Ansku on ihana. Kiltti ja kaunis ja kunnollinen. Ja ylivertaisuudestaan huolimatta ihanan inhimillinen, esim. puolitoista vuotta sitten suunniteltu blogikirjoitus siitä, kuinka me tunnetaan, jonka Ansku lupasi kirjoittaa, on vielä näkemättä. (Muuten kutakuinkin täydellisessä ihmisessä tällainen saamattomuus on ehdottomasti positiivinen asia). Teaserina voin mainita, että ollaan tavattu varhaisteineinä tallilla, ja Anskun mielestä mä olin tosi kamala enkä itsekään tainnut hirveesti Anskua arvostaa :D
Ansku on paras ystäväni. Vaikka Anskun kanssa ei näkisi puoleen vuoteen (tapahtunut useasti erinäisten ulkomaillaolojen yhteydessä), voi aina jatkaa suoraan siitä mihin jäätiin, ihan kuin oltaisi nähty eilen. Kaikista parasta Anskussa on se, että Ansku ei ikinä tuomitse. Vaikka Ansku itse on perinjuurin sovinnainen ja kunnollinen, voin aina kertoa omista ei-aina-niin-kunnollisista seikkailuistani tai suunnitelmistani ilman minkäänlaista guilt trippausta.
Urheilijana Anskun vahvuus on kropassa, joka on fyysisesti tajuttoman lahjakas. En ole ikinä tavannut toista ihmistä joka kiinteytyy viikottaisen (siis yhden kerran viikossa!) ratsastunnin avulla, eikä liho millään muulla kuin syömällä puoli vuotta lähes pelkästään olutta, creme fraichea ja sipsejä. Heikkous on sitten ehkä kokemattomuus, kun ei oikein tiedä miten käsitellä niitä omia rajoja ja mennä fyysisille epämukavuusalueille.
Anskusta ja minusta on olemassa ehkä kolme yhteiskuvaa, tässä Karlovy Varin kylpyläkaupungista laatuotos vuodelta 2009:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti