Kylmiä väreitä ja kosteita silmäkulmia

Eilen juhlittiin suomalaista urheiluvuotta 2014 Urheilugaalan merkeissä. Itse olin paikalla ensimmäistä kertaa, ihan katsomossa tavallisten kuolevaisten joukossa. Olin vähän skeptinen sen suhteen onko siitä suurtakaan iloa olla paikan päällä verrattuna siihen että katsoisi telkkarista, mutta nyt on kyllä sanottava että suosittelen lämpimästi menemään paikan päälle gaalaan! Paikan päällä näki kaikki jutut vähintään yhtä hyvin kuin telkkarista, mutta tunnelma ei ruudun välityksellä ole sama asia kuin paikan päällä koettuna. Se että tuhat muuta vieressäsi kokee sitä samaa tunnetta juuri nyt, on vaan ihan eri asia kuin että koet asioita yksinäsi kotisohvalla.

Paikan päällä, tunnelma katossa.

Näin penkkiurheilufanina oli kiva todeta, kuinka monta vuoden huippuhetkistä oli itse nähnyt telkkarista heti sen tapahtuessa. Gaalassa näytettiin tiettyjä klippejä aikas monta kertaa, mutta vielä seitsemännettäkin kertaa kun Krista Lähteenmäki nostaa naisten joukkueen hopealle maalisuoralla meni kylmät väreet selässä, ja kun Sami Jauhojärvi laskettelee maaliin parisprintin olympiavoittajana tekee mieli hihkua ääneen.

Itse olen kerrankin sitä mieltä, että kaikki palkinnot menivät jokseenkin oikeaan osoitteeseen. Olympiakulta on olympiakulta, ja sillä pitääkin ansaita Vuoden Urheilija-titteli. Ja olihan se sykähdyttävin hetki, tosin ehkä sen palkinnon olisivat ansainneet myös hetkeä selostaneet selostajat, jotka sekosivat ihan täysin. Ja Mustille olisi pitänyt antaa myös joku Vuoden Taklaus-palkinto :D Erittäin ilahduttavaa oli se, että Vuoden Nuori Urheilija oli naispuolinen vammaisurheilija Amanda Kotaja, joka oli ihanan yllättynyt palkinnostaan. Myös Vuoden Esikuva meni ehdottomasti oikeaan osoitteeseen A-P Liukkoselle. Ainut mutta oli ehkä se, että palkintojen suhteen olisi voinut olla vähän enemmän jakaumaa, eikä niin että samat tyypit saavat monta palkintoa, kuten esim. lentopallo, vaikka toki varmasti palkintonsa ansaitsevat.

"Kipu kuolee huutamalla, alastomana lattialla!" Seuraavan kerran kun on taas sellainen olo että jalat vaan tärisee, joka paikkaan sattuu ja vaikeroin sohvalla, aion testata tuota Apulannan metodia.

Urheilugaala oli ennen kaikkea mielettömän motivoiva ilta. Urheilijana olisin halunnut heti illalla lähteä treenaamaan, jotta itse joskus voisi kokea tai tarjota muille yhtä huikaisevia kokemuksia kuin mitä eilen juhlittiin. Ja taisin myös sanoa ääneen, että työssäni tavoitteenani on, että jonain vuonna yksi kolmesta Paras Urheiluseura-finalistista, jotka esitellään gaalassa, olisi miekkailu- tai 5-otteluseura.

Illan lempparini olivat kyllä Iivo ja Musti. Hallissa ei ollut montaakaan kuivaa silmäkulmaa siinä vaiheessa kuin Iivo liikuttuneena kiitti Vuoden Läpimurto-palkinnostaan, ja Musti nyt vaan aina on niin mielettömän symppis. Ja tottakai fanitettiin myös entistä heppatyttöä Noora Rätyä joka heitti mahtavaa läppää!

Niin ja muuten, sitä ei ole taidettu täällä vielä mainita, että Vuoden 5-ottelija on Eevi Bengs ja Vuoden Miekkailija Niko Vuorinen.