Urheilijan harrastus: Laskettelu

Joku ehkä luki sen maikkarin blogitekstin, jossa kirjoitettiin näin "Kahdeksan tuntia töitä, pari tuntia opiskeluja ja kahdet harjoitukset siihen päälle. Levätäkin pitäisi, jollain saattaa olla jopa ystäviä, muita harrastuksia tuskin sentään. Yhtälö on käytännössä mahdoton." (teksti täältä).

No, tällä urheilijalla on harrastus, nimittäin laskettelu! Viikonlopun vietin rinteessä Tahkolla avaten vihdoinkin laskukauden, joten ajattelin kirjoittaa vähän tästäkin lajista omasta näkökulmasta.

Ensinnäkin on aika kivaa, että on yksi laji, josta en ota mitään paineita tuloksista, treenimääristä, tekniikasta tai mistään muustakaan. Kunhan olen nopeampi kuin useimmat niin olen tyytyväinen! :D Muutaman vuoden välein käyn yleensä hiihtokoulun tunnilla vähän päivittämässä taitoja, niin että laskemisesta saa mahdollisimman paljon irti, mutta se riittää mainiosti.

Laskukuvia ei tahdo löytyä, kun rinteessä mukana olevat kännykkäkamerat ei oikein ehdi mukaan kun laskee lujaa :D

Fyysisesti tärkeintä laskettelussa on hyvät jalkalihakset. Sen takia varsinkin naislaskijoilla usein polvet reistailevat, kun meillä ne reidet on väkisinkin vähän heikommat kuin miehillä, eli polvet saavat vähemmän tukea. Teknisesti on tärkeintä pitää paino tarpeeksi edessä, ja sitä ainakin itseni pitääkin ajatella ihan koko ajan, vaikka laskeminen muuten tuleekin aika luonnostaan. Siinä auttavat hyvät keskivartalon lihakset, jolla kontrolloida kroppaa.

Laskettelu jos mikä on välineurheilua. Omat silmäni avautuivat, kun kävin pari vuotta sitten jossain testiviikonlopussa kokeilemassa suksia, ja ero omassa laskemisessa oli kuin yöllä ja päivällä, kun sai kunnon lankut alle. Vanhat sukseni olivat liian pitkät, löysät ja vanhanaikaiset, eli ne väpättivät ihan minne sattuu ja viis veisasivat siitä minne kuski on menossa. Laskeminen oli kivaa oikeastaan vain, jos rinne oli ihan täydellisessä kunnossa, mitä harvemmin tapahtui. Nyt on vihdoinkin kunnon Fisherit alla (suksitallina iskä :D), ja laskeminen on kivaa, kun kontrolli pysyy minulla. Lasketellessa päässä on aina kypärä. Harvemmin itse kaatuilen, mutta olen saanut joskus hissikapulasta päähäni, ja pari talvea sitten joku teinipoika laski suoraan päälleni, eli se kypärän tarpeellisuus ei ole vain omista taidoista kiinni. Se on sitäpaitsi rinteessä ylivoimaisesti kätevin päähine, ei päästä tuulta läpi ja on lämmin ja mukava.

Ja tietenkin myös rinnekulttuurissa on puolensa!