What can i do today?

Viime viikonlopun kisan jälkeen palautuminen ei selkeästi mennyt ihan putkeen, koska maanantaiaamuna heräsin aika flunssaiseen oloon. Työmatka Vaasaan ei varsinaisesti auttanut asiaa vaikka jätinkin suosiolla treenit väliin, ja olo muuttui yhä kurjemmaksi viikon kuluessa, eikä näin sunnuntainakaan yön raivokkaan yskimisen jälkeen (sori naapurit) ole vielä hurraamista.

Jokin aika sitten näin kuitenkin Instagramin inspiroivassa maailmassa mahtavan lauseen: "What can I do today?" Asialla taisi olla selkäleikkaukseen joutunut kiekonheittäjä Sanna Kämäräinen, joka valaisi kuntoutukseensa liittyvää motivointia: mitä voin tehdä tänään joka vie minua lähemmäksi tavoitteitani?

Kotona aseen kanssa heiluessa pitää vaan muistaa sulkea verhot, ettei epähuomiossa pelottele naapureita.

Tämä lause on jäänyt vahvasti mieleeni ja hoen sitä itselleni erityisesti niinä päivinä kun joudun syystä tai toisesta ottamaan kevyemmin. "Mikä on parasta jota voin tehdä kehoni ja kehitykseni eteen tänään?". Jos on tosi kipeä, se kaikista paras mitä voi tehdä on ehkä seitsemät päikkärit, paljon teetä ja huonoja Netflix-leffoja. Jos on vähän vähemmän kipeä, voi vaikka nostella asetta ja yrittää kehittää liikkuvuutta. Jos on tosi terve, voi vetää tosi kovat treenit. Sama pätee olosuhteisiin: jos vaikka treenipaikat on kiinni, voi aina lähteä vaikka juoksemaan. Tai jos on niin liukasta ettei voi juosta, voi mennä uimaan tai vaikka tehdä kovan vatsatreenin olkkarissa. Kaikki on omasta luovuudesta ja motivaatiosta kiinni.

Palaan nenäkannun ja teemukin seuraan, kyllä tämä tästä!

Stockholm GP 2016

Tänä vuonna kisakausi alkoi aika aikaisin. Kaverit olivat lähdössä Stockholm GP:hen ja pitkällisen pohdinnan jälkeen päätin että kisa tällä lailla harjoituskaudella toimii sekä hyvänä motivaattorina että ainakin erinomaisena treeninä, joten lyöttäydyin mukaan. En oikein tiennyt mitä kisalta odottaa, omasta mielestäni en ole mitenkään järin kovassa kunnossa vielä tässä vaiheessa kautta, kun ei oikeastaan vielä ole tehnyt juurikaan niitä kovia treenejä. Kisa käytiin jälleen kerran neliotteluna, eli ratsastus jäi pois.

Kisapäivä alkoi uinnilla. Uinnin verryttelyaika jäi aika lyhyeksi, mutta ehdin sentään vähän vertyä, saada kroppaa hereille ja ottaa tuntumaa altaaseen. Olin aika nopeassa erässä, mutta muut olivat kyllä sen verran nopeampia ettei vetoapuja oikein herunut. Uintiekspertti-kaveri muistutti vielä viimeisenä ennen meidän erää että eka satanen pitää keskittyä hyvään tekniikkaan ja liukuun, ja tämä osoittautui hyvin ajoitetuksi ja muutenkin käyttökelpoiseksi neuvoksi, vaikka asian periaatteessa jo ennaltaan tiesinkin. Tämä mielessä onnistuin mielestäni hyvin keskittymään juuri siihen olennaiseen ensimmäisen satasen ajan, ja vasta sitten laittamaan vielä lisää paukkuja peliin. Maaliin päästyäni ruotsalaiskaveria vähän nauratti kun haukoin henkeä kuin kuoleva altaan reunalla, mutta niinhän sen pitääkin mennä että on uinut juuri niin kovaa kuin pystyy. Kello näytti aikaa 3:01,65. Ensin harmitti ettei vieläkään mennyt alle 3, mutta loppupeleissä olin kyllä varsin tyytyväinen tuohon, sitä vauhtikestävyyttä kun ei tosiaan vielä ole tullut juurikaan treenattua. Ihan kelpo kauden eka uinti.

Tässä vaiheessa vaihdettiin lukaalia ja sitten ryhdyttiin verraamaan miekkailua varten. Miekkailu otettiin miehet ja naiset yhdessä, kaksi kierrosta yhden piston otteluita kaikkia vastaan, yhteensä 28 matsia. Aloitin aika huonosti, en ollut uskollinen omalle tyylilleni vaan hosuin ihan turhaan. Toiselle kierrokselle sain vähän paremmin juonen päästä kiinni ja sain poimittuja vähän enemmän pistoja. Miekkailussa vähän häiritsi myös se, että tuomittiin matsit itse, taukoja ei siis voinut käyttää keskittymiseen kun piti hosua kello kädessä huutamassa pre-alleeta.

Mid-air

Pienen välikuoleman jälkeen päästiin tutustumaan CE-rataan, joka oli luvalla sanoen aikamoinen serpenttiini, sisällä hallissa kun oli juostava ja vielä kaksi kierrosta tätä. Vähän hirvitti että kuinka pahasti jalat menevät noissa mutkissa hapoille... Shoot-in aikana ammunta vähän ailahteli, mutta se kuuluu asiaan. Harmi oli se, että en ollut onnistunut keräämään niin paljon pisteitä että olisin päässyt lähtemään ennen kahden minuutin handicap-takarajaa. Niinpä meitä lähti kolme mimmiä samaan aikaan, ja yksi niistä pääsi livahtamaan ohi heti ekassa ammunnassa. Olin ajatellut ennalta että yritän tehdä aikalailla nousujohteisen CE:n ja lisätä vauhtia pikkuhiljaa, mutta viimeistään toisella kierroksella tajusin että nyt on kyllä juostava oikeasti kilpaa jos mielii pitää kolmossija, kun ero seuraavaan oli lähdössä 50p ja mimmi pisti tosissaan töppöstä toisen eteen ja onnistui ammunnoissakin vähän meikäläistä paremmin. Niinpä siis sain piiskata itseäni oikein tosissaan ja maalissa tehtiin jälleen kerran kuolemaa. Mutta sain pidettyä eron riittävän pienenä jotta sain kolmossijan varmistettua!

Valitettavasti vaan jälkipyykille oli tällä kertaa sijaa, kun ihmeteltiin kotimatkalla miten on mahdollista että kaikki olivat miekkailleet niin heikosti. Kävi ilmi että tulospalvelussa oli käynyt pieni moka ja muutamat pistot olivat jääneet rekisteröimättä. Näiden turvin nelossijan tyttö keräsi sitten sen verran enemmän pisteitä että lopputuloksissa oltiin tismalleen samoilla pisteillä, ja kovemmalla CE-ajalla ainakin teoriassa vei sen kolmossijan. Hemmetti, enkö olisi voinut juosta sekunnin nopeammin?! Tosin näin jälkikäteen taas lohdutin itseäni ajattelemalla pikaluistelija Mika Poutalaa, joka eilen hävisi pronssimitalin kuudella tuhennesosasekunnilla. Pitää vain treenata täysiä ja olla entistä kovempi ensi kerralla.

Team Finland.

Kisoista jäi kyllä hyvä maku. Ensinnäkin olin paremmassa kunnossa kuin luulin, itse asiassa paremmassa kuin syksyllä Falunissa ainakin tulosten varjossa. Ja ne tulokset siis, loppusaldo oli 728 eli kirkkaasti neliotteluennätys! Jos siihen lisättäisiin oletetut täydet ratsastuspisteet eli 300 niin tulos olisi sen yli tuhat minne en vielä ole päässyt, eli 1028. Jess! Ylipäätään oli tosi kivaa kisata ja olla reissussa hyvän porukan kanssa ja vielä tavata ruotsalaisia 5-ottelukavereita. Lisää tätä!

Winter Pentathlon 2016 ja mitalisija

Taas oli se aika vuodesta kun käytiin perinteinen Winter Pentathlon-kilpailu. Viime vuonnahan sairastelu esti osallistumiseni, joten tänä vuonna lähdin innokkaana matkaan (jos viime vuoden selonteko siitä mistä winter pentathlonista on kyse jäi väliin, löydät sen täältä). Ottelu aloitettiin ammunnalla perjantai-iltana Maunulan ampumahallissa Helsingissä, jatkui lauantaina Kirkkonummen Peuramaalla suurpujottelu- ja murtomaahiihto-osuuksilla, sekä päättyi sunnuntaina miekkailuun Helsingin Kisahallissa ja ratsastukseen Keravalla. Viktor Platanin muistokilpailuna toteutettu Winter Pentathlon on hauska kilpailu, johon moni rohkeni lähteä mukaan vaikka kaikki lajit eivät olisikaan täydellisesti hallussa. Kisaajien joukossa vallitsi hyvä yhteishenki toverillisen kilpailun lomassa. Kilpailu käytiin Masters-kilpailuna, eli ottelijoille jaettiin iän mukaiset tasoituspisteet. Joku taisi näitä vihannespisteiksikin kutsua :D Itse lukeudun kuitenkin niihin, joilta niitä pisteitä vähennetään, eli kisa alkoi miinuspisteiltä.

Kisa alkoi siis perjantaina ammunnalla. Ammunnassa käytettiin ensimmäistä kertaa uutta Laser Time Shooting-formaattia, joka on juuri tätä kilpailumuotoa varten kehitetty. Tässä formaatissa pyritään saamaan viiden minuutin aika mahdollisimman suuri määrä täyskaatoja. Toki perinteisempi ilmapistooliammunta oli myös sallittu. Itse ammuin kaksi yritystä laserilla. Ensimmäinen meni ihan hyvin vaikka kovasti ase kädessä tärisinkin, ehdin saada 8 täysosumaa, yhdeksäs jäi aivan hilkulle ajan loppuessa. Toinen yritys meni kuitenkin vielä paremmin ja ehdin saada vielä viime hetkellä viimeisenkin sarjan täyteen, ja sain 10 täyttä sarjaa! Olin tästä ihan megailoinen, koska ammunta tuntui hyvältä ja keskittyneeltä, konemaiselta niin kuin sen pitääkin. Joku taisi kutsua tuota hapotusammunnaksi, koska ampumakäsi väsyy yllättävän paljon. Tulos oli tasatuloksella kaverin kanssa naisten sarjan paras, joten tästä oli hyvä lähteä kohti kisaviikonloppua.

Monot tiukalle, sauvat käteen ja menoksi! Pitäisiköhän ensi vuodeksi hankkia myös virtaviivainen lasketteluasu?!

Lauantain talvilajit olivat sitten aika kaksijakoiset minulle. Laskettelun suhteen olin luottavainen (ainut huolenaihe oli kuinka paljon ottaa päähän jos joku on jostain syystä vielä nopeampi), mutta hiihto hirvitti. Pakkasta ei onneksi ollut ihan niin paljon kuin Foreca oli ennustanut, mutta ihan riittävästi kuitenkin. Kolme verryttelylaskua radalla menivät oikein hyvin kun rata oli vielä ihan tuore. Kokemuksen voimalla ja riittävän penkkiurheilun turvin (osasin ottaa käännökset oikein) onnistuin oikein hyvin myös kisalaskuissa, vaikka rata menikin jäiseksi kuten lajin luonteeseen kuuluu. Tuloksena päivän toiseksi paras aika, vain eräs lappalaismies oli nopeampi, eli taas naisten johtotulos! Tässä vaiheessa oma tunnelma oli varsin korkealla.

Naisten hiihdon startti. Kuva Kalle Nuuja.

Hiihto kyllä sitten vähän latisti sitä. Olin lainannut kahdet eri sukset, äidin vanhat pertsat ja siskon hyvät luistelusukset, mutta pellolle ajettu rata oli sen verran huonopohjainen etten viitsinyt ottaa siskon hienoja suksia pilattavaksi. Pertsat ilman pitoja ei kuitenkaan ollut mikään voittajakonsepti, kun ylämäkeen pääsi vain haarakäynnillä eikä sileällä silti oikein luistanut. Eihän siitä mitään tullut millään tyylillä vaikka kuinka huhkin.

Palauttelun jälkeen oli sitten sunnuntaiaamuna vuorossa miekkailu. Otettiin kolme pistoa kaikkia vastaan, ei siis erikseen naiset ja miehet jotta saatiin riittävästi pistoja. En ole mitenkään katastrofaalisen tyytymätön miekkailuuni, vain siihen että ne huonoimmat matsit olivat tutuimpia treenikavereita vastaan, mikä oli tosi turhaa. Muuten oli ihan kohtuullista, ja joukossa jopa oikein hyviä pistoja. Pistesaldo jäi kyllä sitten aika niukaksi niiden turhien jäätymisten takia.

Hikisiä naisia miekkailun jälkeen. Kuva Kalle Nuuja.

