Oli siis mahtava viikonloppu! Koska lauantaina oli töitä, niin lasken viikonlopun alkaneeksi vasta la-iltapäivästä. Ehdin ottaa kodin kaaosta vähän haltuun, ennen kuin oli aika valmistautua illalliselle. Oli nimittäin vihdoinkin aika Anskulta saamalleni synttäri-illalliselle Lehtovaarassa! Ollaan suunniteltu sinne menoa ikuisuudet, mutta nyt vihdoinkin saatiin aikaiseksi. Illan pukukoodiksi valittiin töölö, jota toteutin Calvin Klein-mekolla ja vintage-käsilaukkulla. Hienoissa mekoissamme sitten nautittiin ihan mahtavasta ruoasta! Tarinaan siis liittyy se, että kotimatkani kisikseltä kulkee Lehtovaaran ohi, ja usein nälissäni katselen ikkunasta sisään kun fiinit ihmiset nauttivat hyvää ruokaa, ja suuntaan kotiin paistamaan jauhelihaa. Nyt sitten istuttiin itse siinä ikkunan luona fiinisti ja oli ihanaa! Tosin mentiin sitten vielä yhdelle lasilliselle hipsteripaikka Linkoon, jonne meidän töölö-teema ei istunut ollenkaan :D
Onnellinen ilme ennen pääruokaa |
Kunnollisen brunssin jälkeen oli sitten aika lähteä Pirkkolaan uintitreeneihin. Oli mahtavaa uida kunnon ohjattu treeni pitkästä aikaa, ja ensimmäistä kertaa ikinä sunnuntaitreenin metrimäärät kipusivat yli kolmeen tonniin. Mahtihyvä fiilis!
Sepolla on rakkauskohtaus, mikä vaikeuttaa venyttelemistä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti