Pentathlon Spring Trophy ja täpärähkö hopeasija

Vuoden mahtipontisimman niminen kilpailu on ei-niin vakavamielisestä luonteestaan huolimatta Pentathlon Spring Trophy. Tämä kevätkisa käytiin tänä vuonna helatorstaina ja toimi oivallisena treenimotivaation nostattajana kevään mittaan. Kisa alkoi jo keskiviikkona ratsastusosuudella. Hevoset oli arvottu ja etukäteen, minulle oli valikoitunut Kalle-niminen ruuna. Vähän jännitin tätä etukäteen, koska edellisen kerran kun näin Kallen tositoimissa muutama viikko sitten sillä oli vähän henkisiä haasteita sarjan b-osalle. Rataa kävellessäni tein sitten hyvän suunnitelman kun totesin että tilannehan on aikalailla sama kuin jos isoissa kisoissa näkisin koeratsastuksessa hevosen kieltävän, jolloin tottakai reagoisin siihen omassa ratsastuksessani. Rata oli ihan täysissä mitoissaan eli täydet 100cm. Verryttelyssä taisin vähän jännittää kun en saanut tuotettua ihan niin sujuvia hyppyjä kuin olisin halunnut. Ennen rataa sai vielä hypätä yhden esteen, minkä jälkeen sitten tositoimiin. Radalla ratsastin oikein hyvin vaikka itse sanonkin, hyvä perustempo ja jalat kiinni loppuun asti. Sarjankin ratsastin hyvin suunnitelman mukaan, en sortunut älyttömään yliratsastukseen niin kuin pelkäsin, vaan hevosta äänellä ja jalalla rohkaisten suoriuduttiin ihan mallikkaasti. Yhden tien tein tyhmästi vähän turhan pitkäksi, eli tulokseksi tuli yksi vaivainen aikavirhe eli 299p. Oikein tyytyväinen päivän suoritukseen!

Kuva Kalle Nuuja

Helatorstaina jatkettiin sitten ihan inhimilliseen aikaan, kun vasta klo 10 piti olla altaassa. Pienehkössä kisaajien joukossa olin onnistunut hilaamaan itseäni nopeimpaan erään, mikä tietysti on aina hauskaa. Jännitin uintiakin enemmän kuin pitkään aikaan. Uinti on tuntunut lisääntyneen voiman myötä aika hyvältä viime aikoina, mutta ne kovat vauhtikestävyystreenit ovat kyllä jääneet ajanpuutteen vuoksi tekemättä, eli hirvitti miten jaksaa uida sen 200m kovaa loppuun saakka. Tämä ajatus jäi sitten ehkä vähän takaraivoon, koska tuntui että uin vähän säästellen ainakin 3/4 matkasta. Niinpä olinkin maalissa erittäin hämmästynyt ja iloinen kun kävi ilmi että aika oli 2:52, eli taas sekunnin ennätysparannus! Oujea! Lähdössä kävi hauska sattumus kun yksi uimari otti varaslähdön, ja omaa starttia kyllä vähän hidasti hämmennys siitä miten joku voi ehtiä veteen ennen kuin itse edes ehdin irrota pallilta, ja juuri ennen kuin osuin veteen ehdin kuulla kovaäänisen parkaisun "EI" ja hämmästellä mitä ihmettä tapahtui. Onneksi totesin itsekseni että just keep swimming, kyllä ne pysäyttää jos on tarpeen.

Uinnista suunnattiin sitten miekkailuun. Edellisen viikonlopun nöyryyttävien miekkailukokemusten jälkeen (ei niistä sen enempää) en ollut hirveän innoissani lähdössä tähän lajiin, mutta jostain se fiilis sitten löytyi ja miekkailin ensimmäisen kierroksen varsin kelvollisesti. Toinen kierros meni vähän heikommin, mutta kokonaisuutena jäin kuitenkin plussan puolelle eli enemmän voittoja kuin häviöitä, mikä ei ole minulle lainkaan itsestäänselvää. Varsinkin kun kulunut talvi on ollut miekkailun  suhteen aika katkonainen. Tähänkin lajiin voi siis olla ihan tyytyväinen.