Koko viikonloppu oltiin jännitetty kuinka paljon pakkasta sunnuntaina on eli päästäänkö ratsastamaan, ja riemu oli suuri kun päästiin suuntaamaan kohti Keravaa ja hevosia arpomaan! Olinkin iloissani kun arpa valitsi minulle Wichitan. Hevosilla on ollut hyppylomaa ja pakkasten takia myös ylimääräisiä vapaapäiviä, mikä todella tuntui. Tamma oli kuin ruutitynnyri, ihan fiiliksissä kun pääsi hyppäämään. Onneksi esteet olivat ihan maahan kaivetun kokoisia koska kyseessä oli masters-kisa, niin pieni kaahailu radalla ei haitannut. Rata olikin sitten aikamoista vesihiihtoa, kun yritin pitää vauhtia edes jollain tavalla hallinnassa :D Joka tapauksessa tuloksena puhdas rata ja täydet 300p.

Ryytyneitä kisaajia palkinnonjaossa. Saatiin myös hienot Kyrkslätt IF-huivit :D Kuva Riina Pitkänen/Kalle Nuuja.

Pistesaldoksi muodostui 1163p mikä tarkoitti kolmossijaa ja mitalia! Itseäni huvitti suuresti se että tuo pistesaalis on kirkkaasti parempi kuin ikinä tavallisessa 5-ottelussa... Kolmen päivän kisarupeama kyllä tuntui etenkin päässä, kun viimeiseen lajiin lähdettäessä ihmetteli millä ihmeellä sitä jaksaa vielä tsempata ja skarpata. Siinä mielessä tavallinen yhden päivän kisa on kyllä helpompi. Joka tapauksessa oli tosi kivaa kisata pitkästä aikaa! Ensi vuodeksi sitten hiotaan vähän etenkin sitä hiihtoa niin saadaan mitalia kirkastettua!

Joulutreenejä

Joulu oli ja meni, ja sitten saapui talvi. Jouluhan ei ole urheilijalle mikään syy lepoon, joten itsekin virittelin treenejä juhlan ympärille. Koska kuitenkin kaikki treenipaikat olivat tietysti kiinni ja säät vielä suosivat, muodostui joululajiksi juoksu.

Vietin joulua vanhempieni luona Itä-Helsingissä, ja niinpä pääsin nauttimaan parhaista juhannussäistä miesmuistiin Viikin aurinkoisille pelloille. Puhelin ei päässyt mukaan näille lenkeille eli todistusaineistoa mahtavasta säästä en saanut, joten joudutte nyt vaan uskomaan sanojani. Nauratti kuitenkin kun bongasin kuusimyyjän odottelemassa mattimyöhäisiä kuusenhankkijoita jouluaattona kasvot kohti aurinkoa nautiskellen. Oma lenkki oli pisin peruskuntolenkki vähään aikaan auringon voimalla. Vielä vähän kotijumppaa päälle ja olin valmis joulun viettoon.

Matchaava juoksuasu päästä varpaisiin on ensiarvoisen tärkeää myös joulutreenissä.

Joulupäivä oli perinteisesti lepopäivä, mutta tapanina kirmasin taas Viikin aurinkoisille pelloille. Olin bongannut sieltä juoksutartanin, jonne suuntasin tekemään vähän erilaista treeniä. Tekniikkaa, loikkia ja spurtteja, hauskaa! Illalla vielä hyvä uintitreeni auki olevassa Märskyssä, ja olinkin taas ihan loppu :D

Seuraava viikko menikin sitten heppameiningeissä, kun hevoset tarvitsivat liikutusta Keravalla. Hevosvalintaan ei itse saanut vaikuttaa, ja minulle oli valikoitunut kimoruuna Merlot. En ole pitkään aikaan ratsastanut itsenäisesti, joten oli ihan kivaa saada työstää samaa hevosta viikon verran, vaikkakin aika oli rajattu ja liikutuksen piti olla kevyttä. Loppuviikosta oli jo aika paljon kevyempi ja ryhdikkäämpi hevonen alla kuin alkuviikosta. Onneksi sillä viikolla ei vielä ollut ihan superpakkasia, ja oli hauskaa heppailla kavereiden kanssa oikein kunnolla. Kevyemmän viikon jälkeen oli sitten taas virtaa sunnata kohti uutta treenivuotta!

Hevoset saivat joululahjaksi porkkanoita <3 Merlot taisi arvostaa.

Urheilijan vapaapäivä vol 2

Nykyään pyrin pitämään vapaapäivät mahdollisimman vapaina ja keskittymään juuri siihen tarpeelliseen lepoon. Pari viikkoa sitten lepopäivä tuli toden teolla tarpeeseen, kun onnistuin kasaamaan parille edelliselle päivälle maksimaalista jumitusta aiheuttavia treenejä: ensimmäinen miekkailu pariin viikkoon, sitten ensimmäinen salitreeni vähään aikaan ja sitten vielä tunti esteratsastusta oikein rattoisasti ilman satulaa...

Useimmiten rentoutumisessa auttaa telkkarin runsas penkkiurheilutarjoilu. Kyseisenä lauantaina kuitenkin repäisin ja menin oikein paikan päälle penkkiurheilemaan uuden lajituttavuuden, nimittäin nyrkkeilyn parissa!

Kyseessä oli siis Suomi-Ruotsi maaottelu Urheilutalolla. Nyrkkeily osoittautui varsin viihdyttäväksi penkkiurheilulajiksi, vaikka vähän pahaa tekikin aina kun joku otti oikein perusteellisesti osumaa... Moni matsi oli oikein jännä, ja lopputuloksissa päädyttiin tasapeliin maiden välillä. On aina hauskaa vertailla lajeja keskenään, ja nyrkkeily osoittautui kulttuuriltaan varsinaiseksi huutelulajiksi, kun yleisöstäkin huudeltiin enemmän tai vähemmän asiantuntevia kommentteja ottelijoille. Laji on kyllä tajuttoman raaka, kun kolmen tai neljän kolme minuuttia kestävän erän aikana annetaan itsestä ihan kaikki. Monet ottelijat olivat jo ihan loppu viimeisessä erässä. Itseäni kiinnosti myös se henkinen puoli: kuinka vaikeaa täytyy olla saada itsensä menemään siihen osuma-alueelle, kun koko ajan tiedostaa että jos mokaa niin ei vain häviä pistettä vaan silloin todennäköisesti sattuu. Pakkohan siinä on vähän pelottaa, ja samalla valmentaja huutaa taustalla "LYÖ SITÄ". Ei taida olla ihan heikkopäisten puuhaa. Parhaimpien työskentelyä oli kyllä ilo seurata, kun ne kärppänä vahtivat vastustajan aukkoja puolustuksessa ja käyttivät hyvää ajoitusta ja liikettä hyväkseen. Yllättävän paljon yhteneväisyyksiä miekkailuun, sanoisin.

Nyrkkeilymatsiin mennessä tulikin sitten vapaapäivälle hyvä pieni kävely, ja loppupäivää vietin jalat seinällä palautellen. Ainakin yritin parhaani saadakseni kropan palautumaan mahdollisimman tehokkasti!

Meikäläinen telkkarissa!

Ehkä hitusen liioiteltu otsikko... Nimittäin Yle Sporten teki jutun kavereista jotka tähtäävät Rioon, ja itsekin vilahdan taustalla :D Telkkarissa tämä näkyi maanantai-iltana, 5-otteluosuus alkaa n. kohdalta 22:30. Juttu löytyy Areenasta, käykää katsomassa!

Takaiskuja

En ole kuollut, vain joulukiireinen... Pitänee päivittää tänne kuulumisia!

Marraskuun lopulla miekkailtiin aikuisten joukkue-SM kalvalla. Viime hetken sairastelut typistivät seuramme joukkueet kolmeen henkeen, ja oma joukkueeni nimesi itsensä Team Heppatytöiksi. Siitä kisasta ei jäänyt jälkipolville paljon muuta kerrottavaa kuin hienot lettikampaukset, ja reissu päättyi lohturuokaan Kirkkonummen Mäkkärissä. Oltiin vähän epäonnisia ottelujärjestyksen kanssa, saatiin ensin se helpompi matsi ja tyrittiin se oikein perusteellisesti. Kun joukkueessa kaikki kolme miekkailevat hermostuneesti ja alle oman tason, ei tulos ole kovin mairittelevaa. Seuraava matsi olikin sitten aikamoista teurastusta, ja hävittiin jatkopaikka niukasti parin piston erolla seuraavaan joukkueeseen. Tosin todettiin että jos oltaisiin päästy jatkoon oltaisiin kohdattu se meidät jo alkuerässä teurastanut joukkue uudelleen, eli ehkä hyvä ettei jouduttu siihen uudestaan...

Heppatytöt kannustavat toista joukkuetta tiukassa matsissa

Sen jälkeen onkin ollut taas vaihteeksi vähän katkonaista. Syysflunssat tuntuvat kiertävän kaveripiiriä, ja kukin saa niistä vuorotellen erilaista versiota. Juuri nyt tuntuu siltä että suunta on taas ylöspäin, toivotaan että se trendi jatkuisi jonkin aikaa... On tässä tosin hauskojakin juttuja ollut kun juhlittiin äidin kuusikymppisiä "Linnassa" :)

#juhlatlinnassa

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!