HCT Kisaraportti

Noniin, taas yksi kauden tavoitteista takanapäin, eli myös Helsinki City Triathlonista selvisin hengissä! Paljastetaan heti kärkeen, että tavoite olla maalissa alle tunnissa täyttyi selvästi, loppuaikani oli 52min 51sek :) Tässä hieman kisaraporttia ja tunnelmia viimeistelystä ja kisan jälkeen. Varoitus: aika pitkä teksti, taisin inspiroitua ministeri Stubbin Ironman-kisaraportista :D

Viimeistelyt meni kokolailla hyvin, torstaina pidin viikottaisen herkkupäivän ja jätin rankan treenin tekemättä, eli keräilin vähän voimia. Perjantaina kävin aamulla uimassa ja illalla oli vuorossa ratsastustunti, mikä ei tietysti ehkä ollut sitä parasta valmistautumista jos haluaa pitää jalat tuoreina, mutten halunnut pikkukisan takia skipata sitä, on tärkeämpää pitää katseet kohti SM:iä ja ylläpitää hyppyfiilistä. Vähän pelotti että mennnään koko tunti kevyessä istunnassa tai jotain vastaavaa, mutta onneksi taisi olla kaikkien aikojen kevyin Keravan-tuntini: koska meitä oli vain kaksi tulossa, niin mentiin toisen tunnin mukaan, ja käytiin vain maastossa, jossa käveltiin paljon ja hypättiin vähän maastoesteitä.

Kisa-aamuna tuttuun tapaan jännitti ihan sikana, näin edellisenä yönä painajaisia siitä kuinka olin unohtanut kaikki tavarani kotiin ja olin kauheasti myöhässä kaikkialta... Sain kuitenkin itseni ja tavarani järjestykseen ja stadikalle. Verryttelin uimalla, ja sitten olikin aika kiskoa kisakamat päälle. Päädyin lopulta siihen että uin tiukoissa urheilushortseissa, urheilurintsikoissa ja sporttibikinien yläosassa, uinnin jälkeen vaihdoin sitten vaan biksut paitaan ja menin niillä kuteilla koko kisan.

Uinnin lähtö tapahtui altaasta, ja kun samaan altaaseen ängetään 40 innokasta naista, on tungos taattu. Uinti meni ihan ok, nousin kyllä altaasta varmasti kymmenen parhaan joukossa. Sain pidettyä suht hyvän linjan koko ajan, niin ettei tullut uitua ylimääräistä, vaikka lähtö ei ollutkaan paras mahdollinen. Kyllä 200m jää silti mieluisammaksi matkaksi, 300m alkaa olla jo sen verran pidempi että voimien jako on paljon haastavampaa. Uintiaikani oli 6,04min.

No, eikun altaasta juosten vaihtopaikalle, hyppäsin suoraan vanhoin löysiin ohutpohjaisiin lenkkareihin, joissa on hyvä pyöräillä, kypärä päähän ja paita päälle (ihan vihoviimeistä kiskoa märälle iholle urheilutoppia, löysä paita olisi ollut järkevämpi, tähän meni varmasti ainakin 15sek aikaa). Sitten koittikin koko urakan rankin osuus, nimittäin juoksu pyörää taluttaen "oranssille viivalle" jossa vasta sai kiivetä pyörän selkään. Pyörän kanssa piti juosta käytännössä koko stadikan ympäri, ja sykkeet olivat kyllä varmaan kolmessasadassa kun lopulta pääsi pyörän selkään. Sääli ettei ollut sykemittaria päällä, tuntemukset nimittäin olivat sellaiset että varmaan olisi ollut kaikkien aikojen syke-ennätys... Ei siis ihanteellinen alku pyöräilyosuudelle, joka kyllä sitten olikin selvästi heikoin osuuteni. Pyöräni ei vain selvästi ole kovin nopea, kun poljin tasaisilla osuuksilla suurimmalla vaihteella reippaasti polkien ja silti tulee tädit koripyörillään ohi kevyesti... varsinkin ylämäet olivat täyttä tuskaa, kun poljen niin kovaa kuin jaksan ja silti tuntuu että pyörä ei mene minnekään ja porukkaa lappaa ohi minkä kerkiää. Ja niitä ylämäkiä oli muuten kolme pitkää per kierros, eli tässä meni kyllä aika paljon sekä aikaa että sijoituksia. Siinä vaiheessa oli vähän usko koetuksella, mutta minkäs teet, jatkettava oli. Pyöräilyyn menikin 28,41min. Uinti-pyöräily-vaihtoon 2,45min, mikä on mielestäni suht ok jos siihen on laskettu se pyörän kanssa juoksu-osuus.

Ei muuta kuin pyörä telineeseen ja lenkkarit jalkaan (nopeamminkin voi varmasti kengännauhoja solmia ja tavaroita järjestellä...), olin samantien huojentunut kun pääsin inhottavalta pyöräilyosuudelta pois, juoksu tuntui heti ihanan tutulta. Toki sykkeet korkealla, mutta silti sellainen olo että voi koko ajan vetää vähän kovempaa kuin haluaisi, ilman että tulee ongelmia. Rata oli kiva, enimmäkseen hiekalla ja alku jopa ruoholla, vain pieni sileä pätkä asfaltilla. Reilusti alamäkeä ja yksi tosi tiukka pitkähkö nousu. Mäet olivatkin sitten itselläni koko kisan parasta antia, napsin reilusti päänahkoja reilusti sekä ala- että ylämäessä. Ylämäessä oli selvästi kyse vain siitä kuka jaksoi juosta, suurin osa porukasta käveli suosiolla ylämäen, mutta almäessä lähetin kyllä lämpimiä ajatuksia juoksuvalmentajalle! Siinä missä muut sipsuttelivat alamäessä jarrutellen, muistin ohjeita ja treenejä sitä kuinka alamäet pitää hyödyntää ja antaa askeleen rullata, ja tein työtä käskettyä ja viiletin tätien ohi :) Sileälläkin osuudella tuntui ihan hyvältä, tekniikkatreeneistä on selvästi ollut apua kun juoksuasento tuntui olevan ihan ookoo jopa ilman että siihen tarvitsi hirveästi keskittyä. Näin jälkikäteen ajatellen olisin voinut aloittaa loppukirin vähän aiemminkin, olin ihan hyvävoimainen maalissa, mutta varmaankin Hyvinkään traumat takaraivossa en uskaltanut revitellä kun en ollut rekisteröinyt tasan missä kohdassa maali on, ja se tulikin vähän yllättävän nopeasti vastaan. Juoksun vesipisteillä sekoilin myös vähän, siellä oli tosi ystävällisiä pikkupoikia jakamassa juomia ja sain kerran vahingossa vettä vaikka pyysin urheilujuomaa, ja poikaparka näytti niin hätääntyneeltä että palasin muutaman askeleen takaisin ottamaan juoman :) Ei siis nyt ihan mitään kuolemanvakavaa kisameinkiä minulla tässä, eli siitäkin voisi taas muutaman sekunnin ajasta ottaa pois... Aika oli 15,22min.

Sain mitalin ja kaikkee!

Vähän vedin henkeä maalissa ja sen jälkeen vähän loppuverraa, palautusjuoma naamariin ja kevyet palauttavat venyttelyt. Kotiin syömään (onneksi kotiinpäin oli alamäki pyöräillä), ja vaikka teki hyvää saada sapuskaa, olin silti selvästi vetänyt kehon aikalailla piippuun kun yhtäkkiä tuli seinä vastaan ruoan suhteen, ja sitten oli heti taas puolentoista tunnin kuluttua huutava nälkä... Aina näistä oppii taas miten oma keho toimii. Venyttelin vielä jalat kunnolla, ja seuraavana päivänä oli ihan ookoo olo, yllättäen kipein lihas oli vasen ojentaja?!

Summa summarum, tosi hauska tapahtuma, kannattaa ehdottomasti osallistua uudelleen ensi vuonna! Itse asiassa tekisi mieli päästä heti huomenna parantamaan aikoja! Siskoni tuli kannustamaan, ja oli kovasti harmissaan ettei ollut itse älynnyt ilmoittautua kisaan. Reitin varrella oli rutkasti toimitsijoita ja muuta kansaa, ja kaikki kannustivat kovasti myös muita kuin omia ihmisiään. Yllättävin oppimiskokemus oli, että triathlonin jälkeen kaipaa kaikista eniten (tai no, heti palautusjuoman jälkeen) deodoranttia, ei nimittäin ollut kovin freesi olo kun suoraan vedestä on siirtynyt hikoilemaan :D