Kuva Kalle Nuuja

Viimeinen laji eli ampumajuoksu tehtiin taas Eläintarhalla, missä juoksureitti on tosi kiva: vaihtelevaa pohjaa, pieni nyppylä ja pitkä lova alamäki, kaksi 400m lenkkiä jokaisella kierroksella. Tästä oli viime vuodelta vähän huonot muistot, kun happi ei kerta kaikkiaan kulkenut ja juoksu tuntui surkealta. Henkäisin siis helpottuneena kun lähdin verraamaan ja totesin että pystyn hengittämään ja tuntuu sata kertaa helpommalta kuin viime vuonna ainakin. Lisäksi kävi ilmi että olen yleisen sarja johdossa, eli lähtisin ensimmäisenä matkaan muiden takaa-ajaettavaksi. Aikas kutkuttava tilanne, ja voin kertoa että huomattavasti motivoivampaa kuin se monen minuutin takamatka jolta lähdin sm-kisoissa kiusaamaan itseäni. Ja ensimmäinen kerta jolloin pääsen johdossa matkaan! Verrytellessä motivoin itseäni ajattelemalla ampumahiihtäjä Mari Laukkasta, joka selvisi samasta tilanteesta (toki aika paljon isommissa ympyröissä ja muutenkin haastavassa henkisessä tilassa) oikein kunnialla.

Tämän vuoden suorituksesta jäi sitten huomattavasti miellyttävämmät muistot. Heti startin jälkeen ammuin ensimmäisen ammunnan viidellä laukauksella vakuuttavasti niin kuin pitääkin. Seuraavatkin ammunnat hoidin ihan kunnialla, vain viimeinen oli vähän heikompi eikä sekään kovin huono. Tällä tein urakkaa itselleni huomattavasti helpommaksi, mutta jaksoin silti ihan suhteellisen kivasti pistää töppöstä toisen eteen myös juoksuosuudella. Viimeisessä ammunnassa takamatkalta lähtenyt pitkäjalkainen poika onnistui saavuttamaan minut, ja viisaasti liimautui peesiin toiseksi viimeisen 400m kierroksen aika pyyhkäistäkseen sitten kevyesti ohi viimeisellä kierroksella. Tässä vaiheessa kerkesin ajatella että nyt voisin kai vaan hölkätä maaliin, mutta kun sitten kuulin takaa toiset askeleet enkä ollut ihan satavarma onko se mimmi jo viimeisellä kierroksella, piti ottaa vielä hyvä loppukiri. Maalissa tehtiin taas asiaankuuluvasti kuolemaa. Kokonaisaika oli kuitenkin selkeästi nopeampi kuin viime vuonna ja taitaa olla nopein LaserRun-aikani ikinä. Pisteitäkin sillä alkoi tulla varsin mukavasti.

Iloiset kisaajat palkintojenjaon jälkeen

Tottakai olisi ollut kiva voittaa, mutta hopee ei oo häpee ja siinä ei ollut enää kauheasti tehtävissä. Pienessä kisassa kun sarjoja yhdistellään niin jotuu alistumaan kohtaloonsa mitä sijoituksiin tulee. Pitkäjalka kuitenkin myönsi joutuneensa ihan näkemään vaivaa viimeisessä lajissa voittonsa eteen, siinä missä viime vuonna kruisaili ylivoimaisena, eli kivasti onnistuin pistämään kampoihin. Taskuun jäi myös selkeä piste-ennätys, 1176p! Ylipäätään oli ihan megakivaa kisata pitkästä aikaa, ja kaikissa lajeissa tuntui kulkevan kivasti. Tämän pohjalta on kiva tehdä treenisuunnitelmia ja asettaa tavoitteita kohti syksyn SM- ja PM-kilpailuja!