maanantai 11. tammikuuta 2016

Joulutreenejä

Joulu oli ja meni, ja sitten saapui talvi. Jouluhan ei ole urheilijalle mikään syy lepoon, joten itsekin virittelin treenejä juhlan ympärille. Koska kuitenkin kaikki treenipaikat olivat tietysti kiinni ja säät vielä suosivat, muodostui joululajiksi juoksu.

Vietin joulua vanhempieni luona Itä-Helsingissä, ja niinpä pääsin nauttimaan parhaista juhannussäistä miesmuistiin Viikin aurinkoisille pelloille. Puhelin ei päässyt mukaan näille lenkeille eli todistusaineistoa mahtavasta säästä en saanut, joten joudutte nyt vaan uskomaan sanojani. Nauratti kuitenkin kun bongasin kuusimyyjän odottelemassa mattimyöhäisiä kuusenhankkijoita jouluaattona kasvot kohti aurinkoa nautiskellen. Oma lenkki oli pisin peruskuntolenkki vähään aikaan auringon voimalla. Vielä vähän kotijumppaa päälle ja olin valmis joulun viettoon.

Matchaava juoksuasu päästä varpaisiin on ensiarvoisen tärkeää myös joulutreenissä.

Joulupäivä oli perinteisesti lepopäivä, mutta tapanina kirmasin taas Viikin aurinkoisille pelloille. Olin bongannut sieltä juoksutartanin, jonne suuntasin tekemään vähän erilaista treeniä. Tekniikkaa, loikkia ja spurtteja, hauskaa! Illalla vielä hyvä uintitreeni auki olevassa Märskyssä, ja olinkin taas ihan loppu :D

Seuraava viikko menikin sitten heppameiningeissä, kun hevoset tarvitsivat liikutusta Keravalla. Hevosvalintaan ei itse saanut vaikuttaa, ja minulle oli valikoitunut kimoruuna Merlot. En ole pitkään aikaan ratsastanut itsenäisesti, joten oli ihan kivaa saada työstää samaa hevosta viikon verran, vaikkakin aika oli rajattu ja liikutuksen piti olla kevyttä. Loppuviikosta oli jo aika paljon kevyempi ja ryhdikkäämpi hevonen alla kuin alkuviikosta. Onneksi sillä viikolla ei vielä ollut ihan superpakkasia, ja oli hauskaa heppailla kavereiden kanssa oikein kunnolla. Kevyemmän viikon jälkeen oli sitten taas virtaa sunnata kohti uutta treenivuotta!

Hevoset saivat joululahjaksi porkkanoita <3 Merlot taisi arvostaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti