiä, uusia sidontoja, jalkapistoja... Parasta on, jos onnistuu soveltamaan opareilla opittua myöhemmin vapaamiekkailussa! Tämä onkin jutun ydin, eli tekemisessä on enemmän ja enemmän ajatusta takana, vaikka parhaiten ottelenkin silloin, kun en mieti liikaa vaan teen hyvällä sykkeellä. Myös liikkumisessa on tapahtunut edistystä, osaan keskittyä enemmän siihen että liikun ennalta-arvaamattomasti, enkä perus "kaksi askelta taakse, yksi eteen, ja sitten syöksy"-rytmillä, mihin helposti sortuu. Vasen käsi jää helposti vielä jäykäksi, mikä jäykistää ja hidastaa muutakin kroppaa, mutta tätäkin treenataan, eli eiköhän se siitä rentoudu.
 |
| Minä vasemmalla. Asento on jo paljon parempi kuin keväällä, vaikka olenkin nyt vähän liian etunojassa. |
Kisiksellä pyörii paljon todella hyviä miekkailijoita. Silti sitä helposti jää ottelemaan vain niiden omien kavereiden ja tuttujen (helpompien, vaikka niillekin usein häviän) vastustajien kanssa. Tästäkin sain valmentajalta noottia viime viikolla, etten saa otella helpompia vastustajia vastaan, koska siinä ei opi yhtä paljon kuin haastavampien kanssa. Tähänkin on kuitenkin tullut enemmän rohkeutta, ettei enää ole supernoloa mennä taitavan miekkailijan miekkailijan pistotyynyksi, vaan siinä yrittää vaan tehdä parhaansa ja oppia jotain. Kisoissakin joutuu usein ottelemaan pitkiä miehiä vastaan, joten sitäkin on hyvä joskus harjoitella. Tämäkin saattaa olla osasyy siihen että treeneissä on kivempaa, kun salilla on enemmän tuttuja.
Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, nahkani on varmaankin parkkiintunut (optimisti-Ansku sanoi että ehkä ollaan opittu myös suojaamaan paremmin...), koska en enää saa yhtä paljon mustelmia kuin aiemmin!
