Miekkailun joukkue-SM:ät

Sunnuntaiaamuna siis heräsin epäinhimillisen aikaisin ja säntäsin pilkkopimeässä kaatosateessa kohti Otahallia, jälleen kerran kyseenalaistaen omaa mielenterveyttäni. Henkilökohtaisista syistä ruokahalu ei ollut ollut ihan parhaimmillaan parina edellisenä päivänä, joten olo ei ollut mitenkään voitokas eikä muutenkaan mieli kovin valoisa. Jos kyseessä olisi ollut henkilökohtainen kisa, olisin varmaan jättänyt väliin, mutta joukkuekisassa varsinkin kun meillä oli vain kolmen hengen joukkue en halunnut jättää kavereita pulaan. Niinpä pakotin ruokaa alas ja kropan hereille ja keskityin hyvään fiilikseen, ja jätin muut tuntemukset siksi aikaa kotiin. Ihmeellistä mihin kaikkeen sitä ihminen pystyykään.

Onneksi löysin meidän ykkösjoukkueen kokeneemmat miekkailijat heti, ja tytöt auliisti opastivat säännöissä ja muissa kommelluksissa, joissa me ensikertalaiset oltiin ihan pihalla. Halli oli täynnä määrätietoisen näköisiä urheilijoita, ja tuntui siltä että kaikilla muilla oli päällään takit joissa luki Finland. Oli vähän orpo olo meidän eriparihuppareissa…

Alkuerään meidän lohkoon oli osunut meille tosi tiukat vastustajat, hyvässä vireessä oleva Turun joukkue ja HFM:n ykkösjoukkue, joka koostui pelkästään maajoukkuemiekkailijoista, ja jotka sitten veivätkin koko mestaruuden nimiinsä. Ensin oli vastassa Turku. Matsit etenevät aina niin, että yksi miekkailija ottelee seuraavaan viiteen pistoon tai kolme minuuttia, se mikä näistä ensin täyttyy.

Hypätään nyt suoraan tuloksiin, koska eipä tuosta kauhean paljoa sanottavaa ole. Turkulaisilta saimme 15 pistoa ja HFM:ltä 13, mikä ei ole tasoeroihin nähden oikeasti yhtään kehno tulos. Ei ollut ollenkaan sellainen olo että oltaisiin oltu ihan pelkkiä pistotyynyjä, vaan saatiin pistettyä hanttiin jonkin verran. Oma tähtihetkeni oli, kun sain yhdeltä HFM:läiseltä 2 pistoa ja yhden tuplan! Valitettavasti tulos jäi kuitenkin sen verran heikoksi, että tiputtiin ainoana joukkueena pois välieristä.

Mitä tästä sitten jäi käteen, oliko järkeä mennä nöyryytettäväksi? Rutkasti oppia ja kokemusta jäi käteen, eli olihan siinä järkeä! Jo se että on käynyt kisoissa tuo jonkin verran varmuutta seuraavalle kerralle kun ei tarvitse ihan jokaista tyhmää kysymystä esittää ääneen. Miekkailu on niin psykologinen laji, että kisatilanteessa hyvän fiiliksen ylläpitäminen vaatii ainakin itseltäni harjoitusta. Lisäksi jäin vielä pitkäksi aikaa katsomaan kisoja ja kannustamaan seuramme ykkösjoukkuetta (joka sai pronssia, ihan mahtavaa!!), ja taitavien miekkailijoiden seuraamisesta saa rutkasti oppia ja inspiraatiota. Myös tuomarityön vaativuus oli kiinnostavaa.

Ensi vuonna siis uudelleen!