Ensinnäkin treeniin tulee normaali-ihmisellä väistämättä jonkinlaisia taukoja silloin tällöin. Työkiireitä, flunssia, perhejuhlia tai mitä tahansa, jonka takia ei pääsekään tekemään ihan viikon jokaista treeniä tai jopa joutuu sohvanpohjalle muutamaksi päiväksi. Tällainen pieni tauko saa heti aikaan sen, että kun palaat treenin pariin, lihakset kipuilevat tottumattomuuttaan. Esim miekkailu on laji, jossa viikonkin tauko aiheuttaa ainakin itselleni ihan infernaalisen jumituksen takalistoon.
Toisekseen, aina ei treenata samalla tavalla. Joskus tehdään iisimmin ja vaikka keskitytään oppimaan jotain, ja joskus tehdään täysiä. Molemmat saattavat aiheuttaa lihaskipuja: jos opit tekemään jotain erilailla (vaikka tekemään dynaamisempia syöksyjä miekkailussa, tai tekemään uintivetoja isoilla lihaksilla etkä pelkästään käsillä), lihakset reagoivat siihen. Ja täysiä-treeneissä tietenkin rasitus on suurempi, mihin kroppa reagoi. Treeniä tehdään yleensä jonkinlaisissa sykleissä, ei siis koko ajan samalla tavalla. Jos treenaa koko ajan samalla tavalla, kehitys väistämättä jossain kohdassa pysähtyy. Kropan on saatava välillä palautua, ja moni ripotteleekin treenikalenteriinsa vähän kevyempiä viikkoja. Tai sitten vaihdellaan, esim keskitytään takareisiin jonkin aikaa ja sitten etureisiin voimatreenissä. Kaikki tällaiset vaihtelut aiheuttavat erilaisia ärsykkeitä lihaksissa, mikä saa treenin tuntumaan.
Kolmanneksi, mitä paremmassa kunnossa olet, sitä rankempaa treeniä tehdään. Tuskin kenelläkään tavoitteellisesti treenaavalla on olemassa mitään sellaista tasoa, johon kehityksen annetaan pysähtyä. Myös Michael Phelps, Maria Sharapova ja Usain Bolt haluavat olla ensi viikolla vielä parempia kuin tällä viikolla. Kun siis joku sali-/juoksuohjelma alkaa tuntua helpolta, siitä tehdään rankempi. Ja se tuntuu. Ja kehittää.
Tässä piilee treenaamisen viehätyskin. Pain means progress, eli kipu tarkoittaa kehitystä. (Nyt siis huom, itsensä pitää tuntea ja osata erottaa ns. hyvä, kehittävä kipu ja huono, rikkova kipu. Jälkimmäistä kannattaa välttää jos mielii jatkossakin treenailla). Tottakai on kivaa kun treeni sujuu, mutta silloin haluaa taas hilata itsensä seuraavalle tasolle. Ja siihen vaaditaan paljon työtä ja vähän kipua! Kiteyttäisin ehkä asiaa niin, että se lihaskipu ei ole urheilijalle huono asia, vaan päinvastoin. Se on merkki siitä että kehitystä tapahtuu, ja siihen pyritään. Jos missään ei ole tuntunut vähään aikaan, kannattaa huolestua, tai yksinkertaisesti treenata kovempaa.
Olette ehkä huomanneet, että tuosta Pain means progress-fraasista on tullut jonkinlainen motto minulle. Se motivoi ensinnäkin tekemään täysillä, vaikka sattuu nyt ja tietää että huomennakin sattuu, ja toisekseen kestämään sen seuraavan päivän jumituksen. Tällä siis mennään eteenpäin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti