Jännityssyke

Et varmaan ole kuullut tuota termiä ennen? Juu en minäkään, mutta lanseeraan sen käyttöön nyt. Jännityssyke = jännityksestä johtuva tarpeettomasti kohonnut syke. Okei, pikainen googlaus osoitti, etten ole ihan ensimmäinen joka tuota termiä käyttää, mutta itse en ollut käsitteeseen törmännyt ennen kuin koin sen itse.

Uskolliset lukijat ehkä muistavat, kuinka toukokuun harjoituskisojen kisaraporttia leimasi vuodatus siitä, kuinka sairaan paljon jännitin kisoissa, ja kuinka paljon se vei voimia ja keskittymistä itse suoritukselta. Jopa Hyvinkään Hölkällä muistan sykkeeni lähtöviivalla olleen lähes 120 ihan vain paikallaan seistessä, silkkaa jännitystä. Tarkkaavaiset ehkä huomasivat, että SM-kisojen ja Tukholman tripin kisaraporteista tällaiset valituslitaniat puuttuivat täysin. Jotain on tapahtunut!

Keväällä kasasin itsenäisesti kisakalenteria, ja totesin että viisiottelukisoja on niin vähän, että niiden avulla en saa itselleni mitään kisarutiinia rakennettua. Juuri ne harjoituskisat olivat oiva sysäys sille, että jännitystilalleni on tehtävä jotain. Kisapäivän jälkeen olin niin loppu, että hyvä kun löysin kotiin ja sain jotain ruokaa lautaselle. Jokaisen lajin jälkeen helpotusta kesti ehkä 5min ennen kuin aloin jännittää seuraavaa lajia ja syke oli taas jos nyt ei ihan taivaissa, niin silti ihan liian korkea, mikä oli ihan mielettömän kuluttavaa. Totesin, että näin ei tulla koskaan pärjäämään, jännitys on saatava hallintaan.

Keskittynyt kisaaja latautumassa viimeiseen koitokseen SM:issä

Nyt syksyllä onkin sitten ollut ohjelmassa jos jonkinlaista kisaksi naamioitua kissanristiäistä! Ennen triathlonia olin vielä ihan paniikissa, mutta Midnight Runia en jostain syystä jännittänyt oikeastaan ollenkaan. Lauttasaari-juoksua ennen muistan nähneeni painajaista, että kisa olikin muutettu triathloniksi ja jouduin taas sille kauhealle pyöräilyosuudelle, eli kai jonkinlaista jännitystä on ollut ilmassa, mutta muistan katselleeni lähtöviivalla sykemittaria, ja ilokseni huomasin, että se oli "vain" noin sadan hujakoilla.

SM:iä kohti oli enemmänkin sellainen positiivinen lataus päällä, jännitti tottakai tosi paljon, mutta nyt se ei enää ollut sellaista paniikinomaista ja uuvuttavaa, vaan nimenomaan sellaisia positiivisia perhosia vatsassa, jotka saavat tekemään parhaansa ja vähän ylikin. Tukholmassa tämä melkein jäi puuttumaan, eli opittavaa on vielä siitä, miten saa ne positiiviset perhoset aikaiseksi vaikka kyseessä ei olekaan elämän suurin kisa. Kuitenkin tärkein on saavutettu, eli paniikinomainen jännitys on jo takanapäin, ja yksinkertaisin metodein siihenkin päästiin, eli kisaamalla.